Chicago Blackhawks 2019–2020

  • 357 756
  • 1 415

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
On kyllä jäätävää itkua jenkkilän puolella tästä varauksesta. Ilmeisen paljon siellä sitten on draft-asiantuntijoita..

Toki itselläkin oli Turcotte/Byram toiveena, mutta nämä tietenkin olivatkin ne, keihin tuli eniten perehdyttyä. Nyt kun Dachista on kaikki mahdollinen about koluttu läpi, niin hyvältähän tämä varaus tuntuu. Todella kova potentiaali on pojassa. Kaikki työkalut kyllä löytyy ja samoin se työkalupakki. Klippien perusteella edes luistelu ei näytä ollenkaan huonolta ja uskoisin, että räjähtävyyttä voi vielä saada lisää. Hienoa myös, että Dachilla on mahdollisuus murtautua jo ensi kauden rosteriin, vaikka todennäköisempää lienee vielä yksi vuosi WHL:ää.

Hyvä pelaaja taisi tippua myös toisen kierroksen vuorolle, sillä Vlasic oli monilla listoilla paljon korkeammallakin. Täydentää ominaisuuksillaan erittäin hyvin puolustajien prospect poolia.

Muista ei sitten paljon tietoa olekaan. Mukavaa, että saatiin myös suomalainen varaus taas. Saarela on Ilveksessä erinomaisessa valmennuksessa ja kiekkoperheen poika. Viime kaudella jo lähes 30 miesten peliä takana. Ei ollenkaan huono varata tällaisia jätkiä myöhemmillä kierroksilla.

Sitten odotellaan mitä kauppoja vielä nähdään. Bowmanin puheista olen saanut käsityksen, että joukkuetta yritetään mieluummin vahvistaa treidien kautta ja FA-hullutteluihin ei oltaisi lähdössä mukaan uuden cap-helvetin pelossa. Jos FA:sta jotain tarttuu haaviin, niin todennäköisesti vanhempaa kalustoa lyhyellä sopimuksella tai sitten 2-3 korin miestä kohtuullisella cap hitillä.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Ihan uteliaisuudesta kyselen arvon tietäjiltä, oliko Hawksin puolelta taustalla jotain erityistä, miksi Hayden päätyi kauppatavaraksi? Koetan tässä muodostaa näkemystä, onko Hayden-Quenneville-kaupassa kyse jostain muusta kuin kahden joukkueidensa suunnitelmien ulkopuolelle joutuneen pelaajan vaihtamisesta päikseen.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Ihan uteliaisuudesta kyselen arvon tietäjiltä, oliko Hawksin puolelta taustalla jotain erityistä, miksi Hayden päätyi kauppatavaraksi? Koetan tässä muodostaa näkemystä, onko Hayden-Quenneville-kaupassa kyse jostain muusta kuin kahden joukkueidensa suunnitelmien ulkopuolelle joutuneen pelaajan vaihtamisesta päikseen.

Maisemanvaihdos. Kehitys on junnannut paikoillaan, vaikka silloin tällöin väläytteleekin. Quennevillen alaisuudessa vastuuta oli välillä mukavasti, mutta Colliton ei taas välittänyt juuri ollenkaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: dali

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Pari päivää sulateltu varaustilaisuutta ja pakkohan tässä on tyytyväinen olla. Dach oli iso yllätys, mutta näin jälkikäteen ajateltuna oikeastaan juuri sitä mitä lääkäri määrää. Parhaimmillaan tässä voi olla organisaatiossa uusi Getzlaf hieman modernimpana versiona. Luistelu on asia mikä minua huolestuttaa edelleen. Tosin mikäli huhut siitä, että Dach on ottanut merkittävästi pituutta viime kaudella, pitävät paikkansa, niin tässähän saattaa olla vielä paljonkin varastossa, kun "bambi jäällä" -efekti saadaan pois päältä. Mielenkiintoista nähdä pystyykö murtautumaan NHL:ään jo ensi kaudella vai hakeeko vielä vauhtia WHL:stä.

Alex Vlasic oli myöskin oikein mieluisa varaus. Oikeastaan tuollaista isoa puolustavaa puolustajaa tuo prospektiosasto huusi ja nyt sellainen saatiin. Liike on taas asia, mikä saattaa tuottaa ongelmia, mutta tässä kohtaa täytyy sanoa, että en ole nähnyt riittävästi Vlasicin pelejä, että pystyisin tarkkaa analyysia tekemään miehen luistelutaidosta.

Antti Saarela tulee olemaan tutkan alla jo puhtaasti sen takia, että Ilvestä tulee seurattua todella paljon. Toivottavasti on oikeasti veljestään pykälää lahjakkaampi versio, niin hänestä voidaan hyvinkin saada parin vuoden tähtäimellä erinomainen syvyyspelaaja maalintekotaidolla höystettynä. Voin antaa sitten Liiga-kauden alettua vähän tarkempaa analyysia Saarelasta, jos löytyy jotain asioita, jotka pistävät silmään.

Muut nimet eivät sitten oikein soita minkäänlaisia kelloja. Isoja miehiä ainakin, mutta toivottavasti nyt varattiin kuitenkin BPA koosta ja pelipaikasta riippumatta.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
@Hawk #22 Vlasicin luistelu ei noin isoksi kaveriksi ole todellakaan ongelma, sen verran voin sanoa. Tarvitsee kehitystä kyllä, kuten kaikki tuossa iässä, mutta ei olla kaukana ihan average-tason luistelusta NHL:n mittapuulla.
 

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
@Hawk #22 Vlasicin luistelu ei noin isoksi kaveriksi ole todellakaan ongelma, sen verran voin sanoa. Tarvitsee kehitystä kyllä, kuten kaikki tuossa iässä, mutta ei olla kaukana ihan average-tason luistelusta NHL:n mittapuulla.

Tämähän on hyvä kuulla! Pelejä olen nähnyt ihan yksittäisiä, enkä niitäkään ole seurannut Vlasicin takia, joten kompetenssi ei siis riitä itselläni arvioimaan. Tuolla varrella keskiverto luistelu riittää oikein hienosti, eli toivottavasti kehitys menee toiveiden mukaan ja Vlasicista saadaan iso pakki, jota on Seabrookin huippuvuosien jälkeen kaivattu.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Bowman tehnyt nyt kyllä aika hyvät kaupat;

de Haan, Saarela <> Forsberg, Forsling

Puolustus näyttää jo ihan asialliselta.

Keith-Jokiharju
Gustafsson-de Haan
Määttä-Murphy
Seabrook
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
No nyt oli kyllä aikamoinen kauppa. Mitään muuta kuin positiivista en tuosta keksi ja Saarelakin mukana? Veljekset samassa organisaatiossa.

DeHaan on juuri sitä mitä tuo puolustus tarvitsee. Tuo enemmän kuin Määttä. CDH:n kohdalla täytyy toki muistaa, että alla on suhteellisen iso olkapäävamma. Saattaa missata kauden alun.

Olipa kiva herätys!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

KimpisenKaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Jokerit
Mahtaako Saarelalle löytyä näytönpaikkaa?

Eiköhän kaveri saa training campilla ainakin mahdollisuuden.

Tosiaan moneltakin kannalta onnistunut kauppa. DeHaanista pitänyt aina ja haikailin jo viime kesänä miehen perään. Toivottavasti toipuu leikkauksesta kunnolla ja saadaan mukaan pakistoon pikimmiten kauden alkaessa.

Saarelasta voi saada erinomaisen maalintekijän alempiin kenttiin ja nyt Forsbergin lähdettyä on Lankisella erinomainen sauma AHL:n puolella osoittaa kykynsä. (Oletuksella ettei ota Deliasta niskalenkkiä pre seasonilla).

Kokoonpano alkaa näyttää jo siltä, että ensi kauteen voi suhtautua suurella optimismilla.
Sitä voiman puutetta on peräänkuulutettu ja toivottavasti jossain muodossa sitä vielä saadaan. Predators ei ilmeisesti aio tarjota Simmondsille jatkoa joten siinä olisi ainakin yksi teoreettinen vaihtoehto. Olen pelaajana Waynesta aina pitänyt ja pari kautta sitten olisin ottanut riemulla vastaan. Nyt on vähän sellainen olo, että aika ja paikka on väärä.
Tosin jollain 3v. ja $3milj.-$4milj. Sopimuksella voisin häntä kokeilla 2-3 ketjuun.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
DeHaan on juuri sitä mitä tuo puolustus tarvitsee. Tuo enemmän kuin Määttä. CDH:n kohdalla täytyy toki muistaa, että alla on suhteellisen iso olkapäävamma. Saattaa missata kauden alun.
Jään mielenkiinnolla odottamaan Ollin vastausta treidiin ja juuri tämän kaltaisiin odotuksiin. Määtällä pitäisi olla erittäin hyvät mahdollisuudet pistää de Haanille kampoihin, kunhan kesäharjoittelu sujuu ongelmitta.

Hawks alkaa saamaan puolustukseensa järkevämpää rakennetta.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Tämähän vaikuttaa täydelliseltä treidiltä. Kummallekaan lähtijälle ei oltu vakavasti tekemässä jatkopahvia, joten heistä saatiin erinomaiset vaihtarit. Nyt Stan on korjannut juuri niitä kohtia mitä pitikin eli rehellistä puolustamista ja varsin kohtuullisilla kavereilla. Sekä Calvin de Haan että Olli Määttä ovat myös hyviä kiekon blokkaajia molemmat.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Mahtaako Saarelalle löytyä näytönpaikkaa?

Luulisi löytyvän tai ainakin toivottavasti. Saarela on kuitenkin tehnyt ihan mukavat pisteet AHL:ssä ja on kuitenkin sen tason pelimies, että voisi hyvinkin pärjätä NHL:ssä oikeanlaisessa roolissa.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Mahtavaa, Forsling ulkona. Nyt hymyilyttää. CDH tuo lisää kokoa ja kovuuttakin rosteriin ja uskoisin Blackhawksien hieman nousevan myös HIT-tilastoissa. Puolustus vahvistunut ja ehkäpä Keithin & Seabsin kuormitus saadaan nyt myös sille tasolle, mikä tuottaa tulosta kaikkien kannalta sopivasti.

Hyvä Stan.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Kyllä varmasti. Kehitys suunta oikea ja vahvaa esiintymistä Calder Cupissa. Chigaco voitti kyllä tässä kaupassa.

Itse kun eilen illalla luin tuosta kaupasta niin ensimmäinen ajatus oli kyllä, että mikä idea Carolinan puolelta tässä. Eikö CDH oli kuitenkin ihan hyvä #4 pakki hyväänkin NHL-jengiin? Ja sitten taas molemmat näistä näistä entisistä Chicagon ruotsalaisista enemmänkin osastoa 3./4. veska ja 7. pakki? Sitten vielä kaiken hyvän lisäksi saivat hyvän kauden pelanneen Saarelan "kaupantekijäisiksi".

Ainut mitä tulee mieleen niin joku epävarmuus CDH:n tulevassa pelikunnossa tai sitten Carolinassa vaan rahat lopussa tässä kohdin.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Vielä pari kuukautta sitten odotukset olivat vähän erilaiset kesää sekä tulevaa kautta kohtaan ja toivoin, ettei joukkuetta lähdettäisi liikaa vahvistamaan lyhyellä tähtäimellä. Nyt Bowman on taikonut varaustilaisuuden kautta tulevaisuuden ykkössentterin sekä oikein potentiaalisen shutdown-puolustajan ja kahdella kaupalla parantanut puolustusta todella paljon antamatta vastineeksi käytännössä mitään. Parasta Määtän sekä DeHaanin hankinnoissa ovat sopimuksen kestot - istuvat aika hyvin tähän nykyiseen menestystavoiteikkunaan eivätkä lopulta blokkaa juuri yhtään näitä meidän nuoria kavereita. Tai blokkaavat toki, jos kaikki kehittyvät kakkosparin puolustajiksi samalla hetkellä yhdessä kesässä, mikä nyt ei vaan ole realistista.

Edelleen palkkakatossa on tilaa ja monesta suunnasta tulee savua Joe Pavelskin sekä Anders Leen osalta. Molemmat olisivat isoja vahvistuksia, jotka maistuisivat oikein hyvin, mutta yksi hyökkääjä mielestäni riittää. Uskon, että Anisimov jo liikkuu tänä kesänä, mutta periaatteessa häntäkään ei ole vielä pakko kaupata. En rehellisesti sanottuna usko kumpaankaan mainittuun hyökkääjään, mutta leikitään ajatuksella ja muodostetaan kokoonpano tulevalle kaudelle Pavelskin kanssa. Joku hyökkääjä sieltä ehkä tulee eli periaatteessa tuon hyökkääjän voi slotata suoraan Pavelskin paikalle ja mahdollisesti sitten miksailla. Dachin laitan kolmosen keskelle fantasioiden hyvää rookie-kautta:

Kubalik - Toews - Kane
DeBrincat - Strome - Pavelski
Saad - Dach - Sikura
Caggiula - Kämpf - Kurashev

Keith - Jokiharju
DeHaan - Murphy
Määttä - Gustafsson

Aleksi Saarelan kohdalla tilanne on varmasti se, että aloittanee Rockfordissa, mutta mahdollisuuksia on todella paljon siedettävään NHL-uraan. Vahvat pudotuspelit Checkersissä antavat varmasti lisäpotkua ja ei se nyt täysin mahdoton ajatus ole, että veljekset Blackhawksin alakentissä yhdessä joskus pelaisivat.
 

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Todella hieno kauppa Chicagolta! Hyvä top6 puolustaja ja Saarela vaihdossa nelosveskariin ja enemmän tai vähemmän paikallaan polkeneeseen Forslingiin. Tässähän alkaa jo oikein odottamaan kauden alkua innoissaan.

Aleksi Saarelan kohdalla tilanne on varmasti se, että aloittanee Rockfordissa, mutta mahdollisuuksia on todella paljon siedettävään NHL-uraan. Vahvat pudotuspelit Checkersissä antavat varmasti lisäpotkua ja ei se nyt täysin mahdoton ajatus ole, että veljekset Blackhawksin alakentissä yhdessä joskus pelaisivat.

Itse näkisin Saarelan aika suorana Kahunin paikkaajana. Mahdollisuuksia pelata sellainen 30-40 pisteen kausi kolmosketjun minuuteilla ja välillä stuntata ylempänäkin. Kubalik vaikuttaisi tällä hetkellä olevan edellä, mutta veikkaisin Saarelan taistelevan pelipaikasta Sikuran (ja Kurashevin) kanssa. Paremmin pelaava saa sitten isomman roolin. Saarelan osalta tuntuu vähän siltä, että AHL on jo pelattu läpi, joten olen erittäin pettynyt, jos Saarela ei ota paikkaa NHL:n puolelta. Mutta syksyllä olemme viisaampia tämän suhteen.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ihana kauppa Stanilta! Hieman annan risuja vielä menneistä hänelle, kun olisi voinut CdH:n hankkia jo viime kesänä kuten silloin jo toitotin. Annetaan se jo anteeksi.

Anton Forsberg pelasi hyvän kauden AHL:ssä, mutta tie oli tukossa Blackhawksin puolella. Gustav Forslingin kehitys tosiaan jäi polkemaan paikalleen ja viime kaudella loukkaantumiset olivat osittain riesana. Toivotaan heille parempaa uudessa joukkueessa.

Kesän projekti on vielä kesken ja eiköhän vielä nähdä kauppa tai pari sekä UFA-hankinta. Mitään poskettomia soppareita ei Stan voi tehdä, joten ne isoimmat vonkaleet voidaan unohtaa, mutta alaketjuihin täsmähankinta tekis kutaa.

Enpä muista aikoihin samanlaista mediapyöritystä ykkösvarauksen kohdalla kuin mitä nyt on Dachin kohdalla ollut. Täytyy olla päästään kypsiä 18-vuotiaita nämä nykynuoret, että pystyvät pitämään moisessa pyörityksessä jalat maassa.
 
Viimeksi muokattu:

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Licolta hieno rosteriolettama. Kyllähän tuo joukkue haisee niin paljon paremmalta ilman Anisimovia - smells like victory. Hyökkäys vaikuttaa suorastaan loistavalta.

Puolustus ei edelleenkään ole parhaimpien joukkueiden tasoinen, mutta puolustamiseen pystyy vaikuttamaan pelikirjalla ja toimivalla viisikkopuolustuksella. Seabrook voisi myös nousta takaisin taistelemaan paikasta auringossa, mutta taitaa olla menetetty tapaus?

Cindy terveenä ollessaan selvä ykkösmaalivahti, mutta toivotaan, että maajoukkueessa loistanut Lankinen saa näyttöpaikan ja pääse antamaan tarvittaessa lepoaikaa Cindylle.

Mielenkiintoinen kausi tulossa, alkaisi jo!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lico

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Maisemanvaihdos. Kehitys on junnannut paikoillaan, vaikka silloin tällöin väläytteleekin. Quennevillen alaisuudessa vastuuta oli välillä mukavasti, mutta Colliton ei taas välittänyt juuri ollenkaan.

Kiitosta vaan! Kuvasit samalla pitkälti sen, mitä ajattelin kaimastaan Quennevillestä. Noin muuten Quenneville on pelaajana hyvin samantyyppinen jokapaikanhöylä kuin Adam Henrique. Sillä erotuksella tosin, että Henrique teki maaleja saadessaan näyttöpaikan, Quenneville taas ei.
 

God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
Mielestäni tämä kauppa on huomattavasti parempi, kuin kauppa joka tehtiin Määtän hankkimiseksi. Olisin ollut oikein tyytyväinen tähän, jollei Määttää olisi hommattu. Nyt en ihan ymmärrä, että miksi piti hommata kaksi ylihintaista kädetöntä pakkia tuohon puolustukseen, josta löytyy jo valmiiksi Murphy ja Seabrook. Noh pitää toivoa, että jotenkin päästäisiin eroon Seabrookista.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kyllä tuo puolustus kaipasi juuri tuollaisia, vaikka vähän kädettömiä pakkeja, jotka osaavat sijoittua oikein, puolustaa, antaa helpon avaavan syötön ja voittaa joskus kulma- tai maalinedusvääntöjä. Ei nuo palkatkaan päätä hivele, kun kohta näemme esim. jonkun Myersin saavan jonkun 7x7 miljoonan lapun. Blackhawksin puolustus muuttui näillä siirroilla uskottavammaksi, mikä ongelma se nyt on?

Ja tuskin Bowman on valmis eli tulemme todistamaan vielä hankintoja, joko kaupoin tai vapaiden agenttien muodossa. Kokonaisuus ratkaisee eikä keskeneräistä pidä arvioida. Tähän asti on vaikea olla jotenkin pettynyt Bowmanin toimintaan.
 

God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
Kyllä tuo puolustus kaipasi juuri tuollaisia, vaikka vähän kädettömiä pakkeja, jotka osaavat sijoittua oikein, puolustaa, antaa helpon avaavan syötön ja voittaa joskus kulma- tai maalinedusvääntöjä. Ei nuo palkatkaan päätä hivele, kun kohta näemme esim. jonkun Myersin saavan jonkun 7x7 miljoonan lapun. Blackhawksin puolustus muuttui näillä siirroilla uskottavammaksi, mikä ongelma se nyt on?

Ja tuskin Bowman on valmis eli tulemme todistamaan vielä hankintoja, joko kaupoin tai vapaiden agenttien muodossa. Kokonaisuus ratkaisee eikä keskeneräistä pidä arvioida. Tähän asti on vaikea olla jotenkin pettynyt Bowmanin toimintaan.
Vaikka näkisimme Mayersin ylihintaisen lapun, niin kyllä minun mielestäni 8,5m kahteen kolmosparin pakkiin on myös aika helvetisti, lisäksi en tiedä täyttääkö Määttä edes tuota kolmosparin määritelmää. Tämä myös vaikeuttaa esimerkiksi Jokiharjun sisäänajoa änäriin, koska nyt tuolla on useita pakkeja, joita ei istuteta katsomossa lappunsa takia. Vaikka meillä tällä hetkellä onkin vielä cappiin matkaa reilusti, niin tuohon DeBrincatin, Stromen ja Gustafssonin jatkot niin sitä tilaa ei enää olekkaan ja oikeita vahvistuksia on turha odottaa, ellei saada jotenkin dumpattua joitain huonoja soppareita pois.
E. Niin ja ainut positiivinen asia näissä treideissä on se, että ei olla menetetty paljoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös