Miten saadaan yleisömäärät nousuun?

  • 728 036
  • 3 722

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tälle palstalle kirjoittavat edustavat vain murto osaa Tepsin kannattajista. En ymmärrä jatkuvaa negatiivisuutta ja valittamista. Kriittinen saa olla ja saa esittää ajatuksia asioista, jotka eivät omasta mielestä toimi ja asioista saa olla eri mieltä. Saa nostaa esille asioita, joissa on omasta mielestä kehitettävää. Mutta tällä palstalla on valitettavan paljon pelkkää negatiivista turhanpäiväistä valittamista. Tepsillä menee tällä hetkellä hyvin, joukkue on mielenkiintoinen ja pelikin on viihdyttävää katsottavaa. Tappara peli oli Tepsiltä ihan hyvä. Ylivoimassa olisi tietenkin parantamisen varaa ja sille pitäisi tehdä jotain. Hyökkäyksiin kaipaisin myös lisää suoraviivaisuutta ja röyhkeämpää vastustajan maalille menoa. Kokonaisuus on kuitenkin hyvällä mallilla. Jokainen joukkue häviää joskus ja Tepsi tulee tällä kaudella häviämään vielä monta peliä. Edes kultaisella 90-luvulla Tepsi ei voittanut jokaista peliä 10-0.

En ymmärrä sitä, miksi täällä ollaan heti vetämässä ranteita auki ja valittamassa, jos tulee yksi huono peli tai joltain pelaajalta tulee vähän heikompi esitys. Sitten on tietenkin mietinnän paikka, jos jatkuvasti tulee huonoja pelejä ja saman pelaajan esitykset ovat jatkuvasti heikkoja tai tulee virheitä liukuhihnalta. Tepsi oli vielä jokunen viesi sitten ihan sekaisin, eikä touhulle voinut muuta kuin nauraa. On tämä Tepsi nyt kuitenkin ihan eri tasolla. Joukkue on hyvä, valmennus on ihan hyvä ja johto tuntuu osaavan hommansa aika hyvin. Itse olen ainakin luottavaisin mielin. Taloustilanne vähän mietityttää, mutta eiköhän sekin kuntoon saada. Menkää ihmiset hallille katsomaan pelejä. Älkääkä valittako. Kun menette paikanpäälle katsomaan pelejä, niin Tepsi saa rahaa. Siellä on katsottavana Kakkoa, Palvetta, Filppulaa yms.

Kyllä minullakin on omia ajatuksia siitä, missä Tepsin pitää kehittyä ja mitä Kaskinen voisi tehdä toisella tavalla ja mielelläni niistä keskustelen. Sellainen pelkkä negatiivinen valittaminen ei johda mihinkään. Sekin on jännä, että jotkut nimimerkit loistavat poissaolollaan, kun menee hyvin, mutta heti tullaan valittamaan, kun menee vähänkään pieleen. Tietenkin pieleen menneestä jutusta voidaan keskustella, mutta keskustelun sävyä voisi miettiä. Norrenaa oltiin viime kaudella polttamassa roviolla tällä palstalla, mutta nyt häntä ylistetään. Eihän Norrena sille mitään mahda, jos Setäsellä ei pää kestänyt ja Tirronen oli ihan keskenkuntoinen, Eikä yhdessä kaudessa vielä ihmeitä tehdä, kun on koko ajan pelejä, eikä harjoittelulle ole mahdottomasti aikaa. Jotain kohtuutta näihin keskusteluihin ja mielipiteisiin toivoisin. Valmennuksellakin on parannettavaa.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tänään ei varmaan tarvitse tätä teemaa miettiä murheellisuuden kautta. Lauantai, voitto alla, HIFK ja Mal Davis vetävät lehterit täyteen. Alkaako kasilla? Pitääpäs jo pelipaita viritellä "juhlakuntoon"...,
 

Lucic

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei sitten ole keskiviikkoisessa Ässät pelissä yläkatsomat auki? Olisin saattunu joku ylöskin eksyä, koska Ässät peli ei hiljaisin arkipeli kuitenkaan ole.
Lainaus mielestäni (vahingossa?) väärään ketjuun kirjoitetusta viestistä.

Aika outo yläkatsomoiden sulku (edit: Lähde: Ticketmaster) kesken kauden mitään asiasta hiiskumatta? Matsi on keskiviikkona, nyt on sunnuntai, aika myöhään meinataan tiedottaa jos yleensäkään meinataan.

Ylös on myyty myös kausareita tänä vuonna. Lisäksi saattaa ”hieman” olla täyttä B-päädyn seisomapaikoilla koska D:ssä niitä ei enää ole. Onkohan tää nyt ihan loppuun asti harkittu homma?
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Eiköhän kyseessä ole virhe. Ässät kyllä perinteisesti ihan hyvin on vetänyt, vaikka nyt ei varmaan porilaisia ole kovinkaan paljon liikenteessä, mitä nyt yleensä on ollut aika paljon. Toki kyllä kaikki alas mahtuu varmasti, mutta kyllä se edellyttää, että yläkatsomon kausikorteilla pääsee esim. baarikatsomoon, mikä tällaisessa rokkipelissä ei olisi ihan mätäidea.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Aiemminkin tällä kaudella on ollut Ticketmasterin sivuilla nuo yläkatsomot lukossa jostain syystä, mutta lähempänä ottelua ovat olleet taas valittavissa.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Kuulemma tarkoituksella ovat kiinni, näin vastattiin viestiini TPS-toimistolta. Yläkerran kausikorttia vastaan saa lipunmyynnistä alakerran lipun.
 

Lucic

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitäs tuosta turhaan infoamaan etukäteen kenellekään mitään. Näin ne yleisömäärät nousoo kun ei omalle paikalleen pääse!
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vittu mitä penailua taas seuralta. Olisivat jättäneet kausarit ylös myymättä, jos menee taas tähän. Ei sieltä mitään syytä kerrottu tälle toimenpiteelle? @Normandia
 

Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nii-i. Ei sitten viitsitä sen enempää infota ettei yläkatsomot ole auki. Minkä vitun takia yläkatsomoon on myyty sitten kausikortteja, jos sinne ei pääse joka pelissä?

Minä omistaisin kausikortin jos vuorotöiltä tuon osto olisi järkevää, ja nimenomaan yläkatsomosta sillä haluan katsoa pelit sieltä, enkä alakatsomosta. Jäisin kotiin suosiolla tämmöisen vuoksi kausarin omistajana, ja taidanpa jäädä nytki. Oikeasti vittu mitä puuhastelua.
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vähän huolestuttava juttu, jos kesken kauden koetaan tarpeelliseksi (ilmeisesti säästösyistä) sulkea yläkerta edes satunnaisesti. Kertooko tuo nyt siitä, että lipunmyynti ja kioskimyynti yläkerran osalta ei kata edes välttämättömiä menoja tyyliin henkilökunnan palkat ja siivousmenot? Eikö ensimmäiseksi olisi riittänyt esim. vähän kevyempi miehitys kioskeissa, jos halutaan säästää menoissa. Mielestäni hyvin omituinen ratkaisu yhtäkkiä sulkea katsomo jonne on myyty käsittääkseni useampi sata kausikorttia.

Ja todellakin pitäisi informoida kausikorttilaisia ajoissa näistä asioista. Jos tästä ei tule esim. nettisivuille tai sähköpostiin juttua ennen peliä, niin taatusti moni on hölmistyneenä keskiviikkona että miksi ei omalle paikalle pääse.
 

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitäs ihmeen pelleilyä tämä yläkatsomon sulkeminen on? TPS on arkipeleissä välttynyt hyvin viime syksyn alle neljän tuhannen yleisömääriltä, vaikka kausi ei aivan yhtä lennokaasti olekaan lähtenyt. Yksi syy parantuneisiin yleisömääriin on varmasti yläkatsomon aukiolo ja on itsekin tullut käytyä jälleen arkipeleissä, vaikka Telia-paketti löytyykin. Mitä tässä nyt haetaan?
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Nii-i. Ei sitten viitsitä sen enempää infota ettei yläkatsomot ole auki. Minkä vitun takia yläkatsomoon on myyty sitten kausikortteja, jos sinne ei pääse joka pelissä?
Eikä pelkästään kausikortteja, vaan myös minun kauden alussa ostettu viiden ottelun arkilippupaketti kattaa istumapaikat piippuhyllyltä. Pöyristyn, jos en pääse scouttaamaan Ässiä ylihuomenna yläkatsomoon kolmanteen otteluun viiden ottelun paketistani.
 

Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kaikilla ei ole varaa maksaa alakatsomoiden ryöstöhintoja, nytkin pitkiltä sivuilta oliko rivistä 4 ylöspäin on yksi piletti 38e(!!!!).
Yläkatsomoon kun järjestäen pääsee 20 euron kieppeillä, muutaman euron heitoilla vastustajasta riippuen. En todellakaan tule pulittamaan keskiviikon Ässät-pelistä 38euroa, joka pitää maksaa jos haluaa hyvän paikan katsomosta.
 
Viimeksi muokattu:

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Katsoin muutama päivä sitten, että G5-katsomoon saisi perhelipun (aikuinen+lapsi) suht edullisesti, mutta nytkö näitäkään lippuja ei sitten saa lainkaan? Taisi jäädä tällä kertaa Ässien Turun peli näkemättä, sillä meillä ei makseta 38 euroa runkosarjapelistä koskaan. D-päätykin on näköjään joku juottola nykyään, koska K-18. Sieltäkin katselin pelejä aika monena kautena.
 

Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Tuolla Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma-ketjussa G5 katsomasta mullakin kyselyä.

Pahoittelut, sillä en tässä vaiheessa pysty sanomaan oikein tarkkaa vastausta.

Oli pakko käydä itsekin kurkkaamassa Ticketmasterin sivuilta tarkemmin, kun on enemmän naapurin hommia nämä. Ilmeisesti G5-katsomon alariveiltä (1-2) saa otettua perhelippupaketin (1+1), kun ottaa kaksi lippua. Tämä on siis kaikkien ostettavissa.

Se ylemmillä riveiltä löytyvä koululaisperhepaketti liittynee koululaiskiertueeseen tai muuhun koululaisille suunnattuun kuponkikikampanjaan eli tarvitsee tosiaan koodin.
Katsoin muutama päivä sitten, että G5-katsomoon saisi perhelipun (aikuinen+lapsi) suht edullisesti, mutta nytkö näitäkään lippuja ei sitten saa lainkaan? Taisi jäädä tällä kertaa Ässien Turun peli näkemättä, sillä meillä ei makseta 38 euroa runkosarjapelistä koskaan. D-päätykin on näköjään joku juottola nykyään, koska K-18. Sieltäkin katselin pelejä aika monena kautena.
 

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Puuhastelu maistuu ja maku on paha. Mikä tässä mättää? Luulisi, että ennen kauden alkua yläkatsomon aukiolosta käytiin keskustelut ja tehtiin laskut. Ja kun yläkatsomoon kausikortteja myytiin ja on ollut toistaiseksi jokaisessa (poislukien CHL) ottelussa auki, niin mikä tarve onkin yhtäkkiä pistää yläkerta kiinni? Mikäli syyt ovat todella taloudelliset, niin kuinka pieleen ollaan ennen kautta suunniteltu/budjetoitu?

Herää tunne, että toimistolla painaa stressi ja täten päädytään tällaisiin hätäisiin paniikkiratkaisuihin. Facebookissa yläkatsomon sulkemista perustellaan "kokeiluna". Toki näkemykseni on oma, mutta kokeilut harvoin tuovat hyviä tuloksia mikäli kokeilu toteutetaan epäselvästi, hätäisesti ja huonosti tiedottaen.

Toimistolla pitäisi rohkeammin pysyä kiinni alkuperäisissä päätöksissä. Ja karkea toteamus on, että mikäli päätökset ovat vääriä (esim. taloudellisesti), niin sitten harkittakoot onko oikeat henkilöt puikoissa.. Toimisto vaatii juuri nyt hyviä tekijöitä, ei puuhastelijoita.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Siellä on toimistolla aika paljon noviiseja töissä jääkiekkon suhteen. Nyt siellä on tuotu ampiaspesä sisälle toimistoon ja tutkitaan mikä mystinen pallo löytyi ulkoa. Tästäkin asiasta täällä on väänetty jo tovi. Sinäällään ostan kyllä idean, että saadaan porukka tiiviimin, mutta ei näin sitä olisi pitänyt hoitaa. Toki onneksi virhe on tiedostettu.

1. Kausikorttilaisille vapaa valinta alakatsomosta. Myös ravintolakatsomosta, ehkä muutaman sataa keskimmäistä paikkaa voi jättää myyntiin. Se, että virhe on tiedostettu pitää myös näyttää.

2. Yläkatsomoon olevat perheliput etc, tässä pelissä alakatsomoon.
 

Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Itsellä on epäily, että entisten aikojen yleisökeskiarvojen tavoittaminen on tekemätön temppu ainakin Artukaisissa.

Syitä ovat mm. kilpailu ihmisten vapaa-ajasta, sijainti ja pelitapahtumaan kuluva aika(itsellä menee n.5h jos haluaa nähdä lämpät ennen peliä kotoa kotiin julkisilla), hallin koko/Tepsin toimiston ja yleisön näkemysero yläkatsomoiden saatavuudesta, lipun hinta yleisesti, katsomojen hinnoittelu, faneille tehdään olo, että rahat ryöstetään.

keinoja saada yleisömäärät nousuun:
1.lippujen hintoja alemmaksi.tällä hetkellä tuote ei ole mielestäni kunnossa.(telia tv, hallin sijainti ja tapahtuman kesto etenkin arkena,hinta)
2.perheliput pysyviksi sopuhinnalla
3.opiskelijaillat viikkopeleihin ja oluet halvemmalla, femman kebuja(ei haittais vaikka ei olisi mikään jättikebu mut femmalla kebu,hamppari kouraan, niin voisi toimia, kympillä olut ja kebu/hamppari. opiskelijat tuovat mökää. varusmiehille voisi sorvata kanssa jotain. ilmeisesti silloin tällöin jotain iltoja onkin ollut varusmiehille. muistan itse v 95-96 käytiin pansiosta isolla porukalla vapareilla Tepsin peleissä ja sinne niitä päivärahoja jäi.
4.katsojan sitouttaminen seuraaviin peleihin esim vanha matsilippu kävisi alennuksena seuraavaan kolmeen kotipeliin esim - 5 e, kaksi vanhaa lippua 8 e.
5.lopetetaan dismissaamasta esim hallille pyöräilijöitä ja pyörille oma säilytyspaikka sekä tästä infoa.
6.etukäteen ostetulla lipulla föli ilmainen eli yhteistyötä kaupungin sisällä. tämä voisi näkyä esim HC TPS applikaatiossa.ai niin ei ole.
7.eri toimijoiden toiminta matsitapahtuman aikana. monia asioita listattu jo tänne ravintolakatsomosta, mutta lisään Yonottoman. ostettiin viimeksi katsomoon kuudelle ateriat. kesti tavattoman kauan etsiä mikä oli kenellekin eli hamppasämpylöitä revittiin auki. meiltä jäi ainakin löytämättä hampparien merkkaus. Fanit ja katsojat muistavat yllättävän pitkään, kun joku ei mene putkeen ja tulee höynäytetty olo. Useimmiten nega muistetaan helpommin kuin posi.
8.pidetään tepsin imagoa ylhäällä kaikin tavoin ja toivotaan urheilullista menestystä, jotta keskustan elämyskeskus tulisi. sen jälkeen sinne on helpompi alkaa rakentamaan uutta läheisempää suhdetta faneihin kuten päivätreenit yleisötapahtuma jossa voi nauttia esim lounaan tai kaffet kaverien kanssa.
9.yleisöäänestyksiä somessa pelaajista jotka nostaa muitakin sotureita kuin pistekärkiä ja ratkaisumaalintekijöitä esim kuukauden tsemppari,kuukauden blokkaaja,kuukauden oivalta, mielikuvitus on rajana. tämä voisi lähentää faneja eri pelaajiin.
10. Bussien lähtöä ja täyttöä pelin jälkeen voisi miettiä uusiksi ja saisiko niitä jonnekin esim rinnakkain täyttymään yhtä aikaa. välillä ollut yhtä sillisalaattia bussien täyttö ja ihmisiä sinkoilee liikkuvien bussien keskellä.tuolla voisi saada myöskin ihmisiä aikaisemmin kotiin pelitapahtumasta. kaikille ei lähde seuraavaa bussia kauppatorilta klo 21 jälkeen useita tunnissa. siellä sitten odottelet puoli tuntia parta huurussa seuraavaa bussia ja lapsilla alkaa koulu klo 08...

Joukkue on nyt muutamalla viime kaudella parantanut peliään ja tasoaan. SIinä on työkalu toimistolle. Puuhastelu pois ja fanien kunnioitus kohdilleen.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
.

1. Kausikorttilaisille vapaa valinta alakatsomosta. Myös ravintolakatsomosta, ehkä muutaman sataa keskimmäistä paikkaa voi jättää myyntiin. Se, että virhe on tiedostettu pitää myös näyttää.

2. Yläkatsomoon olevat perheliput etc, tässä pelissä alakatsomoon.

Öö, ei?

Joillekin tämä on periaateasia. Asia on hyvin yksiselitteinen: jos olen ostanut kausikortin yläkatsomoon, ei kyseistä katsomonosaa voi sulkea. Ei yksinkertaisesti voi.

Henkilökohtaisesti istun itse mieluummin alhaalla, mutta nyt pitää seistä päätösten takana. Jos on päätetty että ylös myydään kausaria, silloin sen hankkivat todennäköisesti sellaiset jotka sieltä haluavat matsia katsoa. Sieltä, ei muualta.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Itsellä on epäily, että entisten aikojen yleisökeskiarvojen tavoittaminen on tekemätön temppu ainakin Artukaisissa.

Syitä ovat mm. kilpailu ihmisten vapaa-ajasta, sijainti ja pelitapahtumaan kuluva aika(itsellä menee n.5h jos haluaa nähdä lämpät ennen peliä kotoa kotiin julkisilla), hallin koko/Tepsin toimiston ja yleisön näkemysero yläkatsomoiden saatavuudesta, lipun hinta yleisesti, katsomojen hinnoittelu, faneille tehdään olo, että rahat ryöstetään.

keinoja saada yleisömäärät nousuun:
1.lippujen hintoja alemmaksi.tällä hetkellä tuote ei ole mielestäni kunnossa.(telia tv, hallin sijainti ja tapahtuman kesto etenkin arkena,hinta)

Toki ehkä lippujen hinnan varianssia lisätä, mutta Tepsillä lienee Suomen paras ottelutapahtuma ja halvat liput jo tällä hetkellä. Kausikortilla taitaa mennä halvimmillaan aikuisella jonnekin kuuten euroon per matsi. Lippupaketeilla pääsee noin kymmeneen euroon.
Öö, ei?
Joillekin tämä on periaateasia. Asia on hyvin yksiselitteinen: jos olen ostanut kausikortin yläkatsomoon, ei kyseistä katsomonosaa voi sulkea. Ei yksinkertaisesti voi.
Joo eihän tätä näin pitäisi tehdä ja juuri tämän takia pitäisi korvaus parempi kuin alkuperäinen tuote. Alakatsomoiden alarivit eivät tätä esim ole.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös