Ässien juniorit

  • 976 321
  • 3 316

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Se että tämmönen asia tulee julkisuuteen voi toki poikia lisääkin vastaavia ulostuloja, ainakin teoriassa. Tai suunnata ainakin valokeilaa toimintatapoihin. Oli sitten syytä tai ei, sellaista on nykyaika.

Se että somessa ihan fiksunkin olonen ihminen julkasee huoltajan/äidin nimen, on hieman heikko suoritus. Lehti tietysti jätti julkasematta, koska haluaa suojella alaikäistä lasta. Noin periaatteessa. Ehkä se sitten aikusen kiukkua helpottaa jos pääsee purkamaan sitä julkasemalla nimiä.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Luotola voisi myös kirjoittaa "omasta" organisaatiosta vastaavia juttuja. Ei ole kirjoittanut. Luulisi, että suhteillaan saisi kattavamman jutun kirjoitettua, kun yhden äidin tai muutaman vuoden takaisista asioista. Asiatkin oli jo organisaatiossa käsitelty.

En minäkään lehtien palstoilla itke, vaan asia puhuttiin asianosaisten kanssa selväksi.
Ehdottomasti, jos sellaisia asianomaisia löytyy jotka haluavat asiansa kanssa julkisuuteen. Nostan hattua näille raumalaisvanhemmille jotka halusivat tehdä jotakin kiusaamisen lopettamiseksi.
 
Ehdottomasti, jos sellaisia asianomaisia löytyy jotka haluavat asiansa kanssa julkisuuteen. Nostan hattua näille raumalaisvanhemmille jotka halusivat tehdä jotakin kiusaamisen lopettamiseksi.
Tästä casesta ei olla tuotu niitä ydinjuttuja julkisuuteen. Jos tässäkin tapauksessa 2007 syntynyt poika olisi vetänyt Ässät vehkeissä Lukon treeneissä se on ihan tahallista muiden joukkueen jäsenten ärsyttämistä, mitkä liikkuvat lähes kaikkialle omalla nimellä varustetulla Lukko takilla jne. Sen olisi voinut ihan tämän lapsen äiti lopettaa pistämällä pojan päälle vaikka punaisen takin ilman Ässä logoa ja koko tilannetta ei olisi syntynyt. Jos itse muita provosoi tahallaan useimmiten siitä itse kärsiä saa ja sitä tämä nuori poika tosin vielä tiedä, että tuo on muiden provosointia, mutta vanhemmat tietää. Eri joukkuetta saa kannattaa, mutta jos pelaat Lukossa edustat seuran värejä aina seuran tapahtumissa. Se mitä teet vapaa-ajalla niissä Ässä vehkeissä se on sitten ihan sama. Kyseessä on 11-vuotiaat. Vika ei ole silloin lapsissa vaan kotikasvatuksessa.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
En tiedä kuinka läheisiä kokemuksia teillä on junnukiekosta, mutta voin kertoa että jokaisen liigaseuran jokaisessa ikäluokassa on vanhempia, jotka yrittävät tehdä taustalla myyräntyötä ja haittaa sille seuralle. Milloin mistäkin syystä. Milloin peliaika, milloin treenit, aina samat henkilöt joka tapauksessa. E-junnuikäluokassa on varmaan 30-40 pelaajaa samassa ikäluokassa, jotka ikään kuin yhtenä joukkueena toimivat. On päivänselvää että toiminta ei kaikkia miellytä.

Eikös Sahlstedt kertonut siinä Lukon vastineessa että osa jutuista ei ollut edes totta? Ketään ei kielletty kulkemasta ässävehkeissä, kysyttiin onko se järkevää. Äidin mielestä ilmeisesti kyllä. Kuvitellaan että joukkueen toiminnassa on huoltaja, joka levittää valheita naapurikaupungin sanomalehteen. Kenen mielestä hänellä on vielä luottamus jatkaa huoltajana? Ja naapurikaupungin toimittaja tietysti uskoo tätä yhtä osapuolta ja julkaisee mitä sattuu.

Ja jottei jää epäselväksi, kiusaaminen on perseestä.
 
Ymmärrän kritiikin ja epäilyn, mutta ison ja merkittävän urheilumedian kokenut esimies sahais kyllä omaa ja lehtensä jalustaa, jos ei tarkistais faktoja. Tai leikkis näin herkällä aiheella vain härkkiäkseen naapurikaupunkia.

No, katotaan oliko tää tässä, vai tuleeko vielä vastineita sun muita.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Eikös Sahlstedt kertonut siinä Lukon vastineessa että osa jutuista ei ollut edes totta? Ketään ei kielletty kulkemasta ässävehkeissä, kysyttiin onko se järkevää. Äidin mielestä ilmeisesti kyllä. Kuvitellaan että joukkueen toiminnassa on huoltaja, joka levittää valheita naapurikaupungin sanomalehteen. Kenen mielestä hänellä on vielä luottamus jatkaa huoltajana? Ja naapurikaupungin toimittaja tietysti uskoo tätä yhtä osapuolta ja julkaisee mitä sattuu.

Ja jottei jää epäselväksi, kiusaaminen on perseestä.

En ota siihen kantaa sen enempää kumpi osapuolista on edes enemmän tai vähemmän totuudessa, mutta lähinnä huvittavaa on teikäläiseltä kommentoida noilla argumenteilla toimittajaa, kun itse uskot sumeilematta toista osapuolta eli Sahlstedtia. Jossakin siellä välillä se totuus varmasti on, mutta ei nyt kannata kuitenkaan kumpaakaan osapuolta valehtelijaksi väittää. Uskoisin kaikesta huolimatta, että molemmat osapuolet jollakin tasolla kertovat asioista hieman itselleen edullisella tavalla sekä sanavalinnoilla.
 
kepu11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset änärissä
Ylellä juttua jossa Lukon pelaajat innostavat nuoria lukemaan. Videolla nuorten joukossa yks kaveri istuu Ässien virallinen joukkuehuppari päällä...
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Sivusto nostanut Tuomiston Suomi-rankingia pykälän >> 9.

Prospects Ranking 5 / 2018-19 | FinnProspects.com

Steve Kournianosin arvioita U18 Five Nations-turnauksesta

The Draft Analyst | Recap: U18 Five Nations Tournament (February)

RHD Antti Tuomisto (Ranked No. 214): Tuomisto is a big, lanky puck mover whom I needed to see more of before giving him the rankings bump so many were telling me to execute. I like his top-four upside because he handles every role with the same kind of attitude and on-ice demeanor — he’s a battler who doesn’t like to give in, but also plays aggressive and likes to venture deep into the offensive zone. Tuomisto runs the top power play unit, where he displays soft hands to handle tough passes and can unleash a booming shot. His skating is gangly and awkward but he generates a significant amount of power and speed after his third or fourth step. What I liked the most was how he did not back down from any physical challenges and made opponents pay for heading his way.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ylellä juttua jossa Lukon pelaajat innostavat nuoria lukemaan. Videolla nuorten joukossa yks kaveri istuu Ässien virallinen joukkuehuppari päällä...
Kattelin samaa ja naureskelin, että nyt oli osunut hyvä paita pojalle päälle.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kykyjenetsijäguru Göran Stubbin mielestä Antti Tuomistolla saattaa olla pieniä mahdollisuuksia siihen, että valittaisiin ensi kesän draftissa ensimmäisellä kierroksella. Ennen Tuomistos menisivät suomalaisista Kakko, Heinola ja Kokkonen. Stubb antoi haastattelun nhl. com sivustolle.
 
Blade80

Mitäs mieltä palstan gurut on, oisko Heinolalla saumoja NHL soppariin jopa ensi kaudeksi ja sitä kautta Ässillä saumat saada kasvattajakorvauksia jokatapauksessa Heinolasta?
 
Heinolalla on hyvät mahdollisuudet NHL- sopimukseen jo ensi kaudeksi, koska tällä hetkellä häntä pidetään tulevana ykköskierroksen varauksena. Ja näille niitä NHL- sopimuksia useimmiten tarjotaan. Tietysti riippuu myös varaavasta seurasta, että millä aikataululla näiden huippulupausten kanssa halutaan edetä.

Vaikka Heinola tekisi NHL- sopimuksen, niin ensimmäinen kausi voi vielä mennä kotoisessa liigassa. Ja jokaisessa varaustilaisuudessa tapahtuu yllätyksiä ennakkokaavailujen vastaisesti. Viime kaudella esimerkiksi Kotkaniemi oli jossain vaiheessa draft- rankingissa sijoilla 20-30, mutta hyvin menneet 18-vuotiaiden MM-kisoissa nostivat Jepua listalla. Lisäksi Montreal halusi varata ehdottomasti keskushyökkääjän. Toiset lupaukset taas saatetaan varata odotettua myöhemmin.

Joka tapauksessa Heinolan tilanne on tällä hetkellä hyvä, mutta kannattaa muistaa että draft on noin neljän kuukauden päässä. Paljon ehtii vielä tapahtua.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aika kapella rosterilla A joutuu nämä viimeiset pelit kahlaamaan läpi. Eilen Antti Tuomiston peliaika hurja 32:50. Tänään 19h myöhemmin peli. Katsotaan pelaako toisen yli 30min matsin vuorokauden sisään, todennäköisesti.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Aika kapella rosterilla A joutuu nämä viimeiset pelit kahlaamaan läpi. Eilen Antti Tuomiston peliaika hurja 32:50. Tänään 19h myöhemmin peli. Katsotaan pelaako toisen yli 30min matsin vuorokauden sisään, todennäköisesti.

Onko B:llä samaan aikaa omia ja tärkeämpiä pelejä jotka estää nostamasta pelaajia sieltä paikkaamaan edarissa pelaavien A-junnujen tontteja?
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aika kapella rosterilla A joutuu nämä viimeiset pelit kahlaamaan läpi. Eilen Antti Tuomiston peliaika hurja 32:50. Tänään 19h myöhemmin peli. Katsotaan pelaako toisen yli 30min matsin vuorokauden sisään, todennäköisesti.
Tänään Tuomisto kellotti 34:26. Alle vuorokauden sisään siis yhteensä yli 67min!
 
Valtteri Karnaranta palaa tänään Ässien kokoonpanoon B:n pelissä Kärppiä vastaan. Viimeksi pelannut 10.11. maaotteluissa.
 
SammyRumour

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & SHL
Ässien C junnuista löytyy tulevaisuuden helmi maalinsuulle. Nimittäin Juuso Helomaa, TuTon kasvatti, joka pelaa ensimmäistä kauttaan Ässissä.
Valittiin C-nuorten Sm-sarjan parhaaksi pelaajaksi sekä maalivahdiksi. Lisäksi hänet valittiin All Stars - kentälliseen.
Joulun alla hänet valittiin myös U16-maajoukkueeseen.
Alla EP linkki: (kovat ovat tilastot) Juuso Helomaa at eliteprospects.com
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onko Valtteri Karnarannan ja Kalle Myllymaan kaudet paketissa? Molemmat ovat olleet pitkään poissa, mutta tekivät paluuta aiemmin tässä kuussa. Karnaranta pelasi kaksi ottelua ja Myllymaa yhden, ja ovat taas sen jälkeen olleet pois. Olisivat kovia vahvistuksia jo valmiiksi vahvaan B-jun joukkueeseen.
 
Patalogo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät #90 #96
Ässien B-nuoret kohtasivat TPS:n tänään SM-sarjan puolivälierissä Astoralla. Ässät voitti ottelun 4-1 ja ottelusarja on katkolla tiistaina Turuus. Peli oli mukavan vauhdikasta, jossa mentiin vauhdilla päästä päähän. Joukkueet olivat suht tasaset, mutta Ässät oli maalipaikoissaan tehokas. Eero Niemi heilutti verkkoja kahdesti.

Kyllä Antti Tuomisto taitaa olla tulevaisuudessa kova tekijä. Hyvää luistelua, ja pelinlukua. Varsin pehmeät kädet. Tosin kyllä muutama "kämmikin" tapahtui(; Olisi kyllä hienoa, jos päätyisi pelaamaan Ässissä jatkossa. Onhan hän toki vielä raakile. Toivottavasti sarja katkeaa tiistaina, jolloinka joukkue pelaa sitten mitaleista. (meneeköhän näin?)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös