Perussuomalaiset

  • 5 250 383
  • 42 118

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
PS-Nuoret muutenkin tuntuu ajavan vahvasti rotuerottelupolitiikkaa ja muutenkin alkaa leimaantua tuo koko alajärjestö(?) ihmisvihaajiksi - ainakin jossain päin Suomea.

Näissä täytyy olla johdonmukainen. Jos ajetaan mitä tahansa tuomittavaa tavoitetta, yksi varoitus ja mahdollinen oikeusprosessi, jos siihen on syytä. Ellei auta, valtion tulee lopettaa järjestön tukeminen ja periä aiempia tukia takaisin. Tämä koskee tietenkin niin rasistisia päämääriä, kuin erilaisiin mellakointeihin osallistumisia. Valitettavasti valtio ei toimi kovinkaan johdonmukaisesti.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Lepakot voivat kärsiä paineenvaihtelun aiheuttamasta "barotraumasta". Ylivoimaisesti suurin syy lepakoiden kuolemiseen on ainakin yhden tieteellisessä lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan suora törmäys tuulimyllyn siipeen ja toisena suoran törmäyksen ja barotrauman yhteisvaikutus.

Tällä ei ole mitään tekemistä Putkosen houraileman infraäänen kanssa. Hänen mukaansahan infraäänet räjäyttivät lepakot, kun äänen syke (!) nousee muutaman kymmenen metrin päässä voimalasta korkeaksi. Lisäksi voimalat aiheuttivat Putkosen mukaan oireita 650 000 suomalaiselle, jotka asuvat 50 km säteellä tuulimyllystä. Toivottavasti edes jotkut selvisivät hengissä.
En infraääniin tai sähköyliherkkyyteen ottanut kantaa, vaan ainoastaan lepakoiden räjähtämiseen. Mutta heitän nyt ikävä kyllä ulkomuistista, että jonkun Latviassa tehdyn tutkimuksen mukaan toiseksi yleisin syy lepakkokuolemiin tuulimyllyjen lähellä oli pelkkä barotrauma, ilman mitään törmäystä.

Tiedän myös että ihmiset valittavat oireista liittyen läheisiin tuulimyllyihin, niiden paikkansapitävyyteen en osaa ottaa kantaa.

Mikä idea tuossa mainoksessa on? Tuo kuvan nainen on paljon paremman näköinen kuin joku Laura Huhtasaari.
Alkuperäinen kuva on ilmeisesti joku EU:n osaston mainos, tekstillä (suomennettuna) "valitse tulevaisuutesi". Eli jotkut voivat ottaa tuon monikulttuurisuuden pakkosyöttönä. Typerä veto kyllä PS-nuorilta, mutta ideana ilmeisesti alkuperäisen mainoksen propagandan vastustaminen.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Eddie Howe, Sir Bobby, Rock of Gibraltar
En infraääniin tai sähköyliherkkyyteen ottanut kantaa, vaan ainoastaan lepakoiden räjähtämiseen. Mutta heitän nyt ikävä kyllä ulkomuistista, että jonkun Latviassa tehdyn tutkimuksen mukaan toiseksi yleisin syy lepakkokuolemiin tuulimyllyjen lähellä oli pelkkä barotrauma, ilman mitään törmäystä.

Tiedän myös että ihmiset valittavat oireista liittyen läheisiin tuulimyllyihin, niiden paikkansapitävyyteen en osaa ottaa kantaa.

Alkuperäinen kuva on ilmeisesti joku EU:n osaston mainos, tekstillä (suomennettuna) "valitse tulevaisuutesi". Eli jotkut voivat ottaa tuon monikulttuurisuuden pakkosyöttönä. Typerä veto kyllä PS-nuorilta, mutta ideana ilmeisesti alkuperäisen mainoksen propagandan vastustaminen.

Kyllä se idea löytyi sieltä PS-nuorten edustajien kommenteista kuvasta. Eli tummaihoiset eivät ole suomalaisia.
 
yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ellei auta, valtion tulee lopettaa järjestön tukeminen ja periä aiempia tukia takaisin. Tämä koskee tietenkin niin rasistisia päämääriä, kuin erilaisiin mellakointeihin osallistumisia. Valitettavasti valtio ei toimi kovinkaan johdonmukaisesti.

Samaa mieltä ja nyt jossain uutisoitiin, että opetus- ja kulttuuriministeriö harkitsee valtionavun epäämistä PS-Nuorilta. En nyt muista, mutta ei taida olla ensimmäinen kerta tämä. Toki kyseessä saattaa olla yksittäiset henkilöt, mutta sillä ei saisi olla mitään väliä.

Nämä harkitsemiset eivät vaikuta mihinkään, vaan valtion tulisi suoraan lopettaa tuollaisen toiminnan tukeminen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Samaa mieltä ja nyt jossain uutisoitiin, että opetus- ja kulttuuriministeriö harkitsee valtionavun epäämistä PS-Nuorilta. En nyt muista, mutta ei taida olla ensimmäinen kerta tämä. Toki kyseessä saattaa olla yksittäiset henkilöt, mutta sillä ei saisi olla mitään väliä.

Nämä harkitsemiset eivät vaikuta mihinkään, vaan valtion tulisi suoraan lopettaa tuollaisen toiminnan tukeminen.

Hyvä, että on harkinnassa. Itse olisi teoriassa ehdoton sen suhteen, että raja tehdään kaikille valtionapuja saaville tahoille selväksi, ja sitä myös noudatetaan varoituksen jälkeen. Käytännössä tämä ei ole näin helppoa, sillä esimerkiksi rasisistista materiaalia tai väkivaltaan kehottavaa materiaalia levittävä taho voidaan peittää usein eri tavoin. Tärkeintä on se, että yhteiskunta ilmaisee suoraan, ettei se tue taloudellisesti toimia, jotka ylittävät esimerkiksi syytekynnyksen.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Mikä idea tuossa mainoksessa on? Tuo kuvan nainen on paljon paremman näköinen kuin joku Laura Huhtasaari. Miltä Suomen tulevaisuuden sitten pitäisi PS-nuorten mielestä näyttää? Tältä?

(Linkki vie suomalaista henkilöä esittävään kuvaan)

Menin klikkaamaan tuon linkin auki, ei olisi pitänyt. Onneksi en ollut vähään aikaan syönyt mitään, olisi ollut karmea siivo. Samaa mieltä siitä että valtionapu tulisi lakkauttaa tuolta Perämetsien Rasistiset Nuoret ry:lta.
 
Ei varmaan tämä natural born cat killerkäön ollut vielä demari kun kun kissat tappoi. Ehkä oleellista onkin minkälaista jengiä puolue listoilleen hyväksyy.

Pitäisikö tämä siis käsittää niin että puolueen jäsenenä voit tehdä mitään (koska niitä ei lasketa) mutta et kuitenkaan ennen kuin olet puolueessa? Viitaten Putkoseen kuka teki demarina ja on persuna kaiketi nuhteeton.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää

Ei tuokaan ihan oikein mene. Varmaan puoleen jäsenenä voi ainakin enemmän tehdä kuin puolueen kansanedustaja. Putkonenhan ei demareissa kansanedustaja ole koskaan ollut. Persuissa hän ehdokkaana oli.
 
Migron

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kunnon sotatila ollut kyllä tänään Halla-ahon ja Sibakoffin facesivuilla. Kuinkahan pitkään Halla-Aho jaksaa lueskella nuorisosiiven näkemyksiä.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kunnon sotatila ollut kyllä tänään Halla-ahon ja Sibakoffin facesivuilla. Kuinkahan pitkään Halla-Aho jaksaa lueskella nuorisosiiven näkemyksiä.
Sais kyllä Halla-Aho laittaa tuon nuorisokaartin kuriin. Tuo etnonationalismi on varmaan valtaosalle kansalaisista aika vieras ajatus(?), eikö sovi persujen (tai siihen millaisena itse persut koen) ideologiaan
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta heitän nyt ikävä kyllä ulkomuistista, että jonkun Latviassa tehdyn tutkimuksen mukaan toiseksi yleisin syy lepakkokuolemiin tuulimyllyjen lähellä oli pelkkä barotrauma, ilman mitään törmäystä.
Oli kyllä tutkimus, joskaan ei Latviassa. Siinä tutkimuksessa esitettiin teoria, että iso osa lepakoiden kuolemista saattaisi jouhtua barotraumasta. Tästä rykäistiin lehtiin villejä "lepakoiden keuhkot räjähtää" klikkiotsikoita ja myytti oli valmis. Nykyisin myyttiä levittää edelleen lähinnä tuulivoiman vastustajat ja kiitos Putkosen, myös persuhenkiset ja muut vastaavat urpot.

Asiaa on tutkittu lisää ja on todettu, että barotrauma on joko täysin teoreettinen, tai enimmillään hyvin pieni kuolinsyy,

Esim tämä tutkimus: https://www.osti.gov/biblio/1460767...utational-simulations-analytical-calculations
Our results show that while there is a very small region where the pressure over the suction surface of the blade could cause barotrauma, the region is so close to the blade surface that a bat would almost certainly have to collide with the blade to be exposed to the harmful pressure, and thus barotrauma appears unlikely.

Tai tämä (jonka olen aiemminkin linkannut):https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22291071
Forensic pathology examination of the data strongly suggests that traumatic injury is the major cause of bat mortality at wind farms and, at best, barotrauma is a minor etiology.
 
Viimeksi muokattu:

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Asiaa on tutkittu lisää ja on todettu, että barotrauma on joko täysin teoreettinen, tai enimmillään hyvin pieni kuolinsyy,
Lähde:Barotrauma is a significant cause of bat fatalities at wind farms | Request PDF

We found that 90% of bat fatalities involved internal haemorrhaging consistent with barotrauma, and that direct contact with turbine blades only accounted for about half of the fatalities.
Löytyy noita tutkimuksia muihinkin suuntiin. Tuossa vain yksi esimerkki näistä "vastakkaisista" tutkimuksista.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähde:Barotrauma is a significant cause of bat fatalities at wind farms | Request PDF

Löytyy noita tutkimuksia muihinkin suuntiin. Tuossa vain yksi esimerkki näistä "vastakkaisista" tutkimuksista.
Tuo on juurikin se "Latvialainen" vuodelta 2008. Se on ainoa laatuaan. Linkkejä siihen samaan tutkimukseen on kovasti, koska sitä suhteellisen paljon valheellisista syistä linkataan.

Jos vaivaudut vilkaisemaan sitä mun jäkimmäistä linkkiä, niin huomaat, että se on jatkotukimus tuohon 2008 tutkimukseen ja siinä osoitettiin 2008 tutkimuksen olettamus virheelliseksi.

Jos olisit lainannut pari riviä enemmän, olisit ehkä huomannut, että se jatkui näin:¨
We suggest that one reason why there are fewer bird than bat fatalities is that the unique respiratory anatomy of birds is less susceptible to barotrauma than that of mammals.
Ja kuten olen jo useampaan kertaan todennut, tämä ajatus on myöhemmissä tutkimuksissa useampaan kertaan osoitettu virheelliseksi.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Sais kyllä Halla-Aho laittaa tuon nuorisokaartin kuriin. Tuo etnonationalismi on varmaan valtaosalle kansalaisista aika vieras ajatus(?), eikö sovi persujen (tai siihen millaisena itse persut koen) ideologiaan

Ennen vaadittiin Halla-ahon kuriinlaittamista ja nyt hänen siis pitäisi laittaa kanssa-ajattelijoitaan kuriin? Kertoo karua kieltä siitä, kuinka puolue on luisunut äärioikeistolaiseksi. Ja kuten muut euroopan äärioikeistopuolueet, myös persut ovat yhä lähempänä venäjää. Soinin persut oli enemmän sellainen junttipuolue, mutta tämä Halla-ahon versio alkaa olemaan todella vaarallinen.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ennen vaadittiin Halla-ahon kuriinlaittamista ja nyt hänen siis pitäisi laittaa kanssa-ajattelijoitaan kuriin? Kertoo karua kieltä siitä, kuinka puolue on luisunut äärioikeistolaiseksi. Ja kuten muut euroopan äärioikeistopuolueet, myös persut ovat yhä lähempänä venäjää. Soinin persut oli enemmän sellainen junttipuolue, mutta tämä Halla-ahon versio alkaa olemaan todella vaarallinen.

Vanhassa persupuolueessa oli kaksi fraktiota:

- Soinin arvokonservatiivinen outback-siipi
- Halla-ahon nuivat

Nuivat vei voiton.

Nyt kai ollaan tulossa siihen, että persuissa on kolme fraktiota:

- (Wanhan liiton) nuivat
- Putinistit
- Pettämättömän looginen verilinja a.k.a. anti-soijacuck -siipi a.k.a. etnonationalistit

Mal schauen.
 
Ilmeiseti jotain tuon suuntaista joo. YYA- ajan kokeneena täytyy sanoa että sylettää seurata tätä uuden ajan suomettumista, johon persut ovat lähteneet.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Ilmeiseti jotain tuon suuntaista joo. YYA- ajan kokeneena täytyy sanoa että sylettää seurata tätä uuden ajan suomettumista, johon persut ovat lähteneet.
Myös YYA-ajan kokeneena voin harrastaa whataboutismia sen verran, että SDP:ssä ja Kepussa alkavat putinistit ilmeisesti käydä vähiin, mutta vielä siellä porskuttavat Heinäluoma sr., Tuomioja, Pekkarinen, Lehtomäki ja ilmeisesti tämä Kärnä.
 
Kepun dna:ssahan suomettuminen on istunut aika sitkeästi ja sehän näkyy edelleen jossain määrin puolueen venäjäkannassa. Mutta Kekkos/Karjalas-linjan manttelinperijä Väyrynen ei enää ole remmissä. Vasemmiston YYA-aikainen neuvostomyönteisyys oli avoimempaa, varsinkin kommareiden osalta. Persujen venäjäflirttailu on salakavalampaa, ollaan ikään kuin isäänmaan asialla, vaikka ajetaan Putinin etuja.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Eli tiivistäen: Jos et kannata EU:n syvempää integraatiota, olet Putinin kätyri. Onhan tämä EU-integraation vastustaminen aika hankala paikka vaikuttaa tällä logiikalla.. Teit niin tai näin, aina väärinpäin.

Tietysti jos asian noin haluaa nähdä niin se itse kullekin sallittakoon. Minä en tuossa kuitenkaan järkeä näe, jos vedetään yhtäläisyysmerkkejä kahden asian välille jotka eivät toisiinsa suoraan liity.

Itseasiassa yhtäläisyysmerkit voi vetää ja kyllä, kinkkinen on tilanne. Kiemurat on vieneet siihen kulmaan, että jos ajattelet Suomen etua ja ns. isänmaan parasta, ei tällä hetkellä muita vaihtoehtoja ole, kun panostaa tiiviimpään ja yhtenäisempään EU:hun, Myös niin on, että toimimalla jälkimmäisellä tavalla olet putinin kätyri, vaikka itse et sitä käsittäisikään. Eli enemmän järkeä on vetää se yhtäläisyysmerkki näiden asioiden väliin, kuin olla vetämättä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
jos ajattelet Suomen etua ja ns. isänmaan parasta, ei tällä hetkellä muita vaihtoehtoja ole, kun panostaa tiiviimpään ja yhtenäisempään EU:hun

Ongelma vain on siinä, että Suomi ei toimi EU-integraation syventämiseksi. Osassa kysymyksiä päinvastoin. Keskipitkällä aikavälillä (tässä noin 10-20 vuotta) syvempi integraatio olisi vastaus Kiinan, Venäjän ja USA:n tarjoamaan kilpailuun markkinoilla sekä eurooppalaisen oikeusvaltion periaatteiden syventämiseen. Kun EU:ta katsotaan demokratian, vakauden ja talouden kannalta, yhtenen talous ja yhteinen valtiovarainministeri (finanssipolitiikka) on välttämätöntä. Puolueista varsinkin Keskusta ja persut, mutta oikeastaan kaikki muutkin vastustavat tällaista kehitystä. Se on sääli, sillä ilman liittovaltiomaista demokratiaa ja vastuuta, EU purjehtii kriisistä toiseen, koska jäsenvaltioiden hallitukset ajattelevat puhtaasti omaa, korkeintaan yhden hallituskauden etuaan.

Niin se vaan menee, että kestävä ratkaisu ihan jo lähivuosinakin on liittovaltio kun demokratia ja kansainvälinen kilpailu sekä turvallisuus huomioidaan. EU:n liittovaltiosta maalaillaan mitä oudoimpia kuvia perinteisissä puolueissa Suomessa ja muualla. Jokainen voi kysyä, kenen tai pikemmin keiden etua tämä palvelee. Itse näen, että Venäjä, Kiina ja USA voisivat olla hyötyjiä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ongelmana tässä syvemmässä integraatiossa on se, että Euroopassa valtiot ovat niin erilaisissa lähtökohdissa jolloin liittovaltiotyyppinen ratkaisu on aika utopistinen (omasta mielestäni). Sinne suuntaan toki ollaan menossa, mutta sitä ei sanota tietenkään suoraan.

Tuntuu siltä että mennään sokeasti liittovaltion suuntaan kunnes tulee point of no return, meni se sitten kuinka vituiksi tahansa.

On se utopistinen, koska 15-20 vuotta on hukattu. Jos nyt esimerkiksi vuoteen 2029 mennessä eli 10 vuoden aikana saataisiin yhteinen näkemys liittovaltiosta, EU:n liittovaltio voisi vielä turvata demokratian ja turvallisuuden joskus 2039-luvun lopulla. Yksittäiset valtiot eivät enää ehkä selviä mm. Venäjän ja Kiinan paineessa. Ja jos trumpmainen politiikka tulee USA:han jäädäkseen, painetta tulee sieltä myös.

Suomen kannalta näen NATO:n vaihtoehtona liittovaltiolle lyhyellä ajanjaksolla. Se antaisi turvaa, mutta ei ole muihin suuriin ongelmiin ja haasteisiin ratkaisu.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Itseasiassa yhtäläisyysmerkit voi vetää ja kyllä, kinkkinen on tilanne. Kiemurat on vieneet siihen kulmaan, että jos ajattelet Suomen etua ja ns. isänmaan parasta, ei tällä hetkellä muita vaihtoehtoja ole, kun panostaa tiiviimpään ja yhtenäisempään EU:hun, Myös niin on, että toimimalla jälkimmäisellä tavalla olet putinin kätyri, vaikka itse et sitä käsittäisikään. Eli enemmän järkeä on vetää se yhtäläisyysmerkki näiden asioiden väliin, kuin olla vetämättä.

Onpas se politiikka EU:n suhteen melkoisen binääriä - kun ei muita vaihtoehtoja ole näemmä lainkaan olemassa.

Reaalimaailma saattaa kuitenkin olla hieman erilainen kuin mustavalkoinen maailmasi.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Se että sinä vedät yhtäläisyysmerkkejä kahden asian välille, ei tee siitä automaattisesti faktaa. Koko tekstisi on käytännössä omaa tulkintaasi ja näkemyksiäsi jotka yrität naamioida jotenkin faktaksi. Ei se noin mene.

Toivon toki, että laitat sitten faktaa pöytään, kun kirjoittamasi perusteella sinulla sitä muka on. Siihen asti mennään mielipiteellä. Kuitenkin pelkään, ettei sinulla ole mitään faktaa, saati geopoliittista ymmärrystä riittävästi, että osaisit nähdä mikä minkäkin tekemisen tulos on, joten en ihmeitä siltä suunnalta odota. Lue ajankuluksesi veikka tuo @Cobol in kirjoitus ylempää, siinä on paljon pointtia ja jopa sisällä askelmerkit siihen, mihin pitäisi edetä ja miksi.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Onpas se politiikka EU:n suhteen melkoisen binääriä - kun ei muita vaihtoehtoja ole näemmä lainkaan olemassa.

Mustavalkoisesta en niin tiedä, mutta siellä on ainakin aivot narikassa ja ilmeisesti jo ilmakuivatutkin, niin kauan oleilleet terveellisemmässä ympäristössä.

Et sitten keksinyt millään, että minä en ole kirjoittanut varsinaisesti lainkaan mistään jenkkilä liittovaltiosta. Neuvotellen voi löytää rajattomasti variaatioita, mutta se edellyttää tilanteen ymmärtämistä, siksi sinne kannattaa äänestää niitä, jotka ymmärtävät. EU:lle on varsin mahdollista löytää tapa, jolla se vastaa talouden ja geopolitiikan uhkiin vahvana ja yhtenäisenä. Putinin kätyrit eivät tätä näe, osa opportunismiaan ja suurin osa silkkaa tyhmyyttään (vrt. brexit). Yksittäisinä maina edes britit ei pärjää globalisaatiossa, seuraapa vaan, kun kiina ojentaa auttavan kätösensä entiselle imperiumille, ne kun joutuu tarttumaan siihen oljenkorteen mikä käteen sattuu osumaan, jos nyt eronsa maaliin asti saavatkaan. Vielä pienemmälle taloudelle, jonka elinehto on avoimet laajat markkinat, kuten suomi, moinen pelleily olisi kuolinisku.

Tämä hetki nyt vaan sattuu olemaan sellainen, ettei parempia, edes realistisia vaihtoehtoja ole, ellei liitytä sitten venäjän unioniin, yksin ei vaan pärjätä.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Toivon toki, että laitat sitten faktaa pöytään, kun kirjoittamasi perusteella sinulla sitä muka on. Siihen asti mennään mielipiteellä. Kuitenkin pelkään, ettei sinulla ole mitään faktaa, saati geopoliittista ymmärrystä riittävästi, että osaisit nähdä mikä minkäkin tekemisen tulos on, joten en ihmeitä siltä suunnalta odota. Lue ajankuluksesi veikka tuo @Cobol in kirjoitus ylempää, siinä on paljon pointtia ja jopa sisällä askelmerkit siihen, mihin pitäisi edetä ja miksi.

Kertoisitko omin sanoin miten paljon Suomella on mahdollisesti sanaa sanottavana EU:n liittovaltiokehityksen suhteen - vai olisikohan se niin, että isot maat määrittelevät pelisäännöt ja sitten ne otetaan - tai ollaan ottamatta.

Tämä siis ottamatta kantaa siihen mikä kehitys olisi Suomen kannalta hyvää tai huonoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös