Vuoden urheilija 2019

  • 28 125
  • 178

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tuolla viime vuoden ketjussa oli jo sivuttu hieman tätä tulevaa vuoden 2019 urheilijan valintaa, joten avataanpa oma ketju sille.

Talviurheilukausi alkaa lopussa ja sieltä ei paljoa käteen jäänyt. Kaisa Mäkäräinen ei saanut mitalia omista arvokisoistaan ja eipä tuo maastohiihdon puolellakaan kovin paljon paremmin mennyt. Iivo Niskanen saanee pronssilla joitain ääniä ja sijoitus voi olla ihan kohtalainen, mutta ei tuolla nyt toivottavasti voittoon mennä. Paljonhan se on kiinni siitä mitä loppuvuoden aikana tapahtuu.

Voisikohan viimein olla joukkueurheilijan vuoro? Jalkapallosta sitä nyt ei varmasti tule ja jääkiekkoilijaakaan ei olla koskaan valittu. Koripallosta puolestaan kovasti jotkut liputtavat Lauri Markkasen puolesta, mutta enpä tiedä tuostakaan.

Moottoriurheilussa Valtteri Bottas lienee ainoa kenet voi edes pienellä realismilla nostaa tähän keskusteluun mukaan, toki F1-kausi on kohtalaisen alussa ja voitosta huolimatta en ole vielä kannua viemässä Nastolan torille.

Yleisurheilussa kaikki on jälleen keihäänheitosta kiinni, mutta tuntuu että juna on mennyt senkin osalta. Tero Pitkämäen viime kausi meni pipariksi loukkaantumisen vuoksi ja hankala arvioida että missä kunnossa nyt ollaan. Antti Ruuskasella puolestaan viime kausi oli hankala kun ensimmäisen kerran pääsi kilpailemaan vasta kesäkuussa, toki paransi sitten loppukautta kohti ja olosuhteet huomioiden loppukaudella Ruotsi-ottelun voiton tuonut reilu 82-metrinen oli ihan kelpo suoritus. Mutta mitään hajua ei ole kyllä siitä missä kondiksessa mies tähän kauteen lähteen.

Joku muu, kuka? Talivurheilusta sitä voittajaa nyt siis tuskin tulee, mutta mitäs lajeja tässä on vielä tarjolla? Parayleisurheilusta Leo-Pekka Tähti voi olla kärkikahinoissa mukana jos putsaa pöytää omissa kisoissaan.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Sen verran todettava tuohon "jalkapallosta sitä nyt ei varmasti tule", että jos Huuhkajat menisi karsinnoista kisoihin, joukkueen valinta Vuoden urheilijaksi (mikäli säännöt nykyään sen mahdollistavat) olisi hyvinkin lähellä. Yksilöä sieltä puolelta ei varmastikaan löydy.
 

Rubicon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Teemu Pukin kausi on ollut erittäin kova, varsinkin jos lento jatkuu seuralla loppuun asti ja tuloksena olisi kombo sarjan voitto + maalikuninkuus. Mutta eipä tuolta jalkapallon puolelta Hradecky/Pukki-tason mahtavilla kausilla voittoon asti edelleenkään taideta nousta. Ellei Bottas vie maailmanmestaruutta tai Huuhkajat nappaa arvokisapaikkaa niin Pukille saisi pokaali mennä.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Suunnistus tai joku muu vähän vähemmän esillä oleva laji voi olla vahvoilla tänä vuonna, nyt kun perinteisemmät lajit eivät "varmaa" voittajaa tuoneet. Niskanen voi kyllä vaikka voittaa, mutta toivottavasti ei sentään.

Heikoksi on mennyt, kun miettii millaisia mittelöitä tällä vuosikymmenellä on parhaimmillaan käyty.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Suunnistus tai joku muu vähän vähemmän esillä oleva laji voi olla vahvoilla tänä vuonna, nyt kun perinteisemmät lajit eivät "varmaa" voittajaa tuoneet. Niskanen voi kyllä vaikka voittaa, mutta toivottavasti ei sentään.

Heikoksi on mennyt, kun miettii millaisia mittelöitä tällä vuosikymmenellä on parhaimmillaan käyty.

Suunnistuksessa on tänä vuonna vain kahden henkilökohtaisen kisan + viestin MM ja nekin sellaisessa paikassa, josta ei ihan heti Suomen jengille menestystä valitettavasti odota.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Teemu Pukin kausi on ollut erittäin kova, varsinkin jos lento jatkuu seuralla loppuun asti ja tuloksena olisi kombo sarjan voitto + maalikuninkuus. Mutta eipä tuolta jalkapallon puolelta Hradecky/Pukki-tason mahtavilla kausilla voittoon asti edelleenkään taideta nousta. Ellei Bottas vie maailmanmestaruutta tai Huuhkajat nappaa arvokisapaikkaa niin Pukille saisi pokaali mennä.
Jalkapallon puoleta se on vaatinut Jari Litmasen dominoinnin ja Sami Hyypiän huippukauden että vuoden urheilijan titteli on irronnut. Kaikki kunnia toki Pukille, mutta onhan tuossa nyt vielä hieman eroa että laitatko porukkaa nippuun Mestareiden liigassa vai Championshipissä.

Mutta hyvä kausi Pukilla on ollut ei siinä mitään. Toivottavasti verkot heiluu maajoukkueen peleissä ja Norwichissä jatkossakin.

EDIT:

Hyypiä tosin 2001 ei saavuttanut menestystä Mestareiden Liigassa, mutta oli Liverpoolissa merkittävässä roolissa kun joukkue voitti Uefa Cupin, FA Cupin ja Liigacupin.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Jos Bottaksen kausi jatkuu yhtä hyvin kuin alkoi, niin kukaties....
 

RonSwanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, HIFK, Pittsburgh Steelers, Die Mannschaft
Lauri Markkanen pelasi tuloskaskauden jtn 16 ppg ja tällä kaudella 18,7 jos oikein katsoin.

Jos mies pelaa koko syksyn +20 tasolla eli korottaisi tosta nykyisestä vielä pari pykälää niin mulle riittäisi. Siinä ei Iivon pronssi riitä eikä yleisurheilusta kukaan ole saamasss arvometallia.

Olishan se hassua valita joku kuka ei varsinaisesti voita mitään, mutta + 20 ppg NBA:ssa suomalaispelaajalle..... Olisi... Melkoista.


(Pienen pieni sivuääni: tällä kaudella kolme NHL-tähteämme tulee rikkomaan 82 pinnaa runkosarjaan. Harkitsemisen arvoinen asia, varsinkin jos Rantanen rikkoo sadan rajan!)
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Vuoden joukkue lienee valittu. Vaikla finaaleissa takkiin tulikin niin Kanadan kaataminen ja USAn pakottaminen aina rankkarikisan asti on vertaansa vailla oleva suoritus.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vuoden joukkue lienee valittu. Vaikla finaaleissa takkiin tulikin niin Kanadan kaataminen ja USAn pakottaminen aina rankkarikisan asti on vertaansa vailla oleva suoritus.
No voihan se olla mutta vuosi vielä pahasti kesken, jos esim. Klubi toistaisi muutaman kauden takaisen temppunsa ja pääsisi esim. Eurooppa Liigassa lohkoihin, niin voisi olla sanansa sanottavana äänestyksessä. Toki toisessa ollaan pelkän tulevaisuuden oletuksen varassa vielä ja naisilla hommat on jo tehty hienon kisatarinan muodossa, mutta kuitenkin siis voisi tuossa futiksen puolelta eurokentille pääsyllä laittaa hommat uusiksi.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
ENCE voittaa Berliinissä Majorin ja vuoden joukkue on siinä. Puolassa tuli jo 2. sija.
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
No voihan se olla mutta vuosi vielä pahasti kesken, jos esim. Klubi toistaisi muutaman kauden takaisen temppunsa ja pääsisi esim. Eurooppa Liigassa lohkoihin, niin voisi olla sanansa sanottavana äänestyksessä. Toki toisessa ollaan pelkän tulevaisuuden oletuksen varassa vielä ja naisilla hommat on jo tehty hienon kisatarinan muodossa, mutta kuitenkin siis voisi tuossa futiksen puolelta eurokentille pääsyllä laittaa hommat uusiksi.
Ehkä joo, mutta tuossa tuo tarina ja suomalaiseen mielentilaan sopiva traaginen loppu todennäköisesti kääntää tuon asian leijonille.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Ei mitään mahiksia, että toimittajat äänestäisivät ENCE:n voittajaksi. Ehkä joskus 20 vuoden päästä, kun muu urheilu pienenee e-urheilun kasvaessa.
Mitenkäs iso vaikutus yleisöäänestyksellä on? Vai onko se vaan noissa sykähdyttävissä yms kategorioissa.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Siis kyllä musta vuoden joukkue on toi U20 maailmanmestaruuden voittanut porukka. Matkalla mestaruuteen kuitenkin kaatu Jenkit ja Kanada rapakon takana pienessä kaukalossa.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Siis kyllä musta vuoden joukkue on toi U20 maailmanmestaruuden voittanut porukka. Matkalla mestaruuteen kuitenkin kaatu Jenkit ja Kanada rapakon takana pienessä kaukalossa.

Varmaan kannattaa odotella, miten mm. Huuhkajien käy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös