TPS kaudella 2019–2020

  • 580 309
  • 2 358

charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt vähän valoja päälle. Elomon potkuihin ja Arsen lähtöön päättynyt turbulenssi taustahenkilöpuolella on liian tuoreessa muistissa että tässä kohtaa ruvettaisiin uudistamaan taustaorganisaatiota, etenkin kun seuralla on tappiollisia kausia tässä tasapainotettavana. Fakta on kuitenkin se, että kunnianpalautusprojekti onnistui, eikä enää tarvitse jännittää päästäänkö 10 parhaan joukkoon. Se on jo paljon se. Atun ekalla ja toisella kaudella neljännesfinaaleihin, Kallen ekalla semifinaaleihin ja tällä kaudella tavoite on vähintäänkin sama. Edellisillä kausilla avainpelaajia oli liikaa telakalla näihin aikoihin, nyt ongelmana on että avainpelaajat ovat olleet pitkään kauden mittaan poissa ja päässeet vasta nyt peleihin mukaan, jonka takia pakka on ollut sekaisin. Voisi melkein sanoa että viimeisimmät ongelmat alkoivat Piskulan loukkaantumisesta ja Filppulan paluusta.
Jokainen kannattaja, kuten itsekin, varmasti haluaa joukkueeltaan vain ja ainoastaan mestaruutta ja jollei playoffeissa vielä tälläkään kaudella pärjätä niin harmittaahan se kuin pientä oravaa jonka käpy on vielä huhtikuussakin jäässä.

Menee vähän offtopiciin tämä, mutta pointtina se, että pitkäjänteistä työtä jatkettaisiin ensi kaudellakin eikä tehtäisi hätiköityjä toimenpiteitä jolla isona riskinä olisi joutua liigan narreiksi. (no pun intended)
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämän hetkisten palstahuhujen perusteella joukkue voisi näyttää tältä:

Holm-Filppula-Vauhkonen
Korpikoski-Kunyk-Suoranta
Väyrynen-Karvonen-Nurmi
Kuru-Virtanen-Vidgren

Sund-Lukka
Windlert-Salonen
Forsström-Isiguzo

Tirronen, Pohjanoksa

Ei tuo nyt itsessä suurempia riemunkiljahduksia aiheuttaisi.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Ihmettelen, jos Pärssinen ei ota pysyvää Liigapaikkaa. Ainoa este on mielestäni loukki.
 

Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
No kyllähän tuossa @charlieglide pohdiskelee ihan oikeita asioita. Kunnianpalautus on vähintäänkin tehty. Tosin siinä oli todella isossa roolissa kolmikko, joka ei enää tällä kaudella jatkanut. Kalle sen sijaan pääsi ikäänkuin valmiiseen pöytään, mutta muutaman epäonnisen loukkaantumisen takia kauden loppu ei sujunut kuten oltaisiin toivottu. Samassa yhteydessä nähtiin, kuinka kädetön hän on peluuttamisen suhteen (joka jollain taivoin kyllä koitui myös Atun kohtaloksi). Kun Kallen playoff-kokemus ennen viime kautta oli pyöreät nolla niin tulos oli nähtävissä. Nyt vaan hämmästyttää, ettei valmennuksessa ole kehitytty lainkaan ja se kyllä viittaa siihen paljon puhuttuun pelikirjaan - joka nyt vaan on säälittävän ohut. Lisäksi kun tuota ketjulottoa on harrastettu (välillä toki pakosta) koko kauden ajan niin peli on juuri tuon näköistä. Playoff-kiekosta se on kaukana.
Olen myös edelleen sitä mieltä, että tuohon pakistoon olisi pitänyt satsata heti kauden alusta enemmän. Nyt kävi todellinen munkki, että Salonen oli saatavilla siirtorajalla - muussa tapauksessa oltaisiin nykytilanteessa todella kusessa. Nytkin joudutaan syystä tai toisesta laittamaan kentälle Kaskinen, joka on todellakin kuin peura ajovaloissa. Hyökkääjät ovat kyllä ainakin nimellisesti vähintään hyvää tasoa, osa ihan loistavaakin. Filppula ehkä se suurin ongelma nyt loppukaudella johtuen loukkaantumisesta tai sitten jostain muusta. Ja kun yksi kärkisenttereistä on tuossa tilassa, aiheuttaa se kyllä aikamoisen ongelman... Itse voisin koittaa rakentaa tällä hetkellä Filppulan ketjun nopeajalkaista laitureista - ja vaikka ihan junnuista! Ainakaan kaksi pelituntumaa hakevaa kaveria ei samaan ketjuun sovi.
Siitä olen täysin samaa mieltä, että mitään isompaa turbulenssia ei seura tarvitse, eikä siis Antsaa pidä millään Kalliolla korvata.
Toimarista en ole varma kun en oikein tiedä, mikä rooli hänellä oikeasti on? Tällä hetkellä vaikuttaa melko tarpeettomalta ja näkymättömältä.
 

Toivo Suursoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Menossa vai tulossa? Itse ymmärsin jostain viestistä, että Turusta olisi lähdössä Rauman suuntaan. Jos tuo A-C pitää paikkaansa niin olen vielä huolestuneempi - jos C-junnu ikäinen lähtee Palloseurasta niin jotain on kyllä perseellään.
Voisin väittää, että joka vuosi joku c-b-junnuikäinen lähtee johonki. Yleensä vika faijassa. Tai siis valmentajassa tietysti, pelaajan isän mielestä. "Poikaa syrjitään", kun ei tule tarpeeksi peliaikaa. Ei näistä kannata välittää.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jo aiemmin täällä mainittu Niko Ahoniemi voisi olla oikeasti kokeilemisen arvoinen. Mestiksen runkosarjassa 35 otteluun tehot 15+18 ja nyt pudotuspeleissä jo 3+2 kolmeen peliin. Olisi alaketjuihin hyvä palanen.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Onko muut huolissaan, että kenelle ensi kauden joukkue rakennetaan? Tarkoitan siis, että jos tästä Kaskinen saa kenkää ja uusi valmentaja tulee puikkoihin. Voisin mutulla heittää, että ei ole kovin hyvä saldo kun uudella valmentajalla ei ole haluamiansa pelaajia. Ainakaan jos se tuleva valmentaja on taas joku saunakaveri, eikä oikea ammattilainen.

Tosin olen myös huolissani jos joukkuetta kasataan edelleen Kallea varten. Melkoinen dilemma.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Aikamoiselta palkkasoturilaumalta tuo ensi kauden joukkue haiskahtaa, jos nyt täälläkin huhuillut pelaajat osuvat, vieläpä erisorttisilla pätkäoptiopapereilla pelaillen.

Luvassa voi olla välikausi; joko Kaskisen sopimuksen viimeinen kausi, joka menee lähinnä valmennuksen vaihtumista odotellessa, tai uuden valmennuksen ensimmäinen kausi uusine tuulineen. Ensin mainittua veikkaan; Kaskinen peluuttanee vielä vuoden, mutta kulisseissa lienee jo käynnissä vähintään pohdinta siitä, millä mennään Kallen jälkeen.
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Tosin olen myös huolissani jos joukkuetta kasataan edelleen Kallea varten. Melkoinen dilemma.

Nääh, jos on peruslaadukkaita pelaajia, niin kyllähän hyvä valmentaja sellaisen haltuun ottaa. Ajattele vaikka tämän kauden kautta, olisi siinä aika hyvät rakennuspalikat valmentajalle kuin valmentajalle. Todennäköisesti uusi valmentaja täydentäisi jonkin verran pitkin kautta ja tyhjennysmyynneistä, mutta niin monet joukkueet tekee muutenkin.

Pelaajien keskinäinen roolitus ja kemia on tärkeämpää kuin pelaajien "sopivuus" valmentajalle.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Nääh, jos on peruslaadukkaita pelaajia, niin kyllähän hyvä valmentaja sellaisen haltuun ottaa. Ajattele vaikka tämän kauden kautta, olisi siinä aika hyvät rakennuspalikat valmentajalle kuin valmentajalle. Todennäköisesti uusi valmentaja täydentäisi jonkin verran pitkin kautta ja tyhjennysmyynneistä, mutta niin monet joukkueet tekee muutenkin.

Pelaajien keskinäinen roolitus ja kemia on tärkeämpää kuin pelaajien "sopivuus" valmentajalle.

Niin omasta mielestä hyvä valmentaja osaa suunnitella pelitavan pelaajien vahvuuksia hyödyntäen. Eikä niin, että aina kun tulee uusi koutsi niin koko paletti uusiksi.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Tämä olisi kyllä aika erikoinen "tavoite". Luulisi siellä toimiston puolella tiedettävän, ettei Palloseura kestä enää yhtään välikautta.
Nytkin on täysi työ saada hallille jengiä, mitä se olisi tuon välikauden aikana...

Ei se varmaan tavoite ole, mutta voi osoittautua realiteetiksi. Joka tapauksessa TPS vaihtanee valmennusta vuoden päästä ja toisaalta ensi kaudeksi pelaajisto vaihtuu hurjan paljon, joten ihan heti ei toria kannata varailla ensi kevääksi.

Kiinnostavaa on, kenellä Kaskisen lisäksi loppuu valmennuspesti vuoden päästä. Olisiko sellaisissa nimissä TPS:n tulevan päävalmentajankin nimi?
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos oikein olen käsittänyt niin mm. Karri Kivellä ja Kari Jalosella loppuvat sopimukset vuoden päästä vasta joten tähän hätään heitä ei ole mahdollista tänne saada.
Pekka Tirkkosesta en ole varma onko tällä hetkellä ns. "työttömänä".
Tällähetkellä vapaana taitavat olla koska joukkueet eivät ainakaan ole uusia valmentajiaan vielä julkaisseet niin Jyrki Aho, Atu Selin ja Petri Matikainen. Oma näkemykseni on ettei heistä kenestäkään olisi siihen tehtävään mitä Tepsi eniten tarvitsisi uudelta valmentajalta.
Sensijaan Karri Kivi olisi tällä hetkellä sellainen valmentaja jonka Tepsi ehdottomasti tarvitsisi.
Tietoa, taitoa, näyttänyt jo kykynsä, on meriittiä mestaruuksista, osaa jalostaa Liigakuvioihin tulleista nuorista joko hyviä Liigapelaajia tai osasta jopa isommille kentille, on auktoriteettia ja ilmeisesti tulee kuitenkin myös hyvin juttuun pelaajiensa kanssa.
Jos ensikausi joudutaan menemään vielä Kaskisella niin toivottavasti Niittymäellä on jo sopimus Kiven kanssa kirjoitettuna kaudesta 2020 eteenpäin.
 
Viimeksi muokattu:

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
En ikinä usko, että Karri Kivi tulisi TPS:ään valmentamaan, vaikka hän sinänsä olisi juuri sitä, mitä TPS tarvitsisi.

Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että ulkomaalainen valmentaja, jolla olisi olemassa näytöt menestymisestään, olisi ehdottomasti paras ratkaisu TPS:n valmentajaongelmaan. Tällaisella valmentajalla olisi jo lähtökohtaisesti pelaajien keskuudessa auktoriteettiä ja hänen uskotavuutensa olisi heti sellaisella tasolla, etteivät pelaajat pääsisi hyppimään "nenille".

TPS.n päävalmentajan paikka ei saisi olla mikään harjoittelupaikka, vaikka organisaation sisäpiiri sellaista näyttääkin haluavan. On aika lailla turhaa sijoittaa kalliiseen joukkueeseen, jos valmennus ei alkuunkaan osaa laatia joukkueelle voittavaa pelitapaa, vaan valmennus on vain sitä varten, että ollaan ottamassa oppia. Halvemmallakin joukkueella voidaan ottaa oppia, koska Liigasta ei mikään joukkue putoa. Eri asia vain on, kiinnostaako Turussa "ynnä muut"-luokassa oleva joukkue ketään.
 

juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Tämän hetkisten palstahuhujen perusteella joukkue voisi näyttää tältä:

Holm-Filppula-Vauhkonen
Korpikoski-Kunyk-Suoranta
Väyrynen-Karvonen-Nurmi
Kuru-Virtanen-Vidgren

Sund-Lukka
Windlert-Salonen
Forsström-Isiguzo

Tirronen, Pohjanoksa

Ei tuo nyt itsessä suurempia riemunkiljahduksia aiheuttaisi.



Kyllähän tuo on sellainen kokoonpano että jos ei taustajoukot parempaan pysty niin ainakin multa on turha odottaa euroakaan siihen että menisin katsomaan pelejä. Kyllä joku ammattiylpeys pitää olla Antsalla ja rahoittajilla. Itseasiassa toi on sellainen kokoonpano että eihän tuo edes näytä kalliilta. Että jos on tarkoitus puolittaa pelaajabudjetti niin siinä tapauksessa ok. Mutta siitäkin huolimatta ei riitä saamaan mua liikkeelle. Onneksi toi on vaan ajatus eikä sillä liene mitään tekemistä totuuden kanssa. Ainakin todellakin toivon niin. Kyllä parempaan pitää pystyä


Itseasiassa mä vaadin että TPS rupeaa sekä kokoamaan että suorittamaan kuten Kärpät.
 

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pekka Virrankin pahvi on katkolla tulevan kauden jälkeen. Varmasti on nimi pöydällä tulevia koutseja puntaroidessa.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Menossa vai tulossa? Itse ymmärsin jostain viestistä, että Turusta olisi lähdössä Rauman suuntaan. Jos tuo A-C pitää paikkaansa niin olen vielä huolestuneempi - jos C-junnu ikäinen lähtee Palloseurasta niin jotain on kyllä perseellään.
En ole ihan perillä nykyajasta, mutta kaksikymmentä vuotta sitten ainakin Lukko aloitti pelaajien naaraamisen juuri C-junioreista. Tarjosi vähän hiluja hivenen heikkolahjaisemmille, osa lähti osa ei, mutta ei tämä mitenkään uutta ole.

Pekka Virrankin pahvi on katkolla tulevan kauden jälkeen. Varmasti on nimi pöydällä tulevia koutseja puntaroidessa.
Ei varmasti ole.
 

juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Voin kuvitella miten hekottelet itseksesi kun pistät tällaista rapalaa menemään päivittäin ja lähes joka kerta tulee vielä saalistakin.

No kuinka niin? Tarkoitatko että toi vaatimus oli liian vaativa Tepsille? Voihan se toki ollakin mutta kyllä sitä tulosta pitää alkaa pikkuhiljaa tulemaan. Tässä on nyt odotettu kuitenkin jo aika tarkkaan 9 vuotta. Toki viime vuonna se oli lähellä mutta muuten jääty ja kauaksi. Toki täytyy kai välillä kertoa mikä se mun toive on nyt sitten. Mitalihan se. Ja vielä tasaisesti mitaleita.
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
AIK kokemassa jälleen kerran kuinka vaikeaa SHL:ään on nousta kun sieltä on tippunut. Eli pari kakkoskentän Hockeyallsvenskan-peluria lienee tiedossa ensi kauden rosteriin.
 

Fremont

Jäsen
Holm ei pelannut peliäkään allsvenskanin pudotuspeleissä ja Windlert kaikki pelit kiikareilla. Siinä mielessä sopivat palat ainakin Kaskisen porukkaan, että täydelliset limbot kauden tärkeimmällä hetkellä koko AIK:lta, ei tarvitse voittamisen kulttuuria pelätä.

Ahoniemi taas vetelee elämänsä kevättä, sitä siis turha odottaa porukkaan, liikaa asennetta.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Holm ei pelannut peliäkään allsvenskanin pudotuspeleissä ja Windlert kaikki pelit kiikareilla. Siinä mielessä sopivat palat ainakin Kaskisen porukkaan, että täydelliset limbot kauden tärkeimmällä hetkellä koko AIK:lta, ei tarvitse voittamisen kulttuuria pelätä.

Ahoniemi taas vetelee elämänsä kevättä, sitä siis turha odottaa porukkaan, liikaa asennetta.

No huh, minä jo pelkäsin, että saadaan ratkaisupelaajia. Meneehän nuo svedut täällä muiden jatkona. Ei muutkaan Tepsin pelaajat yhtään pistettä tee.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Mä olen ymmärtänyt, että tämä Windlert on pelannut tuolla AIK:ssa niitä "vaikeimpia" minuutteja. Eli käytännössä siis paljon alivoimaa ja tasakentällisin vastustajan kärkiketjuja vastaan. Näiltä osin nuo tilastot on ihan ymmärrettäviä, mutta eihän se hirveän hyvältä näytä, että taulussa on 0+0 ja -3. Kaikkinensa näitä kahta ruotsalaista on kyllä nähty ihan paikan päällä seuran puolesta, joten niiltä osin pelaajina ovat tuttuja, mutta ainahan se uuteen maahan ja sarjaan tottuminen voi olla mitä tahansa, mutta en mä näiden osalta jaksa olla huolissani.

Tuo naapurissa hääräävää maalivahti on ollut aika kovassa lyönnissä Mestiksen pleijareissa, kun neljän pelin jälkeen on selän taakse mennyt kolme kiekkoa ja torjuntaprosentti on mukavahko 97,60. Mielenkiintoista nähdä, että pystyykö Julle haastaamaan Tirrosen kunnolla ensi kaudella.
 

Fremont

Jäsen
Mä olen ymmärtänyt, että tämä Windlert on pelannut tuolla AIK:ssa niitä "vaikeimpia" minuutteja. Eli käytännössä siis paljon alivoimaa ja tasakentällisin vastustajan kärkiketjuja vastaan. Näiltä osin nuo tilastot on ihan ymmärrettäviä, mutta eihän se hirveän hyvältä näytä, että taulussa on 0+0 ja -3. Kaikkinensa näitä kahta ruotsalaista on kyllä nähty ihan paikan päällä seuran puolesta, joten niiltä osin pelaajina ovat tuttuja, mutta ainahan se uuteen maahan ja sarjaan tottuminen voi olla mitä tahansa, mutta en mä näiden osalta jaksa olla huolissani.

Tiedossa toki, eikä sinänsä mitään ukkoja vastaan, kunhan nyt ei liian isoon rooliin kaavailtaisi. AIK:n kyykkääminen loppupeleissä ja juuri sieltä pelaajien hommaaminen vain näyttää tässä tilanteessa melko koomiselta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös