Jokerien pelaajakehitys – tie juniorista KHL-joukkueeseen

  • 91 377
  • 340

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
No ei oo mulla sen enempää tietoa. Hiljaista on ollut. Kyllähän tälle vähän naureskeltiin alusta saakka.

Onhan se vähän sääli, jos asenne on ollut alusta asti tuollainen "naureskeleva". Jokereilla on kuitenkin ilmeisesti ongelma junioriputkensa kanssa ja yhteistyö Allsvenskan joukkueen kanssa ei ilmeisesti kantanut hedelmää. Nyt sitten Tallinnassa koitettaisiin rakentaa jotain uutta, josta Jokeritkin voisi hyötyä, sekä junioriputkensa kautta, että imagollisesti (auttaa pienemmän naapurimaan kiekkoprojektia). Tarjottimella olisi siis myös sellaista "goodwilliä", jollaiselle Jokerit ei kaiketi ole altistunut liikaa tässä viimeisten viiden vuoden aikana. Tokihan siinä voi mennä vaikka kuinka moni asia myös pieleen, mutta Jokereillahan voisi olla tässä mahdollisuus nousta kotimarkkinansa lisäksi myös ikäänkuin "koko Viron" joukkueeksi. Sieltä kun sen VHL tai MHL (kumpaa ne oli sinne Tallinnaan perustamassa) kautta pääsisi pari virolaista breikkaamaan myös KHL:n puolella, niin buumin siemenet voisi olla kylvettynä. Siellähän on Tallinnassa kiekkokisat tässä ihan lähiaikoina. MM-kisojen divisioona 1b taso, eli olisiko se kiekko sielläkin pienoisessa nosteessa?
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Antaisin vallitsevassa tilanteessa ison vastuun myös valmennukselle.

Eikai VHL ja MHL ole niin paljoa kovempia sarjoja kun Mestis ja U20-Liiga. Venäläiset joukkueet pystyvät nostamaan ja antamaan pelejä. Tuli tuossa Vladislav Gavrikovin pelaajakortti vastaan, niin siitä tuli mieleen. Kaikillahan näillä on se putki MHL --------> VHL ------------> KHL --------------> NHL.

Jos VHL vastaa Mestistä ja MHL U20- Liigaa, niin miksi meillä ei voisi olla samanlaista polkua kun venäläisillä, tai miksi tätä ei yritetä edes hyödyntää. Toimii se Venäjälläkin. Nyt esim Gavrikov lähti Jacketsiin pelaamaan pleijareita.

A-junnut --------> Mestis ----------> KHL

Onhan se hyppy varmasti VHL:stäkin KHL:ään suuri, mutta pehmeällä sisäänajolla ei temppu eikä mikään.

Otetaan nyt esimerkkinä vaikka Santeri Hatakka ja miten hänen kohdallaan olisi pitänyt toimia. Sama pätee muihinkin lahjakkaisiin pelaajiin. Samu Salmisen kohdalla tämä on toteuduttava.
Noh se esimerkki Hatakka ja miten olisi pitänyt toimia:

17-18 kaudella A-junnuissa ja Mestiksessä pelejä. Vaikka kymmenen KHL-peliä kolmosparissa Severstaleja, Admiraleja ja Slovaneita vastaan.

18-19 kaudella Mestiksessä pääsääntöisesti, mutta KHL-pelejä enemmän kun edelliskautena. Jos näyttää potentiaalia, niin lisää KHL-pelejä.

Jos Hatakka näyttäisi pystyvänsä pelaamaan kyseisessä skenaariossa hyvää jääkiekkoa, niin kaudelle 19-20 meillä olisi nuori halpa suomalainen kolmosparin puolustaja ja pelimerkkejä jäisi enemmän nimekkäisiin hankintoihin.

Jos taas Hatakka ei pystyisi pelaamaan hyvää jääkiekkoa kyseisessä skenaariossa, niin onpahan yritetty ja todettu, että pelaajan potentiaali ei riitä vielä tälle tasolle, jolloin esimerkiksi Liiga on oikea paikka.

Kyseisessä skenaariossa Hatakan peluuttaminen 17 - 19 kausien välillä KHL:ssä kolmosparissa hajapelejä ei niin hyviä joukkueita vastaan, ei varmasti maksaisi Jokereille pisteen pistettä.
 
Suosikkijoukkue
Stadin kingi
Aika yllättävä veto ainakin itselleni Konsta Hirvosen siirto HIFK:n A-junnuista KHL-Jokereihin. Tuli täysin puskista. Nuorissa mj-tason pelimies, joka pelaa ensi kaudella luonnollisesti Vantaalla mestistä. Potentiaalia kuitenkin riittää kovempiinkin peleihin lähivuosina.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Aika yllättävä veto ainakin itselleni Konsta Hirvosen siirto HIFK:n A-junnuista KHL-Jokereihin. pelimies, joka pelaa ensi kaudella luonnollisesti

Ei oikeastaan yllättävää. HIFK:ssa nuoria edessä mm. Nordgren, Lundell, Myllylä. Ei vaan olisi päässyt edustukseen.
 
Suosikkijoukkue
Stadin kingi
Ei oikeastaan yllättävää. HIFK:ssa nuoria edessä mm. Nordgren, Lundell, Myllylä. Ei vaan olisi päässyt edustukseen.

Hirvonen on kuitenkin vasta ekan kauden A-junnu, joka olisi mahdollisesti voinut pelata vielä vaikka 2-3 kautta Kolleissa.. eli kiirettä 00-syntyneellä ei olisi välttämättä vielä ollut mihinkään.. Sen takia siirto yllätti ainakin minut
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Hirvonen on kuitenkin vasta ekan kauden A-junnu, joka olisi mahdollisesti voinut pelata vielä vaikka 2-3 kautta Kolleissa.. eli kiirettä 00-syntyneellä ei olisi välttämättä vielä ollut mihinkään.. Sen takia siirto yllätti ainakin minut

Juu, mutta nuo mainitsemani kaverit ovat samaa vuosikertaa, ja nuorempia, niin ei varmaan vaan olisi ollut saumaa. Mutta tuskin on teilläkään.
 
Suosikkijoukkue
Stadin kingi
Juu, mutta nuo mainitsemani kaverit ovat samaa vuosikertaa, ja nuorempia, niin ei varmaan vaan olisi ollut saumaa. Mutta tuskin on teilläkään.

Todennäköisintä mielestäni on, että halusi oman urakehityksensä takia pois A-junnuista ja siitä edelleen agenttinsa kanssa jutelleena KHL-Jokereiden kautta Mestikseen, joka on kuitenkin ainakin napsun kovempi sarja kuin Nuorten SM-liiga
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Todennäköisintä mielestäni on, että halusi oman urakehityksensä takia pois A-junnuista ja siitä edelleen agenttinsa kanssa jutelleena KHL-Jokereiden kautta Mestikseen, joka on kuitenkin ainakin napsun kovempi sarja kuin Nuorten SM-liiga

En osaa sanoa. Toki myös HIFK:n organisaatiossa on yhteistyöseura Mestiksessa, En osaa sanoa tarkemmin Konden motiiveja, mutta toivotan onnea matkaan.
 
Barzal

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders, Jokerit, Pelicans
En ole varma, että onko multa mennyt jotain ohitse, mutta onko tästä Tallinnan MHL-joukkuueesta kuulunut mitään? Jokerit olisi ilmeisesti tehnyt yhteistyötä tämän joukkueen kanssa.

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kirjottelinkin jo tuonne Liigan puolelle minkälainen yhteistyö Liiga-seuran kanssa olisi lottovoitto ja nostaisi tämän homman kiinnostusta uusiin sfääreihin ja pelaajapolku saataisiin uuteen uskoon:

Jos esimerkiksi Ässät saataisiin yhteistyöseuraksi koko kauden kestävien lainojen periaatteella, niin kupletin juoni voisi olla seuraava. Otan esimerkkipelaajina nyt vaikka Aleksi Halmeen ja Samu Salmisen:

Jokerit tekee Halmeen ja Salmisen kanssa kaksivuotiset sopimukset. Kesällä tiettyyn aikarajaan mennessä Jokerit päättää, että Salmiselle ja Halmelle tekisi parasta pelata kausi Liigassa. Salminen ja Halme siirtyy kauden kestävillä lainoilla Ässiin. Tämän jälkeen Ässillä on tuon kauden ajan päätäntävalta pelaajiin niin pitkään kun Ässillä on pelit menossa. Jos Salminen tai Halme ei vakuuta Ässiä siitä, että he voisivat olla avuksi ainakaan heti, niin Ässät voisi kierrättää noita pelaajia halunsa mukaan joko Jokerien A-junnuissa tai K-Vantaalla. Tarpeen vaatiessa sitten kutsua "ylös" Liigaan. Jokerit maksaisi pelaajien palkan ja jonkun kasvattajakorvauksen Ässille pelaajien jokaisesta pelatusta Liiga-pelistä.

Jos kauden jälkeen pojat ovat osoittaneet hyvää kehitystä ja pärjäävät mennentullen Liigassa, niin Jokerit voisivat vetää kesäkaudella heidät takaisin ja yrittää KHL:ssä. Jos taas Jokerit ei näe yhden Liiga-kauden jälkeen, että pelaajat pärjäisi KHL:ssä, niin he voitaisiin lähettää taas kaudeksi Ässien omaisuudeksi.

Tästä ei kauheasti kuluja koituisi vaikka pelaajat eivät pelaisi Jokereissa peliäkään, koska nuorille ei tarvitse maksaa kovia palkkoja ja kasvattajakorvaus voisi olla luokkaa tonni per peli tai jotain. Kolikon toisella puolella Jokerit saa seuraavalle kaudelle 500k Pihlströmin tilalle 40k Salmisen pelaamaan ja 400k jää putsiin kärkikenttien pelaajahankintaa varten.

Näin Jokerit muuttuisi houkuttelevammaksi ympäristöksi nuorille pelaajille, koska nuorilla olisi neljä eri sarjatasoa, jossa pelata taitojensa mukaan. A-junnut --> Mestis --> Liiga --> KHL
 
Viimeksi muokattu:

PunaKelta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miten mahdat tämän muovisuuden määritellä?
Minua häiritsee se, että nykyisin Jokereilla ei nouse omat junnut edustukseen ollenkaan ja kaikki lupaavimmat lähtevätkin muualle peliajan perässä. Siellä on ilmeisesti lupaavia junnuja parhaillaankin tulossa ja huhuissa siirtyvät muualle ja Jokereille jää luu käteen. Ei se KHL niin kova sarja ole, etteikö nuoret pojat voisi pärjätä sopivassa roolissa. Kaiken tämän lisäksi KHL ei sarjana kiinnosta edes vähääkään ja yksikään seura ei herätä minkäänlaista tunnetta, niin KHL-Jokerit tuntuu erittäin muoviselta.

Ja nyt se on hyvänä päivänä 4-5 paras liiga. Mikä mahtoi olla pointtisi? Aikoinaan Jokerit loi dynastian maailman toiseksi kovimmassa sarjassa ja nyt Jokerit pelaa maailman toiseksi kovimmassa sarjassa. Dynastia on siinä vielä luomatta.
Pointti oli pistää piikkiä Sämppärille, kun hänellä on sen verran vahvat KHL-lasit päässä, että hyvä muistaa historiaakin.

Nyt meni offtopicin puolelle ja tämä oli tässä.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Minua häiritsee se, että nykyisin Jokereilla ei nouse omat junnut edustukseen ollenkaan ja kaikki lupaavimmat lähtevätkin muualle peliajan perässä. Siellä on ilmeisesti lupaavia junnuja parhaillaankin tulossa ja huhuissa siirtyvät muualle ja Jokereille jää luu käteen. Ei se KHL niin kova sarja ole, etteikö nuoret pojat voisi pärjätä sopivassa roolissa. Kaiken tämän lisäksi KHL ei sarjana kiinnosta edes vähääkään ja yksikään seura ei herätä minkäänlaista tunnetta, niin KHL-Jokerit tuntuu erittäin muoviselta.
Korostan nyt heti alkuun väärinkäsitysten välttämiseksi, etten ole juurikaan mikään KHL:n pelin tason puolestapuhuja. Junnuilla vaan tuo vaatimustaso KHL:ssä on pikkuisen eri luokkaa kuin kotoisassa Liigassa, jossa näiden on helpompi breikata. Se ei toki myöskään poista sitä faktaa, että Jokerit on todella surkeasti KHL-aikana hyödyntänyt junnujaan edustuksessa. Ei edes yhtä tai kahta peliä anneta junnuissa dominoiville tyypeille syystä x.

Se kyllä itseäkin harmittaa, että Jokereiden junioreista steppi ammattilaisuuteen otetaan jossain maaseudulla Jokereiden sijaan. Mutta se on eri ketjun asiaa se.
 
hartzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näistä mielellään jatkaisin itsekin toisessa ketjussa, mutta foorumin laiskat tai liian vähälukuisat modet ei jaksa viestien siirtämisestä oikeisiin ketjuihin juuri välittää.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Korostan nyt heti alkuun väärinkäsitysten välttämiseksi, etten ole juurikaan mikään KHL:n pelin tason puolestapuhuja. Junnuilla vaan tuo vaatimustaso KHL:ssä on pikkuisen eri luokkaa kuin kotoisassa Liigassa, jossa näiden on helpompi breikata. Se ei toki myöskään poista sitä faktaa, että Jokerit on todella surkeasti KHL-aikana hyödyntänyt junnujaan edustuksessa. Ei edes yhtä tai kahta peliä anneta junnuissa dominoiville tyypeille syystä x.

Se kyllä itseäkin harmittaa, että Jokereiden junioreista steppi ammattilaisuuteen otetaan jossain maaseudulla Jokereiden sijaan. Mutta se on eri ketjun asiaa se.
Se tasoero Liigan ja KHL:n välillä on juuri tarpeeksi suuri että junnutalentit jotka täällä pärjäis, viedään änäriin samatien. Vaikkei edes peliotteista puhuttaisi, niin pitää ymmärtää ettei hintelä junnu ryssien käsittelyssä kauaa kestä. Siellä on jo nyt Liigan puolella useampi esimerkki siitä kuinka junnu ottanut ison loukin koska ei osaa ottaa taklausta vastaan, ei osaa odottaa taklausta tai ei yksinkertaisesti ole fyysisesti sillä tasolla et kestäisi ison pakin taklausta. Ja liigassa sentään pelaajilla on JOKU kunnioitus kaveria kohtaan.
Liigassa haloota herättäny Nemecek - Kivenmäki tilanne olisi huomattavasti yleisempi jos Jokerit pyörittäisi junnuja liikaa porukassa.
 
Se kyllä itseäkin harmittaa, että Jokereiden junioreista steppi ammattilaisuuteen otetaan jossain maaseudulla Jokereiden sijaan. Mutta se on eri ketjun asiaa se.
Mietin samaa itsekin tässä juuri lähipäivinä.

On hankala verrata junioreiden tilannetta Suomessa ja Venäjällä kun ei vain ymmärrä taustoja. Mutta kyllä toi playoff-vastustaja Lokomotivin tilanne näyttää aika hyvältä heidän kannaltaan. Venäjän parhaita juniorikouluja ja nytkin kokoonpanossa lukuisia omia nuoria pelaajia sopimuksilla jotka jatkuu myös tämän kauden jälkeen.

Kun Jokerit johtaa sarjaa 3-0, on helppo sanoa että onkohan se ihan oikea tapa lähestyä joukkueen rakentamista. Mutta kun asiaa miettii yhtään pidemmälle, on se kyllä juuri se oikea tapa, ja erittäin arvostettava sellainen. Lokosta ovat sakanneet kärkipelaajat, joukkue on väärin rakennettu kun siellä ei ole selkeitä maalinedusjyriä hyökkäyksessä tai puolustuksessa, valmentajaksi on haettu sattumakortilla venäläiseen tapaan toivomuksia todennäköisyyksien sijaan.

Suomessa on menty juniorivalmennuksessa erittäin vahvasti yksilötaitojen kehittäminen edellä viimeisen vuosikymmenen ajan. Jos olisimme vuodessa 2010, olisi helpompaa heittää a-juniori-ikäisiä pelaamaan aikuisten sarjaa, kun se valmis joukkuepelaamisdn muotti oli iskostettu keskushermostoon. Nyt meidän a-juniori-iässä oleva pelimies on kykenevä pelaamaan yksilönä niin että sillä voi erottua liigassa. Mutta kyvyt pelata joukkueena vastustajan taitavia pelaajia vastaan ovat vajavaiset.
 
Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Se tasoero Liigan ja KHL:n välillä on juuri tarpeeksi suuri että junnutalentit jotka täällä pärjäis, viedään änäriin samatien. Vaikkei edes peliotteista puhuttaisi, niin pitää ymmärtää ettei hintelä junnu ryssien käsittelyssä kauaa kestä. Siellä on jo nyt Liigan puolella useampi esimerkki siitä kuinka junnu ottanut ison loukin koska ei osaa ottaa taklausta vastaan, ei osaa odottaa taklausta tai ei yksinkertaisesti ole fyysisesti sillä tasolla et kestäisi ison pakin taklausta. Ja liigassa sentään pelaajilla on JOKU kunnioitus kaveria kohtaan.
Liigassa haloota herättäny Nemecek - Kivenmäki tilanne olisi huomattavasti yleisempi jos Jokerit pyörittäisi junnuja liikaa porukassa.

Väitän että noita sikataklauksia nähdään Liigassa enemmän kuin KHL:ssä. Ei se kunnioitus ainakaan korkeammalla ole. Liigan pelikieltotaklaajat kun usein on näitä isoisä-ikää lähestyviä tuukkamäntylöitä ja jyrimarttisia.
 
Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Ja vaikkei tähän ketjuun kuulukaan niin Aleksi Halme ja Eeli Tolvanen on kuitenkin esimerkkejä ettei se tie Jokereissa edariin ole mikään mahdottomuus jos vaan on työkalupakissaan oikeita asioita. Mutta toivotaan että Liigasta saadaan yhteistyöapua tähän helpottamaan.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Nostellaas tätä ketjua Kiekko-Vantaan sarja-avauksen jälkeen. Siellä on nimittäin Jokerien pelaajat olleet hyvillä tehoilla:

Luoto 0+2
Hirvonen 1+1
Viitasalo 0+3
Lahnaviik 1+1
Mäki 1+0
Jukuri 23 torjuntaa / nollapeli

Ex-Jokerit mm.
Jokiharju 2+1
Nikander 1+0

Jos ajatellaa skenaariota, jossa Jokerit pelaa KHL:ssä vie pitkään ja KiVa toimii pelaajahautomona niin hyvä on mikäli pelaavat mahdollisimman hyvää lätkää, mahdollisimman korkealla tasolla. Kun uusi halli Vantaalle valmistuu, niin enpä ihmettelisi, jos hakisivat paikkaa Liigasta.

JOS pelataan KHL:ssä viiden vuoden päästä, voisi Jokeripolku olla esim:

Jokerit A-SM -> Jokerit Akatemia (Mestis) -> Kiekko-Vantaan (Liiga) -> Jokerit (KHL). Jokaiselle jotain.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Jos ajatellaa skenaariota, jossa Jokerit pelaa KHL:ssä vie pitkään ja KiVa toimii pelaajahautomona niin hyvä on mikäli pelaavat mahdollisimman hyvää lätkää, mahdollisimman korkealla tasolla. Kun uusi halli Vantaalle valmistuu, niin enpä ihmettelisi, jos hakisivat paikkaa Liigasta.
Helvetti jäätyy ennen kun vantaalla pelataan mitään pääsarjaa lajissa jota harrastaa enemmän kun kolme ihmistä.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pakko oli tänne eksyä, tuli käytyä Espoossa avaamassa kiekkokausi paikan päällä ja Kiekko-Vantaan veskari pisti kyllä silmään, eli kookas Jokeri-laina Waltteri Ignatjew.

Heitin kavereille siinä rohkean arvion lähinnä toki sillä mielellä että voin sitten päteä jos tuo heitto osuu, mutta varsinkin nyt kun kauteen voi liittyä kaikenlaista koronasaikuttelua jne. niin sanoin että Ignatjew tulee tällä kaudella esiintymään ainakin pelin verran KHL-kaukaloissa.
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma

Se olisikin historiallinen hetki Jokereissa. 6 kautta toistaiseksi menty KHL:ssa ja seuran 3. (tai 4. jne.) veskari ei ole pelannut vielä minuuttiakaan sarjapelissä. Tuo on itseasiassa aika kova tilasto, että 6 kauden aikana ei ole kertaakaan molemmat kaksi pelaavaa veskaa ollut samaan aikaan loukissa/kipeänä. Ja toisaalta näiden 3. veskojen taso on ollut sitä vuodesta toiseen, että ei sieltä ole voitu edes "herättelymielessä" nostaa ketään maaliin heikoimmilla jaksoilla.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Tuo on itseasiassa aika kova tilasto, että 6 kauden aikana ei ole kertaakaan molemmat kaksi pelaavaa veskaa ollut samaan aikaan loukissa/kipeänä.

Näppituntumalla sanoisin, että yllättävän harvoin joukkueella on molemmat veskarit samaan aikaan pelikyvyttömiä, toki tällä kaudella nyt eräästä syystä näitä voi ilmetä useassa joukkueessa eri sarjoissa. Kolmosveskareille perinteisesti on annettu jonkin verran startteja jo siksi, että tuolla tasataan rasitusta varsinkin toisen veskarin ollessa pidempään saikulla. Ilman oikeaa palautumista loukkien riski kuitenkin kasvaa ja otteet kärsivät, jonka lisäksi saadaan ajettua sisään sitä "tulevaa pelaavaa maalivahtia".

Viime kausi oli hyvä esimerkki. 30.12.2019 alkaen Kalnins pelasi 17 matsissa putkeen, noista yhdessä vain kolmannen erän ja parissa lopussa taidettiin vetää ulos. Vika noista oli 13.2.2020, eli 45 päivän sisään otti 16 starttia ja huilasi yhdestä matsista kaksi erää. Lopussa Kalnins ei ollut muistikuvieni (tilastoja pidän tässä otannassa mahdollisesti vääristävänä, joten jätin ne katsomatta) mukaan ollut enää aivan parhaassa iskussa ja lopulta Niemi otti pakon edessä tukun startteja. Optimitilanteessa Niemi olisi saanut/ansainnut startteja tasaisemmin, yksittäisissä otteluissa luukkua olisi avannut Kalnins ja Niemen sijasta kolmosta olisi ajettu sisään ihan peliminuuttien joukossa ja käytännössä lievästi loukkaantunutta kassaria uskallettaisiin pakkopeluutuksen sijasta pitää hetki sivussa. Viime kaudella uhkasi paska tosissaan osua tuulettimeen. Onneksi kuitenkin Niemi jostain kaivoi itseluottamuksensa vielä takaisin tuon vuodenvaihteen jälkeisen peluutuksen jälkeen ja Kalnins saatiin kuntoon ennen kuin Lokomotiv olisi päättänyt kauden koronan sijasta.

Itse sanoisin, että kovan tilaston sijasta tuo on yksi virhe joko peluutuksessa tai joukkueen kokoamisessa. Ei sinänsä mikään ehdoton ja joka kausi ylitsepääsemätön este mestaruudesta ajatellen, mutta kuitenkin pientä uhkapeliä. Lähtökohtaisesti kolmosen tehtävä ei ole voittaa ottelusarjoja pudotuspeleissä, jos ykkönen on telakalla ja kakkosella ei tartu. Mutta jos muutamankin matsin peluutuksella runkosarjassa saadaan pieniä vammoja paranneltua, pelaavien kassarien palautuminen optimaaliseksi ja pienennettyä loukkiriskiä, niin se voi olla iso juttu keväällä. Siihen mulla ei riitä nähtyjen pelien määrä, että voisin realistisesti arvioida onko kyse valmennuksellisesta (ei uskalleta riskeerata yksittäisiä pelejä, epäilen viime kaudella tilanteen olleen tämä Niemen istuessa 16/17 matsista penkillä Kurrin julkisista lupailuistakin huolimatta) vai joukkueen kokoamiseen (säästetään kymppi tai kaksi ja otetaan se joka suostuu diiliin) liittyvä seikka. Vaiko munan ja kanan ongelma, ei uskalleta peluuttaa kun taso ei yksinkertaisesti riitä, eikä panosteta kun ei se koutsi kuitenkaan kolmosella mitään tee.
 
Eram

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EVU
Ignatjew tulee tällä kaudella esiintymään ainakin pelin verran KHL-kaukaloissa.

Vahva epäilykseni tähän. Niin kuin haluaisinkin että nuori pelaaja saisi näytönpaikan Jokereissa ja niin kuin toivonkin Vantaan pojille mahdollisuuksia, Ignatjewin viime kauden ailahtelevien otteiden ja Jokereiden aiempien kausien peluutuksen (=lue peluuttamattomuuden) perusteella en jaksa tähän uskoa. Koronan kanssa taas on ehkä ennemminkin edessä se, että koko joukkue on karanteenissa, sen sijaan että peluutettaisiin junnuja/Vantaan poikia.

Itseasiassa Vantaan pelejä enemmän seuranneena, en olisi aivan varma siitäkään, että kumpi Vantaan vahdeista on se kolmonen Jokereissa ja kumpi jää neljänneksi. Samuel Jukuri on myös Jokereiden kokoonpanoon merkittynä ja näytti Vantaan harjoituspelissä olevan ihan pätevän oloinen veska ja kokemustakin on enemmän. Vantaan ensimmäistä sarjaottelua en Jukurilta nähnyt, mutta kuulemma nollapeli ja pari torjuttua läpiajoa, joten ei se avaus ihan vihkoon ole Jukuriltakaan mennyt. Mutta hyvä jos Ignatjew on tällä kaudella taas vireessä, Vantaa tarvitsee vähintään kaksi tasavahvaa veskaa, koska perinteisesti Jokerit on ottanut vieraskiertueelle yhden varaveskan Vantaalta mukaan.
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Itse sanoisin, että kovan tilaston sijasta tuo on yksi virhe joko peluutuksessa tai joukkueen kokoamisessa. Ei sinänsä mikään ehdoton ja joka kausi ylitsepääsemätön este mestaruudesta ajatellen, mutta kuitenkin pientä uhkapeliä.

Juuh siis ehdottomasti samaa mieltä siitä, että ei tuo millään tavalla kaunis tilasto ole ja kuvaa muutenkin hyvin tätä KHL-taivalta nuorten näytönpaikkojen suhteen.

Lähinnä hain tuossa siis sitä, että esim. NHL:ssa tällä kaudella noin 60 pelissä runkosarjassa taisi pikaisella katsauksella n. 20/31 jengeillä ollut käynyt vähintään 3 veskaa kentän puolella. Jokerit on sen sijaan välttänyt tämän tilanteen jo n. 360 ottelun ajan (+ playoff pelit eli varmaan noin 400 peliä yhteensä) KHL-taipaleella. Eli suomeksi veskarien loukkien kanssa on käynyt aika hyvä tuuri eikä esim. nyt Coloradon tapaan ole molemmat pelaavat veskat hajonneet vaikka kesken playoffs sarjan.

Ja toki noiden 3./4. veskojen taso on joka vuosi ollut luokkaa max. keskiverto Mestis maalivahti eikä siellä ole tainnut olla edes yhtään Liiga tason veskaa ollut missään vaiheessa. Toki en tiedä olisiko joku Lankinenkaan ikinä saanut edes sitä yhtä starttia tässä organisaatiossa vaikka olisi HIFK:n sijaan jäänyt Jokereihin. Sen verta puupäitä nämä valmentajat ovat tässä vuosien saatossa olleet...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös