Keskustelua Jatkoajan kolumneista ja artikkeleista

  • 1 151 708
  • 6 800

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Tämä hieman huvitti: https://www.jatkoaika.com/Kolumni/N...-Kaapo-Kakolle-ruusuista-tulevaisuutta/210588

On totta että aiempina vuosikymmeninä Rangers ei ole osannut varata kovinkaan kaksisesti, mutta noihin aikoihin keskittymisen sijaan kirjoittajan olisi ehkä kannattanut keskittyä nykyhetkeen ja pariin viime vuoteen, jolloin Jeff Gortonilla on ollut oikeasti näppinsä pelissä. Muutoksen tuulet puhaltavat. Parin viime vuoden ykköskierroksen pickit ovat olleet mallikkaita, ja esimerkiksi Lias Andersson sekä Filip Chytil ottivat tällä kaudella vakipaikat ylhäältä, ja samaa odotetaan ensi kaudeksi saapuvalta viime kesän ykkösvaraukselta eli Vitali Kravtsovilta. Systeemiin on tuotu nippu lahjakkaita ja potentiaalisia prospecteja ja David Quinn palkattiin päävalmentajaksi nimenomaan sen takia että hänellä on kokemusta ja osaamista nuorten pelaajien suhteen. Näinollen nyky-Rangers on Kakolle varmasti erittäin hyvä kasvuympäristö, jos ja kun hän Manhattanille saapuu. Vähän tuli sellainen fiilis että on keksitty kysymyksiä herättävä sekä hieman tummia pilviä maalaileva otsikko liittyen superkiinnostavaan nuoreen suomalaiseen, ja vasta sen jälkeen ryhdytty vääntämään tikusta tekstiä. Pystytte parempaan.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Virheiden tunnustamisesta kirjoitettu kolumni oli pitkästö aikaa hyvä kirjoitus. Itseä on viime vuosina lämmittänyt se, että meillä on Kärpissä ollut valmentajia koodinimellä Lauri Marjamäki ja Mikko Manner. Ei ikinä selittelyjä tai syyttelyjä. Vika löydetään aina omasta toiminnasta.
Minusta kolumnin ajoitus sisälsi lievästi - ilmeisen tahatonta - ironiaa:

Koko Suomi presidentistä pienipalkkaisimpaan kesätoimittajaan on itkenyt naisten MM-finaalin hylättyä maalia. Rautakorven joukkueelta hylättiin kolme, joista kahdessa vieläpä tilanne oli samankaltainen kuin MM-kisoissa: maalivahdin ja kenttäpelaajan kontakti maalivahdin alueen ulkopuolella.

Todennäköisesti kaikki tuomiot olivat vallitsevan linjauksen mukaan oikein, koska kaikissa niissä kiistatta tapahtui kontakti. Jos jossain on vikaa, niin systeemissä. Silti Rautakorven pettyneestä purkauksesta kirjoitetaan kolumni, vaikka yhtä hyvin kohteena olisi voinut olla koko suomalainen yleisö...

Ehkä Liigassakin olisi sijaa tuomaritoiminnan kehittämiselle siinä missä MM-kisaorganisaatiossakin? Ehkä videotuomari ei ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin? Vai pitäkö kaikki kritiikki vain keskittää suljettujen ovien taakse ja kesäisiiin kehittämisseminaareihin?

Onnea kuitenkin vielä kerran Kerholle! Olitte parempia ja ansaitsitte loppuottelupaikan!
 
Crank

Jäsen
Tämän päiväinen Oinosen kirjoittama Näkemys alkaa näin:
Columbus Blue Jackets pudotti historiallisesti hallitsevan mestarin Tampa Bay Lightningin suoraan neljässä pelissä
Mikä hallitseva mestari Tampa siis on? Joko en tajua tai sitten on kirjoiteltu ihan mitä sattuu. Tai sitten tarkoitettu runkosarjan voittamista, mutta ollaanko siinä sitten runkosarjamestareita?

https://www.jatkoaika.com/Kolumni/Näkemys-Sergei-Bobrovskin-huikea-tasonnosto-oli-suurin-syy-Blue-Jacketsin-sensaatiomaiseen-voittoon-runkosarjakuninkaasta/210729
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näkemys: Palleilla ja sydämellä ei voiteta yhtään jääkiekko-ottelua

Mielipideasioitahan nämä ovat, mutta on ehkä oltava voimakkaasti eri mieltä näkemyksestä, että "palleilla ja sydämellä", jotka tässä yhteydessä liitetään joukkueiden henkisiin ominaisuuksiin, voitontahtoon , päättäväisyyteen jne. ei olisi merkitystä otteluiden lopputulokseen. Eikä tämä mielipiteeni tietenkään tee tyhjäksi väitettä, että lopulta parempi joukkue voittaa. Varsin mieleniintoinen näkemys jokatapauksessa. Tavallaanhan Kanadamaljankin voisi siis jakaa syyskuisen liigapörssin perusteella. Vain ymmärsinkö jotain väärin?

Edit: Kuinkahan tässä mahtaa käydä.
 
tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery

Minusta Liljaniemi olisi ihan yhtä hyvin voinut kirjoittaa, että jääkiekko-ottelut voitetaan tekemällä enemmän maaleja. Sen verran erikoista tekstiä oli.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aikoinaan olen pitänyt Sihvosta ja Seppästä ylivoimaisesti ärsyttävimpinä kiekkotoimittajina itselleni, mutta kelkka rupeaa kyllä kääntymään Jatkoajan toimittajien puoleen. Jatkoajassa on toisinaan hyviäkin kolumneja ja näkemyksiä, mutta valitettavan usein näitä seuraa lähes välittömästi muutama totaallinen aivopieru, joka jättää pahan maun pitkäksi aikaa.

Varsinaisesti en pidä Antti Mäkistä mitenkään kiekkomedian absoluuttisena totuutena ja on olemassa useita asioita, joita näen hyvinkin erinlaisin silmin hänen aatteiden kanssa. Silti jaksaa ihmetyttää Wennströmin paikottainen ajojahti miestä kohtaa Twitterin puolella. Eriäviä mielipiteitä saa ja Eriäviä mielipiteitä kuuluu olla, mutta täytyykö jokaiseen asiaan päteä kuinka lasi ei puoliksi täynnä, vaan puoliksi tyhjä.

Nykyinen päätoimittaja Antti Pärnänen ei aiheuta itselleni kuin valtavaa häpeää, enkä ihmettele miksei mies ammattikiekkoilijoiden suosiota sosiaalisessa mediassa/piireissä nauti.

Valitettavaa siinä mielin, kun ajattelee kuinka valtavan suosittu Jatkoaika sekä Jatkoajan keskustelupalsta ovat, niin kokonaisuus rakoilee draamanhakuisten tet-harjoittelijoiden kirjoituksista. Keskustelupalsta on ehkä yleisesti ottaen maan paras, jossa on monta lukemattoman hyvää kirjoittajaa keskuudessamme. Toivoisin toimittajilta samanlaista ammattitaitoa, mikä loistaa parhaillaan poissaolollaan.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Toivottavasti pian päästään tilanteeseen, jossa kansainvälisen jääkiekkoliiton pitkäaikaiseen puheenjohtajaan viitataan nimellä tai tittelillä, ei väsyneellä "hammaslääkäri"-termillä.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Minua on tämä Faselin vähättely myös hiukan ihmetyttänyt. Varteenotettavat mediatkin viittaavat häneen siviiliammatilla vaikka mies on koko elämänsä ollut jääkiekon kanssa tekemisissä ja hyvin vastuullisissa tehtävissä. Ensin pelaajana, sitten kansainvälisenä tuomarina, sitten Sveitsin liiton pomona ja nyttemmin koko maailman liiton pomona jo lähes 30 vuotta sekä ohessa ollen mm. kansainvälisen olympiakomitean jäsen.

Sitten siitä, että on uransa aikana myös lukenut itsensä arvostetuksi hammaslääkäriksi väännetään vitsiä aina kun kiekkoliiton päätökset eivät omaan mieleen maistu. Tässä tekisi mieli sanoa Tamimaisesti, että tehkääpä itse perässä.

Jos ideana on se, että tämän siviiliammatin vuoksi Fasel ei ymmärtäisi jääkiekosta mitään, niin haluaisin hieman parempia perusteluja kuin se, että on siviiliammatiltaan hammaslääkäri. Kuitenkin pelannut ja tuomaroinut satoja otteluja ja nähnyt varmasti tuhansia.
 
Ralph

Jäsen
Katsooko toimituksen innokas kolumnisti Juha Oinonen ikinä pelejä vai vilkaiseeko vain tilastoja, jonka jälkeen tekee päätelmät ja kolumnin aiheesta?

Kolumneja tulee paljon, mutta ilmeisesti liian paljon, kun kaiken kirjoittelun keskellä ei tunnu jäävän aikaa katsoa pelejä.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Minusta Liljaniemi olisi ihan yhtä hyvin voinut kirjoittaa, että jääkiekko-ottelut voitetaan tekemällä enemmän maaleja. Sen verran erikoista tekstiä oli.
Mun mielestä tuo oli totta. Olen kohtuullisen pitkään inhonnut tuota urbaania legendaa tahdon merkityksestä joukkuelajeissa.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Liljaniemi rakensi hienon olkiukon, joka huutaa "pelkästään taistelu ja tahto ratkaisevat otteluita", ja loppukolumnin hakkasi puolustuskyvytöntä olkiukkoaan. Varmaan joku on joskus noinkin sanonut, mutta tuskin kovin moni asioista jotain tietävä. Lainattu Theo Fleury esitti asiansa räväkästi, muttei hänkään väittänyt taistelun olevan ainoa, jolla on merkitystä.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mun mielestä tuo oli totta. Olen kohtuullisen pitkään inhonnut tuota urbaania legendaa tahdon merkityksestä joukkuelajeissa.

Mun mielestä on jotenkin hassua, että pidetään jotenkin erillisinä asioina tahtoa ja taitoa. Esimerkiksi näistähän se kokonaisuus muodostuu ja tilastoista voidaan sitten lukea kokonaisuuden onnistumista.
 
Jouni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Big River Prospects
Tuo kysymys palleista ja rohkeudesta, ja toisaalta tilastoista menee mun mielestä siten, että palleja ja rohkeutta tarvitaan ensin. Jääkiekkoa ei Stanley Cup-tasolla voi pelata ilman niitä, ei ainakaan pitkään. Ne ovat käytössä kentällä joka pelissä ja joka vaihdossa. Yksikään pelaaja ei pelaa kentällä tilastojen kanssa. Siksi Theoren Fleury ja Martin St. Louis asiantuntijoina ja Stanley Cup-mestareina sen toivat esille twitterissä. Tilastot tehdään sitten kun peli on jo tapahtunut. Pallit, rohkeus ja tilastonörtteily eivät siis sulje toisiaan pois, eikä ole mitään syytä linnoittautua keinotekoisiin eri leireihin.

Kyseessä on siis kaksi eri asiaa. Näissä Stanley Cupin playoffeissa on nähty jo pariin kertaan miten guts & balls hockey vie voiton.
 
Dank Sinatra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils
Pallit, rohkeus ja tilastonörtteily eivät siis sulje toisiaan pois, eikä ole mitään syytä linnoittautua keinotekoisiin eri leireihin.
Tuonhan Fleury nimenomaan teki kertomalla että tilastot ovat roskaa, jotka voi heittää ikkunasta ulos sillä niillä ei ole mitään merkitystä playoffeissa.
 
tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Tuonhan Fleury nimenomaan teki kertomalla että tilastot ovat roskaa, jotka voi heittää ikkunasta ulos sillä niillä ei ole mitään merkitystä playoffeissa.

Tavallaan runkosarjan tilastot ovatkin roskaa pleijareissa, kun kuvaan mukaan tulevat myos guts & balls. Pelin luonne ja dynamiikka muuttuu aivan taysin seka joukkueiden, pelaajien, etta myos tuomareiden osalta. Jos on tulevaisuuden ennustaminen menneesta hankalaa, niin pleijareiden alkaessa ja niiden kestaessa se sita vasta onkin. Liljaniemi hakkasi kylla oikein tehokkaasti sellaista olkiukkoa, etta joukkueellinen anttipihlstromeja ja lassekukkosia riittaisi, kunhan vain yrittavat tarpeeksi kovasti. Tallaista ei ole kukaan koskaan vaittanyt.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
"Patrik Laine ei lähde MM-kisoihin. Lähtee toipumaan kaudesta, golffaamaan ja hengaamaan kaveriensa kanssa."

Jatkoaika vuosimallia 2019. Vetää kyllä hiljaiseksi kuinka alas Pärnänen on onnistunut vetämään tämän sivuston lyhyessä ajassa. Vielä muutamia vuosia sitten suhtauduin Jatkoaikaan asiantuntevana, uskottavana ja ennenkaikkea olennaiseen keskittyvänä lätkämediana mutta näinpä se tämäkin pienimuotoinen instituutio saatiin revittyä alas. Pitäkää tunkkinne.
 
Ralph

Jäsen
"Patrik Laine ei lähde MM-kisoihin. Lähtee toipumaan kaudesta, golffaamaan ja hengaamaan kaveriensa kanssa."

Jatkoaika vuosimallia 2019. Vetää kyllä hiljaiseksi kuinka alas Pärnänen on onnistunut vetämään tämän sivuston lyhyessä ajassa.
Eikö tuo ollutkaan Laineen itse toteama lause vai keksikö Pärnänen sen itse?
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Eikö tuo ollutkaan Laineen itse toteama lause vai keksikö Pärnänen sen itse?

Ei jaksa saivarrella kun tiedät varmasti itsekin mikä on se suurin syy miksi Lainetta ei kisoissa nähdä. Toki tuon pois jättämällä otsikoista saadaan aikaiseksi sopivasti someraivoa ja klikkauksia FB:n kautta. Siellä jo syyteltiin ties mistä maanpetturuudesta ja "ei tarvi tulla vastaisuudessakaan"-mölinät olivat vahvasti läsnä. Tämä kaikki olisi voitu välttää uutisoimalla asiasta kunnolla mutta se ei taida Jatkista enää napata.
 
F

Flonaldo

Ihan mielenkiinnosta: mikä se suurin syy on? En ole nähnyt itse muita uutisia tai muita Laineen kommentteja kuin nuo yllä mainitut, joissa hän syynsä kertoo.
 
Ei jaksa saivarrella kun tiedät varmasti itsekin mikä on se suurin syy miksi Lainetta ei kisoissa nähdä. Toki tuon pois jättämällä otsikoista saadaan aikaiseksi sopivasti someraivoa ja klikkauksia FB:n kautta. Siellä jo syyteltiin ties mistä maanpetturuudesta ja "ei tarvi tulla vastaisuudessakaan"-mölinät olivat vahvasti läsnä. Tämä kaikki olisi voitu välttää uutisoimalla asiasta kunnolla mutta se ei taida Jatkista enää napata.

Mutta siis pitäisikö mielestäsi pelaajien sanomisia vääristellä vai mitä tarkoitat?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös