Tuo Re-Idolized on toiminut mulle yllättävänkin hyvin. Olen aina hieman varauksellinen jo kunnioittettavasti ikää keränneiden hevibändien vanhojen teoksien entisöintiin, mutta W.A.S.P ei ainakaan ole The Crimson Idolia onnistunut sabotoimaan. Päinvastoin, ikonista konseptilevyä on kohdeltu arvokkaasti ajan hengen mukaan soundimiljöö on onnistunutta potkaa ja Mustinkin artikuloinnissa on jopa tietynlaista syvyyttä enemmän kuin silloin villien 90-luvun alun vuosien aikaan, kun Herra Laitonkin oli enemmän sianpään sirkkelöinti ja Kill, Fuck, Die - linjalla. On rohkea teko koskea näihin hevimaailman pyhiin, mutta saahan levyttävä yhtye tehdä materiaalillaan mitä haluaa. Heikompiakin väännöksiä on heviskene pullollaan, kun suurella uholla (ja ehkä dollarin kuvat silmissä) on menty lämmittämään retrolevyjä lopputuloksen ollessa, noh, sangen vaatimatonta.
Olisikin aika taas katsastaa tämäkin orkka, kun sopiva paikka tulee. Eikös Douglas Blairilla ole joku oma kitaraklinikka Suomessakin, joten Suomen keikat lienevät ajan kysymyksiä? Edellisen kerran olenkin Musti Laittoman ärinää todistanut joskus 10 vuotta sitten, sen edellisen The Crimsin Idol - tourin aikaan, kun vietettiin klassikon teemakiertuetta jollain synttäriteemalla. Se oli kelpo käskytystä silloin Pakkahuoneella. Sen jälkeen olen lueskellut enemmän ja vähemmän mairittelevia keikka-arviointeja W.A.S.P:in teutoonihevistä, mutta nyt on kai taas parempi aalto menossa livepätkienkin otannalla. Nuo viimeisimmät studiolevytkin ovat saaneet minunkin asteikollani syvän W.A.S.P - hyväksynnän, vaikka olen pitkälti vanhan W.A.S.P:in liittolainen. Kyllä ne on tullut hankittua kun pihalle niitä on julkaistu, tärkeä bändi mulle yhä. Miestähän on W.A.S.P:issä on rampannut kuin edes takaisin kuin liigan tyhjennysmyynneissä korostaen ison Mustin dogmaattista diktatuuria yhtyeessä. Joko Frankie Banaliakin oli kierrätetty bändissä uudestaan juuri tuon Crimson Idolin vuoksi? No, samapa se. Ei W.A.S.P - sahaus ole koskaan jäänyt taustaväestä kiinni.