Pelicansin juniorit

  • 523 913
  • 1 329

Raate

Jäsen
Viime kaudella (2017-2018) C2-edustusta valmensi Antti Niiranen. Sitä edellisellä kaudella pelaajat olivat vielä jaettuina Lahden ja Päijät-Hämeen ryhmiin. Vastuuvalmentajat taisivat olla Lahdessa Taneli Tiira ja Päijät-Hämeessa Tomi Sipiläinen.
Minkähänlaisia kavereita nämä ovat sitten D-1 vaiheessa olleet jos pelaajamateriaali on tuolle tasolle saatu ja sitten flopattu kumminkin jatkossa? Kai ne pelaajia on ainakin hyvin kehittäneet.
 
Viimeksi muokattu:

nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Minkähänlaisia kavereita nämä ovat sitten D-1 vaiheessa olleet jos pelaajamateriaali on tuolle tasolle saatu ja sitten flopattu kumminkin jatkossa? Kai ne pelaajia on ainakin hyvin kehittäneet.

Mielestäni D1-vaiheessa oli nähtävissä, että nyt on todella hyvä ikäluokka tuloillaan. Pohjatyöt oli tehty hyvin ja monet pelaajat näyttivät myös kehittyvän nopeasti siinä vaiheessa. En osaa sanoa Niirasen osuudesta pelaajien kehityksessä, että mentiinkö vielä eteenpäin vai oliko kehitys perua enemmän aiemmilta kausilta. Hyvin pojat näyttivät kuitenkin pärjäävän viime vuoden kartoituksissa. Mahalasku tuli sitten tällä kaudella. Niin edustuksessa kuin myös alemmissa tasoryhmissä. Olisi varmaan syytä myös miettiä painopisteitä ensi kauden harjoittelussa vähän uusiksi, kun käytännössä koko ikäryhmän kausi meni penkin alle.
 

sokeritauti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nyt kehottaisin pohtimaan näitä junioriasioita hieman laajemmasta perspektiivistä. Eiköhän juniorijoukkueiden ajatus ole nimenomaan kehittää pelaajia eteenpäin, jossa vain yhtenä motivaattorina pelaajille toimii menestys. Esimerkiksi a-junioreiden mestaruus vs. neljäs sija on sinällään aivan sama, kunhan kokonaiskuvassa toiminta vastaa tavoitteita (tuottaa pelaajia miesten peleihin). Se että c-ikäinen pystyy pelaamaan vanhemmissa on myös yksi onnistumisen merkki alemmista junioreista.

Sen lisäksi realiteetit tulisi huomioida. Siellä alemmissa junioreissa tehdään paljon duunia oman työn ohessa. On palkattu nuoria valmentajia pienemmällä kokemuksella, jolloin myös valmentajissa nähdään samanlainen kehitysmahdollisuus kuin pelaajissakin. Siellä on nyt esimerkiksi Niemelä ja Petäjä raivannut tietä sitä kautta suuremmille vesille ja selkeästi se on siis tuottanut tulosta myös siltä osin. Se, kenestä lopulta tulee meille liigavalmentaja on monen sattuman summa ja niistä on turha jossitella.
 

nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nyt kehottaisin pohtimaan näitä junioriasioita hieman laajemmasta perspektiivistä. Eiköhän juniorijoukkueiden ajatus ole nimenomaan kehittää pelaajia eteenpäin, jossa vain yhtenä motivaattorina pelaajille toimii menestys.

Toki asia on juuri noin. Kysymys olikin, että kuinka hyvin C-nuorten edustusjoukkueen mukana harjoitelleet ja siinä pelanneet pelaajat tämän kauden aikana kehittyivät ja oliko B-nuorten valmentajavalinta sen perusteella oikea.

Olisi hyvä jos A- ja B-nuorten valmennukseen panostettaisiin sillä tavalla, että sinne saataisiin hyvät ja vetovoimaiset valmentajat, joiden avulla nuoria pelaajia hakeutuisi meille pelaamaan myös muista organisaatioista. Tällä kaudella Yli-Junnila ja Petäjä hoitivat hommat hyvin. Mielestäni Leppänen on selkeä downgrade Yli-Junnilaan verrattuna. Toivon mukaan A-nuorten valmentajan kanssa ei käy samoin.

Sikäli tilanne ei nyt B-nuorissakaan ole mahdoton, että valmennuksessa tehdyistä virheistä voidaan oppia ja valmentaja voi kehittyä siinä missä pelaajatkin. Nyt olisi varmaan valmennuksen ja valmennuspäällikön syytä käydä C-nuorten koko kausi valmennuksellisesti läpi ja pohtia kriittisesti, missä meni vikaan ja mitä on syytä ensi kaudelle muuttaa. Olihan siellä toki varmasti hyviäkin asioita, joten ei kaikkea pidä muuttaa. Toivotaan, että viisasten kivi löytyy ja ensi kaudella tulokset ovat parempia niin pelaajien kehityksen kuin sarjamenestyksen saralla. Usein nuo kulkevat käsi kädessä.
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Osaako joku asiaa paremmin tunteva valaista miten kyvykkäästä kaverista tämän Yli-Junnilan kohdalla oikeasti on kyse?. Petäjästä jäänyt mulle kyllä hyvä kuva, että jätkä osaa hommansa.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Huhujen mukaan Lambert edustaa ensi kaudella punanuttuja.

Hyvin mielenkiintoinen huhu, eli Wiljami Myllylän (2001) tavoin nuorena Helsinkiin olisi menossa Lambert. Myllylän esimerkki siinä mielessä hyvä, että aika lailla nappiin mennyt A-kausi takana ja nyt kesällä edustuksen mukana jo.

Itse en tähän usko lainkaan, koska Pelicansilla on luonnollisesti erittäin suuri tahto pitää mies riveissään. Toki ihmeellistä ettei joku 4-vuoden lappu ole jo allekirjoitettu Pelicansin kanssa..vai onko mennyt minulta ohi?
 

Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Huhujen mukaan Lambert edustaa ensi kaudella punanuttuja.
Kuinka luotettava tämä huhu on? Verenpaine nousi vaarallisille tasoille kun edes rupesin kuvittelemaan tätä skenaariota.

With the first pick in the 2022 entry draft, the Panthers are proud to select from HIFK Helsinki, Brad Lambert.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
HIFK:iin siirtyminen Liigan sisältä on jopa kaikkein todennäköisintä, joten sikäli ei yllättäisi suunta. Pelicansissa Lambert ei kuitenkaan jatka, se on melko varmaa.
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Meillä ei ole pakkeja, eikä näköjään huippujunnujakaan. Ihan siisti imagotappio tästä sitten joka ei tule korjaantumaan vuosikausiin. Junnusarjoihin siirtymisen olisin ymmärtänyt enemmän kuin hyvin, mutta tämä on taas sitte perseeseen kairaus.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
HIFK:iin siirtyminen Liigan sisältä on jopa kaikkein todennäköisintä, joten sikäli ei yllättäisi suunta. Pelicansissa Lambert ei kuitenkaan jatka, se on melko varmaa.

Ihmettelen tätä hieman, että miksi ei? Kyseessä on siis oma kasvatti (?) ja luulisi, että Pelsuihin murtautuminen olisi hieman helpompaa kuin johonkin HIFK:hon tai Kärppiin murtautuminen. Toki jos kyseessä on oikeasti niin kova talentti mitä välillä on kuultu puhuvan niin voihan se olla, että isotkin seurat mallia Kärpät ja HIFK ovat valmiita lupaamaan ns. kuuta taivaalta jne.

Mielenkiintoista nähdä miten tässä lopulta käy, tietenkin ottaisin tämmöisen kaverin avosylin stadiin vastaan, mutta toisaalta mielelläni näkisin myös tämmöisen kaverin pelaavan omalle kasvattajaseuralleen...
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ihmettelen tätä hieman, että miksi ei? Kyseessä on siis oma kasvatti (?) ja luulisi, että Pelsuihin murtautuminen olisi hieman helpompaa kuin johonkin HIFK:hon tai Kärppiin murtautuminen. Toki jos kyseessä on oikeasti niin kova talentti mitä välillä on kuultu puhuvan niin voihan se olla, että isotkin seurat mallia Kärpät ja HIFK ovat valmiita lupaamaan ns. kuuta taivaalta jne.

Mielenkiintoista nähdä miten tässä lopulta käy, tietenkin ottaisin tämmöisen kaverin avosylin stadiin vastaan, mutta toisaalta mielelläni näkisin myös tämmöisen kaverin pelaavan omalle kasvattajaseuralleen...
Lambert oli vaihtamassa maisemaa Liigan sisällä jo viime kauden aikana, mutta loukkaantuminen vesitti aikeet. Siksi on erittäin epätodennäköistä, että jatkaisi täällä, kun on ollut aikomus vaihtaa seuraa jo aikaisemmin.

Kai näkee Kärpät tai HIFK:n parempana paikkana nostaa osakkeita + rahallisesti isompi soppari.
 

MrTriangle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Samaa mieltä, käsittämätön kämmi mikäli pitää paikkansa. Ei kuulema A-junioreiden valmennus miellytä, mutta luulisi että kevyillä lupauksilla esim. mahdollisuudesta päästä antamaan näyttöjä miesten mukaan olisi vielä mahdollista pitää poika kotona.
 

AgiiL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ihmeellinen päätös jos lähtee pois, varsinkin Helsinkiin. Taitaa HIFK:ssa jo nyt lupaavilla nuorilla olla melkoisen vaikeaa murtautua kunnolla vakituiseen kokoonpanoon (Nordgren, Myllylä yms). Eiköhän nykyesityksillään Lambert olisi jo ensi kaudella saanut Pelsudebyyttinsä.

Kai sitten muut seurat ovat laittaneet fygyä pöytään tai jotain. Surullista joka tapauksessa, jos tällainen timantti menetetään muualle.
 

nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei nyt hirveästi yllätä nuo huhut Lambertin siirtymisestä muualle. Hänen isänsähän on aiemmin voimakkaasti arvostellut Pelicansin junioritoimintaa. Aika eri linjoilla on ollut valmennuksellisesti siitä, mitä ja miten pitäisi harjoitella. Mitään oleellista muutosta aiempaan ei ole Pelicansin junnujen harjoittelusysteemeissä mielestäni tapahtunut, joten eipä noi harjoitteluhommat varmaan edelleenkään ole ihan heidän toiveiden mukaisia. Jos jossain muualla harjoittelusysteemit vaikuttaisivat olevan enemmän semmoisia mitä halutaan, niin ihan järkeenkäypää olisi siirtyä sinne.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei hitto. Ensimmäinen supertähti Lahdesta pitkään aikaan ja tämä lähtee muualle Suomeen? Menee kyllä mielenkiinto Pelicansiin joksikin aikaa, jos/kun tämä toteutuu. Jos kyse on valmennuksesta, niin miksei siihen ole panostettu puheista huolimatta riittävästi? Resurssien täytyy olla junnupuolella sillä tasolla, ettei kukaan lähde hakemaan parempaa muualta.

Toukokuu on tähän mennessä surkean masentava Pelicansille.
 

ijuka

Jäsen
Samaa mieltä, käsittämätön kämmi mikäli pitää paikkansa. Ei kuulema A-junioreiden valmennus miellytä, mutta luulisi että kevyillä lupauksilla esim. mahdollisuudesta päästä antamaan näyttöjä miesten mukaan olisi vielä mahdollista pitää poika kotona.
Ei sinänsä ihmekään ettei A:n valmennus miellytä, ei päässyt oikein kunnolla pelaamaan peliään lainkaan mitä olen noita matseja keväällä kattonut Ruudusta. Ihmettelin kyllä että miten voi muka A-nuorissa saada näinkin vähän roolia vaikka oli dominoiva Suoman u17-maajoukkueessa. Siihen nähden hänen roolinsa kuin myös pistetehtailunsa on kyllä paljon alhaisempia kuin mitä pitäisi. Esim. äärettömästi parempi kuin Roni Hirvonen u17-maajoukkueen kanssa, joka sai ihan kärkiroolissa A-junnuissa pelata. Ja Lambertia jossain rupuketjuissa 10min peliajalla.
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Lähtee varmaan isä samalla ovenvauksella Helsingin junaan? On kyllä karmea kevät.

1.IFK vie meitä kevään tärkeimmissä peleissä, kun märkää rättiä.
2 Älytön medifarssi Niemisen sopparin kanssa ja sopimus lyhenee vuodella
3. Kousa ja Saarinen loikkaa punanuttuun
4. Laatupakkeja ei löydy kirveelläkään
5. Historian kovin lahjakkuus kustaan naapuriin
6. Mitäs seuraavaksi? Varmaan jotain vähemmän kivaa paljastuu SSR/Nuorisosäätiö kuviosta.

Mitäs siel toimistolla oikein puuhastellaan!? Eipä paljon joukkueem kuulumisistakaan ole juttuja ollut netissä. Ei lupaa tämä kaikki todellakaan hyvää.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Voisiko Märskyn urheilulukio olla parempi ponnahduslauta vaikkapa mahdolliselle NCAA polulle kuin Salppuri?

Ihan vaan spekulaationa, jos Helsinkiin olisi siirtymässä.
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Voisiko Märskyn urheilulukio olla parempi ponnahduslauta vaikkapa mahdolliselle NCAA polulle kuin Salppuri?

Ihan vaan spekulaationa, jos Helsinkiin olisi siirtymässä.
Niin moni käy kuitenkin töissä ja Lukiossakin Helsingistä Lahesta asti. Tämä aika ontuva tekosyy sille, että tässä on urheilujohto tyrinnyt pahemman kerran.

Ja jos haluaa tuota NCAA polkua eikös seuraava step ole silloin USHL. Ja tuolle polulle kun lähtee saa unohtaa liigapelit ennen sitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös