Jaa, että Nylanderin sopimus "liki täydellinen onnistuminen"? Siis... Vaikka tuota sopimusta tarkasteltaisiin ihan täydessä tyhjiössä, niin en todellakaan tiedä, miten siitä sellaisen saa. Nylanderin sopimus on kalliimpi kuin ihan kaikkien edes vähääkään vertailukelpoisten pelaajien sopimukset. Nylander kuuluu myöskin siihen kategoriaan, jonka sopimuksessa RFA-vuosilla on iso merkitys (tai pitäisi olla...), joten salary capin nousun suhteellinen vaikutus täytyisi olla melko vähäinen.
Jos tuota nyt vertaa vaikka MacKinnonin, Scheifelen, Pastrnakin, Ehelrsin ym. sopimuksiin, niin Nylanderin sopimushan on noista kaikkein kallein ja hän on todennäköisesti noista pelaajista vielä huonoinkin.
Jos taas ajattelee pelkästään niin, että tuo sopimuksen rahallinen etupainotteisuus ja allekirjoitusbonukset tekevät tuosta hyvän, niin metsään mennään. Tässä unohdetaan yksi erittäin keskeinen asia. Vaikka nuo helpottavatkin sopimuksen treidaamista, niin nuo ovat aina pelaajan näkökulmasta neuvotteluissa saadusta edusta. Pelaajan näkökulmasta on aina parempi, mitä aikaisemmin hän saa rahat käteensä ja mitä suuremmalta osin ne koostuvat allekirjoitusbonuksista. Jos pelaajalle näitä etuja annetaan, joukkueen täytyy saada jotakin itselleen. Pelkästään sopimuksen "helpompi treidattavuus" ei ole tällainen etu neuvotteluiden näkökulmasta. Nyt vaikuttaa siltä, että Dubas ajoi itsensä nurkkaan tavalla, jossa hän joutui antamaan nuo edut Nylanderille saamatta käytännössä takaisin yhtään mitään. Esimerkiksi Buffalo antoi Ryan O'Reillylle bonukset, mutta vastaetuna sai sopimuksen, jossa ei ollut ainuttakaan trediä rajoittavaa pykälää. Dubas meni vieläpä lupailemaan Nylanderille (muistaakseni jopa julkisesti), ettei tätä treidata. Palataan tähän myöhemmin.
Mistä päästään sitten kokonaiskuvaan ja siihen, että kun joku kysyi, miten olisi pitänyt toimia toisin? Tähän voidaan ottaa montakin näkökulmaa.
1) Salary capin hallinta. Kyse on kokonaiskuvan hahmottamisesta sekä siitä, että ei ajeta itseään hankaliin tilanteisiin. Se, että Edmonton ja Buffalo antoivat sopimukset McDavidille ja Eichelille ennen viimeistä vuotta oli elimellisesti yhteydessä tähän. Kyse on helvetin ison epävarmuustekijän poistamisesta. Tässä ei puhuta pelkästään offersheettien neatraloimisesta. Kyse on myös siitä, että kykenet koko kauden ajan tekemään pitkälle tehtäviä ratkaisuja, kun tiedät isoimman sopimuksen vaikutuksen. Jostain käsittämättömästä syystä Dubas joukkoineen lähti kauteen siten, että kolme isoa epävarmuustekijää leijalee yllä (Nylanderin, Matthewsin ja Marnerin sopimukset). Kyllähän tuossa olisi täytynyt tehdä niin, että hoidetaan välittömästi Matthewsille sopimus käyttäen verrokkina Eichelin, McDavidin ja vaikka Tavaresin sopimuksia. Nyt lähdettiin kauteen siten, että Matthewsilla oli mahdollisuus kaunistella tilastoja. Pelaajan näkökulmasta loppuelämän talouden turvaavan sopimuksen turvaaminen on iso juttu. Insentiiviä siis Matthewsilla olisi ollut.
2) Neuvottelutaktiikka yksittäisessä neuvottelussa. Ilmeisesti Torontossa pyrittiin leikkimään pikkunättiä tilanteessa, jossa perse ei lopulta kestänyt. Ajatuksena saatoi olla, että aloitetaan helpoimmasta eli Nylanderista ja saadaan siten helpotettua tietä noiden isompien kanssa. Tällaisessa tilanteessa vaan täytyisi olla se strategia valmiiksi tehtynä ja siinä pitäydyttävä. Lähtökohta tuossa on pakko olla cap management, ja strategia on valittava niin, että mikään toimintavaihtoehto ei tätä tavoitetta tuhoa.
Niin Nylanderin kuin Matthewsin sopimusneuvotteluita voidaan lähestyä ihan neuvotteluihin sovellettavasta peliteoreettisesta skeemasta nimeltä "Game of Chicken". Tässä tarkastelussa huonoin vaihtoehto on, että Nylander jättää kauden väliin/Matthews allekirjoittaa offersheetin ja päätyy muualle. Skenaario, jota kumpikaan ei tavoittele. Toisen etu taas on se, että toinen "jänistää" välttääkseen tämän huonoimman vaihtoehdon. On selvää, että Nylanderin suhteen nimenomaan Dubas "jänisti". Dubas oli se, joka lopulta joutui myöntymään. Tällä hän ei pelkästään ampunut itseään jalkaan cap management näkökulmasta, vaan myös osoitti sen, että neuvottelijana hänellä ei pokka pidä.
Matthewsin kanssa oltiinkin jo sitten huonommassa asemassa. Siellä tiedettiin, että Toronto on A) cap-helvetissä B) Dubas on jo kerran jänistänyt, joten ei ole mitään syytä myöntyä. Matthewsin kanssa Dubas ei uskaltanut viedä peliä edes lähellekkään sinne, minne olisi voinut osoittaakseen tiukkaa linjaa. Dubas joutui myöntymään jo kesken kauden ja vieläpä lähes täysin perseraiskatuksi tulevalla tavalla. Dubasilla olisi aina ollut mahdollisuus 1) katsoa allekirjoittaako Matthews oikeasti offersheetin vai bluffaako 2) matchata jos ei bluffaa. Tämän koko episodin aikana Dubas vieläpä onnistui jäämään puhtaasta kusettamisesta kiinni, millä tulee olemaan laajempiakin vaikutuksia kuin vain Marnerin kanssa. Kyse on ns. sosiaalisesta pääomasta. Jos Dubas menee kauppaamaan Nylanderin vastoin lupauksiaan, syö hän entisestään tätä sosiaalista pääomaa. Käytännössä se johtaa siihen, että häneen ei luoteta ja vastapuoli ei anna siimaa yhtään, ettei vain tule kusetetuksi tai näyttäydy ulkopuolelle siltä. Nythän Marnerin kanssa neuvottelut eivät ole enää bisnestä, vaan se on saanut henkilökohtaisen ulottuvuuden. Jokaisen pitäisi tietää, kuinka vaikeata sellaisessa tilanteessa on neuvotella.
Yhteenvetona voidaan siis todeta, että Dubas onnistui loihtimaan itsellensä melkoisen clusterfuckupin, koska ei selvästikkään kyennyt ennakoivasti luomaan toimivaa strategiaa, jota olisi myös noudattanut. Nyt hän ei ole pelkästään saanut käsiinsä kalliita sopimuksia ja cap-ongelmia, vaan onnistunut vahingoittaan uskottavuuttaan sekä asemaansa tulevaisuudessa.