Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 277 360
  • 66 548
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Tekisi mieli aloittaa jokin itsepuolustuslaji vielä näin aikuisiällä. Onkohan se noloa? Ja pääseeköhän edes minnekkään alkeiskurssille näin "vanhana". Han moo do kiinnostais ehkä eniten mitä vois aloittaa treenaamaan. Kahden vuoden päästä sitten luetellaan sormilla montako dania sämpylällä on. Hmm, täytyypä pohtia tosissaan, kehtaisiko sitä mennä junnujen joukkoon johonkin kurssille.
Suosittelen practical-ammuntaa. Älä toki kerro kurssille pyrkiessäsi itsepuolustustarkoituksistasi. Vaatii myös aseenkantoluvan. Mutta ei ne sun molestointi ja muut perversiosyytteet sitä kaatane.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Miten vihaankaan puhetta sanoja
vihaankaan kirjoittamista.
Kävelen vain kehää tyhjässä talossani
Ajatukset pelkkiä houreita
toiveet kuin aamuinen seitti
Koko elämän aika tuhkaa ja sumua

Rakkaudesta ruikuttajat halusta ulvojat
kiertää kaupungin sydäntä vaanien verta
Omin synkkiin linnoihinsa vallitusten taa
Pelokkaammat piile hautumaan aamuja

Maailmako painajainen josta ei voi herätä
Elämäkö huokaus kahden tyhjyyden välissä

Aika kulkee kellot laukkaa
monta raukkaa hauta haukkaa
ennen iltaa siis kulje siltaa,
mut varo murhamiestenkiltaa
varo liittymästä heihin,
jotka usko eivät enää mihinkään

Tahto tuhoutua lienee eräs sielun loiminlanka
toinen vallanhalu yli piirin tunnetun
Taistelu on kahden sanan välin mittainen
Kyllä vaiko ei kas siinä pulma

Maailmako painajainen josta ei voi herätä
elämäkö huokaus kahden tyhjyyden välissä?

Aika kulkee kellot laukkaa
monta raukkaa hauta haukkaa
ennen iltaa siis kulje siltaa,
mut varo murhamiestenkiltaa
varo liittymästä heihin,
jotka usko eivät enää mihinkään

-A.W.Yrjänä

Saatana kun on kauniit sanat.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Tänään on saunailta AMK:ssa kanssani opiskelleiden likkojen kanssa. Meille on varattu Lahden keskustasta saunatilat ja sen jälkeen voi sitten suunnistaa johonkin jatkoille. Ei ole kyllä mitään käryä mihin mentäisiin, on tuo Lahden nykyinen yökerho tms. tilanne vähän vieras. Jotain pientä purtavaa nyyttikesti-henkeen pitäisi ottaa mukaan. Olen tekemässä pellillisen tex-mex-jauhelihapiirakkaa. Siitä riittää mutusteltavaa illaksi. Mutta nyt suksille ja aamulenkille...
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
@Ollakseni joskus tullut luukuteltua kanssa Melankoliaa, onhan se tosiaan melko vahvaa tykitystä. Ei sen puoleen, A.W. Yrjänällä aika paljon lyriikkaa yleisemminkin, mitä kuunnella kun on ollut tummansävyä mielessä.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
”Mukautuvat hybridi-infrastruktuurit, jotka pohjautuvat johtaviin teknologia-alustoihin ja -kumppanuuksiin, takaavat liiketoiminnan ketteryyden ja kustannusten optimoinnin samalla kun ne tukevat asiakkaiden kriittisten palvelujen jatkuvuutta.”

Ja ton kanssa pitäis tehdä töitä. Onneksi palkan saa muualta.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Aurinko paistaa, hanki kantaa (ainakin jotain keveitä henkilöitä ja suksilla liikkujia), piha on jäinen&liukas ja lämmintä on reilu neljä astetta. Ihan tuntuu keväältä... Paitsi että nyt on vasta helmikuun puoliväli kyseessä. No katsellaan miten tästä hommat etenee... Ehkä tulee vielä (helvetilliset) pakkaset ja (saatanasti) lisää lunta. Sammakotkin on horroksessa joten niiltäkään ei voi kysyä.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Miten sammakot tietäisi vastauksia kysymyksiin?
En minä vain tiedä mutta joku "professori" ainakin aikoinaan ennusti säätä sammakoiden avulla. Varmaan tyyliin talvella sataa jossain vaiheessa lunta ja on pakkastakin ja kesällä sataa (vettä) ja voi paistaa aurinkokin ja lämpötila on (enimmäkseen) plussan puolella...
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Onhan noita, vaikka eri maiden saavuttamat mitalit yhteensä , eri lajeissa maiden saavuttamat mitalit. Tietämystä tosin vaatii, mutta randomillakin voi aina heitellä. Eikä tarvitse tietää kilpailijoiden nimiä.

Tämä voisi olla hyvä, mutta hieman valitettavasti epäilen. Täältä kun löytyy eri tasoista porukkaa, väkeä joilla varmaan hyvinkin asiantuntemusta hiihtolajeista ja väkeä jotka haluaisi kenties osallistua veikkaukseen mutta eivät omaa mitään järin hyvää asiantuntemusta hiihtolajeista. Ja olisi varmaan parempi että veikkaukseen osallistuisi ennemmin enemmän porukkaa kuin että se olisi pienen "asiantuntijapiirin" kilpailu. Sanonta pidot paranee kun väki vähenee ei välttämättä pidä kutiaan tässäkään tapauksessa.

Olen tätä veikkausasiaa enemmänkin miettinyt tässä ja pohtinut olisiko tämän palstan HPK-ketjusta tutun HPK-veikkauksen kaltainen veikkaus mahdollinen? En lähde linkittämään tällä kertaa tuota veikkausta tänne, mutta HPK-veikkauksessahan on erilaisia kysymyksiä käsitellen HPK:n tätä kautta ja on pitänyt veikata oikeat vastaukset. Samalla idealla voisi näistä hiihdon MM-kisoista olla erilaisia kysymyksiä joihin pitää osata tietää oikeat vastaukset.

Kysymykset voisivat olla tyyliin, veikkaa mitkä on just Norjan mitalimäärä näissä kisoissa (suluissa voisi olla esimerkkinä antamassa hieman jonkinlaista osviittaa Norjan viime kisojen mitalimäärä) ? Veikkaa mikä maa voittaa mitalitaulukon? Entä montako mitalia Suomi saa, entä voittaako Iivo Niskanen näissä kisoissa mitalin?

Tai yksittäisissä lajeissa, pistä nämä kolme urheilijaa paremmuusjärjestykseen? Voisi olla nimiä annettuna valmiina vaihtoehtoina niin on hiukan helpompi niistä sitten vähemmänkin urheilua seuraavan laittaa urheilijat järjestykseen. Ja voisi olla vähintään yksi kysymys/ kisapäivä.

Tällainen veikkausidea voisi mielestäni toimia? Kun olen tätä enemmän tässä ajatellut ja pohtinut. Kovin kauaa tässä ei ole vaan enää aikaa ideoida veikkausta koska kisat alkavat jo kilpailujen osalta torstaina.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Olin tänään Ässien ja Kärppien välisessä ottelussa, tyypilliseen tapaani Padan pelipaita päällä seuraamassa peliä ihan vaan seuraamisen ilosta. Mutta kun siinä ottelu eteni, Kärpät painoi pari häkkiä, oululaiset esittivät provoja vähän väliä, Ässät ei tehnyt kuin yhden maalin ja lopulta jäi ilman pisteitä, niin tuli sellainen ihmeellinen tunne, että polttoaine olisi loppumaisillaan. Olenko sitten liiankin paljon käyttänyt aikaani yksinomaan jääkiekon seuraamiseen... Ässien tukena olen jaksanut käydä peleissä kuukaudesta toiseen, vaikka ongelmia on ollut organisaatiolla ja joukkueella jatkuvasti siellä sun täällä. Jotenkin tänään tuli sellainen olo, että nyt on oikeasti mietittävä, jaksanko enää käyttää näin paljon aikaa ja vaivannäköä yhteen urheilulajiin. Jaksanko mä päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen vain katsella lätkää... jotenkin on koko mielenkiinto touhuun romahtanut ainakin väliaikaisesti.

Voi ihan hyvin olla, että huomenna olen jo toisissa aatoksissa, mutta nyt vaan tuntuu siltä, että miksi mä jaksan vaan olla tässä mukana... tässä lajissa, tässä touhussa. Olisiko tauon paikka? Pitäisikö antaa loppukauden vaan olla? Pitäisikö vain keskittyä hoitamaan lukion kakkosvuoden opiskelut kunnialla loppuun, hyvillä arvosanoilla... paha sanoa.

Taidan miettiä asiaa myöhemmin. Tulipa nyt hieman kirjoitettua tämänhetkisiä mietteitäni.
Minulle tuli itse asiassa tänään täsmälleen samanlainen fiilis HPK-HIFK-ottelun toisessa erässä: että mitä merkitystä sillä on minkään kannalta, miten Kerho menestyy, tai mitä väliä on koko lajilla ylipäätään. Vuodesta toiseen samaa pyörimistä.

Seuraavan maalin jälkeen tunnetila haihtui, mutta silti - olipa kummallinen kokemus.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Subilla tulee tv-ensi-illassa Edge of Tomorrow -leffa, joka kertoo ihmiskunnan taistelusta avaruusolentoja vastaan. Eräässä taistelukohtauksessa oli äsken jonkun massiivisen ilmatyynyaluksen kyljessä Ruotsin (!) lippu. Semmosta.

Jos Harlin olisi ollut ohjaajana, olisikohan muukalaisia vastaan käyty USS Miinalaiva Pohjanmaan kvanttiplasmatorpedoin ja pystykorvin?
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Minulle tuli itse asiassa tänään täsmälleen samanlainen fiilis HPK-HIFK-ottelun toisessa erässä: että mitä merkitystä sillä on minkään kannalta, miten Kerho menestyy, tai mitä väliä on koko lajilla ylipäätään. Seuraavan maalin jälkeen tunnetila haihtui, mutta silti - olipa kummallinen kokemus.

Tätähän se äiti-vainaa minulle aina jaksoi toitottaa etenkin Suomen katkerien MM-tappioiden jälkeen. Mitä merkitystä sillä sinun elämääsi on poika hyvä? Ja aina ennen isoja pelejä äiti-vainaa jaksoi aina muistuttaa että muista sitten se on vain jääkiekkoa.

Mutta oli yksi kerta kun äidiltä ei tällaista viestiä tullutkaan vaan tuli viesti jotenkin tyyliin "huomenna se tulee, menetkö torille?"

Aivan totta, tämä oli vuonna 2011. MM-finaalia edeltävänä yönä kun äiti makasi jo silloin huonossa kunnossa sairaalassa ja minä ahersin yövuorossa erään vanhainkodin keittiöllä. Tuolloin tiesi että huomenna se tapahtuu, koska äidinkin luotto siihen oli niin vahva. Ja silloinhan se tapahtui, Suomi voitti toisen jääkiekkoilun maailmanmestaruutensa.

Vein sitten sairaalaankin lasten kuohujuomaa ja täytekakun. Ja samaan aikaan sattui sairaalassa olemaan myös sisko tyttärensä kanssa, joten saimme järjestettyä sairaalassakin pienet juhlat. Äiti kun ei muihin juhliin päässyt osallistumaan.

No sellaista, mutta kyllähän se toisaalta totta onkin että jääkiekko on sittenkin vain jääkiekkoa. Ja sillä miten HPK tai Suomi pärjää on aika pieni vaikutus sitten kuitenkin allekirjoittaneenkin elämään. Onhan se se hieno fiilis ja tunnekuohu mitä siitä seuraa jos suosikkijoukkue pärjää mutta sittenkin se on vain jääkiekkoa. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
@vilperi Kiitos hienosta viestistä: erinomaisen hyvin sanottu, ja todella viisaita huomioita äidiltäsi - rauhaisaa lepoa hänelle.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tänään on saunailta AMK:ssa kanssani opiskelleiden likkojen kanssa. Meille on varattu Lahden keskustasta saunatilat ja sen jälkeen voi sitten suunnistaa johonkin jatkoille. Ei ole kyllä mitään käryä mihin mentäisiin, on tuo Lahden nykyinen yökerho tms. tilanne vähän vieras. Jotain pientä purtavaa nyyttikesti-henkeen pitäisi ottaa mukaan.
Nyyttikestit ja sauna... @Johnny B. Goode missä sä olet? Nyt olis helppo passi jätetty, lauo sisään.
 

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olin tänään Ässien ja Kärppien välisessä ottelussa, tyypilliseen tapaani Padan pelipaita päällä seuraamassa peliä ihan vaan seuraamisen ilosta. Mutta kun siinä ottelu eteni, Kärpät painoi pari häkkiä, oululaiset esittivät provoja vähän väliä, Ässät ei tehnyt kuin yhden maalin ja lopulta jäi ilman pisteitä, niin tuli sellainen ihmeellinen tunne, että polttoaine olisi loppumaisillaan. Olenko sitten liiankin paljon käyttänyt aikaani yksinomaan jääkiekon seuraamiseen... Ässien tukena olen jaksanut käydä peleissä kuukaudesta toiseen, vaikka ongelmia on ollut organisaatiolla ja joukkueella jatkuvasti siellä sun täällä. Jotenkin tänään tuli sellainen olo, että nyt on oikeasti mietittävä, jaksanko enää käyttää näin paljon aikaa ja vaivannäköä yhteen urheilulajiin. Jaksanko mä päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen vain katsella lätkää... jotenkin on koko mielenkiinto touhuun romahtanut ainakin väliaikaisesti.

Voi ihan hyvin olla, että huomenna olen jo toisissa aatoksissa, mutta nyt vaan tuntuu siltä, että miksi mä jaksan vaan olla tässä mukana... tässä lajissa, tässä touhussa. Olisiko tauon paikka? Pitäisikö antaa loppukauden vaan olla? Pitäisikö vain keskittyä hoitamaan lukion kakkosvuoden opiskelut kunnialla loppuun, hyvillä arvosanoilla... paha sanoa.

Taidan miettiä asiaa myöhemmin. Tulipa nyt hieman kirjoitettua tämänhetkisiä mietteitäni.
Keskity siihen lukioon, myöhemmin ehdit sitten ässähommiin. Itse näitä pelejä kauan katsoneena, ja olihan tuossa 90- luvulla pidempiäkin jaksoja, kun ei napannut, niin otteluihin ja sarjoihin syntyy sellainen isompi näkemys. Ja sitten huomaa pitävänsä aivan eri asioista kuin nuorempana. Edelleen iso patasydän, ja aina vähän ahistaa, kun hävitään, mutta silti huomiseen katsoen. Parempi aika on edessä. Hoida koulut, niin kaikki maistuu paremmalta. Usko pois.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Perhana, perjantaista lähtien ollut sellainen fiilis että tulen kipeäksi. Lähinnä nuhaan/flunssaan. Pitääkin huomisella apteekkireissulla ostaa samalla tarvittavia rohtoja/lääkkeitä mahdollista flunssaa varten. Myöhäistä se on nimittäin enää silloin itkeä näiden lääkkeiden perään kun on jo kipeä. Apteekkiin kuitenkin sen verran matkaa. Näissä asioissa kannattaa kaiketi olla ennakkoon viisas.

Tuossa tulin muistelleeksi menneitä. Täällä taitaa olla ketjukin kyseistä asiaa varten, mutta kirjoitan nyt tänne. Minulla ei ole koskaan ollut kuin yksi varsinainen suosikkikiekkoilija/urheilija. Tätä pelaajaa oli helppoa fanittaa, sillä hän oli sisukas, periksiantamaton, kova tekemään töitä ja osasi tehdä pisteitäkin parhailla kausillaan ainakin. Sanoin kerran että olen ottanut tästä pelaajasta myös esimerkkiä omaan työhöni. Veli-vainaa kyllä sanoi vastaan että jääkiekkoiljasta ei voi kukaan ottaa mallia työhön mutta olen vieläkin eri mieltä tästä asiasta.

Tämä jääkiekkoilija on nimeltään Marko "Kyy" Palo. Tämä asia tuli mieleeni kun huomasin että siskon likka on vaihtanut fanittamansa pelaajan Joni Tuulolasta Jere Innnalaan. Kun muistelen omaa elämääni niin en vaihtanut suosikkipelaajaani vaikka Kyy välillä pelasi muissakin joukkueissa kuin vain HPK:ssa. Fanitukseni oli niin vahvaa.

Ei minulla oikein ole muita tämän tason fanipelaajia ollutkaan sitten. Tarkoitan pelaajia joita olisin fanittanut yhtä vahvasti. Tietenkin on ollut ja on pelaajia joita olen jollain tasolla myös ihaillut ja fanittanut mutta en yhtä vahvasti kuin Kyytä. Näitä pelaajia ovat olleet ainakin Tomas Kapusta, Teemu Selänne ja vähän uusimpina Mikko Rantanen ja Sebastian Aho. Muista urheilijoista olen fanittanut Samppa Lajusta, Mika Myllylää ja Iivo Niskasta.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kiitoksia vastauksesta. Noin olenkin ajatellut, että jos nyt jaksaisi vaikka väkisin vetäistä koulut loppuun hyvin, niin tuntuisi heti paljon paremmalta. Vielähän tässä olisi kaksi koeviikkoakin jäljellä, joten niihin sitten kunnon panostus. Loput kotipelit käyn toki katsomassa, mutta muuten taidan antaa koko jutun vain olla.

Koska Ässät on ajat sitten luovuttanut tämän kauden suhteen ja kärkipelaajiaan myynyt, niin luovuta sinäkin täksi kevääksi ja keskity kotipelien ohella ennemmin koulunkäyntiin. Koulunkäynnistä on tulevaisuudellesi hyötyä, kautensa luovuttaneen seuran asioiden liiallisesta miettimisestä ei. Miksi sitä kovimmankaan fanin pitäisi intohimoisesti käyttää kaiken aikansa ja energiansa seuran kannattamiseen kun seuralla itsellään ei ole enää intohimoa tai fokusta loppukautena?

Täyttä kusetustahan koko suljettu SM-liiga muutenkin on. En ymmärrä miten kukaan jaksaa tammikuun jälkeen siitä innostua kun häntäpäässä olevat seurat dumppaavat pelaajansa muualle ja otteluiden tulokset ovat esim. perjantain kaltaisia murskajaisia (7-2, 9-4, 7-2 -tuloksissa olivat ottavina osapuolina Mestiksestä kabinetin kautta liigaan nostetut täydennysjoukkueet).

Nuorena sitä jaksaa kannattaa vastaavissa huonoissakin ja toivottomissa olosuhteissa, mutta kun huomaa, ettei mikään muutu ja että urheilullisten arvojen sijasta vain seurojen taustahenkilöiden oma eduntavoittelu ja erilaisten selänpesijöiden puuhastelu merkitsee, niin siinä vaiheessa varsin monella alkaa isoin palo kannattamiseen hiipua. Ässät-organisaatiotakin käy vähän sääliksi, sillä perinteikäs seura ja intohimoiset fanit ansaitsisivat paljon paremman seurajohdon kuin mitä tällä kaudella on nähty. Valmentajasekoilu on ainakin ollut vertaansa vailla.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Ilma kaunis on, aurinko ei paistamaton... Aamulla miehen tekemää munakasta. Hän on muuten aika haka munakkaan teossa kun minä taas saan siitä aina lähinnä munakokkelia kun on malta antaa sen hyytyä ja paistua rauhassa vaan tökin lastalla vähän väliä. Nyt voisi vaikka lähteä ulos tekemään petinteistä lumen siirtoa paikasta A paikkaan B kun nuo lumet on tuolta katolta tulleet alas ja ovat vähän tiellä.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Olen tätä veikkausasiaa enemmänkin miettinyt tässä ja pohtinut olisiko tämän palstan HPK-ketjusta tutun HPK-veikkauksen kaltainen veikkaus mahdollinen?

No olin eilen illalla yhteydessä Facebookin välityksellä Suomen Urheilutietäjät-yhdistykseen. Kun minulle selvisi että heilläkin on jonkinlainen veikkaus talvikisoista menossa ja netissä ei lukenut paremmin että minkälainen kilpailu.

No sieltä sain hyvän vastauksen ja melkein vielä paremman idean tämän veikkauksen formaatiksi. Heidän kisassaan kyllä veikataan kaikista näistä talvikisoista, alppihiihtokisat, ampumahiihtokisat ja tavalliset hiihdon MM-kisat on kaikki samassa paketissa mutta voihan tuota soveltaa tänne hieman paremmin sopivaksi siten että mukana on vain tosiaan nämä hiihdon MM-kisat. Heillä "yksinkertaisesti" vain veikataan jokaisen lajin ja kisan voittajaa sekä parasta suomalaista. Ja pisteitä saa ymmärtääkseni sitä mukaan kuinka oikeassa on. Jos esimerkiksi veikkaa miesten sprinttihiihdon voittajaksi Klaeboa ja parhaaksi suomalaiseksi vaikka ööh... Hakolaa ja tämän sijoitukseksi vaikka sijaa kuusi ja nämä veikkaukset sijoituksineen osuu oikeaan saa täydet 20 pistettä. Eli 10 pistettä per tismalleen oikea veikkaus.

Jos taas Klaebo jää vaikka viidenneksi niin saa pisteitä tästä veikkauksesta vielä kuusi pistettä. Eli pisteitä lähtee pois sitä mukaan kuinka väärässä on eli miinus yksi piste/ väärin mennyt yksi sijoitus. Ja jos Hakola jäisi vaikka kymmeneksi niin saisi tuosta pisteitä myös sen kuusi pistettä jos oikein laskin.

Tässähän olisi ihan fiksu formaatti veikkaukseen. Pitäisi vain varmaan laittaa voittajavaihtoehtoja esille paperille ja myös vaihtoehto joku muu esille. Tämä joku muu olisi sama kuin paras hiihtäjä jota ei oltu vaihtoehdoissa mainittu. Pitäisi vielä yrittää vääntää tämä rautalangasta ja mahdollisimman yksinkertaisesti. Näiden avulla mahdollisimman moni voisi halutessaan osallistua veikkaukseen.

Tässä olisi se hyvä puoli että veikkauksen tilanne kehittyisi koko kisojen ajan eikä siten että vasta lopusta lasketaan ensimmäisen kerran kuka voitti. Eikä tässä tarvitsisi välttämättä kaikkea tehdä heti aluksi ja veikata kaikkea heti aluksi vaan voisi veikata joka kisapäivä uudelleen.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Suomis-Tapsa kertoo/twiittaa miten asiat todellisuudessa on, vaikka herrat ja eliitti yrittää häntä vaientaa!

... Esports ei ole urheilua. Se on puuhastelua, josta tukijat maksavat miljoonia. Urheilun kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Ajoin poikasena Scaletrixiä, ja katselin naapurin Tainan varhaiskypsiä tissejä, mutta ei silläkään ollut mitään tekemistä urheilun kanssa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös