Ville Leskinen, Oulun Kärpät

  • 126 669
  • 518
Ymmärrän pointtisi, mutta viimeisen neljän - viiden kauden ajalta on koko Euroopasta hankala löytää paikkaa kuin Oulu, josta olisi lyhyempi matka isoihin rahoihin. Ihan vain katsomalla pelaajamäärää, jonka Kärpät on NHL:ään tai KHL:n menettänyt.

Ymmärrän myös sinun pointtisi. Oikeastaan se miksi lähdin ylempää viestiä edes kommentoimaan oli huomio siitä, että Leskiselle ei voitu yksisuuntaista pahvia NHL:stä edes kirjoittaa. Näin ollen sen puuttuminen tuskin oli syynä siihen ettei hän tarttunut NHL-sopimukseen.

Itse en tiedä Leskisen osalta onko tavoite pelata joskus NHL:ssä vai enemmänkin luoda maksimaalisen hyvä ura Euroopassa. Vai kävikö tässä nyt niin, että odotteli aikansa eikä saanut KHL:stä riittävän rahakasta tarjousta tai toisaalta NHL:stä tarjousta sellaisesta organisaatiosta, johon olisi katsonut olevan edellytyksiä päästä pelaamaan ylhäällä. Tuon odottelun jälkeen oletettavasti rahakas SHL-diili on ihan hyvä. Ei varsinaisesti ole siirto uralla eteenpäin vaan enemmänkin sivulle. Joka tapauksessa jos pystyy tekemään tulosta lähellekään samaan tahtiin Ruotsissa kuin Kärpissä, niin sen jälkeen ovet ovat varmasti paremmin auki moneen suuntaan. Tosiasia on kuitenkin se, että viime vuosilta esim. Junttilan ja Bertrandin esimerkit saattavat karkottaa halukkaita ostajia. Nyt kun Leskinen lyö myös Ruotsissa kovat näytöt pöytään, niin saa suunnilleen itse ilmoittaa missä pelaa jatkossa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toivottavasti Leskisen kohdalla Kärppien seurajohdolla olisi sellainen linja, ettei hifkin valinnutta pelaajaa enää kelpuutettaisi takaisin. Se olisi luopioille oikein. Nostaisi myös mielestäni Kärppien ja seurauskollisuuden arvoa, jos tulisi tällainen arvovalinta. Pesosen kohdalla toivoin aina samaa, mutta valitettavasti näin ei käynyt ja pääsi vielä Kärppiin ennen eläkepäiviä.
 
Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tuskin olisi Pesonenkaan tullut ilman Jokista. Leskinenkin voi hakea vaikka Sportista nostetta uralle, jos ei IFK:ssa lähde.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toivottavasti Leskisen kohdalla Kärppien seurajohdolla olisi sellainen linja, ettei hifkin valinnutta pelaajaa enää kelpuutettaisi takaisin. Se olisi luopioille oikein. Nostaisi myös mielestäni Kärppien ja seurauskollisuuden arvoa, jos tulisi tällainen arvovalinta. Pesosen kohdalla toivoin aina samaa, mutta valitettavasti näin ei käynyt ja pääsi vielä Kärppiin ennen eläkepäiviä.
Kalevasta poimittuna seuraavaa:

"Helsingin IFK lupasi vastuuta ja paikan nimimiehiä pullistelevan hyökkäyspään kärkiketjuissa.

Kärppien suunnalta viesti oli toisenlainen. Omalle pojalle, viime kauden pistekuninkaalle, annettiin ymmärtää, että kaksi ensimmäistä ketjua on lukittu."

Pitäisikö loppukausi vetää työttömänä, lähteä väkipakolla ulkomaille pelaamaan, vai mitä tehdä? Siellä ei Kärppien puolelta nähty kärkiketjuihin käyttöä, joten lähti toiseen joukkueeseen, missä pääsee isommalle vastuulle.

Olisiko Leskinen pitänyt jollain mottipäisellä hommata kolmosketjuun? Itsehän olisin tiputtanut Jokisen kolmosketjuun, ja luvannut Leskiselle sen kakkosketjun ruudun, mutta valmennus näki asian näemmä toisin.
 
Micol

Aika raflaavaa tekstiä Kalevan jutussa. Miten hifki pystyy sen paremmin tarjoamaan jotain "takuupaikkaa" kärkiketjusta? Kova hyökkäysrosterihan heilläkin on kaikkien ollessa terveinä. Miten Lese olisi automaattisesti 1-2. ketjun mies?
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aika raflaavaa tekstiä Kalevan jutussa. Miten hifki pystyy sen paremmin tarjoamaan jotain "takuupaikkaa" kärkiketjusta? Kova hyökkäysrosterihan heilläkin on kaikkien ollessa terveinä.
Heillä ei ole seuralegendoja kiintiöpaikalla kärkiketjuissa = selkeästi leveämpi ratkaisuosasto, mitä Kärpillä on.

Lisäksi siellä on mm. Kangasniemi, joka on viihtynyt usein ja pitkiä aikoja sairastuvan puolella. Laitetaan nyt tähän IFK:n oletettu hyökkäysnelikko kaikkien ollessa terveinä:

Turunen-Paajanen-Dyk
Sallinen-Lundell-Leskinen
Saarinen-M.Keränen-Kangasniemi
Tallberg-Jääskä-Åsten

Miten Lese olisi automaattisesti 1-2. ketjun mies?
Helposti. Sieltä raivataan tilaa kärkiketjuihin, kun viime kauden pistepörssin jaettu voittaja tulee saataville. Toisin oli meillä.
 
Viimeksi muokattu:

Forest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Forest, Bruins
Täälläkin on epäilty näitä sopimuksia tietyistä pelipaikoista, esim. Ohtamaa viime vuonna. Leskisen mukaan 2. ketjua lukittu. No joo, eihän se varmaan näin ole..... vai onko ?.
 
Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mamban ekalla kaudellakin kaksi ekaa ketjua lukittiin (Junttila Ruohomaa Bertrand ja Leskinen Lasu Mäenalanen). Toki noi ketjut jouduttiin rikkomaan playoffeissa. En haluaisi itsekään uskoa, että soppareissa luvattaisiin suoraa kärkiroolia. Pelaamalla ne paikat ansaitaan
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kalevasta poimittuna seuraavaa:

"Helsingin IFK lupasi vastuuta ja paikan nimimiehiä pullistelevan hyökkäyspään kärkiketjuissa.

Kärppien suunnalta viesti oli toisenlainen. Omalle pojalle, viime kauden pistekuninkaalle, annettiin ymmärtää, että kaksi ensimmäistä ketjua on lukittu."

Pitäisikö loppukausi vetää työttömänä, lähteä väkipakolla ulkomaille pelaamaan, vai mitä tehdä? Siellä ei Kärppien puolelta nähty kärkiketjuihin käyttöä, joten lähti toiseen joukkueeseen, missä pääsee isommalle vastuulle.

Olisiko Leskinen pitänyt jollain mottipäisellä hommata kolmosketjuun? Itsehän olisin tiputtanut Jokisen kolmosketjuun, ja luvannut Leskiselle sen kakkosketjun ruudun, mutta valmennus näki asian näemmä toisin.

En usko, että sopimukseen on kirjoitettu mitään takuita
Aika raflaavaa tekstiä Kalevan jutussa. Miten hifki pystyy sen paremmin tarjoamaan jotain "takuupaikkaa" kärkiketjusta? Kova hyökkäysrosterihan heilläkin on kaikkien ollessa terveinä. Miten Lese olisi automaattisesti 1-2. ketjun mies?

En itsekään usko noihin parempi rooli hifkissä juttuihin. Niin kova hyökkäyskalusto siellä on ostettuna jo entuudestaan. Kunhan höpisevät jotain lätkäjargonia.

Sen roolin tarjoamisen Lese mainitsi myös ylimalkaisesti radio cityn haastattelussa, mutta totesi myös perään , että halusi nähdä jotain uutta ja myös siksi valitsi hifkin.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täälläkin on epäilty näitä sopimuksia tietyistä pelipaikoista, esim. Ohtamaa viime vuonna. Leskisen mukaan 2. ketjua lukittu. No joo, eihän se varmaan näin ole..... vai onko ?.
Ohtamaan kausikortille ylivoimalle lienee kaksi mahdollista vaihtoehtoa: sokea luotto, tai sitten luvattu rooli ylivoimalla. Mene ja tiedä.

Leskisen tapauksessa Kärpät on ollut asian tiimoilta melko hissukseen, joten näillä "tiedoilla" on mentävä, mitä on. Ainakin Mamban ensimmäisellä kaudella puheltiin jo syksyllä, että kärkiketjut lyödään lukkoon. Tosin niitähän sitten pudotuspeleissä muokkailtiin.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppien suunnalta viesti oli toisenlainen. Omalle pojalle, viime kauden pistekuninkaalle, annettiin ymmärtää, että kaksi ensimmäistä ketjua on lukittu."
Oliko tämä teksti toimittajan pohdintaa, vai Leskisen omia sanoja? Yhtäkaikki, tuo lainauksen väite on valhe.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En usko, että sopimukseen on kirjoitettu mitään takuita
No ei tietenkään ole. Sehän olisi täysin naurettavaa. Suullisesti voidaan kuitenkin sopia alustavasti kärkiketjujen roolista. Peliesitykset sitten ratkaisevat jatkon.

Kärpillä ykkösketju on luonnollisesti lukittu, mutta kakkosketjussa olisi ollut Leskisen mentävä aukko. Näin tällä kertaa, sano Ahon Harri.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oliko tämä teksti toimittajan pohdintaa, vai Leskisen omia sanoja? Yhtäkaikki, tuo lainauksen väite on valhe.
Tuota ei teksti suoranaisesti kerro. Ei ole kirjoitettu Leskisen suusta, mutta voi mies olla näin myös kertonut.

Lähteitäsi et varmaankaan suostu paljastamaan sen koommin, että miten kaikki oikeasti tapahtui, joten yhtä epätietoisia tässä edelleen ollaan.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Tuota ei teksti suoranaisesti kerro. Ei ole kirjoitettu Leskisen suusta, mutta voi mies olla näin myös kertonut.
Jos yhden asian olen vuosien varrella Wileniuksesta oppinut, niin hänen sanoilleen ei kannata laittaa kovin paljon painoarvoa. Jos jostakin asiasta saa negatiivisen niin kaveri sen siihen vääntää, jos siitä saa vielä negatiivisemman niin availlaan jo shamppanjapulloja.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tosi oudolta tuntuisi jopa Kärppien toiminnaksi tuo "ketjut on lukittu" -argumentti, varsinkin tässä loukkaantumistilanteessa. Ja sitä paitsi, kaikkien terveenä ollessa riittäisi laadukkaita pelaajia kolmeen ketjuun. Siinä tilanteessa olisi ihan yksi lysti mikä ketju on nimellisesti kakkonen.
 
Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Semmoinen ajatus on omassa mielessäni käynyt, että jos/kun Leskisen tavoite on ulkomaan isoissa rahoissa ja hyppy Ruotsiin ei toiminut, niin IFK voisi toimia hyvänä välietappina. Paluu Kärppiin olisi ollut paluu alkupisteeseen, kun taas Helsinki on pohjoisen miehelle "puoliulkomaa". Täältä löytyy kaikkea ihmeellistä: Iso kirkko, Stokka, ratikoita, metro ja ne hallin niin kirkkaat valot. Ehkä valinnassa annettiin arvoa myös ajatukselle siitä, että uusi ympäristö opettaa.
 
Näin juuri. Vaihtelu ja sitä kautta uuden oppiminen sekä kilpailukykyinen sopimus ovat varmasti kaksi merkittävää syytä Leskisen HIFK:ssa pelaamiseen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 1971
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jännä, ettei täällä haluta uskoa sitä tosiasiaa, että Lese meni siksi IFK:hon kun Kärppien hyökkäys on niin täynnä. Tuonhan näkee sokea mummokin. Lese itse sanoi niin. Ja nyt Kalevakin kirjoitti niin. Silti täällä McTorsot keksii tuulesta jotain kilpailukykyisiä sopimuksia tai muita tekosyitä.

On ne Kärppien ketjut sitten lukittu tai ei, mutta fakta on, että kahdessa ensimmäisessä ketjussa laiturin paikoilla pelaa Pyörälä, Puljujärvi, Jokinen ja Junttila. Jokainen noista on seuran omia kasvatteja, eikä yhtäkään syrjäytetä ilman loukkaantumisia. Kolmen kohdalla syy on pelillinen, yhden kohdalla seuran omistajuus ja "legendan" asema.

Eikä ratkaisu ole sekään, että kolmanteenkin ketjuun riittäisi hyviä pelimiehiä. Nuo hyvät pelimiehet janoavat peliaikaa. Kolmosketjussa sitä ei saa tarpeeksi. Kun jengissä on kolmen sijaan vain kaksi tulosketjua, niiden ketjujen pelaajat kellottavat enemmän peliaikaa. Ylivoimallakaan ei yleensä pelaa kuin kaksi eri koostumusta. Ei sinne mahdu kolmen ketjun pelaajat.

IFK:ssakin on kovia laitureita entuudestaan. Mutta ne ovat kaikki vierastyöläisiä. Siellä Lesellä on rehellinen kilpailuasetelma lähteä haastamaan kärkiketjujen paikasta. Ja IFK:ssa luvattiin antaa siihen mahdolllisuus. Heti debyyttimatsissaan Leskinen oli ykkösketjussa ja ykkösylivoimassa. Kuinka moni täällä oikeasti uskoo, että sama olisi tapahtunut Kärpissä? Kumpi olisi pistetty sivuun, Pulju vai Pyörälä?
 
Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Joo onhan Kärppien hyökkäys täynnä rotaatioukkoja...

Tällä hetkellä Jokinen on pelannut ihan hyvin sentterinä ja taisi pelata myös alkukauden sentterinä. Vaikka kaikki olisivat terveitä, niin Leskinen olisi silti top4 laituri Kärpissä. (Pulju, Spede, Junnttila, Leskinen). Jokinen kakkosessa ja Kristof kolmosessa sentteröimässä. Eikö tuo kova kilpailu pelipaikoista olisi boostannut sitten Leskistä Kärpissä? Sitä ei voida enää tietää.

Turha kai tuota asiaa on enempää spekuloida. Omia kannatetaan ja Leskinen pelaa nyt rottajengissä.
 
Micol

Jäsen
Jännä, ettei täällä haluta uskoa sitä tosiasiaa, että Lese meni siksi IFK:hon kun Kärppien hyökkäys on niin täynnä. Tuonhan näkee sokea mummokin. Lese itse sanoi niin. Ja nyt Kalevakin kirjoitti niin. Silti täällä McTorsot keksii tuulesta jotain kilpailukykyisiä sopimuksia tai muita tekosyitä.

On ne Kärppien ketjut sitten lukittu tai ei, mutta fakta on, että kahdessa ensimmäisessä ketjussa laiturin paikoilla pelaa Pyörälä, Puljujärvi, Jokinen ja Junttila. Jokainen noista on seuran omia kasvatteja, eikä yhtäkään syrjäytetä ilman loukkaantumisia. Kolmen kohdalla syy on pelillinen, yhden kohdalla seuran omistajuus ja "legendan" asema.

Eikä ratkaisu ole sekään, että kolmanteenkin ketjuun riittäisi hyviä pelimiehiä. Nuo hyvät pelimiehet janoavat peliaikaa. Kolmosketjussa sitä ei saa tarpeeksi. Kun jengissä on kolmen sijaan vain kaksi tulosketjua, niiden ketjujen pelaajat kellottavat enemmän peliaikaa. Ylivoimallakaan ei yleensä pelaa kuin kaksi eri koostumusta. Ei sinne mahdu kolmen ketjun pelaajat.

IFK:ssakin on kovia laitureita entuudestaan. Mutta ne ovat kaikki vierastyöläisiä. Siellä Lesellä on rehellinen kilpailuasetelma lähteä haastamaan kärkiketjujen paikasta. Ja IFK:ssa luvattiin antaa siihen mahdolllisuus. Heti debyyttimatsissaan Leskinen oli ykkösketjussa ja ykkösylivoimassa. Kuinka moni täällä oikeasti uskoo, että sama olisi tapahtunut Kärpissä? Kumpi olisi pistetty sivuun, Pulju vai Pyörälä?
Sen verran otan tähän kantaa, että leskinenhän oli ykkösessä sen takia, että Dyk oli sairaana ja paikka Paajasen ketjussa vapaana. Eli ei nyt kauhean vaikea "murtautua" hifkin ykköseen, kun heillä on kaiken lisäksi muitakin kärkihyökkääjiä saikulla. Jännä nähdä sitten, kun Dyykkari, Saarinen, M. Keränen ja Lundell palaavat saikulta, että missä ketjussa lese todellisuudessa viilettää. Sen sanon, että helvetin hyvin saa pelata, jos mielii Dykin syrjäyttää ja napata paikan pysyvästi ykkösestä.

Siinä olet oikeassa, että Kärppiin ei olisi lese mahtunut 1. ketjun laidalle. Ei mitenkään.

Edit. Lisätty M. Keränen tekstiin.
 
Viimeksi muokattu:

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kolmen kohdalla syy on pelillinen, yhden kohdalla seuran omistajuus ja "legendan" asema.

Jokinen on kyllä aika paljon saanut kritiikkiä, osittain ihan aiheesta. Mutta kyllä tuota Jokisen kokemusta täytyy arvostaa ja kyllä nuoremmat joukkuekaverit pitävät häntä varmasti legendana. Ei tuo Jokinen kuitenkaan vahingossa pelannut yli 1000 ottelua änärissä.

Eihän Jusa ole tehojen valossa mitenkään huonosti tällä kaudella pelannut, vai odottaako porukka Jokiselta jotain 2.0 ppg tahtia? Kaikkihan sen faktan tietää, ettei Jokinen ole kentän nopein. Mutta Jokinen kyllä tuo sitten paljon muuta pöytään. Jos ei olisi loukkaantunut viime keväänä playoffeissa ja pelannut paskasti, niin tuskin saisi nyt näin paljon paskaa niskaan. Viime peleissä Jokinen on kuitenkin pelannut miljoona avopaikkaa Koblizekille, joita Radek ei ole kovin tehokkaasti hyödyntänyt.

Tällä kaudella ainoana miinuksena se päähän kohdistunut taklaus, josta tuli aivan liian monta ottelua pelikieltoa. Jusalla on nyt 20 ottelua vasta takana ja runkosarja lähenee vasta puoltaväliä. Eiköhän tuo kevättä kohden paranna entisestään, kunhan ei loukkaannu.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jokinen on kyllä aika paljon saanut kritiikkiä, osittain ihan aiheesta. Mutta kyllä tuota Jokisen kokemusta täytyy arvostaa ja kyllä nuoremmat joukkuekaverit pitävät häntä varmasti legendana. Ei tuo Jokinen kuitenkaan vahingossa pelannut yli 1000 ottelua änärissä.
Jokisen saavutukset on ihan kiistattomat, ei niitä ole kukaan kyseenalaistanut. Se vain tuntuu unohtuvan, että Jokinen pelasi ne 1000 änärimatsiaan 22-35 -vuotiaana. Nyt hän on 36v, eikä enää lähelläkään NHL-tasoa. Jokisen kokemuksesta on varmasti jengille hyötyä, ei sitäkään tarvitse kiistää. Mutta Jokinen voisi tuoda sen kokemuksensa joukkueeseen aivan hyvin vaikka kolmosketjussa. Eikä Jokisen paikka kakkosketjussakaan mikään huutava vääryys ole.

Nyt on puhe Leskisestä ja siitä, että Lesellä ei olisi ollut saumoja murtautua Kärppien kahteen ekaan ketjuun. Alleviivaat itsekin sitä, kun puolustelet Jokisen paikkaa kakkosketjussa.
 
Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Nyt on puhe Leskisestä ja siitä, että Lesellä ei olisi ollut saumoja murtautua Kärppien kahteen ekaan ketjuun. Alleviivaat itsekin sitä, kun puolustelet Jokisen paikkaa kakkosketjussa.

Sanoin vain, että Jokinen on pelannut tällä kaudella paremmin sentterinä kuin laiturina. Näin ollen hän sopisi ihan hyvin 2.sentteriksi. Kristof on taas ollut koko kauden aika paska, joten sopisi hyvin kolmoseen. Tästä pääteltynä siellä olisi 2.Ketjussa Leskiselle tilaa.
 
Micol

Jäsen
Nyt on puhe Leskisestä ja siitä, että Lesellä ei olisi ollut saumoja murtautua Kärppien kahteen ekaan ketjuun. Alleviivaat itsekin sitä, kun puolustelet Jokisen paikkaa kakkosketjussa.
Jos/kun Jokinen pelaisi ja jatkaisi keskellä, niin kyllähän lesekin olisi kakkoseen mahtunut. Kas näin:

Pyörälä - Lammikko - Puljujärvi
Junttila - Jokinen - leskinen
Pesonen - Kristof - Hermonen/Koblizek
Lindsten/Sailio - Kossu/Humaloja - Karvinen

Halusin vain tällä näyttää miten lese oltaisiin mahdutettu mukaan kärkiketjuihin. Muutenhan tämä on enää turhaa pyörittelyä ja vatvomista. Hän valitsi etelän vetelät ja sillä sipuli.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jännä, ettei täällä haluta uskoa sitä tosiasiaa, että Lese meni siksi IFK:hon kun Kärppien hyökkäys on niin täynnä. Tuonhan näkee sokea mummokin. Lese itse sanoi niin. Ja nyt Kalevakin kirjoitti niin. Silti täällä McTorsot keksii tuulesta jotain kilpailukykyisiä sopimuksia tai muita tekosyitä.
Ei minun tarvitse vedellä hatusta mitään, eikä keksiä tekosyitä. Tässä tapauksessa tiedän, mitä on tapahtunut. Ymmärrän täysin Leskisen valinnan, samoin Kärppien toiminnan. Lukitut ketjut kuuluvat sitten sinne tekosyiden ja selittelyiden osastolle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös