Aku Louhimies – elokuvaohjaaja

  • 158 336
  • 1 511

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Täytyyhän toimittajalla olla joku vastuu kirjoittamisistaan varsinkin, jos käyttää nimetöntä lähdettä. Jos lähde esiintyy nimellään menee lausunto lähteen piikkiin. Nimettömän lähteen tapauksessa on toimittajan vastuulla, että väite on totuudenmukainen. Muutenhan toimittaja voisi vapaasti kirjoittaa vaikka mitä keksimäänsä soopaa ja sitten todeta että "lähde" tämän kertoi. Jättää vaan kertomatta, että lähde on oma mielikuvitus.
Päätoimittaja kantaa vastuun julkaisuista.

Tämänkaltaisissa jutuissa käytetään myös perustellusti lähdesuojaa.

Minusta Louhimies kaivaa vain kuoppaa itselleen pitämällä tätä kohua tapetilla. Oikeussalissa en usko hänen voittavan.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Louhimies vie tämän jutun 6-0. Rigatellin väitteet ovat suurelta osin perättömiä ja moni hänen lähteensäkin on alkanut peruuttelemaan.
Alun perinkin juttu on ollut poliittinen: Louhimies ei ole punikki ja sitä ei tahdo apuraha-eliitti kestää. Eikä varsinkaan hänen menestystään.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Päätoimittaja kantaa vastuun julkaisuista.
Varmasti päävastuun, mutta jos otetaan ennakkotapaukseksi Jari Räsäsen surullisenkuuluisa herjausoikeudenkäynti 1998, niin myös toimittaja voi saada tuomion päätoimittajan lisäksi.

Katsoisin kuitenkin, että tässä tapauksessa julkaisua vakavampi asia on se toimittajan virkavapaalla tekemä yhteydenotto työnantajalle, enkä tiedä onko päätoimittajalla tai Ylellä siinä enää vastuuta.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
@Lystikäs Jos muistan oikein, niin YLE jatkoi Rigatellin väitteiden tukemista useilla jutuilla senkin jälkeen, kun ilmeni että toimittaja oli vainonnut Louhimiestä myös virkavapaalla.
YLE ei älynnyt missään vaiheessa jarruttaa jahtia.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000006184043.html

Eli Louhimies ohjaa seuraaksi Ilkka Remeksen "Jäätyvä Helvetti" kirjaan pohjautuvaa leffaa. Kuuntelin kyseisen teoksen tässä vuosi sitten ja mietin samalla, että tästä olis kiva saada ison budjetin leffa tai TV-sarja. Ja nyt toiveeni toteutuu.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei Remeksen kirjoja pienellä budjetilla saisi tehtyäkään uskottavasti.

Hieno homma. Odotan kovasti.
 
/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katselin tuossa eilen Louhimiehen Tuntemattoman uudelleen. On kyllä saatanan hieno elokuva.

Missäköhän oikeudenkäynnit makaa? Selvästihän on rikollista tehdä hyvä elokuva joka on kaikkien aikojen katsotuin (sarkasmia), varmaankin homma oikeuslaitoksen byrokraattisissa pitkissä syövereissä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Louhimies yhdistettiin jälleen seksuaalisen ahdistelun vastaiseen me too -kampanjaan, tällä kertaa Ville Virtasen toimesta.

Hyvä jos huonoista työoloista keskustellaan, mutta tää yhdistäminen me too -liikkeeseen on edelleen outoa ja todella leimaavaa, kun ei Louhimiestä käsittääkseni seksuaalisesta ahdistelusta syytetä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Toki Virtasen perusteena on tämä: "Louhimies sanoo, että kohu ei ole muuttanut häntä ohjaajana. Mä tulkitsen tämän niin, että entiset keinot kuuluvat edelleen Louhimiehen repertuaariin".

Kyse on siis itkettämisestä, torakoista yms yms ja osan niistä Louhimies kieltää.

Virtanen on hyvä näyttelijä. Vähän joskus vajaalla käyvä kivikasvo, mutta varmaan se kuuluu vain työhön. Täytyy sanoa, että vaikka Louhimies ei omaan makuuni huippu olekaan, myös hän on hyvä. Ikävää, että Virtanen ei voi näytellä kohtauksissa, joissa Louhimies on tuuraava ohjaaja.

Mutta jos miettiin tarkemmin Virtasen perustetta, ymmärrän. Virtanen ei halua suomeksi sanottuna Louhimiestä päänsä sisään. Ei mitenkään outoa Turkan koulun käyneeltä.
 
Virtasen perusteet ymmärrän kyllä hyvin. En vaan ymmärrä miksi Virtanen puhuu tässä ”me too” -liikkeestä ja yhdistää sen Louhimieheen. Ainoa syy minkä keksin on aiheuttaa lokaa Louhimiehelle.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Virtasen perusteet ymmärrän kyllä hyvin. En vaan ymmärrä miksi Virtanen puhuu tässä ”me too” -liikkeestä ja yhdistää sen Louhimieheen. Ainoa syy minkä keksin on aiheuttaa lokaa Louhimiehelle.

Onko ainoa syy loka? No, kyllä Virtasen mielestä me too Louhimieheen yhdistyykin, miehen väkivallan kautta naiseen.

Näyttelijä Pihla Viitala kertoi, että vuonna 2008 Käsky-elokuvan kuvauksissa Louhimies esimerkiksi yritti saada hänet sisällissodan punavangin tunnetilaan läpsimällä hänen poskiaan ja sylkemällä tukkaan.

Virtanen nostaa esille Mery Streepin, ”maailmanhistorian parhaan näyttelijän”. #metoon myötä Streep kertoi, että vastanäyttelijä Dustin Hoffman oli lyönyt häntä varoittamatta kasvoihin Kramer vastaan Kramer -elokuvan kuvauksissa vuonna 1979. Hoffman yritti lyönnillä saada Streepin oikeaan tunnetilaan kohtausta varten.

Streep olisi varmasti pystynyt osaamisellaan hoitamaan kohtauksen ilman lyöntiäkin, Virtanen sanoo.

Ehkä on vain hyväksyttävä se, että kaikki miehet eivät paina villaisella naisiin kohdistunutta väkivaltaa osana elokuvien tekemistä. Itse koen neutraaliksi Virtasen sanomiset. En osaa niistä loukkaantua tai syyllistää häntä. Uskon, että Virtanen on sitä mieltä mitä sanoo ja hänellä on siihen oikeus ja syynsä.

Jos joku olisi läpsinyt vaikka vaimoani vuosia sitten tehdäkseen sillä rahaa ja mainetta, pitäisikö minun se miehenä hyväksyä? Taitaa olla niin, että moni palstalainen - et varmaan sinä - olisi valmis vetämään turpaan läpsijää, mutta ei näe ongelmaa oman mahdollisen toimintansa ja me toon tuomitsemisensa välillä.
 
En nyt ymmärrä kahta alinta kappalettasi ja minkä takia kirjoitat siitä, että Ville Virtanen on mies. Ilmeisesti et niitä ainakaan minulle kohdistanut, koska ei minulle Ville Virtasen sukupuolessa ole mitään ongelmaa.

Louhimiehen ja Hoffmanin toiminta noissa hetkissä on 100-prosenttisesti tuomittavaa ja väärin, mutta ei se seksuaalista ahdistelua ole. #me too on seksuaalista ahdistelua vastustava liike.
 
En suinkaan kohdistanut sinulle ja totesininkin alimmassa kappaleessa.

Virtanen kokee sukupuoleen perustuvan vallan väärinkäytön kuuluvan me toon piiriin. Hänen mukaansa sukupolvien ketju on suojellut miesneroa. Mutta #metoon myötä tähän suojaukseen on tullut Ville Virtasen mukaan säröjä. Liike on hänen mukaansa syössyt miesneron valtaistuimelta ja mullistanut tavan, jolla taidetta tehdään. Miesnero on näin ollen läpi historian määrittänyt katseellaan, mitä muut ovat. Aiemmin vain miesnerolla oli katse. Nyt tiedostetaan, että kaikilla on katse.

Näin hän sen kokee ja kyse on "miesneron" historiallisesta oikeutuksesta vallan väärinkäyttöön. En osaa sanoa, miten hyvin tämä me toon piiriin kuuluu, mutta kuulumisesta on ainakin keskustelu Suomessa, Euroopassa ja USA:ssa.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Virtanen nostaa esille Mery Streepin, ”maailmanhistorian parhaan näyttelijän”. #metoon myötä Streep kertoi, että vastanäyttelijä Dustin Hoffman oli lyönyt häntä varoittamatta kasvoihin Kramer vastaan Kramer -elokuvan kuvauksissa vuonna 1979. Hoffman yritti lyönnillä saada Streepin oikeaan tunnetilaan kohtausta varten.

Streep olisi varmasti pystynyt osaamisellaan hoitamaan kohtauksen ilman lyöntiäkin, Virtanen sanoo.
Tähän nopea huomio. Kramer vs Kramer taisi olla Streepin ensimmäinen iso rooli. Tuskin oli silloin vielä niin osaava kuin nyt. Ja voihan se olla, että metodinäyttelijänä tunnetun kokeneemman Hoffmanin läpsy auttoi saamaan Streepistä näyttelijäsuorituksen kameralle, joka sittemmin poiki enemmän ja enemmän rooleja. Näin ollen se läpsy saattoi auttaa Streepiä kohti menestystä. Mene ja tiedä. Hoffman on vähän outo hyyppä. Metodinäytteleminen oli pinnalla noihin aikoihin. Paljon oudompaakin käyttäytymistä löytyy, ja oletan sen olleen näyttelijöiden keskuudessa yleisesti hyväksyttyä. Heidän taidettaan. Mutta oli miten oli, eiköhän se Dustin kuvitellut sillä läpsyllään auttavan Streepiä, joka ilmeisesti hänen mielestään tarvitsi vähän jeesiä. En heittelisi Ville Virtasena näitä tapauksia jälkikäteen metoo-alttareille.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En suinkaan kohdistanut sinulle ja totesininkin alimmassa kappaleessa.

Virtanen kokee sukupuoleen perustuvan vallan väärinkäytön kuuluvan me toon piiriin. Hänen mukaansa sukupolvien ketju on suojellut miesneroa. Mutta #metoon myötä tähän suojaukseen on tullut Ville Virtasen mukaan säröjä. Liike on hänen mukaansa syössyt miesneron valtaistuimelta ja mullistanut tavan, jolla taidetta tehdään. Miesnero on näin ollen läpi historian määrittänyt katseellaan, mitä muut ovat. Aiemmin vain miesnerolla oli katse. Nyt tiedostetaan, että kaikilla on katse.

Näin hän sen kokee ja kyse on "miesneron" historiallisesta oikeutuksesta vallan väärinkäyttöön. En osaa sanoa, miten hyvin tämä me toon piiriin kuuluu, mutta kuulumisesta on ainakin keskustelu Suomessa, Euroopassa ja USA:ssa.
Joo ei siis ollut tosiaan tarkoitus Virtasen motiivia kyseenalaistaa nostaa asia esille. Ymmärrän kyllä täysin, että jättäytyä pois ja nosti asian esille. Oli minulle uusi tieto, että Louhimiehen mukaan ”kohu ei ole muuttanut häntä ohjaajana.” Vaikka muistaakseni silloin kohun aikaan myönsi, että virheitä on tapahtunut. En arvosta tuollaista.

Seksuaalinen ahdistelu tuo vaan todella todella pahan stigman, ja se tuntuu epäreilulta, jos ei ole seksuaalista ahdistelua tehnyt.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Saapa nähdä miten suuri raha tulevina vuosina reagoi inhimilliseen tapaan tehdä elokuvia. Vai poistuuko ongelma antamalla tekoälyn muokata kohtauksia. Näyttelijät toki kuittaavat palkkion naamansa y.m. kehonosien käyttämisestä elokuvien materiaalina.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tähän nopea huomio. Kramer vs Kramer taisi olla Streepin ensimmäinen iso rooli. Tuskin oli silloin vielä niin osaava kuin nyt. Ja voihan se olla, että metodinäyttelijänä tunnetun kokeneemman Hoffmanin läpsy auttoi saamaan Streepistä näyttelijäsuorituksen kameralle, joka sittemmin poiki enemmän ja enemmän rooleja. Näin ollen se läpsy saattoi auttaa Streepiä kohti menestystä. Mene ja tiedä.

Kauriinmetsästäjä oli ainakin ennemmin jo. Kyllä Streep oli kiintotähdeksi matkalla jo ennen Kramer vs Kramer leffaa.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Hoffmanhan lisäksi vittuili Streepille noissa Kramer vs. Kramerin kuvauksissa vähän aiemmin luusyöpään kuolleen John Cazalen kohtalosta ”saadakseen tämän oikeaan tunnetilaan”. Cazale oli Streepin poikaystävä. Olkoon hieno näyttelijä tuo Dustin Hoffman, mutta on ainakin kuvottava ihminen eikä tuollaiset selitykset jostain metodinäyttelemisestä mene ainakaan itselleni läpi. Sama pätee Aku Louhimieheen.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
By The way, realisoituivatko nuo uhoamiset Rigatellin viemisestä leivättömän pöydän ääreen, vai nauroiko syyttäjä partaansa ja Aku on nyt vaiennut asian kuoliaaksi?
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Yksi asia mitä olen aina ihmetellyt on, että kun ensiksi tuottaja puhuu kuukausikaupalla ympäri jotain näyttelijää saadakseen sen produktioon, koska se on niin vitun hyvä luvaten hänelle kuun ja miljoonat, niin miksi ohjaajan pitää kohtauksissa läiskiä häntä kirjolohella naamaan, että nauhalle tallentuu juuri oikeanlainen reaktio, ilme, tuska ja ahistus? Eikö 7 vuotta eliittiyliopiston draamalinjaa riitä aluksi ja sitten ura vielä sen päälle kirkkaissa valoissa?
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tähän nopea huomio. Kramer vs Kramer taisi olla Streepin ensimmäinen iso rooli. Tuskin oli silloin vielä niin osaava kuin nyt. Ja voihan se olla, että metodinäyttelijänä tunnetun kokeneemman Hoffmanin läpsy auttoi saamaan Streepistä näyttelijäsuorituksen kameralle, joka sittemmin poiki enemmän ja enemmän rooleja. Näin ollen se läpsy saattoi auttaa Streepiä kohti menestystä. Mene ja tiedä. Hoffman on vähän outo hyyppä. Metodinäytteleminen oli pinnalla noihin aikoihin. Paljon oudompaakin käyttäytymistä löytyy, ja oletan sen olleen näyttelijöiden keskuudessa yleisesti hyväksyttyä. Heidän taidettaan. Mutta oli miten oli, eiköhän se Dustin kuvitellut sillä läpsyllään auttavan Streepiä, joka ilmeisesti hänen mielestään tarvitsi vähän jeesiä. En heittelisi Ville Virtasena näitä tapauksia jälkikäteen metoo-alttareille.
Tämähän tässä me too -keskustelussa on ollut tapetilla: nuoret naiset joutuvat alistumaan työpaikoillaan vallankäytölle, kun haluavat edetä urallaan tai olla mieliksi kollegalle/esimiehelle. Turkkamaisia metodeja puoluestellaan sillä, että niistä oli uran kannalta hyötyä, vaikka tuo on täysin spekulatiivista; mistä ihmeestä saamme tietää, olisiko Streepistä tullut Oscar-tason näyttelijä ilman jotain Hoffmanin läpsyä?
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tähän nopea huomio. Kramer vs Kramer taisi olla Streepin ensimmäinen iso rooli. Tuskin oli silloin vielä niin osaava kuin nyt. Ja voihan se olla, että metodinäyttelijänä tunnetun kokeneemman Hoffmanin läpsy auttoi saamaan Streepistä näyttelijäsuorituksen kameralle, joka sittemmin poiki enemmän ja enemmän rooleja. Näin ollen se läpsy saattoi auttaa Streepiä kohti menestystä. Mene ja tiedä. Hoffman on vähän outo hyyppä. Metodinäytteleminen oli pinnalla noihin aikoihin. Paljon oudompaakin käyttäytymistä löytyy, ja oletan sen olleen näyttelijöiden keskuudessa yleisesti hyväksyttyä. Heidän taidettaan.

Paskapuhetta.

Yksi koko metoo-keskustelun pointeista on ollut juuri siinä että se mikä joskus on ollut "yleisesti hyväksyttyä" ei välttämättä ole sitä enää ja se tarkoittaa ettei vanhojakaan asioita voi jälkikäteen kuitata sillä että "se oli silloin ok". Lisäksi "yleisesti hyväksytty" ei tarkoita samaa kuin kaikkien hyväksymä mikä on myös tärkeä pointti muistaa näissä keskusteluissa.

Tämä Hoffman-Streep juttu on ihan klassinen esimerkki me too-vallankäytöstä: vanhempi ja menestyneempi mies hieman "opettaa" nuorempaa naista omasta mielestään toimivalla metodilla kysymättä sen kummemmin onko tämä toiselle ok. Vaikka kyse ei ole seksuaalisesta ahdistelusta, tässä rikotaan fyysistä ja myös henkistä koskemattomuutta tavalla josta toisella on oikeus närkästyä.

Itse olen teatterin parissa nähnyt monenlaista metodia ja psyykkausta, mutta täysin ehdoton kirjoittamaton sääntö on että itselleen saa tehdä mitä vaan mutta toisia siihen ei vedetä mukaan ilman näiden suostumusta. Tarkoitus ei koskaan pyhitä keinoja.

Virtaselta ryhdikäs päätös joita olisin toivonut näkeväni ammattikunnalta enemmänkin. On ihan käsittämätöntä että Louhimies jatkaa töitä kuin tyhjää vaan.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Louhimies oli mahdollista tuhota aikanaan, mutta vähemmän yllättäen näyttelijöitä kiinnosti jeesustella tasan niin kauan kuin sillä oli media-arvoa. Syytökset olivat järkyttävää tasoa ja niihin nähden outoa ettei yhtäkään linjaa viety loppuun saakka.

Näin joku vuosi myöhemmin on helppo todeta uudemman kerran etteivät näyttelijät ole tuossa ankarassa bisneksessä luomassa mitään parempaa huomista. He ovat näyttelemässä, hakemassa unelmaroolejaan, elättämässä perheitään ja hallitsemassa omaa julkisuutta.

Vallan väärinkäyttäminen loppuu sinä päivänä kun näyttelijät niin haluavat. Jokainen voi miettiä että vaihdetaanko kriisijoukkueista pelaajat vai päävalmentaja.

MeToo-höyryjen aikaan nähtiin myös hyvin ettei mitään setien rakenteita ole. Louhimies oli päivittänyt TS:n miljoonayleisölle ja hänet pistettiin kyykkyyn vailla armoa. Eipä löytynyt ketään selineitä ja bardyja puolustamassa sikailijaa. Vain imago ja raha merkitsevät ja niitä ei tule jos näyttelijät boikotoivat Louhimiestä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös