Korean Demokraattinen Kansantasavalta (Pohjois-Korea)

  • 256 990
  • 1 480

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Molemmat johtajat ovat saapuneet kaupunkiin. Kim polttaa rauhallisena tupakkaa ja Trump on Yhdysvaltain presidentti.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Hiukan hämmästyttää nämä teloitukset. Mitä pikku läski kuvitteli saavansa enemmän kuin tähän asti on saanut? Irtautumista todellisuudesta havaittavissa.

Uskoisin noiden kuitenkin vähentävän esimerkiksi vallankaappausyrityksiä. Yritäpä sellaista ja jos se ei onnistukaan, niin. Niin.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Uskoisin noiden kuitenkin vähentävän esimerkiksi vallankaappausyrityksiä. Yritäpä sellaista ja jos se ei onnistukaan, niin. Niin.
Eliitin teloittaminen on monimutkainen juttu. Nää vaikutti olevan normihommissa ilman mitään realistista vaikutusmahdollisuutta USA:n politiikkaan ja siitä saivat pakinnoksi kuoleman. Vaikka pelko lisääntyy, niin uskollisuus voi vähetä. Muistetaan, että P-K:n systeemissä ei tuomiolle joudu vain syylliset, vaan koko suku lähtee vähintään leireilemään. Etuoikeutettujen joukko on elintärkeä regimen jatkuvuudelle ja jos teloitukset koetaan epäoikeudenmukaisiksi ts ilman syytä, niin ne nakertaa järjestelmää sisältä päin. Yksi virhe ei tietysti vaikuta mitään, mutta esim vanhemoien sukulaisten teloittaminen vallan alkuvaiheessa oli jo virhe koralaisessa ympäristössä, missä vanhempia ihmisiä kunnioitetaan suuresti. Tarpeeksi virheitä ja perustukset pettää talon alta...

Onko P-K:ssa ollut koskaan vallankaappausyritystä? Veikaan että ei. Mutta vähentääkö vai lisääkö nämä teloitukset sen mahdollisuutta on kiva akateeminen pähkinä purtavaksi. ;)
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Onko P-K:ssa ollut koskaan vallankaappausyritystä? Veikaan että ei. Mutta vähentääkö vai lisääkö nämä teloitukset sen mahdollisuutta on kiva akateeminen pähkinä purtavaksi. ;)

Ei ole ollut, mutta en usko hetkeäkään, että tälläkin hetkellä jossain porukassa sellaisia ei jollain tasolla pohdittaisi. Mitään aivan suoraan konkreettista ei ehkä ole, mutta kaikenlaisia haaveita ja entä jos -skenaarioita.
 
PK on sortojärjestelmä ja tietysti sellainen tuottaa vastustajia. Keskitysleirit lujittaa vakaumuksen tai vie hengen...ja huhujen mukaan sato olisi taas huono eli nälkä uhkaa taviksia. Kimien mafialla riittää haasteita.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Onko P-K:ssa ollut koskaan vallankaappausyritystä? Veikaan että ei. Mutta vähentääkö vai lisääkö nämä teloitukset sen mahdollisuutta on kiva akateeminen pähkinä purtavaksi. ;)

Useampikin väitetty yritys on ollut, mutta totuutta on aika mahdoton tietää, kun maa on ollut täysin suljettu näidenkin osalta.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos tuolla kontrollikoneistolla, jossa valvonta ja aivopesu alkaa kouluikäisestä, lipsuu kaappausyritykset ohi, niin systeemi on heikko ja tehoton. Tuolla käytetään kontrolliin isot resurssit!
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tuo Kimin mielestä epäonnistuneiden summittainen teloitus on sinänsä jännä kun luulisi tuosta nousevan riski että joku potentiaalinen summittaisesti teloitettava toimisi paniikissa ensin ja tökkäisi Kimmoa vaikka puukolla. Vai onko suuri johtaja sellainen jumalolento että alamaiset alistuvat sen oikkuihin samoin kuin vaikka sään ääri-ilmiöihin?
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Wiljami
Kimien suojelu on kehitetty vuosikymmenten saatossa huippuunsa. Puukolla tökkääminen on hyvinkin hankalaa. Mut tuossa pointissa olet mielestäni oikeassa: Jos hengenlähtö on kiinni vain oikuista, niin saattavat miettiä, että kapina antaa paremmat mahdollisuudet selviytyä.

Ruokapula uhkaa. Isoisä oli hyvä pomo, kun ruokaa riitti. Isä taas heikko kun nälkä oli yleistä. Pikkuläski kohtaa saman haasteen.
North Korea’s Food Situation: Bad but not Catastrophic | 38 North: Informed Analysis of North Korea

Intelligent, Bright and Merciless: A North Korean Official’s Take on Kim Jong-un | nytimes
"He knows quite well that, unless he improves North Korean people’s lives, his days are numbered. He would like to do something, actually. He wants to show the people that he is the one actually solving problems."
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kimien suojelu on kehitetty vuosikymmenten saatossa huippuunsa. Puukolla tökkääminen on hyvinkin hankalaa.

Kukaan ulkopuolinen ei tietenkään pääse tökkäämään, mutta ihan mitä tahansa valokuvia katsomalla näkee kuinka paljon siellä on porukkaa aina ympärillä. Ihan vain tavallisella tehdasvierailulla vaikka.

Sitä ei voi tietää kuinka tarkat järjestelyt on kuvien ulkopuolella ja kuvauskohteet on tarkkaan valittuja. Silti hänen lähelleen kyllä pääsee monia ihmisiä, siinä olisi hyvä lähtökohta kehitellä miten sen tökkäystikun saisi mukaan.

Useimmat ei vain tosiaan taida sitä haluta eikä tulisi mieleenkään. Tehtaanjohtajakin saattaa ihan oikeasti itkeä onnesta kotona eikä miettiä helvetti, kun tuo nyt tulee tänne huomenna.

En ole koskaan suunnitellut kenenkään hengen ottamista vaan silti joskus tuntuu, että ei se kovin vaikeaa ehkä olisi, kun vain kunnolla suunnittelisi, olisi yhteistyökumppaneita ja kenties rahaakin hieman.

Rikoksen tekemiseen vain tarvitsee mahdollisuuden ja motiivin. Aika usein toinen puuttuu ja yhtä usein molemmat.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@pernaveikko
Mä luulen, että tarkistukset on vähintään lentokenttän ulkomaanlentojen veroisia ennen kuin ei-sisäpiiriläisiä päästetään pienemmän läskin läheisyyteen. Kimien regimen takia on tapettu niin paljon, että aina on hyvä mahdollisuus yksinäiseen suteen. Suunnittelun suhteen hommaa hankaloittaa se, että paksun pojan liikkeistä ei ole tietoa etukäteen kovin paljon.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Suunnittelun suhteen hommaa hankaloittaa se, että paksun pojan liikkeistä ei ole tietoa etukäteen kovin paljon.

Näinhän se on, kun ei tiedä itsekään, niin miten joku muu voisi tietää. Sitä vain päättää aamulla viskimuki kourassa mitähän sitä tänään keksisi.

Samalla lailla kuin joku vaikka suomalainen miettii lomasuunnitelmiaan. Jonnekin mennään, mutta ei vielä tiedetä minne.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näinhän se on, kun ei tiedä itsekään, niin miten joku muu voisi tietää. Sitä vain päättää aamulla viskimuki kourassa mitähän sitä tänään keksisi.
Se tekee niin paljon propagandaa telkkuun, että aikatauluja on. Vartijat, kuvausryhmä ja mitä muuta karavaaniin kuulukaan, vaatii jotain systeemiä. Vaan ulkopuolisille kertominen aikataulusta lienee valtiopetos ja teloitus. Propagandan tekemistä ei oikein voi jättää väliin, koska se on oleellinen osa, jolla P-K niminen korttitalo pidetään pystyssä.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Se tekee niin paljon propagandaa telkkuun, että aikatauluja on. Vartijat, kuvausryhmä ja mitä muuta karavaaniin kuulukaan, vaatii jotain systeemiä. Vaan ulkopuolisille kertominen aikataulusta lienee valtiopetos ja teloitus. Propagandan tekemistä ei oikein voi jättää väliin, koska se on oleellinen osa, jolla P-K niminen korttitalo pidetään pystyssä.

Kieltämättä totta, mutta yksi systeemi voisi olla sekin, että siellä ollaan aina valmiudessa. Samalla lailla kuin, jos Trump sanoo nyt Air Force One kehiin, menen tuonne, niin se taitaa liikkua. Puhumattakaan, jos tarvitsee jonkun helikopterin pelkästään.

Ilmavoimien kuvausvierailua äskettäin ainakin väitettiin spontaaniksi. Pidän mahdollisena Kimin vain sanoneen, käydäänpä muuten tuota kautta vähän kurkistelemassa.
 
Kyllä kaikki mestat valmistellaan tarpeelliseen kuntoon ennen propagandan tekoa. Vaikka olisi spontaani piipahdus. Koska normaali siisteys ei riitä oistavan Toverin saapuessa paikalle.

Teloitustieto olikin perätön: Kim pidättänyt ydinlähettiläänsä - vakava rangaistus uhkaa | IL
Väärää tietoa ainakin jonkin verran ollut liikenteessä. Oliko kyseessä kimien juoni saada media-aikaa vai vain etelä-korealaisen lehden väärä haku? Suljettu systeemi, niin uutisia on erinomaisen hankala tarkistaa.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mitähän nyt ovat keksineet:

"Australialaisopiskelija Alekin, 29, epäillään joutuneen pidätetyksi Pohjois-Koreassa – ”Lähes ennennäkemättömän laaja pääsy Pjongjangiin”

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006155474.html

Odotellaan rauhassa lisätietoja, mutta aina on se riski, että jostain syystä olisi taas joutunut jonkin asian pelinappulaksi.

Jos pitää paikkansa, niin vaikuttaapi siltä, että paksu poika alkaa nauttimaan liikaa tappamisen katselemisesta tai tappamisesta.

Kannattaa vierailla eläintarhoissa. Tämä oli tiedossaoleva asia, että oikeasti piraijat eivät käy ihmisen kimppuun, vaikka melko ansiokkaasti viihdeteollisuudessa on sellaista onnistuttu kertomaan.

Nämä on taas näitä, että ei mahdotonta, mutta niinköhän edes pitää paikkaansa.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä oli tiedossaoleva asia, että oikeasti piraijat eivät käy ihmisen kimppuun, vaikka melko ansiokkaasti viihdeteollisuudessa on sellaista onnistuttu kertomaan.
Piraijat käyvät ihmisen kimppuun harvakseltaan, mutta tapauksia tunnetaan.
Piraija on kuin oksasilppuri – katso video : "Kalojen tiedetään harvoin hyökkäävän ihmisten kimppuun. Kuivankauden aikana ravintopulassa riutuvat piraijat saattavat kokeilla hampaitaan uimassa oleviin ihmisiin."

Pitää niitä altaassa nälässä, niin rupeaa pohjois-korealainenkin maistumaan.

PK on suljettu valtio ja avoimuus ei kuulu hyveisiin. Siksipä laitoin tuonne alkuun: "Jos pitää paikkansa."
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Taas on pari ohjusta laukaistu. Miksipäs ei, koska voi.

Monet käyttää ilotulitteitta.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kimin into lööppeihin ei ole hävinnyt mihinkään. Esillä pitää olla. Yksi PK:n regimen pelkoja on, että maa vain unohdetaan.
 
Morgoth

Jäsen
Kimin into lööppeihin ei ole hävinnyt mihinkään. Esillä pitää olla. Yksi PK:n regimen pelkoja on, että maa vain unohdetaan.

Ilmeisesti ei kuitenkaan halua uutta kaveriaan tai fanipoikaansa Trumppia suututtaa, kun tyytyi vain lyhyen matkan ohjuksiin. Kenties siellä jotkut tykistöharjoitukset tarvittaessa saadaan aikaan, jos ei noita mannertenvälisiä enää uskalleta ampua.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ilmeisesti ei kuitenkaan halua uutta kaveriaan tai fanipoikaansa Trumppia suututtaa, kun tyytyi vain lyhyen matkan ohjuksiin. Kenties siellä jotkut tykistöharjoitukset tarvittaessa saadaan aikaan, jos ei noita mannertenvälisiä enää uskalleta ampua.

Tai sitten pakotteet purevat eikä ole rahaa ampua mannertenvälisiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös