MM 2019 – kisat yleisesti

  • 8 245
  • 47

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Swiss-systeemi olisi mielestäni ideaali. Kaikki samassa "lohkossa" ja kolme voittoa jatkoon, kolme tappiota niin putoaa. Kolmella voitolla sinne pudotuspeleihin siis. Näin jokaisella pelillä olisi merkitystä. Lipunmyynninhän tämä pilaisi kokonaan, kun ei tietäisi ketkä pelaa seuraavalla kierroksella.
Ai tämäkö olisi ideaali systeemi, kun tasoerot ovat nykyistä luokkaa? Mielestäni varsin kaukana ideaalista, kun tässä systeemissä tasoerot aiheuttaisivat ylivoimaisesti eniten epäreiluja tilanteita.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Nykyinen järjestelmä on hyvä kilpailullisesti ja lipunmyynnin kannalta. Ongelmaksi koituvat tasoerot. Näin ollen A-sarjan voisi supistaa 14:a joukkueeseen. Alkulohkojen viimeset pelaavat "playoutin" toisiaan vastaan, vaikkapa paras kolmesta, jonka häviäjä tippuu. Tällä saataisiin vaihtuvuutta, mutta samalla hissiliike rauhoittuisi. Lisäksi ne kaikkein epätasaisimmat pelit jäisivät pois. Taloudellisesti ajateltuna ongelmaksi koituu tietysti se, että jokaiselta joukkueelta jää yksi ottelu pois. Se näkyy lipputuloissa. Toisaalta taas ottelut olisivat kiinnostavampia, joten ehkäpä yleisöä olisi sitten keskimäärin enemmän.
 
Tasoerot näkyvät missä tahansa järjestelmässä, ei siitä pääse mihinkään. Enkä oikein tiedä, että mitä merkittävää etua joukkuemäärän karsimisella saataisiin aikaiseksi.

Tuskin tähän merkittäviä muutoksia on tulossa, eikä mielestäni pitäisikään.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tasoerot kuuluvat urheiluun, NBA:ssa, jossa on vaikka mitä kilpailua tasaavia keinotekoisia systeemejä, päättyi juuri lännen konferenssifinaalit suoraan 4-0 ja viikonloppuna Yleltä tullut brittifutiksen cup-finaali päättyi muistaakseni 6-0.
 
Robu

Jäsen
Ai tämäkö olisi ideaali systeemi, kun tasoerot ovat nykyistä luokkaa? Mielestäni varsin kaukana ideaalista, kun tässä systeemissä tasoerot aiheuttaisivat ylivoimaisesti eniten epäreiluja tilanteita.
En ymmärrä miten tasoerot näkyisivät pahemmin. Swissillä ei tarvitsisi hyvän joukkueen pelata seitsemää peliä, joista parilla ei ole edes merkitystä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En ymmärrä miten tasoerot näkyisivät pahemmin. Swissillä ei tarvitsisi hyvän joukkueen pelata seitsemää peliä, joista parilla ei ole edes merkitystä.
Kun joku suhteessa heikompi joukkue voi saada helpommat vastukset alkuun ja päästä näin jatkoon, vaikka ei sitä ehkä ansaitsisi. Ja sama toisin päin. Sillä on syynsä, että nykyään pudotuspeleihin päästäkseen täytyy pärjätä riittävän hyvin eri joukkueita vastaan isommalla skaalalla. Tuurilla on näin paljon vähemmän asian kanssa tekemistä.

Swiss toimii erinomaisesti, kun tasoerot ovat kohtalaisen vähäisiä. Tasoerojen ollessa suurempia se on käytännössä huonoin mahdollinen systeemi.
 
PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Tasoerot kuuluvat urheiluun, NBA:ssa, jossa on vaikka mitä kilpailua tasaavia keinotekoisia systeemejä, päättyi juuri lännen konferenssifinaalit suoraan 4-0 ja viikonloppuna Yleltä tullut brittifutiksen cup-finaali päättyi muistaakseni 6-0.

Totta. Koripalloa en seuraa, mutta seurajalis on mennyt ihan pelleilyksi kun öljysheikit ovat tulleet leikkkimään joukkueilla. Eihän siinä ole mitään järkeä, että yksittäiset seurajoukkueet ovat parempia kuin MM-kisojen mitalijengit! He joutuvatkin pelaamaan viikkotolkulla turhia pelejä, joissa heihin nähden paskojen vastustajien kerroin on 10-25. Jos seurajalikseen ei saada mitään rajoituksia, niin jokaisesta isosta sarjasta voisi pudottaa 50% divariin tai perustaa ylikansallisen sheikkisarjan. Ongelmat ovat siellä paljon suuremmat, kuin lätkän MM-kisojen pari heikkoa maata vuosittain.

MM-kisojen supistaminen olisi aika paha isku jääkiekolle yleisesti. Laji on yhä pieni, eikä kaikkea voi ajatella vain Suomen, Ruotsin ym jättiläisten näkökulmasta. Jos joukkueita olisi enää 14, niin pienet maat voisivat lopettaa haaveilun kisoista. Unkari, Britit, Italia ja jopa Itävalta eivät nousisi oikeastaan koskaan. Pahinta olisi kuitenkin se, että Ranskan ja Norjan tapaiset paikkansa vakiinnuttaneet A-sarjan maat joutuisivat jatkuvaan hissiuhkaan. En oikein näe, että siinä olisi mitään hyvää. Jopa Tanska olisi ajoittain vaarassa, jos olisi liikaa poissaoloja. He eivät kestä vielä 2 kärkiketjun puuttumista, vaikka tilanne onkin vähän parempi kuin Norjalla tai Ranskalla.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Oikeaoppisesti Swississä kai pitää porukka jakaa kahteen osaan niin, että paremmat toiseen ja heikommat toiseen. Näistä sitten parit niin, että molempien parhaat pelaavat ensin vastakkain, toiseksi parhaat jne. Toisella kierroksella sitten kahdeksasta voittajasta muodostetaan neljä paria ja edelleen näistä neljästä parista kaksi paria, joiden voittajilla olisi sitten pudotuspelipaikka.

Näissä kisoissa ranking olisi tuonut seuraavat parit ekalle kierrokselle.
CAN-NOR
SWE-SVK
RUS-LAT
USA-DEN
FIN-FRA
CZE-AUT
SUI-ITA
GER-GBR
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Kun jengit lyödään nyt rankingiin välieriä varten, ei keskinäiset toimi enää tie-breakkerinä vaan kokonaistulos/maalierot?

Ainoa varmistunut
8. Sveitsi

e. Ai niin joo. Tais lohkosijotus olla eka kriteeri. Suomi huonompana lohkokakkosena 4.?
 
Viimeksi muokattu:

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
B-lohkon loppusijoitukset.
Venäjä voittaa lohkon, jos saa pisteenkin Ruotsilta. Tsekki 2. ja Ruotsi 3.
Jos Ruotsi voittaa alle 3 maalilla, Venäjä on lohkovoittaja, Tsekki 2. ja Ruotsi 3.
Jos Ruotsi voittaa yli 3 maalilla, voittaa se lohkon, Tsekki 2. ja Venäjä 3.
Jos Ruotsi voittaa 3 maalilla, ei omat matemaatikon kyvyt riitä lohkovoittajan määrittelyyn.
 
Robu

Jäsen
Kun joku suhteessa heikompi joukkue voi saada helpommat vastukset alkuun ja päästä näin jatkoon, vaikka ei sitä ehkä ansaitsisi. Ja sama toisin päin. Sillä on syynsä, että nykyään pudotuspeleihin päästäkseen täytyy pärjätä riittävän hyvin eri joukkueita vastaan isommalla skaalalla. Tuurilla on näin paljon vähemmän asian kanssa tekemistä.

Swiss toimii erinomaisesti, kun tasoerot ovat kohtalaisen vähäisiä. Tasoerojen ollessa suurempia se on käytännössä huonoin mahdollinen systeemi.
Lohko olisi luonnollisesti rankattu. Tähän voitaisiin käyttää edellisten MM-kisojen sijoituksia tai asiantuntijaraatia. Pieniä "vääryksiä" voisi tulla näin, että onko Suomi kolmas vai neljäs, muttei mitään räikeää.

Näin aluksi 1. rankattu Kanada pelaisi 16. rankattua Isoa-Britannia vastaan. Toisella kierroksella voittajat pelaavat keskenään ja häviäjät myös. Näin Kanada saisi todennäköisesti vastaansa vastustajan luokkaa Saksa tai Slovakia. IB taas saisi kenties Latvian. Näin IB:lla vastukset helpottuvat eli, jos häviää Kanadalle, Latvialle ja lopuksi Italialle, voidaan sanoa, ettei jatkoonpääsyä ansaitse. Kanada taas joutuisi päihittää IB:n, Saksan ja Ruotsin.

Eli ei, heikko joukkue ei voi päästä jatkoon pelaamalla vain heikkoja maita vastaan.

Toki tuurilla on enemmän sijaa, kun pelataan vähemmän pelejä, mutta pointti on, että kukaan ei jaksa katsoa edes pientä osaa nykyisistä sarjapeleistä. Kummasti olisi kiinnostavampaa, jos tietyllä määrää voittoja olisi jatkossa ja tietyllä määrää ulos.

Muokkaus: Tällainen viesti oli Suomi-ketjussa:
"Mitä jos Usa voittaa Kanadan jatkoajalla ja kaikilla kolmella 16 pistettä..? Voiko Suomi voittaa lohkon?"

Kertoo surkeasta formaatista, jos Jatkoajan foorumeillakaan ei ymmärretä (en minäkään), että kuka menee missä tilanteessa jatkoon, monentena ja millä perusteella.
 
Viimeksi muokattu:

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Muokkaus: Tällainen viesti oli Suomi-ketjussa:
"Mitä jos Usa voittaa Kanadan jatkoajalla ja kaikilla kolmella 16 pistettä..? Voiko Suomi voittaa lohkon?"

Kertoo surkeasta formaatista, jos Jatkoajan foorumeillakaan ei ymmärretä (en minäkään), että kuka menee missä tilanteessa jatkoon, monentena ja millä perusteella.
Onhan tuo nyt aika selkeästi sanottu:
Should three or more teams be tied on points, then a tie breaking formula will be applied as follows, creating a sub-group amongst the tied teams. This process will continue until only two or none of the teams remain tied. In the case of two tied teams remaining, the game between the two would then be the determining tie-breaker as the game could not end as a tie.

Mitä se on?USA ja Suomi 4 pistettä, Kanada. Kanada putoaa vertailusta. USAn ja Suomen keskinäisen ottelun perusteella USA on ykkönen.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Sitten vielä kun joku virallinen taho määrittää mikä jengi pelaa minkäkin puolivälierän niin ollaan taas plussalla. Nyt ei sitäkään (muka) tiedä kukaan.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Elikkäs. Lohkojen 2 parasta odottaa puolivälierävastustajien saapumista paikkakunnalle. Välierät ja mitalipelit pelataan joka tapauksessa Bratislavassa.

Näin ollen Bratislavassa pelatun B-lohkon 3-4 Ruotsi ja Sveitsi tekevät pelin mittaisen luokkaretken Kosiceen, ja mikäli selviytyvät välieriin, matkustelevat takaisin Bratislavaan.

Välipäivät on toki käytössä. Rikkoo leppoisaa arkea ja lepoaikaa, toisaalta eipä tuu hotellikuolemia.
 
RetroRenttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarjasta riippuen
MM-kisojen supistaminen olisi aika paha isku jääkiekolle yleisesti. Laji on yhä pieni, eikä kaikkea voi ajatella vain Suomen, Ruotsin ym jättiläisten näkökulmasta. Jos joukkueita olisi enää 14, niin pienet maat voisivat lopettaa haaveilun kisoista. Unkari, Britit, Italia ja jopa Itävalta eivät nousisi oikeastaan koskaan. Pahinta olisi kuitenkin se, että Ranskan ja Norjan tapaiset paikkansa vakiinnuttaneet A-sarjan maat joutuisivat jatkuvaan hissiuhkaan. En oikein näe, että siinä olisi mitään hyvää. Jopa Tanska olisi ajoittain vaarassa, jos olisi liikaa poissaoloja. He eivät kestä vielä 2 kärkiketjun puuttumista, vaikka tilanne onkin vähän parempi kuin Norjalla tai Ranskalla.

Tietysti useampi osallistuja kisoissa olisi näkyvyyden kannalta hyvä asia, mutta kuinka paljon kaksi joukkuetta todella vaikuttaisi asiaan? Jos ensinmäisen divisioonan arvoa ja näkyvyyttä saataisiin nostettua niin siitä voisi olla enemmän hyötyä koko lajille. Uskon että olisi tärkeää saada useammille maille tasaisia ja laadukkaita pelejä alle. Ensimmäiseen divariin pitäisi saada suoran yksikertaisen sarjan tilalle enemmän mm-kisoja muistuttava systeemi. Itse näen että siihen paras formaatti olisi tuo nuorten mm-kisojen 10 joukkueen systeemi. Jos mm-kisat pelattaisiin 14 joukkueen voimin ja divari juuri tuolla 10 joukkueen ryhmällä niin divarin finaalin voisi pelata mm-kisojen yhteydessä. Näin ollen divarin finaali olisi ison yleisön nähtävillä. Voittajalle suora nousu ja divarin finaalin häviäjälle karsinta ottelu mm-kisojen jumbo finaalin voittajan kanssa.

Näinhän ei tietenkään tule tapahtumaan, koska kansainvälinen jääkiekkoliitto näkee enemmin joukkue- ja peli määrällisesti isompien kisojen rahallisen hyödyn kuin urheilullisuuden. Lähes samankaltainen tilannehan on suomikiekossakin, kun ei täysin osata hyödyntää kahden sarjaportaan hyötyjä vaan ahdetaan kaikki yhteen sarjaan. Enkä nyt suoraan sano että nykyinen 16 joukkueen järjestelmä kisoissa olisi täysi huono varsinkin kun kaksi joukkuetta vaihtaa sarjaporrasta vuosittain. Enemminkin pohdin asian eripuolia.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Tietysti useampi osallistuja kisoissa olisi näkyvyyden kannalta hyvä asia, mutta kuinka paljon kaksi joukkuetta todella vaikuttaisi asiaan?
Yleensä rumat luvut ilmestyvät taululle, kun neljä huonointa maata ovat kaukalossa. Tästä voisi vetää sen johtopäätöksen, että näiden maiden määrän puolittaminen (neljästä kahteen), suurin piirtein puolittaisi myös rökäletappiot.
Jos ensinmäisen divisioonan arvoa ja näkyvyyttä saataisiin nostettua niin siitä voisi olla enemmän hyötyä koko lajille. Uskon että olisi tärkeää saada useammille maille tasaisia ja laadukkaita pelejä alle. Ensimmäiseen divariin pitäisi saada suoran yksikertaisen sarjan tilalle enemmän mm-kisoja muistuttava systeemi.
Tästä on pakko olla samaa mieltä. Tasaiset pelit kehittävät eniten.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Välieräparit määräytyvät siis alkusarjasijoitusten perusteella, eli neljän parhaan joukkoon selvinneistä paras kohtaa huonoimman ja toiseksi paras kolmosen.
Ranking-järjestys on: 1. Venäjä 2. Kanada 3. Tsekki 4. Suomi 5. Ruotsi 6. Saksa 7. USA 8. Sveitsi
 
PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Tietysti useampi osallistuja kisoissa olisi näkyvyyden kannalta hyvä asia, mutta kuinka paljon kaksi joukkuetta todella vaikuttaisi asiaan? Jos ensinmäisen divisioonan arvoa ja näkyvyyttä saataisiin nostettua niin siitä voisi olla enemmän hyötyä koko lajille. Uskon että olisi tärkeää saada useammille maille tasaisia ja laadukkaita pelejä alle. Ensimmäiseen divariin pitäisi saada suoran yksikertaisen sarjan tilalle enemmän mm-kisoja muistuttava systeemi. Itse näen että siihen paras formaatti olisi tuo nuorten mm-kisojen 10 joukkueen systeemi.

Näinhän ei tietenkään tule tapahtumaan, koska kansainvälinen jääkiekkoliitto näkee enemmin joukkue- ja peli määrällisesti isompien kisojen rahallisen hyödyn kuin urheilullisuuden. Lähes samankaltainen tilannehan on suomikiekossakin, kun ei täysin osata hyödyntää kahden sarjaportaan hyötyjä vaan ahdetaan kaikki yhteen sarjaan.

Jos asiaa katsoo puhtaasti Suomen/Ruotsin näkökulmasta, niin supistaminen olisi tietysti hyvä asia! Olen kuitenkin itse katsellut MM-kisoja koko tämän vuosituhannen pienten kautta (Olympialaiset sitten se alusta missä isot ovat kiinnostavimmat), ja sieltä suunnalta katsottuna 16 on oikea määrä. Jossain vaiheessa näytti että 18 olisi hyvä määrä, mutta Tanska olikin lopulta ainoa uusi maa joka pystyi nousemaan sijoille 8-14. Itävalta, Kazakstan, Slovenia ja Italia eivät ole pystyneet ottamaan odotettuja askelia, jolloin laajennus olisi ollut perusteltavissa.

2 joukkueen pudotus olisi iso isku monella tapaa. Jääkiekon markkinointi sponsoreille/yleisölle olisi vaikeaa pienissä maissa jos tämän hetken A-sarjan maat eivät olisi varmoja paikastaan. Toisaalta tämän hetken hissijoukkueet joutuisivat B-sarjaan pitkiksi ajoiksi ja tämän hetken välillä ylhäällä käyvät yllättäjät voisivat haudata toivonsa noususta lopullisesti. En tiedä lähtisivätkö Itävallan/Slovenian/Kazakstan/Italian kärkipelaajat edes mukaan maajoukkuetoimintaan, jos heidän kohtalo olisi pelata vuosi toisensa jälkeen B-sarjassa. Nousu olisi periaatteessa mahdollista, mutta se vaatisi suurta venymistä, ja lähtö tulisi aina takaisin kun ylhäällä ei olisi yhtään lyötävissä olevaa joukkuetta.

Divarikisoihin koskeminen olisi myös hyvin kyseenalainen juttu. Siellä on nyt löydetty loistava systeemi edellisen muutoksen jälkeen, joten tilanne ei paranisi jos palattaisiin taas isoihin kisoihin. Tämän hetken divarikisat ovat mukavan tiivis, tasainen ja kuitenkin ihan laadukas tapahtuma. Tasoerot ovat myös pieniä kun joukkueita on sopivat 6kpl. 10 joukkueen turnaukseen pitäisi nostaa jengejä C-sarjasta, eikä se olisi kaunista jos Liettua/Puola/Ukraina/Japani joutuisivat jatkuvasti ottamaan turpaan Norjalta/Ranskalta luvuin 11-1. C-sarja muuttuisi samalla paskaksi jos parhaat kupattaisiin pois. Sekin sarja on tällä hetkellä ihan katsottavaa lätkää, mutta jos sinne jäisi vain Romania, Kroatia, Viro jne, niin kovinkaan moni pelaaja ei olisi enää edes Mestistasoa.

Pitää muistaa, että Norja, Ranska ja Valko-Venäjä ovat sen verran kovia joukkueita, että he estäisivät pienten nousuhaaveet täysin. Divari ei toki kiinnostaisi kaikkia, joten he joutuisvat varmaan pelaamaan sekavalla kokoonpanolla, mutta noususta kilpailisi silti Itävallan/Kazakstanin tapaiset maat eikä mikään Korea/Britannia/Unkari. Tämän hetken hissijoukkueet ovat paljon haavoittuvampia kuin nuo paikkansa vakiinnuttaneet A-sarjan maat, joten heidän yllättäminen on sentään silloin tällöin mahdollista.

En vertaisi IIHFn toimintaa SM-Liigaan, vaikka Faselin poppoo onkin erittäin rahanahne päätöksissään. 16 joukkueen kisat eivät ole rahan teon kannalta oleellinen asia, vaan kisojen pitäminen jokaikinen vuosi, ja vielä samoissa Euroopan maissa missä voi nyhtää paljon rahaa kalliilla lipuilla. SM-Liiga laski alleen Jokerien poistuessa yllättäen, ja yritti uskotella että 3 uutta paskaa joukkuetta korvaisi 1 kovan. Jos Kanada/USA kyllästyisi joskus MM-kisojen läpsyttelyyn poistuen kisoista, ja IIHF reagoisi tähän laajentamalla turnausta 18 jengiin päästämällä Italian/Itävallan/Kazakstanin Kanadan korvaajaksi, niin tuo olisi urheilun polkemista hädissään SM-Liigan tyyliin. Silloin voitaisiin patsastella lehdistötilaisuudessa iloisena, kuinka kolme "väkevää ja innokasta" joukkuetta korvaa 100% pelkurimaisen Kanadan ja kisat eivät kärsi yhtään pelillisesti. Jos puhutaan rahasta, niin Fasel voisi myös jakaa kisoja välillä Korealle,Kazakstanille ja vastaaville jos he vain maksavat hänelle tarpeeksi monta miljoonaa. En tosin tiedä saisiko sinne myytyä tarpeeksi lippuja paikallisille ja turisteille, joten lahjusten pitäisi olla suurta luokkaa muiden tulojen tippumisen korvaamiseksi.
 
PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Välieräparit määräytyvät siis alkusarjasijoitusten perusteella, eli neljän parhaan joukkoon selvinneistä paras kohtaa huonoimman ja toiseksi paras kolmosen.
Ranking-järjestys on: 1. Venäjä 2. Kanada 3. Tsekki 4. Suomi 5. Ruotsi 6. Saksa 7. USA 8. Sveitsi

Tämä on todella outo systeemi. Jos esim Sveitsi yllättää, niin heitä ei palkita siitä, vaan Venäjä tulee heti seuraavana. NHLssä ja vastaavissa runkosarjapohjaisissa ymmärrän tuon käytännön, mutta maapeleissä tuo voisi mennä "normaalisti". Tshekin tiputtaminen ei tietysti olisi myöskään helppoa, mutta kyllähän Sveitsin mahdollisuus finaaliin olisi aika paljon isompi Rihan kurittoman lauman läpi kuin Venäjän. Hauska nähdä tuleeko tätä kautta enää yllätysfinalisteja niin paljon kuin ennen. En muista mitä tietä Slovakia käytti aikanaan jne, mutta tuo kuulostaa taas vahvasti isojen suosimiselta (hyvin Faselmainen temppu).
 
Just hyvähän tuo on. Ei mitään palkintoa siitä, että saa niistä seitsemästä pelistä vähiten pisteitä. Viimeiselle joukkueellee vaikein tie voittoon, niin sen pitääkin mennä.
 
PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Just hyvähän tuo on. Ei mitään palkintoa siitä, että saa niistä seitsemästä pelistä vähiten pisteitä. Viimeiselle joukkueellee vaikein tie voittoon, niin sen pitääkin mennä.

Maaotteluihin ja esim tennikseen kuuluu voimakkaasti se, että jos voitat jonkun suuren niin pääset hänen "tielleen" kohti mestaruutta. Jos ensin pelataan 50-80 ottelun runkosarja jossa joukkueiden rupeamia voi verrata keskenään, niin rankkaus on ihan ok, mutta lyhyt lohkopeli jossa ei kohdata yhtään samoja joukkueita on täysin eri asia. Ei silloin enää rankata uudelleen jotta saataisiin taas pahin mahdollinen vastaan jollekin yllättäjälle. Tästä on pidetty kiinni jopa jalkapallossa, vaikka tuo laji on ehkä kaikkein pahin rahan taskuihin siirtelyn ja muun kähmimisen puolesta. Hekin ymmärtävät että tuhkimotarinat ovat mahdottomia jos isojen ei anneta pudottaa toisiaan. Voimme miettiä olisiko EM-kisoissa syntynyt Portugalin tai Kreikan tapaisia "roska"mestareita jos joka kierroksella olisi tullut ykkönen vastaan jne. Arpaonni lohkojaossa näyttelee omaa osaa, ja yllätykset palkitaan sitten siihen päälle.

Toisaalta en olisi yllättynyt jos tähän siirrytään kohta myös jalkapallossa..
 
RetroRenttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarjasta riippuen
Jos asiaa katsoo puhtaasti Suomen/Ruotsin näkökulmasta, niin supistaminen olisi tietysti hyvä asia! Olen kuitenkin itse katsellut MM-kisoja koko tämän vuosituhannen pienten kautta (Olympialaiset sitten se alusta missä isot ovat kiinnostavimmat), ja sieltä suunnalta katsottuna 16 on oikea määrä. Jossain vaiheessa näytti että 18 olisi hyvä määrä, mutta Tanska olikin lopulta ainoa uusi maa joka pystyi nousemaan sijoille 8-14. Itävalta, Kazakstan, Slovenia ja Italia eivät ole pystyneet ottamaan odotettuja askelia, jolloin laajennus olisi ollut perusteltavissa.

Divarikisoihin koskeminen olisi myös hyvin kyseenalainen juttu. Siellä on nyt löydetty loistava systeemi edellisen muutoksen jälkeen, joten tilanne ei paranisi jos palattaisiin taas isoihin kisoihin. Tämän hetken divarikisat ovat mukavan tiivis, tasainen ja kuitenkin ihan laadukas tapahtuma. Tasoerot ovat myös pieniä kun joukkueita on sopivat 6kpl. 10 joukkueen turnaukseen pitäisi nostaa jengejä C-sarjasta, eikä se olisi kaunista jos Liettua/Puola/Ukraina/Japani joutuisivat jatkuvasti ottamaan turpaan Norjalta/Ranskalta luvuin 11-1.C-sarja muuttuisi samalla paskaksi jos parhaat kupattaisiin pois. Sekin sarja on tällä hetkellä ihan katsottavaa lätkää, mutta jos sinne jäisi vain Romania, Kroatia, Viro jne, niin kovinkaan moni pelaaja ei olisi enää edes Mestistasoa.

Tästä haluan vielä hyvässä hengessä haastaa sinua hiukan. Laajat mm-kisat ovat hyvä juttu joukkueiden ja otteluiden tason suhteen, muttei laaja ensimmäinen divisioona? Totta kai 14+10 joukkue määrillä divarissa pelaisi esim Puolan, Japanin ja Ukrainan tapaisi maita, mutta kaikilla näillä on edellytykset pelata tuossa 10 porukassa mielestäni ihan kelpo otteluita. Silmäilin muutamien edellis vuosien olympia karsintojen tuloksia (joissa näitä potenttiaalisia maita on ollut mukana) ja suht tasaisia pelejä noissa viimeisen vaiheen karsinta lohkoissa pelattiin ainakin lopputulosten perusteella. 6 joukkueen nykyinen divari on varmasti tasainen, mutta mielestäni tuommoinen 5 ottelun yksinkertainen sarja ei kerro koko kuvaa joukkueen tasosta varsinkaan tiukoissapaikoissa eikä valmista maita tarpeeksi mm-kisoja varten. Yksinkertaisessa sarjassa voi toiselle ratkaiseva peli olla jo toiselle panokseton. Mitä tulee C-sarjan tasoon ja joukkueisiin jos sieltä ns. kupattaisiin nuo kaksi joukkuetta ylöspäin, niin uskon että samaa varmaan huudeltiin ensimmäisen divarin osalta, kun mm-kisoja on lähedetty laajentamaan, ettei alemmille tasoille jää laatua tarpeeksi. Itse ainakin haluaisin osalle maista nähdä sopivan sarjatason missä pelata laadukkaita pelejä ja kehittää omaa juttua, kun että joutuu vuosittain poukkoilemaan kahden aivan erilaisen ja tasoisen tapahtuman väliä (nykyiset mm-kisat ja divari).

Pitää muistaa, että Norja, Ranska ja Valko-Venäjä ovat sen verran kovia joukkueita, että he estäisivät pienten nousuhaaveet täysin. Divari ei toki kiinnostaisi kaikkia, joten he joutuisvat varmaan pelaamaan sekavalla kokoonpanolla, mutta noususta kilpailisi silti Itävallan/Kazakstanin tapaiset maat eikä mikään Korea/Britannia/Unkari. Tämän hetken hissijoukkueet ovat paljon haavoittuvampia kuin nuo paikkansa vakiinnuttaneet A-sarjan maat, joten heidän yllättäminen on sentään silloin tällöin mahdollista.

Itse en ainakaan nykyisessä systeemissä ole huomannut, että divarin puolen kisoista olisi pelaajat kovinkaan suuresti kieltäytyneet. Suurimmilta osin ainakin nousijat ovat tainneet pelata lähes samoilla miehistöllä seuraavan vuoden mm-kisoissa esim nyt Britannia ja olihan siellä tänä vuonnakin muuan Kopitar Slovenian joukkueessa vaikka divarin puolella mentiin ja vielä ilman selvää ennakko suosikin asemaa. Lisäksi punnitsisin olisiko nykyisella vuoden käynnillä mm-kisoissa ja siihen päälle toinen vuosi divaria pienelle maalle pelillisesti ja urheilullisesti enemmän hyötyä kuin kaksi vuotta tuota ehdottamaani 10 joukkueen divaria? Väittäisin että jälkimmäisissä tulisi kahden vuoden aikana enemmän tasaisia laadukkaita pelejä, kuin ensinmäisessä, jossa ensimmäinen vuosi menisi höykytettävänä mm-kisoissa. No spekulointiahan tämä vain on, koska järjestelmät tuskin ovat ihan hevillä muuttumassa ainakaan tähän suuntaan.

En vertaisi IIHFn toimintaa SM-Liigaan, vaikka Faselin poppoo onkin erittäin rahanahne päätöksissään. 16 joukkueen kisat eivät ole rahan teon kannalta oleellinen asia, vaan kisojen pitäminen jokaikinen vuosi, ja vielä samoissa Euroopan maissa missä voi nyhtää paljon rahaa kalliilla lipuilla.

Varmasti kaikki vaikuttaa osittain tähän rahastamisseen, mutta uskon että juuri 16 joukkueen joka vuotiset kisat ovat Faselin mieleen, koska sillä on saatu kisojen kokonais ottelumäärä nyky systeemillä hilattua 64 ja jokainen vähän heikomminkin myyty ottelu tuottaa rahaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: PJPT
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös