Montréal Canadiens 2018–2019

  • 248 364
  • 930

teppana

Jäsen
Pelkkää spekulointia. Tietenkin 1st overallin alaspäin treidaaminen tai jonkun muun kuin Dahlinin varaaminen olisi aiheuttanut jättimäisen paskamyrskyn. Jo nyt Kotkan varaaminen kolmantena veti monelle kahvit väärään kurkkuun. Onneksi tulokaskuntotesteissä Zadina veti järjestetään niin huonoja tuloksia, että moni "asiantuntija" alkoi miettiä jos kannattaa kuitenkin joku toinen varata kuin Zadina kolmantena. Silti Kotkan varaaminen kolmantena oli aika rohkea veto. Nyt vaikuttaa siltä, että Timmins tiesi mitä tekee. Epäilen Kotkan kuitenkin yllättäneen aika monet jopa Habs-organisaatiossa.

Aivan huimasti on lunastanut kyllä odotukset ja sitten vähän päälle. Mutta jos Kotka oli "reach" kolmosena niin ei mitään saumaa että menis ensimmäisenä kun varattavana on Dahlin. Ei ole mitään syytä edes asiasta leikitellen keskustella. Sama mistä kyselet (vaikka vain Habsien faneilta) niin takuulla saat vastaukseksi konsensuksen. Dahlin olisi ollut Montrealin valinta.
 
Itse olen monesti miettinyt, että millaisilta sijoilta ja mihin joukkueeseen Kotkaniemi olisi varattu jos viime kesän draftissa olisi ollut varattavissa tulevan draftin kaltainen sentteritarjonta. Nythän monien mielestä meni Kotkaniemi sekä toisena sentterinä varattu Barrett Hayton menivät "liian" aikaisin johtuen heikosta tarjonnasta. Tulevan kesän draftissa on sille tontille tarjolla puolentusinaa (Hughes, Dach, Turcotte, Cozens, Krebs, Zegras, Newhook) saman kaliiberin lupausta.

Ja siis Kotkaniemihän on täyttänyt kaikki odotukset ja ylittänytkin ne, joten varaus oli Montrealilta näin jälkikäteen pureskeltuna täysin oikea valinta.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
En usko, että Kotkaniemeä ykkösenä ois varattu. Olihan toi ehkä reach varata Kotka kolmantena, mutta kuitenkin iso sentteri joka pelaa kahteen suuntaan.. Ja antoi vielä hyvät näytöt U18-kisoissa ennen draftia. Zadina puolestaan teki maaleja jo paikallisessa junnuliigassa. Zadina on tsekki, mutta varmaan olisi ollut vähän "turvallisempi" valinta siihen aikaan. Noh, oli miten oli, valinta näyttää osuneen nyt nappiin.

Armialle toivoisi tehoja. Niin paljon parempaan on tuloksellisesti potentiaalia, mutta ei mene mistään juuri sisään. Onneksi Armia on ilman kiekkoa ja kiekonkin kanssa sen verran arvokas, että saa tuon anteeksi.

Ihmettelin vähän ennen kautta Habs osion HFboards-keskusteluja, jossa eivät odotukset olleet faneilla kovinkaan korkeat. Lähinnä tyyliin, että "mennään nyt suoriutumaan, ja katsotaan mitä tulee" -tyyliin. Aikalailla moni asia on mennyt nappiin, mutta onhan tuossa hyökkäyksessä paljon piilevää potentiaalia. Drouin, Domi, Tatar, Armia, Lehkonen, Danault ym.. Kaikilta osasi lähinnä odottaa edelliskautta parempaa, kun nuoriakin ovat. Ja kaikki ovat lunastaneet. Ehkä Lehkoselta odottaisin vielä enemmän tuloksellisesti. Sen sijaan kuten @viljelmo mainitsikin, on Armia ottanut enemmän roolia, näin kokonaiskuvassa. Odotin Lehkoselta rehellisesti sellaista +20 maalin kautta. Ei ole huonosti pelannut kuitenkaan.
 

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Armialle toivoisi tehoja. Niin paljon parempaan on tuloksellisesti potentiaalia, mutta ei mene mistään juuri sisään. Onneksi Armia on ilman kiekkoa ja kiekonkin kanssa sen verran arvokas, että saa tuon anteeksi.
Sama rooli Armialla oli Jetseissäkin. On taitava käsistään ja pitää hyvin kiekkoa tilanteissa, jossa kiekko täytyy olla omilla (erien loput, av:t ym.), mutta auttamattomasti ne tehot jäivät puuttumaan, vaikka yritystä oli. Koko ajan tuli odotettua josko pääsisi kokeilemaan kahdessa ensimmäisessä ketjussa (varsinkin kun Scheifele oli sivussa ja Wheeler keskellä), mutta ei saanut tilaisuutta ja varmaan ihan ansaitusti. En usko, että kaverista koskaan tulee +45-50 pisteen ylittäjää vaan ehkä sinne 40 pisteen huiteille on eväät. Arvokas pelaaja silti ja oli aina ilo seurata, kun Armia sai alivoimalla kuskattua kiekon hyökkäyspäähän ja pelattua aikaa. Kyllähän kaverin näkisi mielellään vaikka Tanevin/Perreaultin tilalla kolmosessa, vaikka kyseiset hemmot ovat ihan ruutunsa hoitaneetkin.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Ensi yönä vastassa sitten Anaheim, joka hävisi viime yönä 6-1 Torontolle ja ovat päästäneet kahteen viime peliin yhteensä 15 maalia, tehden yhteensä neljä. Habseillä on päivä enemmän huilia alla ja kotikenttä, joten pitäisi olla selvä kotivoitto. Monesti Habsit vain jotenkin onnistuvat näissä peleissä kompurointiin. Joko ennakkosuosikin viitta ei sovi tai sitten asenne löpsähtää ja luullaan pelkän ilmestymisen paikalle riittävän.

Byron on siis varmasti sivussa, hänet korvaa joko paluun tekevä Shaw, tai sitten Chaput/Agostino. Chaput tai Agostino menee siis neloseen ja sieltä noussee Hudon Byronin tilalle. Peca saattaa välillä myös stuntata Byronia, jos Hudonin peli ei kulje. Muihin muutoksiin en usko.

Anaheim on myös siitä kiinnostava, että heidän riveistään ainakin Fowleria, Lindholmia ja Silfverbergiä on huhuttu Habsien tarkkailevan. Lindholm olisi hyvä hankinta, Silfverberg mahdollisesti rental ja Fowler sopimuksen takia ihan kamala.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Lindholm olisi hyvä hankinta, Silfverberg mahdollisesti rental ja Fowler sopimuksen takia ihan kamala.

En ole Fowlerin nykyotteita pääsyt seuraamaan, mutta tämä voisi olla ihan mielenkiintoinen haku mahdollisen kauppahinnan ja riskin suhteen. Sopimus on pitkä ja iso, mutta ikää Fowlerilla on mittarissa vasta 27 vuotta. Kyse ei kuitenkaan ole mistään nelikymppiskauhupahvista à la Weber ja jos 6,5m$ hintaan saisi 40-pisteen Fowlerin, renkaat kannattaa taatusti potkia. Lindholmista odotetaan oletettavasti huomattavasti tuntuvampaa vastinetta. Silfverbergistä en jaksa rentalina innostua lainkaan ja jatkosopimuksen tapauksessa palkka noussee uusille miljoonille.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Jos Anaheim ottaisi Alznerin toiseen suuntaan, niin tuo helpottaisi Fowlerin hankintaa. Schlemko ja Alzner, niin silloin kannattaa lyödä heti kaupat kiinni. Tietenkin jotain sälää tuolla menisi mukana. Lindholmista pitäisi tietysti maksaa jo huomattavasti kovempaa hintaa.

Sportsnet taisi kirjoittaa, että Hudonista tai Bennistä tuskin saa viitoskierrosta parempaa vastinetta, ainakaan tällä hetkellä. Jos joku Silfverberg irtoaisi neloskierroksella, niin kannattaisi napata. Devilsin Boylea on huhuttu Habseihin, jos myöskin Bostoniin ja Torontoon. Hän olisi hyvä vahvistus bottom6-sentteriksi/laituriksi.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Huhuja on siis, että Bergevin tiedustelee tällä hetkellä erittäin aktiivisesti siirtomarkkinoilla. Hakusessa on varmaan juurikin tuo myyttinen vasemman puolen puolustaja ja sentteri neloskenttään. Chaputin tai Pecan taso ei tunnu riittävän. Lisäksi joku tuollainen Boyle toisi varmasti parannusta av-pelaamiseen. Boyle on näköjään 51%:n aloittaja.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Byronin kädessä ei siis ole murtumaa. On sivussa day-to-day, ei pelaa ensi yönä. Tatarilla flunssa, joten hänkään tuskin pelaa.

Hyvä homma tuo, että Byron taisi päästä säikähdyksellä.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Tasapainoinen esitys sekavassa tilassa olevaa vastustajaa vastaan. Positiivista siinäkin mielessä, että tosiaan sekä Byron että Tatar olivat sivussa yön ottelusta.

Drouin oli vaihteeksi pelipäällä ja nakutteli kolme laadukasta maalisyöttöä, joista Gallagher viimeisteli kaksi ja Danault yhden. Porilaisjaoston mieliksi Armia-Kotkaniemi -duo kävi myös napauttamassa yhden häkin.

Kiinnostaisi tietää, että vieläkö joku toivoo Niemeä maaliin?
 

5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, Cogliano, RD
Kiinnostaisi tietää, että vieläkö joku toivoo Niemeä maaliin?
En tiedä toivooko, mutta hyvä maalivahtitilannehan tuo on tällä hetkellä. Kummallekin tarttuu musta kiinni ja ykkösveskarille luonnollisesti vielä vähän paremmin. Niemi on oman tonttinsa hoitanut ihan kunnialla, tuskin enempää voi vaatia.
 

habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
Tasapainoinen esitys sekavassa tilassa olevaa vastustajaa vastaan. Positiivista siinäkin mielessä, että tosiaan sekä Byron että Tatar olivat sivussa yön ottelusta.

Drouin oli vaihteeksi pelipäällä ja nakutteli kolme laadukasta maalisyöttöä, joista Gallagher viimeisteli kaksi ja Danault yhden. Porilaisjaoston mieliksi Armia-Kotkaniemi -duo kävi myös napauttamassa yhden häkin.

Kiinnostaisi tietää, että vieläkö joku toivoo Niemeä maaliin?
Armia pelaa kyllä hyvää kiekkoa muuten, mutta on valellut itsensä melkoisella maalisuojalla, kun ei mene tolppien väliin, ei sitten millään.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Nashville vei sitten Boylen. Hyvä kauppa heille. Oliko toinen kierros 2019 liian kova hinta Bergevinille vai oliko Habsit edes kiinnostuneita Boylesta?
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Kova on Canadiensin vire. Jetsiä vastaankin käytännössä jokainen osa-alue toimi vähintään hyvin, suurin osa kiitettävästi.

Drouin - Danault - Gallagher 3+7 ja +11, ei valittamista ykkösketjun osalta. Takana vielä ykköspari Mete - Weber keräsi 1+2 ja +8, niin koko viisikko onnistui ihan hyvin.

Kotkaniemen maaliputki kasvoi neljään, jälleen komea onetimer ylivoimalla. Aluksi olin skeptinen, mutta kyllä poika pikkuhiljaa alkaa lunastaa hyväksyntääni. Pelimies.

Pricelle seitsemäs peräkkäinen voitto ja noissa seitsemässä ottelussa Jesus on antautunut kymmenen kertaa. Pikaisesti laskettuna torjuntaprosentti noissa otteluissa 95,5.
 

MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Kova on Canadiensin vire. Jetsiä vastaankin käytännössä jokainen osa-alue toimi vähintään hyvin, suurin osa kiitettävästi.

Drouin - Danault - Gallagher 3+7 ja +11, ei valittamista ykkösketjun osalta. Takana vielä ykköspari Mete - Weber keräsi 1+2 ja +8, niin koko viisikko onnistui ihan hyvin.

Kotkaniemen maaliputki kasvoi neljään, jälleen komea onetimer ylivoimalla. Aluksi olin skeptinen, mutta kyllä poika pikkuhiljaa alkaa lunastaa hyväksyntääni. Pelimies.

Pricelle seitsemäs peräkkäinen voitto ja noissa seitsemässä ottelussa Jesus on antautunut kymmenen kertaa. Pikaisesti laskettuna torjuntaprosentti noissa otteluissa 95,5.
En tiedä voidaanko enää puhua "vireestä", kun ovat olleet kovia koko kauden. Hieno ja nopea joukkue, josta valmennus on saanut irti haluamansa.

Välillä ihmetyttää, että miten hemmetissä noita TKA/GA tilastoja lasketaan. Olin pelin jälkeen aivan varma, että Armia olisi tehnyt oman pelikohtaisen kiekonriistoennätyksen tältä kaudelta. Vähitään viisi kertaa vei karkin vastustajalta tyylipuhtaasti ja tilastoissa oli pelin jälkeen 0 kiekonriistoa.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Gazettessa oli lukemisen arvoinen juttu Armiasta, feat. Kotkaniemi.

Vaikka kauden alussa olikin varovaisen positiivinen kutina joukkueesta, en olisi ikipäivänä uskonut, että ottelussa #56 pelataan sijoituksesta Maple Leafsia vastaan. Joukkueen kemia vaikuttaa olevan parhaalla tasolla miesmuistiin ja toivottavasti sitä ei sotketa radikaaleilla deadline-siirroilla, kuten on vahvasti annettu ymmärtääkin.

Jokohan Phillip Danault olisi Selke-kandidaattien listalla? Ansioita alkaisi ainakin olla. Hyökkääjistä isoimmat minuutit, joista valtaosa vastustajan ykkösiä vastaan, kova 53,5% aloitusprosentti ja edelleen matkalla kohti jopa 60 pisteen kautta. Ei todellakaan olisi huutava vääryys äänestettäväksi.

McCarronin kausi päättyi olkapääleikkaukseen juuri kun tämä oli pitkästä, pitkästä aikaa saanut hyvän vauhdin päälle. Saa nähdä, mitä miehen kanssa ensi kesänä RFA:na tehdään, kun tällä on lisäksi oikeus välimieskäsittelyyn. Viime kesäinen QO tuskin kelpaa, joskaan näytöt eivät ole vuosien saatossa kaksisia olleet, eikä McCarron profiililtaan erityisesti joukkueen nykyformiin sovellu. Sopimuksissa on kuitenkin tilaa ja backupin backuppeja on hyvä olla.
 

La vague

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura, Jukka Vilander, Canadiens, DIF
Habseillä on nyt kyllä todella hieno ilme päällä! Tuo Jets-ottelu oli kyllä viihdyttävimpiä matseja pitkään aikaan ja kertoo siitä, että mitä tahansa jengiä vastaa pystytään saamaan kunnon hallintaa päälle. Samahan oli nähtävissä jo loppuvuoden matsissa Boltsia vastaan vaikka silloin tulikin lopulta jatkoajalla turpaan.

Tiedän, että täällä karsastetaan liian optimistisia haaveita menestyksestä ja ihan ymmärrettävää noin tosimaailman faktojen välissä pieni skeptisistisyys onkin. MUTTA, olen tämän oman kiekkourani aikana ennenkin ihmeitä oman joukkueen kohdalla kokenut. Mikään ei ole mahdotonta ja mielestäni Julienin tänä vuonna aikaan saama ilme täyttää kaikki merkit sellaiselle ihmeelle, jota ei paperilla katsottuna oikein kukaan usko. No, ainakin matsien seuraaminen on uskon pysyessä kiinnostavaampaa, olisi sitten realistista tai ei.

Leafs on nyt hyvä mittari missä mennään. Jos tuossa pystytään näyttämään tasapainoinen esitys, kasvaa usko kyllä melkoisesti entisestään.
 
Viimeksi muokattu:

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
McCarronin kausi päättyi olkapääleikkaukseen juuri kun tämä oli pitkästä, pitkästä aikaa saanut hyvän vauhdin päälle. Saa nähdä, mitä miehen kanssa ensi kesänä RFA:na tehdään, kun tällä on lisäksi oikeus välimieskäsittelyyn. Viime kesäinen QO tuskin kelpaa, joskaan näytöt eivät ole vuosien saatossa kaksisia olleet, eikä McCarron profiililtaan erityisesti joukkueen nykyformiin sovellu. Sopimuksissa on kuitenkin tilaa ja backupin backuppeja on hyvä olla.

Harmillista tosiaan, että kausi päättyi tässä vaiheessa. McC tulee varmaan saamaan sopimustarjouksen, mutta palkka tuskin ihmeemmin nousee. Saattaa saada jopa kaksivuotisen, koska se aina vähentää mahdollisuutta menettää pelaaja waiversien kautta. Eihän nuo näytöt kovin ihmeelliset ole, joten ei pelaaja voi paljoa vaatiakaan. Erittäin isokokoisen pelaajan kohdalla en vielä menettäisi uskoani kehittyä jopa NHL-pelaajaksi. Ei se kovin todennäköistä ole, mutta kuitenkin mahdollista.

Jotenkin koomista, että ensi kesänä on todennäköisesti UFA-markkinoilla vaikka millaista hyökkääjää tarjolla, mutta ei puolustajia ja Karlssonkin on oikean puolen puolustaja. Tuskin tulee UFAksi asti. Gardiner ehkä tulee tarjolle, mutta hänen hinta noussee korkeaksi, heikon tarjonnan takia. Tuo vasemman puolen puolustaja olisi siis saatavilla treidin kautta, mutta miten paljon siitä pitää maksaa, onkin sitten eri asia. Deadlinellä ei missään nimessä kannata laittaa ranttaliksi, varsinkin kun peli kulkee ja fiilis on hyvä. Eiköhän MB tuonne hae syvyyttä uusien flynnien ja mitchellien muodossa.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Jaahas, MB aloitti siirtoruljanssin. Turhake-Schlemkosta päästiin eroon ja tilalle Weise. Weise tekee siis paluun Habs-nuttuun, tai menee siis suoraan Lavaliin. Weisehän on ollut turhake Phillyssä, hänellä on vielä vuosi sopimusta jäljellä. Toinen tulija Folin pysyy vielä ylhäällä, kun Byron laitettiin IR-listalle. Toinen Byron eli Froese sai lähteä Phillyyn. Aika marginaalinen treidi, jossa kaksi alisuorittajaa vaihtoi seuroja. Katsotaan onko Weisestä mitään hyötyä.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Dale Weise! Kulttipelaaja, joka on pakko päästää irti Habs-nutussa. Käyrä on tosiaan ollut selvästi laskussa, kun Hawksin kautta Flyersiin siirtyi, mutta kukapa olisi unohtanut miehen vuodet Montrealissa.

Hieno pelaaja ja helvetin hieno persoona.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Alzner lähti siis waiverseihin.

Habs-punditien mukaan hyvä kauppa Habseille. Folin tuo leveyttä puolustukseen, siis tuonne 7.-9. pakkiosastolle. Ovat sitä mieltä, että MB haluaa vielä lisää leveyttä tuonne pakkiosastolle. Lisäksi Weise tuo leveyttä bottom6-osastolle, on isokokoinen, hyvä asenne ja pystyy välillä jopa maalintekoon. Tärkeintä tietenkin, että Weise halusi itse siirtoa juuri Montrealiin.

Sinänsä hauskaa, että ymmärsin Olofssonin, Reillyn ja Folinin pelanneen samaan aikaan Minnesotassa. En tosin osaa sanoa, miten hyvin pelasivat.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hieman aiheutti pelonsekaisia tunteita kun puhelimeen tuuttasi uutisia Canadiensin ryhtyneen kaupoille, mutta ilmoitus itsessään ei sen enempää kertonut, ennen kuin avasi uutisen. Tuli jotenkin fiilis, että hyvin tähän asti sujuneen kauden jälkeen MB kuvitteli seuran olevan jotain muuta (enemmän) kuin se tällä hetkellä on.

No ei sentään, onneksi. Tuskin tuosta kaaupasta nyt suurta hyötyäkään on, mutta ei uhrattu mitään arvokastakaan mihinkään rentaliin. Weisestä on tosiaan hyvät muistot edelliseltä Habs-ajaltaan, jos nähdään tuota samaa Dalea niin ei haittaa ollenkaan. Eihän tuo nyt vielä iällä pialttu ole, joten tuskin ihan siitä on taantuma johtunut? Jos se vaikka Montreal olisi paikka, mikä inspiroisi Weisen taas paremmalle tasolle.

Kylkeen vielä Folin syvyyspakiksi kokeiluun, jso vaikka riittäisi. Schlemko ja Alzner kun eivät edes siihen rooliin tahtoneet sopia.

Mutta niin, Bergevin, pysyisit nyt vaan maltillisena, jopa passiivisena reilut pari viikkoa. Nyt ei tarvitse kuvitella mitään.
 

La vague

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura, Jukka Vilander, Canadiens, DIF
Ei sitten ihan riittäny loppuun saakka Leafsejä vastaan.. No täytyy ottaa poset asiasta eli yksi piste ja fakta, että olis voinu kyllä kääntyy toisinkin päin helposti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös