Maastohiihtokausi 2018–2019

  • 84 611
  • 414

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kolumni: Dopingista kärynneeltä hiihtäjältä rajuja väitteitä tv-dokumentissa – mainitsi Suomen kahdesti

Tuli tuosta jutusta mieleen tuo astmaatikoksi tekeytyminen. Onko jotain tilastoa/tietoa kuinka monella nykyhuipuista on lääkärin lupa astmalääkitykseen?

Veritankkausta käyttää varmasti kaikki huiput edelleen, toki siinä rajoissa, ettei biopassiin tulee liian isoja heilahteluja, joista voisi pidemmällä seurannalla käry iskeä. Suomihan oli veritankkauksen edelläkävijä Lasse Virenin aikoina, nyt uskoisin kaikkien olevan samalla viivalla. Enää ei ole mahdollista samalla tavalla iskeä kuntoa arvokisoihin.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Maastohiihtoa kohtaan on esitetty viime aikoina kritiikkiä siitä, miten vähäinen maakirjo läjin huipulla on. Tänään kuitenkin nuorten MM-kisoissa 20-vuotiaiden poikien pertsan kolmellakympillä yhdeksän parhaan joukossa yhdeksän eri kansallisuutta. Tuollainen lienee äärimmäisen harvinaista kaikki lajit huomioiden. Kuinka realistista olisi nähdä vaikkapa jääkiekossa NHL:n varaustilaisuus, jossa yhdeksän kärjessä kaikki olisivat eri kansallisuuden omaavia?
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat

Edellisessä NHL-draftissa oli kuuden ensimmäisen varatun pelaajan joukossa kuuden eri maan kansallisuutta edustavat pelaajat.

Yli tuon kuuden pääseminen vaatii jo pienen lottovoiton verran tuuria jääkiekossa.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Joukkueella Matintalo, Pärmäkoski, Mäkäräinen ja Piippo tulee paras tulos. Toinen osuus tulee olemaan ratkaiseva, ja siihen on laitettava paras hiihtäjä. Jos hiihtoväki ei halua Kaisaa joukkueeseen, niin sitten se vanha rouva Haukiputtaalta. Eder ei taida ehtiä enää tälle talvelle.

Vanha rouva Haukiputtaalta pätkii jatkuvasti vapaalla Piipon ja Mononen pertsalla Matintalon, joten siinä mielessä valintasi kuulostavat hieman erikoisilta. Kaisaa lienee jälleen turha ottaa spekulaatioihin mukaan ja vaikka otettaisiinkin, niin ei ole mitään varmuutta, että olisi Piippoa nopeampi. Varsinkin, kun hänen hiihtovauhtinsa ei näyttäisi tällä hetkellä olevan parhaimmillaan.

Toki juuri nyt näyttää kenties siltä, että parasta olisikin laittaa Krista vapaan osuudelle, jolloin joukkue olisi Matintalo - Mononen - Pärmäkoski - Roponen.

#viestispekulaatiot
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Toki juuri nyt näyttää kenties siltä, että parasta olisikin laittaa Krista vapaan osuudelle, jolloin joukkue olisi Matintalo - Mononen - Pärmäkoski - Roponen.
Tästä kyllä eri mieltä. Minusta Krista on tällä hetkellä pertsalla ylivoimaisempi suhteessa muihin suomalaisiin kuin vapaalla. Ja jos nyt päädyttäisiin siihen, että Krista laitetaan vapaalle, niin ennemmin sitten ankkuriksi, kun hän on ainoa loppukiriin kykenevä.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Miehet hakkasi monet kisat päätä seinään lyömällä Heikkisen ankkuriksi ja heikoimman lenkin kolmanneksi. Peli oli aina ohi ennen ankkuriosuutta. Suomi saanee nelikon joka on pronssitaistossa mutta Kristan täytyy hiihtää toinen tai kolmas osuus, muuten takamatka on oletettavasti liian pitkä.
 
Kristan täytyy hiihtää toinen tai kolmas osuus, muuten takamatka on oletettavasti liian pitkä.

Mitä teki Dalen vuoden 2007 viestissä? Pisti parhaan hiihtäjänsä eli silloisen Kuitusen ensimmäiselle osuudelle. mitä tapahtui silloin? Tästähän se on nähtävissä eli kultaa.

Mitä teki Venäjän olympiaurheilijat vuoden 2018 olympialaisissa? Pistivät parhaan hiihtäjänsä eli Nepryajavan avausosuudelle ja eivätkä miettineet mitään loppukirejä ja lopputuloksen tiedämme.

Eli Pärmäkoski kaikkien yllätykseksi avauosuudelle. Pärmäkoski karkaa pahimmilta kilpakumppaneilta. Seuraavilla osuuksilla nämä hiihtävät alkuun ylikovaa ja hyytyvät lopussa, eivätkä saa maksimaalista suoritusta.

Huilaakohan Pärmäkoski huomisessa viestissä?
 
Silloin oli tosin Saarinen komppaamassa. Nyt tilanteessa on se ero ettei ole Saarista heittää toiselle osuudelle.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Miehet hakkasi monet kisat päätä seinään lyömällä Heikkisen ankkuriksi ja heikoimman lenkin kolmanneksi. Peli oli aina ohi ennen ankkuriosuutta. Suomi saanee nelikon joka on pronssitaistossa mutta Kristan täytyy hiihtää toinen tai kolmas osuus, muuten takamatka on oletettavasti liian pitkä.

Vuonna 2011 Heikkinen pääsi kylläkin johtoasemassa ankkuriosuudelle, mutta toi Suomen maaliin vasta neljäntenä. Myös 2017 Heikkisellä oli sauma napata pronssi Suomelle, mutta tunaroi viimeisessä kaarteessa ja kaatui. Toki vuosien 2013 ja 2014 viesteissä mitalitaistelu oli jo karannut ennen Heikkisen ankkuriosuutta. Toisaalta ei se vuoden 2015 Falunin viestikään kovin putkeen mennyt, kun Heikkinen hiihti kolmannen osuuden. Itse asiassa tuo Heikkisen kolmannen osuuden suoritus on varmaan tämän vuosikymmenen surkein suomalaismiehen viestiosuus arvokisoissa.
 
zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Mitä teki Dalen vuoden 2007 viestissä? Pisti parhaan hiihtäjänsä eli silloisen Kuitusen ensimmäiselle osuudelle. mitä tapahtui silloin? Tästähän se on nähtävissä eli kultaa.

Pakko oli laittaa että Roposella on riittävän iso keula kolmososuudella. Yhteistä 2007 ja 2009 kultaviesteissä oli että kolmososuudella Suomella oli heikoin ylivoimaisesti heikoin lenkki ja kultahaaveet meinasivat murentua juuri sillä osuudella.
 
Lazy bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vanha rouva Haukiputtaalta pätkii jatkuvasti vapaalla Piipon ja Mononen pertsalla Matintalon
Itse asaissa Vantaan Suomen Cupissa vitosen vapaalla Piippo voitti Roposen kymmenellä sekunnilla.

Tänään hiihdetään kokonpanolla Mononen-Pärmäkoski-Roponen-Piippo.
Tämä on juuri se järjestys jonka itsekin valitsisin. Itse näen tällä hetkellä Pärmäkosken paikan olevan juuri tuolla kakkososuudella. Ruotsi, Norja ja Venäjä lyövät myös kovimmat tykit toiselle perinteisen osuudelle. Tänään taistellaan kyllä podiumpaikasta. Venäjä ja Norja menee menojaan, mutta Ruotsi on täysin voitettavissa.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Tästä kyllä eri mieltä. Minusta Krista on tällä hetkellä pertsalla ylivoimaisempi suhteessa muihin suomalaisiin kuin vapaalla. Ja jos nyt päädyttäisiin siihen, että Krista laitetaan vapaalle, niin ennemmin sitten ankkuriksi, kun hän on ainoa loppukiriin kykenevä.

Tänään hiihdetään kokonpanolla Mononen-Pärmäkoski-Roponen-Piippo.
Tämä on juuri se järjestys jonka itsekin valitsisin. Itse näen tällä hetkellä Pärmäkosken paikan olevan juuri tuolla kakkososuudella. Ruotsi, Norja ja Venäjä lyövät myös kovimmat tykit toiselle perinteisen osuudelle.

Tämän päivän viestikin osoitti, että olette ehdottomasti oikeassa. Joten, tässähän se joukkue sitten onkin.

Ihan hyvä suoritus koko joukkueelta. Mononen olisi toki voinut olla jäämättä sinne pääjoukon perälle alussa, kun tuossa kapeassa rännissä oli kuitenkin ihan helvetin vaikea ohittaa ketään. Ei siinä kuitenkaan mitenkään paljoa eroa tullut. Pärmäkoski antoi Ebban riehua ja tehdä työt ja pysytteli itse hyvässä vauhdissa mukana. Ebba kai nuoruuden innolla ajatteli ottavansa Johaugin kiinni. Roposelta ja Piipolta myös oikein hyvät ja järkevät suoritukset: Roponen otti alussa Kallan vauhdissa venäläisen kiinni, muttei lähtenyt mukaan Kallan epätoivoiseen Norjan kiinniottoyritykseen, vaan venäläisen kanssa hiihtivät yhdessä ja ottivat lopussa hyytyneen Kallan kiinni. Piipolta oikeastaan sama: ei lähtenyt hölmöilemään Ruotsin ja Venäjän kovaan alkuvauhtiin, vaan lähti tekemään omaa suoritusta, poimi lopulta piiputtaneen venäläisen ja haastoi vielä Ruotsin ihan kelvollisesti.

Vahva suoritus kyllä joukkueelta. Piippokin vaikuttaa kahden mc-suorituksen perusteella olevan hyvä ja kylmäpäinen viestihiihtäjä, vaikka nyt lopulta hävisikin ruotsalaiselle. Yritti kuitenkin aivan oikein omaa ratkaisuaan ennen maalisuoraa, kun tiesi, että kirissä luultavasti tulee spritteri-Sundlingille häviämään.
 
Viimeksi muokattu:

Lazy bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viesti meni Suomelta kokonaisuudessaan hyvin. Kukaan ei notkahtanut eikä varsinaisesti loistanutkaan. Hyvä ja tasapainoinen suoritus kaikilta. Venäjä oli yllättävän vaisu. Toki sieltä puuttui Sedova eikä perinteisen tykit saaneet toivomaansa eroa aikaiseksi tuossa kelissä.
Suurin ongelmahan on se, että Suomella ei ole kahta kelvollista perinteisen hiihtäjää. Valitettavasti eilinen viimeistään osoitti, että Niskasen kausi on käytännössä ohi. Mononen on parantanut perinteistä enemmän suhteessa vapaaseen. Matintalo on tällä hetkellä täysi arpa. Tämän päivän kokoonpanolla Suomella vain ei ole minkäänlaista loppukiriin pystyvää vaihtoehtoa vapaan osuudelle niinkuin tänään nähtiin.
Vaihtoehdothan ovat: Mononen/Matintalo-Pärmäkoski-Roponen-Piippo tai Mononen-Matintalo-Roponen/Piippo-Pärmäkoski.
Viikon päästä Imatralla nähdään Matintalon iskukyky suhteessa Monoseen, ja muihinkin. Ja tietenkin MM-kisoissa on skiatlon ja kympin perinteinen ennen viesti niin siellähän ne valinnat lopulta ratkee.
 
Pertsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vaihtoehdothan ovat: Mononen/Matintalo-Pärmäkoski-Roponen-Piippo tai Mononen-Matintalo-Roponen/Piippo-Pärmäkoski.

Näin on, ja johtuen muiden joukkuiden taktiikasta, se on melkein pakosti tuo ensimmäinen. Muussa tapauksessa ollaan liian kaukana 2. osuuden jälkeen Venäjästä ja Ruotsista, joita vastaan tässä kisataan. Norjan uskon menevän menojaan, mutta hopeasta ja pronssista voidaan kilpailla. Ongelmaksi tietysti jää se että Suomella ei ole sellaista hiihtäjää ankkuriksi jolla olisi loppukiri, joten Piippo ankkuriksi ja rohkeasti pudottamaan jompikumpi matkan aikana tarpeeksi kauas kuten tänään.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Näin on, ja johtuen muiden joukkuiden taktiikasta, se on melkein pakosti tuo ensimmäinen. Muussa tapauksessa ollaan liian kaukana 2. osuuden jälkeen Venäjästä ja Ruotsista, joita vastaan tässä kisataan. Norjan uskon menevän menojaan, mutta hopeasta ja pronssista voidaan kilpailla. Ongelmaksi tietysti jää se että Suomella ei ole sellaista hiihtäjää ankkuriksi jolla olisi loppukiri, joten Piippo ankkuriksi ja rohkeasti pudottamaan jompikumpi matkan aikana tarpeeksi kauas kuten tänään.

Venäjä ja Ruotsi tulevat toki vahvistumaan Seefeldissä. Ruotsilla on vielä heittää tuonne Stina Nilsson ja Kalla puolestaan on sen verran kova arvokisahiihtäjä, että luulen tämän hetkisen väsymyksen johtuvan MM-kisoihin ajoittavasta kovasta harjoittelujaksosta. Venäjällä on tämänpäiväiseen nähden reservissä vielä Sedova. Jokaiselta suomalaiselta vaaditaan vielä suorituskyvyn parantamista, jotta mitalista voitaisiin taistella. No, tietysti välinehuollonkin kanssa voi mennä kellä tahansa vihkoon - sekin on viestissä nähty lukuisia kertoja.
 
Roponen on hiihtänyt tänä vuonna vahvoja viestihiihtoja. Jopa perinteisellä kauden alla Vuokatissa. Nyt Ullriechamin mc:n viestissä vapaan osuuksien kolmanneksi nopein osuusaika n. 8s nopeimpaa Jacobsenia takana. Haisee siltä, että se pääkilpailu tulee olemaan se viesti MM-kisoissa ja kaikki kunto tähdätään sinne. Sen kun mitalin nappaa, hänestä tulee Suomen kaikkien aikojen vanhin nainen, joka mitalin on arvokisoissa ottanut. MC:ssa hän on sen jo tehnyt.

Riitta-Liisa Roponen, Syntymävuosi 1978. On viimeinen 70-lukulainen maailmassa, joka vähäänkään fyysisessä olympialajissa taistelee lajinsa arvokisamitalista. Roponen on viimeinen jäänne ajalta, jolloin hiihdossa ei hiihdetty mitään sprinttejä eikä toureja. Roponen on viimeinen samurai.
 
Viimeksi muokattu:

Pertsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
@BitterX : Toki vahvistuvat ja näen mitalin mahdollisena mutta se on toki ylisuoritus. Juurikin Kallan tahdin uskon paranevan ja täydessä kunnossa oleva Kalla 3.osuudella tarkoittaa kyllä hopeankin karkaamista. Nilsson on ilmeisesti vielä kysymysmerkki miten toipuu kisoihin, mutta periaatteessa en näe tämän kauheasti muuttavan asetelmia hiihtääkö ankkurina Nilsson vai Sundling. Kumpi tahansa on ankkurina vaikeasti lyötävissä jos lähdetään suunnilleen yhtä jalkaa menemään.

Venäjä oli tänään heikompi kuin voisi olettaa mutta uskon tosiaan heidänkin olevan vahvempia sitten kisoissa. Nyt heiltä oikeastaan petti hiukan vapaan osuudet.

Oma huippusuoritus toki tarvitaan siis kaikilla osuuksilla mutta kyllä pronssi tosiaan mahdollisuuksien rajoissa on ja sitten vähän tuurilla hopeakin ehkä.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Koska _muuten_ Kristan raskaus aiotaan tiedottaa?
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Tämän hetken tiedon mukaan Nilssonin osallistuminen mm-kisoihin on hyvin epätodennäköistä. Ja vaikka reisi ehtisi kuntoutua hiihtokuntoon, niin onko muu kunto enää yhtä rautainen kuin ennen loukkaantumista?

Ok, en itse ollut tilanteesta täysin tietoinen.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Vanha rouva Haukiputtaalta pätkii jatkuvasti vapaalla Piipon ja Mononen pertsalla Matintalon, joten siinä mielessä valintasi kuulostavat hieman erikoisilta. Kaisaa lienee jälleen turha ottaa spekulaatioihin mukaan ja vaikka otettaisiinkin, niin ei ole mitään varmuutta, että olisi Piippoa nopeampi. Varsinkin, kun hänen hiihtovauhtinsa ei näyttäisi tällä hetkellä olevan parhaimmillaan.

Toki juuri nyt näyttää kenties siltä, että parasta olisikin laittaa Krista vapaan osuudelle, jolloin joukkue olisi Matintalo - Mononen - Pärmäkoski - Roponen.

#viestispekulaatiot

Paras järjestys on ehdottomasti Mononen, Pärmäkoski, Roponen ja Piippo. Kun avauksessa jäädään vähintään 15 sek. kärjestä, toisella osuudella Pärmäkoski repii tämän eron kiinni (olettaen, että kärjessä ei ole Johaug). Kolmannella Roponen roikkuu ainakin hopeasijan tuntumassa ja neljännellä Piippo varmistaa pronssin roikkumalla tarpeeksi kauan Venäjän tuntumassa. Norja voittaa, Venäjä toinen ja Suomi kolmas in spe. Ruotsi jää kymmenen parhaan ulkopuolelle, aloittaja floppaa.

On huomioitava, että Suomelta puuttuu toinen top 10 hiihtäjä perinteiseen. Jos jäämme perinteisellä 45 sek kärkeen, Roponen ei jaksa nostaa Suomea enää mitalitaisteluun. Pärmäkoski taas ei enää viitsi lähteä repimään tod.näk. yksin minuutin rakoa pronssiin.

Kysymys on nimenomaan psykologiasta, keskinkertainen hiihtäjäkin voi roikkua paremman perässä kun on panoksena mitali ja joukkueen kunnia. Huippuhiihtäjäkään ei jaksa ottaa kiinni minuutin kaulaa varsinkin jos mitalistit tekevät yhteistyötä. Ja vaikka ottaisikin, paukut olisivat siinä vaiheessa lopussa.

Sama spekulaatio pätee miehiin, joskin miehillä on nyt aavistuksen parempi tilanne. Suomi voi vaikka johtaa perinteisen jälkeen ja sitten vain koukku kiinni Venäjään ja Norjaan. Roikutaan riittävän kauan ja Happo toivottavasti hoitaa pronssin kotiin. (Toki tiedämme, että MM-kisoissa useampikin joukkue voi olla viimeisellä osuudella mitalien tuntumassa).

Viestijärjestystä ei siten ratkota osuusaikojen mittailulla, vaan psykologisten tekijöihin huomioimisella. Etusijalla on panos, mahdollisuus kärkeen. Naisten kohdalla tilanne tietenkin muuttuu, jos Kerttu Niskanen tai joku muu pääsee huipun tuntumaan perinteisellä. Silloin Pärmäkoski voidaan laittaa ankkuriksi. Miesten kohdalla Niskasesta saadaan paras irti perinteisellä, kloonaaminen olisi tietysti paras ratkaisu kaikkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb

Onko kyse niinkään psykologiasta vaan siitä että on helpompi hiihtää peesissä kuin yksin. Norjan viestijärjestys tulee olemaan Haga/Weng - Johaug - Jacobsen - Östberg ja Suomen mainitsemasi. Noilla kokoonpanoilla Suomi pärjää Norjaa vastaan parhaiten avausosuudella, kaikilla muilla osuuksilla sen jälkeen Norjalla on selkeästi parempi hiihtäjä kuin Suomella. Otepäässä Mononen voitti Hagan, Weng ei ollut mukana, joten aivan hyvin voi olla niin että avausosuudella Suomi ei jää Norjasta yhtään. Tämän jälkeen Norja laittaa kehiin maailman parhaan naishiihtäjän ja jos Suomella on kuka tahansa muu paitsi Lähteenmäki, kakkosvaihdossa ero Norjaan on musertava. Lähteenmäkikään ei oletetusti jaksa Johaugin vauhdissa siinäkään tapauksessa että pääsisi matkaan samaan aikaan mutta ei siinä jaksa kukaan muukaan mistään joukkueesta. Toivottavaa siis on että vapaan osuuksille päästään reilussa erossa verrattuna muihin paitsi Norjaan. Helppoa ei ole sen jälkeenkään, etenkin jos Roponen / Piippo hiihtelevät yksin ja takaa tulee porukka hiihtäjiä kiinniajajan rooleissa.

Miesten viestijoukkue lienee järjestyksessä Hakola - Niskanen - Hyvärinen - Heikkinen. Vaikka olisimme kärjen tahdissa kahden osuuden jälkeen, kolmannella osuudella siitä pudotaan, laitettiin siihen sitten kuka tahansa.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vuonna 2011 Heikkinen pääsi kylläkin johtoasemassa ankkuriosuudelle, mutta toi Suomen maaliin vasta neljäntenä. Myös 2017 Heikkisellä oli sauma napata pronssi Suomelle, mutta tunaroi viimeisessä kaarteessa ja kaatui. Toki vuosien 2013 ja 2014 viesteissä mitalitaistelu oli jo karannut ennen Heikkisen ankkuriosuutta. Toisaalta ei se vuoden 2015 Falunin viestikään kovin putkeen mennyt, kun Heikkinen hiihti kolmannen osuuden. Itse asiassa tuo Heikkisen kolmannen osuuden suoritus on varmaan tämän vuosikymmenen surkein suomalaismiehen viestiosuus arvokisoissa.
2011 viestin muistin kyllä mutta en jaksanut niin vanhoja miettiä. Heikkinen näytti silloin väsyneeltä jo lähdössä. 2013 ja 2014 peli oli ohi ennen viimeistä osuutta ja tämän jälkeen ymmärrettiin kokeilla muuta vaikka se sitten epäonnistuikin. Kompurointeja joskus sattuu, niille ei oikein mahda mitään. Sundby menetti lahdessa mahdollisesti mitalin ja yhdistelmäkisassa mahdollisesti voiton niihin. Nyt täytyy myöntää etten muista tota Falunin viestiä. Mutta lähinnä sitä että kun Suomella ei ole tarjota riittävän hyvää muuta porukkaa niin taktiikka on rakennettava sen mukaan että viimeisessä vaihdossa ollaan mukana ja tarpeeksi moni on tippunut.

Toisen osuuden merkitys on iso. Koska pertsaa ja vapaata vedetään sama matka, perinteinen kestää pidempään joten eroistakin tulee isompia. Tämähän on se maatikka miksi kovinta vetäjää sijoitetaan toiselle osuudelle käytännössä kaikkialla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös