SaiPa - Ässät To 30.9.2004

  • 9 366
  • 97

The Rock

Jäsen
Torstaina, Kisapuiston uusitussa jääkiekkopyhätössä ottavat toisistaan mittaa kotijoukkue SaiPa (5 pistettä ja 11.sija), sekä vieraileva yhdistelmä Ässät (8 pistettä ja 6.sija). Tiistaina SaiPa pelasi kotonaan IFK:ta vastaan ja hävisi varsinaisella peliajalla varsin karvaasti viime hetken maalilla lukemin 3-4. Ässät puolestaan otti maukkaan voiton kotihallissaan kun TPS kaatui rangaistuslaukausten jälkeen lukemin 4-3.

Viime kaudella SaiPa ja Ässät kohtasivat kolmesti Lappeenrannassa Ässien voittaessa kaksi näistä matseista (1-3 & 1-4) ja yhden ottelun kääntyessä vasta jatkoajalla SaiPan hyväksi (5-4). Ässille Kisapuisto oli siis mieluinen paikka pelata viime kaudella ja toivottavasti samanlainen vire jatkuu myös tällä kaudella.

SaiPa on aloittanut kautensa suhteellisen mukiinmenevästi ja joukkue on mm. onnistunut jo kaatamaan Kärpät vieraissa rankkareilla (2-3). Kotiottelut ovat silti tuottaneet suuria vaikeuksia ja nuori joukkue taitaa pikkuisen jännittää pelaamistaan uusitun hallin kirkkaissa valoissa, mylvivän yleisön edessä. Joukkueen pitää parantaa peliään varsinkin kotikaukalossa jos Lappeenrannassa meinataan keväällä nähdä playoff-kiekkoa. Toki kausi on vasta nuori, mutta nämäkin pisteet ovat todella tärkeitä ja pienenä joukkueena SaiPalle kotiottelut ovat kultaakin kalliimpia mittelöitä.

Ässät puolestaan avasi kauden kolmella (3) tappiolla ja Porissa alettiin puhumaan pienestä kriisistä. Ässät kuitenkin päävalmentaja Mika Toivolan johdolla onnistui kääntää kurssinsa nousuun ja nyt joukkue porskuttaa kolmen (3) ottelun voittoputkessa. Voittojen arvoa nostaa se, että kaksi niistä on saavutettu liigan kärkiporukoilta (IFK & TPS). Ässät tulevat Lappeenrantaan itseluottamusta puhkuen ja joukkue haluaa varmasti jatkaa hyvää putkeaan ja kohennella asemiaan sarjataulukossa.

Ottelussa nähdään monia kotiyleisölle sekä vierasjoukkueen kannattajille tuttuja pelaajia jotka ovat uransa jossain vaiheessa kantaneet kummankin joukkueen peliasua. SaiPasta tällainen mies on joukkueen tshekkisentteri Petr Sachl. Ässistä ex-SaiPalaisia löytyy enemmän: Pasi Tuominen, Pasi Nielikäinen & Aki Uusikartano ovat hyvin tuttuja miehiä Kisapuiston äänekkäälle ja asiantuntevalle kotiyleisölle. Varsinkin Pasi Nielikäinen tulee varmasti saamaan omat aplodinsa sillä niin lähtemättömän vaikutuksen miehen viime kausi lappeenrantalaisiin jääkiekonystäviin teki.

Kauden aikaisemmat kohtaamiset: – Ensimmäinen ottelu joukkueiden välillä kaudella 2004/2005

Ottelut:

SaiPa – kotipelit: 1 voitto & 2 tappiota

Ässät – vieraspelit: 1 rl-voitto, 1 rl-tappio & 1 tappio

Loukkaantumiset / Poissa kokoonpanosta:

SaiPa – Jarmo Myllys

Ässät – Jari Korpisalo & Atte Pentikäinen (?)

Kultakypärät:

SaiPa – Frank Banham 2+2

Ässät – Pasi Tuominen 5+1

Seuraa heitä:

SaiPa

#28 Petr Sachl

- Ex-Ässä Sachl tuli viime kaudeksi SaiPaan ja otti joukkueen ykkössentterin roolin itselleen. Tekee töitä hevosen lailla, mutta välillä vaipuu varjojen maille. Pystyy myös maalintekoon eikä kavahda edes kovaa peliä. Banhamin tutkapari.

#30 Petri Kokko

- Viime kauden tehopakki on vielä nollilla kun tätä kautta on pelattu jo 6 kierrosta. Pitää saada takaisin viime kauden vire jos SaiPa mielii saada tehoja myös pakeilta. Ylivoimapelissä todella tärkeä juonikkaiden laukaustensa ansiosta.

#38 Frank Banham

- SM-Liigaan palannut intiaani on SaiPan ase nro. Uno. Laukoo kovaa ja paljon. Otti viime pelissä saalistamillaan tehoillaan kultakypärän päähänsä eikä siitä hevillä luovu. Laulaako Banhamin maila sulosointuja torstaina?

Ässät

#19 Pasi Tuominen

- Ässien kultakypärä erottuu helposti kentällä. Patu on kokenut uuden tulemisen pitkään vaivanneiden loukkaantumisten jälkeen ja jälki on jo maalintekijän jäljen näköistä. Jatkaako huikeaa maalivirettään SaiPan kustannuksella?

#25 Pasi Nielikäinen

- Kisapuiston ykkössuosikki viime kaudella. Todellinen väriläiskä niin kentällä kuin siviilissä. Mies saa varmasti lämpimän vastaanoton entisessä kotihallissaan jonne jäi monia Pasi-faneja. Sytyttääkö Kisapuiston liekkeihin räväkällä pelityylillään?

#31 Aki Uusikartano

- Pelasi myös viime kaudella SaiPan riveissä, kausi kuitenkin päättyi ikävään loukkaantumiseen. Tekee nyt uutta tuloaan Ässien kakkosketjun sentterinä. Kurittaako SaiPaa tehopisteiden muodossa?

Veikkaus pelistä:

Ottelusta tulee varmasti tiukka. SaiPa on uuden tehtävän edessä sillä Ässät perinteisenä vierasjoukkueena tulee antamaan SaiPalle ottelun johdon käsiinsä ja porilaiset yrittävät iskeä vastaiskuilla maaleja samalla kuitenkin puolustaen tarkasti ja joukkueen luottaessa viimeiseen muuriinsa Scott Langkow’hun. Näillä eväillä Ässillä on oivat mahdollisuudet ottaa tärkeä vierasvoitto joukkueen fanien iloksi. SaiPan pitää saada paljon vetoja ja liike kohdalleen jotta huippuvireessä oleva Ässämaalivahti Langkow olisi yllätettävissä. Kotiyleisön tuki tulee myös olemaan tärkeä. Allekirjoittanut aikoo kunnioittaa ottelua läsnäolollaan joten toivottavasti joukkueet tarjoavat viihdyttävän torstai-illan jääkiekon parissa.
 
Viimeksi muokattu:

siesta

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, KooKoo
Loistava alustus The Rockilta.

Päällimmäisenä odotan SaiPalta vain sitä, että vihulaiselle ei anneta parin-kolmen maalin verran etumatkaa, kuten kävi Oulussa ja tiistaina Lappeenrannassa. Ässät on taas "niitä joukkueita", joilta pitäisi pystyä ottamaan pakkopisteet. Kausi on kuitenkin jo näyttänyt, ettei Ässiäkään sovi aliarvioida.

Jos HIFK-ottelun kahdessa viimeisessä erässä nähty taisteleva ilme säilyy, on kolmen pisteen potti lähellä.

Luulen, että Tikkasen Harri antaa Nielikäiselle sellaisen töötin että tuntuu vielä kotimatkallakin.. ;)

Kuokkanen toivottavasti jatkaa tolppien välissä, Jamolla on kai lievä vamma nilkassa kiekon osuttua siihen harjoituksissa.
 

fireman

Jäsen
Suosikkijoukkue
kaikkiruokainen
Luulet sie Siesta että Tikkanen antaa töötin Nielikäiselle.Huomenna nähdään miten Nivalan Keisari Lappeenrannassa vierailee...
 

stuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues
Firemanille tiedoksi että Tikkasen Harri on Pasin jo yhden kerran kunnon perstakaluksella jäihin töräyttänyt. Tämä tapahtui Pasin pelatessa Oulussa.

Itse pelistä odotan kyllä SaiPan voittoa, sillä HIFK pelin kaksi viimeistä erää näyttivät mihin SaiPa kykenee. Nyt vain sama meininki alusta loppuun ja Frankille vetopaikkoja samalla tahdilla niin verkko laulaa. Kannattaa myös tarkkailla Forrestin oman pään peliä, äärimmäisen järkeviä ratkaisuja tilanteesta toiseen. Hyökkäyspäässähän mies on sitten todellinen taikuri.
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti fireman
Luulet sie Siesta että Tikkanen antaa töötin Nielikäiselle.Huomenna nähdään miten Nivalan Keisari Lappeenrannassa vierailee...

Niinpä niin. Suoraan sanoen hiukan pelottaa. Pasin pelityyli yhdistettynä hirveään näyttämisen haluun voi olla vaarallinen yhdistelmä. Huomiselle on kaksi toivetta: Pisteet SaiPalle ja äijät ehjänä kaukalosta.

Huominen ottelu on molemmille todella tärkeä. Ässät voi hyvinkin käyttää Nielikäistä pelotteena. Ja tämä sopiii taatusti myös Pasille. Riskinä tuossa on valitettavasti se että joku loukkaantuu. Nilviäsen pelitapa on nimittäin varomaton. Tämä kun yhdistetään heikohkoon luistelutaitoon on uhkakuvia todellakin ilmassa.

Jos olisin valmentaja tietäisin ihan tarkaan mitä tekisin miehen suhteen. Siltä varalta, että Heikillä olisi tuo sama ajatus käynyt mielessä, palaan tähän vasta ottelun jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

ahal

Jäsen
Juupa juu. Vähän pelottaa tuo Ässä-pelikin, patapaidat ovat pelanneet alkusekoilun jälkeen tuloksellisesti hyvin. Ässien isoja pakkeja on haukuttu varmaan syystäkin, ja siinä lienee SaiPan mahdollisuus: liikettä, liikettä, liikettä... ja sitä mukaa padoille jäähyjä ja maaleja. Pekkalan Jussi vois nyt ottaa roolia ja haastaa Nielikäisen suihkun uhallakin, niin hyöty voi olla molemminpuolinen :-) Saipalaiset säilyisivät ehjänä ja S-puolustus tiivistyisi. En näe paljoa vaihtoehtoja, kun Hanan Mattikaan ei saa enää tilaisuutta, vaikka saattaisi ansaitakin sen. Mutta perusvaatimus on kyllä joukkueen olla hereillä alusta asti. Jatkoaika jakoi IFK-pelin tähdet vierastyöläisille, ja samaa odotan taas, mutten pane pahakseni, jos Vänttinen ja Qvist tekaisevat pari maalia mieheen...
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Taistelu kolmesta pisteestä

Omasta puolestani me voitaisiin voittaa tämä peli. En panisi yhtään hanttiin. Tosin Lappeenranta on tunnetusti lähes Venäjälle, joten se on kuin ulkomaille lähtisi, kun lähdetään halliin, josta kuulemma roikkuu lepakoita katosta.

Tosissaan sanottuna, tästä pelistä ei tule kyllä lainkaan helppo. Kaikki merkit, 1 X ja 2 ovat vakioveikkaajien melkein pistettävä lappuun, kun tätä miettivät. Itsehän toivon varmaa kakkosta, mutta kirkossa voidaan kuuluttaa varma tulos, vasta kun taistelu on päättynyt. Taistelu kolmesta alkakoot ja paras voittakoot. SaiPa ja Ässät ovat molemmat toistensa päävastustajia, joten parempi todellakin voittakoot.
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Rohkeasti kakkonen lappuun...

Ässät oli sen verran hyvä eilen, että vierasvoitto on hyvinkin kolmosta hipovien kertoimien valossa pelattava. Tähän matsiin maaliin tulee Nissinen, muuten jatketaan siitä mihin Porissa jäätiin. Erityisen mielenkiintoista on nähdä Kiilholma-Niemi-Nielikäinen yhdistelmä töissä, Porissa jälki oli ainakin aika jäätävää ja vain huono onni ja Hannu Henriksson esti useamman maalin synnyn vastustajan päähän näiden miesten ollessa jäällä.

Pentikäinen on lisäksi pelikunnossa, joten päästään samalla puolustuspermanentilla liikkelle. Korpin sormikin on luutunut oletettua paremmin ja paluuu voi tapahtua jo ensi viikolla.
 

Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Päivän verran myöhässä :)

Itsekin kirjoitin jo koneella valmiiksi tänä aamuna ennakkoa, ennenkuin olin käynyt jatkoajassa. No, vaikka The Rock ehtikin loistavan avauksensa kanssa ensin, niin laitan nyt tänne omanikin.



Torstai-iltana Lappeenrannan Kisapuistossa kohtaavat kotijoukkue SaiPa ja vierailulle saapuva Porin Ässät. Kellarikerroksen väkeä siis vastakkain, ainakin jos on uskominen ennen kautta tehtyihin arvioihin. Tällä hetkellä kumpikaan joukkue ei ole aivan pohjalla, tosin ei aivan terävimmässä kärjessäkään. SaiPa on saalistanut viidestä pelaamastaan ottelusta viisi pistettä, ja Ässät kuudesta pelistään kahdeksan pistettä. Molemmat ovat ottaneet kertaalleen täydet kolme pistettä, vieläpä samalta joukkueelta, Lahden Pelicansilta. Luvassa on varmasti tasainen ottelu, jossa niukaksi suosikiksi nousee kotietunsa turvin SaiPa. Suurta maalieroa ottelussa tuskin nähdään.

Kotijoukkue SaiPa on aloittanut kauden ihan kohtalaisesti, vaikkei täysiä pistepotteja olekaan herunut, kuin Pelicans-ottelusta. Oulussa Daavid kaatoi Goljatin, kun SaiPa voitti hallitsevan mestarin rl-kisassa, Frank Banhamin maalilla. Tappiot SaiPa on kokenut Ilvekselle, JYPille ja viimeksi eilen HIFK:lle. Eilinen tappio varmasti jäi kaivelemaan lappeenrantalaisia, sillä SaiPa nousi 0-3 tappioasemasta 3-3 tasatilanteeseen, mutta HIFK:n Jarkko Ruutu ratkaisi ottelun hieman ennen loppua. Maalivahtitilanne on mielenkiintoinen. Juha Kuokkanen ja Jarmo Myllys vääntävät ykkösvahdin paikasta, tosin tällä hetkellä tilanne saattaa olla Kuokkasen eduksi, koska Myllys on ilmeisesti loukkaantuneena, ainakin MTV3:n tekstikanavan mukaan. Puolustus on ainakin maalisuhteen valossa (12-12) toiminut kohtalaisesti, vain reilut kaksi maalia ottelua kohden omiin, toisaalta taas tehtyjäkin on saman verran, joten hyökkäys ei ole toiminut aivan parhaalla tavalla. Kalle Kermanilta, Petr Sachlilta ja Frank Banhamilta odotetaan tehoja.

Ässät on parantanut otteitaan kauden edetessä. Alku oli todella heikko, ensin Raumalla turpaan, seuraavana päivänä JYP nöyryytti Ässiä Isomäessä. Ilves pelin Ässät hävisi rl-kisassa, mutta sitten alkoi lievä nousu; Ensin kaatui Pelicans kotona erittäin nihkeällä esityksellä, tuloksena 3 pistettä, sitten HIFK joutui nielemään tappion karvasta kalkkia Pasi Tuomisen toimesta, kun Ässät voitti rl-kisassa, kaksi pistettä Poriin. Eilen Ässät otti jälleen kaksi pistettä rl-kisan muodossa, ratkaisijana jälleen SaiPallekin tuttu Tuominen. Ässillä siis alla 3 voiton putki, ja 4 pisteellisen ottelun putki. Maalilla Scott Langkow on ollut loistava, ja noussut ratkaisurooliin kaikissa Ässien voittopeleissä. Puolustus on onnistunut vähentämään virheitään, ja hyökkäys toimii kohtalaisesti, varsinkin Marko Kivenmäki ja Pasi Tuominen ovat olleet liekeissä. Greg Classen on pelisilmältään liigan eliittiä, ja on pelannut mainoisti, vaikkei olekaan pisteitä hurjaan tahtiin tehtaillut. Ja mainitaan nyt myös, että Pasi Nielikäinen on tehnyt tällä kaudella jo kolme maalia. Aika hyvin mieheltä, jonka Jääkiekkolehden "asiantuntijat" kommenteillaan runnoivat jäänrakoon.


>>> Viime kauden kohtaamiset

27.9.2003 Ässät - SaiPa 2 - 0
18.10.2003 SaiPa - Ässät 1 - 3
2.11.2003 SaiPa - Ässät 5 - 4 ja
2.1.2004 Ässät - SaiPa 5 - 4
27.1.2004 Ässät - SaiPa 2 - 2
19.2.2004 SaiPa - Ässät 1 - 4

>>> Suurennuslasin alla:

Frank Banham, SaiPa
- Maalitykiltä odotetaan Lappeenrannassa paljon. Parhaana päivänään Frank on vaarallinen, maalinteko on miehellä veressä.

Kalle Kerman, SaiPa
- Ässillä oli Pöllänen, SaiPalla on Kerman. Toisen taso riittää liigassa, toisen ei. Arvatkaa kumman riittää? Kerman on SaiPan avainpelaajia.

Pasi Tuominen, Ässät
- SaiPalle tuttu mies on pääsemässä vauhtiin, kuudessa pelissä 5 maalia ja yksi syöttö. Kaksi rl-maaila, molemmat ratkaisivat Ässillä voiton.

Pasi Nielikäinen, Ässät
- Toinen Lappeenrantalaisille tuttu pelaaja. Iskenyt kolme maalia tällä kaudella, oli lähellä tehdä TPS -pelissä voittomaalin, mutta Schneiderin tasoitus vei pelin jatkoajalle.


>>> Taisteluparit:

Juha Kuokkanen <vs> Scott Langkow
J.D. Forrest <vs> Aki Heino
Petteri Nokelainen <vs> Jesse Joensuu


>>> Loukkaantumiset:

Kotijoukkue: Jarmo Myllys (?)

Vierasjoukkue: Jari Korpisalo, Atte Pentikäinen (?)


Torstai-iltana, kello 18.30, Kisapuistossa putoaa kiekko jäähän, ja vääntö alkaa.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Vaikea peli tulossa. Saipan hienon nousun valuminen hukkaan Hifkiä vastaan ottaa sputnikkeja varmasti pattiin. Vastaavan tilanteen välttämiseksi Lappeenrannassa luultavasti porisee käärmekeitto jos toinenkin. Ässien kannalta taas vieraspeli tuo muassaan mahdollisuuden pelata vähemmän kaunista, mutta toivottavasti tehokasta peliä jossa vain maalit lasketaan.

Molemmilla puolilla pahin vaara lienee vastustajan aliarvioiminen. Tosiasiassa Ässät ja Saipa kamppailevat kiivaasti samoista sijoituksista, ja keskinäisissä otteluissa tuurilla saattaa olla ratkaisevan suuri merkitys.

Tasapeli varsinaisella peliajalla ei liene kaukana. Jatkoajasta paha mennä sanomaan mitään, mutta rankkarikisoista alkaa Porissa päin olemaan suht hyvät fiilikset.
 

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Tämä peli olisi erittäin hyödyllistä voittaa. Onhan SaiPalla vastassa kuitenkin yksi pääkilpailijoista ja vielä kotikentällä, jolloin tappioon on varaa vielä vähemmän.

SaiPa oli harmittavan lähellä voittoa jo tiistaina, joten 0 pistettä kahdesta kotiottelusta ei olisi mikään mairitteleva saldo.

Luotan SaiPan voittoon, mikäli joukkue saa sen draivin päälle mitä HIFK-ottelun toisessa ja kolmannessa erässä saatiin nähdä. Jos taas joukkue lähtee puristamaan mailaa kuten silloin tällöin on tapana tehdä, saadaan lappeenrantalaisille tuskainen ilta ja pinnat matkaavat Poriin.

Ässillä riittää runsaasti mielenkiintoisia pelaajia fyysisen jääkiekon ystäville. Pele Peltonen, Pauli Levokari ja Pasi Nielikäinen saavat usein asioita aikaan. Ikävää kun Korppari ei vielä ole pelikuntoinen. Toivottavasti The Pasi muistaisi viihdyttää entistä kotiyleisöään napakilla taklauksilla.

SaiPan ketjut olivat HIFK-pelissä ihan ok, mutta toivoisin ettei Mälkiä lähtisi Ässiä vastaan pimittämään Ässien ykköstä Kohon ketjulla, sillä tässä pelissä tarvittaisiin paljon Sachlin ja Banhamin parhaiden avujen käyttöä.

Toivottavasti saataisiin torstainakin Kisapuistoon mukavasti väkeä, kun siellä nyt oli tiistaikierroksenkin suurin yleisömäärä. Todennäköisesti luku kuitenkin tipahtaa sillä tuhannella katsojalla.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Eiköhän SaiPa hoida tämän nyt ja syytä kyllä olisi napsia pisteitä myös Kisapuistosta lisää, ennenkuin vierasturnee Tapparaa, Jokereita ja TPS:ää vastaan alkaa, koska sieltä en usko, että hirvittävää pottia on tulossa.
Muuten voi kyllä pikkuhiljaa olla edessä ensimmäinen mietinnän paikka Lappeenrannan päässä.
Mutta ei nyt maalata piruja seinille vielä vaan toivotaan, että se kiekko nyt tosissaan pomppisi myös Saipalle...
 

Tulppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Palataanpa erääseen teesiin...

Ässät vastassa. Alla kirvelevä viime minuutin kotitappio Helsingin pedoille, yli neljän tuhannen katsojan edessä. Kausi on alussa. Kisapuisto on uusittu. Toimitusjohtaja on vaihdettu. Rosteri on uudistettu. Lupauksia on tehty, ihmisten odotukset ovat korkealla.

Edellä lueteltujen asioiden perusteella tämä matsi olisi voitettava. Numeroilla ei ole minkäänlaista merkitystä, mutta voitto on otettava. Miksikö? Yksinkertaisesti siksi, että muussa tapauksessa pian aletaan jälleen puhua asiasta, joka viime kaudella tuli valitettavan tutuksi...aivan oikein...

...uskottavuuden palauttamisesta.

En ainakaan itse haluaisi ryhtyä jälleen spekuloimaan millä keinoin se tehtäisiin. Uskottavuutta on tällä hetkellä viime kauden pöydänputsauksen jäljiltä juuri sen verran, että loput on ansaittava pelillisellä menestyksellä.

Eli Ässät nurin, kiitos.

Kiitoksia muuten The Rockille loistavasta avauksesta, tuollaisia tarvitaan lisää.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Kliffaa, kuin toinen suosikki saapuu Lappeenrantaan, Ässät nimittäin. Joukkue täynnä pitkäaikaisia suosikkipelaajiani; Nielikäinen, Toivonen, Levokari, Ketola, Sorokins ja Kivenmäki - ilosta parkuen milloin vain SaiPaan jos minulta kysyttäisiin.

Erityinen mielenkiinto kohdistuu Pasiin, vieläkö on nokka pipinä? Toivottavasti ei, nimittäin kentällä on oltava jotain nähtävää ja Pasin osa tällä saralla on merkittävä. Nujakointia tuskin esiintyy (mikä olisi fiksumpaa, kuin vaikkapa Gabinetin haastaa Pasi tanssiin ja saada maaliseppo-taklaaja ottelusta pihalle?) mutta toivottavasti taklauksia sitäkin enemmän. Ja pakko toivoa, jos joku niitä maaleja Ässäin joukkueesat tekee, Pasi olkoon pääarkkitehtina, kiitos.

SaiPan osalta olisi tärkeää jatkaa siitä mihin jäätiin. Pari viimeistä erää olivat hienoja IFK:ta vastaan. Ässät tuskin tuottaisi suuria ongelmia, mikäli samanlaista yritystä ja taistelua saataisiin luotua. Kultapottakin on viimein oikean kaverin päässä, maaliputkelle jatkoa? Veikkaan Frankin napauttavan pari häkkiä Langkow'n (Nissisen?) taakse.

Loppukaneettina on pakko toivoa fyysistä, kovaa kamppailua jossa ei mustelmilta vältytä. Kotivoitto olisi myös erityisen suotava, tähän tappio ja ensi pelissä on taas satoja euroja vähemmän lipputuloja.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Uhhuh. Tämä on niitä ns. "pakko voittaa" pelejä, olkootkin että Ässät ei ole laisinkaan mikä kehno sakki tällä hetkellä. Ässät on silti kaikesta huolimatta niitä joukkueita, jotka ehdottomasti painii samassa sarjassa SaiPan kanssa, eli taistelee kynsin ja hampain pudotuspelipaikasta. Mielenkiintoinen vastus kyllä ja harmittaa edelleen etten pääse paikan päälle katsomaan peliä. Pitänee tyytyä taas nettiradioon ja Eeron tarinoihin. Kyllä niistäkin jonkinlaisen kuvan saa.

Juuh, voittoa odotellaan vaan sellaista ei uskalla toivoa tai edes veikata. Jätän veikkaamiset uskaliaimmille. Toivon vain parasta ja ykkösnyrkin vahvaa panosta.

Uskoisin että Frankki pamauttaisi ainakin sen yhden maalin.
 

DeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT
Tää on paha veikata. Saipan otteita kun ei suuremmin ole tullut seurattua. Mutta, mutta, mikäli Ässät esittää samoja otteita kuin TPS:ää vastaan, on putnikki ihmeissään. Saipalla on varmaankin kiukku päällä HIFK-pelin ratkaisusta johtuen joten, todennäköisesti tasaista vääntöä luvassa. Lisäväriä tuo varmasti Nielikäinen joka palaa entiseen kotihalliin, ryminää saattaa olla luvassa.
Tulos 2-3 Ässille, toivottavasti peliajalla.
 

Aksu

Jäsen
Viestin lähetti Birkku
Niinpä niin. Suoraan sanoen hiukan pelottaa. Pasin pelityyli yhdistettynä hirveään näyttämisen haluun voi olla vaarallinen yhdistelmä. Huomiselle on kaksi toivetta: Pisteet SaiPalle ja äijät ehjänä kaukalosta.

Sama tuli itsellekin mieleen. Pasi on rehti peluri, joka ei halua "vääriä asioita", mutta nyt saattaa olla liikaa intoa puserossa. Halu näyttää Lappeenrantalais-yleisölle, vittuilla Mälkiälle jne. Toivottavasti ylilyöntejä ei tule (Puolen kentän kelauksella vedettyjä pommeja).

Kaiken kaikkiaan nämä pelit ovat meille ensiarvoisen tärkeitä. Kotona ns. päävastustajat täytyy voittaa, sillä vieraista pistesaalis tuskin tulee tälläkään kaudella paisumaan kovin isoksi. Avainjutulta näin lonkalta heitettynä tuntuu Ässien isohkojen puolustajien ja osin hyökkääjienkin liike vastaan meidän pienikokoisemmat pörrääjät. Tuleeko vieraille boksia ja toimiiko meidän ylivoima hyvin vai SaiPamaiseen tapaan?
 

Ernesto Peli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jos joskus uskaltaa toivoa vierasvoittoa Padalle, niin nyt. Lähtökohdat on ainakin kunnossa. Ässien kuntokäyrä osoittaa oikeaan suuntaan ja saman tahdin jatkuessa on lupa odottaa lisäpisteitä Lappeenrannan reissulta.

Uskon, että valkopaitainen #25 ei mitään koiruuksia harrasta. Kyllä Pasi mieluummin pelaa kuin vetää erätauoilla Jennin kanssa KiekkoKansan klubia. Toivottavasti olen oikeassa ja muutaman seuraavan kierroksen jälkeen jopa raumalaiset joutuvat myöntämään, että Pasi osaa sittenkin.

En ainakaan itse odota Ässiltä kovinkaan aktiivista pelaamista tänään. Kytätään vastustajan virheitä ja ajetaan iholle vasta kun siihen on kunnon tilaisuus.

Olkoon SaiPa kuinka paljon tahansa porilaisten päävastustajia niin kyllä tosiasia on se, että lauantain peliä pitää jo miettiä. Ilmeisesti se on huomattu penkin takanakin, koska maalissa on Nissinen. Ässillä on hyvä tilaisuus lauantaina kotona vakuuttaa se 4000+ henkeä siitä, että hallilla kannattaa taas käydä. Toisaalta tuleeko ne katsojat hallille jos alla on sata-nolla tappio Sputnikeilta.

Odotan (toivon) ottelun olevan tasainen vääntö, joka kuitenkin ratkeaa varsinaisella peliajalla. Pisteet Poriin ja pöytä on katettu lauantaita varten.
 

Corbucci

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Ässät tänään:

30
Tuomas Nissinen, Maalivahti

35
Scott Langkow, Maalivahti AK


1. kenttä

23
Oleg Sorokin, Vasen puolustaja AK

14
Mika Rontti, Oikea puolustaja AK

21
Marko Kivenmäki, Vasen laitahyökkääjä AK

7
Greg Classen, Keskushyökkääjä AK

19
Pasi Tuominen, Oikea laitahyökkääjä AK


2. kenttä

6
Pasi Peltonen, Vasen puolustaja

77
Aki Heino, Oikea puolustaja

22
Teemu Virkkunen, Vasen laitahyökkääjä

31
Aki Uusikartano, Keskushyökkääjä

8
Kristian Kuusela, Oikea laitahyökkääjä


3. kenttä

33
Atte Pentikäinen, Vasen puolustaja

10
Marko Toivonen, Oikea puolustaja

25
Pasi Nielikäinen, Vasen laitahyökkääjä

11
Mika Niemi, Keskushyökkääjä

37
Juha Kiilholma, Oikea laitahyökkääjä


4. kenttä

55
Pauli Levokari, Vasen puolustaja

41
Juha-Pekka Ketola, Hyökkääjä

18
Jesse Joensuu, Vasen laitahyökkääjä

20
Matti Kuparinen, Keskushyökkääjä

9
Samu Wesslin, Oikea laitahyökkääjä

Uskoisin että Sm-liigan sivuilla on virhe, koska Kuusela on merkitty kahteen kenttään..
 
Viimeksi muokattu:

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Viestin lähetti Ernesto Peli

Olkoon SaiPa kuinka paljon tahansa porilaisten päävastustajia niin kyllä tosiasia on se, että lauantain peliä pitää jo miettiä. Ilmeisesti se on huomattu penkin takanakin, koska maalissa on Nissinen.
Toivon todella, että olisi patapaidoilla jo lauantai mielessä, silloin kyllä SaiPa vie pisteet helpolla, mutta tuskin Porilaistenkaan penkin takana niin tyhmää valmentajaa on, että sortuisi ajattelemaan mitään muuta kuin tätä päivää. Onko maalissa Nissinen kun toisessa viestissä sanottiin päinvastaista?
SaiPa ei ole unohtanut toissapäiväistä ja vetää pisteet himaan lukemin 5-1.
 

Corbucci

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Viestin lähetti avatar
Onko maalissa Nissinen kun toisessa viestissä sanottiin päinvastaista?

Linkki oli Sm-lligan sivuilta, joten näyttäisi että Lankku jatkaa maalissa. Kertoo ehkäpä vain sen, että missään nimessä takki auki ei peliin lähdetä. Voittavaa joukkuetta ei vaihdeta. Lankku kyllä jaksaa.
 

Ernesto Peli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viestin lähetti avatar
Toivon todella, että olisi patapaidoilla jo lauantai mielessä, silloin kyllä SaiPa vie pisteet helpolla, mutta tuskin Porilaistenkaan penkin takana niin tyhmää valmentajaa on, että sortuisi ajattelemaan mitään muuta kuin tätä päivää.

Niin no voihan tekstini noinkin ymmärtää. En kyllä aivan tuota tarkoittanut vaan uskon, että tänään Ässät pelaa todella tyypillistä vieraskiekkoa. Eli antavat kotijoukkueen pitää kiekkoa ja isketään sitten itse niillä niin kliseisillä vastahyökkäyksillä.

Nissinen on sen verran kovan luokan tekijä, että tuskin tolla maalivahdin vaihdolla lopputulokseen kovinkaan suurta vaikutusta olisi.

Sm-liigan sivuilla tosiaan on Langkow aloittavana maalivahtina. Eli taisin olla väärässä. No katsotaan nyt mitä ilta tuo tullessaan.
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Pakkovoitto. Kahdesti peräkkäin ei kotihallissa hävitä, ja jos hävitään niin sitten voivat vaihtaa keltamustat paitansa vaikka törkeän punaisiin patapaitoihin ja lähteä porilaisten mukana länsirannikolle...

Kokko - Pekkala pariskunta voitaisiin jättää vaikka penkille tässä pelissä. Ainakaan suureen jääaikaan ei ole jatkossa mitään perusteita ennen kuin pelit alkavat kulkemaan ihan toiseen malliin. Herroilla ei ollut mitään annettavaa HIFK-pelissä, päinvastoin. Pekkalan sekoiluun on jo totuttu, mutta nyt oli kapteenikin jo niin jäässä, ettei mitään rajaa... Virhe virheen perään ja Mälkiä antoi vaan lisää jääaikaa. Ja kukas siellä olikaan "purkamassa" kiekkoa kun HIFK teki voittomaalin? Ehkä Nielikäinen voisi tehdä entiselle joukkueelleen palveluksen ja taklata Kokon oikein kunnolla päätylaudoitukseen, jos tuo vaikka heräisi koomastaan?

Banham on löytänyt lisää luisteluvauhtia, mutta hitusen saisi rauhoittaa itseään tuolla hyökkäyspäädyssä. Niitä kääntölämäreitä on ihan turha viljellä kun niihin ei ole tilaa.
Ja kaikille joukkuetovereille tiedoksi; jos pääset ylivoimahyökkäykseen Banhamin kanssa, anna se kiekko Frankille vasta sitten ihan lopussa... sitä maalivahtia kun ei sivuttaisliikkeeseen saa siten, että kiekko on Banhamilla jo ylitettäessä siniviivaa...

4-0
 

#15

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPan kokoonpano

SaiPan kokoonpano illan taistoon (sm-liiga.fi);

31 Juha Kuokkanen, Maalivahti AK
35 Jarmo Myllys, Maalivahti


1. kenttä

30 Petri Kokko, Vasen puolustaja AK
2 Jussi Pekkala, Oikea puolustaja AK

21 Kalle Kerman, Vasen laitahyökkääjä AK
28 Petr Sachl, Keskushyökkääjä AK
38 Frank Banham, Oikea laitahyökkääjä AK


2. kenttä

26 Mike Gabinet, Vasen puolustaja
4 Jussi Timonen, Oikea puolustaja

39 Ville Viitaluoma, Vasen laitahyökkääjä
23 Mika Kauppinen, Keskushyökkääjä
33 Timo Hirvonen, Oikea laitahyökkääjä


3. kenttä

55 Justin Forrest, Vasen puolustaja
6 Olli Malmivaara, Oikea puolustaja

29 Petteri Nokelainen, Vasen laitahyökkääjä
20 Eetu Qvist, Keskushyökkääjä
19 Tuomas Vänttinen, Oikea laitahyökkääjä


4. kenttä

5 Harri Tikkanen, Vasen puolustaja
12 Teemu Paakkarinen, Hyökkääjä

11 Janne Kolehmainen, Vasen laitahyökkääjä
8 Ville Koho, Keskushyökkääjä
18 Mika Skyttä, Oikea laitahyökkääjä
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös