Jatkoajan Fantasy Pool NHL-edition -seurantaketju

  • 27 013
  • 301

Knap

Jäsen
40 pistettä kärkeen on kyllä mulla liian paljon, voitto tainnut mennä sivusuun, mutta mahdollisuudet 2. ja 3. sijaan olisi vielä, 20 pisteen ero niihin. Eniten vituttaisi jäädä 4. sijalle, kun ei edes rahaa saa yhtään. Spooner on ainakin herännyt hieman, eli sieltä voisi jotain pisteitä tulla vielä, tosin ei mitään ratkaisevaa.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Kyllähän teikäläisen ylivoimaisuus on vienyt maun tästä kisasta. Omasta jengistä löytyy muutama epäonnistuja sekä pari selkeästi huonoa valintaakin. Tosin myös pari kaveria pelannut ennakko-odotuksia paremmin.
Ero on kieltämättä pysynyt noin 20 pisteessä takaa-ajajiin jo parin viikon ajan, mutta onhan tässä vielä kuukausi runkosarjaa jäljellä, joten vielä ei voi juhlia voittoa tai edes ajatella sitä sivulauseessakaan.

Omista varauksista heikoimmin ovat suoriutuneet viimeisellä 11. kierroksella varattu Hyka neljällä pisteellä ja viimeinen puolustajavalintani 9. kierroksella Pionk 21 pisteellä, mutta keskikierrosten helmet ovat osuneet nappiin ja niillä kierroksillahan hyvin menestyvät organisaatiot erotetaan akanoista, koska kuka vain osaa poimia ykköskierroksella piste per peli -tahtia pelaavan kenttäpelaajan, mutta sitten scouttaustaidot eivät riitä löytämään tarvittavaa syvyyttä ja leveyttä taustalle.

1. kierros G. Giroux 73p
2. kierros V. Tarasenko 58p
3. kierros P. Bergeron 63p
4. kierros J. Guentzel 63p
5. kierros R. Luongo 31p
6. kierros T. Chabot 48p
7. kierros A. Tuch 47p
8. kierros E. Gustafsson 48p
9. kierros N. Pionk 21p
10. kierros D. Strome 46p
11. kierros T. Hyka 4p
 

Ferris

Jäsen
Meikäläisen kiri on kyllä hyytynyt täysin siihen ettei Capitalsin ylivoima ole toiminut odotetusti. Tai siis kyllähän se toimii kohtuullisesti mutta väärät miehet tekee pisteitä. Ketuttaa katsella pelikoosteita, kun joka pelissä Kuznetsov-Oshie-akseli ei saa kiekkoa maaliin. Yhtälailla Salmingin tavoittaminen on ollut haasteellista senkin puoleen, että kun oma pistekunkku O'Reilly tekee pisteitä niin yleensä samalla pisteet on saanut myös Tarasenko. Kärkisija on utopiaa, mutta kyllähän noi muut palkintopallisijat oikein hyvällä kirillä vois olla mahdollisia vielä tavoittaa.
 

Zigmund

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Pikkasen liian kovaa vauhtia on kyllä kärki kiitänyt ja oma pieni kiri näköjään riittää vaan kärkikymmenikköön. Kyle Turris alotti kauden hurjana, mutta meni loukkaantumaan, eikä sen jälkeen oo saanut yhtään mitään aikaseksi. Toinen todellinen floppihaku oli Jordan Eberle, joka saanut vaan isompaa roolia ja silti vaan jatkaa tehottomuuttaan. Nämä kaksi sankaria, kun oisivat jatkaneet viime kauden pistetehtailua edes ja ilman Vasin loukkaantumista oltaisiin luultavasti taisteltu melkein koko kisan voitosta.
 

Nick Neim

Jäsen
Vähän hämmentävältä tuntuu, että edelleen omalla joukkueella on pelattuja pelejä eniten kaikista joukkueista. Vähän väliä on tullut tuskasteltua Bishopin poissaoloilla, harmiteltu Burakovskyn penkittämistä (joka on muuten parantanut rutosti! Liian myöhään tosin) tai pelätty Krejcin loukkaantumista historiaan peilaten, mutta hyvin on kyllä omassa jengissä isoilta poissaoloilta vältytty.

Ero kärkeen alkaa olla suuri (kiitti vitusti Chayka) ja tällä hetkellä majaillaan katkerimmalla nelospaikalla, vaikka koko kausi on tullut pyörittyä ainakin lähellä kärkiporukoita. Loppukirin aika poijjaat.

Juuri teitä tarkoitan, Andre, Will ja Samuel. Konkarit ovat oman osansa hoitaneet kiitettävällä tasolla, kuten myös meidän joukkueen juniori Brady.
 

Dragunov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Musta tuntuu että oon ollu koko kauden sijalla 22 ja siitä suurimmat kiitokset Burnsille ja Jonesille, jotka tätä mun luuserien laivaa on ohjannu.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Tarasenko poissa kymmenen päivää, Chabot viikosta viikkoon ja Luongo on jum*l*uta jäänyt jonkin tuntemattoman farmimaalivahdin taakse jumiin peliajassa. Vielä annetaan valitettavasti siimaa pojille ottaa kiinni Team Salming...
 

Nick Neim

Jäsen
Pidä @Esgo pää ylhäällä, koko loppukausi tulee!

Joukkueeni kanssa keskusteltaessa tulimme siihen lopputulokseen, että lähdemme tavoittelemaan sijaa 3 kaikin mahdollisin käytössä olevin keinoin. Eroa on tällä hetkellä 5 pistettä, joten mahdollisuuksien rajoissa edelleen mennään. Kaikki huutosyötöt, tyhjät maalit ja hyvin epämääräiset ja kyseenalaiset ohjaukset tulemme ottamaan käyttöömme. Yhtäkään tehopistettä ei jää saamatta. Kaikki kivet käännetään. Jotta meidän, meidän joukkueemme, nousee lopulta mitalisijoille kauden päätyttyä.

Piispakin puhkesi rukoilemaan kesken palaverimme, mutta se paljastuikin lopulta pelkäksi kiroamiseksi, kun vanhat vammat aiheuttavat taas kipuja. Nuoruus ei tule yksin.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
10 pistettä eroa ja kymmenen päivää maailman kenties kovatasoisimman jääkiekkosarjan runkosarjaa jäljellä. Piste per päivä olisi siis mahdollista menettää etumatkaa. Pahimmillaan ero taisi olla jo viidessä pisteessä, kun @strapat'in pojat ovat olleet vakuuttavassa kevätkunnossa. Sen verran pelottaa, että olen harkinnut ehdottaa diilin tekemistä jo @strapat'ille. Joskin sopimuksen hierontaa vaikeuttaa se, että viholliseni ei ole kirjoittanut palstalle sitten joulukuun, mutta ilmeisesti lukee kuitenkin aktiivisesti palstaa. En tiedä, jännittää niin perkaleesti nykyään avata tulospalvelu aamuisin ja katsoa, että miten omat varaukseni ovat suoriutuneet suhteessa strapatin vastaaviin.
 

strapat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, TB, PattU, Jokerit
Pahimmillaan ero taisi olla jo viidessä pisteessä, kun @strapat'in pojat ovat olleet vakuuttavassa kevätkunnossa.
Itseasiassa just päinvastoin :D Tuntuu että kaikilla mun pelaajilla alkanut hyytyyn jo tässä viimeisen kuukauden aikana.

Tehdäämpä tässä samalla pieni katsaus oman joukkueen suoritukseen suhteessa omaan ajatukseen pojoista:
Nikita Kucherov; 121p tähän mennessä. Ehdottomasti ylisuorittanut. Odotin sellaista 90-100pojoa. Yleensä en varaile suosikkiseuran pelaajia, mutta nyt ajattelin tehdä poikkeuksen ja se kannatti.
Filip Forsberg; 46p. oli hyvässä vireessä mutta loukkaantui ja oli poissa parikymmentä peliä jonka jälkeen ollu vaisumpaa. Odotukset oli kuitenkin siellä 70-80 pistettä.
Nicklas Backstrom; 70p. tasaista suorittamista. Odotukset 70-75p. joten tavotteissa on.
Colton Parayko; 26p. ollut pettymys. Odotukset jossain 40 pisteen luokassa.
Elias Lindholm; 77p. yllättänyt positiivisesti. Odotukset oli 50-60p. Tosin nyt hyytynyt viime peleissä. Sais jatkaa pisteiden tekoa nii kisa pysyy jännittävänä :)
Jakob Silfverberg; 38p. pettymys. Jossain haaveissa oli että vihdoin tulis se huippu kausi ja takois n. 55-65 pistettä.
Robin Lehner; 55p. Viimesimpiä maalivahteja joten ei juuri odotuksia.
Marc-Edouard Vlasic; 24p. pieni pettymys. Ajatuksena oli että keräis huutosyöttöjä Karlssonin ja Burnsin parina, muttei sitte kuiteskaan..
Pavel Zacha; 21p. iso pettymys. Toiveissa oli että ottaisi roolia Devilsissä ja keräis n.40-50 pistettä.. ei sitte.
Duncan Keith; 37p. ajatuksena että vetää vielä hyvän kauden. Noh ainakin siinä mun tavoitteessa menee kun ajattelin 35-40 pojoa.
Oskar Lindblom; 29p. tulokas josta ei mitään tietoa ja ajatukset kunhan jotain sais kerättyä joitain haja pisteitä. Kiitokset tästä LostHorizon! :)
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
592 vs. 576. 16 pistettä ja enää yksi yö. Toivon viimeiseltä yöltä kahdeksan pisteen saalista yltääkseni maagiseen haamurajaan 600 pisteeseen, jonka jälkeen edes strapatin organisaation mahdollinen haamunousu voittoon ei harmittaisi.
 

Esgo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit pre KHL
592 vs. 576. 16 pistettä ja enää yksi yö. Toivon viimeiseltä yöltä kahdeksan pisteen saalista yltääkseni maagiseen haamurajaan 600 pisteeseen, jonka jälkeen edes strapatin organisaation mahdollinen haamunousu voittoon ei harmittaisi.

Aika vankoilta näyttää kärkikolmikon sijoitukset, täytyy nappikierros osua jotta jokin muuttuisi. Karille tsemppiä vikaan puristukseen, pelko perseessä täällä on viime kierrokset seurattu tilanteen kehittymistä!
 

Nick Neim

Jäsen
Aika vankoilta näyttää kärkikolmikon sijoitukset, täytyy nappikierros osua jotta jokin muuttuisi. Karille tsemppiä vikaan puristukseen, pelko perseessä täällä on viime kierrokset seurattu tilanteen kehittymistä!
Ainakin Stone ja Carlson huilasivat, joten ei Bishopinkaan nollista taida olla apua, kun Atkinsonikin tuhnuili 6 maalin illassa kiikarit. Hyvä skaba oli, onnittelut kolmossijasta!

Sekä luonnollisesti onnittelut myös voittajalle ja kakkoselle!
 

Abdel

Jäsen
Onnittelut kärkikolmikolle!

Harmittavan epätasainen oli oma joukkueeni tähän kauteen. Tuli muutama täysosuma (Drai, Hertl, pikkutuzzi mm.) Vastapainoksi karmeita huteja Kungenin ja Eelin muodossa.

Ensi syksynä viisaampana!
 

F#21

Jäsen
Onnittelut tosiaan kärkikolmikolle!

Mites tehdään tuon seurantataulukon kanssa? Laitanko päivitykset seis kun HR päivittää omat tilastonsa vai odotetaanko tuleeko tässä vielä jotain korjauksia pelaajien pisteisiin?
 

Esgo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit pre KHL
Ainakin Stone ja Carlson huilasivat, joten ei Bishopinkaan nollista taida olla apua, kun Atkinsonikin tuhnuili 6 maalin illassa kiikarit. Hyvä skaba oli, onnittelut kolmossijasta!

Kiitos, taitaa tosiaan kolmospaikka olla plakkarissa vaikkei mikään nappilopetus osunutkaan.

Kiitokset kaikille skaban järjestämiseen osallistuneille, erityisesti Licolle, Futurehockeylle (pelaajalistaus) ja F#21:kö nyt oli vastuussa tästä kauden mittaan erinomaisesti toimineesta tulosseurannasta! Ensi kaudella ilman muuta uudestaan, omasta mielestä panoksen nostamista 20€ voisi harkita. Varattavien pelaajien määrä tuntui aika hyvältä, hieman joutui laarejakin kaivelemaan.
 

Nick Neim

Jäsen
Onnittelut tosiaan kärkikolmikolle!

Mites tehdään tuon seurantataulukon kanssa? Laitanko päivitykset seis kun HR päivittää omat tilastonsa vai odotetaanko tuleeko tässä vielä jotain korjauksia pelaajien pisteisiin?
Taitaa kärkikolmikon eli "merkittävien" erot olla sellaisia, että edes parinkaan pisteen korjaaminen ei tuloksia varmaankaan muuta. Ajattelin toki varmistaa omat pisteet vielä ihan käsinkin laskemalla, kun tuossa nelossijalla keikutaan. Harvemmin sieltä kai kovinkaan montaa muutosta kerralla tulee, joten eiköhän me tuohon viimeisen päivityksen pistetilanteeseen uskalleta luottaa.

Kiitokset muuten vielä teikäläiselle tästä pisteseurannasta! Aivan jäätävän hyvä lisä, koska rehellisyyden nimissä, eihän tuota seurantaa olisi varmaan kukaan jaksanut naputella kuin pari kertaa kaudessa.
 

Knap

Jäsen
Onnittelut @Salming ja muille kärkikolmikossa. Salmingille ylivoimainen voitto periaatteessa, kun tuolla kärjessä oli varmaan puolet runkkarista.

Oma kisa oli ihan positiivinen yllätys. Ykkösenäkin tuli käytyä,ja kokoajan TOP-10 tuli pysyttyä, pääsääntöisesti TOP-5.

Oma joukkueeni oli ihan ok muutenkin. Kane oli yksi parhaimmista haisteluista varmaan tässä skabassa ja ykköshevonen 109 pisteellään. Samaan kastiin varmaan voi Morgan Riellyn heittää, pakkien pistepörssin kolmonen. Loput oli aika tasapaksua sitten, Gibson maalivahtina oli pettymys Anaheimin huonon kauden takia, vaikka silloin ajattelinkin hemmetin hyvänä valintana. Suter, Konecny, A. Johnsson, Labanc ja Bozak tekivät budjetoidut 40-60 pistettä kaikki, tähän kastiin päätyi myös Pacioretty, vaikka hältä kyllä enemmän odotin. Andreas Johnsson oli kyllä hyvä haku rookieksi multa, vähän pelotti jättää viimeisille hetkille tuo valinta, mutta Johnsson oli mun listoilla korkealla.

Pettymykseksi voi ehdottomasti Ryan Spoonerin laittaa 9 pisteellään. Ajattelin, että pääsee Nykissä vastuun rooliin, ja paskat. Matt Grzelcyk teki 17 pinnaa, joka on hänen perustasonsa (tosin loukkaantuikin), olisi muuten ollut varmasti mahdollisuuksia rikkoo 20 pistettä.

Tietenkin yksittäisiä pelaajavalintoja olisi voinut paremmin tehdä, mutta tyytyväinen omiin valintoihin edelleen.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Team Salming 2018 - 2019:

Käydäänpä sitten hieman läpi joukkueeni alkukautta.

Ensimmäisellä kierroksella numerolla kahdeksan varasin viime kaudella 100 pistettä mättäneen Claude Girouxin. Odotukseni hänen suhteen olivat, että 100 pistettä ei toistu, mutta vähintään 85 pistettä Giroux kykenisi tekemään, koska hän pelaa yhdessä sarjan parhaista ylivoimaviisikoista, joka on todistanut tasonsa monen vuoden ajan. Alku on ollut hyvä, sillä seitsemään otteluun kasassa on kymmenen pistettä. Jälkikäteen spekuloituna olisin voinut varata myös Matthewsin tai Tavaresin, mutta koska tiesin Flyersin ylivoiman olevan takuuvarma suorittaja, en ole katunut Girouxin valintaa.

Toinen varaukseni oli numerolla 65 Vladimir Tarasenko. Bluesin tähti on takonut kuuteen otteluun viisi pistettä. Valitsin Tarasenkon, koska Blues oli vahvistunut kesän aikana ja oletin samalla Tarasenkon nousevan viime kauden 66 pisteen pohjanoteerauksesta takaisin reippaasti yli 70 pisteen mieheksi. Tavoitteeni oli ja on, että kauden lopussa Tarasenkolla on 80 tehopistettä. Se on edelleen mahdollista, mutta tahti ei saa hiipua pimeinä talvi-iltoina.

Kolmas varaus numerolla 80 oli Patrice Bergeron. Siitä lämpimät kiitokset minua ennen varanneelle nimimerkille @Teemu#8, joka varasti Ilja Kovalchukin nenän edestä ja päädyin Bergeroniin, joka on tällä hetkellä pistepörssin viiden kärjessä 13 pisteellä. Kunhan hän pysyy terveenä, piste per peli -tahti säilynee nyt vähintään, mikä olisi sensaatiomaista. Yksi maukkaimmista draftryöstöistä alun perusteella.

Neljäntenä nimenä huusin numerolla 137 Jake Guentzelin. Toivoin, että viimeisen sopimusvuoden kunniaksi Guentzel alkaisi tehoilemaan myös runkosarjassa piste per peli -tahdilla kuten hän on tehnyt kaksissa edellisissä pudotuspeleissä. Kuuteen otteluun on syntynyt tehot 4+0. Hörnqvist on edelleen säilyttänyt roolinsa ykkösylivoiman maalinedusmiehenä, joka on rajoittanut Guentzelin pistetehtailua, vaikka hän tasaviisikoin pelaa maailman parhaan rinnalla. Ei auta kuin siis toivoa ruotsalaisen loukkaantumista, jotta Jake nousisi pysyvästi ykkösylivoimaan. Muutoin oletusarvo on, että yli 60 pistettä Guentzel ei saa tehtyä. Jälkikäteen katsottuna viisaampaa olisi ollut valita esimerkiksi viisi numeroa myöhemmin varattu Evander Kane.

Viides varaukseni oli: Terve Roberto Luongo.
Olen pettynyt. Viime kauden kolmanneksi parhaan torjuntaprosentin kohtuullisen määrän pelejä pelanneista maalivahdeista omistanut Luongo meni ja loukkaantui ensimmäisessä ottelussa kuukaudeksi. Minulle myytiin viallinen tuote, vaikka nimenomaan halusin terveen yksilön, mutta takuu ei ollut voimassa. Toivon, että Luongo ei enää uudestaan loukkaannu ja pystyisi vielä raapimaan 20 voittoa ja tuomaan noin 45 pistettä.

Kuudennella kierroksella oli aika varata ensimmäinen puolustaja numerolla 209. Thomas Chabot oli minulla muutenkin listoilla korkealla ja kun vielä Karlsson treidattiin hänen edestään pois sopivasti draftin jälkeen, Chabotin vastuu ja rooli vain kasvoi. Kuuteen otteluun kahdeksan pistettä on toki ylittänyt odotukseni, mutta tiesin hänen olevan hyvä poika junnukisojen muistikuvien ja viime kauden Youtube-kohokohtien perusteella. Bergeronin ohella loistavin haku varausvuoroon nähden toistaiseksi.

Seitsemäntenä otin oman pojan, Alex Tuchin. Valitettavasti hän loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa eikä ole vielä avannut kauttaan, mutta palannee ensi viikolla askiin vihdoin, joten vajaat kymmenen peliä jäi nyt väliin. Siltikin kautta on vielä hänelläkin 70 ottelua jäljellä ja toivon, että odotukseni 25+25 tehoista toteutuvat vähintään. Paciorettyn ja Haulan rinnalla tehoja pitäisi syntyä tasaviisikoinkin, koska Tuch pystyy nostamaan heidät suurempaan loistoon kuin on toistaiseksi nähty. En kadu valintaa toistaiseksi.

Kahdeksas valintani oli taas puolustaja. Suunnitelmana oli valita Nutivaara, mutta hänet vietiin nenän edestä, joten päädyin numerolla 281 Erik Gustafssoniin. Ennen draftia en ollut edes kiinnittänyt häneen huomiota, mutta varaustilaisuuden edetessä ja potentiaalisten puolustajien huvetessa aloin katsomaan tarkemmin viime kauden puolustajien pistepörssiä ja intuitioni käski valita Gustafssonin muutaman kohokohtapätkän katsottuani. Valinta on ollut oiva, sillä kasassa on neljä pistettä kuudessa ottelussa. Jos kauden lopussa Gustafsson on nakuttanut 35 pistettä, voisin olla todella tyytyväinen.

Yhdeksännellä kierroksella valitsin Neal Pionkin. Sama juttu kuin Gustafssonin kohdalla eli en tiennyt kaverista mitään ennen draftia, mutta varaustilaisuuden aikaisella tarkemmalla tutkimisella hän vaikutti potentiaaliselta pojanklopilta. Viidessä ottelussa kasassa on tehot 0+3, mikä on hyvä alku, koska jonkin pelin Pionk taisi istua katsomossakin, mutta teki sitten yhdessä ja samassa pelissä kaikki kauden tehopisteensä. Odotan Gustafssonin tavoin hänen päätyvän 30-35 pisteeseen, jos hän pysyy terveenä ja saa pelata ainakin toisinaan kakkosylivoimassa.

Kymmenentenä täydensin hyökkääjistöä Dylan Stromella numerolla 352. NHL-tason laukaus on tuottanut toistaiseksi tehot 1+0 kuudessa pelissä eli riskinotto ei ole toistaiseksi onnistunut. Melkeinpä kuka tahansa muu olisi ollut parempi varaus tähän kohtaan, mutta jos haluaa voittaa, pitää riskeerata jonkin verran. Jospa Strome vielä parantaisi ja tekisi edes 30 pistettä, jotta en antaisi liikaa tasoitusta.

Viimeinen varaus oli alusta asti selviö eli Tomas Hyka. Oletin, että kukaan muu ei tajunnut hänen olevan edes tulokas. Alku näytti pahalta, kun hänet pudotettiin nopeasti leiriltä AHL:aan, mutta Hyka sai kutsun ylös pian, kun Vegasin kausi lähti yskähdellen käyntiin ja kolmosketju vuoti. Pirteät otteet siinä ovat nostaneet Hykan jo Haulan ja Paciorettyn rinnalle siksi aikaa, että Tuch on sivussa, joten periaatteessa tämä on win-win tilanne. Ainoa ongelma on se, että energisyydestä huolimatta Hykan pistesarake näyttää nollaa ja pelkään, että kun Tuch on pelikunnossa, Hyka lähtee takaisin farmiin, vaikka on ollut paljon parempi hyökkäyssuuntaan kuin Lindberg tai Carpenter. Unelmani toki on, että Hyka saisi jatkaa loppukauden kolmosketjun laidassa Eakinin ja Nosekin rinnalla.

Kokonaistilanteessa olen kahdeksantena 35 joukkueen sarjassa, mikä on yli odotusten loukkaantumiset huomioiden. Kärkeen on onneksi eroa vain seitsemän pistettä. 55 ottelussa kerätyt 48 pistettä tarkoittavat sitä, että PPG-sarakkeessa on lukema 0.91, joka puolestaan on sarjan toiseksi paras liminin jälkeen. Ero kolmantena olevan KaljaVeikon lukemaan 0,84 on huomattava. Kunhan saan siis sairastuvalta Luongon ja Tuchin takaisin pelikuntoon, kaikki on mahdollista.

1. kierros #8 G. Giroux 82gp 22+63=85p, pistepörssin 19:s
8. Claude Giroux

Seuraavana @Parker27
- Päädyin varaamaan ensimmäisellä kierroksella edelliskauden pistepörssissä toiseksi sijoittuneen Claude Girouxin tosiaan sen vuoksi, että Philadelphian ylivoimaa pidin pisteautomaattina. Noh, lopulta Flyersin ylivoima oli vasta sarjan 23. paras eli Giroux-Gostisbehere-Voracek takakolmio ei ollut ihan niin tehokas kuin oletin, mutta riittävän tehokas kuitenkin, jotta Giroux ylsi asettamaani tavoitteeseen eli vähintään piste per peli -tahtiin. Missään nimessä en odottanut sadan pisteen kauden toistoa, vaan noin 85-90 pisteen kautta, joka siis toteutui, joten näin jälkikäteen voi olla ihan tyytyväinen. Lisäksi Giroux pelasi kaikissa otteluissa kuten kapteenin pitääkin ja oli joukkueeni paras pistemies.

2. kierros #65 V. Tarasenko 76gp 33+35=68p, pistepörssin 58:s
Kas, tunnin koiralenkin aikana ehtikin tulla jo oma vuoro. Vladimir Tarasenko liittyy organisaatiooni.

@Teemu#8
- Tarasenkon alkukausi oli todella floppi, mutta kevätpuoliskolla hän lähes lunasti odotukset tai ainakin pelasti kasvonsa. Viime kauden 66 tehopisteen saalis parani lopulta vain kahden pisteen verran ja toivomani lähemmäs 80 pisteen kausi jäi haaveeksi, mutta kevätkauden tasonnoston ansiosta annan hyvän arvosanan lopulta Tarasenkolle, mutta en kiitettävää toisin kuin Girouxille. Tarasenkon jälkeen seuraava varattu pelaaja draftissa oli muuten Marc-Andre Fleury, joka keräsi kaiketi 88 pistettä, joten ihan nappiin toisen kierroksen valintani ei mennyt, mutta ei tästä nyt jossiteltavaakin jää, kun päätin varata ensiksi hyökkääjiä useamman kappaleen.

3. kierros #80 P. Bergeron 65gp 32+47=79p, pistepörssin 29:s
Jaahas, Ilja ryöstettiin nenän edestä. Patrice Bergeron sitten.

@Parker27
- Edelleen massiiviset kiitokset käyttäjälle @Teemu#8, joka nappasi Kovalchukin (16+18=34) nenän edestä ja olin pakotettu valitsemaan Bergeronin, joka pelasi jo viime kaudella piste per peli -tahtia, mutta missasi parikymmentä peliä. Tälläkin kaudella tuli yksi pidempi loukkaantuminen, joka vei noin kuukauden, mutta silti Bergeron takoi uskomattomat 79 pistettä. Fantastinen kausi ottelumäärään nähden.

4. kierros #137 J. Guentzel 82gp 40+36=76p, pistepörssin 34:s
- Alkukaudesta olin jo vaihtamassa Guentzelia Evander Kaneen katumuksissani, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Ilman säännöllistä ykkösylivoima-aikaa 40 maalia ja 76 pistettä on huima saavutus. Toki toivoin, että pudotuspelien vire siirtyisi viimeisen sopimusvuoden kunniaksi runkosarjaan ja niin kävikin. Varausnumeroon nähden todella hyvä haku Bergeronin tavoin ja muutoinkin neloskierroksella varatuista kenttäpelaajista kaiketi vain Huberdeau teki enemmän pisteitä, mutta hänet varattiin ennen vuoroani.

5. kierros #152 R. Luongo 42gp 0+1=1p, 18 voittoa, yksi nollapeli =39p
Terve Roberto Luongo.

@Parker27
- Luongo tietysti loukkaantui avauspelissään ja oli kuukauden sivussa. Sen jälkeen ei oikein missään vaiheessa vakiinnuttanut ykkösvahdin asemaa kuin vasta maaliskuussa tuoden muutaman peräkkäisen voiton ansiosta joitakin pisteitä. Alkukaudella toivoin loukkaantumisen jälkeen, että Luongo tsemppaisi itsensä 45 pisteeseen ja 20 voittoon. Ihan siihen asti hän ei yltänyt, mutta ei kauaksikaan jäänyt. Riittävä suoritus pisteiden valossa, mutta melko huti tämä valinta kuitenkin oli, koska tarjolla olisi ollut vielä muun muassa Andersonia, Markströmiä, Huttonia ja Lehneriä.

6. kierros #209 T. Chabot 70gp 14+41=55p, pistepörssin 87:s, puolustajien pistepörssin kymmenes
Kyllä minulle 45 pisteen puolustaja kelpaa. Thomas Chabot.

@Teemu#8
- Ja näin. Muistelin, että mainitsin Chabotin olevan 50 pisteen puolustaja, mutta olinkin näköjään puhunut vain 45 pisteen pelaajasta. Chabot laittoi siitä vielä kymmenen pistettä paremmaksi. Erik Karlssonin kauppaaminen pois tieltä edesavitti sensaatiomaiseen alkukauteen, jonka jälkeen sitten kauden keskivaiheilla pienten vammojen ohessa pistetehtailu rauhoittui, mutta lopulta se 45 ja 50 pisteen rajat ylittyivät kepeästi. Onnittelen itseäni erinomaisesta scouttauksesta, kun numerolla 209 sai kuudenneksi tehokkaimman puolustajan.

7. kierros #224 A. Tuch 74gp 20+32=52p, pistepörssin 105:s
Hmm. Pohdin todella kauan hyökkääjän ja puolustajan välillä, mutta valintani on Alex Tuch.

@Parker27
- Vähintään 50 pisteen kausi oli toiveissa ja se toteutui. Ensimmäiset kahdeksan peliä Tuch missasi loukkaantumisen takia, mutta palatessaan kokoonpanoon pelasi todella pitkään pinna per peli -tahtia nousten sisäisen pistepörssin kärkeen. Pari viimeistä kuukautta ovat olleet hieman vaisumpia Tuchilta ja tehoilu on taantunut melko pahastikin, mutta sai kuitenkin sen 50 pisteen rajan rikottua.

8. kierros #281 E. Gustafsson 79gp 17+43=60p, pistepörssin 74:s, puolustajien pistepörssin kuudes
Huoh, Nutivaara olisi kelvannut. Kokeillaan sitten yksilöä nimeltä Erik Gustafsson.

@Teemu#8
- Huh, kiitokset @eeMule siitä, että nappasit Nutivaaran neljä vuoroa ennen omaa vuoroani, jolloin "jouduin" valitsemaan Gustafssonin. Nutivaara taisi tehdä lopulta vain 21 pistettä, kun puolestaan Gustafsson takoi 39 pistettä enemmän. Jos olisin ottanut Nutivaaran, en olisi voittanut, joten pieniä ovat marginaalit. Mutta eipä siinä, onnittelen itseäni taas erinomaisesta scouttauksesta. Intuitioni oli oikeassa potentiaalista muutaman kohokohtapätkän perusteella. 35 tehopisteen tavoite ylittyi kirkkaasti, kun Gustafsson pääsi operoimaan Blackhawksin ykkösylivoimassa ja jakamaan kiekkoa siipiin Kanelle ja DeBrincatille.

9. kierros #296 N. Pionk 73gp 6+20=26, pistepörssin 317:s, puolustajien pistepörssin 74:s
Roskaa enää jäljellä, joten täydennetäänpä puolustus Neal Pionkilla.

@Parker27
- Alkukaudesta Pionk teki pisteitä hyvin, mutta sitten seurasi noin 30 pelin jakso, jonka aikana tehot olivat luokkaa 0+2. Maaliskuussa Pionk piristyi taas hieman ja ylsi lopulta tyydyttävään 26 tehopisteen yhdeksännen kierroksen varauksena ja puolustajista sijoitus oli lopulta 74:s pörssissä, mikä on ihan jees, kun kaksi muuta puolustajavarausta olivat kymmenen parhaan joukossa.

10. kierros #352 D. Strome 78gp 20+37=57p, pistepörssin 78:s
Käsittämätöntä, että Dylan Strome on vielä vapaana.

@Teemu#8
Arvoin Bozakin ja Stromen välillä aika kauan, mutta en vain usko tuohon Stromeen. Etenkin kun hyökkäys on kovempi Arizonalla nyt, niin saa nähdä.
Prkl, sen piti tulla mulle!
Oli toisena valintana mulla, pähkäilin otanko nyt vai ensi kierroksella. Hyvä valinta jos vain saa luottoa Tocchetilta!
No jaa, vaikea nähdä yltävän ensimmäisellä täydellä kaudellaan ainakaan yli 40 pisteen.

Hyvä varaus, ei siinä, mutta en minä sentään käsittämättömänä tuota pitäisi.
- Ei muuta kuin käännetään urakalla veistä haavassa. Kuten todettua, käsittämätöntä, että Strome oli vapaana kymmenennellä kierroksella. Siirto Arizonasta Blackhawksin tulosyksikköihin oli toki lottovoitto, mutta NHL-tason kädentaidot olivat tiedossa. Alkukaudesta pidin itsekin Stromen valintaa epäonnistuneena riskinä, mutta kuten totesin, jos haluaa voittaa, pitää ottaa riskillä potentiaalisia pelaajia ja nyt Stromen kohdalla riski kannatti loppujen lopuksi hänen tehtyä massiiviset 57 tehopistettä ja ollen pistepörssissä lopulta jopa 80 parhaan joukossa varausnumerolla 352.

11. kierros #367 T. Hyka 17gp 1+3=4p, pistepörssin 688:s
Minulla on ollut alusta asti vain yksi nimi tulokaslistallani. Kuka muu muka kuin Tomas Hyka.

Lämpimät kiitokset vuoden 2018 varaustilaisuudesta. Onneksi vaadin varaamista palstalla kasvottoman ja automatisoidun draft-sivuston sijaan tai muutoin tämän ketjun tarjoamat ilon ja surun tunteet sekä hetket olisivat jääneet kokematta.

@Parker27
- Hyka pelasi alkukaudesta ylhäällä energisesti, mutta ei saanut tulosta aikaan, putosi farmiin eikä sen koommin noussut sieltä enää ylös. Eipä minulla ollut ketään muuta tulokasta edes mielessä varata, joten jossiteltavaa ei tästä jäänyt eikä voitto onneksi jäänyt kiinni viimeisen kierroksen jämänimestä.

Yhteensä Team Salmingin pelaajat esiintyivät 739 ottelussa keräten 601 pistettä. Olen ylpeä erityisesti siitä, että viimeisenä yönä organisaationi pystyi ainoana ylittämään 600 pisteen rajan. Siitä kiitokset lähtevät ratkaisevan tehopisteen tehneelle Neal Pionkille, jonka ykkössyöttö Rangersin päätöserän 2-3 johtomaaliin alivoimalla ajassa 53:50 oli se maaginen 600. piste organisaatiolleni. Team Salmingin kauden viimeinen tehopiste puolestaan oli Jake Guentzelin 3-3 tasoitusmaali ajassa 57:25 ja samalla hänen itsensä kauden 40:s maali.

PPG-sarake näyttää puolestaan lukemaa 0,81, joten Team Salming ylitti ainoana seurana maagisen 0,80 pisteen rajan ottelua kohden. Seuraavaksi paras tässä tilastossa oli @KaljaVeikko lukemalla 0,76, joten erotus oli melko selvä. Nopeasti laskettuna Team Salming pelasi 16. eniten otteluita eli loukkaantumisia ja poissaoloja tarkastellessa olimme harmaata keskikastia, johon voi olla ihan tyytyväinen, vaikka ajoittain tuntui, että kun yksi pelaaja tervehtyi, toinen meni loukkaantumaan vajaaksi kuukaudeksi, mutta kohtaloksi nuo eivät lopulta koituneet.

Kiitokset kaikille onnitteluista ja onnittelut samalla käyttäjille @strapat hopeasta ja @Esgo pronssista. Eroa näihin seuroihin kertyi lopulta 14 ja 30 pistettä. Lämpimät kiitokset käyttäjälle @Lico ylläpidosta ja järjestelyistä, @FutureHockey'lle varattujen pelaajien listan päivittämisestä (vaikka olet jättänyt viimeisen kierroksen kesken!) ja tietysti @F#21'lle koko kauden reaaliaikaisesta tilastopalvelusta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Esgo

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Onnittelut voittajalle! Laittelen maanantaina tai viimeistään tiistaina rahoja tulemaan. En muista oliko kaikki voittajalle, mutta se selviää viestihistoriasta.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Onnittelut voittajalle! Laittelen maanantaina tai viimeistään tiistaina rahoja tulemaan. En muista oliko kaikki voittajalle, mutta se selviää viestihistoriasta.
255€-70€-35€ lienee voitonjako, jos katsoin oikein elokuisia viestejä.

Nyt on äänestys siinä muodossa, että pystymme (pystyn) tekemään päätökset. Kaikki eivät ole äänestäneet valitettavasti, mutta näillä nyt mennään.

2. Palkintopotti 360e (@Ferris lasken sut mukaan vaikket mitään reagoi) jaetaan siis kolmelle parhaalle jaolla 70-20-10. Pyöristän ylläpitäjänä tuon niin, että voittaja saa 255 euroa, toinen saa 70 euroa ja kolmas 35 euroa. Osallistumismaksu oli siis kymmenen (10) euroa.
 

Esgo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit pre KHL
Onnittelut tosiaan Salmingille voitosta, sen verran suvereeni ja pitkäaikainen johtopaikan valtaus, jotta ei jäänyt jossiteltavaa.

Itse tein draftilistan heittämällä hattuarvion jokaiselle pelaajalle pisteistä ja varailemalla fiiliksellä listaan pohjautuen. Näitä antamiani pisteitä ja varauksia peilaten ennustus ykköseksi oli Salming pisteillä 597, ihan hirveästi ei mennyt huti. Muuten ennusteet menikin vähän niin ja näin, kakkoseksi uumoilin Kaljaveikkoa (7.), mutta listani kolmas löytyykin jo lähempänä pahnan pohjaa kuin kärkeä.

Omalle tiimille arvaus oli 568p eli 3p meni yli odotusten, mutta ennusteeni mukaan tällä piti irrota vasta 7. sija. Rankkaus omista valinnoista, kerättyjen pisteiden ja toisaalta omien odotusten perusteella:

1. Varausvuoro #68, Carey Price, 66gp 35w+4SO+1syöttö = 79p
Varattu #21 maalivahtina draftissa, 6. eniten pisteitä. Oma arvaus 60p ennen kautta (+19p).
Paljon oli kysymysmerkkejä ennen kautta uran suunnasta ja Montrealin joukkueen iskukyvystä. Ihan ei riittänyt pleijareihin, mutta henkilökohtaisesti erinomainen kausi Pricelta ja takaisin maalivahtieliittiin. Niemi kakkosena tuki vahvasti pelaten huonosti ja antaen Pricelle vastuuta illasta toiseen.

2. Varausvuoro #5, Sidney Crosby, 79gp 35+65 = 100p
Varattu #4 hyökkääjänä draftissa, 6. eniten pisteitä. Oma arvaus 104p ennen kautta (-4p).
Vaikka toiveissa oli vielä muutama piste enemmän, niin eihän 100p kaudesta voi antaa muuta arvosanaa kuin erinomainen. Malkin edeltävän kauden 98 pisteellään oli listallani jopa ennen Crosbya, mutta TOP5 vuorolla pitää osua ja Sidiin jos kehen pystyi luottamaan eikä ollut ollenkaan huono päätös tämä vaihto.

3. Varausvuoro #221, Jacob Trouba, 82gp 8+42 = 50p
Varattu #59 puolustajana draftissa, 13 eniten pisteitä. Oma arvaus 36p ennen kautta (+14p).
Troubahan oli 34p vauhdissa ja rankkasin viime etapilla jopa pettymykseksi, mutta loppukaudesta pistevauhti kiihtyi ja todella positiivinen yllätys. Poimin Justin Faulkin ennen Troubaa vaikka jälkimmäisen olinkin rankannut paremmin, ehkä peläten että joku vie Faulkin ennemmin kuin Trouban nenän edestä. Jälkiviisaana kyseenalainen päätös, mutta onneksi Trouba ei minnekään karannut vaan oli vapaana vielä 8 vuoroa myöhemmin.

4. Varausvuoro #284, Timo Meier, 78gp 30+36 = 66p

Varattu #177 hyökkääjänä draftissa, 56. eniten pisteitä. Oma arvaus 52p ennen kautta (+14p).
Loppukausi Timolta hieman alkukautta tehottomampi, mutta paljon kovemmat tehot mitä uskalsin odottaa. Loppuun taisi tulla loukkaantuminen, toivottavasti pääsee kuitenkin mukaan playoffseihin palkinnoksi hienosta kaudesta.

5. Varausvuoro #293, Kevin Hayes, 71gp 19+35 = 54p
Varattu #182 hyökkääjänä draftissa, 80. eniten pisteitä. Oma arvaus 46p ennen kautta (+8p).
Samoin Hayesilta vauhti hieman hidastui, kun oli vielä 70p pisteen vauhdissa 34 pelin kohdalla. Toki jäi 10 peliä väliinkin kun diilattiin Rangersista Winnipegiin. Ei valittamista tällä varausvuorolla.

6. Varausvuoro #149, Pierre-Luc Dubois, 82gp 27+34 = 61p
Varattu #86 hyökkääjänä draftissa, 66. eniten pisteitä. Oma arvaus 53p ennen kautta (+8p).
PLD oli paljon kovemmassakin pisteputkessa, ennen kuin Columbus alkoi diilailla puolta Ottawaa "vahvistamaan" joukkuettaan. Tästä sitten totaaliseen syväjäähän todella pitkäksi ajaksi, mutta kokonaisuutena kuitenkin varsin mukava kausi ja kehitysaskel uralla.

7. Varausvuoro #212, Justin Faulk, 82gp 11+24 = 35p
Varattu #56 puolustajana draftissa, 39. eniten pisteitä. Oma arvaus 33p ennen kautta (+2p).
Parannusta loppukautta kohden, en taida kuitenkaan Justinia ensi kauden draftissa poimia. Toiseksi eniten kuitenkin ylivoimaa per peli heti Ahon jälkeen, 7. eniten laukauksia kaikista puolustajista koko liigassa. Kovempaa tulosta pitäisi saada aikaan.

8. Varausvuoro #356, Bryan Rust, 72gp 18+17 = 35p
Varattu #219 hyökkääjänä draftissa, 169. eniten pisteitä. Oma arvaus 40p ennen kautta (-5p).
Viimeinen valinta (pl. rookie), hieman odotin parempaa. Vuoristoratakausi, aloitti todella huonosti, tehoili perään jonkin verran ja sitten sairastuvalle loppupuolella kautta.

9. Varausvuoro #77, Seth Jones, 75gp 9+37 = 46p
Varattu #12 puolustajana draftissa, 17. eniten pisteitä. Oma arvaus 65p ennen kautta (-19p).
Toiveissa kiilteli 65p ja Norrikset, varasin korkealla. Ei mikään pohjanoteeraus 46p toki, mutta huomattavasti parempaa kautta odottelin. Myös henkilökohtaisesti pisteissä askel taaksepäin viime kaudesta (-11p).

10. Varausvuoro #365, Jordan Kyrou, 16gp 1+2 = 3p
Varattu #226 hyökkääjänä draftissa, 469. eniten pisteitä. Oma arvaus 10p ennen kautta (-7p).
Kun rookien varaaminen jäi viimeiselle kierrokselle, niin ihan kauheita odotuksia ei ollut. Silti bust ja pettymysvalinta.

11. Varausvuoro #140, Jason Zucker, 81gp 21+21 = 42p
Varattu #81 hyökkääjänä draftissa, 128. eniten pisteitä. Oma arvaus 69p ennen kautta (-27p).
Neljäs valintani draftissa ja ehdottomasti pahin huti, todella paska kausi Zuckerilta ja koko Minnesotalta. Kehittymisen sijaan -22p viime kauden pisteistä, hyi. Jos Price onnistuneimpana varauksena veti 19p yli odotusten, niin aika hiljaiseksi vetää 27p alle odotusten.
 
- Ei muuta kuin käännetään urakalla veistä haavassa. Kuten todettua, käsittämätöntä, että Strome oli vapaana kymmenennellä kierroksella. Siirto Arizonasta Blackhawksin tulosyksikköihin oli toki lottovoitto, mutta NHL-tason kädentaidot olivat tiedossa. Alkukaudesta pidin itsekin Stromen valintaa epäonnistuneena riskinä, mutta kuten totesin, jos haluaa voittaa, pitää ottaa riskillä potentiaalisia pelaajia ja nyt Stromen kohdalla riski kannatti loppujen lopuksi hänen tehtyä massiiviset 57 tehopistettä ja ollen pistepörssissä lopulta jopa 80 parhaan joukossa varausnumerolla 352.

Ehdottomasti nostan hattua, että osasit nähdä Stromen treidin ja sitä kautta kovat pisteet. Alkukauden aikana Arizonassa mikään ei kuitenkaan viitannut, että pääsisi lähelle edes sitä kattona pitämääni 40 pistettä.

Ainiin ja onnittelut voitosta tottakai!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös