Lauri Korpikoski TPS:ään

  • 691 679
  • 3 112

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Ihanko tosissan te itsellenne perustelette että Korpikoski olikin vain leveyshankinta?

Palataan nyt vaikka alkuun ja TPS:n sopimusuutiseen . Ei tuota nyt ihan perus rivipelaajana julkaistu vaan joukkueen rungon ykkösnimenä ja ainoana joka pääsi otsikkoon asti. Väittäisin että TPS on aika vahvasti siis johdatellut ajattelua tuohon kärkihankinta moodiin.

Taikajim ilmoitti tämän kauden kärkihankinnoiksi viime kaudella joukkueessa pelanneita. Sä käytät tässä tuota taas ihan eri merkityksessä.

En oikein osaa enää tältä pohjalta jatkaa keskustelua. Faktat tuntuu vaihtuvan lennossa ja perustelut on jo melko kummallisia.

Edit. Aika kovaa palkkaa meillä maksetaan riski-/leveyshankinnoille

Linkit vie TPS:n sivujen sopimusuutiseen sekä Hesarin uutiseen.

Ei yhdenkään GM:n papereissa ole mitään kärkihankintoja tai leveyshankintoja, nämä ovat enemmänkin median ja fanien omia juttuja. Toki TPS:n tiedotusosasto ottaa Korpikosken julkisuusarvosta sen irti mitä saa, tämäkin on osaltaan vastinetta investoinnille. Silti Niittymäen papereissa on vain jääkiekkojoukkue, johon tarvitaan eri rooleihin eri vahvuuksia omaavia pelaajia. Ei ole mitään väliä, kuka pelaajista on uusi hankinta ja kuka vanha sopimuspelaaja. Parempi vain, jos jälkimmäistä joukkoa on enemmän. On siis melko hölmöä puhua kärkihankinnoista ikään kuin jokaiselle kaudelle olisi joku "kärkihankinnan" rooli joka tarvitsisi täyttää. Ei ole, eikä tarvitse.

Niin kuin sanoin, niin Korpikoski oli korkean riskin (kustannusten) ja korkean potentiaalin hankinta. Potentiaali ei ole realisoitunut ensimmäisen puolen vuoden aikana miehen saikuttaessa. Todennäköisyydet sille, että ko. hankinta oli huti ovat myös kasvaneet. Hankinnan lopullista tulosta on kuitenkin aivan liian aikaista arvioida, kun on pelattu runkosarjan 24 ensimmäistä ottelua ja TPS on pärjännyt oikein mainiosti myös ilman Korpikoskea. Jos unohdetaan tulosorientoitunut höpinä niin hankinta oli mielestäni ihan ok sen tiedon valossa, joka Niittymäellä oli. Kuten sanottu, niin tämä oli korkean riskin ja korkean potentiaalin haku. Katsotaan joskus 5 vuoden päästä miten lopulta kävi.

TPS on sarjassa toisena, vaikka suhteessa odotusarvoon joukkueen rouhijaosasto on pettänyt pahasti. Korpikoski ja Suoranta ovat käytännössä olleet ulkona, ja Nurmi ei ole suorittanut odotusarvon mukaisella tasolla. Budish ja Virtanen ovat sentään suorittaneet kuten saattoi odottaa. Tähän on tietysti helppo huudella, että Suoranta on loukkaantumisherkkä ja Korpikoskella oli nuo ruuansulatusongelmat sekä aivotärähdys alla. Tämä ei millään tapaa muuta lopputulosta, että odotuksissa oli että molemmat pelaavat (hihasta ravistettuna) keskimäärin 65-80% otteluista.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Todella hieno kuulla, että Korpedon sydän on saatu täysin kuntoon. Lopulta nämä jääkiekot ja muut ovat kuitenkin aikamoinen sivuseikka, varsinkin kun kyse on vain reilun 30 vuoden ikäisestä tuoreesta isästä.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Onko joku käynyt Gatoradella lounaalla ja vaikka nähnyt samalla Korpikoskea jäällä? Jos on niin, miltä on näyttänyt?
 

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
WiFi Password: XHeKaJ#72
Onko joku käynyt Gatoradella lounaalla ja vaikka nähnyt samalla Korpikoskea jäällä? Jos on niin, miltä on näyttänyt?
Käyty ja nähty tänään. Late painoi ihan täyttä häkää muiden mukana. Hieman kankeahkolta näytti vielä totuttuun tasoon nähden, mutta ihan omalta itseltään näytti. Päällisin puolin vaikutti, että voisi olla pelikunnossa helmikuun alkupuolella, mutta tämä siis ihan oma veikkaus.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Late ja Länä Tepsin Facebookissa kertomassa kuulumisia. Ensi kuussa "olis tarkotus" palata.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Late on ollut fyysinen veistos aina ja huoltanut kroppaansa pieteetillä. Lihasmuisti on herkkä, joten kyllä se hauberi jne. on tikissä melko nopsaan. Hyvää treeniä päässyt vetämään, eikä takapakkia ole tullut. Kevääksi kuntoon ja sen jälkeen kapu on arvokas.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Nyt vaan huolettaa se, että miten kaksinkamppailut ja muut vaikuttavat. Ehkä onkin kunnossa kohta, mutta pelaamattomuus ja kova fyysinen peli.....
 

agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Nyt vaan huolettaa se, että miten kaksinkamppailut ja muut vaikuttavat. Ehkä onkin kunnossa kohta, mutta pelaamattomuus ja kova fyysinen peli.....

Kova ja fyysinen peli. Mitä sarjaa seuraat? Et ainakaan kotoista Liigaa...
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Nyt vaan huolettaa se, että miten kaksinkamppailut ja muut vaikuttavat. Ehkä onkin kunnossa kohta, mutta pelaamattomuus ja kova fyysinen peli.....

Helmikuussa askiin pienillä minuuteilla. Kuntopohja kuntoon ja askelmerkit kohdilleen. Pleijareissa sokka irti ja micke maxit, miskat ym. noubadit laidasta läpi!
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Käyty ja nähty tänään. Late painoi ihan täyttä häkää muiden mukana. Hieman kankeahkolta näytti vielä totuttuun tasoon nähden, mutta ihan omalta itseltään näytti. Päällisin puolin vaikutti, että voisi olla pelikunnossa helmikuun alkupuolella, mutta tämä siis ihan oma veikkaus.
Päällisin puolin vaikutti tosiaan hyvältä. Näyttää siis siltä että voisi hypätä askiin vaikka huomenna. Luultavasti kuitenkin fysiikka ja tuntuma vielä hakusessa ja halutaan tehdä pohjia vielä kunnolla eikä hätäillä pelaamisen suhteen. Mikään oire siis tuskin estäisi miestä jo pelaamasta. Tältä se siis päälle näyttää, mutta spekulaatiota vain on tämä.
 

Pyydys

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
M&M Kuntotalolla olen Korpparin nähnyt useaan otteeseen Rautalan opeissa. Alkaa tempauksessa painot olemaan reippaasti yli sadassa kilossa joten kyllä sieltä ainakin vähän voimaa alkaa löytyä. Laihalta poika vielä näyttää, mutta eiköhän se massa sieltä melko nopeasti palaudu. Tosiaan, kun asianomaisesta herrasta on kyse, voimme olla melko luottavaisia sen suhteen että fysiikasta on kokoajan huolehdittu parhaimmalla mahdollisella tavalla. Peukut pystyssä että ukon pumppu kestää ja pelikunto löytyy nopeasti.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pirun hyvältä kuulostaa että on päässyt jo tosissaan treenaamaan. Nyt pitää vaan olla malttia treenaamisessa ettei mene yli.

Hienoa jos Korppari saadaan kaukaloon tällä/ensi kaudella. Pelatkoon vaikka nelosketjun laidassa loppu-uransa, kunhan äijä on kondiksessa ja pystyy vetämään normielämää. Kaikki sen lisäksi on plussaa.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kuulemani mukaan Lauri pelaisi ensi viikon keskiviikkona kotiottelussa Jyppiä vastaan.

Jossain vaiheessa oli tarkoitus jo yrittää pelaamista perjantaina Kertsiä vastaan, mutta ilmeisesti se tulee sitten liian nopeasti. No, pääasia, että Korpedo alkaa olla pelikunnossa. Siitä pikku hiljaa rakentamaan kevättä kohti.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kyllä mä epäilen, että jos Korppari saadaan runkosarjan puolella jo askiin, niin tosipeleissä Korpikoski on Tepsille iso etu jo kokemuksensa vuoksi kovemmista peleistä. Nuo runkosarjan pelit ovat vain sisäänajoa ja totuttelua pelin intensiteettiin. Vaikkei maisema vaihdu enää kuin ammoisina aikoina, niin väkivahvat maalille ajamiset ovat edelleen niin vahvaa dna:ta tämän miehen kohdalla, että ne eivät unohdu. Ja niitähän TPS myös kaipaa, kieputtajia on jo omasta takaa.
 

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vaikka Korpikoski ei enää parhaiden vuosiensa vireessä olisi, niin kyllä hänestä olisi paljon iloa joukkueelle. Jos on edes lähelläkään omaa hyvää tasoansa, niin on vahvistus ja tuo sitä kaivattua suoraviivaisuutta ja maalille menemistä. Voimahyökkääjiä Tepsissä ei liikaa ole. Näitä sirkustaiteilijoita on sitten sitäkin enemmän, eikä tämä nyt ole mitenkään ilkeilyä. Molempia pelaajatyyppejä tarvitaan.
 

iSing

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo 1969–1975, Pre-pride TPS
Pahaa pelkään että voimahyökkääjä Korpikoskesta on jäljellä enää hyökkääjä.

Riittäisikin, kun pysyisi ekat viisi geimiä muiden vauhdissa. Välttäisi uudet loukit. Loppu runkosarja voidaan tarkkailla nouseeko taso, jotta käyttöä tosipeleissä.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Jos nyt kaikkien vastoinkäymisten jälkeen pystyy pelaamaan vahvuuksillaan liigaa, eli vauhdilla ja fyysisyydellä, niin se on juuri mitä tuo jengi nyt kaipaa. Samalla Korppari voi olla se joka joukkueen tuosta herättää, mutta varjopuolena sitten mietityttää jos vähänkin on puolikuntoinen eikä voi vahvuuksillaan pelata, niin paljonkohan herrasta oikeasti on hyötyä joukkueelle siinä kohtaa.

Tämä on juuri se olennainen pointti. Paljonko mahdollisesti fyysisesti aiempaan verrattuna vajaa Korpedo auttaa SM-liigatasolla joukkuettaan? Ei välttämättä ison satsauksen mukaisesti nyt ainakaan. Riittääkö se joukkueelle, pelaajalle itselleen, yleisölle? Jos ei riitä, mikä on vastareaktio? Mutta tietenkin jos akut on ladattu ja ukko täydessä iskussa, on jälki skaalan toisessa päässä yhtälailla jäätävää.

Hankala tilanne ennakoida joka tapauksessa. Tunnetasolla toivoo paluusta kaikkea parasta, rationaalisella puolella näkymä on haasteellisempi. Onko mitenkään mahdollista, että suorituskyky on entisellään? Aika paljon helppaa jos ja kun ukko on askissa ja kiekko löytyy melko hemmetin sassiin vihun verkosta hänen toimestaan.
 

charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Riittäisikin, kun pysyisi ekat viisi geimiä muiden vauhdissa. Välttäisi uudet loukit. Loppu runkosarja voidaan tarkkailla nouseeko taso, jotta käyttöä tosipeleissä.

En ole lääkäri, mutta sydänlihastulehdus ei vaikuta sellaiselta joka uusiutuisi pelatessa. En siis usko että tässä olisi sellaista riskiä mitä on esim. polvensa tai kätensä loukanneilla pelaajilla.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
En ole lääkäri, mutta sydänlihastulehdus ei vaikuta sellaiselta joka uusiutuisi pelatessa. En siis usko että tässä olisi sellaista riskiä mitä on esim. polvensa tai kätensä loukanneilla pelaajilla.

Paitsi, että tuohon Korpikosken sairauden lääkitykseen liittyy lisääntynyt riski sydänlihastulehduksesta. Pieni riskihän se on, mutta olemassa kuitenkin.
 

Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
Jahas, tänäänkö se paluu tapahtuu? Ainakin Tepsin instastoryssa on tulkittavissa pieni vihjailu tähän suuntaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös