EmeraldSapphire
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Leijonat, Carolina Hurricanes
Kakon hyytyminen turnauksen edetessä oli täysin odotettavissa. Ei 18-vuotias superjunnu voi yksin ratkaista kaikkia pelejä, ja loistavan alun jälkeen vastustajat oppivat laittamaan yksittäisen pelaajan suurennuslasin alle. Syöttöjäkään ei kerry, koska ketjukaverit eivät saa kiekkoa sisään edes avopaikasta.
Vielä huolestuttavampi piirre on kuitenkin laskeva trendi joukkueen henkisessä valmistautumisessa. Ensimmäiset 3-4 peliä Suomi pelasi hyvällä asenteella, mikä oli odotettavissa, kun oli peräkkäin 3 kovaa matsia, joista oli pakko repiä pisteitä. Sen jälkeen joukkue ikään kuin tuudittautui alkupeleistä saatuun hyvän olon tunteeseen. Iso-Britannian pystyi vielä voittamaan puolivaloilla, ja Ranska kaatui surkeasta pelistä huolimatta. Saksaa vastaan ei enää riittänyt mennä pellailemaan takki auki. Ensimmäiset 30 minuuttia oli Suomen hallintaa, mutta sen jälkeen kurinalainen puolustuspelaaminen mureni täysin, eikä joukkue saanut koottua itseänsä Saksan 2-2 tasoituksen jälkeen. Tappioasemassa 3. erässä ei ollut minkäänlaisia taisteluilmeen tai loppukirin merkkejä, eikä valmennusjohdollekaan voi antaa täysiä pisteitä: peluutusta ei tiivistetty, ja kun tasoitusta haettiin ilman maalivahtia, kentälle laitettiin kädetön Marko Anttila (turnaussaldo tähän mennessä 0+0=0) sekä umpisurkean matsin pelannut Oliwer Kaski.
Kun viimeiset 3 peliä on pelattu säästöliekillä "helppoja" maita vastaan, on vaikea sytyttää joukkue taistelemaan tosissaan puolivälieräpeliin. Toivottavasti Saksa-pelin tappio herätti joukkueen, että löysällä asenteella ei pitkälle pötkitä. Lopputurnauksessa pitää pukea työhaalarit päälle, jos haluaa menestyä. Kova työmoraali ei välttämättä riitä Ruotsia vastaan, mutta mieluummin laulukuoroon lähdetään saappaat jalassa kuin A) flegmaattisella asenteella tai B) Ruotsin parempaa materiaalia nöyristellen. Kanada- ja USA-peleissä Leijonat näytti, ettei nimetön joukkue kumartele NHL-tähtiä, ja nyt samaa taisteluilmettä tarvitaan.
Vielä huolestuttavampi piirre on kuitenkin laskeva trendi joukkueen henkisessä valmistautumisessa. Ensimmäiset 3-4 peliä Suomi pelasi hyvällä asenteella, mikä oli odotettavissa, kun oli peräkkäin 3 kovaa matsia, joista oli pakko repiä pisteitä. Sen jälkeen joukkue ikään kuin tuudittautui alkupeleistä saatuun hyvän olon tunteeseen. Iso-Britannian pystyi vielä voittamaan puolivaloilla, ja Ranska kaatui surkeasta pelistä huolimatta. Saksaa vastaan ei enää riittänyt mennä pellailemaan takki auki. Ensimmäiset 30 minuuttia oli Suomen hallintaa, mutta sen jälkeen kurinalainen puolustuspelaaminen mureni täysin, eikä joukkue saanut koottua itseänsä Saksan 2-2 tasoituksen jälkeen. Tappioasemassa 3. erässä ei ollut minkäänlaisia taisteluilmeen tai loppukirin merkkejä, eikä valmennusjohdollekaan voi antaa täysiä pisteitä: peluutusta ei tiivistetty, ja kun tasoitusta haettiin ilman maalivahtia, kentälle laitettiin kädetön Marko Anttila (turnaussaldo tähän mennessä 0+0=0) sekä umpisurkean matsin pelannut Oliwer Kaski.
Kun viimeiset 3 peliä on pelattu säästöliekillä "helppoja" maita vastaan, on vaikea sytyttää joukkue taistelemaan tosissaan puolivälieräpeliin. Toivottavasti Saksa-pelin tappio herätti joukkueen, että löysällä asenteella ei pitkälle pötkitä. Lopputurnauksessa pitää pukea työhaalarit päälle, jos haluaa menestyä. Kova työmoraali ei välttämättä riitä Ruotsia vastaan, mutta mieluummin laulukuoroon lähdetään saappaat jalassa kuin A) flegmaattisella asenteella tai B) Ruotsin parempaa materiaalia nöyristellen. Kanada- ja USA-peleissä Leijonat näytti, ettei nimetön joukkue kumartele NHL-tähtiä, ja nyt samaa taisteluilmettä tarvitaan.