Eeli ”Iso-Eeli” Tolvanen NHL:ssä

  • 196 239
  • 562
Olen jo ihmetellut miksei Tolvanen ole junnukisojen jälkeen pelannut peliäkään AHL:ssä, mutta tämän päivän Iltalehti kertookin, että Tolvanen on loukkaantunut. Loukkaantui nuorten kisoissa ja pelasi valtaosan kisoista siten loukkaantuneena. Siihen(kin) peilaten Tolvanen esiintyi kisoissa erinomaisesti ja uskoisin hyvän menon jatkuvan Milwaukeessa AHL:n puolella kunhan pääsee taas pelikuntoon.
 
Vähän on Tolvasesta ollut puhetta ottaen huomioon pienimuotoisen hypen, mikä ympärillä pyöri ennen kauden alkua. Nyt on nimi pyörinyt siirtohuhuissa ja ei ilmeisesti enää pidetä koskemattomana pelaajana Nashvillen toimesta vastineen ollessa mieluisa.

Tilastoja tutkimalla selviää, että pelejä on takana 35 kappaletta ja pinnoja kertynyt 18. Onko joku nähnyt Eelin pelaamista ja osaa jotain siitä kertoa? Ainakaan ei niin tehokas ole ollut AHL:ssa, mitä olettaa olisi voinut ennakkoon.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

U20 kisojen jälkeen 12 peliä pisteillä 5+2, eli Eelin 9 maalista 5 on tullut viimeiseen 12 peliin. Lupaa siis parempaa. Fanien raportit tietävät myös kertoa, että pelaa paremmin ilman kiekkoa nykyään ja on näyttänyt ihan pätevältä.

Eelille voi sellainen Kapasen tyylinen reitti NHL:ään tehdä ihan hyvää, eli kaikki pitää ansaita. Uskon kyllä, että Eelistä tulee ihan pätevä NHL pelaaja vielä.
 
Juuriskapää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo, Leeds Rhinos, Lukko, TPS, TUTO, RNK
Eelille voi sellainen Kapasen tyylinen reitti NHL:ään tehdä ihan hyvää, eli kaikki pitää ansaita. Uskon kyllä, että Eelistä tulee ihan pätevä NHL pelaaja vielä.

Mun on vaikea nähdä Eeliä NHL:ssä. HockeyIQ matala eikä mikään osa-alue oikein riitä, mutta toivotaan parasta, että jaksaa kehittää heikkouksiaan
 
Mun on vaikea nähdä Eeliä NHL:ssä. HockeyIQ matala eikä mikään osa-alue oikein riitä, mutta toivotaan parasta, että jaksaa kehittää heikkouksiaan

Laukaus ainakin riittää. Uskoisin, että Tolvasesta saadaan Nashvillen kärsivällisen ja hyvän AHL-polun kautta vielä erinomainen kahden suunnan middle six -laituri vuosiksi eteenpäin.

Ei nyt välttämättä kerro yhtään mitään, mutta Tolvasen numero 11 oli annettu vastikään hankitulle Brian Boylelle, joten kenties Tolvasta ei olla ajateltu joukkueen rosteriin loppukaudeksi. Eikä kyllä ole tarvettakaan kun Predsin kokoonpanoa katsoo.
 
Viimeksi muokattu:

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Viimeiset 14 peliä Eeliltä AHL:ssä:

5+9 = 14 ja +7

Koko kauden statsit on 58 peliä pelattuna ja 15+20 = 35p. Maaleista 4 on syntynyt ylivoimalla.

Vertailun vuoksi viime draftissa kuudentena valittu ja 6kk nuorempi Filip Zadina 59 pelissä 16+19 = 35p

Eeli on ainakin Nashvillen fanien mukaan pelannut suht heikkojen pelaajien kanssa kolmannessa & toisessa ketjussa lähes koko kauden.

Kaikenkaikkiaan Tolvasella on menossa aika hyvä kausi, vaikka moni tahtoisi muuta uskoa. Hän on joukkueensa pistepörssin kolmantena, edellä Alexandre Carrier 37p ja Anthony Richard 47p. Molemmat ovat pelanneet lähes 20 peliä enemmän kuin Eeli. Sisäisessä maalipörssissä toisena. Eli kyseessä on joukkue joka ei kamalasti pisteillä juhli.

Hyvä Eeli.

Tässä vielä hänen maalinsa lauantailta.

E: Korjataan nyt sen verran, että Eeli on joukkueensa viidenneksi tehokkain pelaaja (jaettu sija). Hyökkääjistä neljäs. Eniten pisteitä on Adam Helewkalla, 65 gp 21+29 = 50. Toki näistä 31 on tullut toisen joukkueen paidassa. Eliteprospects ei fiksusti näytä kesken kauden joukkueeseen liittyneiden pisteitä. Joka tapauksessa Eelin tuloksenteko on aika pitkälti linjassa roolin kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kaikenkaikkiaan Tolvasella on menossa aika hyvä kausi, vaikka moni tahtoisi muuta uskoa.
Mistä tämä negatiivisuus kumpuaa? Eiköhän suuri osa lätkäjannuista ja -jannuttarista nimenomaan toivo hyviä kausia suomalaisprospekteille? Se, mistä täällä on väännetty on se, että pitäisikö se Predsin top6-paikka tulla kuin Manulle illallinen vanhoilla meriiteillä. Vai pitäisikö ensin ehkä hiukan näyttää sitä osaamistaan näissä ympyröissä? Nyt sitä on sen verran näytetty, että tuskin ihan vielä kannattaa varailla paikkoja maitojunaan.
 
No, onhan tässä ketjussa ollut aika paljon vinoilua ja vittuilua ja KHL:n aliarvioimista. Varsinkin U20 kisojen aikaan sai aivan jäätävän lastin paskaa niskaan. Toki enemmän tuolla maajoukkue osastolla, eikä täällä. Tuosta ylempää voit lukea vaikka viestin #405

Osa on väitellyt top 6 paikasta ja sen saamisesta ja miten sen pitäisi tapahtua ja osa taas ihan jostain muusta. Kaikkea löytyy kun selaa ketjua.
 
Viimeksi muokattu:

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mistä tämä negatiivisuus kumpuaa?
Koska Jokerit, koska KHL. Kaikki on paskaa tai kaikesta tehdään paskaa. Tolvanen jos olisi pelannut yliopistossa, niin yksikään vääräleuka ei täällä värittelisi asioita.

Tolvanen oli KHL:n pistepörssin 34:s ja katosi kuvasta kovia vastaan. En tiedä mitkä odotukset ihmisillä oli, mutta mielestäni odotetunlaista kautta Tolvanen pelaa.

Kyllä se osaa pelata. Näkihän tuon miesten MM-kisoissakin jo. Oli heittämällä joukkueen parhaimmistoa.
 
Tolvasella siis 14 peliin pisteet 1+2 AHL:ssä. Milloinkohan Tolvanen saa tarpeekseen AHL:stä ja lähtee Eurooppaan hakemaan uutta nostetta uralleen? Täytyy vain toivoa, että Jokerit ei lado jotain älytöntä sopimusta 2 vuoden takaisilla näytöillä, sillä vaikuttaa oikeasti siltä, että Tolvasesta tulee vuosi vuodelta vain huonompi jääkiekkoilija.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Ketjun nimeksi pitäisi laittaa "Pikku-Eeli AHL:ssä".

Ei ole oikein lähtenyt homma käyntiin pisteiden valossa, joskin Tolvasen AHL-joukkue ei muistaakseni ole tunnettu kovia hyökkäystehoja tekevistä pelaajistaan. Siltikin harmittaa, vaikka Tolvasen kokonaisvaltaista peliä onkin kehuttu ja laukauksiakin näyttää tulevan, mutta maaleja häneltä odottaisi.
 
ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning
Tolvasella siis 14 peliin pisteet 1+2 AHL:ssä. Milloinkohan Tolvanen saa tarpeekseen AHL:stä ja lähtee Eurooppaan hakemaan uutta nostetta uralleen? Täytyy vain toivoa, että Jokerit ei lado jotain älytöntä sopimusta 2 vuoden takaisilla näytöillä, sillä vaikuttaa oikeasti siltä, että Tolvasesta tulee vuosi vuodelta vain huonompi jääkiekkoilija.

En edes rehellisesti muistanut enään koko Tolvasta. Kyllä tuolla Predsien organisaatiossa on ainakin tie kuljettu loppuun. Tolvasena kyllä ottaisin suunnan Liigaan ja oikeasti isolle vastuulle. Jotenkin Liiga tuntuisi paremmalta ratkaisulta, kun KHL. Ehkä.
 
F#21

Toivottavasti oli sarkasmia.

Jos nyt annetaan vain vähän aikaa. Kaikki nuoret eivät heti murtaudu NHLään vaan heillä saattaa mennä muutama kausi siihen. Tämä on Tolvasen toinen kausi AHLn puolella ja ikää vasta 20 vuotta.
 
ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning
Toivottavasti oli sarkasmia.

Jos nyt annetaan vain vähän aikaa. Kaikki nuoret eivät heti murtaudu NHLään vaan heillä saattaa mennä muutama kausi siihen. Tämä on Tolvasen toinen kausi AHLn puolella ja ikää vasta 20 vuotta.

Hmm no sen verran korjattava, että katsoin hänen sopimuksen loppuvan tähän kauteen. Toki tuo ensi kausikin on siellä hyvä hengata mukana, mutta sen jälkeen melkein vauhtia kannattaisi hakea muualta. Onko se sitten toinen organisaatio, KHL vai Liiga niin en tiedä.
 
Juuriskapää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo, Leeds Rhinos, Lukko, TPS, TUTO, RNK
Mun on vaikea nähdä Eeliä NHL:ssä. HockeyIQ matala eikä mikään osa-alue oikein riitä, mutta toivotaan parasta, että jaksaa kehittää heikkouksiaan
En allekirjoita tästä muuta kuin sen, että toivotaan Eelille parasta.

Edelleen toivon, mutta en vieläkään näe Eeliä NHL:ssä, en nyt enkä tulevaisuudessa ellei ihmettä tapahdu. Minusta tuon näki kauas ja helposti, mutta joulukin tulee kohta, joten toivoa on.
 
laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Edelleen toivon, mutta en vieläkään näe Eeliä NHL:ssä, en nyt enkä tulevaisuudessa ellei ihmettä tapahdu. Minusta tuon näki kauas ja helposti, mutta joulukin tulee kohta, joten toivoa on.
Sama fiilis itsellä, en tosin nyt ole seurannut mutta silti. Tulee jotenkin samanlainen fiilis kuin Pulkkisesta. Toivoin ja toivoin mutta ei sitten vaan riittänyt.
 
Tolvanen ei pystynyt nostamaan tasoaan Laineen, Ahon ja Kakon lailla pudotuspeleihin mentäessä Jokereissa. Vaikka kyseessä on KHL, eikä liiga, niin minusta tämä on hyvä mittari todellisille huippupelaajille. Yleensä todelliset huiput tekevät vielä eurosarjoissa pesäeroa nuorella iällä muihin kanssapelaajiin pudotuspeleissä.

En nyt Eeliä uloskirjoita, mutta en aivan täysin vakuuttunut ole, pystyykö varsinaiseen läpimurtoon korkeimmalla tasolla.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Tolvasen puolustukseksi kuitenkin sanottava, että pelit ylhäällä menivät kuitenkin varsin hyvin edellisellä kaudella suojatussa roolissa. Kaikkihan eivät aina AHL:ssa loista.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Tolvanen ei pystynyt nostamaan tasoaan Laineen, Ahon ja Kakon lailla pudotuspeleihin mentäessä Jokereissa. Vaikka kyseessä on KHL, eikä liiga, niin minusta tämä on hyvä mittari todellisille huippupelaajille. Yleensä todelliset huiput tekevät vielä eurosarjoissa pesäeroa nuorella iällä muihin kanssapelaajiin pudotuspeleissä.

En nyt Eeliä uloskirjoita, mutta en aivan täysin vakuuttunut ole, pystyykö varsinaiseen läpimurtoon korkeimmalla tasolla.
6+1 11 peliin pleijareissa on 18v kaverilta aivan erinomainen saldo. Tähänhän voisi leukailla, että Kakko ei edes onnistunut viemään jengiänsä toiselle kierrokselle, Eelipäs onnistui lälläslää.

Sääli tosiaan, että Tolvasella ei näytä luistavan. Voi olla jonkun verran turhautumistakin, kun ilmeisesti kovasti töitä paiskittu kesällä ja tie vei silti farmiin.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
6+1 11 peliin pleijareissa on 18v kaverilta aivan erinomainen saldo. Tähänhän voisi leukailla, että Kakko ei edes onnistunut viemään jengiänsä toiselle kierrokselle, Eelipäs onnistui lälläslää.
Kohtalaiset pisteet toki, mutta toisella rundilla ei Eelille taidettu kirjata kuin yksi maali vastustajan ollessa sarjan parhaimpiin lukeutuva CSKA. Ekalla rundilla ollut Sotsi oli lopulta aika helppo ylikävely ja jokainen jokeripelaaja sai kivat tehopisteet tuosta muistoksi. Ei silti toki mitään Eelin suorituksesta pois, ratkaisi kuitenkin henkilökohtaisella taidollaan silloin sen ensimmäisen sarjan jatkoilla.

On suorastaan hämmentävää kuinka huonosti tämä kausi on Eeliltä sujunut pisteiden valossa. Admiralsilla kulkee kuitenkin erittäin hyvin, mutta toiset äijät siellä ratkoo pelejä. Tolvanen on ainakin pari peliä skulannut ykkösessä Yakov Treninin (16p) ja Colin Blackwellin (15p) kanssa, joten pakkohan sen on jotain oikeinkin tehdä kentällä.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Eikö Eeli aikoinaan saanut aika kovankin sopimuksen tulokkaan mittapuulla?
No ei mitenkään erityisen poikkeuksellinen peruspalkka ykköskierroksen varauksella. Bonuksia onkin sitten lätkitty reilusti ja CapFriendlyn comparables osion kärjessä on Brady Tkachuk.
 
No ei mitenkään erityisen poikkeuksellinen peruspalkka ykköskierroksen varauksella. Bonuksia onkin sitten lätkitty reilusti ja CapFriendlyn comparables osion kärjessä on Brady Tkachuk.

Bonusten osalta tosiaan poikkeuksellisen kova sopimus ykköskierroksen lopulla varatulle pelaajalle. No tällä erää nuo bonukset eivät kyllä realisoidu, joten sinänsä ihan sama.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös