Formula 1 – kausi 2019

  • 229 138
  • 1 280

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siis jos Bottas olisi hakenut hardin renkaat tuossa kohtaa (toki tämä on hieman jossittelua, että koska ne hardit olisi haettu), niin turva-auto episodin jälkeen Hamilton olisi ollut kuitenkin edellä. Jolloin Hamilton ei olisi kärsinyt likaisesta ilmasta Valen takana. Tietysti (tuota jossittelua) jos Vale olisi pitkittänyt ekaa stinttiään, olisi hän voinut hyötyä myös turva-autosta ja pysyä Hamiltonin edellä tai sitten ei.
Jostain syystä tein viestini sillä ajatuksella, että turva-autoa ei olisi tuossa kohtaa nähty. Toki olet täysin oikeassa.
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miksi Bottaksen tiimi päätti mennä Hamista ennen varikolle? Silloinhan juuri otetaan riski, että jotain turva-auton kaltaista voi tapahtua ja sijoituksia menetetään. Jos Bottas olisi pysynyt radalla, olisi hän päässyt hyödyntämään turva-auton täysimääräisesti, sillä Hamiksen olisi pitänyt pysyä radalla tai odottaa Bottaksen renkaiden vaihtoa varikolla. Minusta todella tyhmästi toimittu Bottaksen tiimiltä. Viimeisenä varikolle tuleminen johtoasemassa tuossa tilanteessa pitäisi kilpailun johtajalle olla ihan perustaktiikkaa, elleivät renkaat ole sitten Bottaksella aivan loppu. Tuskin olivat.
 
Koska on kuitenkin todennäköisempää, että turva-autoa ei nähdä, kuin että se nähdään. Jos turva-autoa ei olisi tullut, niin Bottas olisi varikkokäyntien jälkeen ollut kärjessä. Jos Hamilton olisikin päästetty ensin vaihtamaan renkaita ja turva-autoa ei olisi tullut, niin Bottas olisi menettänyt kärkipaikkansa.

Kyse on vain siitä, että asiat tehdään sen mukaan, mikä on todennäköisin skenaario. Turva-autoja ei jokaisessa kisassa nähdä ollenkaan, joten lähtökohtainen taktiikka tehdään sillä ajatuksella, ettei turva-autoa missään kohtaa radalle tule.

Eikä todellakaan ole mitään perustaktiikkaa tulla viimeisenä varikolle johtoasemasta, vaan päinvastoin. Ensin varikolle saapuva saa yleensä edun itselleen ja kärkipaikalta kannattaa lähtökohtaisesti aina tulla ensin sisään, jos siihen on mahdollisuus.
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos Hamilton olisikin päästetty ensin vaihtamaan renkaita ja turva-autoa ei olisi tullut, niin Bottas olisi menettänyt kärkipaikkansa.

Miksi muka? Ei ensimmäinen kierros varikolta lähdettäessä ole mikään rakettikierros välttämättä. Parin sekunnin etumatka olisi aivan hyvin voinut riittää Bottakselle Hamista vastaan tässä tilanteessa.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers

No, kyllä tuossa olisi ollut aika helvetin iso riski sille, että Hamiltonin undercut olisi onnistunut. Ja sitten olisi itketty kuorossa että miksei Bottas pysähtynyt ensin.

Hamiltonilla kävi jälleen kerran joulu, mutta kyllähän miehen vauhti oli kovempaa heti kun Valtteri meni varikolle.
 
ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Hamiltonilla kävi jälleen kerran joulu, mutta kyllähän miehen vauhti oli kovempaa heti kun Valtteri meni varikolle.

Eikös se ero ollut jotain 18 sekuntia varikkokäyntiä seuranneen kierroksen jälkeen, mutta sitten Bottas sai kavennettua eroa noin 17,5 s lukemaan, kunnes tuli turva-auto-episodin aika? Eli aluksi näytettiin ruudulla sitä arviota autojen sijainnista molempien suorittamien varikkokäyntien jälkeen ja Hamilton näytti menevän edelle, mutta sitten alkoi Bottaksella homma toimimaan ja näytti pystyvän pitämään paikkansa - mutta Jumala päätti toisin.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miksi muka? Ei ensimmäinen kierros varikolta lähdettäessä ole mikään rakettikierros välttämättä. Parin sekunnin etumatka olisi aivan hyvin voinut riittää Bottakselle Hamista vastaan tässä tilanteessa.
No nyt oli jo käymässä niin, että Hamilton jäi Bottaksesta lisää ja lisää, kun Bottas tuli ensimmäisenä varikolle ja ajoi sen jälkeen kovia kierroksia. Turva-auto pelasti Hamiltonin ihan totaalisesti.

Jokaisella radalla ja kaikilla renkailla tilanne ei kaikissa tilanteissa ole toki tämä, mutta lähes aina on. Uudet renkaat ovat yleensä aika kevyesti kuluneita starttirenkaita nopeampia, vaikka rengaskovuus olisikin eri.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Eikös se ero ollut jotain 18 sekuntia varikkokäyntiä seuranneen kierroksen jälkeen, mutta sitten Bottas sai kavennettua eroa noin 17,5 s lukemaan, kunnes tuli turva-auto-episodin aika? Eli aluksi näytettiin ruudulla sitä arviota autojen sijainnista molempien suorittamien varikkokäyntien jälkeen ja Hamilton näytti menevän edelle, mutta sitten alkoi Bottaksella homma toimimaan ja näytti pystyvän pitämään paikkansa - mutta Jumala päätti toisin.

Siis juu, tarkoitin että Hamiltonin vauhti oli kovempaa mitä mitä Bottaksen samoilla renkailla. Toki Valtteri sitten uusilla renkailla ajoi lujempaa.
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No nyt oli jo käymässä niin, että Hamilton jäi Bottaksesta lisää ja lisää, kun Bottas tuli ensimmäisenä varikolle ja ajoi sen jälkeen kovia kierroksia. Turva-auto pelasti Hamiltonin ihan totaalisesti.

Hamis on näköjään asiasta toista mieltä MTV:n jutussa.
Jos Bottas olisi pysynyt radalla, olisi tallikaverin taktiikkaankin tullut selvyys ja mahdollisuus reagoimiseen.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hamis on näköjään asiasta toista mieltä MTV:n jutussa.
Jos Bottas olisi pysynyt radalla, olisi tallikaverin taktiikkaankin tullut selvyys ja mahdollisuus reagoimiseen.
Tuo nyt koskee vain sitä Mersun idioottimaista päätöstä, että Bottas laitettiin kahden stopin taktiikalla kisaan. Ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että yhden stopin taktiikalla tuossa tilanteessa lähes aina hyötyy se, joka tulee ensin sisään.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Tuo nyt koskee vain sitä Mersun idioottimaista päätöstä, että Bottas laitettiin kahden stopin taktiikalla kisaan. Ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että yhden stopin taktiikalla tuossa tilanteessa lähes aina hyötyy se, joka tulee ensin sisään.
Hamilton oli kyllä turva-auton suhteen onnekas. Siitä ei pääse mihinkään. Jännä kun samassa tallissa pidetään mahdottomana yhden pysähdyksen taktiikkaa ja mahdollisena sitten kuitenkin. Toki siinä suhteessa tosiaan Hamilton on oikeassa, että Bottas ei olisi pärjännyt kahden pysähdyksen taktiikalla millään Hamiltonia vastaan. Eli saa kyllä myös Bottaksen taktiikkatiimi katsoa peiliin.

Mitään muuta en toivo kuin sitä, että Bottas saisi mahdollisimman monta voittoa lopuista kisoja. Riittää sitten loppupeleissä mihin riittää.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minusta nuo stoppien määrätkin on melkoista mietintää vain, hyvin olisi voinut käydä jos kaikki olisi ajanut täysillä läpi kisan ja turva-autoa ei radalle että myös Hamilton olisi joutunut tekemään sen 2 stinttiä tai ainakin melko heikossa kunnossa olla renkaat viimeisillä kieroksilla jolloin se yksi lisästoppi bottaksella ei olisikaan niin hullulta välttämättä kuulostanut. Nyt pystyis kontroloimaan kuitenkin kisaa melkein täysin ja köröttelemään maaliin kun uhkaajia ei ollut. Jälkikäteen toki voidaan viisastella tuota Bottaksen valintaa kun ei oltu turva-autoa otettu mukaan laskelmiin, mutta joskus pitää valintoja tehdä.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Ongelmahan tuossa oli että Hamilton pystyi säilyttämään nuo kovat renkaat toimintakuntoisina paljon pidemmälle kuin Mersulla osattiin arvioida. Jossain alan nettilehdessä arvioitiin Hamiltonin omaavan muita helläkätisemmän(ja silti nopean) ajotavan jolla saa renkaat kestämään. Mersuhan oli ottamassa Hamiltonin suunnitellusti kisan lopussa toiselle stopille, mutta Britti itse kieltäytyi tulemasta ja näpäytykseksi veti vielä tuon kisan nopeimman kierroksen.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Kyllä Mersun suunnitelma toisesta stopista Hamiltonille pohjautui täysin siihen, että kärkipaikka säilyy ja hänellä on mahdollisuus ajaa vielä nopein kierros. Teki sitten sen ilmankin stoppia.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ongelmahan tuossa oli että Hamilton pystyi säilyttämään nuo kovat renkaat toimintakuntoisina paljon pidemmälle kuin Mersulla osattiin arvioida. Jossain alan nettilehdessä arvioitiin Hamiltonin omaavan muita helläkätisemmän(ja silti nopean) ajotavan jolla saa renkaat kestämään. Mersuhan oli ottamassa Hamiltonin suunnitellusti kisan lopussa toiselle stopille, mutta Britti itse kieltäytyi tulemasta ja näpäytykseksi veti vielä tuon kisan nopeimman kierroksen.
Ei Hamiltonin toinen stoppi ollut mitenkään etukäteen suunniteltu, vaan sitä harkittiin vain nopeimman kierrosajan metsästystä varten. Eipä ollut lopulta tarpeen.
 
Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Alfa nimittänyt Jan Monchauxn uudeksi tekniseksi johtajaksi Restan tilalle, aiheesta uutisoi mm. Iltasanomat

Eiköhän tämä vahvista jo pidempään liikkuneet huhut että Resta hyppää takaisin Ferrarille, johan tuo nyt olikin vuoden poissa sieltä... Henkilökohtaisesti ei mitään käsitystä onko tällä oikeasti merkittävää vaikutusta Alfan ensi kauden suoritustasoon vai onko tilalle tullut heppu myös ns. pätevää kalustoa.
 
Monchaux on johtanut toistaiseksi Alfan aerodynamiikkaosastoa, joka tuo minulle kyllä jonkin verran luottoa. Sillä osastolla on otettu tällä kaudella rohkeita riskejä, jotka eivät ole ainakaan täysin epäonnistuneet. Alfan kaltaisen tallin on otettava riskejä, jos se haluaa tosissaan taistella muita keskiluokan talleja vastaan tai jopa haastaa jollain tasolla kärkitalleja tulevilla kausilla.

Alfalla on kokonaisuutena sen verran hyvä meininki, että en usko yhden kaverin lähdön muuttavan ratkaisevasti heidän kilpailukykyään. Ei sota yhtä miestä kaipaa ja toisaalta Kimi on mielestäni tällä hetkellä Restaakin tärkeämpi osa tallia.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Suurempi ongelma isossa kuvassa on että Marchionen kuolema ja uusi johto Fiatilla tarkoittaa sitä että kaikki munat laitetaan samaan koriin(Ferrari) ja Alfa Romeo ei tule saamaan niitä panostuksia mitä Marchionella oli mielessä kun brändin toi takaisin F1:een. Ensi kauden alku voi vielä mennä kohtuullisesti, mutta tuskin kannattaa toivoa Alfa Romeon sinne "best of the rest"-sijalle kiipeävän kuin Kimin poikkeuksellisella esityksellä jossain kisassa jossa tapahtuu paljon odottamatonta.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onhan tuossa Alfallakin toki tuo budjetti noussut sen verran että vaikka parhaimpia miehiä siitä menisikin ferrarille niin kyllä niillä pitäisi resursseja saada kohtalaisia miehiä tilallekin. Tietenkin se 4-5 kärki kerkee mennä edeltä kun melkein pohjaton budjetti mutta tuolla 6 sijalla varmaan jatkossakin pystyvät olemaan ja haastamaan Renaultia ja Mclarenia. Nyt näyttäisi että Haas on aika syvillä vesillä viimeaikoina ollut ja ihme sekoilua niin radalla kun sponsorintamalla, en yhtään ihmettelisi jos kauden jälkeen jotain tallikauppaa tapahtuisi jos joku uusi toimija tähyilee formuloihin.
 
Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Huhujen mukaan Rich Energy on vaihtamassa nimensä Lightning Boltiksi. Viime viikollahan Rich Energy ehti jo irtisanoa sponsorisopimuksensa Haasin kanssa twitterissä perusteluna huonot esitykset kisoissa, mutta tämä ei kuitenkaan toteutunut ja sponsoreina jatketaan. Kannattaa tutustua Rich energyn twitteriin muutenkin. Siellä on aika viihdyttävää tavaraa, eikä Haas huonojen kisojen jälkeen säästy kritisoivilta sanoilta tai kuvilta.
Paljon Rich energya on fanien keskuudessa mollattu, mutta omasta mielestä ihan virkistävää nähdä tuollainen sponsori sarjassa, eikä näitä hmv Mercedes sponsseja, jotka yrittävät tehdä lajista lähinnä tylsän ja kieltävät ominaisuuksia F1 peleistä ja muista oheistuotteista.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers

Niin tuo Rich Energyn Twitter-trollailu taisi olla pitkälti nyt jo erotetun toimitusjohtajan William Storeyn käsialaa. Hän itse myös ilmoitti yhteistyön päättyvän Haasin kanssa, mutta osakkaat olivat eri mieltä. Yhtiön nimi muuttui kuitenkin Lightning Voltiksi.

Haasilla muutenkin hyvät pirskeet tallin sisällä, kun jonkun "sisäpiirilähteen" mukaan tallipäällikkö Steiner soitellut kiukkuisena Brittien GP:n jälkeen omistajalle Gene Haasille ja pyytänyt lupaa potkia molemmat kuskit. :D Oconia väläytelty myös tuohon Grosjeanin paikalle, mutta Ocon on edelleen Mersun listoilla ja Haas ajaa Ferrarin koneilla.
 
No ei siellä varmaan mitkään päänsilittelytkään ollut, ensin Grosjean ajoi seinään harjoituksissa varikolla ja sitten vielä autot kiilaa häntäpääntaistelussa toisiinsa.
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täällä on näköjään jäänyt huomiotta Maikkarin uutinen, jonka mukaan Hondan tuleva moottoripäivitys toisi jopa 25 heppaa lisää tehoa. Näkisin erittäin mielelläni tuon tapahtuvan. Voittokamppailussa olisi hyvä olla muitakin kuin Mersut.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
No ei siellä varmaan mitkään päänsilittelytkään ollut, ensin Grosjean ajoi seinään harjoituksissa varikolla ja sitten vielä autot kiilaa häntäpääntaistelussa toisiinsa.
Ei varmasti, mutta mistä varteenotettavia korvaajia tilalle? Oconin kohdalla on sen verran iso ristiriita moottorivalmistajien suhteen, joten hänen en ainakaan usko ajavan Haasia.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei varmasti, mutta mistä varteenotettavia korvaajia tilalle? Oconin kohdalla on sen verran iso ristiriita moottorivalmistajien suhteen, joten hänen en ainakaan usko ajavan Haasia.

Varmaan kesken kauden ei oikein olekaan ja molemmat on kyllä tähän sarjaan kuitenkin ihan päteviä ajamaan jos vain talli saa omat sekoilunsa hoidettua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös