KHL – pelin ulkopuolisista asioista

  • 1 109 294
  • 4 071

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Eikös jossain vaiheessa ollut huhua, että KHL:ssä pelattaisiin jatkossa kolmessa konferenssissa kahden (itä&länsi) sijaan? Olisiko tämä "Aasia" sitten se kolmas?

Eli ei siis olisi erillään KHL:stä, vaan ainoastaan jaettaisiin joukkueet kolmeen konferenssiin matkustamisen vähentämiseksi.

Joo, kyllä mä muistelisin, että tuollaisestakin on ollut puhetta. Ihmettelin vaan, kun googlen kääntäjä puhui nimenomaan "separate far eastern division:ista", että mitä tuossa tapauksessa separate meinaa. Mutta toisaalta sehän voi olla itse se kääntäjä, joka tekee tuossa jonkin virheen, eikä käännä tekstiä oikealla tavalla.

Mut joo, kyllähän kolmesta konferenssista on ollut puhetta ja jos se tavoite on 24 joukkuetta, niin kolme konferenssia olisi jokainen kahdeksan joukkueen kokoinen. Jos nuo sitten vielä jaettaisiin puoliksi, kahdeksi divisioonaksi konferenssin sisällä, niin neljän joukkueen Aasian divisioonaan voisi sitten jo helposti päästä yhdellä lisäjoukkueella, vaikkakin sitten Kiinasta.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mites pleijarit pelataan kolmella konferenssilla? Sitten toi 25 joukkuetta; joo, paperilla on nyt 25 joukkuetta mutta enpä ihmettelisi jos pitkän kuuman kesän aikana 1-2 jengiä kyykkäisi, koska rahoitus ei natsaisi nyt hahmotellulla tavalla.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Mites pleijarit pelataan kolmella konferenssilla?

Vaatisihan se kikkailua, mutta eikait sekään mikään mahdoton ole. Jos siellä vaikka olisi West, Center ja Pacific konferenssit, niin joko kaikista kolmesta konferenssista viisi parasta mukaan plus paras kutonen tai sitten suoraan siten, että West ja Pacific konferensseista viisi molemmista ja Centralista kuusi, koska matkustavat runnkosarjassa eniten/koska sarja on venäläinen ja Centralissa oletettavasti vain venäläisiä joukkueita.

Ekalla kierroksella parit olisivat seuraavat:

Westin osalta:
W1-W5
W2-W4

Pacificin osalta:
P1-P5
P2-P4

Centralin osalta:
C1-C6
C2-C5
C3-W3/P3(kummalla vähemmän pisteitä runkosarjassa)
C4-W3/P3(kummalla enemmän pisteitä runkosarjassa)

Toka kierros menisi seuraavasti:

Westin ja Pacificin edellisen kierroksen voittajat kohtaisivat ko. konferenssien finaaleissa

Centralin paras jatkoon menijä pelaisi heikointa jatkoon menijää vastaan ja toiseksi paras toiseksi heikointa. Kuitenkin siten, ettei West ja Pacific divisioonan joukkueet voi kohdata tässä vaiheessa.

Kolmannella kierroksella Westin ja Pacificin voittajat saavat parit Centralin kahdesta jatkajasta, kuitenkin edelleen siten, ettei tässäkään vaiheessa West ja Pacific divisioonan joukkueet voi kohdata toisiaan.

Finaaliin edellisen kierroksen voittajat.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Jos Sevestral olisi saanut kenkää ja KHL olisi siirtynyt kolmen konferenssin ja kuuden divisioonan systeemiin, niin olisi voinut näyttää tältä

West Conference
Euro division:
Slovan Bratislava
Dinamo Riga
Jokerit
Dinamo Minsk

West Russian division:
SKA
Lokomotiv Jaroslav
HK Sochi
HK Vitjaz

Central Conference
Capital division:
ZSKA
Spartak Moskova
Dynamo Moskova
Torpedo Nishi Novgorod

Ural division:
AK Bars Kazan
Neftehimik
Magnitogorsk
Jekaterinburg

Pacific Conference
Far-East Division:
UFA
Traktor Tsheljabinsk
Barys Astana
Avangard Omsk

Asian Division:
Sibir
Kunlun
Admiral Vladivostok
Amur Habarovsk

Toisaalta kun Omsk on kait nyt evakossa Moskovassa, niin toistaiseksi Omsk olisi voinut olla Capital divisionissa, josta Nishi Novgorod siirtyisi Ural divisioniin ja sieltä puolestaan Jekaterinburg siirtyisi Far-East Divisioniin Omskin tilalle.

Jos sitten katseltaisiin kuluneen runkosarjan pisteitä ja miten joukkueet olisivat pudotuspeleihin menneet, tällaisesta rakentelmasta ja edellisessä viestissä esittämälläni pudotuspelimallilla, niin parit olisivat olleet.

West:
SKA-Vitjaz
Jaroslav-Sochi

Central:
ZSKA-S.Moskova
Jekaterinburg-D.Moskova
Magnitogorsk-UFA
AK Bars-Jokerit

Pacific:
Barys Astana-Sibir
Omsk-Tsheljabinsk

Sitten jos katsellaan viimeisimpiä huhuja, mahdollisista laajennusjoukkueista, niin tulevaisuudessa KHL voi 24 joukkueen kilpailuna näyttää tältä

West Conference
Euro division:
Monaco
Hampuri
Slovan Bratislava
Dinamo Riga

West Russian division:
Jokerit
Dinamo Minsk
SKA
Lokomotiv Jaroslav

Central Conference
Capital division:
ZSKA
S.Moskova
D.Moskova
AK Bars Kazan

Ural division:
Magnitogorsk
Jekaterinburg
UFA
Tsheljabinsk

Pacific Conference
Far-East division:
Barys Astana
Avangard Omsk
Taskent
Sibir

Asian Division:
Kunlun
Shanghai
Admiral Vladivostok / Tokio
Amur Habarovsk / Soul

Tässä mallissa siis tiputettu Sochi, Vitjaz, N.Novgorod ja Neftehimik. Jos Aasian laajennus jatkuu Japaniin ja Koreaan, niin sitten kaukoidän ongelmajoukkueet voivat kanssa siirtyä askeleen alaspäin.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tällä kaudella noin 10 joukkuetta ylitti sallitun palkkakaton, eli n.11,7 miljoonaa euroa ja maksoivat ylityksestä "sakkoa". Ensi kaudella "sakkoa" maksetaan 11 miljoonan euron ylityksestä.
Edelleen siellä ollaan sitä mieltä, että kaudelle 20/21 tulee n. 12,5 miljoonan euron kova katto, jota ei saa ylittää.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings

Mun mielestä sitä sakkoa pitäisi maksaa palkkakaton alittaville joukkueille.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Jep. Tässähän olisikin hyvä skenaario tulevaisuudessa. Lyödään pehmeä palkkakatto 12,5 miljoonaa. Ylimenevät sakot jaetaan alemman kastin joukkueiden kesken. Jumalaude. Olispa hyvä.

Niinpä. Tasaisesti kaikille palkkakaton alittajille. Näin pitäisi olla nyt siirtymävaiheessa.

Kun kova palkkakatto tulee, niin tarvitaan kyllä sitten todella paljon avoimempaa menoa, kuin nyt. Jos ei julkiseksi tiedoksi, niin vähintään seurojen sisäiseksi tiedoksi.

Mitenköhän KHL-meinaa valvoa tuota kovan palkkakaton noidattamista. Venäjän tuntien viidakon laki on voimassa edelleen.

Ja monikansallisessa sarjassa palkkakaton pitäisi ehdottomasti olla palkkakatto verojen jälkeen.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ranskan presidentti on ilmeisesti antanut hyväksynnän patonkien KHL-joukkueelle. Enää pitäisi löytää kirstu.

Tulin vaan miettineeksi, jos Ranska liittyy mukaan, niin tämä joukkue "patonki" varmaan koostuu aluksi muista kun ranskalaisista pelaajista. Riittääkö yleisön kiinnostus, jos joukkueessa on vain muutama fransmanni? Kyllähän Ranskassa on hyvin ollut yleisöä jääkiekossa pääsarjassa.

Euroopassa hyvissä sarjoissa ranskalaisia ei aivan loputtomiin ole.

KHL :
Yohann Auvitu
"Charles Bertrand"
Stephane Da Costa

Extraliiga: tusinakamaa
Jordan Perret
Sacha Treille

Liiga: tusinakamaa
Basten Maia
Valentin Claireaux

NLA:
7 ranskalaista. Kaikki tehojen mukaan aika tusinakamaa.

Del: tusinakamaa
Anthony Rech

NHL:stä "mahdollisia" kotiutettavia Antoine Roussel ja Pierre-Edouard Bellemare

Kyllähän tuo olisi ainakin aluksi aikamoinen muukalaislegioona, jos siis halutaan muutakin kun hävitä.
 
Jos patongit saisivat jalkeille jengin jossa pelaisi käytännössä maan parhaat saatavilla olevat pelaajat (muutamalla ulkkarilla höystettynä), niin se olisi valtava juttu Ranskan maajoukkueelle. Oikein hoidettuna, ei niinkuin meillä Liigassa kartelleineen, tämä voisi tuoda myös nostetta tasaisesti kasvaneelle Ranskan pääsarjalle.

Alkuun voi tulla pari töyssyä, mikäli 25 parasta joudutaan "kuppaamaan" vain Ranskan pääsarjasta. Da Costa(t) ja kumppanit varmaan mielellään pelaisivat KHL:ää kotimaassaan.

Ja vierasmatka Pariisiin? Kyllä kiitos!
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lisätään sen verran, että tuon patonkien KHL-joukkueen rahoittaja olisi ilmeisesti ranskalainen öljy-yhtiö Total. Siellä ei oo pikkurahasta pula ainakaan.

Jos patongit saisivat jalkeille jengin jossa pelaisi käytännössä maan parhaat saatavilla olevat pelaajat (muutamalla ulkkarilla höystettynä), niin se olisi valtava juttu Ranskan maajoukkueelle. Oikein hoidettuna, ei niinkuin meillä Liigassa kartelleineen, tämä voisi tuoda myös nostetta tasaisesti kasvaneelle Ranskan pääsarjalle.
Kyllä. Jos joukkueen rakenne olisi esim parhaat ranskalaiset + 5-7 hyvää ulkkaria, niin joukkue voisi kamppailla tosissaan pudotuspelipaikasta ensimmäisillä kausillaan. Täysin ranskalaisin voimin menestystä tuskin tulisi ensimmäisten vuosien aikaan.

Ja vierasmatka Pariisiin? Kyllä kiitos
Tää ois kyllä hienoa!
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Jos patongit saisivat jalkeille jengin jossa pelaisi käytännössä maan parhaat saatavilla olevat pelaajat (muutamalla ulkkarilla höystettynä), niin se olisi valtava juttu Ranskan maajoukkueelle.

Siis heillähän olisi etuna vielä se, että kiekon "kotimaa" Kanada koostuu useasta osasta, jotka yksi on ranskankielinen Quebeq. Eli sellaista potentiaalista, patonkia puhuvaa pelaaja materiaalia pitäisi olla kyllä tarjolla ihan yllinkyllin. Siis kotimaisten pelaajien lisäksi. Ja jos tuollaisia Quebeqin kanukkeja sitten "kansallistaisi", niinkuin esim. Valko-Venäjä ja Kazakstan on tehnyt joidenkin ulkomaalaispelaajiensa kanssa, niin luulisi kotoutumisenkin olevan helpompaa sekä pelaajalle, että yleisölle, kun kuitenkin samaa kieltä puhuvat.

Se, mikä sitten hieman kuitenkin mietityttää on tämä KHL:n historia näissä asioissa. Mikään KHL:ään osallistuva ulkopuolinen maa ei ole onnistunut saamaan merkittävää etua KHL:ssä pelaamisesta. Tai siis sellaista, joka olisi selvästi näkyvissä. Muutama maa suorittaa samalla tasolla, kuin ennenkin, mutta sitten löytyy myös maita, jotka ovat ottaneet selvästi takapakkia. Kazakstan oli ennen hissijoukkue, nyt jo kolmatta vuotta putkeen divisioonissa. Valko-Venäjä pudonnut myös divariin (ensimmäistä kertaa KHL aikakaudellaan) ja tosiaan toisinpäin katseltuna yksikään KHL osallistuva ulkopuolinen maa ei ole onnistunut ottamaan selvästi nähtävissä olevaa askelta eteenpäin. Toivotaan, että Ranskassa osattaisiin tehdä jotain toisin, kuin muissa KHL:n ulkomaissa..
 
Tämäkin on totta. Näkisin suurimpana ongelmana tässä sen "väli" sarjan puuttumisen. Slovakian, Latvian, Valko-Venäjän jne omista pääsarjoista hyppy KHL:ään on liian suuri. Pelaajia tuskin kehittää kovin paljoa pelaaminen ylivoimaisia pelaajia vastaan. Toki tämänkään taakse ei voi täysin mennä, koska Venäjä tuottaa jatkuvasti hyviä pelaajia. Monen asian summa varmasti tämäkin.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS

Niin tai olisi hyvä jos noista maista tulisi kaksi tai useampi tiimi khl:ään. Yhteen on helppo kasata pari ketjua ulkkareita ja yks kenttä omia miehiä.

Nythän noi tiimit ulkomailla on lähinnä turistinähtävyyksiä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Siirsin liigan ketjusta:

Eikä esim joku ranskalainen öljy-yhtiö edes suunnittelisi lähtöä KHL:ään, jos vaarana olisi joutua pakotelistalle.

Tavallaan Total ei ole lähdössä KHL:ään. Se on jo siellä. Total toimii laajasti Venäjällä ja sponsoroi erilaisia vapaa-ajan tapahtumia. Tässä saattaa olla hieman samanlainen kuvio kuin ex-satelliittivaltioiden kanssa: rahat tulevat todellisuudessa Venäjältä ja tässä tapauksessa Totalin Venäjän tyräryhtiön kautta, joka saa Putinilta KHL-lisän. Tai Macron on muuten saanut sopivat ehdot, joihin tuskin kuuluu lasku ranskalaisille.

Katsotaan.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Ootas, tiimi joka ei halua törsätä maksimia vastaavaa summaa, joutuu maksamaan muiden kuluja? Eihän tuo ole katto ollenkaan vaan budjettipakko.

Ei. Nykysysteemillä voit halutessasi ylittää palkkakaton, mikäli maksat siitä KHL:lle sakkoa. Sakkoa siis nykyiselläänkin maksetaan. Tuo sakko pitäisi ohjata KHL:n sijaan muille sarjan joukkueille, jotka eivät ylitä maksimia.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Ei. Nykysysteemillä voit halutessasi ylittää palkkakaton, mikäli maksat siitä KHL:lle sakkoa. Sakkoa siis nykyiselläänkin maksetaan. Tuo sakko pitäisi ohjata KHL:n sijaan muille sarjan joukkueille, jotka eivät ylitä maksimia.

Tass.ru sivustolla juttu, jossa Chernyshenko ilmeisesti kertoisi, että KHL saattaa tulevaisuudessa tukea joukkueita rahallisesti. Eli olisiko siellä tosiaan sellaisia suunnitelmia, että palkkakatto sakot jaettaisiin rajoja noudattaville seuroille?

Toisaalta voisiko pienempiä venäläisiä seuroja auttaa sellainen sääntömuutos, jossa se viiden ulkomaalaisen rajoitus koskisi vain niitä venäläisiä seuroja, jotka ylittävät palkkakaton ja rajojen sisäpuolella pysyvät venäläisseurat saisivat palkata vaikka 10 ulkomaalaista? Jos se siis palkkakaton alapuolella on ylipäätään mahdollista.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Barys jatkaa kansalaisuuksien tarjoamista pelaajilleen. Pakkien pörssivoittaja Darren Dietz seuraava Kazakstanin kansalainen. Kova kiinnitys maajoukkueeseen.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Kurri oli sanaillut, että KHL:n kulurakenne voisi järkevöityä, mikäli saataisiin lisää jengejä euroopasta. Näin KHL voisi jakautua kolmeen divisioonaan ja matkustusta tulisi vähemmän.

Jokerien kannalta näen kolme vaihtoehtoa tulevaisuudessa.

1) Paluu suomen sarjoihin
2) Pysyminen KHL:ssä
3) KHL:n laajeneminen vakavasti otettavaksi eurooppalais-venäläiseksi sarjaksi, kauas suhmuroinneista.

3. vaihtoehto näistä toki heittämällä epätodennäköisin. Vaatii ihan maailmanpoliittisia muutoksiakin...
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Venäläisessä Championat.comissa julkaistiin Pavel Panyshevin mielenkiintoinen kirjoitus KHL:n tulevaisuudesta. Se löytyy venäjäksi tästä. Noin lyhyesti Panyshev kertoo KHL:n tason putoavan koko ajan ja vielä enemmän se putoaa, kun palkkakatto asetetaan askeleen lähemmäksi ja sitten 2020-2021 täydellä teholla. Enää eivät nuoret venäläispelaajat haaveile pelaamisesta KHL:ssä, vaan NHL on tavoite. Tai sitten Eurooppa tai Aasia. KHL on vajoamassa.

Samasta olen kirjoittanut aiemmin. Parissa vuodessa syntyy tilanne (jos palkkakatto tulee ja pitää), jossa Sveitsi, Saksa ja Ruotsi ovat liigojensa huippujoukkueilla samaa tasoa pelaajabudjetteina kuin KHL:n huippu. Toki Panyshev tuo esille sen, että nimenomaan Venäjällä palkkakattoa voi kiertää. Jos ei kierrä, esimerkiksi olympiajoukkueisiin Venäjä saa hyviä pelaajia vain, jos NHL on mukana olympialaisissa. Entäs jos NHL ei halua olympialaisiin? Venäjälle tilanne, jossa muut maat pyyhkivät edes ennen otteluita Venäjällä pöytää, on pelottava. Tällä on juurensa nykyisen Venäjän tilanteen lisäksi Neuvostoliiton aikaan, jolloin maan menestystä propagoitiin mm. urheilun avulla.

Miksi KHL:n johto ajaa palkkakattoa? Maan johdon käskystä, uskoisin. Jääkiekkoväki vastustaa palkkakattoa aika laajasti. Valko-Venäjän isopomo ja kaikkien kiekkoilevien presidenttien kapteeni Lukashenko totesi jossain tv-ohjelmassa, että Venäjä maksoi Dinamo Minskille hyvän budjetin, mutta ei enää. Putin oli vedonnut rahapulaan. En tiedä kuinka uskottava Lukashenkon toteamus on, mutta en löydä syytä sen todenperäisyyden epäilyynkään. Kyse olisi siis rahasta.

On siis mahdollista, että KHL kokee ison uudistuksen palkkojen osalta. Ennen mahdollista kovaa palkkakattoa Venäjällä luultavasti keskustellaan lisää hyvin tarkkaan palkkakaton eduista ja seurauksista. Jos kyse on rahasta - kuten Lukashenko antoi ymmärtää Dinamo Minskin osalta - myös Jokerien tuleva rahoitussopimus on pöydällä. Putin ja pojat pohtivat, vieläkö heitellään rahaa yli rajojen epäsuorasti oligarkkien kautta, vai vetäydytäänkö Venäjän omaan sarjaan. Toinen vaihtoehto voisi olla tiivis yhteistyö CHL:n kanssa, mutta se on jo teknisestikin vaikea. Suoraan sanoen ketään lännessä (kuten Ruotsi) ei juuri kiinnosta tv-ottelu klo 11:00 aamupäivällä jotain idän muovijoukkuetta vastaan.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Noin lyhyesti Panyshev kertoo KHL:n tason putoavan koko ajan
Itse en oikein tätä sisäistä. Olen tutkinut pelaajaliikennettä vuosien varrelta, enkä oikein löydä tähän yhtymäkohtia. Toki tämä on useamman asian summa kun pelkän pelaajaliikenteen, mutta KHL:stä lähtevien pelaajien vs tulevien pelaajien vertailussa ei kovin suurta eroa ole. Yleensä kovan pelaajan lähtö tarkoittaa kovan pelaajan hankintaa. Kaikissa sarjoissa tämä ei toteudu.

Noin muuten samaa mieltä palkkakatosta. Jos se tulee, niin siinä tapauksessa tilanne muuttuu varmaan radikaalisti. Mielestäni juurikin paras malli olisi pehmeä katto jonka ylityssakot jaetaan pienemmille seuroille.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Itse en oikein tätä sisäistä. Olen tutkinut pelaajaliikennettä vuosien varrelta, enkä oikein löydä tähän yhtymäkohtia. Toki tämä on useamman asian summa kun pelkän pelaajaliikenteen, mutta KHL:stä lähtevien pelaajien vs tulevien pelaajien vertailussa ei kovin suurta eroa ole. Yleensä kovan pelaajan lähtö tarkoittaa kovan pelaajan hankintaa. Kaikissa sarjoissa tämä ei toteudu.

Mutua vai pystytytkö esittämään pelaajaliikenteen faktat, jotka kumoavat Panyshevin kirjoituksen? KHL on nykyään valovuoden jäljessä NHL:ää, kun ero aiemmin oli pienempi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Noin muuten samaa mieltä palkkakatosta. Jos se tulee, niin siinä tapauksessa tilanne muuttuu varmaan radikaalisti. Mielestäni juurikin paras malli olisi pehmeä katto jonka ylityssakot jaetaan pienemmille seuroille.

Jeps. Saa nähdä mitä tapahtuu, mutta en usko venäläisten mahdollisessa rahapulassakaan heikentävän KHL:ää merkittävästi suhteessa muihin kiekkosarjoihin. Sehän ei Venäjän etua palvele.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös