Taksikuskit

  • 240 120
  • 1 398

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Luvut ovat huolestuttavia. Tai silloin ei tietenkään ole, jos kaikki vain käy. Viime viikonloppuna tuli Vantaalla ajeltua pieni pätkä ja oli mukava turista vanhan kansan ukon kanssa. Hänellä ei ollut mitään pahaa sanottavaa ja mittari rullasi niin kuin pitikin. Toki oltiin tietoisia alan kuumimmista trendeistä.

Toisaalta onko jossain sen enempää ollut esillä että taksit normaalia enemmän nykyisin huijaisi ja ajaisi ilman kirjanpitoa? tuossakin poliisin iskuissa suurin osa takseista oli jättänyt vain merkitsemättä kuskin nimen tai ajoluvan autoon näkyville tai puuttui hinnasto ikkunasta. Vain muutama kuski ajoi ilman lupaa tai auto ei ollut asianomaisesti rekistöröity ammattikäyttöön.
 
Mad E

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toisaalta onko jossain sen enempää ollut esillä että taksit normaalia enemmän nykyisin huijaisi ja ajaisi ilman kirjanpitoa?

Eipä ole kun ei ole tiedossa kuka ajaa ilman kirjanpitoa. Eilen taisi löytyä ensimmäiset.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko muuten jollain havaintoa miten on käynyt erilaisten kimppakyytisivustojen ja "pimeiden taksien" kanssa, vieläkö sitä ihmiset vetää "bensarahalla" kyytejä vai onko tuo vähenemään päin ollut? Tietenkin kun taksikupua ei vaadita niin ei aina voi tietää onko joku luvallisesti vai ei ajamassa.
 
ace

Jäsen
Tänään n. klo 0.00-01.00 tuli ensi kertaa tilanne, että Über aplikaatio ilmoitti, ettei autoja ole saatavilla. Samaa ilmoitti myös TaxiFy. Toivottavasti vika oli puhelimeni asetuksissa, mitä kyllä epäilen, koska tälläinen ei ole mitenkään hyvää mainosta kyseisille palveluille.

Aikaisemmin molemmista on pelkkiä hyviä kokemuksia, mutta syöhän tälläinen uskottavuutta.

Otan sanani takaisin, jos havaitsen virheen täällä päässä luuria.
 
Lieneekö sitten osa kuskeista jäänyt tuon ratsian takia ajamatta lauantaina "varuulta" ja toisekseen vissiin tämä venäläisen yrityksen leipiin on jonkin verran siirtynyt ajajia kun taitaa edelleen maksaa melko isoa kompensaatiota kyydeistä ja päivystämisestä. Taxifyllä taisi myös laskea provissio aika paljon joten varmaan jatkossa osa uuberesta ajaa tuolla tai sitten molemmilla.

Itse täällä Jyväskylässä yrittänyt nyt muutaman kerran käyttää tuota Kyyti sovellusta mutta edelleen en ole onnistunut useasta yrityksestä huolimatta saada sillä taksia kiini. Toki omat yritykset osui viimeksi torstai-iltaan ja yöhän. Voisi veikata että enemmän vaan viikonloppuina päivystävät tai arkisin päivällä, ei toisaalta hyvää kuvaa anna jos ei oudompina aikoina saa kiini. Olisihan se kuitenkin ihan hyvä että olisi halvempia vaihtoehtoja helposti saatavissa näiden perinteisten välityskeskuksien lisäksi. Nyt maksaa Jytaksin kyyti keskustaan reilut 19e noin 5 kilometrin matkalta joka on vielä nopeasti ajettavista motaria pitkin. Jos lähemmäksi 15e menisi hinta ei tulisi niin isoa kynnystä odotella busseja (ei kulje yöllä kovin hyvin) tai kavereita kyyditsemään. Toki joitakin villejä yrittäjiä tääläkin mutta aika heikosti tuntuvat mainostavan missään että tavallinen tallaaja löytäisi nuo.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Otan sanani takaisin, jos havaitsen virheen täällä päässä luuria.

Ei se vika sinun luurissasi ole, mutta ainahan on pieni mahdollisuus, että niiden järjestelmässä oli katkos. Sellaistakin tapahtuu, mutta lienee selvää kuinka autoja ei vain ollut kukaan ajamassa.

Se ei ole hyvää mainosta ja yksittäistä kuskia kiinnostaa tuskin kovinkaan paljon. Totta kai se vaikuttaa tulevaisuuteen, jos palvelua ei kukaan käytä, mutta en silti usko kuskin sen enempää miettivän tuollaisia, jos on vaikka kaverilla saunomassa.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Tänään n. klo 0.00-01.00 tuli ensi kertaa tilanne, että Über aplikaatio ilmoitti, ettei autoja ole saatavilla. Samaa ilmoitti myös TaxiFy. Toivottavasti vika oli puhelimeni asetuksissa, mitä kyllä epäilen, koska tälläinen ei ole mitenkään hyvää mainosta kyseisille palveluille.
Viimeksi, kun Uberia vilkaisin oli hinta Löylystä kotiin 72 €. Normitaksilla maksoin 39 € ja joitain senttejä päälle. Taxify:ta en ole koskaan kokeillut ja Yango on periaatepannassa.

Enimmäkseen käytän perinteistä taksia, keskimäärin 2-4 matkaa viikossa, mutta näen näille kevyemmille palveluille ja uudelle taksilaille tilausta lähinnä pimeän työvoiman kitkemisessä. Mitä helpompaa on tienata laillisesti, sitä korkeampi on kynnys lähteä harmaalle alueelle. Kilpailukin on toki aina hyvästä.
 
molari

Jäsen
Suomi on maa missä ei tarvitse katsoa mittariin, kun se on tietenkin aina päällä. Joissain toisissa maissa sen saa päälle pyytämällä, kun "unohdin" laittaa. Joissain maissa pitää vaatia se päälle tai etsiä toinen auto.

Luvut ovat huolestuttavia. Tai silloin ei tietenkään ole, jos kaikki vain käy. Viime viikonloppuna tuli Vantaalla ajeltua pieni pätkä ja oli mukava turista vanhan kansan ukon kanssa. Hänellä ei ollut mitään pahaa sanottavaa ja mittari rullasi niin kuin pitikin. Toki oltiin tietoisia alan kuumimmista trendeistä.

Sitten, kun lukee ratsian tuloksen huolella, niin todella vähän oli "oikeita rikkeitä" Vähän sama, jos pitäisi nopeusvalvontaratsian Tammiston suoralla arki-iltana klo 22 - 00. Siitäkin saisi raflaavan otsikon, 99 %:a takseista ajaisi ylinopeutta, lopuilta ajolupa pitäisi perua sairauden takia :D

Tänään n. klo 0.00-01.00 tuli ensi kertaa tilanne, että Über aplikaatio ilmoitti, ettei autoja ole saatavilla. Samaa ilmoitti myös TaxiFy. Toivottavasti vika oli puhelimeni asetuksissa, mitä kyllä epäilen, koska tälläinen ei ole mitenkään hyvää mainosta kyseisille palveluille.

Aikaisemmin molemmista on pelkkiä hyviä kokemuksia, mutta syöhän tälläinen uskottavuutta.

Otan sanani takaisin, jos havaitsen virheen täällä päässä luuria.

Emma ja tipattoman loppu - nostaa peruspirssinkin kassaa 25 %:a. Uudet toimijat, ml. Uber ja Taxify alkavat olla epätoivoisia, kun eivät saa yrittäjiä tai kuljettajia. "Puhelinmyyjät" soittelevat ties monetta kertaa, promotilaisuuksia on viikoittain, satoja autoja seisoo varastossa, kun ei löytynytkään frankkari-yrittäjiä. Ainut kelle imua on, lienee Menevä, joka voitti Uudenmaan Kela-ajot 2/3-vuodeksi alkaen 1.4. Tarjoavat n. 700:lle valitulle taksille suht vakaat tulot virkamiestunneilla ja -aikana. Lisätuloja voi sitten hankkia vaikkapa juuri viimeyön kaltaisina kysyntäpiikkeinä.
 
Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Oltiin siskon perheen kanssa viikonloppuna Helsngissä ja väkeä oli sen verran paljon, että liikuimme tilataksilla. Meinattiin kuitenkin myöhästyä koko reissun kohokohdasta eli serkun häistä Menevä-taksin takia. Useamman tunnin ennakolta olin tilannut tilataksin ja tämän tilauksen Menevä otti vastaan. Sitten 15 minuuttia ennen taksin saapumisaikaa tulikin soitto, että tilataksia ei pystytäkään järjestämään. Mitään syytä tälle ei osattu sanoa. Meinasi vähän kiehahtaa mulla, kun piti ruveta hyvin nopealla aikataululla kyytejä järjestämään uudelleen. Tilataksia ei tuntunut muillakaan firmoilla olevan tuossa vaiheessa vapaana, mutta sitten onneksi tärppäsi Taksi Kovaselta ja ehdittiin juhlapaikalle. Viikonlopun loput taksiajot sitten mentiinkin Kovasen kyydillä ja kaikki toimi mainiosti.

Suuret lampaanperseet siis Menevä-taksille ja iso peukku Taksi Kovaselle.
 
Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Samaa ilmoitti myös TaxiFy.
Taxifyta on tullut silmäiltyä Helsingissä kun sovellus on käytössäTallinnan reissujen peruja.

Arkisin näkyy 3-4 Taxifyn pirssiä pörräävän keskustassa vapaana. Viikonloppuisin tasan nolla. Luultavasti noi muutama arkiautoa on normitakseja jotka poimii taxify-kyytejä jos nenänkaivuu tolpalla kyllästyttää.
 
Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
iso peukku Taksi Kovaselle
Aika jännää. Jos olisit kysynyt Helsingin tilatakseista vaikkapa jatkiksessa niin 99/100 vastauksista olisi ilmoittanut "Kovanen". Ja se 1/99 on se turkulainen jonka mummon siskon bestiksen kummin kaiman napalanko ajaa traktoria Loimaalla.
 
Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Aika jännää. Jos olisit kysynyt Helsingin tilatakseista vaikkapa jatkiksessa niin 99/100 vastauksista olisi ilmoittanut "Kovanen". Ja se 1/99 on se turkulainen jonka mummon siskon bestiksen kummin kaiman napalanko ajaa traktoria Loimaalla.
Jep, ymmärrän kyllä jos on maine kiirinyt, kun homma pelittää. Näin kun itse en taksia juuri koskaan käytä ja tilatakseja vielä harvemmin, niin ei osannut odottaa, että useimmille toimijoille nuo tilataksit on hankala rasti.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Aika jännää. Jos olisit kysynyt Helsingin tilatakseista vaikkapa jatkiksessa niin 99/100 vastauksista olisi ilmoittanut "Kovanen". Ja se 1/99 on se turkulainen jonka mummon siskon bestiksen kummin kaiman napalanko ajaa traktoria Loimaalla.

Kovanen. En tiedä mitä mainoslauseita niillä kenties on, mutta kova se on ja ainoa kenelle kannattaa soittaa, jos pitää jonnekin päästä.

Jotkut firmat vain osaavat asiansa paremmin ja samalla joutuu hätistelemään puuhastelijoita pois.
 
molari

Jäsen
Oltiin siskon perheen kanssa viikonloppuna Helsngissä ja väkeä oli sen verran paljon, että liikuimme tilataksilla. Meinattiin kuitenkin myöhästyä koko reissun kohokohdasta eli serkun häistä Menevä-taksin takia. Useamman tunnin ennakolta olin tilannut tilataksin ja tämän tilauksen Menevä otti vastaan. Sitten 15 minuuttia ennen taksin saapumisaikaa tulikin soitto, että tilataksia ei pystytäkään järjestämään. Mitään syytä tälle ei osattu sanoa. Meinasi vähän kiehahtaa mulla, kun piti ruveta hyvin nopealla aikataululla kyytejä järjestämään uudelleen. Tilataksia ei tuntunut muillakaan firmoilla olevan tuossa vaiheessa vapaana, mutta sitten onneksi tärppäsi Taksi Kovaselta ja ehdittiin juhlapaikalle. Viikonlopun loput taksiajot sitten mentiinkin Kovasen kyydillä ja kaikki toimi mainiosti.

Suuret lampaanperseet siis Menevä-taksille ja iso peukku Taksi Kovaselle.

Todelliset ammattilaiset keskuksessa töissä, olisivat lähettäneet tilataksin tilalle 2 nepparia. Noin ylipäätään Kovasella tila-auto-osaaminen lienee parasta, Lähitaksi ja Taksi Helsinki siinä välissä, Menevä ja Kajon taistelevat tasapäin jumbosijasta.
 
Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Todelliset ammattilaiset keskuksessa töissä, olisivat lähettäneet tilataksin tilalle 2 nepparia. Noin ylipäätään Kovasella tila-auto-osaaminen lienee parasta, Lähitaksi ja Taksi Helsinki siinä välissä, Menevä ja Kajon taistelevat tasapäin jumbosijasta.
Lähitaksi ja Taksi Helsinki olivat niitä, joita kokeiltiin Menevän peruutuksen jälkeen ennen kuin Kovaselta tärppäsi. Kummastutti kyllä, kun tuntui, että koko Helsingissä ei ollut yhtään tila-autoa vapaana tai lähiaikoina vapautumassa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ajattelin kaikkien palstan persuhenkisten riemuksi tehdä tällaisen laskelman yksityisautoilun kustannuksista ja verrata sitä taksilla liikkumisen kustannuksiiin.
Kaikki persuhenkisethän tietävät, että taksilla ajaminen on kallista herrain huvia ja köyhillä ei sellaiseen ole varaa.

Laskelma on tehty erityisesti tapauksiin, joissa perheellä on ensisijainen auto ja siten kakkosautona "kauppakassi" jota tarvitaan silloin tällöin, eli tarkemmin sanottuna tässä laskelmassa kerran viikossa edestakaiseen kymmenen kilomeriä suuntaansa olevaan kaupassa käyntiin. Tästä tulee yhteensä ajoa tuhat kilometriä vuodessa. Tai itseasiassa mitään laskelmaa ei ole juurikaan tehty, vaan käytetty OP:n valmista laskelmaa soveltuvin osin (tai se on tehty edellisessä lauseessa mainituin parametrein). Köyhien riemuksi laskelma on tehty käyttäen vanhaa Toyotan paskaa, mutta jokainen (tai ainakin prosentuaalisesti merkittävä osa) ymmärtää että uudella tai uudemmalla vaikkakin pienemmällä autolla luvut olisivat vielä ihan eri näköiset erityisesti hinnan aleneman kohdalla (tulisi reilu tonnin enemmän arvonalenenemaa vuodessa). Bensa-auto olisi verojen puolesta muutaman satasen edullisempi, mutta kalliimpaa polttoainetta menisi enemmän. Eroa kuitenkin jää, joten jos OP:lla olisi vastaava laskelma ollut bensalle, niin olisin käyttänyt sitten.

Kuinka paljon autolla ajaminen maksaa oikeasti:
Oletko koskaan laskenut mitä autolla ajaminen oikeasti maksaa?
(lukuja muokattu laskelman parametrien mukaiseksi)

Polttoainekustannukset
Toyota Avensiksen ilmoitettu yhteiskulutus on 5,9 litraa / 100 km. 1000 kilometrin matkalla polttoainetta kuluu 60 litraa, joten polttoainekulut ovat tällä laskelmassa 100€.

Vakuutus
Liikennevakuutus maksaa 75% bonusalennuksella 250,93€ ja Kevytkasko 70% bonusalennuksella 301,58€. Yhteensä vakuutusmaksut ovat vuodelle 564,51€.

Autovero + käyttövoimavero
Toyota Avensiksen perusvero on 0,638€ / päivä ja käyttövoimavero 1,100€ / päivä. Yhteensä verot ovat vuodessa 634,370€.

Auton arvon alenema
Auton keskimääräinen arvon alenema on vuodessa 12%. Se vaihtelee toki suuresti automalleittain ja auton iän mukaan. Esimerkitapauksen Toyota Avensiksen kohdalla arvonalenemana käytetään 7% vuotuista alenemaa, joten ensimmäisenä vuoten auton arvo laskee 525€.

Rahoituskustannus
Mikäli auto on hankittu rahoituksella, tulee laskelmissa ottaa huomioon siitä aiheutuvat kulut. 7500€:n vakuudettoman joustoluoton kokonaiskustannus on 5v ja 3 kk:n laina-ajalla 9349€. Vuositasolla lainanhoitokulut ovat 360€

Rengaskulut
-Renkaiden kestävyydessä on suuria merkki- ja mallikohtaisia eroja, mutta jonkinlaisena keskiarvona kesärenkailla voitaneen pitää 50 000 km:n lukemaa. Tässä esimerkissä voidaan todeta, että renkaiden käyttöikä on lähellä kymmentä vuotta. Nokia Hakka Green 2 -rengassarja maksaa kotimaisessa verkkokaupassa 469€, joten vuoden hinnaksi muodostuu 50€.
-Talvirenkaiden kuluminen on hieman nopeampaa, sillä seoksen kovettuminen ja nastojen kuluminen tekevät renkaasta turvattomamman, mutta laskelmme niiden hinnaksi myös 50€
-Renkaiden vaihtamisesta ja säilytyksestä aiheutuvat kulut vaihtelevat 40€:sta 100€:oon, joten keskiarvoksi määritämme 50€.

Yhteensä rengaskulut ovat vuodelle 150€.

Katsastus
Auton määräaikaiskatsastuksen hinnat vaihtelevat katsastusasemittain, mutta yleisesti määräaikaiskatsastus vaihtelee 29-50€ välillä. Lisäksi päälle tulee päästömittaus, joka on dieselautossa n. 30€. Yhteensä katsastusmaksu on n. 70€.

Huoltokustannukset
Toyota Avensiksen huolto-ohjelman mukaan auto pitää huoltaa 15 000 km:n välein. Näin vähäisellä käytöllä riittää huolto kerran parissa-kolmessa vuodessa. Öljynvaihtohuollosta selviää n. 150€:lla, mutta laajempi määräaikaishuolto on usein 250€. Huoltokustannukiksi ilman korjauksia lasketaan vuodessa n. 100€.

Korjauskulut
Auton korjauskuluja on hankalaa arvioida etukäteen, mutta 2000-luvun loppupuolen laadukkaalla autolla voidaan olettaa selviävän melko vähäisillä korjaustoimenpiteillä. Laskelmassamme korjauksia tehdään vuodessa 100€:lla.

Yhteensä näistä tulee 2603€ vuodessa eli 215€ kuussa.

Vertailun vuoksi taksin käyttäminen vastaavaan touhuun eli kymmenen kilometrin mtkaan maksaa 22€ kerta suuntaansa eli 44€ edestakaisin eli vuodessa 2288€.
Jos siis ajoja on vähemmän tai niistä edes osan pystyy korvaamaan edullisemmilla joukkoliikennevälineillä (esim menomatkan kauppaan) tai kesällä pyörällä, niin taksin käyttämämisellä alkaa säästää satasia tai tonnin.

Laskelmassa ei ole huomioitu taksikuskeilta matkan aikana saatujen osakevinkkien ja elämänviisauksien usein mittaamatonta rahallista arvoa.
 
Ottamatta nyt kantaa edes noihin käyttämiisi autoilun kustannuksiin, niin kuinka montaa perhettä tuo esimerkkisi mahtaa koskettaa? Varmaan reilusti suurimmalla osalla noista kakkosautoistakin ajetaan enemmän kuin 1000km vuodessa. Lisäksi taksin käyttö laskettu ilmeisesti sillä oletuksella ettei ikinä ole esimerkiksi ruuhkaa tai tarvetta ennakkotilaukselle / varmuudelle saada taksi tiettyyn aikaan?

Mutta joo, varmasti sellaisille joilla on toinen auto mitä ei kuitenkaan käytännössä edes käytetä niin olisi edullisempaa luopua siitä ja ajella satunnaiset matkat vaikka taksilla.
 
valkeaori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins

Aivan samaa mieltä siitä, että aika vähissä taitaa olla sellaiset käyttöautot, joilla tuhat kilometriä vuodessa ajetaan. Tuollaisista ajomääristä puhuttaessa on kyse jo harrasteautoista ja niiden omistamista ei sitten voikaan taksin käyttöön verrata.

Kun tuon 1000 kilometrin sijaan sijoittaa tuohon laskelmaan esimerkiksi 5000 kilometriä, niin taksin hinta viisinkertaistuu, mutta oman Avensiksen käyttökulut eivät vielä edes tuplaannu.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Ajattelin kaikkien palstan persuhenkisten riemuksi tehdä tällaisen laskelman yksityisautoilun kustannuksista ja verrata sitä taksilla liikkumisen kustannuksiiin.
Kaikki persuhenkisethän tietävät, että taksilla ajaminen on kallista herrain huvia ja köyhillä ei sellaiseen ole varaa.

Laskelma on tehty erityisesti tapauksiin, joissa perheellä on ensisijainen auto ja siten kakkosautona "kauppakassi" jota tarvitaan silloin tällöin, eli tarkemmin sanottuna tässä laskelmassa kerran viikossa edestakaiseen kymmenen kilomeriä suuntaansa olevaan kaupassa käyntiin. Tästä tulee yhteensä ajoa tuhat kilometriä vuodessa. Tai itseasiassa mitään laskelmaa ei ole juurikaan tehty, vaan käytetty OP:n valmista laskelmaa soveltuvin osin (tai se on tehty edellisessä lauseessa mainituin parametrein). Köyhien riemuksi laskelma on tehty käyttäen vanhaa Toyotan paskaa, mutta jokainen (tai ainakin prosentuaalisesti merkittävä osa) ymmärtää että uudella tai uudemmalla vaikkakin pienemmällä autolla luvut olisivat vielä ihan eri näköiset erityisesti hinnan aleneman kohdalla (tulisi reilu tonnin enemmän arvonalenenemaa vuodessa). Bensa-auto olisi verojen puolesta muutaman satasen edullisempi, mutta kalliimpaa polttoainetta menisi enemmän. Eroa kuitenkin jää, joten jos OP:lla olisi vastaava laskelma ollut bensalle, niin olisin käyttänyt sitten.

Kuinka paljon autolla ajaminen maksaa oikeasti:
Oletko koskaan laskenut mitä autolla ajaminen oikeasti maksaa?
(lukuja muokattu laskelman parametrien mukaiseksi)

Polttoainekustannukset
Toyota Avensiksen ilmoitettu yhteiskulutus on 5,9 litraa / 100 km. 1000 kilometrin matkalla polttoainetta kuluu 60 litraa, joten polttoainekulut ovat tällä laskelmassa 100€.

Vakuutus
Liikennevakuutus maksaa 75% bonusalennuksella 250,93€ ja Kevytkasko 70% bonusalennuksella 301,58€. Yhteensä vakuutusmaksut ovat vuodelle 564,51€.

Autovero + käyttövoimavero
Toyota Avensiksen perusvero on 0,638€ / päivä ja käyttövoimavero 1,100€ / päivä. Yhteensä verot ovat vuodessa 634,370€.

Auton arvon alenema
Auton keskimääräinen arvon alenema on vuodessa 12%. Se vaihtelee toki suuresti automalleittain ja auton iän mukaan. Esimerkitapauksen Toyota Avensiksen kohdalla arvonalenemana käytetään 7% vuotuista alenemaa, joten ensimmäisenä vuoten auton arvo laskee 525€.

Rahoituskustannus
Mikäli auto on hankittu rahoituksella, tulee laskelmissa ottaa huomioon siitä aiheutuvat kulut. 7500€:n vakuudettoman joustoluoton kokonaiskustannus on 5v ja 3 kk:n laina-ajalla 9349€. Vuositasolla lainanhoitokulut ovat 360€

Rengaskulut
-Renkaiden kestävyydessä on suuria merkki- ja mallikohtaisia eroja, mutta jonkinlaisena keskiarvona kesärenkailla voitaneen pitää 50 000 km:n lukemaa. Tässä esimerkissä voidaan todeta, että renkaiden käyttöikä on lähellä kymmentä vuotta. Nokia Hakka Green 2 -

Hieno laskelma. Säästöt muuten olisivat aivan uskomattomalla tasolla mikäli kävisikin vain kerran kuukaudessa kaupassa.

Kuinka moni käy vain kerran viikossa kaupassa - ylipäätänsä omistaa kakkosauton jolla ajetaan noin vähän vuodessa tai kakkosauton jolla ajetaan "vain* kauppareissut? Taksi myös luonnollisesti odottaa ilmaiseksi kun pyörit sen puoli tuntia kaupassa - tai vaihtoehtoisesti toinen taksi teleporttautuu kaupan pihalle kun haluat ostoksinesi kotiin?

Teepä pieni empiirinen tutkimus ja käypä vaikkapa vuoden ajan kauppareissusi taksilla - tule sitten kertomaan miten meni, kuinka kätevää oli ja kuinka paljon säästit rahaa ja ennen kaikkea luontoa. Viestisi arvo noin ylipäätään oli muuten hyvin, hyvin lähellä nollaa täysin epärealistisella esimerkilläsi.

Onnittelut hienosta suorituksesta ja provoilusta. Ei olisi kyllä edes pitänyt vastata näin ääliömäiseen viestiin. Shame on me.

Jossain elokuvassa oli muuten tähän taksiviestiisi äärimmäisen hyvin sopivat vuorosanat. Menivät jotenkin näin: olet tyhmin tuntemani fiksu tyyppi.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ottamatta nyt kantaa edes noihin käyttämiisi autoilun kustannuksiin, niin kuinka montaa perhettä tuo esimerkkisi mahtaa koskettaa? Varmaan reilusti suurimmalla osalla noista kakkosautoistakin ajetaan enemmän kuin 1000km vuodessa. Lisäksi taksin käyttö laskettu ilmeisesti sillä oletuksella ettei ikinä ole esimerkiksi ruuhkaa tai tarvetta ennakkotilaukselle / varmuudelle saada taksi tiettyyn aikaan?

Mutta joo, varmasti sellaisille joilla on toinen auto mitä ei kuitenkaan käytännössä edes käytetä niin olisi edullisempaa luopua siitä ja ajella satunnaiset matkat vaikka taksilla.
Tilastokeskuksen sivuilta ei löydy tilastoa, että kuinka paljon kakkos tai kolmosautoilla ajetaan, joten joudun jättämään laskelman jokaiselle yksilölle omalle kohdalleen tehtävälle.

Varmasti niitä löytyy joilla ne vähillä ajoilla ovat ja varmasti niitäkin on jotka eivät autoilun kaikkia kiinteitä kustannuksia osaa laskea. Aina välillä meillä olisi kotona tarve toiselle autolle, mutta kuitenkin niin harvoin ettei minulla ole ongelmaa silloin käyttää taksia, kun sillä säästää pari tuhatta euroa vuodessa.
 
No epäilen, että tuollaisten lukumäärä on aika pieni kuitenkin ja jostain muistelen lukeneeni, että noin 50-60 prosentilla kakkosautoista ajetaan alle 15tkm vuodessa. Eli varmaan reilusti suurimalla osalla ajetaan ihan vähintään 3tkm vuodessa. Lisäksi kun poistat tuosta laskelmastasi käyttövoimaveron ja asetat vähän realistisemman hinnan taksille niin ollaa jo noinkin vähäisillä kilometreillä vähintään tasatilanteessa.

Todennäköisesti vielä harvempi kotitalous hankkii toisen auton (esimerkiksi sellaisesen jota itse käytät omassa esimerkissäsi) jos ajo on niin vähäistä, että taksin käyttö tulee vuodessa 2000€ halvemmaksi. Väittäisin, että lähes 100% ihmisistä käyttää silloin taksia.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
No epäilen, että tuollaisten lukumäärä on aika pieni kuitenkin ja jostain muistelen lukeneeni, että noin 50-60 prosentilla kakkosautoista ajetaan alle 15tkm vuodessa. Eli varmaan reilusti suurimalla osalla ajetaan ihan vähintään 3tkm vuodessa. Lisäksi kun poistat tuosta laskelmastasi käyttövoimaveron ja asetat vähän realistisemman hinnan taksille niin ollaa jo noinkin vähäisillä kilometreillä vähintään tasatilanteessa.
Varmasti tuollaisia käyttötapauksia on vähemmistö, mutta jos se pointti pitää vielä rautalangasta vääntää niin autoilun kiiinteät kustannukset ovat vanhahkolla autolla parituhatta euroa vuodessa (uudella kolme) ja sen pohjalta voi jokainen laskea, että onko se hänelle taloudellisesti järkevää.

Dieselin kuluihin otin kantaa jo laskelmassani ja taksin hinta on otettu suoraan heidän laskuristaan, joten en sitä muuttamaan ala. Matkana käytin ajoa isoäitini luota lähimpään isoon kauppakeskukseen.

Jossakin elämäntilanteessa minulla oli tilanne, että tarvitsin autoa vain kahteen asiaan: jääkiekkotreeneissä ja golfaamassa käyntiin. Jääkiekotkin olisin vielä saanut sovittua, jolloin jäljellä olisi jäänyt vain golf. Sitäkin oli rehellisesti sanottuna aikaa löydä pelaamassa niin harvoin, että puhtaasti taloudellisesti laskettuna olisi ollut edullisempaa se hoitaa taksilla kuin omalla autolla (en tosin seisontavakuutus -skenaariota muistaakseni laskenut). Sen verran persumaisesti minäkin kuitenkin ajattelin, että ajatus siitä olisin käynyt golfaamassa taksilla (parikymmentä kilsaa suuntaansa) oli henkisesti mahdoton. Sitä ei vaan voinut perustella järkeväksi toisin kuin parintuhatta vuodessa maksavan turhan auton pitoa.
 
Hyvä, että selvensit pointtiasi sillä aiemmin kirjoituksestasi sai käsityksen, että pointtina oli näpäyttää persuhenkisiä näyttämällä kuinka köyhälläkin on varaa ajaa taksilla ja se voi olla halvempaa kuin toisen auton pitäminen. Ja toki tarkoituksenmukaisilla luvuilla siitä halvempaa saakin.

Nuo laskurit ovat arvioita ja usein matka maksaa jonkun verran enemmän koska seistään valoissa/ruuhkassa yms. Mutta ehkä se jossain päin Suomea on mahdollinen.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Hyvä, että selvensit pointtiasi sillä aiemmin kirjoituksestasi sai käsityksen, että pointtina oli näpäyttää persuhenkisiä näyttämällä kuinka köyhälläkin on varaa ajaa taksilla ja se voi olla halvempaa kuin toisen auton pitäminen.
Ja niinhän se voikin olla, joskin vain tapauksissa joissa ajoa on verraten vähän.

Jotta persuhenkisiä oikein harmittaisi, niin Ville Niinistön taksinkäyttö on maksanut 5500€ vuodessa. Jos hän saisi optimoitua käytöstä ehkä 20-40% tapahtumaan muilla julkisilla eikä hänellä olisi muita tarpeita omalle autolle (mikä ei liene totuudenmukainen oletus hänen kohdallaan), niin hänelle tulisi edullisemmaksi ajaa nuo vähät ajot taksilla kuin omalla autolla (kun huomioidaan että hän ei mihinkään vanhaan Toyotaan tyytyisi ja pysäköintikulut keskustassa olisivat helposti tonnin vuodessa).
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Varmasti tuollaisia käyttötapauksia on vähemmistö, mutta jos se pointti pitää vielä rautalangasta vääntää niin autoilun kiiinteät kustannukset ovat vanhahkolla autolla parituhatta euroa vuodessa (uudella kolme) ja sen pohjalta voi jokainen laskea, että onko se hänelle taloudellisesti järkevää.

Dieselin kuluihin otin kantaa jo laskelmassani ja taksin hinta on otettu suoraan heidän laskuristaan, joten en sitä muuttamaan ala. Matkana käytin ajoa isoäitini luota lähimpään isoon kauppakeskukseen.

Jossakin elämäntilanteessa minulla oli tilanne, että tarvitsin autoa vain kahteen asiaan: jääkiekkotreeneissä ja golfaamassa käyntiin. Jääkiekotkin olisin vielä saanut sovittua, jolloin jäljellä olisi jäänyt vain golf. Sitäkin oli rehellisesti sanottuna aikaa löydä pelaamassa niin harvoin, että puhtaasti taloudellisesti laskettuna olisi ollut edullisempaa se hoitaa taksilla kuin omalla autolla (en tosin seisontavakuutus -skenaariota muistaakseni laskenut). Sen verran persumaisesti minäkin kuitenkin ajattelin, että ajatus siitä olisin käynyt golfaamassa taksilla (parikymmentä kilsaa suuntaansa) oli henkisesti mahdoton. Sitä ei vaan voinut perustella järkeväksi toisin kuin parintuhatta vuodessa maksavan turhan auton pitoa.

Toki näitä erikoistapauksia löytyy varmasti - siitä ei ole epäilyskään. Näitä tapauksia on kuitenkin aivan varmasti suuri vähemmistö ihmisistä ja kovin harva pystyy tietämään vuositasolla menonsa noinkin tarkasti. Taksiskenariota pystyy säätämään sopivilla numeroilla kumpaan suuntaan tahansa - sitten voi mietiskellä kuinka monen ihmisen tilanteeseen tuo oikeasti sopii. Kuten sanottua, niitäkin on varmasti joille se sopii.

Mitä tulee räksyttävään populistiin nimeltä Ville Niinistö ja häneen taksilla ajamisiinsa: minusta on sinänsä aivan herttaisen samantekevää vaikka Niinistö käyttäisi Hummer H1:a joka ikiseen metriin asuntonsa ulkopuolella tapahtuvaan liikkumiseensa. Hänen tapauksessaan kyse on enemmän siitä mitä hän viestii epäsuorasti omilla valinnoillaan äänestäjilleen - tosin Vihreiden eikä Villen äänestäjienkään tarvitse enää huolehtia muista kuin Eurovaaleista Villen suhteen.

Alkuperäinen viestisi oli kyllä hyvinkin pitkälti provohenkisesti kirjoitettu. Onneksi aina voi kuitenkin tehdä tarkennuksia.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös