Nostalgiset JYP-ilmiöt

  • 13 123
  • 64

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Ulkomaalaispelaajien tekemiset ja tekemättömyydet jäävät härmäläisten touhuja paremmin mieleen. Helmis-kaksikosta Larsin rannikolta toiselle edennyt kuskaus päättyi HPK:ta vastaan komeaan maaliin. Vuosi taisi olla 2007 ja JYPin uuden nousun alkumetrejä. Mieleen jäi hämeenlinnalaisten jähmettyminen, kun kaikilla oli mielestään oma mies pidossa. Lars Helminen lopetti pelaajauransa aikaisin, vain vuosi sen jälkeen kun lähti JYPistä. En tiedä oliko taustalla loukkaantuminen, koska peli kuitenkin muuntui pieniä ja liikkuvia pelaajia paremmin suosivaksi?

Lockout-vahvistus Duvie Westcott hommasi Tapparaa vastaan käsittämättömän ulosajon. Muistaakseni potkaisi Tapparan pelaajaa pelaajakäytävässä. Temppu tuskin toistuu hetimiten. Westcott oli liigaan tullessaan melko tuhdissa kunnossa ja kun mies sai kunnon jengoilleen, loppui lockoutkin.

Ja lopuksi jotain muuta. Noin kymmenen vuoden takaa jäi mieleen TPS-ottelu, kun TPS pelasi muistaakseni minuutin yksi pelaaja liikaa kentällä. Yleisö mökäsi ja huitoi, mutta se tuntui sekoittavan tilannetta tuomarien ja pelaajien päissä entistä enemmän. Edes TPS ei näyttänyt huomaavan tilannetta. Kun tuomaristo pääsi tilanteen herraksi, ei TPS purnannut jäähyä sekuntiakaan.

Edit: korjattu TPS-pelin tapahtumakuvausta
 
Viimeksi muokattu:

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Lockout-vahvistus Duvie Westcott hommasi Tapparaa vastaan käsittämättömän ulosajon. Muistaakseni potkaisi Tapparan pelaajaa pelaajakäytävässä. Temppu tuskin toistuu hetimiten. Westcott oli liigaan tullessaan melko tuhdissa kunnossa ja kun mies sai kunnon jengoilleen, loppui lockoutkin.

Lockout -vahvitukset olivat koko kauden riveissä, koska NHL -kausi peruttiin, joten JYP pääsi kyllä nauttimaan iskussa olevassa Duvie Westcottista.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Taisipa olla vielä niin että Westcott ja Shelley kerkisivät jo käytännössä jättää hyvästit JYPille, kun kauden alkaminen näytti aika selkeältä, mutta lopulta neuvottelut tyssäsivätkin ja molemmat pelasivat loppukauden Jyväskylässä.
 

Makinpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Japani
Itselle on jäänyt muutamia muistoja ajoilta jolloin peleissä tuli vielä aktiivisesti käytyä. Ensimmäinen mikä tulee mieleen on varmaankin kaudelta 07-08, kotipeli Pelicansia vastaan. Jyp oli muistaakseni hallinnut tuota peliä miten tahtoi, mutta vastustajan maalilla pelasi muuan Niemi, joka otti kaiken kiinni. Oiskohan ollut kolmannessa erässä kun Jyp sai hyökkäyspään aloituksen, joka voitettiin satanolla, muistaakseni se oli joka Pihlman pääsi suoraan laukomaan ja karsee veto ylärimaan ja siitä muikkuverkkoihin. Niemi ei ehtinyt reagoimaan vetoon mitenkään ja joku siitä seisomokatsomosta vierestä huuti osuvasti että "Niemi kerkesitkö" Hyvin sopi silloin tilanteeseen. Jyp taisi vielä hävitä tuon pelin Niemen huippupelin ansiosta.

Toinen tälläinen yksittäin pieni ottelukohtainen muisto on jostain 2000-luvun alkupuoliskolta, kun tuli käytyä katsomassa vieraspeli Hpk:ta vastaan. Kyseessä oli jokin arkipäivän peli ja Hpk oli tuolloin hyvässä iskussa, Jyp sen sijaan ei. Tuntui siltä että meidän kolmen hengen porukan lisäksi hallissa ei ollut kuin ehkä kaksi Jyp kannattajaa. Hpk siirtyi ekassa erässä johtoon, mutta Jyp tasoitti pian. Sitten heti seuraavasta hyökkäyksestä Jyp meni johtoon, kun Antti Virtanen ampui lämärillä siniviivan takaa ilman maskia kiekon tolpan kautta sisään. Tuo maali tuli niin puskista kuin voi vaan olla ja kaikkein parasta tuossa oli se että hallissa oli hiiren hiljaista. Meidän porukka ei myöskään tajunnut aluksi juhlia tuota maalia, kun ei uskottu että se meni maaliin. Siitä maalista ei tosin kovin paljoa riemua riittänyt kun Hpk voitti pelin 6-2.

Kolmas muisto ei liity tapahtumiin kentällä vaan tapahtumiin katsomossa. Kaverin kanssa oli aikanaan tapana ostaa seisomaliput ja sitten jos oli tyhjiä paikkoja vapaana mennä istumaan niille. Jossain pelissä oltiin tehty juuri näin ja oltiin kolmannessa erässä alarivin paikoilla istumassa. Jossain vaiheessa erää mun olan yli lensi karkkipussi, käännyin katsomaan kuka sen heitti, mutta en tunnistanut ketään tuttua tai muutakaan potentiaalista pussin heittäjää, joten jatkoin pelin seuraamista. Hetken kuluttua olan yli lensi puolitäysi limsapullo ja taas yritin tiirailla heittäjää, mutta taaskaan en löytänyt syyllistä. Tästä taas hetken kuluttua lisää tavaraa lensi olan yli, mutta nyt sieltä lentelikin jääkaappi magneetteja! Jälleen kerran yritin kiivaasti etsiä heittejää, mutta en nähnyt ketään sopivaa henkilöä. Tämän jälkeen lähdettiin kaverin kanssa muualle istumaan kun ei voinut tietää mitä sieltä seuraavaksi tulee niskaan. Melko tarkka kaveri siellä kuitenkin tavaroita heitteli kun kaikki kamat lensi juuri pään vasemmalta puolelta ohi, osumatta kuitenkaan päähän. Oisihan sitä muuten voinut jäädä istumaan alkuperäisille paikoille ja katsoa mitä kaikkea sitä vielä lentelee, ehkä seuraavaksi sieltä olisi tullut rahaa.

Tälläiset pikku jutut on jääneet muiston syövereihin noista peleistä.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yksittäinen Hippos-muisto jostakin kaukaa. Olin itsekin vielä sen verran juniori tuossa, että en valitettavasti muista vuotta enkä vastustajaa. Kuitenkin elettiin 80-luvun loppua/90-luvun alkua.

JYP Ht pyöritti ylivoimakuviota ja Jokilahden Jakke oli viivalla ”keisarina”. Syöttökuvion jälkeen kiekko Jakelle ja kova one-timer - ei maalia, sama kuvio uudelleen ja Jaken one-timer - ei maalia, sama kuvio kolmannen kerran ja Jakke kiskoi taas olan takaa ja silloin upposi! Muistan, miten halli repesi, kun kaikki seurasivat toistuvaa kuviota silmä kovana ja lopulta Jaken lämäri löysi tiensä verkkoon.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hämärä muisto kun olin ulkojäällä peliä katsomassa - itse hallin rakentaminen on hyvin jäänyt mieleen. Rakkaana muistona, kun kävin pikkumuksuna yksi kesä katsomassa kymmenet JYPin treenit. Sitten on hämärä muistikuva siitä pelistä minkä myötä JYP nousi liigaan. Muistaako joku mistä oli kyse? Itse en muista muuta kuin mielettömän fiiliksen hallissa.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Muistaako joku mistä oli kyse? Itse en muista muuta kuin mielettömän fiiliksen hallissa.
Oisko ollu lahtelaisia vastaan? Edellisenä kautena muistan, kun nousu jäi haaveeksi, niin lahtelaiset kuittailivat, että tuo ja tuo oli joukkueessa vajaa, jotta korkeimmalle kelpaisi ja silloin kaverin kanssa otettiin se vähän niinkuin vittuiluna, mutta oli siinä varmaan ihan oikeatakin näkemystä, Arttu Jokisen ääliömäisyys ja siitä ulosajo vitutti armottomasti, kun vielä olisi ollut oljenkorsi matsi kääntää, mutta ei sällin pää kestänyt. Seuraava kausi divarissa oltiin sitten suvereeneja ja liigasta karsija oli vain suupala. Vai olisko ollut sittenkin Jokerit siinä vastassa. Ei näitä muista, eikä jaksa mistään käydä tonkimassa, mutta hallin avausottelu oli maaottelu Suomi - Ruotsi, siihen aikaan ei nämä isot ollu kovinkaan usein kellistettyjä, eikä ollut silloinkaan, vaan Ruotsi voitti 6 - 3, oman kylän poika Summasen Raato teki yhden ja siinä ne ilonaiheet matsista melkeen olikin, mutta näkipähän oikein mj - lätkää kotikaupungissa, hienoa oli se.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Oisko ollu lahtelaisia vastaan? .

Oli. Löytyyhän tuo Wikipediasta aika helposti. Ensin Kiekkoreipas säilytti sarjapaikkansa kaudelle 1984-85 voittamalla JyP HT:n karsinnoissa otteluvoitoin 3-1. Mulla on jostain vanhasta lätkäkirjasta mielessä kuva jossa Reipas juhlii ja Kari Viljanen katselee kohti jäätä kiekon ollessa maalissa.
Sitten seuraavalle kaudelle Kiekkoreipas tippui suoraan JyPHT:n noustessa divarin voittajana.
 

Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Sattuneen tapahtuman johdosta tuli mieleen Harri Pesosen jatkoaikamaali Kärppien verkkoon ensimmäisessä finaaliottelussa vuonna 2009! Kylmät väreet tuli kun iski mm -finaalissa 3-1 maalin ja heti muistui mieleen se kärpät siinä ottelussa upottanut ratkaisumaali.
 

Eduuz21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Winnipeg Jets
Oisko ollu kausi 2016-2017 ja kotipeli KalPaa vastaan. Kilpeläinen oli tuona keväänä täällä yleisön silmätikkuna ja niin myös tuossa pelissä. Eeron taakse oli tehty jo kaksi maalia, kun joku mies Valmetin päädystä huusi: "Eero sun torjuntaprosenttis on 50!!"

Seuraavasta hyökkäyksestä JYP teki maalin ja KalPa vaihtoi veskaria. Kävin sitten mielenkiinnosta tarkistamassa Liigan sivuilta ja huomasin, että Kilpeläisen saldoksi todella jäi 3 torjuntaa ja 3 päästettyä maalia eli 50% torjuntaprosentti.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Oisko ollu kausi 2016-2017 ja kotipeli KalPaa vastaan. Kilpeläinen oli tuona keväänä täällä yleisön silmätikkuna ja niin myös tuossa pelissä. Eeron taakse oli tehty jo kaksi maalia, kun joku mies Valmetin päädystä huusi: "Eero sun torjuntaprosenttis on 50!!"

Seuraavasta hyökkäyksestä JYP teki maalin ja KalPa vaihtoi veskaria. Kävin sitten mielenkiinnosta tarkistamassa Liigan sivuilta ja huomasin, että Kilpeläisen saldoksi todella jäi 3 torjuntaa ja 3 päästettyä maalia eli 50% torjuntaprosentti.
Oli muuten aika kova huutomyrsky tuon maalin jälkeen, seisomakatsomossakin huudeltiin vaan "EEEEROOO, EEEEROOO".

Hyviä muistoja vaikka muistan kyllä suunnilleen 2. erän puolessavälissä pohtineeni sitäkin et pitääkö tän pelin jatkua vielä, KalPa kun ei tuntunut piristyvän yhtään koko pelin aikana.
 

Baldrick

Jäsen
Muistan, kun Jukka Hentunen tuli KalPa-paidassa ensimmäistä kertaa Hippokselle. Niihin aikoihin seisomakatsomossa oli aina eräs äänekäs kannattaja, joka kuulosti siltä, että pari röökiä ja viskipaukkua on elämän aikana nautittu. Tuli tauko ja pieni hiljaisuus, jolloin tää ukko huusi "Jukka Hentunen, Joroisten lehmä!" Se sai aikaan naurut ja oli tilanteessa huomattavasti hauskempi kuin näin kirjoitettuna.

Sama mies taisi olla kyseessä, kun TPS vieraili Jyväskylässä. Oli Ortion ekoja kausia ja niihin aikoihin taisi peliaika olla kortilla. Tämä huusi sitten alkulämmöissä, että "Ortiooo! Mikä varustus tänään? Pipo vai lippis?!" Muistaakseni Ortio pääsi sitten kolmannessa erässä pelaamaan, kun kassari lähti vaihtoon. Taisi olla joku niistä reilummilla lukemilla voitetuista TPS-peleistä.
 

Kimble

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Muistuu mieleen hauska perinne Hippokselta 90-luvulta. Aina kun Seppo Mäkelä oli tuomarina, niin ennen peliä jäälle luistellessaan seisomakatsomosta, taisi olla Rautpohjan päädystä kuului äijäköörin äänekäs TERVE SEPPO!-huuto. Joka kerta. Usein Seppo vastasi moikkaamalla ja hymyilemällä. Tämä jatkui useita vuosia. Loppui ehkä vasta kun Mäkelä lopetti.
 

tjj67

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Liverpool
"Kohta ropisee" ja "nouse Sakke seisomaan" huudot toistuvasti katsomomosta usean kauden ajan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös