W.A.S.P. Suomeen!

  • 68 067
  • 334

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Blind in Texasiiin olen encorena kyllästynyt, sen voisi jättää pois. Tilalle olisi paljon hyviä esim. Raging storm.

Tämähän se ongelma on. Musti yhtyeineen on klassinen esimerkki näistä vanhan liiton soittokunnista, joilla on vuosikymmenestä toiseen pakollinen tarve soitattaa jo ajat sitten parhaat päivänsä liiallisen toistokulutuksen myötä nähneet ikivihreät hitit aina encorena. Ymmärrän jonkun I Wanna Be Somebodyn ja Love Machinen jne. merkityksen yhtyeelle ja sitä kautta joillekin nostalgia-faneille, koska sen myötä bändi on noussut aikanaan suosioon. Silti kierrätys ei tekis todellakaan pahaa.

Piti ihan settilista tarkistaa 2008 Pakkahuoneen Crimson Idol-keikasta. Silloin Take Me Up soitettiin encorena. Nytkin kaipaisin vaikka vähän uudempaa esim. Crazyn, Babylon's Burningin tai Burnin vittu vaikkapa. Mutta kun ei...
 

ace

Jäsen
Viimeksi Lokakuussa 2015 Kulttuuritalolla soittivat Crazyn. Sen lisäksi kolme biisiä Golgothalta ja loput niitä ikivihreitä.

Blackien näytti silloin vanhentuneen entisestään ja muistan miettineeni oliko tämä viimeinen kerta kun yhtye Suomessa nähtiin. No, ei ollut...

Tuo Crimson Idol ei napeksi sitten yhtään, vaikka siltä bändin kaksi parhainta biisiä löytyykin. Kaippa se on aamulla lippu hommattava ja otettava keikka sillä asenteella että kerrankin kuulee jotain muuta kuin ne ainaiset hitit.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Perhana, luulin että kun W.A.S.P. täällä nyt on juossut ns. vähän silloin ja tällöin ja Crimson Idolkin soiteltiin jo menemään, niin lippuja kyllä riittäisi, mutta ei! Helsingin Circuksen keikka näyttää loppuun varatulta. Ehkä sieltä hyvällä tuurilla sivujen F5-päivityksellä lippuja tulee takaisin myyntiin - tai sitten ei, mutta jos jollain on ylimääräinen lippu myytävänä tai tietoa mistä moisen saisi, niin ilmoitusta voisi tuupata tähän suuntaan. Kyllähän sitä bändin taas kaiketi kuitenkin mielellään jaksaisi tsekata, nyt kun settilistassakin on taas muutakin kuin ikivihreät.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Vähän jopa yllättävää, että lippuja ei saisi, mutta johtunee tosiaan kiertueen teemasta. Niillä tuhansilla best of-kiertueilla tilaa on riittänyt. Olin itse Crimson Idolin edellisellä juhlakiertueella 2008 Pakkahuoneella ja se oli peijoonin kovaa tenhoa se. Pakolliset kasarihitit toki kuultiin, mutta tuon teoksen esittäminen sai todella hikoiluttamaan. Olisikin mielenkiintoista nyt nähdä mihin Musti yltää orkestereineen.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ihmetyttää, miksei WASP soita tällä kertaa Turussa, sillä bändin kitaristi Doug Blair kuitenkin asuu täällä pysyvästi. Olisi luullut olevan suht helppoa järkätä miehen kotikaupunkiin keikka, sillä yhtye kuitenkin tiettävästi saapuu Suomeen ruotsinlaivalla Tukholmasta Turkuun. Olisivat vetäneet vaikka intiimin klubikeikan Bore-laivalla.

Bändin olen niin monen monta kertaa nähnyt, etten sitä mihinkään kauemmas jaksa lähteä katsomaan vaikka Crimson Idol -keikka kiinnostaisikin (ja sellaisenhan bändi soittikin jokunen vuosi sitten Logomossa), mutta jos olisi Turussa ollut keikka niin olisin voinut vaivautua jättämään kodin mukavuudet taakseni muutamaksi tunniksi.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ihmetyttää, miksei WASP soita tällä kertaa Turussa, sillä bändin kitaristi Doug Blair kuitenkin asuu täällä pysyvästi. Olisi luullut olevan suht helppoa järkätä miehen kotikaupunkiin keikka, sillä yhtye kuitenkin tiettävästi saapuu Suomeen ruotsinlaivalla Tukholmasta Turkuun. Olisivat vetäneet vaikka intiimin klubikeikan Bore-laivalla.

Tätä itsekin mietin. Ovatpa nuo Turussakin esiintyneet kaiken maailman hikisissä dbtl-teltoissa, joten miksei nyt klubikeikkaa? Anyway, keikkajärjestäjien halukkuudestahan tuo on täysin kiinni ja onhan yhtye käytännössä joka vuosi Suomessa, joten on melkoinen temppu olla näkemättä yhtyettä. Toki siinä vaiheessa, kun keikkapaikat alkavat olla osastoa Köyliön lallintalo ja Keskisen kyläkauppa, niin rock-uskottavuuden nimissä olisi hyvä muutama vuosi ehkä hengähtää. Tätäkin on nähty tässä skenessä. Kaikki on kaupan, kun tarpeeksi pitkälle mennään.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tätä itsekin mietin. Ovatpa nuo Turussakin esiintyneet kaiken maailman hikisissä dbtl-teltoissa, joten miksei nyt klubikeikkaa? Anyway, keikkajärjestäjien halukkuudestahan tuo on täysin kiinni ja onhan yhtye käytännössä joka vuosi Suomessa, joten on melkoinen temppu olla näkemättä yhtyettä. Toki siinä vaiheessa, kun keikkapaikat alkavat olla osastoa Köyliön lallintalo ja Keskisen kyläkauppa, niin rock-uskottavuuden nimissä olisi hyvä muutama vuosi ehkä hengähtää. Tätäkin on nähty tässä skenessä. Kaikki on kaupan, kun tarpeeksi pitkälle mennään.

Älä nyt, Köyliön Lallintalo on sentään legendaarinen keikkapaikka Suomessa. Henkilökohtaisesti olen siellä käynyt vain kerran, nuorena miehenä Sentencediä katsomassa silloin kun Sentenced oli parhaimmillaan, mutta onhan tuossa omaa tunnelmaansa. En kyllä enää lähtisi Köyliöön, mutta nuoremmalle heviyleisölle tuollaiset paikat voisivat olla edelleen kelpo kokemus.

Keskisen kyläkaupat ovatkin sitten eri asia, ja samoin täytyy sanoa muutaman vuoden takaisesta DBTL-telttakeikasta. Aivan väärässä paikassa koko bändi, hikisten paidattomien juppibodarien ympäröimänä nahkeassa kaljajuottolatapahtumassa. Bändikin oli liki tunnin myöhässä. Keikan kävin tuolloin katsomassa, mutta aika lailla parempia vetoja olen WASPilta nähnyt Turussa(kin).

Salakeikka Borella olisi kyllä kova veto, olisi Blairillakin lyhyt matka keikan jälkeen kotiin.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toki siinä vaiheessa, kun keikkapaikat alkavat olla osastoa Köyliön lallintalo ja Keskisen kyläkauppa, niin rock-uskottavuuden nimissä olisi hyvä muutama vuosi ehkä hengähtää.
WASP aikoinaan heitti toisen Suomen keikkansa Huittisissa ja kolmannen Kaavilla, Metallican ensimmäiset keikat olivat Liedossa ja Nivalassa. Puhumatakaan Manowarin keikasta Himangalla.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
WASP aikoinaan heitti toisen Suomen keikkansa Huittisissa ja kolmannen Kaavilla, Metallican ensimmäiset keikat olivat Liedossa ja Nivalassa. Puhumatakaan Manowarin keikasta Himangalla.

Onneksi maailma on muuttunut. Ainakin joiltakin osin. Eikä siitä pitkä aika ole kun Uriah Heep esiintyi Suomessa jossain lihamestareiden kesäpäivillä.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
WASP aikoinaan heitti toisen Suomen keikkansa Huittisissa ja kolmannen Kaavilla, Metallican ensimmäiset keikat olivat Liedossa ja Nivalassa. Puhumatakaan Manowarin keikasta Himangalla.

Haluan puuttua pikkuseikkoihin: ei Liedossa, Tarvasjoella. Okei, nykyäänhän tuokin on Lietoa, mutta tuntemani paikallinen on tässä tarkka.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Haluan puuttua pikkuseikkoihin: ei Liedossa, Tarvasjoella. Okei, nykyäänhän tuokin on Lietoa, mutta tuntemani paikallinen on tässä tarkka.
Minä jos joku arvostan faktoista kiinnipitämistä. Jatkossa muistan tämän! Paikan kyllä muistin: Tarvashovi!
 

Laiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Nyslott Devils
"Bändin olen niin monen monta kertaa nähnyt, etten sitä mihinkään kauemmas jaksa lähteä katsomaan vaikka Crimson Idol -keikka..."
Niin olen nähnyt minäkin ja siksi hankinkin liput The Circuksen keikalle heti niiden tultua myyntiin. Eikä harmita yhtään.
 
Viimeksi muokattu:

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
"Bändin olen niin monen monta kertaa nähnyt, etten sitä mihinkään kauemmas jaksa lähteä katsomaan vaikka Crimson Idol -keikka..."
Niin olen nähnyt minäkin ja siksi hankinkin liput The Circuksen keikalle heti niiden tultua myyntiin. Eikä harmita yhtään.

Hieno juttu, että jaksat Savonlinnasta asti lähteä Helsinkiin. Ei kuulukaan harmittaa, jos intoa vain riittää. Onhan WASP kova bändi ja keikka varmasti laadukas.

Minä en kuitenkaan enää jaksa mihinkään lähteä oikeastaan minkään yhtyeen takia, Helsinkiin tai Tampereelle on liian vaivalloista lähteä minkään bändin perässä varsinkin kun pitäisi todennäköisesti myös yöpyä paikan päällä. Liian monta keikkaa, festaria ja tapahtumaa takana kolmelta eri vuosikymmeneltä. WASPin useista keikoista on pääosin hyvät muistot, annan niiden olla hyviä muistoja enkä tarvitse uusia. Keskityn ennemmin albumitallenteisiin ja vanhoihin livetallenteisiin jos tarve vaatii.

Jos Turkuun tulisi, niin voisin lähteä. Tosin nytkin on Turkuun tulossa Udo vetämään eläkeläiskiertuettaan vanhojen Acceptin biisien parissa viimeistä kertaa, enkä varmaan sinnekään jaksa lähteä vaikka biisit ovat kivenkovia. Nekin on vain kuultu niin monta kertaa sekä vanhan Acceptin kanssa (ekaa kertaa jo 1994), Udottoman Acceptin kanssa ja Udon soolokeikoilla, ettei niitäkään ehkä määräänsä enempää jaksa.

Nyt kun oikein miettii, niin minkähän vanhan vuosikymmeniä kiertäneen klassikko/veteraanibändin keikalle sitä oikein jaksaisi ylipäätään enää mennä? Aika lyhyt on se lista. Oletuksena toki se, että bändi soittaisi Turussa.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt kun oikein miettii, niin minkähän vanhan vuosikymmeniä kiertäneen klassikko/veteraanibändin keikalle sitä oikein jaksaisi ylipäätään enää mennä? Aika lyhyt on se lista. Oletuksena toki se, että bändi soittaisi Turussa.
Itse olen harkinnut että helmikuussa tulisin katsomaan Acceptia sinne. Siis sen lisäksi että seuraavana päivänä olen menossa Circukseen katsomaan niitä.

Minä nautin livekeikoista niin paljon, että joitakin bändejä/artisteja tulee käytyä katsomassa jopa Suomen ulkopuolella. Ja joitakin bändejä jaksaa käydä kuuntelemassa vähän väliä: viikonloppuna näin Mokoman viidettä kertaa vuoden sisään.

W.A.S.P ei oikeastaan kyllä kiinnosta nytkään, bändin näin lokakuussa -84. Ihan jees keikka, mutta ei sittemmin ole kohdattu toistamiseen.
 

Laiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Nyslott Devils
Hyvinhän tuo Re-Idolized kiertue tuntuu kiinnostavan. Tässä vaiheessa 12:sta ensimmäisestä keikasta kahdeksan on "sold out". Eihän nuo tietysti mitään areenoita ole, mutta kuitenkin.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tuo Re-Idolized on toiminut mulle yllättävänkin hyvin. Olen aina hieman varauksellinen jo kunnioittettavasti ikää keränneiden hevibändien vanhojen teoksien entisöintiin, mutta W.A.S.P ei ainakaan ole The Crimson Idolia onnistunut sabotoimaan. Päinvastoin, ikonista konseptilevyä on kohdeltu arvokkaasti ajan hengen mukaan soundimiljöö on onnistunutta potkaa ja Mustinkin artikuloinnissa on jopa tietynlaista syvyyttä enemmän kuin silloin villien 90-luvun alun vuosien aikaan, kun Herra Laitonkin oli enemmän sianpään sirkkelöinti ja Kill, Fuck, Die - linjalla. On rohkea teko koskea näihin hevimaailman pyhiin, mutta saahan levyttävä yhtye tehdä materiaalillaan mitä haluaa. Heikompiakin väännöksiä on heviskene pullollaan, kun suurella uholla (ja ehkä dollarin kuvat silmissä) on menty lämmittämään retrolevyjä lopputuloksen ollessa, noh, sangen vaatimatonta.

Olisikin aika taas katsastaa tämäkin orkka, kun sopiva paikka tulee. Eikös Douglas Blairilla ole joku oma kitaraklinikka Suomessakin, joten Suomen keikat lienevät ajan kysymyksiä? Edellisen kerran olenkin Musti Laittoman ärinää todistanut joskus 10 vuotta sitten, sen edellisen The Crimsin Idol - tourin aikaan, kun vietettiin klassikon teemakiertuetta jollain synttäriteemalla. Se oli kelpo käskytystä silloin Pakkahuoneella. Sen jälkeen olen lueskellut enemmän ja vähemmän mairittelevia keikka-arviointeja W.A.S.P:in teutoonihevistä, mutta nyt on kai taas parempi aalto menossa livepätkienkin otannalla. Nuo viimeisimmät studiolevytkin ovat saaneet minunkin asteikollani syvän W.A.S.P - hyväksynnän, vaikka olen pitkälti vanhan W.A.S.P:in liittolainen. Kyllä ne on tullut hankittua kun pihalle niitä on julkaistu, tärkeä bändi mulle yhä. Miestähän on W.A.S.P:issä on rampannut kuin edes takaisin kuin liigan tyhjennysmyynneissä korostaen ison Mustin dogmaattista diktatuuria yhtyeessä. Joko Frankie Banaliakin oli kierrätetty bändissä uudestaan juuri tuon Crimson Idolin vuoksi? No, samapa se. Ei W.A.S.P - sahaus ole koskaan jäänyt taustaväestä kiinni.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Olisikin aika taas katsastaa tämäkin orkka, kun sopiva paikka tulee. Eikös Douglas Blairilla ole joku oma kitaraklinikka Suomessakin, joten Suomen keikat lienevät ajan kysymyksiä?

Blair asuu Turussa, hotellilaiva Boressa. Turussa ovat olleet kitaraklinikatkin. Vaan Turkua on WASP silti keikkapaikkana vältellyt viimeisillä Suomen visiiteillään. Kaiken maailman nuorempiin kaupunkeihin on orkesteri ehtinyt soittelemaan vaan ei Turkuun, vaikka helppo olisi bändin tulla tänne ja oman kitaristinkin voisi poimia suoraan satamasta matkaan.

Jos wikipediasivu WASPin esiintymisistä Suomessa pitää paikkansa, niin bändi on ollut Turussa viimeksi lokakuussa 2012 Logomossa (taisi olla tuolloinkin Crimson Idolin juhlakiertue) ja ehtinyt sen jälkeen keikkailla pelkästään Seinäjoella kolme kertaa, muista paikoista puhumattakaan. Tämä on vääryys joka pitäisi korjata, saisi Blairkin sen verran puhua nykyisen kotikaupunkinsa puolesta, että bändi täällä soittaisi.

Viimeksi olen WASPin nähnyt 2014 Sauna Open Airissa, se oli varsin vaisu ja rutiininomainen perusfestarikeikka, ei tainnut olla edes täyttä tuntia ja vanhoja veisuja vain kierrätettiin sikerminä ja yleisönlaulatuksina. Tuollaisille en enää aio mennä, mutta Logomo-tason olosuhteissa esitettävä klubi/erikoiskeikka Turussa voisi hyvinkin saada vielä innostumaan.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Oli kyllä pettymys, kun yksi kaikkien aikojen kovimpia levyltä pudotettuja biisejä - Phantoms in the Mirror - ei päässyt tällekään mukaan.

Show No Mercy ja S.A.V.A.G.E. ovat pari muuta muinaista kovaa pudotusta pois levyiltä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Blair asuu Turussa, hotellilaiva Boressa. Turussa ovat olleet kitaraklinikatkin. Vaan Turkua on WASP silti keikkapaikkana vältellyt viimeisillä Suomen visiiteillään.

--------

Viimeksi olen WASPin nähnyt 2014 Sauna Open Airissa, se oli varsin vaisu ja rutiininomainen perusfestarikeikka, ei tainnut olla edes täyttä tuntia ja vanhoja veisuja vain kierrätettiin sikerminä ja yleisönlaulatuksina. Tuollaisille en enää aio mennä, mutta Logomo-tason olosuhteissa esitettävä klubi/erikoiskeikka Turussa voisi hyvinkin saada vielä innostumaan.

Ai Blair on turkulaisia, tätä en tiennytkään. Niin se vain maailma pienenee, kun suosikkiyhtyeen jäsenet voivat tulla kadulla vastaan. Vaan tuohon logistiikkaan se ei juurikaan tunnu vaikuttavan. Keikkajärjestäjistähän tuo on kiinni miksei yhtyettä Turkuun tavoiteta. Samalla tapaa Turussakin salit täyttyisivät tietyllä prosentilla kuin jossain Seinäjoellakin. Bändillä itsellään tässä tuskin on osaa eikä arpaa. Kunhan jossain rämpyttävät.

Yllä oleva esimerkki on kuvaava siitä mistä bändiä on pahimmillaan nuhdeltu. Lisäksi on moitittu taustakitaroista ja lauluista sekä todella surkeista soundeista sekä kaikesta muustakin vähemmän maireasta tuollaiselle ainakin uskottavaa leikkivälle rokkiryhmälle. Kyllähän tuosta halpa rahastus paistaa Siperiaan saakka, mutta käsittääkseni ainakin omat klubikeikat on toteutettu kunnianhimoisemmalla otteella. Kyllä nuo festarikeikat ovat juuri tuota ja tietäen suomalaisten yhteislaulu-innokkuuden niin......
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Yllä oleva esimerkki on kuvaava siitä mistä bändiä on pahimmillaan nuhdeltu. Lisäksi on moitittu taustakitaroista ja lauluista sekä todella surkeista soundeista sekä kaikesta muustakin vähemmän maireasta tuollaiselle ainakin uskottavaa leikkivälle rokkiryhmälle. Kyllähän tuosta halpa rahastus paistaa Siperiaan saakka, mutta käsittääkseni ainakin omat klubikeikat on toteutettu kunnianhimoisemmalla otteella. Kyllä nuo festarikeikat ovat juuri tuota ja tietäen suomalaisten yhteislaulu-innokkuuden niin......

Näkemäni WASPin klubikeikat ovat olleet oivallisia ja intensiivisiä, Caribiassa 2004 oli loistava veto ja myös tuo Logomon keikka 2012 on jäänyt mieleen. DBTL:ssä oli festariteltassa soitettu veto ihan ok vaikka bändi olikin tolkuttomasti myöhässä ja teltasta loppui happi, mutta nämä "auringon alla" näkemäni WASPin peruskeikat festareilla (Tuskaa, Saunaa jne) ovat olleet sitten heikommasta päästä, eli bändi on soittanut minimisuorituksena 45- 60 minuutin setin josta suuri osa on ollut sikermiä ja/tai yhteislaulatuksia.

Melko turha festareille on lopulta mennäkään näitä vanhan liiton kiertäjiä katsomaan ellei bändeillä ole headliner-keikka tai muuten pidempi show. Kovin usein ainakin nämä 45+ minuutin vedot ovat luokkaa "thank you - fuck you", sitten vain karavaani kiireesti kiertämään seuraavalle mökäfestaripaikkakunnalle. Näin kärjistyksenä sanoisin, että monien festarien parasta antia ovat joko isot pääesiintyjät päälavalla tai sitten kultti/pikkubändit teltoissa yms. pikkulavoilla. Nämä "kolmen vartin Waspit", rutiini-Amorphikset, perus-Testamentit yms. ovat sitten usein vähän väliinputoajia festareilla ja paremmin kotonaan omilla keikoillaan. Toki poikkeuksiakin on, ja varsinkin harvemmin keikkailevat keskitason kokoluokan bändit antavat monesti kaikkensa myös festareilla.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.

Hyvä juttu sinänsä, mutta on se kumma, että Turussa jokilaivassa asumisesta saadaan vieläkin otsikoita irti, kun Blair on asunut samaisessa jokilaivassa jo neljä vuotta. Ja Blairia pitää käydä haastattelemassa Kaliforniassa kun hän on ollut saatavana haastatteluihin Borella monta vuotta. Tietysti on toimittajalle mukavampaa mennä Kalifornian lämpöön.

"Ratkaisu löytyi Aurajokeen ankkuroidusta laivahostelli S/S Boresta.
– Asun siellä paljon mieluummin kuin jossain vuokrakämpässä. Siellä on muita samanlaisia puolivakinaisia asukkaita, kuten yliopiston tutkijoita. Tunnen laivan joka nurkan. Konehuone on iso paikka, jossa voisi järjestää vaikka rock-konsertin."


Olisi kova juttu, jos WASP esiintyisi Boren konehuoneessa. Vaikka joku kiertueen alkamista edeltävä kenraaliharjoituskeikka tai vastaava.

Bore on hieno laiva jossa on myös pienimuotoinen museoalue, jossa pääsee kiertämään varustajan hyteissä, matkustajahyteissä ja eri esittelytiloissa. Vieressä siis Forum Marinum -merenkulkumuseo, joka on yhdessä Maarianhaminan merenkulkumuseon kanssa alansa parhaita museoita.
 

ace

Jäsen
W.A.S.P. Live At Helsinki Tavastia 22.05.2004 DVD Rip

Täällä näin WASPin ensimmäistä kertaa, 20 vuoden fanituksen jälkeen. En edes muistanut miten kova tuo keikka oli, viimeisimpiin verrattuna ainakin.

Muistan keikalta sen, kun Stet Howland heitti rumpukapulan yleisöön ja se osuin vieressäni seisonutta neitoa suoraan hampaisiin. Verta sylkien mimmi poistui paikalta. Toivottavasti mitään pahempaa ei sattunut, sitä en saa koskaan tietää.

Tuossa vaiheessa Blackien ääni vielä kesti lopun akustisen osuuden, nykyään eri meininki.

Tuon Tavastian keikan jälkeen arviolta 15 kertaa olen bändin nähnyt, joukossa hyviä ja huonoja vetoja ja kaikkia siltä väliltä. Viimeisen nähdyn jälkeen (2016 Kulttuuritalo) ehkä kuitenkin toivoisin, että Blackie vetäisi pillit pussiin ajoissa. Viihdyttävä keikka oli sekin, mutta kyllähän se ikä alkaa näkyä ja kuulua.

Tänä kesänä kuitenkin ainakin kerran Suomessa näemme bändin livekunnon. Tai no, bändihän toimii, mutta keulamies alkaa olla mennyttä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös