Esko Valtaoja

  • 14 338
  • 72

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tuosta moraalin rappiosta on muistaakseni itketty vähintään viimeiset 5000 vuotta, aina oli edellisellä sukupolvella paremmin jeesus (/baal/mikätahansa) mielessä ja housut (tahikka lannevaate tms) jalassa. Assyyreiltä taisi siis ainakin olla jälkipolville jääneitä kirjoituksia joissa jo moraalirappion ja dekadenssin kauhuista valitetaan ja tuomion hetkeä odotellaan.

1600-luku voi olla monta asiaa, mutta minään moraalin kulta-aikana en voi tuota nähdä edes perssilmällä. Saksasta voidaan hakea lähimmät suuren mittakaavan esimerkit siitä miten nämä moraalisesti korkeammalla tasolla olevat tahot (myös suomalaiset Kustaa-Aadolffin mukana) ryöstivät, raiskasivat ja kylmettivät väkeä vuositolkulla, jättäen jälkeensä lähinnä savuavat rauniot ja n kolmanneksen populaatiota verrattuna aikaan ennen 30-vuotista sotaa.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
1600-luku olisi ollut kauhistuttava dystopia ilman sotiakin: n.97% väestöstä uurasti valtavassa köyhyydessä, ja ylijäämän sieppasi aateli tai kuningas. Moraaliset asenteet olivat kieroutuneita: esim. vammaisia ja mielisairaita kohdeltiin kauhistuttavalla julmuudella. Oikeuslaitos oli barbaarinen: noitia poltettiin, epäillyiltä kidutettiin tunnustukset ja rangaistukset olivat julmia ja suhteettomia. Korkea aatelinen saattoi helposti kohdella palvelusväkeään ja alustalaisiaan brutaalin mielivaltaisesti ilman rangaistuksia. Kristillinen kirkko siunasi kaiken tämän räikeän vääryyden ja oli mm. johtava voima noitavainoissa ja eriuskoisten ja kerettiläisten metsästämisessä. Koko yhteiskunnassa vallitsi järkyttävä tietämättömyys ja taikausko. Ja sitten olivat tosiaan vielä ne sodat ja katovuodet: 1690-luvulla Suomi menetti n. 25% väestöstään nälkään ja tauteihin, pian seuranneen isonvihan aikana (jolloin suuri osa säätyläisistä ja kirkkoherroista luikersi Ruotsiin) Suomi menetti kymmeniätuhansia ihmisiä venäläisten terroriin ja orjakauppaan (jonka kohteena oli paljon lapsia).

Notta, mitenkähän olisi - josko tässä nykyajassa olisi jotakin hyvääkin?
 
TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi

Yksi korjaus. Kirkko ei useinkaan toiminut noitavainoissa priimusmoottorina. Esim. Inkvisitio (Rooman ja Espanjan) oli vainojen hillitsijä. Inkvisiittori Alonso de Salazar Frias esti käytännössä Espanjan noitavainot. Tavallinen kansa taas ajoi noitavainoja, koska kansa uskoi noituuteen, niin heidän mielestään noitia oli rangaistava ankarasti.

On vielä oma kysymyksensä näkivätkö 1600-luvun ihmiset aikansa dystopiana. Veikkaan, että eivät. Totuus on, että ilmasto-olot 1600-luvun loppupuolella olivat Euroopassa ankarat johtuen ns. pikkujääkaudesta. Tämä pysäytti Euroopan väestönkasvun lähes kokonaan.
 
Tuo on usein katolilaisilta kuultu kommentti, mikä on vähintään karkea yksinkertaistus kirkon roolista. Inkvisitio on mainettaan parempi, mutta hyvin usein melkoisen autonomiset paikalliset kirkon johtohenkilöt olivat hyvin keskeisessä asemassa.

On vaikea sanoa, mitä esim. talonpoikaisväestö ajatteli osastaan - tuskinpa oli suurta herkkua kuolla nälkään peräkkäisinä katovuosina, mutta varmaan eivät osanneet kuvitella mitään parempaakaan. Autistiksi tai vammaiseksi en suosittelisi syntymään 1600-luvulla.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Paha tilanne tällä hetkellä on se, että ainakin Eurooppa on täynnä fiksuja, koulutettuja nuoria ihmisiä, jotka eivät oikein pääse alkuun, kun talous sakkaa. He kokevat olonsa kusetetuksi ja tässä voi olla isonkin maailmanpalon siemen. Uskoisin monen heistä olevan sitä mieltä, että aineellinen hyvä todellakin olisi yksi onnellisuuden perusharkko.

Euroopan koulutettu nuoriso on sekundaporukkaa kun samaan aikaan Aasiasta tulvii vielä nuorempaa, motivoituneempaa, paremmin koulutettua, lahjakkaampaa eli myös ahkerampaa väkeä. Ikävä kyllä koulutus ei tässä oikein vielä ratkaisuksi riitä vaan se on myös osa ongelmaa.
 
julle-jr

Njaa, mielestäni yleistät ja kärjistät melkoisesti. Lienet oikeassa siinä, että Euroopassa hieman on ollut vallalla sellainen tietty laiskanpulskeus, kun on pitkään mennyt hyvin. Ja kun on paljon laiskanpulskeita korkeasti koulutettuja, jotka oikeasti eivät välttämättä osaa mitään ihmeellistä, niin onhan se ongelma.

Mutta aasialaistenkin lahjakkuus on vähän niin ja näin. Työteläitä siellä on paljon, mutta esimerkiksi kiinalaiset ovat rasittavia sikäli, että monet heistä eivät lainkaan osaa tai halua kyseenalaistaa ja ajatella kriittisesti. He kyllä tekevät kun joku sanoo mitä tehdään, mutta auktoriteettien kunnioitus johtaa myös siihen, että ei tehdä asioita aina siten että lopputulos on paras, vaan siten, että ei ainakaan tehdä virhettä tai jos tehdäänkin niin ei itse olla vastuussa vaan joku päällikkö joka on käskenyt tekemään tietyllä tavalla. Riskinottokyky on olematon ja epäonnistumisen pelko huomattavan suuri. On siinä puolensakin, että tehdään mitä käsketään kun pelätään päällikköä ja puolueen tarkkailijaa ja mitä lie, mutta se johtaa myös ongelmiinkin. Lisäksi Kiinassa tunnutaan paikoin olevan saksalaisiakin tarkempia siitä, että jos minä olen päällikkö, en "likaa käsiäni" vaan odotan että joku työrukkanen tulee paikalle.

Toisaalta, kun Kiinassakin on miljardi ihmistä, niin vaikka vain hyvin pieni osa olisi kuvailemasi kaltaisia, on heitä silti absoluuttisesti erittäin paljon. Kummasti sieltäkin silti näitä lahjakkaiksi luettavia on halukkaita tulemaan vaikka Suomeen yliopistoihin. Olen kyllä tavannut Kiinassa heitäkin, jotka todella ymmärtävät heti mistä on kyse, mutta välillä saa hämmästellä miten vaikeaa on saada yksinkertaiset perusasiat selvitettyä ymmärrettävästi.
 
Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Yksi ilmeinen ja oletettavasti merkittävin syy on se, ettei evoluutio ole ehtinyt vielä juurikaan sopeuttaa meitä teollistumisen ja sittemmin digitalisaation aiheuttamaan ympäristön muutokseen. Meillä on edelleen suunnilleen ne samat biologiset ominaisuudet joita tarvittiin ensin kymmeniä tuhansia vuosia metsästäjä-keräilijöinä ja sitten viimeiset muutamat tuhannet vuodet paikalleen asettuneina maan kuokkijoina. Niillä ominaisuuksilla kun tupsahdetaan ympäristöön jossa eletään ilman liikuntaa, huonosti syöden, ruutua tuijottaen ja tarpeitamme mitä mielikuvituksellisimmillä viihdykkeen muodoilla turruttaen, niin eihän se ole ihme jos osalle koituu henkistä pahoinvointia.
Mielenkiintoinen ajatus, syyttää evoluution hitautta henkisen puolen ongelmistamme. Minusta meillä jokaisella on vapaa tahto, voi pakottaa itsensä liikkumaan, syödä hyvin (varsinkin jos ajattelee, että haluaa nauttia tästä "paratiisista" pidempäänkin), jättää telkkarin ja pelien ja tietokoneen tuijottamisen minimiin, ja pitää tämän itsensä viihdyttämisen aisoissa. Mikä siinä on, että mopo karkaa käsistä niin monilla?
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers

Koska maailma on täynnä supernormaaleja ärsykkeitä (linkki englanninkieliseen Wikipediaan). Perimämme kertoo meille, että mm. rasvaa, sokeria ja seksiä saa niin harvoin että aina kannattaa ottaa kaikki mitä irti saa, koska esi-isiemme samoillessa savannilla kaikkea on ollut niukasti. Nyt kun muutamassa sukupolvessa on tapahtunut muutos ja länsimaisella ihmisellä on 24/7 auki oleva McDonald's nurkan takana, perimä käskee käymään kiinni.

Tai sitten sekin on vain yksi jumalan monista ohjelmointivirheistä, mistä sitä tietää.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Euroopan koulutettu nuoriso on sekundaporukkaa kun samaan aikaan Aasiasta tulvii vielä nuorempaa, motivoituneempaa, paremmin koulutettua, lahjakkaampaa eli myös ahkerampaa väkeä. Ikävä kyllä koulutus ei tässä oikein vielä ratkaisuksi riitä vaan se on myös osa ongelmaa.

Kyseessä on kärjistys, mutta olen kyllä samaa mieltä klosen kanssa. Länsimaissa (korkea)koulutus on totta tosiaan osa ongelmaa, meillä on ihmisiä, joilta löytyy muodollista pätevyyttä, mutta ei työpaikkaa.

Aasialaiset ovat pirun fiksuja, ahkeria ja ennen kaikkea kurinalaisia, meille länkkäreille tämä tulee aiheuttamaan ongelmia.
 
Siltikin aasialaiset innovaatiot ovat kortilla. Tiedenobeleja Aasian maat ovat saaneet myös suhteettoman vähän, kun otetaan asukasluvut huomioon.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Siltikin aasialaiset innovaatiot ovat kortilla. Tiedenobeleja Aasian maat ovat saaneet myös suhteettoman vähän, kun otetaan asukasluvut huomioon.

Niin, aasialaiset näyttävät pikemminkin perustavan uuden nousunsa länsimaalaisten ideoiden ja ajatusten kopioimisen ja siirtämiseen. En silti sanoisi tätä huonoksi taktiikaksi, kurinalaisuus ja halvat hinnat vievät pitkälle.

Missäköhän tilanteessa maailma olisi, jos Kiinan tie olisi ollut siltä osin erilainen, että se olisi jo 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla tehnyt "japanit" ja aloittanut tuolloin länsimaistamisen....
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aasialaiset ovat pirun fiksuja, ahkeria ja ennen kaikkea kurinalaisia, meille länkkäreille tämä tulee aiheuttamaan ongelmia.
Noin kymmenen vuoden kokemuksella aasialaisista työelämässä en kyllä allekirjoittaisi tätä. Minkälaista kokemusta itselläsi on?
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Aasialaisilla (toki typerää puhua ryhmänä, tarkoitan tässä lähinnä nyt kiinalaisia, e-korealaisia ja taiwanilaisia keistä on omakohtaisempia kokemuksia high tech alalta) on kyllä puutteensakin, esimerkiksi koululaitoksen tarkoitus tuntuu olevan pisa-kokeeseen valmistaminen käytännöllisyyden ja etenkin tiedon soveltamisen kustannuksella. Anekdoottina esimerkki jossa kiinalaislukiolaiset ratkaisivat kemian tentissä tehtävän (kaikilla oikein), joka ei Suomessa luonnistuisi edes kemiaa yliopistossa opiskelevilta ilman apuvälineitä (kuultu mutkan kautta vierailleelta professorilta). Lisäksi koulusta valmistuneet eivät suostu edes suorittavan puolen hommia tekemään, mistä johtuen käskevä porras ei käytännössä tiedä mitä kentällä tapahtuu (ongelmaa korostaa hierarkkisuus ja useat väliportaat ilman minkäänlaista liikkuvuutta tasojen välillä).

Homma toimii niin kauan kuin talouskasvu perustuu länsimaalaisten tuotteiden halpakopioimiselle. Kun innovoinnin aika koittaa, ovat Aasian jättitaloudet vielä ihmeissään. Siinä vaiheessa länsimaalaisen korkeakoulutuksen saaneet alkavat olla jo melko haluttuja vientituotteita.
 
Minusta meillä jokaisella on vapaa tahto, voi pakottaa itsensä liikkumaan, syödä hyvin (varsinkin jos ajattelee, että haluaa nauttia tästä "paratiisista" pidempäänkin), jättää telkkarin ja pelien ja tietokoneen tuijottamisen minimiin, ja pitää tämän itsensä viihdyttämisen aisoissa. Mikä siinä on, että mopo karkaa käsistä niin monilla?
En varmaan tunne tuon vapaa tahto -käsitteen merkitystä sellaisena kuin sinä sitä tässä tarkoitat, mutta luonnontieteellisessä mielessä sen voisi käsittää kykynä hahmottaa syy-seuraussuhteita ja tehdä valintoja sen mukaan. Joku labradorinnoutaja voi syödä itsensä hengiltä tai Jorma juoda itsensä hengiltä. Monenkaan mielestä labradorinnoutaja tuskin pohtii ahmimisesta aiheutuvia vatsanväänteitä, puhumattakaan harvinaisemmasta akuutista hengenvaarasta tai pidemmän aikavälin terveysvaikutuksista, mutta ei sen Jormankaan pohdinta minusta ihan nappiin mene, jos viinalla itsensä tappaa.

Nautinto on elämän selviytymiskeino, ja se elää meissä niin vahvana, koska me polveudumme niistä ihmis- ja muista eläinyksilöistä jotka sitä eniten tavoittelivat, lähinnä ruokaan, seksiin ja sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä tarpeitaan tyydyttämällä.

Ei 1600-luvun ihminen kovin helposti voinut kokea sellaista määrää nautintoa jota tämän ajan ihminen voi. Olihan silloin baareja ja jossain määrin kirjoitus- ja lukutaitoakin, mutta ei keskuslämmitystä, pikaruokaa, netflixiä, jne., ja sen aika vähänkin eteen joutui tekemään aika paljon raskasta duunia, pimeässä, töppöset märkinä.

Labradorin ja Jorman välille voi uskonnollis-filosofiselta pohjalta varmasti vedellä jotain rajaa jonka toisella puolen vapaa tahto on tosi ja toisella puolen ei, mutta minusta heidän edellä kuvaamani vapaan tahdon mekanisminsa on täysin sama, toisen vain odotamme, hänen ylivoimaisten kognitiivisten kykyjensä vuoksi, asettamaan terveytensä juomisen edelle, ja toiselta emme odota kykyä punnita ahmimisen seurauksia. Kuitenkin ihan hyvin labradorikin on voinut oppia joskus ahmittuaan, että vatsalaukun täyttäminen äärimmilleen johtaa yltyvään kivun tunteeseen, ja siten ns. vapaata tahtoaan noudattaen lakkaa syömästä heti kun vatsaa alkaa vääntää. Todennäköisestihän kuitenkin vietti voittaa ja koiralle käy vähän kuin tarinan sammakolle kuumenevassa kattilassa.

Luulenpa, että mikäli ympäristö säilyisi muuttumattomana nyt vaikkapa muutaman tuhannen tai kymmenen tuhatta vuotta, niin suomalaiset lakkaisivat dokaamasta itsensä hengiltä, koska se ei taida olla eduksi lisääntymisessä.
 
Morgoth

Jäsen
Miksi tuntuu, että nykyisin on niin paljon henkistä pahoinvointia, masentuneisuutta jne.? Entisajoilla ei ehkä yltäkylläisyydellä mässäilty, mutta olivatko ihmiset kuitenkin tyytyväisempiä perhearvoihin ja simppeliin elämäänsä jossa ei paljon jäänyt tilaa murehtia tyhjänpäiväisyyksistä kun kaikki energia meni leivän hankkimiseen?

Ainakin mitä omien isovanhempien ja vanhempien juttuja 1900-luvun alun Suomesta ja sotien jälkeisesti ajoista sekä omat muistot 70/80-luvulta eteenpäin niin "ennen mikään ei ollut paremmin" on mielestäni oikeampi toteamus enkä hirveän monen ihmisen kuitenkaan ole kuullut ihan oikeasti haluavan takaisin jonnekin 50-luvulle. Mitä vanhemmaksi tulee niin kenties hankalammaksi tulee ymmärtää tai jopa hyväksyä joitakin uusia asioita. Ne lapsena opitut "pyhät arvot" eivät kenties olekaan samoja 50 vuoden päästä jne. Itse en ainakaan haluaisi palata millekään menneeseen vuosikymmennelle tai niiden arvojen ja asioiden palavaan tähän päivään esim. 90-luvulta. Jotkut 1600-luvut yms. ovat jo sitten ihan absurdia. Luultavasti ripustaisin itseni kaulakiikkuun parissa päivässä.
 
Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Esko puhuu Verkkouutisissa mielenkiintoisesta aiheesta: On vain nämä kaksi teoriaa maailmasta. En ollut ajatellutkaan, että suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka ovat noin vastakkaisia teorioita. Tajusin kyllä, että niitä yhdistävää teoriaa ei ole olemassa, ja sitä kovasti etsitään, mutta että nuo kaksi esitetään ikään kuin toisilleen vastakkaisina teorioina on mielenkiintoinen ajatus.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Minulla on jäänyt maailman hahmottaminen ja varsinkin ymmärtäminen kesken, en ikinä edes yrittänyt TKKn fyssan neloskurssia, vai oliko se kolmonen silloin, Quantum physics jne. Pitäisi lukea kirja, mutta kun jostain komerosta löytyy vain köyhä prujattu kopio niin siihen se kosahtaa. Kosahti varmaan siihen kopioon jo muinoin.. motivaatio olisi oikeaa kirjaa lukiessa ollut aivan toista luokkaa.

Mutta ehkä aiheeseen liittyen, perustutkimuksen merkityksen korostamista vaikka en tajua hölkäsen pöläystäkään: Ylen Tiedeykköstä hiukkasen hiukkasista: Tiedeykkönen | CERN tähtää pyydystämään pimeän aineen hiukkasia FASER-hankkeessa vuonna 2021

Ehkä on yksitoista ulottuvuutta maailmassa, selittäisi se ehkä jopa ihmisten satunnaisen toistuvaa järjetöntä käytöstä.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Minulla on jäänyt maailman hahmottaminen ja varsinkin ymmärtäminen kesken, en ikinä edes yrittänyt TKKn fyssan neloskurssia, vai oliko se kolmonen silloin, Quantum physics jne.
En tiedä kuinka syvällistä ymmärrystä tavoittelet - mutta jos konseptuaalinen taso ilman muodollista tutkintoa riittää, suosittelen katsastamaan tuubista tämän kanavan: PBS Space Time

Toisin kuin moni popsci, asioita ei silti yritetä liikaa tyhmentää vaikka yritetäänkin tehdä niistä tajuttavia, ja moni video vaatiikin useamman alle että todella pääsee sisältöön käsiksi. Katsasta "Playlists" yläosasta, "Quantum Mechanics" (20 videota) lienee vaikkapa aika lähellä haluamaasi.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minulla on jäänyt maailman hahmottaminen ja varsinkin ymmärtäminen kesken, en ikinä edes yrittänyt TKKn fyssan neloskurssia, vai oliko se kolmonen silloin, Quantum physics jne.

Niinhän se vissiin on jäänyt näiltä huipputiedemiehiltäkin toistaiseksi. 1900-luvun alkupuolella tuli nämä suuret mullistukset suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka, jotka toimii hienosti omissa jutuissaan, mutta yhteen niitä ei ole saatu sovitettua edes vähää alusta. Lisäksi kvanttifysiikan todellisuustulkinta on ratkaisematta. Sitten on kosmologiassa pimeät aineet ja energiat vielä hukassa, ja erinäisiä (näin maallikon korvin) villinkin kuuloisia teorioita korvaamaan tai täydentämään kosmologian standardimallia on heitelty ilmaan.

Itse aattelin, että voisi odottaa kunnes saavat ne tieteelliset läpimurrot aikaan, jotka nyt selvästikin vielä puuttuu ja tilanne on hämärä. Sitten vasta perehtyy asiaan. Mitä se hyödyttää opetella jotain kohta romukoppaan menevää roskaa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Juu ja Newtonin oppeja on turha enää lukea kun Einstein keksi paremman painovoimaa selittävän teorian.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Itse aattelin, että voisi odottaa kunnes saavat ne tieteelliset läpimurrot aikaan, jotka nyt selvästikin vielä puuttuu ja tilanne on hämärä. Sitten vasta perehtyy asiaan. Mitä se hyödyttää opetella jotain kohta romukoppaan menevää roskaa.
Tämähän toimii kaiken tiedon kohdalla, mistään ei voi olla 100% varma eli ei kannata opetella mitään.

Tieteellisen tiedon puoliintumisajan arvioidaan olevan n. 45 vuotta.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Minulla on jäänyt maailman hahmottaminen ja varsinkin ymmärtäminen kesken, en ikinä edes yrittänyt TKKn fyssan neloskurssia, vai oliko se kolmonen silloin, Quantum physics jne. Pitäisi lukea kirja, mutta kun jostain komerosta löytyy vain köyhä prujattu kopio niin siihen se kosahtaa. Kosahti varmaan siihen kopioon jo muinoin.. motivaatio olisi oikeaa kirjaa lukiessa ollut aivan toista luokkaa.

Mutta ehkä aiheeseen liittyen, perustutkimuksen merkityksen korostamista vaikka en tajua hölkäsen pöläystäkään: Ylen Tiedeykköstä hiukkasen hiukkasista: Tiedeykkönen | CERN tähtää pyydystämään pimeän aineen hiukkasia FASER-hankkeessa vuonna 2021

Ehkä on yksitoista ulottuvuutta maailmassa, selittäisi se ehkä jopa ihmisten satunnaisen toistuvaa järjetöntä käytöstä.
Voisiko tämä kirja kiinnostaa sinua? Fotonien tanssi » Parasta suomenkielistä tietokirjallisuutta.

Tykkään Terra Cognitan julkaisemista kirjoista (linkki on heidän sivuilleen). Ovat mielenkiintoisia ja hyvin käännettyjä. Tätä en ole itse vielä lukenut, mutta jonossa on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös