Otteluseuranta (Mestis 2018–2019)

  • 141 022
  • 2 385
Alkaa tasoero näkymään Ketterän hyväksi, kaksi komeata maalia peräjälkeen. Ihmeellistä kuitenkin, että Ketterä ei saanut oikein mitään aikaan 5v3:lla saanut mitään aikaiseksi.
 
Oiskohan Ketterällä käytössä norjalaista huulirasvaa, kun polkevat menemään tuollaisella sykkeellä.
 
Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Alkaa tasoero näkymään Ketterän hyväksi, kaksi komeata maalia peräjälkeen. Ihmeellistä kuitenkin, että Ketterä ei saanut oikein mitään aikaan 5v3:lla saanut mitään aikaiseksi.

Tuon YV:n kanssa on kyllä vielä niin sanotusti viilailtavaa. (sen vaan täytyy parantua, jos mielii päätyyn saakka mennä)
 
Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Lekille vois viheltää kanssa samoilla säännöillä, alkaa käydä hermoon jo tämä homma. Molempien viimeistely on kyllä melkosta sontaa.
 
X-Stiff

Jäsen
Katselin ensin puolisen erää tuota Kajaanin karsintaa ja toisen puolierää Lempäälän playoffia niin en voi muuta todeta kuin, että johan oli ero peleillä. Kamala ero pelinopeudessa, eikä kajaanissa tainnut tulla edes montaa taklausta. Aivan kuin toisessa pelissä ei olisi ollut panosta ollenkaan. Kyllä Koovee ainaki pystyy parempaan. Hokista en osaa sanoa kun en peliäkään kaudella nähnyt. Taisikin olla samantien viimeiset minuutit karsintaa tähän kohtaan.
 
kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki

Eikö se suomisarjan pelinopeus ole Imatralla tuttua juttua? Käsittääkseni ei siitä ketterän vastaavasta räpellyksestä vastaavissa peleistä ole pitkä aika?
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Ei tule yhtään ylivoimaa mistään tänään, Mikkola kampitettiin avopaikassa Haarasen toimesta. Sitten seuraavasta hyökkäyksestä 1-2. Tanus kampittaq kiekottoman, vahingossa tosin mutta silti. Ei jäähyä
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös