Liigan siirtohuhut kaudelle 2019–2020

  • 1 307 913
  • 2 484

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Suorastaan esimerkillistä teksti-teevee-skouttaamista. Leino on hyvä pelaaja, mutta kuten sanottu, Kerhon hierarkiassa kolmossentteri. Tämä ei muuten ole mielipidekysymys.
Vaikka itsekin olen teksti-teevee-skouttaamisen tasolla pääosin tämän asian suhteen, niin silti jopa sieltä tilastoista voi sanoa, että Leino on kolmossentteri.
 

Ralph

Jäsen
Ehkä tuo vähän hämää kun on playoffsien osalta Kerhon tehokkain ja eniten pelannut hyökkääjä. No ei siinä, kyllä mä uskon että kerholaiset tietää paremmin Leinon aseman Kerhon hierarkiassa ja oikeastaanhan tuo kertoo vaan siitä kuinka hyvä joukkue HPK:lla on. Samaan hengenvetoon noista kolmesta sentteristä ottaisin Ilvekseen mieluiten juuri Leinon.
Joo eihän Leino ole mikään selkeä kolmossentteri vaan tasaisen kolmikon niukasti heikoin lenkki.

Kiekollisesti Luceniuksen jälkeen toiseksi paras ja alaspäin Paajasen jälkeen toiseksi paras.
 

Dank Sinatra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils
Erkinjuntti olisi mainio lisä Ässien rosteriin. Onko SaiPan lisäksi muita huhuja suunnasta?
Pelicans-kausien perusteella sanoisin Erkinjuntista, että siitä saisitte suhteellisen varman kymmenen maalin ja 30 pisteen miehen ykkösketjuun, mutta mitään pelillistä johtajuutta tai ketjukavereista paremman tekemistä on ihan turha odottaa. Muukin johtajuus vähän niin ja näin vaikka kaksi kautta kapteenina täällä toimikin. Toki tämän kauden Ässien sukelluksen huomioiden olisi sellainen ns. pomminvarma hankinta tulosyksikköön, mutta ei tosiaan mitään ykköshyökkääjäainesta.
 

Barney

Jäsen
Ulos:
Antti Erkinjuntti ->??
Matti Järvinen ->??
Tomáš Záborský ->??
Otso Rantakari ->??
Nyt on huhuissa jo koko tämä nelikko yhdistetty SaiPaan. Järvinen ja Erkinjuntti kuulostavat ihan realistisilta, mutta Zaborskyyn ja Rantakariin on vaikea uskoa. Zaborsky on yksinkertaisesti SaiPan budjetille älyttömän kallis pelaaja ja Rantakarille luulisi olevan ottajia Helsingissä sekä ulkomailla. Toisaalta nämä pelaajathan ovat tottuneet pelaamaan ruokapalkalla Tapparassa, joten siirto SaiPaan ei toisi siinä suhteessa mitään muutosta.
 

R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Zaborsky on yksinkertaisesti SaiPan budjetille älyttömän kallis pelaaja ja Rantakarille luulisi olevan ottajia Helsingissä sekä ulkomailla. Toisaalta nämä pelaajathan ovat tottuneet pelaamaan ruokapalkalla Tapparassa, joten siirto SaiPaan ei toisi siinä suhteessa mitään muutosta.

Mielestäni Zaborsky olisi myös hinta/laatu suhteeltaan niin kova riski, että en usko Saipan tuohon lähtevän.
 

Barney

Jäsen
Mielestäni Zaborsky olisi myös hinta/laatu suhteeltaan niin kova riski, että en usko Saipan tuohon lähtevän.
Riippuu varmaan siitä, että onko hintalappu laskenut kuinka paljon parin vähän vaisumman kauden jälkeen. Pitäisin Zaboa kuitenkin melko varmana 40 pisteen ylittänä joukkueessa, jossa hän saa olla selkeä ykköshyökkäääjä.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Leino on hyvä hankinta Ilvekseltä. Mussukoiden yhteenpaluu voi näkyä tuloksena taululla. Ja näinhän se menee, että suurseurojen kakkos-kolmossentterit vaikuttavat ennakkoon pienempien näkökulmasta varmoilta ykkössenttereiltä, tämä on ihan normaalia.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Leinohan hankittiin Ilvekseen loppuvuodesta ja lähinnä aloitustaitonsa vuoksi kakkos/kolmossentteriksi.

Tämä loppukauden vire nostaa toki odotuksia, mutta laatuhankinta olisi kaikille joukkueille.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Spinkin kaksosien siirto Ässiin alkaa olla seuran ilmoitusta vaille valmista Bröderna Spink klara för ny klubb

Lisää mielenkiintoa naapurien väliseen mittailuun, kumman puolella ruoho on vihreämpää. Westerholmit vs Spinkit, molemmat tulevat SHL:stä ja tilastoissa pieni edge Westerholmeille, mutta nyt he tulevat pelaamaan ensimmäistä kertaa oman maan ulkopuolella, pois tutusta ja turvallisesta.

Kahtellaan kummat sopeutuvat nopeammin Suomeen ja Liigaan ja kummasta kaksosparista muovautuu Sedinit ja kummasta kehkeytyy Riskat. Roolia on varmasti molemmilla tarjolla yllinkyllin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: aave

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Jos HPK:n kolmossentteri ja kutoshyökkääjä karkaa NHL:ään, mitä käykään viidelle muulle? Kaksi ketjullista kerholaisia NHL:ään yhdessä kesässä, lienisi ennätys.

Sinä vuonna kun Arttu Luttinen lähti Aadawaan, niin totesi että näköjään sillä ei olekaan mitään väliä onko hyvä vai huono.
 

Kafrom

Jäsen
Heikko on Liigan vetovoima, kun tällaisia perkeleen turhakkeita raahataan Ruotsista. Pienikokoisia, ikää kohta 27-vuotta ja tekivät yhteensä huikeat 12 pinnaa viime kaudella. Ei terve :D
Ihan hyviä tehoja noilla on ECHL:ssä ja Yliopistossa alla, ei sitä ikinä tiedä miten tuollaiset nopeat ja taitavat kaverit breikkaavat kun saavat oletettavasti vähän isompaa vastuuta.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Heikko on Liigan vetovoima, kun tällaisia perkeleen turhakkeita raahataan Ruotsista. Pienikokoisia, ikää kohta 27-vuotta ja tekivät yhteensä huikeat 12 pinnaa viime kaudella. Ei terve :D

Jos tarkastelee siirtoja välillä SHL-Liiga-HAllsvenskan, on havaittavissa aika selkeästi, että Liiga sijoittuu noiden sarjojen väliin. HAllsvenskanista siirrytään Liigaan, Liigasta siirrytään SHL:ään. Tehokkaan kauden pelanneita pelaajia ei SHL:stä Liigaan siirry, ellei kyse ole kotiin palaavasta suomalaispelaajasta.

Näiden kavereiden "turhakkeisuuden" ratkaisee esitykset Liigassa tulevalla kaudella, mutta tämä todellakin on se Liigan vetovoima vrt. Ruotsin sarjat. Esim. IFK:n, jonka pelaajabudjetti on Liigan kärkeä, oletettu kärkihankinta Ruotsista on HAllsvenskan pelaaja Sebastian Dyk. IFK:n kärkipelaajat Rask, Tyrväinen ja Thorell sen sijaan ovat huhuissa siirtymässä keskitason SHL-seuroihin.
 
Jos tarkastelee siirtoja välillä SHL-Liiga-HAllsvenskan, on havaittavissa aika selkeästi, että Liiga sijoittuu noiden sarjojen väliin. HAllsvenskanista siirrytään Liigaan, Liigasta siirrytään SHL:ään. Tehokkaan kauden pelanneita pelaajia ei SHL:stä Liigaan siirry, ellei kyse ole kotiin palaavasta suomalaispelaajasta.

Näiden kavereiden "turhakkeisuuden" ratkaisee esitykset Liigassa tulevalla kaudella, mutta tämä todellakin on se Liigan vetovoima vrt. Ruotsin sarjat. Esim. IFK:n, jonka pelaajabudjetti on Liigan kärkeä, oletettu kärkihankinta Ruotsista on HAllsvenskan pelaaja Sebastian Dyk. IFK:n kärkipelaajat Rask, Tyrväinen ja Thorell sen sijaan ovat huhuissa siirtymässä keskitason SHL-seuroihin.
Kärppiin huhutun ruotsalaisen Victor Byströmin perässä on ollut niin HV-71 että Färjestad. Valintana ilmeisesti kuitenkin Kärpät joten ei se aina noin mene.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen itse tyytyväinen Spink-veljesten naaraamiseen. Tysonilla oli loukkaantumisten runtelema kausi ilmeisesti ja tehot jäivät vaatimattomiksi, mutta 17-18 oli molemmilta ihan OK kausi, joten potentiaalia on varmasti ihan kelvolliksi kakkosketjun pelaajiksi Ässiin ainakin. Toisaalta, miksi kaikkien ulkomaalaisten pitäisi ollakaan mitään supertähtiä tänä päivänä. Kunhan istuvat joukkueen pelilliseen identitettiin ja tuovat jotain lisäarvoa.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
IFK:n, jonka pelaajabudjetti on Liigan kärkeä, oletettu kärkihankinta Ruotsista on HAllsvenskan pelaaja Sebastian Dyk. IFK:n kärkipelaajat Rask, Tyrväinen ja Thorell sen sijaan ovat huhuissa siirtymässä keskitason SHL-seuroihin.

Ihan samalla tavalla Dyk olisi halutessaan voinut siirtyä keskitason SHL-seuroihin. Olisi jopa todennäköisesti voinut valita itse joukkueensa. Että ei kaikki aina ihan niin mustavalkoista ole. Ja sitäpaitsi, Dyk on takuulla halvempi kuin Rask, Tyrväinen tai Thorell, mutta suoritustaso ei todnäk lopulta ole edes paljoa perässä. Sen näkee tarkemmin syksyllä, mutta ei tässä nyt kannata hiuksia repiä päästään.

Edelleen: Paljon mielummin näitä hyvin scoutattuja hakuja liigaan kuin jotain 39v nimimiehiä NHL-jengien nelosketjuista. Toki tilannekohtaisesti on sellaisillekin paikkansa, mutta hyvin harvoin.
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Heikko on Liigan vetovoima, kun tällaisia perkeleen turhakkeita raahataan Ruotsista. Pienikokoisia, ikää kohta 27-vuotta ja tekivät yhteensä huikeat 12 pinnaa viime kaudella. Ei terve :D

Tätähän se on ollut jo pitkään, ei kai täällä muuten pyörisi suurta määrää ECHL-ukkoja. SHL on sen verran paljon parempi sarja, että heidän alaketjujen kaverit voivat olla hyviä vahvistuksia. Skouttauksesta se on puhtaasti kiinni. Spinkit ottivat turhan ison hyppäyksen kun siirtyivät suoraan ECHLstä pieneen SHL-joukkueeseen. Suomessa he eivät joudu 3-4 ketjuun ja ylivoima vielä siihen päälle. Lupaavaa on ainakin se, että eivät saaneet potkuja. Täysin paskat pelaajat eivät olisi saaneet pelata kahta kautta putkeen Ruotsin liigassa, vaan divari olisi tullut tutuksi. Esim Ville Vahalahtea luultiin mennen talven lumeksi kun hän teki Ruotsissa jotain 10 pistettä. Suomeen palattuaan hän mätti kuitenkin vielä jotain 200 pistettä roikkuen pörssin kärjessä..

Jos Spinkit olisivat mättäneet kovat tehot EBELissä tai Allsvenskanissa, heitä pidettäisiin hyvänä hakuna kohtuullisella palkalla. He eivät olisi kuitenkaan yhtään sen parempia pelaajia. Silloin he menisivät toki urallaan eteenpäin kun nyt mennään taakse, mutta tuo SHL-siirto oli tosiaan alunalkaenkin oudon puoleinen..
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Heikko on Liigan vetovoima, kun tällaisia perkeleen turhakkeita raahataan Ruotsista. Pienikokoisia, ikää kohta 27-vuotta ja tekivät yhteensä huikeat 12 pinnaa viime kaudella. Ei terve :D
Joo ei oo kyllä häävit tilastot... Näiden poikien taso on Ässille oikeastaan yhtä...tai siis kahta... hankintaa isompi kysymys...Jos jätkät ei osaa pelata, niin meillä Ässillä on ihan paska urheilujohtaja... Nimittäin Kerttula oli kikkaili pari viime vuotta Örebrossa samaan aikaan kun nämä Spinkin veljekset... Ja liekkö oli jopa se skoutti, joka Spinkit Örebrohon skouttasi.

Itse ainakin luotan urheilujohtoon sen verran, että kahden vuoden skouttaamisen jälkeen ei värvätä paskoja pelaajia.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Se on tosiaan sanottu ihan ääneen, että liiga kilpailee nykyään samoista pelaajista Allsvenskanin ja EBELin kanssa. Näin se asia nyt vain on. Liiga on tasoltaan jostain Allsvenskanin ja SHL:n puolivälistä, näin on viimeksi sanonut Strömwall tällä kaudella. Eli esimerkiksi nyt Spinkin kaksosten tilastoja on ihan turha tuijotella, etenkin kun ovat Kerttulan vanhoja tuttuja. Olen itse päinvastoin heistä innoissani, etenkin kun katsoo heidän maalikimaroitaan varsinkin viime kaudelta, niin kiekko osaavat kyllä pelata ja pelityylillisesti näyttäisivät olevan aikalailla täydellisiä kavereita nykyliigaan..

Spinkit ottivat turhan ison hyppäyksen kun siirtyivät suoraan ECHLstä pieneen SHL-joukkueeseen. Suomessa he eivät joudu 3-4 ketjuun ja ylivoima vielä siihen päälle. Lupaavaa on ainakin se, että eivät saaneet potkuja. Täysin paskat pelaajat eivät olisi saaneet pelata kahta kautta putkeen Ruotsin liigassa, vaan divari olisi tullut tutuksi

Miten minusta tuntuu, että näitä ECHL-pelaajien siirtymisiä suoraan esimerkiksi SHL:ään on ollut viime vuosina aika paljon. Ja usein se osoittautuvat hiukan liian isoksi palaksi kakkua. ECHL-tausta veljeksillä on käytännössä sama kuin liigassa tähtipelaajaksi osoittautuneella Danforthilla, ja siihen nähden molempien Spinkien tekemä 18 pistettä viime kaudella SHL:ssä onkin ihan komea suoritus. Tämä kausi oli ilmeisen hankalampi (toinen toki loukkaantuneena puolet kaudesta)
 

SammyRumour

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & SHL
IFK:n kärkipelaajat Rask, Tyrväinen ja Thorell sen sijaan ovat huhuissa siirtymässä keskitason SHL-seuroihin
Luleå voitti SHL:n runkosarjan eli en puhuisi mistään keskitason joukkueesta. Örebro sitä on, mutta olisi liigassa TOP 6-jengi. Thorell lähtee "isompiin liigoihin" eli KHL tai NLA
 

Consumed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bill Kazmaier
Spinkin kaksosien siirto Ässiin alkaa olla seuran ilmoitusta vaille valmista Bröderna Spink klara för ny klubb
Hyvä oloisia hankintoja nämä(kin), toivotaan että toteutuu. Oma mielipiteeni on se, että jo se itsessään että on onnistunut pitämään kokoonpanopaikan kahtena vuonna peräkkäin SHL:ssä on kova meriitti Liiga-hankinnalle. Edelliskaudelta aivan vastaavia tehoja kuin esimerkiksi Junttilalla ja Keräsellä. Nämä eilen signattujen nuorten ruotsalaispakkkien Stenqvistin ja Åkerströmin lisäksi, niin hyvältä näyttää Kerttulan alkutaipale Porissa hankintojen osalta.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Thorell, Strömwall ja Lasukin taisi ennakoissa olla aika heikkoja tilastojen puolesta.

Pidin sekä Strömwallia että Thorellia näitä kovempana. Ja miten voit sekottaa Lasun tähän? Meritoitunut sentteri (ei pisteidentekijä lähtökohtaisesti) jo Suomeen tullesaan ja kallis mies alusta asti.

Kärppiin huhutun ruotsalaisen Victor Byströmin perässä on ollut niin HV-71 että Färjestad. Valintana ilmeisesti kuitenkin Kärpät joten ei se aina noin mene.

Juuri näin. Tosin se on Ludwig Byström, ei Victor.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös