La 23.3.2019 Otteluseuranta (Liiga)

  • 101 602
  • 1 439

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
SM-liigan kevään 2019 pudotuspelit ollaan nyt käynnistetty jokaisen otteluparin toimesta. Torstaina avattiin Pelicans-HIFK ja TPS-HPK, eilen perjantaina oli parien Kärpät-Ilves sekä Tappara-Lukko vuoro. Nyt tänään lauantaina kaikki neljä paria pelaavat kaukalossa, samaan aikaan, kello 17 alkaen iltapäivällä.

HIFK (6.) - Pelicans (3.): ennakkoon säväyttävän sekä tulisen ottelusarjan avaus miteltiin toissapäivänä Lahdessa. Kotijoukkue Pelicans avasi omalta osaltaan kevään ratkaisupelinsä väkevästi, kun se iski mediakuutiolle tylyt murskalukemat 6-0. Ottelussa oli paikalla noin 5000 henkeä, eli halli oli lähemmäs loppuunmyyty. Lahtelaisten yksi kärkipyssyistä, Juhamatti Aaltonen syötti ottelussa kolme maalia. Räväkän runkosarjan reväyttänyt puolustaja Oliwer Kaski iski ottelun kaksi viimeistä osumaa. Maalivahti Juho Olkinuora piti nollapelin. Vierailija IFK hallitsi peliä etenkin avauserässä, mutta ottelun edetessä kohti loppuaan ote lipesi hiljalleen ja ottelun päätöskympillä joukkue osoitti turhautumisensa ottamalla kaksi neljän minuutin väkivaltaisuusjäähyä sekä yhden ulosajon, kun kokenut Tommi Santala päätti töötätä ikävästi lahtelaisten pelaajaa laidan vieressä. Tänään Helsingin sinipunaisilla kilpipaidoilla on sauma kohentaa tilannetta kannattajien silmissä omassa kotihallissaan. Tilanne 1-0 Pelicansille.

HPK (5.) - TPS (4.): Hämeenlinnassa jatketaan tänään Pallokerhon ja Palloseuran torstaina aloitettua ottelusarjaa. Heikon runkosarjan päätöksen pelannut TPS ei onnistunut pitämään kotiedustaan kiinni, vaan hävisi HPK:lle maalein 2-3. Tehokkaan runkosarjan pelannut Pallokerhon Teemu Turunen oli mukana kahdessa maalissa keräten pisteet 1+1. Ottelun puolivälin tienoilla TPS:llä oli sauma mennä ottelussa johtoon, kun Oula Palve sai alivoiman aikana rangaistuslaukauksen. Palve ei kuitenkaan hyödyntänyt tilaisuutta. Rankkarista ei mennyt kuin 65 sekuntia, kunnes HPK teki aivan ylivoimansa loppusekunneilla maalin ja meni johtoon. Kyseisestä maalista meni vuorostaan vain 62 sekuntia, kun valkopaidat lisäsivät vettä kiukaalle ja menivät Filip Krivosikin osumalla kahden maalin johtoon. Päätöserässä turkulaiset kavensivat Ilkka Heikkisen ylivoimamaalilla, mutta eivät kyenneet nousemaan tasoihin. Tilanne 0-1 HPK:lle.

Ilves (8.) - Kärpät (1.): runkosarjan voittaneen Kärppien ja villiltä kortilta jatkoon edenneen Ilveksen välinen ottelusarja avattiin eilen Oulun Raksilassa. Ilves johti ottelua ensimmäisen vartin jälkeen 0-2 ja avauserän päätteeksi 1-3, mutta oululaiset osoittivat tasonsa sekä sinnikkyytensä nousemalla toisen erän päätösminuutilla maalin päähän ja tasoittamalla ottelun koko pelin viimeisellä peliminuutilla. Jatkoaikaa ehdittiin pelata noin 8,5 minuuttia, kunnes kärppäpaitojen puolustaja Teemu Kivihalme ratkaisi laukauksellaan ja alivoimamaalillaan pelin kotijoukkueelle. Tänään pelataan Tampereella, otteluun sopii odottaa oivallista yleisömäärää. Tilanne 1-0 Kärpille.

Lukko (7.) - Tappara (2.): Rauman sinikeltaiset ja Tampereen sinioranssit aloittivat eilen Hakametsässä jo viidennen keskenäisen mittelönsä pudotuspeleissä viimeisen seitsemän vuoden sisään. Ottelussa Tappara pelasi oranssilla ja Lukko sinisellä peliasulla. Paikalle oli myös matkannut mukavasti Lukon kannattajia. Tappara meni ylivoimalla johtoon lähes kahdeksan minuutin pelin jälkeen, mutta ensimmäiselle erätauolle asteltiin vieraiden johtolukemissa, Arttu Ilomäen taiteiltua kaksi häkkiä 2,5 minuutin sisään erän loppupuolella. Ottelun keskivaiheilla Tappara tulitti verkot tötterölle kahdesti niin ikään noin 2,5 minuutin aikana ja siirtyi johtoon. Lukko ei onnistunut nousemaan tasoihin ja näin ollen lähtee tänään hakemaan Raumalla sarjan tasoitusta. Tilanne 1-0 Tapparalle.

Ilves meni eilen näyttämään, että se ei tule päästämään Kärppiä helpolla. Melkein uskaltaisin sanoa, että tänään Hakametsässä vihreä osapuoli juhlii voittoa. Eilinen ei ainakaan taatusti laskenut Ilveksen pelaajiston uskoa omiinsa. Tänään olisi kotiyleisön edessä paikka näyttää, kuinka teräviksi kynnet ollaan oikein teroitettu.

Hieno ottelukierros tulossa, ja kuten yleensäkin, paljon keskustelua ja tunteenpaloa. Vähän yli kahden tunnin kuluttua jatketaan pudotuspelikevättä!
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Loistava avaus Punamustalta, kuten aina. Valinnan vaikeus vain iskee, kun oma heppa on jo kesälaitumilla. Mitä matsia katsoisi, kun kaikki vaikuttaa mielenkiintoisilta.
 

Tamin teesit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Telia TV:ssä Olli Erosella ja Ika Lehkosella mikit auki ennen lähetystä, Ika kommentoi Kärppien "joulukuusipaitoja, miten oksettavia ne on."
 

Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Niin oli. Telia, noloa. Buuuu.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ai Telialta noloa, eikä Kärppien tilkkutäkin tekijöiltä?
 

RFistioKing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
siellä on ilves kärpät kanavalla suoralinja studioon :D

ja samalla ku sanoin ni siirty lähetys, ika pisti vähän powersanaa ja oli sivulähetyksen juttua
 

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Kaverit! Näkyykö joukkueiden kanavilla tarkoituksellisesti justnyt Liiga360 kanavan lähetys?
 
Hieno ottelukierros tulossa, ja kuten yleensäkin, paljon keskustelua ja tunteenpaloa. Vähän yli kahden tunnin kuluttua jatketaan pudotuspelikevättä!

Kyllähän maan tulevaisuus näyttää valoisalta, kun nuoriso tuuttaa illasta toiseen tällaisia ennakkoa. Hyvä meno!

Toiveissa tuomarivirheitä, pomppuja, epäoikeudenmukaisuuksia ja kunnon vikinää joka paikkaan.
 

pepsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukka Seppäsen pelipaikaton fantasia
Mitä peliä palstatoverit suosittelee?

Auttakaa ny saatana! Ihan sekaisin tämmöisestä kiekkokiimasta.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Mediapeli on kyllä Pelicans 100 ja HIFK 0. Tuolla se Ville Nieminenkin jo etukäteen maalailee piruja seinille. Odotellaan Twitter-tilin avauksia.

Pikkarainen sanoi että HIFKn pitää olla kovempi maalin edustalla. Totta, mutta tämä tietää Liigassa HIFKlle paljon jäähyjä, eli veikkkaan että tänään istutaan ja paljon.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Let's mennään.

Toiveissa parempaa alkua Kärpille. Ja mahdollisimman vähän Ronkainen - Niemelä -paria.
 

Breathe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers & Eric Lindros 88
Huomattavasti miellyttävämpi kuunnella Ismo Lehkosta kommentoimassa peliä kuin sitä s*tnan Tarkkia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös