The Voice of Finland

  • 669 868
  • 2 823

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oli kyllä ihan jäätävä rimanalitus se Redraman "laulu". Ihan hävetti kotona sitä katsella. Ei tuo nyt kai mikään laulaja olekkaan ollut, mutta ei olisi noin heikoksi vedoksi kyllä uskonut.
Niin, Redrama ei ollut tuolla kilpailemassa, hän ei tosiaan ole laulaja ja esiintymisen tarkoitus oli kunnioittaa Olli Lindholmin muistoa. Jos Lasse laittaa itsensä tuolla tavalla likoon vaikeassa paikassa, niin minä ainakin arvostan. Enkä pysty käsittämään näitä häpemisjuttuja.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tpip

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti

Vähän sama kun vittuilisi siitä miten Paasonen ja Puu murenivat tuossa tilanteessa. Kyllähän esimerkiksi juontajan tulee juontaa kylmähermoisesti. Redramalle pisteet juurikin siitä ettei ollut vääntänyt mitään räppipätkää sekaan vaan antoi mennä juuri kuten piti.
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Noniin toiseksi viimeinen jakso käynnissä ja tästä kaudesta todettava että melkoisen kova tasoinen tällä kertaa! Todellakin viihtyy tätä seuratessa.

Onko niin että joka joukkueesta menee yksi finaaliin? sääli että Roope tai Joli putoaa jos näin on.
 
Malkamenia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Underdog
Jasse on ollut yv suosikki ekasta jaksosta, nytkin 10/10 esitys. Ite toivoin Lamb of Godia tai sen suuntaista raskaampaa kamaa, kun örinä on laulamista parempaa omaan korvaan kuitenkin. Toivottavasti jatkaa!
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Jasse on ollut yv suosikki ekasta jaksosta, nytkin 10/10 esitys. Ite toivoin Lamb of Godia tai sen suuntaista raskaampaa kamaa, kun örinä on laulamista parempaa omaan korvaan kuitenkin. Toivottavasti jatkaa!

Joo oli kyllä ihan kova alice in chains versio.. Ehkä finaalissa Logia sitten. Ja se olisi jo jotain. Ruin kiitos. Noin hyvää huutaja/örisijä/laulajaa ei ole voicessa ehkä koskaan ollut.
 
Jasse on kyllä järisyttävän kova.

Joli oli myöskin todella hyvä tänään, mutta minulla on semmoinen tunne, että tuotantoyhtiö ei ole uskaltanut luottaa kotimaiseen osaamiseen vaan on lähtenyt kalastelemaan rahalla apua lahden takaa. Jotenkin tuntuu jäävän ohueksi tuo persoona, ja on kuitenkin niin ammattitaitoinen esiintyjä. Tämä tunne vahvistui tänään.

Veikkaan, että Jolin diili loppuu tähän ja Roopella mennään finaaliin.
 
Malkamenia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Underdog
Joo oli kyllä ihan kova alice in chains versio.. Ehkä finaalissa Logia sitten. Ja se olisi jo jotain. Ruin kiitos. Noin hyvää huutaja/örisijä/laulajaa ei ole voicessa ehkä koskaan ollut.

Joo luulen samaa. Tuskin minkään maan voicessa ollut tällaista talenttia tässä melko marginaalimusiikissa. Kuulostaa että Jasse vetää playbäkiltä, koska tulee niin saatanan laadukkaasti ja virheettömästi kokoajan!
 
Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Jolista taisi sitten loppujen lopuksi paljastua jonkun sortin pirttuhirmu. Mä en oikein innostunut enää näistä parista viimeisestä vedosta, mut se eka Adele oli ja on edelleen yksi hienoimmista vedoista. Sääli jos sieltä nyt paljastuikin tuollainen persoonallisuus.
 
Tonny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jolista taisi sitten loppujen lopuksi paljastua jonkun sortin pirttuhirmu. Sääli jos sieltä nyt paljastuikin tuollainen persoonallisuus.
Mikä homma?

Jassen tiimissä mennään täälläkin. Huikea ukko.
 
Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Mikä homma?

Lenni tais siinä ensin mainita että Joli on hyvin omapäinen persoona. Jolin esityksen jälkeen Redi kommentoi, että antaa enempi pisteitä sille jolla on parempi motivaatio jatkon kannalta (=Roope). Jolia ei ollu huvittanut treenailla, kun oletti olevansa jo niin "hyvä". Jostain luin että lauloi siinä Adelenkin biisissä saman säkeistön kahdesti, kun ei muistanut sanoja.

Redi siinä suoraan esityksen jälkeenkin vihjasi, että monista asiasta oli joutunut Jolin kanssa vääntämään. Joli tais siihen jotenkin kommentoida et "we never fight!" tms. Tais vaan nousta kusi hattuun?
 
Webb

Jäsen
Syvä vitutuksen tunne tuli heti alkuunsa, kun tasapaksu Markus pudotti huomattavasti kiinnostavamman ja paljon erilaisia esityksiä esittäneen Lindan.

Jassen ja Roopen jatkopaikoille peukut täältä.
 
Hepitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Syvä vitutuksen tunne tuli heti alkuunsa, kun tasapaksu Markus pudotti huomattavasti kiinnostavamman ja paljon erilaisia esityksiä esittäneen Lindan.

Jassen ja Roopen jatkopaikoille peukut täältä.
Mika Sipola sanoo terve.
Jassen ja Roopen kannalla täälläkin. Molempien esitykset aivan timanttia.
-h-
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Mika Sipola sanoo terve.
Jassen ja Roopen kannalla täälläkin. Molempien esitykset aivan timanttia.
-h-

Kuka on Mika Sipola?

Jasse on paskojen biisivalintojen uhri kun Toni larppaa. Emobulletin veto oli askel oikeaan, mutta finaalissa on tultava Sonic Syndicaten denied. Kerta örinää voi saada oskuikostuella. Bändi vitun tiukille ja samalla koko muu kööri. Muutoin Jassesta ei enää kuulla isommin. Tuohon ko. biisiin saa Kososen ja Lennun tuella riittävästi melodiaa jotta kykykisafanitkin tajuavat.

Edit. Pistetään nyt vielä linkki mainitsemaani. Linkki youtubeen.

SONIC SYNDICATE - Denied (OFFICIAL MUSIC VIDEO)
 
Viimeksi muokattu:

Hepitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kuka on Mika Sipola?

Jasse on paskojen biisivalintojen uhri kun Toni larppaa. Emobulletin veto oli askel oikeaan, mutta finaalissa on tultava Sonic Syndicaten denied. Kerta örinää voi saada oskuikostuella. Bändi vitun tiukille ja samalla koko muu kööri. Muutoin Jassesta ei enää kuulla isommin.

Edit. Pistetään nyt vielä linkki mainitsemaani. Linkki youtubeen.

SONIC SYNDICATE - Denied (OFFICIAL MUSIC VIDEO)
Ai hitsi. Se olikin Mikko. Kertonee kaiken.
-H-
 
K

Kiekkokatsoja

Voicen finaali jäi vaisuksi. Varman päälle lauleskelua.
Örkki mörkö laulajakin veti iisisti. Ainoa, jonka nimi jää pyörimään musapiireihin kisan jälkeen.
 
K

Kiekkokatsoja

Voittaja oli täysi yllätys, ainakin mulle. En olisi päästänyt edes finaaliin. Inhosin joskus, kun kisasta tuli tyttöpoppi myötäinen. Nyt kisa siirtyi iskelmän suuntaan.
Toisaalta hyvä, on tuo vaihtelu.
Voittaja toki ihan ok, omassa genressään. Myönnän.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Kenelle voittaja oli yllätys? Ollin tiimiläinen tietty varma ja ainoa uhka olisi ollut kilpailukykyiset biisit Jasselle. Tuo ns. örinä näyttäytyy monille kykykisakatsojalle vain örinänä ellei se kliinisempi laulaminen nouse esiin. Jasselle iso peukku, mutta vitutus jäi itselleni.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Voicessa oli tällä kaudella todella kova taso mutta finaalin asti oikeasti hyvistä laulajista pääsi vaan pari. Formaatti ei toimi. Voittaja täysi vitsi, ei mitään millä erottuu massasta.

Tältä kaudelta ehkä eniten jäi mieleen musiikin ammattilaisen eli Redraman esiintyminen, eikä hyvänä.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kenelle voittaja oli yllätys? Ollin tiimiläinen tietty varma ja ainoa uhka olisi ollut kilpailukykyiset biisit Jasselle. Tuo ns. örinä näyttäytyy monille kykykisakatsojalle vain örinänä ellei se kliinisempi laulaminen nouse esiin. Jasselle iso peukku, mutta vitutus jäi itselleni.

No en kyllä sitäkään ymmärrä, että moni ottaa jatkuvasti tällaisten kisojen tulokset henkilökohtaisena ***tuiluna juuri heitä kohtaan. Ihan älytöntä. Nytkin netti on täynnä salaliittoteorioita, että totta kai tuotanto käsikirjoitti tämän iskelmälaulajan ykkössijan, jotta Olli saa postuumisti yhden voiton ja ohjelman draamankaari on näin ollen täydellinen. Vaikka juuri tuollainen ihan tavallinen Suomi-musiikki mitä kaveri edusti on juuri sitä, mitä kansan suuri enemmistö kuitenkin kuuntelee..

Ja missään nimessä näitä kisojan nimenomaan ei kannata voittaa, kysykää vaikka Antti Tuiskulta, Anna Abreulta, Anna Puulta tai muilta vastaavilta. Menestyy paremmin kun ei voita, niin tällöin kukaan ei sillä tavalla lainkaan painosta mihinkään. Jassekin on kuitenkin varmaan enemmän bändisolisti kuin mikään sooloartisti, ja juuri tuohon jälkimmäiseen muottiin hänet voittajana varmasti olisi yritetty pakottaa..
 
K

Kiekkokatsoja

No en kyllä sitäkään ymmärrä, että moni ottaa jatkuvasti tällaisten kisojen tulokset henkilökohtaisena ***tuiluna juuri heitä kohtaan. Ihan älytöntä. Nytkin netti on täynnä salaliittoteorioita..
EI pidä uskoa/välittää kaikkesta nettipaskasta. Huonot häviäjät, +muutoin päänsä kanssa epätasapainottelevat vain purkavat höyryjään. Sitä on internet.
Voittaja on voittaja, piti siitä tai ei. Finaaliin päässeet ovat finalisteja. Kisa on omassa formaatissaan.
Itsellänikin oli mielipide eroja edellä mainittuihin asioihin, mutta turha siitä höyrytä.
Kisa on päättynyt.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
No en kyllä sitäkään ymmärrä, että moni ottaa jatkuvasti tällaisten kisojen tulokset henkilökohtaisena ***tuiluna juuri heitä kohtaan. Ihan älytöntä. Nytkin netti on täynnä salaliittoteorioita, että totta kai tuotanto käsikirjoitti tämän iskelmälaulajan ykkössijan, jotta Olli saa postuumisti yhden voiton ja ohjelman draamankaari on näin ollen täydellinen. Vaikka juuri tuollainen ihan tavallinen Suomi-musiikki mitä kaveri edusti on juuri sitä, mitä kansan suuri enemmistö kuitenkin kuuntelee..

Ja missään nimessä näitä kisojan nimenomaan ei kannata voittaa, kysykää vaikka Antti Tuiskulta, Anna Abreulta, Anna Puulta tai muilta vastaavilta. Menestyy paremmin kun ei voita, niin tällöin kukaan ei sillä tavalla lainkaan painosta mihinkään. Jassekin on kuitenkin varmaan enemmän bändisolisti kuin mikään sooloartisti, ja juuri tuohon jälkimmäiseen muottiin hänet voittajana varmasti olisi yritetty pakottaa..

Itse siis syytän Jassen tilanteesta biisivalintoja. Ketä tahansa Ollin tiimiläistä vastaan olisi ollut haastavaa voittaa. Näissä kykyskaboissa kun merkitsee myös draama ja tarinat. Jasse olisi luultavasti voittanut bfmv-tyylisellä biisilinjalla.

Ja vuonna 2019 on ihan turha muistutella Idolsin kulta-ajoista. Tästä skabasta ei ole noussut isommin ketään esiin. Sijoituksesta riippumatta. Nämä kykykisat eivät enää tuota artistin alkuja. Ajat muuttuvat.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Taisivat kerrankin valita voittajan, josta jotain kuuluukin kisan jälkeen. Jaa miksikö, huutaa Jatkoaika. No minäpä kerron. Kuinka moni osaa nimetä raskaampaan rokkiin kallellaan olevan sooloartistin, joka on pärjännyt ILMAN bändiä? Tai kuka tietää yhtäkään enkkurokilla pärjännyttä sooloartistia Suomessa? Toki aina voi puskea myös ääriään myöten täynnä olevaan teinipop-skeneen, mutta jos et ole kaunis ja teini, niin syytä opetella räppäämään. Tällä voittajalla on erittäin valmis iskelmälaulajan/ kevyen musiikin laulajan ääni, ei huoju, ei heilu, vaan toimittaa mitä lupaa. Okei, myönnän, että jännä valinta VOF:in voittajaksi ja kyllä, jos häntä yritetään mahduttaa johonkin toiseen muottiin, niin vituiksi voi mennä, mutta nyt näyttää hyvältä, jos hän osaa käyttää voiton tuoman näkyvyyden hyödykseen. Mikko Sipola on "hyvä" esimerkki siitä, että ketään ei kiinnosta enkuksi laulava sooloartisti. Noh, ehkä naisilla se on helpompaa.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Itse siis syytän Jassen tilanteesta biisivalintoja.

Tähän yhdyn kyllä, ne olivat todella huonot. Aivan typerä valita Avenged Sevenfoldin biisi, kun bändi on kuitenkin Suomessa aikalailla tuntematon, saati sitten miten tuntematon se on Voicen katsojien keskuudessa. Enter Sandman sitten taas on niin karmea kliseekimppu ja puhkiraiskattu, että pieleen meni sekin valinta. Etenkin kahteen minuuttiin leikattuna se on aivan yhtä tyhjän kanssa..

Mainittakoon muuten selvennyksenä, että en varsinaisesti ole edes seurannut koko ohjelmaa, kunhan nyt tylsyyttäni katsoin finaalin kun kuitenkin jollain tasolla "tiedostin" minkälaisia finalisteja siinä on mukana..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös