Lukko playoffeissa keväällä 2019

  • 29 859
  • 210

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Joo ihmetyttää kyllä, miksi ei lauota hanakammin noissa kuivausrumpu-pyörityksissä. Hyvä maski siellä oli useaan otteeseen, mutta halutaan vaan pyöriä aluetta ympäri. Ens kaudella sit Elo tulee näitä pyörityksiä onneks päättämään vetoon. Koominen oli se yksi tilanne kun kiekko oli hyökkäyspäässä ja pyöritys valmiina ja neljä äijää lähti vaihtoon samaan aikaan eli luovuttiin suosiolla potentiaalisesta tilanteesta.

Ymmärrän osittain miksi ei lauota. Huono laukaus pysäyttää tilanteen ainakin ja vastustaja pääsee hengähtämään. 2-3 Mimuutin pyöritys laittaa vastustajan hapoille ja se näkyy vanhoissa pelureissa etenkin matsin lopun ja mahdollisesti myös seuraavana päivänä. Eli kyllä tuossa on hyvääkin. Ja mitä pidempi pyöritys niin sitä herkemmin vastus tekee virheen.
 
lebak

Jäsen
DeFazio ollut sivussa harjoituksista. Saarela kehissä.

Eiköhän eilen kolme jäähyä ja löysät otteet rittänyt jo valmennuksellekin.
Outoa, että harjoituksistakin sivussa. Eilinen matsi oli kyllä heikko DeFaziolta. Kaiken kruunasi mielestäni se, että kun Mäntylä kolasi Lehtisen niin ihmettelin että miksei puolustaja kouli Mäntylää asian suhteen. Hidastuksesta selvisi, että vieressä oleva Lukkolainen oli DeFazio, jonka odottaisin ensimmäisenä muistuttavan maalivahdin kontaktipelistä.

Tappara pääsi ajoittain karvaamaan todella hyvin ja rikkomaan Lukon liikkeelle lähtöä, mutta kyllä Lukkokin hyvin ajottain kiekkoa pyöritti. Sarjan kannalta positiivista oli vaaralliset yv-kuviot sekä Artun herääminen. Vielä JD kun pääsisi vauhtiin ajoissa. Nyt vain kelkkaa kääntämään.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Outoa, että harjoituksistakin sivussa. Eilinen matsi oli kyllä heikko DeFaziolta. Kaiken kruunasi mielestäni se, että kun Mäntylä kolasi Lehtisen niin ihmettelin että miksei puolustaja kouli Mäntylää asian suhteen. Hidastuksesta selvisi, että vieressä oleva Lukkolainen oli DeFazio, jonka odottaisin ensimmäisenä muistuttavan maalivahdin kontaktipelistä.

Varsinkin kun DeFaziolla on tarvittaessa valmiudet tiputtaa hanskat ja vastassa oli kärpässarjalainen Mäntylä, jonka DeFazio olisi laittanut tarvittaessa vasurilla nippuun.
 
Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Varsinkin kun DeFaziolla on tarvittaessa valmiudet tiputtaa hanskat ja vastassa oli kärpässarjalainen Mäntylä, jonka DeFazio olisi laittanut tarvittaessa vasurilla nippuun.
Nuo videot löytyvät youtubesta kaverin pelatessa eri sarjaa. Mitään omien puolustamista ei ole näkynyt Lukkoa edustaessa. Riikolakin on kuin Siklenkan pikkuveli verrattuna Brendaan maalinedushässäköissä ja omien puolustamisessa.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Mun mielestä ikävä kyllä tuo eilisen ottelun viimeinen erä näytti karulla tavalla sen, että Pekka Virran pelikirjasta ei löydy oikeen lääkkeitä Tapparan kaatamiseen. Lukolle ei taidettu kolmannessa erässä maalin takaa-ajoasemassa tilastoida yhtään todellista maalipaikkaa.

Olen kyllä tästä eri mieltä. Heljanko piti ajoittain Tapparaa pystyssä lukuisilla huipputorjunnoilla. Kyllä meillä siis paikkoja oli.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olen kyllä tästä eri mieltä. Heljanko piti ajoittain Tapparaa pystyssä lukuisilla huipputorjunnoilla. Kyllä meillä siis paikkoja oli.
Paikat olivat toisessa erässä, kun Tappara ei vielä tukkinnut keskialuetta. Kolmannessa erässä Lukolla kokonaiset kaksi laukausta ja Tapparalla 16. Eli todella karu oli kolmas erä eilen, vaikka Tappara ei edes mitenkään painostanut. Puolusti vaan keskialueen täydellisesti ja hyökkäsi vastaan.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ymmärrän osittain miksi ei lauota. Huono laukaus pysäyttää tilanteen ainakin ja vastustaja pääsee hengähtämään. 2-3 Mimuutin pyöritys laittaa vastustajan hapoille ja se näkyy vanhoissa pelureissa etenkin matsin lopun ja mahdollisesti myös seuraavana päivänä. Eli kyllä tuossa on hyvääkin. Ja mitä pidempi pyöritys niin sitä herkemmin vastus tekee virheen.

Totta tuokin. Toisaalta Tappara puolustaa omalla alueellaan lähinnä keskustaa ja antaa Lukon pyöriä ympyrää ulkopuolella. Tuo ei kuluta Tapparaa, kun pelaajat lähinnä seisovat ja suojelevat vaarallista sektoria.
 
Latzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Paikat olivat toisessa erässä, kun Tappara ei vielä tukkinnut keskialuetta. Kolmannessa erässä Lukolla kokonaiset kaksi laukausta ja Tapparalla 16. Eli todella karu oli kolmas erä eilen, vaikka Tappara ei edes mitenkään painostanut. Puolusti vaan keskialueen täydellisesti ja hyökkäsi vastaan.

Juuri näin, ensimmäisen erän jälkimmäisellä puolikkaalla sekä toisessa erässä oli paikkoja, ei maistunut. Kolmannessa Tappara pelasi juuri niinkuin pitää ja tappoi Lukon pelin täysin eikä Lukko saanut koko erässä mitään paikkoja.
 
Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y
Ainoa mikä pisti silmään Lukon pyörityksissä oli se, että vetoa säästeltiin. Monesti olisi ollut paikkaa viivalta heittää maalille, mutta pyöriteltiin laidoissa ja viivalla, kunnes kiekko menetettiin.

Tarvitsis enemmän vetoja, niin hyvä tulee.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mielestäni tuossa näkyi Tapparan taktinen osaaminen ja pelaajien kokemus. Lukon ollessa 1-2-johdossa Tappara olisi painanut koko kolmannen erän päälle ja luultavasti tasoittanut. Nyt kun lukemat olivat toisinpäin, Lukko oli täysin aseeton.

Nuo Lukon pyöritykset voivat toimia, mikäli ne päättyvät ratkaisuyritykseen. Pelkkä pörrääminen ulkokehällä ei tuota mitään, mikäli missään vaiheessa ei yritetä murtautua keskustaan.

Onneksi Saarela palaa askiin. Häneltä löytyy taituruutta rikkoa Tapparan puolustus.
 
Kynämestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Häneltä löytyy taituruutta rikkoa Tapparan puolustus.
Junnun taituruudella ei ole siinä vaiheessa väliä, kun Blood tai Mäntylä roikkuu sen pois. Lukon tarttis ajaa vaan röyhkeästi maalille ja laukoa viivasta maskin takaa.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kauan muuten menee tänään, että Virta tajuaa laittaa Saarelan pelaamaan Danforthin kanssa?
 
Kynämestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Oli kiva osallistua. Ensi vuonna paremmin kokeneemmalla nipulla. Kaikki osa-alueet hienoisesti Tapparalle, ei Lukolla ole tällä pelillä saumaa. En kumminkaan vedä herneitä nenään, Ilomäki sentään viimeisteli maalin, jossa oli "net-tumor." Kokemusta seuraavan kauden marssille!
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Jos pärjäämään lähdetään niin kyllä silloin pitää olla kuuden sakissa. Kyllä nuo säälit syö energiaa. Hermostuneisuus ja kokemattomuus näkyy. Lisäksi jos joukkueen kärkipelaajat alisuorittaa tai istuu katsomossa niin ei voida pärjätä. Sopanen taitaa olla huti ja Defazio ei mahdu kokoonpanoon.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
No periaatteessa junnuporukalla kokenutta Tapparaa vastaan. Yksittäisissä peleissä voi haastaa mutta kyllähän Tappara nämä vie 9 kertaa kymmenestä.

Välikausi mikä välikausi. Ensi kaudella pitää saada oikeita vahvistuksia junnujen sekaan. Eikä mitään Eetu Koivistoista tai Fribergiä pidä edes kuvitella tulosyksikköön.
 
No ei ole mikään junnuporukka tämä nyt jäällä oleva Lukko. Joukkue on niin kallis, että ei siihen ihan jokaisella 15 jengillä ole varaa. Tappara on kova ja ei siihen tarvitse kuin tsekata 15 vuotta taaksepäin ja tsekkailla Hakametsän hallinkattoon.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kausi taitaa päättyä ensi Keskiviikkona. Vituttaa, mutta en siltikään päätä pensaaseen laita. Tällä kaudella Lukko on mennyt seurana ison harppauksen eteenpäin, vaikka se ei ihmeemmin kunniataulukossa vielä näy.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Tappara oli tänään tosi hyvä, ja silti oli jo ihan köysissä. Sarjahan on kääntymässä.
 
senilix

Jäsen
Kuka piirtää fläppitaululle nuo ylivoimakuviot.
Kahden miehen ylivoimalla pyöritään ja pyöritetään kiekkoa hyökkäysalueen reunoilla viiden pelaajan voimin. Sitten ammutaan, mutta maalivahti näkee laukauksen jo ennen kuin se lähteekään.
Siellä pitäisi olla liikkuva maski maalivahdin alueen rajoilla KOKO AJAN, ajoittain kahdellakin pelaajalla. Ainakin muut tekevät niin. Ja tekevät ajoittain maalejakin.

Toisin sanoen, Lukko teki Heljangosta suorastaan sankarin....
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Toisin sanoen, Lukko teki Heljangosta suorastaan sankarin....
Tämä. Kivahan siinä on esittää tv-torjuntoja kun näkee 90% vedoista ja 60% tulee suoraan räpylään.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Samaa puheltiin pelin aikana katsomossakin, että Heljanko näkee koko ajan kun veto lähtee ja kiekko tulee nin sehän on kuin kuin marjan poimisi puskasta.

Saiko Lukko tuon 1.57 kestäneen kahden miehen ylivoiman aikana peräti kolme laukausta kohti maalia?
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
5-3 ylivoimalla käytännössä jätkät seisovat paikoillaan kuin kyrpä häissä. Ei tuolla tavalla kovin usein maaleja tule, vaikka suoraan syötöstä pääseekin tinttaamaan.
 
Ojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ylivoima on ollut sysipaskaa pitkin kautta, ei se paremmaksi yhtäkkiä muutu. Liigan ratkaisupeleissä erikoistilanteet ovat vielä isommassa roolissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös