Ukrainan sisä-, ulko- ja talouspolitiikka

  • 1 106 336
  • 6 873

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Sanoisin vaalien olleen onnistuneet ihan sen takia, että valta vaihtuu ilman väkivaltaa.

Tämä on tärkeä huomio, joka esitettiin myös Ilta-Sanomissa. Vaikka Zelensky on mysteeri ja on vaara hänen olevan oligarkkien ohjailema, olivat vaalit kuitenkin rehelliset ja puhtaat. Kansa sai mitä tahtoi.

Ukrainassa ongelman ytimenä on vaan älytön korruptio ja oligarkkien valta, jotka ovat kytkeytyneet myös vahvasti yhteen. Siinä on sellainen gorgonin solmu ettei toista ja sitä ei helpolla ratkaista.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Tänään sekä kansainvälinen rikostutkinta (JIT) että Bellingcat julkaisevat lisää tietoja liittyen tapaukseen MH17.

Edit. Bellingcat julkaisi oman raporttinsa jo aiemmin ja JITn tiedotustilaisuus alkaa kello 14. JITn tilaisuuden livestream YouTubessa. Etukäteen tihkuneiden tietojen mukaan neljä separatistia on saamassa syytteet.

Edit 2. Yllätyksenä tuli, että syytteeseen asetetaankin kolme venäläistä ja yksi ukrainalainen. Pidätysmääräykset annettiin seuraavista herroista: Girkin (v), Dubinskiy (v), Pulatov (v) ja Krarchenko (u).
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tärkeää, että tutkimus on edennyt ja nyt kyetään tuomaan esille rikoksesta vastuullisten nimet. Kuten @Rommeli kertoi, valtaosa tässä vaiheessa syytteeseen asetettavista on venäläisiä. Heidän epäillään tuoneen ohjusjärjestelmän, jota käytettiin koneen alas ampumiseen. Oikeudenkäynti alkaa 9. maaliskuuta 2020 Haagissa. Epäiltyjä aiotaan syyttää MH17-lennon pudottamisesta ja 298 ihmisen murhasta.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Jollen ihan väärin käsittänyt, niin tässä vaiheessa nimetyt epäillyt olivat kaikki kuitenkin 'separatisteja'. Tilaisuuden seuraaminen on nyt vähän hankalaa, mutta uskoisin, että jossain vaiheessa tullaan vielä nimeämään myös Venäjän armeijan henkilöstöä.
 
Tietääkseni esimerkiksi Igor Girkin alias Strelkov ja alias muutakin on taustaltaan venäläinen tiedustelu-upseeri Venäjän useistakin joukoista. Se oliko hän järjestämässä matkustajakoneen alasampumiseen johtanutta tapahtumasarjaa käskystä "vapaaehtoisena" palkkasotilaana tms, on minusta epäolennaista. Venäjä vastaa kapinallisten johtamisesta, aseistuksesta ja strategisesta suunnittelusta muutenkin. Ukrainassa on paljon Venäjän ammattiväkeä, jotka voivat olla lukuisista syistä sillä hetkellä poissa Venäjän varsinaisen armeijan tai turvallisuusviranomaisten palkkalistoilta.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Joo siis kaikki nuo syytteen saaneet Venäjän kansalaiset ovat kaiketi ihan suoraan kytköksissä Venäjään. Lähinnä hain tuossa sitä, että tapahtumien aikaan Venäjän puolella vaikuttaneita syyllisiä todennäköisesti vielä etsitään tai pikemminkin haetaan vahvempia todisteita. En millään usko, että lopullinen syytettyjen joukko tulee jäämään neljään mieheen.
 
Totta ja tuskin tulee neljään jäämään. Ymmärsin kyllä ja pyrin tuomaan sen esille, että Venäjä operoi Ukrainassa palkkasotilailla. Tunnetuin ryhmistä taitaa olla Wagner. Näin siksi, että Venäjä voi valehdella suoraan, että se ei ole osapuoli ja että sen joukkoja ei ole Ukrainassa.

Jopa lännessä on osin ostettu Venäjän rooli ulkopuolisena sovittelijana "Ukrainan sisäisessä kiistassa".
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Joo siis kaikki nuo syytteen saaneet Venäjän kansalaiset ovat kaiketi ihan suoraan kytköksissä Venäjään. Lähinnä hain tuossa sitä, että tapahtumien aikaan Venäjän puolella vaikuttaneita syyllisiä todennäköisesti vielä etsitään tai pikemminkin haetaan vahvempia todisteita. En millään usko, että lopullinen syytettyjen joukko tulee jäämään neljään mieheen.

Tuskin jää, koska JIT:n tutkijat uskovat epäiltyjen joukon vielä kasvavan - käytännössä se kasvaakin, jos/ kun ryhdytään vaatimaan tilille kaikkia niitä henkilöitä, jotka ovat olleet mukana Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamiseen johtaneessa operaatiossa. JIT:llä on myös tiedossa aineistoa, jota ei vielä ole julkaistu (paljastettu).

Tiedotustilaisuudessa painotettiin, että kyseinen nelikko ei vastannut ohjuksen ampumisesta, omalla toiminnallaan he mahdollistivat ampumisen, joten siitä johtuen heitä pidetään vastuullisina. Ainakin osa komentoketjusta Venäjälle on tiedossa, JIT on myös kyennyt todistamaan, että Buk-M1-TELAR kuului Kurskin (Venäjällä) alueelle sijoitetulle 53. ilmatorjuntaohjusprikaatille, prikaatin komentaja sekä pattereiden komentajat heinäkuussa 2014 on tiedossa, samoin sotilaspiirin komentaja ja siitä eteenpäin komentoketju Venäjän johtoon saakka, joten teoriassa (ja käytännössäkin) syytettävien määrä tullee vielä nousemaan.

En kuitenkaan usko, että esim. TELARin miehistöön kuuluneista kuin korkeintaan vaunun komentajaa tai vastuullista upseeria tullaan syyttämään, jollei vastuullinen upseeri kuulu jo nimettyjen henkilöiden joukkoon.

Mainitusta nelikosta kolme on Venäjän asevoimien tai Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n (entisiä) tiedustelu-upseereita, eli Igor ”Strelkov” Girkin, Sergei “Khmury” Dubinski ja Oleg “Gyurza” Pulatov. Ukrainalainen on vastaavasti entinen tiedustelu-upseeri ja varuskunnan komentaja (Leonid ”Krot” Khartšenko). On myös hyvä huomioida, että koko venäläiskolmikko oli vielä joulukuussa 2013 tai tammikuussa 2014 palveluksessa olevia, esim. Girkin "erosi" tehtävästään ennen Venäjän suorittamaa Krimin miehitystä, jonka miehitykseen hänen ryhmänsä osallistui ennen siirtymistä Itä-Ukrainaan huhtikuussa 2014.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Ei oo mitään todisteita!

T: Sergei Lavrov
 
LaiLaiLei

Jäsen
Iski silmään Ylen uutinen mahdollisesta vankienvaihdosta Ukrainan ja Venäjän välillä, ja sieltä tämä uuden presidentin Zelenskyin nimi. Melkoisen paljon tätä Venäjän Krimin miehitystä ja Ukrainan sotaa on tullut seurattua, mutta tämä mies on kyllä täydellinen arvoitus. Osaako kukaan sanoa millaisia vaikutuksia Zelenskyillä voisi olla, suuntaan tai toiseen tilanteen kehittymisen kannalta? Ilmeisesti vaalilupauksiin kuului jonkinlaiset neuvottelut Venäjän kanssa, mutta onko sekään loppujen lopuksi hyvä asia ollenkaan? Tägätään @ms.qvist , sieltä päin ainakin paljon tietoa tullut Ukrainaa koskien.
 
Muut kirjoitustyöt vieneet sen verran paljon aikaa, että vastaus tulee vasta parlamenttivaalien jälkeen mutta presidenttiin liittyen, sillä ei liene suurta väliä.

Zelenskyi ei kuulunut suosikkeihini, mutta koetan nyt kuitenkin vastata siten, että antipatiani eivät tavattoman paljon näy.

Se, että poliittisesti kokemattoman ja tuntemattoman Zelenskyin onnistui voittaa presidentinvaalit kertoo samalla paljon ukrainalaisten kyllästymisestä maassa vallinneeseen poliittiseen kulttuuriin - valitettavasti Euromaidanin jälkeen muutos ei ehtinyt edetä poliittiselle kentälle vaan Venäjän suorittaman Krimin miehityksen ja Itä-Ukrainaan masinoiman sodan seurauksena uudistusprosessi jäi kesken ja kevättä 2014 seuranneissa vaaleissa (presidentinvaalit ja parlamenttivaalit ja nyt uusi kierros vaaleja) poliittinen muutos jäi vielä vähäiseksi, ja liian monen korruptoituneen ja epämääräisen taustan omaavan poliitikon ja/ tai oligarkki-poliitikon onnistui säilyttää asemansa - jopa parantaa sitä.

Ukrainan poliittinen järjestelmä oli läpensä korruptoitunut itsenäisyyden aikana, oikeastaan se syntyi sellaisena neuvostovallan edustajien astuessa uuden valtion johtoon turvaten samalla oman selustansa. Ukrainassa ei järjestetty 90-luvulla dekommunisaatiota, joten käytännössä kaikkien neuvstovallan perillisten oli helppoa astua uuden valtion johtoelimiin (ja niin he tekivätkin).

Tämän jälkeen poliitikot ja oligarkit omaa etuaan ajaessaan käytännössä estivät merkittävät muutokset, vuonna 2004 nähtiin oranssivallankunmous, jota seurasi uudistusten vire ja jonka Venäjä tukahdutti (muun muassa Zygarin sekä Kasparovin teoksissa on käyty tätä aikaa läpi) rahalla, poliittisella painostuksella sekä myrkyttämällä opposition (oranssin vallankumouksen) näkyvän hahmon, presidentiksikin valitun, Viktor Juštšenkon - myrkytysoperaatiosta kantoi vastuun todennäköisesti SBU:n silloinen johto, jotka myöhemmin Euromaidanin jälkeen pakeni Venäjälle.

Viktor Juštšenkon kausi jäi lopulta lyhyeksi tuulahdukseksi, jolloin Ukraina koetti ensimmäisen kerran hakea suuntaa kohti länttä. Poliittinen hajanaisuus, tuolloin vielä tunnistamaton Venäjän voimakas informaatiosota sekä korruptio halvaannuttivat maata auttaen valtaan Viktor Janukovytšin. Janukovytšin kaudella korruptio lisääntyi lisääntymistään, lehdistönvapaus rapistui entisestään, myös vaaleja ryhdyttiin manipuloimaan ja Venäjä alkoi sekaantua entistä voimakkaammin maan sisä- ja turvallisuuspolitiikkaan.

Se mitä Kiovassa ja muualla Ukrainassa tapahtui talvella 2013-2014 oli oikeastaan odotettavissa, painetta oli kertynyt kattilaan vuosien ajan, kansalaisista merkittävä on asetti toivonsa EU-sopimukseen, jonka Janukovytš jätti allekirjoittamatta - läsnäolleiden mukaan oli ilmeistä, että Janu ei allekirjoita sopimusta, se näennäinen kaupankäyntikin oli vain poliittista peliä oman selustan turvaamiseksi Ukrainassa - Janu oli saanut Moskovasta jo aiemmin "tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä". Kansa vaan heitti kapuloita rattaisiin, mikä taisi tulla yllätyksenä myös Moskovallekin - koko maan kattavia mielenosoituksia kukaan ei odottanut. Odotuksissa oli korkeintaan oranssin vallankumouksen toisinto Kiovan keskustassa. (Läntinen media kiinnitti huomionsa lähes täysin Kiovaan, unohtaen sen, että kymmenissä ukrainalaiskaupungeissa järjestettiin tukimielenosoituksia ja niiden sarjoja. Niitä järjestettiin Lvivistä lännessä Luhanskiin idässä, samoin Tsernihivistä pohjoisessa Sevastopoliin etelässä).

Venäjän suorittama Krimin miehitys (alk. helmikuu 2014) ja itä- sekä etelä-Ukrainaan masinoima sodaksi etenevä liikehdintä pysäyttivät uudistusprosessin monilta osin maan hallinnossa. Ensin ATO ja sittemmin JFO vievät paljon resursseja ja energiaa Ukrainalta, samalla länsimaiden vaatimukset tarkoittavat sitä, että Ukraina ei ole voinut ottaa - kuin poikkeustapauksissa - käyttöön osaan maahan poikkeustila-lakeja. Hallinnon uudistamisen hitaus vaikutti siihen, että aivan liian monen vanhaan kaartiin kuuluneen onnistui säilyttää edes jotain poliittista valtaa, toisaalta sota on tuonut joillekin lisää valtaa (esim. Ihor Kolomoiskyi) - vastaavasti Poroshenkolla pitkittynyt sota ja kyvyttömyys laajoihin uudistuksiin saivat aikaan sen, että kausi presidenttinä jäi yhteen - olisiko Ukraina tarvinnut tässä tilanteessa jatkuvuutta? Mahdollisesti... Ihor Kolomoiskyilläkin valta on vielä piilevää, taustavaikuttajan valtaa.

Zelenskyi on Ukrainassa tullut tunnetuksi koomikkona, josta ei paljoa tiedetty. Hän esiintyi Ihor Kolomoiskyin omistamalla tv-kanavalla, hän tölvi kaikkia muita paitsi tv-kanavan omistajaa. Mikä on herättänyt epäilyjä siitä, että Kolomoiskyi on harmaa taustavaikuttaja Zelenskyin takana.

Zelenskyin vaaliohjelma oli kuin risteymä tv-sarjaa, reality tv:tä ja hyvin valmisteltua info-operaatiota, jonka kuluessa hän jätti vastaamatta useimpiin kysymyksiin, jota moni ei ilmeisesti pitänyt ongelmana, esittäen runsaasti haasteita ja hyökkääviä kysymyksiä Poroshenkolle ja vanhalle vallalle. Poroshenko teki todennäköisesti sen virheen, että hän ei lähtenyt vaalikampanjoimaan vaan toimi presidenttinä (hyvässä ja pahassa) aina kalkkiviivoille saakka. Hänen kannalta havahtuminen tapahtui liian myöhään.

Itse pidän Zelenskyin suurimpana ongelmana sitä, että hänellä ei tuntunut olevan mitään selkeää ohjelmaa. Nyt hän on ruvennut rakentamaan sellaista, katse on suunnattu edelleen länteen, toisaalta keskusteluyhteyttä Venäjään on avattu toisella tapaa - myös myönnytyksiä tehden, joiden seuraukset näkyvät ensinnä rintamalla ja hivuttaen muualla yhteiskunnassa, jos näyttää siltä, että Zelenskyi on pehmeä. Rintamalla "kuherruskuukausi" päättyi jo kesäkuun alkupuolella. Itse en ryhtyisi neuvottelemaan kuin yksiselitteisistä kysymyksistä, perusasioissa ei pidä näyttää heikkoutta/ epävarmuutta.

Toinen merkittävä ongelma on se, että Zelenskyi ei ole oikeasti avannut taustojaan. Mikä on oligarkki Ihor Kolomoiskyin rooli (ja kenelle hän on lojaali?) Kolomoiskyi perusti ja rahoitti sodan alkupuolella ukrainalaisia vapaaehtoisjoukkoja, keräten sillä itselleen näkymätöntä valtaa - myöhemmin hän ajautui riitoihin yhden jos toisen kanssa, myös Poroshenkon, mikä voi toimia motiivina sijoittaa rahat Zelenskyihin - rakentaa jopa hänen ympärille info-operaatio ja katsoa mihin saakka se kantaa.

Zelenskyi ei ollut minun suosikkini, eipä oikein kukaan ehdokkaista. Parlamenttivaaleissa Zelenskyin puolue näyttää saavuttavan murskavoiton, ovensuukyselyiden mukaan jopa enemmistön Verkhovna Radaan, ja jos näin on - tilanne on poikkeuksellinen Ukrainan historiassa, edes Janukovytšilla ei ollut vastaavaa tukea radassa. Tällainen asema antaa kyllä tavattoman vastuun mahdollisuuden ohella, uskoisin kuitenkin, että he haluavat varmuuden vuoksi jonkun kumppanin tai liittolaisen radaan. Ukrainan historia tuntien, ei olisi ihme, että radassa Zelenskyi ei saisi riittävää tukea loikkausten ja takin käännön myötä. Tuolloin yksi (ainoa) vaihtoehto voisi olla Okean Elzyn laulaja-lauluntekijä Svjatoslav Vakartšukin Holos-puolu (Ääni-puolue). Zelenskyi on ilmoittanut, ettei ryhdy yhteistyöhön Venäjä-myönteisen puolueen kanssa, eikä muutenkaan "vanhan vallan" kanssa", tämän on tulkittu tarkoittavan Timoshenkon sekä Poroshenkon puolueita.

Zelenskyitä on myös kritisoitu siitä, että hän on kumonnut muutamia dekommunisaatio-lakiin perustuvia nimityksiä, ja mahdollistanut eräiden lain perusteella syrjään siirrettyjen poliittisten toimijoiden paluun valtaan. Onko kyse naiviudesta vaiko jostain muusta? Aika selvittänee tämän, toivottavasti sitten ei ole liian myöhäistä.

Mikäli tämä epistola nostatti uusia kysymyksiä, niin koetan aikatauluni puitteissa vastata niihin.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ukraina on ottanut kiinni venäläistankkerin Mustallamerellä lähellä Romanian rajaa. Kyseinen tankkeri oli Ukrainan turvallisuuspalvelun mukaan osallisena viimevuotisesta Kertshinsalmen välikohtauksessa.

Venäjä uhkailee välittömillä vastatoimilla, mikäli alusta ja sen miehistöä ei vapauteta. Tietystikään Venäjää ei haittaa, että Kertshinsalmen selkkauksessa vangitut 20 ukrainalaista merimiestä ovat vastaavasti sillä vankeina, vaikka kansainvälinen merioikeus onkin vaatinut näiden vapauttamista.

Ukraina on ottanut kiinni venäläistankkerin Mustallamerellä – Venäjä uhkaa välittömillä seurauksilla

Ukraina pelaa nyt kovilla panoksilla. Teko on mielestäni oikeutettu siinä mielessä, että se on täysin linjassa Venäjän aiemman teon kanssa. Mutta ongelma on, että Venäjällä on takana voimaa, Ukrainalla sitä ei ole. Silloin ei kysytä, että mikä on oikeutettua ja mikä ei.

Saa nähdä, mitä tästä seuraa.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta ongelma on, että Venäjällä on takana voimaa, Ukrainalla sitä ei ole.
Venäjä ei halua käydä virallista sotaa, joten sen toimet on rajoitettuja ja Ukraina ei ole enää niin heikko kuin se oli 2014.
2019 Ukraine Military Strength | globalfirepower.com
Ukraina on nykyään 29. Toki Venäjällä edelleen riittää voimaa pistää Ukraina pakettiin, mutta Putler ei ole valmis maksamaan nykyään vaadittavaa hintaa. Ne tappiot olisi mun arvion mukaan kohtalokkaat puten itsensä kannalta. Jopa silovikien regime voisi kaatua.

Ukraina pelaa kovaa peliä, mutta suuren yhteenoton riski on aika vähäinen. Rintamalla meno kiihtynee. Mielenkiintoinen juttu.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ukraina pelaa kovaa peliä, mutta suuren yhteenoton riski on aika vähäinen. Rintamalla meno kiihtynee. Mielenkiintoinen juttu.

En minä tuosta mitään laajamittaista invaasiota usko syntyvän, mutta joku sotilaallinen täsmäisku, jota ei edes yritetä laittaa vapaaehtoisten tai lomalaisten piikkiin, voisi tulla kyseeseen. Toinen vaihtoehto on tuo mainitsemasi sotilaallisen toiminnan lisääminen rintamilla.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En minä tuosta mitään laajamittaista invaasiota usko syntyvän, mutta joku sotilaallinen täsmäisku, jota ei edes yritetä laittaa vapaaehtoisten tai lomalaisten piikkiin, voisi tulla kyseeseen. Toinen vaihtoehto on tuo mainitsemasi sotilaallisen toiminnan lisääminen rintamilla.
Onhan siellä "pankissa" tavaraa alkaen kaasun katkaisusta ja meriliikenteen häirinnästä aina vastustajien murhiin ja terroritekoihin saakka. Voi esim lentää asevarikko ilmaan. Ja tietysti koko sotilaallinen repertuaari.

Tähän mennessä Ukraina on läntisten "liittolaistensa" pyynnöistä kääntänyt toista poskea eli ollut alistuvainen. Nyt Putinilla on kotona vaikeaa ja Ukraina osoittaa elkeitä, että alkaa käsitellä tilannetta tasaveroisesti. Se murentaa vahvan johtajan kuvaa. Jos vetää tarpeeksi folioita hatuksi, niin tää voi olla myös alkusoitto uuden vahvan miehen esittelylle eli Putinin seuraaja nostettaisiin ylös sodalla.... (Tää mun pohditaa, voin olla pahasti metsässä.)
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vajaa viikko sitten Ukrainan armeijan kenraaliluutnantti Oleksii Lavrenjuk (evp) kirjoitti Euromaidan Press mediassa artikkelin, jonka ydinsisältö on:

1. Ukrainalla ei ole kunnollista suunnitelmaa miehitettyjen alueiden palauttamisesta
2. Venäjän aseellinen voima on myytti nykyisen Ukrainan armeijan rinnalla
3. Donbass voidaan siksi vapauttaa aseellisesti

The only path to peace is through the reinstatement of Ukraine’s state border, says General Lavreniuk |

Vaikka mitään suoraa yhteyttä ei venäläistankkerin haltuunotolla ole yllä olevaan, se on kuitenkin selvä viesti Putinille ja Venäjälle. Ja se viesti on: Ukraina ei ole enää sama kuin vuonna 2014, koska sotilaiden koulutus, motivaatio, kansan tuki ja puolustukselliset aseet ovat toista luokkaa. Ukrainalla on takana kymmeniä harjoituksia NATO-maiden kanssa ja USA on aseistanut Ukrainaa Trumpin aikana mm. Javelin-ohjuksilla. Mun silmin Venäjällä on silti selvä aseellinen ylivoima. Ukrainan tarkoitus on nähdäkseni hakea Putinilta uutta siirtoa shakissa.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Luonnollisesti Venäjällä on edelleen ylivoima pelkkää Ukrainaa vastaan, mutta oikea sota tulisi vielä kertaluokkaa kalliimmaksi kaikilla mittareilla verrattuna tämänhetkiseen mukasotaan jossa "vapaaehtoiset" sekä "ukrainalaisseparatistit" sotivat "sisällissotaa". Lisäksi Venäjä joutuisi vihdoin tunnustamaan avoimesti olevansa sodan toinen osapuoli, joka mahdollisesti vaikuttaisi sen mahdollisuuksiin sanella sopimusehtoja ulkopuolisena tahona (ei sillä että sopimuksilla olisi mitään merkitystä tähän asti ollut). Ukraina on tosiaan rakentanut sodan kuluessa mahdollisuuksien mukaan puolustautumisvalmiuttaan ja voi olla että siellä on päätetty aika olevan kypsä jonkunlaiselle ultimaattumille, tuo löysässä hirressä (ts. jäätyneessä konfliktissa) roikkuminen tulee nimittäin sille kalliiksi, minkä lisäksi estää kaikenlaisen länsiliittoutumisen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tästä on pitäneet Ukrainan Eurooppaliset kaverit huolta. Minskin sopimukseksi sitä kutsutaan.

Totta. Ja vaikka EU on laittanut pakotteet ja pitänyt niistä pääosin kiinni, EU:n olisi tullut asettaa pakotteita Putinia lähellä oleville oligarkeille mahdollisimman laajasti sekä estää NS 2 ja Hanhikiven ydinvoimala. Samaan aikaan Venäjästä on tullut EU:n suurin energiantoimittaja. Juuri päinvastoin, mitä EU runoili.

Tän luulisi olevan uuden pressan hyväksymä liike, kai sillä hermo pitää.

Sen verran uutiset päivittyneet, että Ukraina kuulusteli merimiehet ja päästi heidät sitten vapaaksi. Tankkeri on osa Venäjän rikoksen todistusainestoa. Eiköhän presidentti tiennyt näistä etukäteen.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sen verran uutiset päivittyneet, että Ukraina kuulusteli merimiehet ja päästi heidät sitten vapaaksi. Tankkeri on osa Venäjän rikoksen todistusainestoa. Eiköhän presidentti tiennyt näistä etukäteen.
Hyvä, että eivät ottaneet (ilmeisesti) itse asiaan kuulumattomia merimiehiä panttivangeiksi. On siis arvoja ja ne on erilaisia kuin Venäjällä...toki miehistön vapautus myös syö Venäjän vastaliikkeiden oikeutusta yleisön silmissä. Itse asiassa aika hyvin pelattu on mun tän hetken arvio.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hyvä, että eivät ottaneet (ilmeisesti) itse asiaan kuulumattomia merimiehiä panttivangeiksi. On siis arvoja ja ne on erilaisia kuin Venäjällä...toki miehistön vapautus myös syö Venäjän vastaliikkeiden oikeutusta yleisön silmissä. Itse asiassa aika hyvin pelattu on mun tän hetken arvio.

Juuri näin. AIka näyttää, mitkä on hyödyt ja haitat. Mutta jo se, että Ukraina nousi hieman Putinin Venäjää vastaan, on myönteinen merkki.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Totta. Ja vaikka EU on laittanut pakotteet ja pitänyt niistä pääosin kiinni, EU:n olisi tullut asettaa pakotteita Putinia lähellä oleville oligarkeille mahdollisimman laajasti sekä estää NS 2 ja Hanhikiven ydinvoimala. Samaan aikaan Venäjästä on tullut EU:n suurin energiantoimittaja. Juuri päinvastoin, mitä EU runoili.

EU:n olisi pitänyt kohdistaa huomattavasti enemmän pakotteita Putinin lähipiiriin, Yhdysvaltoihin verrattuna EU on ollut selkeästi haluttomampi kohdistamaan pistemäisiä pakotteita esim. henkilöihin. Myös pankkiyhteistyöhön olisi pitänyt iskeä, samoin yritystoiminnan eri muotoihin. Pankkiyhteistyössä ja rahoitustoiminnassa myös britit olivat ongelma, Lontoo Cityn alueella venäläisillä oligarkeilla oli suuri valta - lakimiesarmeijat tekivät työtä Putinin eteen.

Saksaa voimme merkittävältä osin syyttää siitä, että Venäjä on päässyt nousemaan niin merkittäväksi energiatoimittajaksi - Saksa "hirttäytyi" ydinvoiman alasajoon ja sen myötä heidän käytössä oli vain huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja. Tuulivoiman ja aurinkovoiman rakentamisella on rajansa, Saksassa on hiiltä (jota louhitaan paljon), mutta energiatarpeen tyydyttäjäksi näistä ei ollut, etenkin kun ilmastomuutoskeskustelu omalta osaltaan rajoittaa hiilen käyttöä. Eikä Saksassa kukaan uskaltanut perua, järjetöntä, ydinvoima-päätöstä. En kyllä ole seurannut Saksassa käytyä keskustelua kovinkaan tarkkaan, onko edes ollut haluja kielteisen ydinvoimapäätöksen purkuun?

Saksan kielteinen suhtautuminen ydinvoimaan on todennäköisesti vaikuttanut myös eurooppalaisen ydinvoiman kehitystyöhön, sen myötä Venäjän on ollut helppoa saada jalkaa ovenväliin myös ydinvoimasektorilla, puhumattakaan sitten siitä, että Saksan kielteinen ydinvoima-kanta avasi ovet NS-II:lle, jonka rakentamista Saksa-Venäjä-akselin juoksupoika Suomi ei ryhtynyt kampittamaan.

Reilu vuosikymmen sitten Putin, yhdessä Berlusconin, kanssa hahmotteli Venäjästä energiasupervaltaa, joka varmistaisi Euroopan energiaturvallisuuden, nyt melkeinpä ollaan tässä tilanteessa, jossa Venäjä vastaa Euroopan energiatuotannosta. Tilanteeseen ollaan vieläpä päädytty aikana, jolloin riippuvuutta olisi pitänyt vähentää, jotta Venäjällä ei olisi energia-asetta käytössään. Tähän olisi pitänyt ryhtyä jo v. 2008, viimeistään v. 2014.

Mutta palatkaamme Ukrainaan, kun seuraa keskustelua, jota ei käydä mediassa - joka ei itse asiassa koskaan päädy mediaan - niin saksalaisten kaksinaamainen toiminta hämmästyttää vieläkin enemmän. Esim. Ukrainan yleisesikunta joutuu hyvin usein kertaamaan ukrainalaisille poliitikoille asioita, jotka vääntävät ne diplomatian kielelle, joka kerrotaan saksalaisille sekä ajoittain myös ranskalaisille, mutta etenkin saksalaisille, joilla on pakottava halu sitoa Ukrainan käsiä ja estää maata puolustautumasta parhaalla mahdollisella tavalla. Merkel vaati Ukrainaa sitoutumaan täysin Minskin -sopimuksiin, vaatii sitä edelleen, samalla Venäjän sopimusrikkomusten sarjaa on katsottu läpisormien. Tässä kohdin sanktioita ei ole käytetty riittävästi, eikä viety sektoreille, jotka koskettaisivat esim. saksalaisia yrityksiä, kuten Siemensiä, joka vie voimaloita ja niiden osia Venäjälle, ja niistä useampi on päätynyt Krimille.

Moni liittää nykyään Saksaan termin suomettuminen, toivottavasti Saksa saisi edes hiukan terästä selkärankaan ottaen sen myötä riittävällä tavalla vastuuta omasta ja eurooppalaisesta politiikasta. Ivallisesti voisi todeta Saksan ulkoistaneen energiatuotannon Venäjälle ja maanpuolustuksen Puolalle.
 
Ei Saksa aio purkaa kielteistä päätöstään ydinvoimasta. Viime talvena Saksa liittoutui tiettyjen Itä-Euroopan maiden kanssa, jotta EU ei tiukentaisi ilmastopolitiikkaa. Merkelin Saksa on toiminut tyhmästi ja vastuuttomasti sekä ydinvoiman, että Venäjän - ja Venäjän energian - kanssa. Vihreiden eurovaalimenestys ja asiantuntijaraportti pakottavat Merkelin tekemään edes jotain. Mitä, siitä kuullaan syksyllä, jolloin Saksan ilmastotyöryhmä tekee joitakin esityksiä.

Saksan kielteinen suhtautuminen ydinvoimaan on todennäköisesti vaikuttanut myös eurooppalaisen ydinvoiman kehitystyöhön, sen myötä Venäjän on ollut helppoa saada jalkaa ovenväliin myös ydinvoimasektorilla, puhumattakaan sitten siitä, että Saksan kielteinen ydinvoima-kanta avasi ovet NS-II:lle, jonka rakentamista Saksa-Venäjä-akselin juoksupoika Suomi ei ryhtynyt kampittamaan.

Merkel on halunnut sitoa Saksaa Putinin Venäjään sen sijaan, että olisi toiminut Saksan ja Euroopan edun mukaisesti. Riippuvuus Venäjän energiasta on jättiluokan virhe, koska se avaa Venäjälle suoran vaikutusmahdollisuuden Saksan ja EU:n politiikkaan.

Reilu vuosikymmen sitten Putin, yhdessä Berlusconin, kanssa hahmotteli Venäjästä energiasupervaltaa, joka varmistaisi Euroopan energiaturvallisuuden, nyt melkeinpä ollaan tässä tilanteessa, jossa Venäjä vastaa Euroopan energiatuotannosta. Tilanteeseen ollaan vieläpä päädytty aikana, jolloin riippuvuutta olisi pitänyt vähentää, jotta Venäjällä ei olisi energia-asetta käytössään. Tähän olisi pitänyt ryhtyä jo v. 2008, viimeistään v. 2014.

Totta. Saksassakin on merkittäviä konservatiivisia ja muitakin voimia, jotka halusivat lopettaa Saksan toimimisen Putinin juoksupoikana Venäjän energian osalta. Euroopan parlamentin keskustaoikeistolaisen EPP-ryhmän kärkiehdokas EU-vaaleissa, saksalainen Manfred Weber, olisi keskeyttänyt Venäjältä Itämeren kautta Saksaan kaasua tuovan Nord Stream 2 -kaasuputken rakentamisen, jos hän tulee valituksi EU-komission johtoon. Hän näki sen Euroopan ja Saksan kannalta suurena virheenä. EPP oli toukokuun eurovaalien jälkeen parlamentin suurin ryhmä, joten Weber tietenkin valittiin komission puheenjohtajaksi. Paitsi, että ei valittu, vaan kuten ennakkoon odotin, syrjäytettiin. Weber nousi Merkelin Venäjä-politiikkaa vastaan ilmoittamalla NS2 kaatamisesta sekä uudesta eurooppalaisesta turvallisuusajattelusta. Ukrainan osalta Weberin linja ei minun tietääkseni tarkentunut yksityiskohtiin. Silti Weber kävi Ukrainassa ilmoittamassa, että jos hänet valitaan - kuten oli oletus, jos EPP on suurin ryhmä - Ukraina saa jatkossa EU:n täyden tuen.

Mutta palatkaamme Ukrainaan, kun seuraa keskustelua, jota ei käydä mediassa - joka ei itse asiassa koskaan päädy mediaan - niin saksalaisten kaksinaamainen toiminta hämmästyttää vieläkin enemmän. Esim. Ukrainan yleisesikunta joutuu hyvin usein kertaamaan ukrainalaisille poliitikoille asioita, jotka vääntävät ne diplomatian kielelle, joka kerrotaan saksalaisille sekä ajoittain myös ranskalaisille, mutta etenkin saksalaisille, joilla on pakottava halu sitoa Ukrainan käsiä ja estää maata puolustautumasta parhaalla mahdollisella tavalla. Merkel vaati Ukrainaa sitoutumaan täysin Minskin -sopimuksiin, vaatii sitä edelleen, samalla Venäjän sopimusrikkomusten sarjaa on katsottu läpisormien. Tässä kohdin sanktioita ei ole käytetty riittävästi, eikä viety sektoreille, jotka koskettaisivat esim. saksalaisia yrityksiä, kuten Siemensiä, joka vie voimaloita ja niiden osia Venäjälle, ja niistä useampi on päätynyt Krimille.

Saksan ja EU:n politiikka on ollut Venäjä-myönteistä muuten, paitsi tiettyjen pakotteiden ja lausumien osalta. USA:n tyyppinen tiukka vastaus Venäjän toimiin on puuttunut. Ollaan tilanteessa, jossa Trumpin USA:n mahdollinen siirto NS2 lisäpakotteista olisi toivottavaa. Se on tulossa USA:ssa listalle elo-syyskuussa. Toteutuessaan USA:n lisäpakotteet iskisivät kaikkiin NS2 toimijoihin. Myös Suomessa. Britannian lähtö, Johnsonin valinta pääministeriksi ja USA:n Ukraina-politiikka voivat muuttaa asetelmia Ukrainan eduksi. EU:n on huomioitava Ukraina aiempaa paremmin.

Moni liittää nykyään Saksaan termin suomettuminen, toivottavasti Saksa saisi edes hiukan terästä selkärankaan ottaen sen myötä riittävällä tavalla vastuuta omasta ja eurooppalaisesta politiikasta. Ivallisesti voisi todeta Saksan ulkoistaneen energiatuotannon Venäjälle ja maanpuolustuksen Puolalle.

Merkelin poistuminen näyttämöltä saattaa olla ehto. Mutta välttämättä se ei muuta mitään, sillä vaikka Merkelillä oli sormensa pelissä Weberin syrjäyttämisessä komission johdosta, Euroopassa liian moni taho näkee yhteistyön ja jos ei ihan polvistumisen Venäjän edessä, niin ainakin Venäjän toimien katsomisen läpi sormien. Ukraina on konkreettinen kärsijä tästä selkärangattomuudesta. Mutta se ei ole ainoa. Venäjä-myönteisyys syö valtioita sisältä ja avaa Venäjälle uusia vaikutusmahdollisuuksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös