Unelmia, unia ja utopistia haaveita (ei huhuja)

  • 1 589 560
  • 9 631

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kärjen taaksekin joo, mutta kyllä tuota kärkeä kannattaisi vielä nimenomaan vahvistaa. Mutta kuten mainitsit, niin jos eivät mainitut pelaajat jatka, niin siinä tapauksessa voisi olla mahdollinen haku. Toki kun pidempään odotellaan ja katsellaan, niin tammelat & co. menevät muualle.

Mutta kuten sanottu, toivoisin Lukkoon lähtökohtaisesti kovempaa pelaajaa, kuin joku Tammela. Kaikella kunnioituksella.

Kyllä, olen kanssasi tismalleen samaa mieltä että kärkivahvistuksen on lähtökohtaisesti oltava Tammelaa kovempi nimi, joka pystyy varmuudella pelamaan tulosyksikössä.

Kuitenkin kuten täälläkin olen jo aikaisemmin sanonut, niin Lukolla on kyllä laadukas hyökkäys, mutta erittäin kapea kolmen ensimmäisen kentällisen jälkeen. Voi olla mahdollista, että Petmanit sekä Ruotsi lunastaa paikkansa pelaavasta kokoonpanosta, mutta toivoisin silti aitoa kilpailua sekä rotaatiota joukkueeseen ja tilannetta jossa mahdolliset loukkaantumiset eivät aiheuta liiaksi kysymysmerkkejä. Tämän tähden Tammela saattaisi olla erinomainen täsmävahvistus, kun joukkueesta on kuitenkin poistunut kärjen ulkopuolelta Vidgren, Saarela, Ganahl sekä Friberg ja käytännössä näiden tilalla on tällähetkellä vain 2 try-out miestä, joiden taso on vielä täydellinen kysymysmerkki.

Toivoisin kyllä vieläkin Kristian Pospisilin nuorempaa veljeä Martinia Lukkoon, jos ja kun Flames miehen johonkin lähettää. Ehdottomasti Lukon täytyisi olla Haulaan yhteydessä, varsinkin jos Kristian Lukossa saa jatkot.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Kynämestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Ei ole varmistusta mutta uskoisin Kynämestarin tarkoittavan sitä, että kun Danforth poistuu tulevan kauden jälkeen rahalaarien ääreen niin Giorgio olisi se haaveissa oleva korvaaja.
Juuri näin.
 

Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joku tuosta VandeVeldestä aikaisemmin puhui, niin hetken mietittyäni sopisi todella hyvin nykyisee nippuun. Kalle kuvaili etsittävää vahvistusta: nopea, kiekko pysyy kyydissä ja pystyy ratkaisuihin. Noista ensimmäiseen kohtaan ei VV:lle tule rastia, ei VandeVelde hidas ole, mutta ei nopeakaan. Sen sijaan voittaa kaksinkamppailuja ja kulmavääntöjä isolla prosentilla, ja kiekollinen peli on hyvää. Tekisi about 15+25 täydellä kaudella, ja siihen päälle arvokasta työtä kaukalon molemmissa päädyissä. Juuri sellainen mies, joka kaivaa ne kiekot kulmista Elolle tai Sopaselle.
 

Haka Maori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaikeasti selitettävissä
Ja onhan siellä Chad Rau myös vapaana. Ei niitä rightin snaippereita ikinä liikaa voi olla.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos hyökkääjiä ajatellaan, niin toivoisin jotain Jari Sailion kaltaista kusipäätä neloseen. Kärkihyökkääjiä ei joukkue mielestäni tarvitse enää, eikä kyllä välttämättä hyökkääjiä ylipäätään, mikäli Pospisil ja Janatuinen paikkansa lunastavat.
 
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Jesse Puljujärvi palannee Euroopan kiekkokentille.

Joten...
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lukon strategiaan sopiva hankinta voisi olla Alex Lintuniemi. Ottaisin kyllä kiljuen pitkällä sopimuksella vastaan.

Lintuniemeä on tiedetysti tarjottu ainakin osalle seuroille Liigassa ja vaikea kuvitella, etteikö Lukko tässä joukossa olisi. Olisihan Lintuniemi hieno vahvistus joukkueeseen ja mahdollisesti jopa erittäinkin kova sainaus, mutta nykytilanteessa varmaan Sevänen jäisi ilman vakiroolia, niin se ei missään nimessä olisi suotavaa.

Mikäli Heinola tai Reunanen jäisikin NHL:ään, niin sitten Lintuniemi olisi erinomainen korvaaja. Valitettavasti/todennäköisesti ei Alex kummiskaan jää odottelemaan tilanteita, vaan kirjoittanee sopimuksen kenties nopealla aikataululla. Liigaan nyt hän ainakin on todennäköisesti saapumassa.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

SetäTuomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Mahtaisikohan tuo Lofqvist mahtua Lukon puolustukseen? Sopivan kookas ja joskus ollut johtuu tehokaskin rightin puolustaja. Saattaisi olla piakkoin vapaana ja kun Liigakin on jo tuttu paikka, niin...
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mahtaisikohan tuo Lofqvist mahtua Lukon puolustukseen? Sopivan kookas ja joskus ollut johtuu tehokaskin rightin puolustaja. Saattaisi olla piakkoin vapaana ja kun Liigakin on jo tuttu paikka, niin...

Kaveri joka sai kenkää joukkueestaan, kun oli testeissä joukkueen ylivoimaisesti surkein pelaaja. Ihan ei taida mahtua Kallen sekä Pekan ajatuksiin ihannepelaajasta.
 

SetäTuomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
KHL on kuulemani mukaan melko tuulinen sarja, mitä tulee sopimuksien päättämiseen. Viime kaudella kuitenkin 11pinnaa 18 KHL-peliin, joten ei ainakaan viime kaudella mikään ihan turha mies ollut. Jollei sitten kesätreeniksi vetänyt maratontasolla makkaraa ja keskiketterää. Kyseessä on kuitenkin 29-vuotias pelaaja, jolla on viimeisen kolmen kauden aikana ollut neljä eri seuraa, joten jos haluaa vielä joskus pelata ns. kovemmassa sarjassa, niin kuvittelisin olevan motivaatiota tulla liigaan näyttämään, että kyllä täältä vielä pelimies olisi. Ja siitä päästään Kallen ja Pekan sapluunaa, eli joku joka varmasti ainakin haluaisi olla menossa johonkin, eikä oikeastaan ole tulossa mistään.

Kyllä minusta sopisi ajatuskuvioihin. Toki, tämä nyt on pelkkää spekulaatiota, eikä perustu mihinkään konkreettiseen. Siksi toisaalta onkin tällä sivulla.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
@SetäTuomo siellä on jo oikeastaan Lofqvistin rooliin Robin Press ja tulossa mahdollisesti Reunanen ja/tai Heinola. Jos Reunasta ja Heinolaa, tai kumpaakaan saada takaisin, tarvetta viivapyssylle toki olisi, mutta enpä oikein usko että puolustukseen ilman isoja loukkaantumisia ketään hankitaan, ennen kuin noiden kahden tilanne selviää. Unelmoida toki voidaan ja niin meidän pitääkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös