Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

  • 1 132 539
  • 10 753

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Totta. Mutta kun katsoo noita muita osia, melkoisen tehokkaasti on Suomessa luotu miinakenttä työn tekemisille pienemmällä palkalla. Varsinkin toimeentulotuki tappaa nykymuodossaan työhaluja.
Tämä on ollut pitkään tilanne, ja samalla se "turhin" menoerä. Luulin, että asumistuki ollut se pahin, mutta tämä tutkimus osoittaa enemmän toimeentulotuen suuntaan(asumismenojen osalta). Tässähän ei ole kärjistetysti enää edes kyse vähäosaisten tukemisesta, vaan tukieurot valuvat järjestelmässä vuokranantajien taskuun. Lisäksi vielä se, että hyvin anteliaat tuet eivät juuri motivoi työn tekemiseen.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Pakko taas kerran arvostaa että Ode ottaa kantaa asiaan jolla ei pelkästään kavereita kerätä
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämä on ollut pitkään tilanne, ja samalla se "turhin" menoerä. Luulin, että asumistuki ollut se pahin, mutta tämä tutkimus osoittaa enemmän toimeentulotuen suuntaan(asumismenojen osalta). Tässähän ei ole kärjistetysti enää edes kyse vähäosaisten tukemisesta, vaan tukieurot valuvat järjestelmässä vuokranantajien taskuun. Lisäksi vielä se, että hyvin anteliaat tuet eivät juuri motivoi työn tekemiseen.

Vaikka valuisivat tulot vuokranantajan taskuun, sekin vielä menisi*. Mutta seurauksena on myös asuntomarkkinoiden jähmeyttä omistusasujilla, joka taas estää ammatti-ihmisiä siirtymästä työn perässä kasvukeskuksiin tai kasvukeskuksesta suurempaan, joissa on pulaa osaajista. Tietenkään tuet eivät ole yksin syynä, mutta osasyynä hintakehitykseen kyllä.

* Tällä hetkellä ei itsellä asuntoja vuokralla.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Pääministeri Sipilällä on lainsäädäntö käsissään, mutta tästä huolimatta päätti sitten ohjeistaa oikeuslaitosta. Toisin sanoen, jos Oulun tapauksesta annetut tuomiot eivät Sipilää miellytä, on vika lainsäätäjien sijaan oikeuslaitoksen, vaikka oikeuslaitos antaa sellaisia tuomioita kuin laki antaa myöden.

Vain Suomessa voi tuollainen perseennäyttö korkeimmalta yksittäiseltä lainsäätäjältä maan oikeuslaitokselle ja oikeusministeriölle mennä läpi ilman eroamista. No, ainakin Sipilän kädet ovat puhtaat, jos teoista ei voi antaa riittävän korkeat tuomiot. Hyvin pesty.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Missä Sipilän ohjeistus on nähtävillä vai onko kyseessä oma tulkintasi?

Ylen uutisessa näin:

– Seksuaalirikosten rangaistusten on vastattava kansan oikeustajua. Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksien koventamisesta.

Eikös tuossa PM viittaa nimenomaan hallituksen esityksen, ei Oulun tapaukseen?

Viittaa. Puhdas moka minulta. Sipilä on kommenteissaan sitä tasoa, että uskoin tämän menevän eri tavalla, kiitos korjauksesta.

Jotta Sipilä ei ihan helpolla pääse, laitan loppuun linkin Uuteen Suomeen ”kansan oikeustajusta”.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/223786-uniikki-tutkimus-yllatti-kansan-oikeustajua-ei-loytynyt
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Asia OK. Onhan tuo Oulun tapaus sellainen, että itse kunkin suusta ja näppäimistöltä voi tulla ulos harkitsematonta tavaraa.

Petteri Orpo ottaa kantaa Oulun rikollisporukan turvapaikanhakijastatukseen:

– Jos kyse on vielä turvapaikanhakijasta, joka hakee Suomesta turvaa ja tekee jotain tällaista, ei kyllä ansaitse turvaa, Orpo sanoi STT:lle.

Onko kyseessä Migrin ohjailu vai henkilökohtainen mielipide, se lienee jokaisen itsensä tulkittavissa. Itse ajattelin kuten Orpo eli tuomio istutaan ja sitten ohjataan maasta ulos.
 
Vaikka en Orposta pidäkään, näen kommentin ihan asiallisena. Migri noudattaa lakia, mutta onhan se jo nähty, että käännytys voi tapahtua, vaikka kyseessä olisi koulua käyvä yhteiskuntaa kunnioittava tapaus.

Vaikea on asia, mutta tulkintani perusteella voin antaa puhtaat paperit myös Mykkäselle.

Sen sijaan Saarikon kommentti rokotebonuksista on aivan älytön.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Jos ette katsoneet illan A-talkia, jossa oli aiheena seksuaalirikos- ja pakolaislainsäädäntö, niin suosittelen vahvasti katsomaan, ja kuvitelkaa oikeusministeri Häkkäsen tilalle nykyisen hallituksen entinen oikeusministeri Jari Lindström, joka ei ole lainoppinut. Tuo keskustelu oli vahva osoitus siitä, miten tärkeää on, että oikeusministeri on lainoppinut. Tämän hallituksen ensimmäisiä virheitä on ollut oikeusministerin tehtävän yhdistäminen toisen tehtävän kanssa, ja nimittää siihen täysi tumpelo toisen asteen koulutuksineen.
 
Jotta Sipilä ei ihan helpolla pääse, laitan loppuun linkin Uuteen Suomeen ”kansan oikeustajusta”.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/223786-uniikki-tutkimus-yllatti-kansan-oikeustajua-ei-loytynyt

Minua aikanaan vähän harmitti tuon otsikon ja sen päätelmän toitottaminen, mutta samalla sivuutettiin mielestäni muutama avain kohta. Tämä siis VAIN jutun perusteella ja en tosiaan ole nähnyt tutkimusta..

Kansan keskuudessa ehdollisen ja ehdottoman rangaistuksen mielipide oli varsin selvä. Ehdollisia rangaistuksia ei kansa jutun mukaan käyttäisi läheskään niin paljon, kuin tuomarit käyttävät. Tämä jo yksinään kertoo paljon siitä, että kansalaiset haluaisivat henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista kovempia rangaistuksia, kun myös esim. huumausaineiden käyttörikoksista lievempiä. Samaten keskimäärin ihmiset koventaisivat hieman esim. pahoinpitely ja raiskaustuomioita. Itse siis sanoisin, että kansan oikeustajun mukaan rangaistuksia tulisi koventaa eli sellainen löytyi. Yllätys ei tietenkään ollut, että kaikki ihmiset eivät ajattele identtisesti.

Mutta joo, en ole lukenut tutkimusta, mutta tuon jutun perusteella olisin jo valmis olemaan otsikon kanssa jossain määrin eri mieltä. En muista nähneeni missään kenenkään mielipidettä itse tutkimuksesta, siinä voi löytyä murskaavasti otsikointia yksipuolisesti tukeva tulos. Miksei tietysti löytyisikin, vaikka itse maallikkona olisin edelleen eri mieltä :)
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit

Olen kanssasi samassa linjassa. Minulta on tämä tutkimus, vaiko kysely, ja sen tulos jäänyt huomioimatta. Mutta

Haluaisin tietää mitä ja miten kysyttiin. .?. Tuloksia voidaan loihtia kysymysten asetteluilla.
Normaalia yhteiskuntapoliittista säätöähän tällainen on vallassa olevilta, näennäisen demokraattista "tutkimusta". Demokratiassa Tiedeyhteisön vallanneet ideologisesti sopivat keskinkertaisuudet eli puolueen proffat pystyvät manipuloimaan mielimiään tuloksia kyllä.
Eihän sitä muuten sopiva persoona olisi professoriksi edennytkään. Tämä siis pätee sosiologiaan, yhteiskuntatieteisiin, oikeustieteilyyn, jopa historian tutkimuksiin. Mielipide, jopa mututuntumalla edetään, oikeassa olemisen tunteella. Professori pyrkii vaikuttamaan nykytilanteessa yhteiskunnan kehittymiseen, rakentamaann toki myös puolueensa utopiaa pitkällä tähtäimellä.
Luonnontieteissä ja insinööripuuhailuissa kusettaminen on mahdotonta. Faktat iskevät väistämättä fuulaproffat kanveesiin. Näillä aloilla professoreilta vaaditaan toki mielikuvitusta, kykyä miettiä mahdollisia tulevaisuuksia, mutta tähän päivään ei yleensä pysty vaikuttamaan.
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Faktat iskevät väistämättä fuulaproffat kanveesiin.

Ymmärtäisin että USA:n epärikollisessa ihmemaassa näitä kaikkia professoreita on lyöty turpaan jo hamalta 70-luvulta, ja missä utopiassa yleinen mielipide on sanellut sen, että jonkun tappamisessa saavat uhrin omaiset ovat olla tekemässä aaltoja. Vähän kuin keskiajalla ja toki tämä hivelee meidän kaikkien herkkiä tunteita, mutta silti ihan oikeasti ei se ole viisasta. Joku afganistanilainen raakuus heijastaa ja pitää yllä yhteiskunnan raakuutta. Se että meillä on joku persoonaton ja byrokraattinen ja pakkomielteisesti todisteita vaativa oikeusjärjestelmä on tosi hyvä juttu ja asia joka pitää meidät kaikkein selvimmin erossa jostain Somaliasta, Afganistanista ja Venäjästä. Onko tätä ihan oikeasti vaikea ymmärtää?
 
Ruotsalaisperäinen oikeuskäsitys, esim. naisen asema yhteisössä on arvokas pohja, joka meille kaikille on selkeä.
Mutta joskus olen ihmetellyt, kuinka kevyesti vaikka nakkikioskilla toisen invalidiksi lyöneeseen suhtaudutaan, ymmärretään. Ja ymmärtetään toisen kerran.
Ymmärretään tappoa, ymmärretään sitä kaveria vielä ekan tuomion jälkeen murhastakin.

Minä olen harrastanut seksuaalista kanssakäyntiä tappajan, taposta tuomitun kanssa. Tunsin hänet kaverina ennen tapahtumaa. Hänen oikeusapunsa ei ollut ehkä kaikkein terävin tyyppi, näin kuulin, mutta toisaalta kaverinikin heti katui, myönsi ja halusi kantaa vastuunsa. Tuomionsa jälkeen ajauduimme tunteiluun, myös jälleen keskustelemaan maailmasta, ja yksilöistä, vankeudesta, oikeudesta. Hän katui ehkä liikaakin, otti liian naisellisesti.
Hän ei ollut poikkeustapaus, mutta sitten on myös paatuneita. Ei psykopaatteja, mutta sellaisia joille sattui tapahtumaan jatkuvasti, ja kerta toisensa jälkeen yhteiskunta haluaa ymmärtää, terapoida mutta ei ollut auttanut resurssit.
"Olisi kannattavaa maksaa nainen loppuelämäkseen Karibialle", jotenkin täten kaverini mietti muutamien tyyppien tulevaisuutta.
Tarja Halonen olisi voinut jotain tuollaista ehdottaa, mikäli olisi ollut järkevä, mutta kun ei: demari-yhteiskunta tietää ja ymmärryksellä korjaa kyllä.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos ette katsoneet illan A-talkia, jossa oli aiheena seksuaalirikos- ja pakolaislainsäädäntö, niin suosittelen vahvasti katsomaan, ja kuvitelkaa oikeusministeri Häkkäsen tilalle nykyisen hallituksen entinen oikeusministeri Jari Lindström, joka ei ole lainoppinut. Tuo keskustelu oli vahva osoitus siitä, miten tärkeää on, että oikeusministeri on lainoppinut. Tämän hallituksen ensimmäisiä virheitä on ollut oikeusministerin tehtävän yhdistäminen toisen tehtävän kanssa, ja nimittää siihen täysi tumpelo toisen asteen koulutuksineen.
Häkkänen on vakuuttava. Noussee kokkareiden johtoon vielä joskus jos ei kypsy politiikkaan.

Se on silti sanottava että hän on hieman ylimielisen ja mulkeron oloinen. Johtuu varmaan rauhallisuudesta kun häntä ei pysty haastamaan laki-asioissa. Jossain muussa roolissa, esim valtiovarainministerinä voisi olla enemmän pulassa. Klaaraisi kyllä senkin, en epäile.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Häkkänen oli täysin suvereeni, mutta myös Marinia on kehuttava. Vaikea ymmärtää, miten demareilla on varaa pitää häntä kakkosketjussa, kun samanaikaisesti puoluetta edustaa vaalitenteissä tönkköpuheinen ay-jyrä.

Persujen Meri vaikutti Kesoilin pullanpaistajalta edellämainittuihin verrattuna.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Häkkänen on vakuuttava. Noussee kokkareiden johtoon vielä joskus jos ei kypsy politiikkaan.

Se on silti sanottava että hän on hieman ylimielisen ja mulkeron oloinen. Johtuu varmaan rauhallisuudesta kun häntä ei pysty haastamaan laki-asioissa. Jossain muussa roolissa, esim valtiovarainministerinä voisi olla enemmän pulassa. Klaaraisi kyllä senkin, en epäile.

En ottanut Häkkäseen mitään kantaa. Otin kantaa siihen, miten tämä hallitus päätti muuttaa perinteisen periaatteen, että oikeusministeri on lainoppinut tai edes valtio-opista ymmärtävä, ja mielestäni keskustelu pakolais- ja seksuaalirikoslainsäädännöstä olisi tuhoisaa, jos siihen osallistuisi huonosti koulutettu ja muutenkin osaamaton henkilö.

Häkkänen voi olla miten ylimielinen tahansa ja siviilissä luultavasti Lindströmiä epämiellyttävämpi, mutta laista hän ymmärtää, Lindstöm taas ei. Toisaalta ei ole Lindstömin vika, että Juha Sipilän hallitus päätti muodostaa vaativan tehtävän ja nimittää siihen osaamattoman henkilön, eikä Häkkäsen ansio, että tuo virhe päätettiin korjata. Sipilä, Orpo ja Soini ovat tässä kuviossa suurimmat syylliset.

Persujen Meri vaikutti Kesoilin pullanpaistajalta edellämainittuihin verrattuna.

Leena Meri on vastenmielinen tyyppi, mutta hänkin on lainoppinut ja siksi oikeampi henkilö oikeusministeriksi kuin Jari Lindström. Jotain meni hallituksen ministerinimityksissä pahasti vikaan, kun PS:n edustajista oikeusministeriksi ei valittu lainoppinutta.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En ottanut Häkkäseen mitään kantaa.
Minä otin.

Yleensä lainoppineet puhuvat niin ettei siitä tavallinen tallaaja ymmärrä tarpeeksi. Häkkänen on loistava oikeusministeri, koska hän on lainoppinut- ja osaa puhua hankalista ja monimutkaisistakin asioista niin että keskinkertaisellakin järjellä varustettu äänioikeutettu sen ymmärtää.
 
Fordél

Jäsen
Toisaalta ei ole Lindstömin vika, että Juha Sipilän hallitus päätti muodostaa vaativan tehtävän ja nimittää siihen osaamattoman henkilön, eikä Häkkäsen ansio, että tuo virhe päätettiin korjata. Sipilä, Orpo ja Soini ovat tässä kuviossa suurimmat syylliset.

Olihan se tottakai myös Lindströmin vika. Hänhän siihen kombopestiin lähti vaikka taatusti tiesi, että oma osaaminen ei riitä toiseen osaan ministerinsalkustaan.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Hyvä juttu. Toivottavasti tämä tarkoittaa sitä, että kyseistä mallia ei uskalleta viedä äänestykseen ollenkaan. Demokratia on palannut.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hyvä juttu. Toivottavasti tämä tarkoittaa sitä, että kyseistä mallia ei uskalleta viedä äänestykseen ollenkaan. Demokratia on palannut.
Totta kai se viedään. Sipilä on ollut harvinaisen johdonmukainen sanoessaan, että hallituskauden kärkihankkeeksi asemoitu uudistus viedään maaliin tai muuten hallitus on epäonnistunut ja esittää eroanomuksen.

Äänestyksen lykkääminen vaalien jälkeiseksi tarkoittaisi, ettei enemmistöä saada millään esityksen taakse. Se olisi valtava imagotappio niin kokoomukselle kuin keskustallekin.

Viimeisin käänne on vaalitauon lyhentäminen siten, että joitain lakeja äänestettäisiin jopa huhtikuussa. Tällainen olisi historiallisesti poikkeuksellinen menettely.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Viimeisin käänne on vaalitauon lyhentäminen siten, että joitain lakeja äänestettäisiin jopa huhtikuussa. Tällainen olisi historiallisesti poikkeuksellinen menettely.
Alkaa olemaan jo vähän arveluttavaakin, jos aivan vaalien alla vielä päätetään asioita, joilla ei oikeasti ole enää juuri kenenkään tukea. Varsinkin kun valmistelut lienevät edelleen täysin puolitiessä. Toivottavasti edustajat uskaltavat äänestää edes paremmin oman mielen mukaan, kun hallitustaival ohi jo joka tapauksessa nykykokoonpanolla.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Totta kai se viedään. Sipilä on ollut harvinaisen johdonmukainen sanoessaan, että hallituskauden kärkihankkeeksi asemoitu uudistus viedään maaliin tai muuten hallitus on epäonnistunut.
Pienen vedon voisin lyödä että hanketta ei nykyisellään läpi saada. Hallituspuolueissa on niin monta edustajaa jotka eivät sitä kannata ja joilla ei ole tarvetta Sipilän pillin mukaan tanssia kun kausi on loppumassa joka tapauksessa. NP: cheek - sillat palaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pienen vedon voisin lyödä että hanketta ei nykyisellään läpi saada. Hallituspuolueissa on niin monta edustajaa jotka eivät sitä kannata ja joilla ei ole tarvetta Sipilän pillin mukaan tanssia kun kausi on loppumassa joka tapauksessa. NP: cheek - sillat palaa.
Se on hyvin mahdollista. Enkä sinällään kuulu tuon sote-uudistuksen fanittajiin.

Soten kaatuminen kuitenkin johtaisi todennäköisesti demareiden kannatuksen nousuun kokoomuksen ja kepun kustannuksella. Tulevalla vaalikaudella sitten jauhettaisiin samaa himmeliä läpi pienillä muutoksilla ja uudella nimellä.

Tässä tilanteessa on myös merkillepantavaa, että harva edustaja haluaa olla se viimeinen naula arkkuun soten suhteen. Etenkin, kun vaalit ovat ovella ja tulevat poliittiset vakanssit jaossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös