Ottawa Senators 2018–2019

  • 58 781
  • 178

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Kuinkas nuo nuoret maalivahdit Högberg ja Gustavsson mielestäsi, onko kummastakaan odotettavissa juuri mitään seuraavien parin kauden aikana NHL:n puolella?

Erittäin hyvä ja ajankohtainen nosto.

Maalivahdit ovat kummallisia otuksia. Tasoa on todella vaikea määritellä ja sitä kautta seuraaminenkin on paljon vaikeampaa kuin esimerkiksi kenttäpelaajien seuranta. Voin myöntää ettei seuraaminen maalivahtien osalta ole aivan samalla tasolla kuin kenttäpelaajien.

Molemmilla maalivahdeilla samantyyliset taustat. Aikuisten pelejä ja onnistuneita kausia muutama Ruotsin pääsarjassa. Högberg oli ainakin kauden alla seuran järjestyksessä ensimmäisenä. Gustavsson lähetettiin hiukan yllättäen pre-seasonin päätteeksi ECHL:n Högbergin jäädessä Bellevilleen McKennan kanssa. Högberg kuitenkin loukkaantui ja Gustavsson nostettiin ylös ennen ensimmäistä peliäkään.

Gustavsson ei kuitenkaan ole käyttänyt näytönpaikkoja edukseen toistaiseksi. Alku oli hyvä, mutta viime ajat ovat olleet surkeita. Edellisessä 5 pelissä taakse mennyt vaatimattomast 25 maalia. Högberg on kaiketi lähiaikoina palaamassa mystisestä loukkaantumisesta, joten saa nähä miten vastuu jatkossa menee.

Mitä itse kysymykseen tulee, niin juuri nyt tilanne ei ole kovin hyvä, mutta onneksi veskarit ovat arvaamattomia ja ennen kaikkea potentiaalia heissä on. Högberg voi olla tällä hetkellä parempi, mutta näen kyllä Gustavssonin pidemmän päälle potentiaalisempana maalivahtina nimenomaan NHL peleihin. Gustavsson on edelleen todella nuori maalivahdiksi ja taskusta löytyy U18 sekä U20 kisojen parhaan maalivahdin titteli. Samaiset meriitit ovat hakeneet 2000-luvulla ainoastaan John Gibson ja Kari Lehtonen. Niin monta vuotta Gustavsson on oman ikäluokkansa eliittiin kuulunut, että luotto on kova. Gustavssonin tulisi vain petrata otteita mahdollisimman pian - tai muuten Dorion on pakotettu laatumaalivahdin hankintaan Andersonin lähestyessä nelikymppisiä.
 
Suosikkijoukkue
Senators,Kärpät. #Chabot,ek65,West Ham.
Se olis Hoffmanin paluu ens yönä, jännä seurata saako video tribuuttia, toivottavasti saa. Nyt olis seuralla hyvä näyttää että vanhat kaunat on unohdettu ja uusi sivu on käännetty. Sen verran oli kuitenkin hyviäkin hetkiä pelaajalla, esim.2016 Karlssonin lättysyöttö Bostonia vastaan josta foppa harhautuksella pudotuspelien komein maali.

Parisen kymmentä peliä takana ja ompa ollut taas pitkästä aikaa ollut hauskaa katsoa Ottawan pelejä. Ja pelaajistakin näkee ettei hampaat irvessä paineta.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Jos ei Chris Widemanin otteet viimeisen parin viikon tasosta nouse voi Wolanin olla nopeallakin aikataululla ylhäällä.

Wideman otteet eivät nousseet ja mies treidattiin pois. Vastikkeeksi Oilersin 6. kierroksen varaus kesältä 2020.

Widemanin suhteen odotukset olivat hiukan korkeammalla, vaikka paha loukkaantuminen olikin takana. Aloitti kauden 17-18 loistavasti ennen loukkaantumista kuitenkin. Sai vastuuta ylivoimallakin runsaasti, mutta ei silti kyennyt esittämään oikeastaan yhtään mitään, vaikka pelasi NHL:n heikoimmassa puolustuksessa. Alkureaktio treidistä oli kehno, mutta kun järjellä asiaa ajattelee, niin kutoskierroskin on sentään jotain. Samalla saa enemmän vastuuta niille puolustajille, joilta odotetaan jotain tulevaisuudessa (Jaros & Wolanin).
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ottawan fanit ovat olleet varmasti tyytyväisiä kesän ykkösvaraukseen? Brady Tkachukin kykyä saada tulosta aikaan pro-tasolla kyseenalaistettiin, kun yliopistossa teki vai kahdeksan maalia 40 peliin, mutta nyt NHL:ssä 13 ottelua ja seitsemän maalia jo taululla. Miltä nuorukaisen pelaaminen on muuten näyttänyt?
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Ottawan fanit ovat olleet varmasti tyytyväisiä kesän ykkösvaraukseen? Brady Tkachukin kykyä saada tulosta aikaan pro-tasolla kyseenalaistettiin, kun yliopistossa teki vai kahdeksan maalia 40 peliin, mutta nyt NHL:ssä 13 ottelua ja seitsemän maalia jo taululla. Miltä nuorukaisen pelaaminen on muuten näyttänyt?

Erittäin suuri yllätys. Kuuluin itsekin niihin Sens faneihin, jotka olivat kesällä varsin pettyneitä, kun Filip Zadinan nimeä ei taulussa ollut. Tkachuk on kuitenkin osoittanut epäilijöilleen allekirjoittaneesta alkaen melkoiset näytöt pöytään jo ensimmäisestä pelistä alkaen.

Maalit ovat olleet lähes kaikki samanlaisia. Noin kolmen metrin säteellä maalista Tkachuk on aivan mahtava. Maskipelaamisessa ja reboundien rouhijana jo nyt todella vakuuttava. Kiekollisessa pelissä on ajoittain hiukan yksinkertainen, mutta on väläytellyt osaamistaan myös kuvioissa ja hienoilla syötöillä. Laukaisu ei ole mikään erityisen kova, mutta maalejahan ne rebounditkin ovat. Kaksinkamppailuissa Tkachuk on edelleen raakile, joka on naamallaan useasti, mutta tuo ei ole mikään ongelma iän takia. Asenne ja rohkeus mennä tilanteisiin Tkachukilla on täysin poikkeuksellinen ikäisekseen, joten iän myötä massan tuoma fyysinen kasvu tekee todennäköisesti Tkachukista vielä myöhemmin huomattavasti paremman vääntäjän ja sitä kautta pelaajan.

Hanskatkin on tippunut kertaalleen. Ei tuolloinkaan 19-vuotias pojankloppi hirveästi miettinyt, kun konkari Abdelkader oli vastassa. Ja hanskat tippuvat myös jatkossa (etenkin, jos vuokranantaja Mark Stone ottaa osumaa!).

Kaikkein eniten Tkachukissa ilahduttaa positiivinen virne naamalla jokaisessa vaihdossa. Asenteesta ja pelityylistä huolimatta tulee olemaan myös kiekollisesti aivan huikea pelaaja myöhemmin. En voi väittää etteikö olisi Boston - Ottawa peleissä käynyt mielessä useampaan otteeseen, että voi kun "Brad Marchandin" kaltainen otus pelaisi Senatorsissa. Mies joka pystyy hoitamaan kentällä aivan kaiken mahdollisen ja josta kukaan vastustajan kannattaja ei pidä. Bradysta tulee toivottavasti Marchandin kaltainen hankala pelaaja vastustajille, mutta mielellään ilman sikailuja.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tkachukiahan pidettiin kesän ykköskorin varauksista fyysisesti kaikkein valmiimpana pakettina NHL:n puolelle. Silti pojalla on aikaa vielä kasvaa ja vahvistua entisestään. Tuota rohkeutta mennä ahtaisiin tiloihin tosiaan mainostettiin etukäteen ja eikä se noilla geeneillä nyt mikään yllätys ole. Hienosti on alkanut ura, vaikka vielä ensimetreillä mennään, mutta otteet tähän mennessä lupaavat hyvää tulevaisuutta Bradylle. Harmi ettei valunut oman suosikkijoukkueen vuorolle.
 

jasande

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK.... (Tappara), Ottawa Senators
Mä ainakin pidän suureati Bradyn jotenkin konstailemattomasta tyylistä ja jotenkin sellaisesta jarkkoruutumaisesta rullauksesta. Iso vastuu jätkällä toki, mutta tuntuu sopivan.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Oli hienoa nähdä EK65 jälleen kotona. Odotettu vastaanotto. En tiedä meneekö ihan haaveilun puolelle, mutta jotenki on sellainen kutina, että Karlsson perheineen haluaisi olla Ottawassa. Melnyk ulos ja ensi kesänä kapteeni takaisin kotiin ilmaiseksi... Ja näin.

Kolmas voitto putkeen. Flyers pelin viimeisessä erässä hieno nousu, vaikka kokonaisuutena Flyers oli selvästi parempi. Tuosta kunnon boostit päälle ja Rangers sekä Sharks peleistä voitot ja ennen kaikkea ehkä jopa kauden kaksi ehjintä esitystä. Anderson on ollut huimassa vireessä kumpaisessakin. Täysin yltiöpäistä hehkutusta on jatkunut jo yli vuoden, mutta jatketaan edelleen: vaikka kentällä oli Karlssonia ja Burnsia, niin olihan #72 silti suvereenisti vakuuttavin puolustaja myös tänään. Huimaa kautta pelaavat Sens nuorukaiset Chabotin johdolla.

Yksi toive ja neuvo Boucherille: anna ketjujen olla. Nyt kaikki neljä kenttää on suurinpiirtein samalla viivalla. Jopa neloskenttä on ollut viime peleissä hyvä, kun siellä on kolme suoraviivaista neloskentän tason pelaajaakin.

Zack Smith oli kauden alla waiverseissa, mutta konkari on kaikessa hiljaisuudessa nakuttanut 18 otteluun 12 pistettä ja +9. On saanut neloskentästä uskottavan ja jopa Pyatt on näyttänyt kahdessa pelissä jääkiekkoilijalta.

Logan Brown iskenyt muutamaan AHL peliin pisteitä putkeen ja osoittanut, että sieltäkin suunnalta tullaan vielä. Nuori mies on kyseessä edelleen, joten hätää ei ole. Hyviä uutisia myös loukkaantumisrintamalta, sillä J-G Pageau on palannut reeneihin (no contact) jo nyt todella paljon ennakoitua aikaisemmin. Pageaun loukkaantumisen keston piti olla vähintään kuusi kuukautta, mutta vasta kaksi kuukautta operaation jälkeen mies on pystyy olemaan jo jollain tavalla jäällä. Paluu itse peleihin on tuskin tapahtumassa vielä tämän vuoden puolella ainakaan, mutta hyvässä lykyssä alkuperäisestä kuudesta kuukaudesta voi ottaa jopa 1-2 kuukautta pois.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Muutama viikko taas menty. Otteet ailahtelevat todella paljon. Esimerkiksi viime yön ensimmäinen erä Nashvillee vastaan oli aivan huikea, mutta päinvastoin menneen kahden viikon aikana ottivat kolmesti Montrealilta lukua - kaikki numeroin 5-2 Montrealin eduksi. Monen pelaajan hyvä vire on hiukan kaikonnut, mutta mm Mark Stone vetää illasta toiseen edelleen huikealla tasolla. Yli piste per peli tahti ja päälle +14 Senatorissa on melkoinen suoritus.

Batherson lähetettiin takaisin alas. Ihan hyvä ratkaisu. Batherson hyytyi totaalisesti Duchenen loukkaantumisen jälkeen eikä ole oikein pysynyt alun jälkeen vauhdissa mukana. 17 peliin kuitenkin 8 pistettä. #121 varauksena nuo 8 pistettä ovat jo 2017 draftin 10. kovimmat luvut, kun kaikki edellä olevat on varattu avauskierroksella. Batherson osoitti olevansa laadukas lupaus ja uskoisin, että ensi kauden alusta lähtien Batherson on Senatorsin kärkiketjetujen pelaaja pysyvästi. Suuret minuutit alhaalla Bellevillessä on kuitenkin nyt hyvä ratkaisu.

Duchene on myös palannut harjoituksiin ja pelannee perjantaina. Etenkin ylivoimalla Duchenen poissaolo on kyllä näkynyt merkittävästi. Hienoa saada joukkueen taitavin hyökkääjä takaisin askiin.

30.1.1997 syntynyt kaksikko Colin White & Thomas Chabot jatkaa edellee hienolla tasolla. Duchenen poissaolon aikana Whiten vastuu on kasvanut ja täytti ruutunsa mainiosti. Whiten luistelu on kyllä hienoa seurattavaa ja aivan käsittämätön muutos viime kauteen. Hiukan Barkovmaisesti kömpelö jenkki muuttui yhden kesän aikana nopeaksi pelaajaksi. Chabotin otteet ovat ailahdelleet hiukan enemmän kuin alkukaudesta, mutta viimeöinen jatkoaikamaali Predatorsia vastaan toi kyllä taas muuan #65:n mieleen... Huimat 36 pistettä jo koossa.

Tässä välissä muistutus puolustajien harvinaisesta dominoinnista nuorena. 2000-luvulla Chabotin (U22) ikäluokasta yli 50 pistettä ovat ylittäneet ainoastaan Erik Karlsson (78), Drew Doughty (59), Alex Pietrangelo (51) ja Dion Phaneuf (50). Toki peli muuttuu koko ajan ja esimerkiksi Rasmus Dahlin ja Miro Heiskanen tulevat todennäköisesti ylittämään 50 pisteen rajat ennen U22 ikäluokkaa, mutta ei ota silti mitään Chabotilta pois. Hyvin todennäköisesti Chabot kiskoo ilman loukkaantumisia ainakin 60 pistettä ja seuraa tässä kategoriassa Karlssonin jalanjälkiä.
 

Yohann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sens
Duchenen taitoa ja peliälyä on hieno katsoa, mutta on kyllä todella yksin ykkösketjussa. Ei tahdo löytyä laitureita, jotka olisivat samalla viivalla. Tämän hetken laiturit Tierney ja Boedker ovat pirteitä energisiä pelaajia, mutta enemmän sellaista 2-3 ketjun osastoa. Aiemmin laidalla pelannut Dzingel on nopea ja käsiä löytyy, mutta usein vetelee hieman laput silmillä, eikä mikään erityisen kova viimeistelijä vaikkakin ihan ok maalimäärät tehnyt. Ihan ok 2-3 ketjun laituri.

Muutamat nuoriso-osaston edustajat tekevät hienoa esiinmarssia ja tuovat raikkautta, mutta esim. Tkachuk on hieman kadonnut kuvasta, mikä on ymmärrettävää nuoren pojan kohdalla pitkän kauden aikana. Todella kova kaveri varmasti kun saa lisää voimaa ja rutiinia. Tuo juuri sitä "characteria" ja voitontahtoa, mitä Dorion häneltä peräänkuulutti.

Yleisesti joukkueen otteet vaihtelevat paljon, kuten yllä todettu, ja pari kertaa on nyt toistunut kaava: Sens hallitsee ja luo paikkoja, mutta ei vaan saa sisään millään ja vastustajan maalivahdit ja puolustajat seisovat päällään ja pelastavat käytännössä varmoja maaleja ja sitten vastahyökkäyksistä naulataan tylysti, joka kääntää pelin momentumia vastustajalle ja katkaisee Senatorsin selkärankaa.
 
Suosikkijoukkue
Senators,Kärpät. #Chabot,ek65,West Ham.
Nostellaas tätäkin ketjua vähän ettei vajota yhtä syvälle kuin senaattorit liigan taulukossa.

Välillä ollu taas hyvää lätkää sens laumalta, vaikka joulun jälkeen tuntui ettei mikään onnistu eikä pelaaminen näyttänyt maistuvan. Mutta viimeiset viisi peliä joista neljä voittoa.

Bobby Ryan pelaa tällä hetkellä kyllä kuin eri ukko, löytänyt uuden vaihteen peliinsä,en tiedä johtuuko siitä että haluaa jo pois ottawasta, tuskin ottajia löytyy.

Ja mikäs ukko tää Nilsson on, on kyllä yllättänyt positiivisesti. Hyvin on kiekot tarttunut ja eikä hätäile maalilla samanlailla kuin Andy joka välillä sekoilee.

Toivottavasti joukkueen hyvät otteet jatkuu vaikka tässä on nyt ollu vastassa sarjataulukon häntäpään joukkueita. Ja ennen kaikkea nyt pitäisi saada selvyys jo hyvissä ajoin Stonen ja Duchenen sopimuksiin. Itse toivon molemmille pitkät jatkot ja Stonerille C rintaan. On tuo Duchene kyllä aika velho tuon kiekon kanssa, välillä tulee crosby mieleen kaverista.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Hyviä nostoja oikeastaan kaikki ylempänä ja samaa mieltä kaikesta. Nilssonin kovuus tullut kyllä muutaman ensimmäisen jälkeen hiukan puskista. Oli kuitenkin täysin low risk haku, vaikkakin Pyattin menettäminen oli varmasti Boucherille kova palanen. Senators on sarjan kovin joukkue blokkaamaan kiekkoja ja puolustustyyli on käytännössä pyrkiä peittämään lähin sektori ja antaa vapaasti laukoa kauempaanta, minkä seurauksena laukauksia tulee runsaasti. Tässä ulottuva ja isokokoinen Nilsson on ollut vahva.

Chabot on kyllä tullut todella hienosti takaisin loukkaantumisen jälkeen. Se tapa jolla #72 muuttaa koko viisikon suunnan puolustuspelistä hyökkäyspeliksi on huima. Näitä puolustajia ei maailmassa montaa ole, mutta onneksi Chabot ehti muutaman kauden koulutuksen saada siltä herralta, joka on tässä asiassa maailman paras. Ihailtavaa luistelua ja liikkumista kaikkialla ympäri kenttää. Tuleva Norris voittaja.

Pageaun paluu on ollut positiivinen asia. Ei ole ylhäällä saanut juurikaan mitään aikaiseksi, mutta Pageaun rooli puolustuspelaamisessa ja alivoimalla on suuri. Tärkeä mies, joka on tehnyt myös bottom 6 kentällisistä uskottavamman ja iso syy siihen, minkä takia puolustuspeli joukkueena on lähtenyt rullaamaan. Yksittäisistä pelaajista nostan esiin myös ehdottomasti Wolaninin. On mielestäni täysin selkeästi Senatorsissa top 6 puolustaja, mutta vastuu on ollut edelleenkin pientä hienoista otteista huolimatta. Sellainen tunne, että Boucher hakee hänelle samanlaista helppoa ja opettavaista alkua kuin Chabotin kanssa. Toivottavasti.

Mark Stonella miehekkäät +17, vaikka Senators joukkueena miinuksella runsaasti.

Sopimuksien ja treidien osalta vieläkin aika hiljaista. Omassa ihanteellisessa tilanteessa Duchene & Stone jatkaisivat 8 vuoden sopimuksella, kun taas Ceci, Anderson ja Dzingel vaihtuisi varausvuoroihin tulevaksi kesäksi. Jotenkin on silti vaikea uskoa tähän. Duchenen & Stone hakevat varmasti kahdeksan vuoden diiliä ja jostain he saavat sen varmasti viimeistään kesällä. Kun mennään vuosittain vaikkapa noin 9 miljoonan tienesteihin, niin onko Melnyk antamassa parin viikon sisällä Duchenelle ja Stonelle yhteensä noin 140 miljoonan arvoiset paketit? Viime vuosien tapahtumien ja pienentyneiden katsojamäärien jälkeen en näe mitään syytä, miksi Melnyk näin tekisi. Ikävä kyllä.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Micah Blake McCurdy on Twitter

Eiköhän se ole viimeinen kausi meneillään Stonella Ottawassa, että nauttikaapa maailman parhaan peliesityksistä vielä kun voitte.

Stonen lähtö kyllä kirpaisisi paljon Duchenea enemmän. Duchene voi olla pistepotentiaalin puolesta parempi pelaaja, mutta kokonaisuutena Mark Stone on aivan eri planeetalta. Maailman kovin kiekonriistäjä on sentään saannut tällä kaudella vähän mainetta jo toimittajilta ja näkynyt useampaan otteeseen Selke Trophy spekulaatioissa. Paljon puhuttiin aiemmin siitä, kuinka Stonen nopeus ei riitä, mutta niin vain Stone pelaa yksilönä uransa parasta kautta aikana, jolloin peli on kenties nopeinta ikinä. Ketjukavereina kaksi tulokasta.

Mielenkiintoista nähdä tulevien treidien kanssa vastineet juuri Duchenesta ja Stonesta. Duchene on yleisesti ottaen enemmän esillä, mutta uskoisin muiden seurojen General Managerien tajuavan Stonen arvon. Aika menee nopeasti ja ei tässä ole enään kuin kolmisen viikkoa jäljellä. Kohta luulisi jotain tapahtuvan, koska kaikki ei voi mennä viimeiseen päivään. Tällöin muut seurat kyllä haistavat "pakko myydä" tilanteen. Ei siinä etteikö Dorionia pystyisi höynäyttämään päivänä minä hyvänsä.
 
Suosikkijoukkue
Senators,Kärpät. #Chabot,ek65,West Ham.
Dorionia todellakin voi höynäyttää. Pahoin pelkään että tässä käy kuten viime vuosina on isoissa trendeissä käynyt. Spezza meni dallasiin pilkkahintaan ja no Karlssonin kauppa näkyy vasta vuosien päästä mutta tän hetkinen tunne on että halvalla meni. Kyse nyt on vaan siitä kuinka kauan meidän Pierre(vai melnyk) jaksaa odottaa liipaisin sormella.

Mutta pienen pientä toivoa elätän että Stone ainakin jäisi. Ehkä se C rintapielessä houkuttelisi. Ehkä uran ainoa mahdollisuus saada kapteenin virka tarunhohtoisessa liigassa.

Jänniä aikoja elämme,seuraavat viikot ratkaisee kuinka pitkiä aikoja sarjataulukon pohjalla rämmitään, mutta seuraillaan tilannetta...
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Jänniä aikoja elämme,seuraavat viikot ratkaisee kuinka pitkiä aikoja sarjataulukon pohjalla rämmitään, mutta seuraillaan tilannetta...

As Matt Duchene came off the practice ice Sens Assistant GM Peter MacTavish met him and they spoke briefly and then he did the same with Ryan Dzingel as he came off. @DarrenDreger is reporting Duchene's agent is in Ottawa for face to face contract talks.

Tänään saattaa olla kirpputorin avajaiset.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Noniin. Peli on avattu.

Näin alkuun on sanottava, että en itse kadu Duchenen hankintaa, vaikka tuo tulevan kesän hyvä varausvuoro tuohon menikin. Duchenella haettiin upgradea Turrisiin ja tätä Duchene oli ehdottomasti. Duchenesta saatiin juuri se, mitä haluttiin, mutta kaikki muu organisaatiossa onkin mennyt pieleen. Se ei kuitenkaan ole Duchenen vika, joka oli alun ongelmien jälkeen erinomainen Senators paidassa illasta toiseen.

Olisin toivonut, että Columbuksen ollessa kohteena diili olisi ollut "1st + Foudy/Milano" tyylinen, jossa saadaan yksi melko varma laatupelaaja tilalle. Nyt tilalle tuli varauksen lisäksi kaksi pientä arvoitusta. JOS Duchene tekee jatkon Columbukseen on tämä mielestäni Senatorsin kannalta erinomainen kauppa. Kaksi ykköskierroksen varausta + 2 kohtalaista prospectia olisi kuitenkin melko massiivinen palautus tässä tapauksessa pelaajasta, jonka sopimus on katkolla. Ikävä kyllä en usko Duchenen tekevän jatkosopimusta, jos Panarin ja Bob Columbuksesta kesällä ilmaiseksi lähtevät, mutta on se kuitenkin mahdollista.

Vitali Abramov oli itselle suuri yllätys sen takia, että Melnyk ei ole juurikaan venäläisiä seuraan hakenut. Abramov tuntuu jakavan Columbus fanien kesken mielipiteitä todella paljon. Osaa ei tunnu miehen menettäminen haittaavan yhtään, mutta osa piti häntä taas seuran top 3 prospectina. Näen Abramovin pelaajana, joka tulee olemaan joko ryöstö tai floppi. Erittäin taitava ja nuori pelaaja kyseessä joka tapauksessa. Senatorsin kannalta kuitenkin ihan mielenkiintoinen kortti.

Jonathan Davidsson on myös potentiaalinen pelaaja, vaikkakin täysin erilainen pelaaja. Nopea ja fiksu pelaaja, joka johtaa Djurgårdenin hyökkääjien +/- tilastoa toista vuotta putkeen. Pelaa paljon alivoimaa ja on myös esiintynyt Ruotsin maajoukkueessa. Hfboardsilla eräs käyttäjä vertasi häntä Viktor Arvidssoniin. Siinä missä Abramov on pelaajatyyliltään 1-2 ketjujen pelaaja, on Davidsson mahdollisesti tyrkyllä 3-4 kenttiin ensi kaudeksi.

Senatorsilla on nyt on mielestäni melko laaja prospect-osasto hyökkääjien osalta. White, Brown, Batherson, Abramov, Tkachuk, Norris ja Formenton antavat erinomaisen pohjan rebuildille. Puolustajien osalta Chabot, Wolanin, Lajoie ja Jaros ovat varmasti suunnitelmissa. Veskareina mahdollisesti Gustavsson ja Daccord.

Dzingel voisi vaihtua "1. varaukseen" ja Duchenen kaupan myötä Stonen hintalappu on kyllä todella korkea. Haluaisin Stonesta vaihdossa 1. varauksen lisäksi todella laadukkaan puolustajalupauksen. Tämän takia ihanteellisia kauppakumppaneita olisi mm. Vegas, Winnipeg tai Islanders. Brännström ja Dobson lienevät haavekamaa rental-Stonesta, mutta esim. Hague, Niku, Stanley, Wilde nelikosta voisi löytyä joku.

Kauppojen jälkeen Senatorsilla on kyllä käsissä todella laadukas prospect-osasto, mutta mentorit puuttuvat. Tämä on iso ongelma nuorille pelaajille ja etenkin seuran kannattajille. Kestääkö Senatorsin talous muutaman vuoden odotuksen ennen kuin nuoret ovat muutaman vuoden vanhempia? Yleisökato tulee olemaan valtava.

Loistavasti Bellevillessä pelanneet Brown & Batherson nostettiin ylös ja pelaavat yöllä Columbusta vastaan. Belleville on ollut huimassa iskussa juuri pitkälti tämän kaksikon takia ja noussut taistelemaan tosissaan yllättäen pudotuspelipaikasta 13 ottelun pisteputkella. Tämän kaksikon nosto on iso takaisku heidän pudotuspelihaaveilleen, mutta ainakin kaksikko pääsee näyttämään tasonsa yhdessä myös ylhäällä.
 

Yohann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sens
Alkaa kyllä tämä Ottawan alasajo olemaan hyvässä vauhdissa. Todennäköisesti vuosien korpivaellus edessä. Ei ole mitään takeita, että minkäänlaista nousua olisi tulossa, varsinkaan Melnykin ja ummehtuneen nykyorganisaation alla.

Karlsson ja Duchene oli niitä pelaajia, joiden takia aloin Senatorsia seuraamaan ja nyt kummatkin kaupattu keskimäärin suht vaatimattomaan vastineeseen (varsinkin Karlsson), ja nyt kun ilmeisesti Stone ja Dzingel vielä perässä, niin eipä kyllä ole hurraamista.

Mielenkiintoisia prospekteja on suht paljon, mutta nuoriso joutuu liian aikaisin liian isoon rooliin häviävään joukkueeseen, joka ei ole urakehityksen kannalta lainkaan hyvä asia. Saa nähdä kuinka kauan esim Chabot jaksaa katsella tuota touhuilua.

Ilmeisesti Stonen kanssa yritetään tosissaan vääntää vielä sopimusta, mutta en pidätä hengitystä odotellessa. Itse Stonen tilassa lähtisin mahdollisimman kauas tuosta mädästä organisaatiosta, jossa tuskin kukaan tietää mitä Eugenen päässä liikkuu. Ei kyllä hyvältä näytä.

Kokonaan oma läppänsä on tämä Melnykin puhe että 5 vuoden päästä panostetaan ja jo syntyessään legendaksi muodostunut "Unparalleled succes" heitto. Jään seurailemaan mutta tuskin tarvitsee kauheasti pelejä katsoa lähiaikoina, tekee sen verran pahaa tuo Duchenen kauppaaminen.
 
Viimeksi muokattu:

ipaz

Jäsen
Alkaa kyllä tämä Ottawan alasajo olemaan hyvässä vauhdissa. Todennäköisesti vuosien korpivaellus edessä. Ei ole mitään takeita, että minkäänlaista nousua olisi tulossa, varsinkaan Melnykin ja ummehtuneen nykyorganisaation alla.

Mitä ihmettä? Siellä on ollut jo reilu vuoden ajan isosti tiedossa, että joukkueeseen tulee iso rebuild. Jos ajattelee sitä alasajona, niin on kyllä kuutamolla amerikkailaisesta ammattiurheilusta. Rebuild kun ei ole alasajo, vaan uudelleenrakennus. Silloin kyykkää väkisinkin.

Ottawalla on luonnollisesi ongelmansa ja haasteensa, kuten parhaiden pelaajien (Stone, Duchene, Dzingel) sopimusten yhtäaikainen päättyminen ja toistaisiksi karille ajautunut keskustahalliprojekti. Toisaalta kuten itsekin sanoit, heillä on hyvinkin lupaava prospect pool (Sporstnet arvioi ennen kauden alkua NHL:n 13. parhaaksi), joka vielä vahvistuu jos ja kun Stone ja Dzingel myydään.

Melnyk on oma lukunsa, tai lähinnä se että omistaja ei ole saanut rahavirtoja toimimaan. Joukkue teki vuosi sitten 1,7M dollarin tuloksen, kun esim. Jets nettosi 11 miljoonaa ja sitten suurseurat lähemmäs 100 miljoonaa pelkkää voittoa. Tuosta 1,7 miljoonasta ei turhan paljoa ylimääräistä pelaajabudjettiin irtoa. Siksi GM Dorion on tiukasti puun ja kuoren välissä yrittäessään rakentaa tulevaisuuden joukkuetta käsillä olevilla palikoilla. Amerikkailaisessa urheilubusineksessä usein menestys tuo katsojia halliin ja vastaavasti rämpiminen vie heitä. Ottawassa matka hallille on 30km keskustasta, joten miksi lähteä ajelemaan lumimyrkyssä katsomaan miten junnut pärjäävät. Ja tämä taasen näkyy kassassa. Jopa Edmononissa on ollut pelejä, jotka eivät ole loppuunmyytyjä, vaikka siellä on maailman hienoin jäähalli keskellä kylää ja maailman viihdyttävin pelaaja joukkueessa.

GM Pierre Dorion ei ole huono manageri. Hän on jopa yllättävän hyvin hoitanut joukkueen murroksen. Murroksen joka ollut varmasti yksi jyrkimmistä nyky-NHL:n aikakaudella. Samoin valmentaja Guy Boucher on tunnettu hyvänä nuorten pelaajien kouluttajana. Boucherin onnistumiseksi voi laittaa myös Senatorsin hyvän alkukauden. Kaikki odottivat että joukkue on umpisurkea, mutta vielä 25 pelin jälkeen Senators oli vain kaksi pistettä idän viimeisestä playoff-paikasta samoissa pisteissä Pittsburghin kanssa. Mutta sitten iski todellisuus, eli rosterin ohuus ja joulukuun alun jälkeen joukkue on ollut NHL:n huonoin (Anaheim, Buffalo ja Colorado ovat tosin ihan yhtä kuutamolla).

----

Väite että minkäänlaista nousua ei olisi tulossa on absurdi. Stonesta saa 1. kierroksen ja Dzingelista 2. kierroksen ja näiden lisäksi vielä 2-4 nuorta pelaajaa. Tulevan kesän Draftissa Ottawalla saattaa siis olla kaksi ykköskierroksen varausta ja jopa kolme kakkoskierroksen. 2020 on mahdollista kolmeen (!) ykköskierroksen varaukseen, jos Karlsson- ja Duchene-treidien ehdot konkretisoituvat Ottawalle edullisesti. Ja jos ensi kausi menee jääkiekkoa opetellessa, niin 2020 oma ykkönen on todella korkea vuoro.

Seuraavat kaksi kautta tulevat olemaan Senators-faneille varmasti tiukkoja. Mutta jos halliprojekti ottaa tuulta alleen, niin noin 2022-23 Ottawassa on maailman hienoin halli vain 1,5km päässä Parliament Hilliltä. Ja samaan aikaan Tkachuk, Chabot, Lajoie, Chalapik, White, Brown, Bernard-Docker, Formenton, Batherson ja tulevat kärkivaraukset ovat vieläkin alle 25-vuotiaita. Mun silmissä Senatorsin tulevaisuus näyttää aika pirun valoisalta -kunhan puskevat ensin tämän murroksen yli.
 
Viimeksi muokattu:

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Katselinpa tuon Columbus-matsin ihan Duchenen takia ja huh miten eri tason pelaamista ottelu tarjosi. Noin huonoa - tai sanotaanko halutonta pelaamista en ole nähnyt sitten Selänteen viimeisen Anaheim-kauden joukkueen. Avauserässä tuntui, että siellä pelattiin All Stars-näytösottelua toiseen päähän. Toki neljä ylivoimaa avittivat moiseen. Mahtoi kihistä Tortorellan hatussa, kun eivät saaneet ottelua tapettua jo tuohon. Ja onhan se vähän surullista toki, että jo huonon joukkueen parhaimpia siirretään vastustajalle ikäänkuin varmistaakseen epätasaiset jaot. Niin vain ottelu ei kuitenkaan repsahtanut ja Duchene pysyi maaleitta. Andersonille hatunnosto maalilla, ei ole helppoa tuolla. Toivoa sopii, että joukkueeseen saadaan puhallettua tulevaisuuden uskoa, ettei vaivu ihan synkkyyteen koko organisaatio. Heillähän on tuo uudelleenbrandaaminenkin ilmeisesti tulossa jossain vaiheessa tulevaisuutta, kun kyseltiin ihmisten mielipiteitä logoista. Ehkä silloin asiat ovat jo paremmin muutenkin.
 

Yohann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sens
Mitä ihmettä? Siellä on ollut jo reilu vuoden ajan isosti tiedossa, että joukkueeseen tulee iso rebuild. Jos ajattelee sitä alasajona, niin on kyllä kuutamolla amerikkailaisesta ammattiurheilusta. Rebuild kun ei ole alasajo, vaan uudelleenrakennus. Silloin kyykkää väkisinkin.

Tiedän kyllä mikä on rebuild, mutta tapa jolla se tehdään. Täydellinen räjäytys, jossa - kuten aiemmin mainittu - kaikki mahdolliset mentoritkin kaupataan pois ja jätetään nuoret sätkimään ja kantamaan kivireppua keskenään.

Mitään takeitahan ei ole, että edes 1. kierroksen varaukset pelaisivat kaksistakaan NHL-uraa, eikä Ottawallakaan aina ole nämä kärkipickit onnistuneet, vaikka kohtuu hyviä hakuja onkin hyvä määrä noin yleisesti. Ja jos vaikka 2020 draftissa napsahtaisikin korkea vuoro ja sieltä saataisiin joku nuorisostara, ei silläkään vielä välttämättä kuuhun mennä.

Itse olen skeptinen tuon organisaation suhteen, mutta jos sinulla on luottoa niin hieno homma!
 

jasande

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK.... (Tappara), Ottawa Senators
Huh huh, nyt lähti Stonekin, olisin kyllä toivonut että Sens olisi saanut pidettyä jonkun näistä yleisön suosikeista, vaikka rebuildia nyt voimakkaasti ajetaan. Turha sitä jengiä vaan on tyhjille katsomoille rakentaa..
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Huh huh, nyt lähti Stonekin, olisin kyllä toivonut että Sens olisi saanut pidettyä jonkun näistä yleisön suosikeista, vaikka rebuildia nyt voimakkaasti ajetaan. Turha sitä jengiä vaan on tyhjille katsomoille rakentaa..

Ehdottomasti sama.

Siitä huolimatta Brännströmin haku kyllä yllätti. Toki Stonen jatkosopimus teki tästä Vegasin kannalta helpomman, mutta Senatorsin kannalta Brännström on upea vastike pelaajasta, joka olisi kesällä lähtenyt ilmaiseksi. En olisi missään nimessä uskonut Vegasin luopuvan Glassista tai Brännströmistä.

Senatorsissa on aikaisemminkin pelannut ihan kiitettävällä tasolla Erik Ruotsista....

Brännström & Chabot on jo sellainen tukijalka, jolle voi rebuildia rakentaakin.

Vegas saa itselleen upean pelaajan. Stone on niitä pelaajia, joista ei keksi mitään pahaa sanottavaa. Niitä pelaajia, joita yksikään seura ei saisi päästää pois. Paitsi Senators.
 

jasande

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK.... (Tappara), Ottawa Senators
^Juu, totta toki tuo Brännström. Ei missään nimessä huono. Mutta kalvaahan se, kun noi tämänkin kauden tunnelmannostattajat ja niin pitkän linjan senaattori lähtee... Huoh.

Ottawa Citizen: "Stone is a very good player. A great player, even. He was a darling of the fans for a number of reasons. Good Western Canadian boy. Sixth-round draft pick who defied odds to become a star. Great offensive skills. Best puck thief in the league. Levels of passion and competitiveness that are as strong as anyone’s in the NHL.

He was the Senators unquestioned leader, and now he’s gone for good."
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös