HCH'S Scrap-poetry: Beauties and Bang stories

  • 47 799
  • 324
Luke Blackbird

Iso hype, kutitellen sekä sormenpäissä poltellen. Hahmo nerokas, aistikkaillalla ulottuvuuksilla ja tälle fanfaarit, vaahto suussa. Blackbirdilla näytöt hirmuiset, säkenöivästä sekoilusta sekä tunnelman sekasortoisen luomisesta. Ja statsit kondiksessa, mielipuolisessa kondiksessa.

1998-99 kevyellä kattauksella myrskyisissä lähtövesissä O:ssa seilannut Sarnia kutsui öykkärin ylös ja hihkuimme, torvea hulluna tuutaten. Toivat kehähäirikön maisemiin ottamaan Whalersin kiimatiltti Ramsayn ja tämä maestro, operoi tulessa. Toivat luistelutaidottoman Jr.B goonin näyttämölle isolle ja tässä teatterissa lähtöjen luonne, mittailua sekä couchia.

Suoraan aloituksesta toteutettuna ja taottua toimintatapaa, oikeaoppiseksi kutsutaan. Golden Horseshoe'ssa härdelliä sekä sirkusmaista sekaantumista. Viuhdotaan keihäillä, kokoonnutaan, ylläpidetään orgioita. Tunnette kyllä kulttuurin ja 70-luvun kultaisen goonahtavaa Show'ta, kypärätöntä sekä rakasta.

Ja poreilu itse tapahtumassa, popcorn sekä voodoo. Right off the Draw, Ramsay nyrkkinuiji sen ja intohimon laineet, maajäristyksistä purkauksiin. Muistijälki mehevä, pysähdyksestä lähtövirran ja kuninkaita, kaltaiset Blackbirdin.
 
Pat Gionette

Tyylipuhdas Northern Gonger, kulttimainetta sekä pitelemätöntä häirikköleimaa. Statsit uskottavuuden osalta piikissä, läsnäololla sisältöä iltoihin ja jännitettä, ehdotonta tuntua vaaran. Kantoi hahmossaan ainutlaatuista potentiaalia, mahtikakkuihin ja yleviin, ikuisiin porttikieltoihin.

Tekisi mieli repiä, kynsiä ja Gionette, kehien nuhruisten kiertolainen. Kutsumuksellien lähtöyksilö, joka pudotti yli 400 minuutin pommin Lakehead Jr. B kehissä. Suihki tiltistä tiltiin ja sydänverellä suihkuun, aikaiseen suihkuun.

Jokaiseen brawliin, ydintuhoa ja 2006-07 sesonkiin, täsmäisku Northwestin SIJHL:ssa. Kyseinen liiga loi saumassa, varteenotettan rähinälupauksen. HCH, nielaisi myyntipuheen koukkuineen ja lähtölistat tulvillaan, paronia sekä gurua. Illoissa villiinnyttiin, hurjastellen seikkailuihin ja päädyttiin, tunnelmiin kehäeroottisiin.

Äärilaidalla koimme tunteen, ettei siellä tuijoteltu taululle tai taulukoihin. Ei tartuttu epäolennaisuuksiin vaan oltiin paikalla syistä oikeista. Kutsusta väkivallan, janosta viihteen ja tapahtumat kehissä, tarjosivat aikakoneita. Vinksahtaneet cowboyt sekä samurait ja Gionette, valovoimainen päätähti goonitarhassa.
 
Viimeksi muokattu:
Jaret Nixon

Right off the Draw, Buckets off ja tiltit tappiin, villisti tuuletellen boksiin. Switching, toe to toe, balance ja ylhäällä, takaraivolla sekä hallussa. Koko repertuaari sekä paketti, tyylikkyyttä ja taikaa.

Lähtosaamista, halua sekä paloa ja luonnetta, pois ottamiseen. Sai osakseen hyppysellisen elinkelpoisuutta O:ssa ja poimi kuusi omppua koriinsa. Preseasoniin ropisi lisää, myös campeilta tippui ja lähti, ylemmiltä sekä alemmilta oksilta.

Syksyllä 97 Nixon Spitsin leirillä vapaana ottelijana, kintaattomana hanskattoman roolin perässä ja 97, Spits draftasi Kugelin. Tiedän, nyt paukkuu ja reagoi..

Iso mörkö tuli puskista, kohtasivat Nixonin kanssa campilla kahdesti ja sitten Jr. A:n tilttitarzan leikkuriin. Lähti pää, ei enää iltoja O:ssa ja jättiläinen oli elinkelpoinen. Sitä kierrätettiin näyttelyeläimenä häkissä ympäri Ontariota, kunnes se tuli vyöryen ja Nixon, Square off and Bang.
 
Kris Sawicki

Aina kuullessamme tuon nimen, tekisi mieli ulvoa..ulvoa ja voihkia.Täydellinen rähinäpaketti, aseet sekä valmiudet kehäterroristiksi. Luonne sekä sitoutuminen hulluksi, kroppa ja olemme kertonneet siitä, kun Kris, Jeff Laamanen ja se kolmas tyyppi, matkasivat autolla Thunder Bay'sta Centsin campille.

Siitä ainakin olemme, kun se pieksi toimitsijan boksissa. Boksista boksiin vei höyrypään tie ja veri lensi, tapahtumapaikkana Manitoban Jr. B. Kuvassa oli taidetta, Cocteau, Camus sekä Proust.

Ne hetket, tykyttivät rinnassa ja uskoisitteko, jos kertoisimme teille Quebec AAA liigan tarinoista. Sarvipäisiä ja nyt tampataan, lattioita..

Seikkaili itsensä sinne, maahan sammakoiden ja järjesti mielipuolisen härdellin1996-97. Pieksi vastustajan huoltajan, jäälle kiimaisessa sekasorrorrossa eksyneen seikkailijan ja taas häkkiin, elävän kiihkeää. Viihtyvän vaarallista, kaikuu arvonimille Goonien ja tunnustuksille Gongerien.
 
Viimeksi muokattu:
Steve Natywary

Lähtövesien iso polskija, elintärkeä majakka ja hahmo, jonka kanssa maineenmetsästäjät halusivat peuhata. Mittailua sekä couchia, myös Jr. A kerhossa ja tämän tason kuninkailla, patsaita joka puolella.

Kananlihalla ja lähtevä petoguru, Natywary. Punaviivalla, toimisto tilttikeisarin ja iänkaikkisuuksiin ylhäällä sekä takaraivolla, tyyli lähtömaisterin.

Ja astimme, sen vetävän taivaanrannassa, toe to toe. Isossa kattauksessa, toe to toe taivaanrannassa ja sielumme ytimessä. Isossa kattauksessa, suoraan aloituksesta ja holveissa, intohimon kammioissa.

Lähtötaipaleellaan se eksyi myös SIJHL:n kehiin 2007-08, näyttämöille hylkiöiden sekä kehäsadistien. Silloin salamoi, oli kukassa ja viehätyimme tuoksuista, ilta päättyi aina brawliin. Natywary Marathonissa, uskomatonta!
 
Steve Furano

Aikamatkaillaan hieman ja koetaan elämyksiä, saadaan mielleyhtymiä. Yhdytään yhdessä ajatuksiin 80-luvun brutaaleista pohjamudista ja silloin operoi kolme Jr.D statuksen liigaa, Southern, Western ja Northern.

Näitähän ei muistella, kuin pakkopaidoissa ja kopeissa pehmustetuissa. Täydellistä ja vedettiin ulkokehissä, pukeuduttiin kylmissä parakeissa ja yleisö nojaili laitaan. Oli läheisyyttä ja rinnoissa piili toive, että joku usvainen kilipää soturi iskisi keihäänsä poikki jonkun poloisen niskaan.

Ruumispusseja ja lähtöjen virran vieriessä, tuli hallit ja pohjoinen kehärujous vaikeni. Jäi Southwest liittymä, myyttisen Jr.D:n valonkantajaksi. Ja jälkeen 90-luvun kiimapiikkien, tulivat myrkyt sekä syövät voimiksi rappeuttaviksi.

Game lähdöstä, täyttä paskaa ja päivinä surun sekä murheen, kolkoissa hautajaissaatoissa. Oli pilkahduksina ilon vain muistikuvat sekä hahmotarut. Steve Furano, OHAJDL 1994-97, Boxla tilttimonsteri ja ottelijalla huomionkipeällä sekä himokkaalla yli 100 otettua, alle sadassa varjoisassa illassa. Kaikukoon ylevyys tämä, Ontarion Jr.D haudoille.
 
Viimeksi muokattu:
Vince Oldford

Vivahteikas, hyvin kirjoitettu hahmo ja toimissaan, värikkään värikylläinen. Huipputason lätkägorea ja HCH ei nyt puhu kulttisankarin illoista O:ssa, joissa kyllä oli lähtemistä ja iskevä kehys hahmon toimivuuden tukena.

Otoksen kohteena on se Oldford, joka tunnustuksena nakattiin pihalle Western B:n tapahtumista ja onnistuja pesuvesien mukana viemäriin. Niin paljon kultakaloja mennyt sinne ja tarinan taustalla isot tanssijaiset, ajanjaksoon Ontarion höyrypensseli operoi Tillsonburg Titansin paidassa.

Kujajuoksut, hullun ringit sekä sinkoilut ja muut Brawl-materiaalin perusjutut, haettaessa henkilökohtaista sädekehää. Kapellimestari suoritti tupla comebackin, ensin boksista ja sitten käytävältä. Toki olisi palannut polttopisteeseen vaikka hallin ulkopuolelta, kun kerrankin pääsi ilolla rehvakkaasti irroittelemaan.

Kiehtovaa ja se takoi penkintyhjentäjäisien hoivaavassa sykkeessä kupolia jäähän ja potki, näinhän on rähinätaiteessa totuttu tekemään. Kädenjäljissä suurissa ja aina maiskutellesamme tätä nimeä, elementit hierovat makunystyröitä. On hullua, jotain hullua ja paljon hullua, tulipaloja sekä nousuja.
 
Matt Davis

Luodaan fantasioita, lähtöavaruuteen räjähtäviä ja 16-vuotiaana iltoja O:ssa, läsnäoloa timanttisessa Gonger-brawlissa. Kyllä olemme Matt Davis, Game misconductien sekä Gross Misconductien erikoismies. Yksi niistä loistokkaista, joista voi hyvällä lähtöomatunnolla sanoa..Ei matsiakaan loppuun.

Kaiken tämän lisäksi, uskomaton kehien seikkailija. Eli täydellinen kohde rakkauden ja olimme tulleet jo modernin tylsyyden porteille, yksi vetää mielikuvituksellista kasaria. Pornoa ja väkivaltaa, tyylikkyys tapissa.

Intoilevia tilttihaikuja, mutta polku vie alas ja kaikki kummittelevaa kavahtaa. Onhan sillä nimi ja ote, pahennuksen herättämisen ja poispyyhityn häirikkökulttuurin.

Löydämme Davisin milloin mistäkin maisemista ja hoituu, liekehtien aikaiseen suihkuun. Ammentaa temppuvarastosta ja tekee sen ilmeikkäästi, ehkä jopa ilvehtien. Mielellään ylenkatsoen ja aiheesta lemmikiksi, naamari puree. Se raatelee.
 
Jeff Lobman

Puhutaan edelleen kehien seikkailijoista, sielukkaista kehäseikkailijosta ja lähtöfanaatikoista, joihin fanaatikko toinen voi samaistua. Ylpeydestä olla Gonger ja niiden palvomisesta, rakkaudesta häpeilemättömiin itsensäpaljastajiin.

Jo vavahtelee ja nurkan takaa Lobman, pusikosta Lobman. Ainutlaatuinen ilmestys, hanskaton tulkitsija lähtöoopperan tai oikeammin, yksi nimi historiallisessa Gonger-ketjussa.

Teki sitä, harmauden pilviverhon jo peitellessä ja lopullisen ratkaisun siintäessä. Teki sitä runollisella tilttisydämellä ja kantoi hahmossa iskevää pilkettä, Houndsin campin veto Thibodeau kanssa on ulottuvuuksissaan klassikko.

Nyanssit niille, jotka niistä elävät ja kyllä, olemme tulleet tänne viihtymään. Nauttimaan lähtöannoksistamme ja soturi tämä, ymmärsi lähtöjen sisällöllistävän rikkauden. Couchia, miten vaan ja valokeilaa, porttikongissa Lobman.
 
Thomas Hajek

Kaunottaret ja kulttuurin, tuoksut sekä värit. Äärilaidan vapaaherra, olemme perehtyneet ja vielä 90-luvun polut sekä taipaleet olivat erilailaisia. O:n kieltäytyjät ja monesti tie vei sikaloiden kulmille, farmipoikien Jr.A ja sieltä sitten tiedon pariin.

Näin kulki myös Hajek ja tähän loppuu tylsistely, yököttävä eurohenkisyys ja HCH terästää teensä. Golden Horseshoe, Jr.B ja aikanaan jääkarhutkin matkasivat jäämeren rannoilta etelään, kun kahden käden viihdetykki esiintyi. Ne tulivat junalla Moonsoneesista ja lauloivat lähtölauluja, lähtökuorossa. Ne halusivat myös viihtyä..

16- vuotiaasta, lähtöukkeli heitti tilttinäytöksiä St Catharines Falconsin paidassa, kipinöivää mättöä hikipisaroilla. Yli minuutin kiimaisia maratonitaisteluita, iskunkestävällä leualla ja veri roiskeilla. Vireytyy, vireystilaa ja hamuamista, haalimista.

Materiaalin orjat, toki tunnistavat nimen ja lähtöpitoista boxlakuvastoa. Itsensä likoon heittäjä, ammatttilaiskehiä myöden ja se sähäkkä naulapyssy, jonka matseissa lyötiin, lyötiin ja lyötiin. Ääni tässä jo värisee ja yksi jääkarhuista jäi maisemiin, se toimi myöhemmin miesstripparinakin ja aika oli jotenkin, luovempi.
 
Viimeksi muokattu:
Kevin Dance

Boxlaajat ja muistatteko, se oli lupaus seikkailusta sekä kyytien laadusta. Ottaa aktiivinen kesäinen boxlanekkaaja, ei mitään halpoja joutolähtöjä kulmista tai maalin edestä vaan taidetta suoraan aloituksesta.

Sessioita, tausta oli ammattijätkän luottotakuu ja se otti viihdyttääkseen, nauttiakseen. Täristäkseen suihkussa ja O:n menneisyyttä kaivellessa, nousee esiin myyttejä. Sitoutuneet kimaltelevat boxlaajat, ei iltoja O:saa.

Kieltolain aikaa ja useilla jengeillä ylhäällä pykälä, mutta kukapa ei haluaisi tanssia kanssa tähtien. Peuhata villisti ja tehdä sen tyylikkäästi, ottaa esiintymiskykyisen partnerin.

Dancer, mylvivä legenda ja switching sekä toe to toe. Bang, Bang ja Bang, ilmiö ja alkuräjähdys. Aina, tuuletellen boksiin ja tuuletusaukkoja, kattoon hallien. Central B, tulittava lähtöviidakko..
 
Viimeksi muokattu:
Tyler Summerfield

Kadotitteko langan punaisen, Joycen Odysseuksen parissa vai kahlatessanne Proustia. Mikään ei ollut kuten ennen, postilaatikot roskiksia ja kirimaalit yhdentekeviä. Jyrisevät sadistit, kuolaavat vaahtopäät ja boksista boksiin, häkistä häkkiin.

SIJHL, aika oireyhtimien ja elettiin jo modernismia. Suuntauksista tylsintä, henkistä tyhjyyttä ja kiertolaiset vinksahtaneet, katosivat kamoineen auringonlaskuun. Ottivat mielipuolen leimat rystysiin...Sick Fuck.

Summerfield, suoraan kansantaruihin ja ilmensi, korostunutta pakkopaitaa. Ontarion öykkäri oli rähinäkiertueella, Maritimesta Manitobaan. Taiteilija iskeytyi Thunder Bayn maisemiin, terhakkaassa luomisvimmassa.

Teoksien luonne, oli kohtaaminen kiihkeän eläimellinen ja hahmo, terveydelle vaarallinen. Maailmankaikkeus sykki, ilmiöt kiehtoivat ja heti aamusta, kutitteli. Summerfield paisui, kunnes räjähti.
 
Viimeksi muokattu:
Kyle Termini

Mennä sinne, olla siellä ja tärinät sekä poltteet, sitten lähtee. Pelkkää kananlihaa, kokonaisvaltaisa lumoutumista sekä hykertelyä. Sitten raukeana, tyytyväisenä ja vielä nykii, sydän takoo.

Punaviivaa ja egot sekä statukset, Jr. A tilttiparoni Kyle Termini. Toki kahden lajin erikoisosaaja, halukkaan himokas lähtöhirvi ja tilttasi, bongarit tajunnanrajäyttäviin sfääreihin.

Läähätyksiin, ulvomisiin ja tarjonnanvirtaan, lähtemisistä voimaa sekä virtaa. Ja tuuletellen, sitten sähäkästi ja sylkien, näkymätöntä saksofonia soitellen.

Ja se ei ollut siellä suojelemassa ketään, pelastamassa ketään miltään. Gladiaattori oli iltojen ykköstähti, majakka sekä valas. Kohosi yläpuolelle taulukoiden sekä taulujen, tuotti värikylpyjä villejä.
 
Jeremy Sladovnik

Varteenotettavaa HCH, varteenotettavaa. Vetoaa ja ymmärrän, jos päätitte juuri seisoa asennossa tulevan viikon. Silkasta kunnioituksesta, unohtaen kaiken turhan ja velvollisuudet, joita ei edes ole.

Euroja, epäolennaista ja Sladovnik, Spitsin campilla 1995. Uskallan vannoa, se oli ilmestys alkukantainen ja olemuksellaan ilmensi, väkivaltaa kehien. Kuin olisi ollut talviunilla, vuodesta 1978.

Puettiin kertaalleen, otti preseasoniin Polerin ja rajusti koteloon, raivomoukaria kupoliin ottaen. Ja sitten kopissa aivan poltteissa elämöiden, tapissa sekä piikissä ja se otti jumalhahmon, tilttivaltakunnan kuninkaan.

Joulupiparit, muottiin Sladovnikin ja se käynnisti rähinäkampanjan, ensin Metro A ja vihainen viikate 16-vuotiaaseen Gilliesiin. Bench clearing brawl kukkaan puhkesi, Gongshow Ontario ja sitten sukellus BC:n lietealtaisiin. Yli 600 minuuttia uskottavuutta, uhkeat boksit ja runolliset muodot. Versoo ideoita..
 
Viimeksi muokattu:
Andrew Martin

Kyllä, kaaret ja lauteilla, kiihkeää. Isot, isot hahmot ja myytit, aallot sekä kuohut. Tykittää, tulittaa ja aktiivisesti, pistää elonmerkkiä itsestään tulemaan.

Hanakasti tarrautuen, eläytyen ja esiintyen, huomiota hamuten. Kykyä, taidetta sekä taikoja, hullunkiiltoa. Kaaret, isot sekä myytti, purra ja puristella.

Virittäytyy salamoiden ja Martin, eli "Test", pahnanpohjimmainen OHAJDL. Kaaret ja potkii tajuntaan..kuin Stewart Home. Ilmestys, olemassaolo ja vedetty kuin 80-luvun mielirikkaudesta, kultahipuilla.

Rehupuuroa ruuhesta, porsastellen sekä sikamaisesti elintilasta taistellen. Isot hahmot estradilla ja puree, tulvii kuolaa. Emme murise lahjakkuudesta vaan halusta lähteä ja tuosta jytisi hiljalleen ohi vaunut nostalgiset, täällä kummitteli..
 
Viimeksi muokattu:
John Shamoon

Valtaviin, purkauksiin ja hehkuun tulimerien, ilmestyksiin ilmiömäisiin ja kulttihahmoihin. Suoraa kurkkua, eleet sekä olemus messiaan ja "Boom Boom", lomassa pilvien. Pyörittää ja vatkaa, Bang.

Hahmojen synty ja kirjapiireissä lähtökulttuurillissa olleet, tietävät Shawn Thorntonin muistelut campilta Petesin. Nostalgiaa kiehtovaa, nyt nuuskaillaan ja campin jälkeen, " Boom Boom" kuin tuhka lähtötuuleen.

Vuotta aikaisemmin, aktiivisen elinvoimaisena Petesin roolienjaossa ja terhakkaa, terhakkaa tarrautumista. Hurmoksellisessa tilttiputkessa ja ensin McGuigan, sitten Teskey, McGuigan tuplana ja oli kipeää, huomionkipeää.

Klassinen taistelupari, sadistinen O ja nyt juostaan raiteilla. Puhutaan kukista, kukista ja junista. Ja taas nuuskaillaan, pyöräytetään isot pallot huuleen ja unelmoidaan, rikkauksista sekä rakkauksista.
 
Matt St. Amand

McGuigan, jätkämäinen tiltti, taikuri ja toteemi. St. Amand ja se, jakoivat keskinäisen hanskattoman tuokion O:ssa. St. Amand, vain muutama ohikiitävä olemassaolo ylhäällä ja 95 campilla, se tanssi kanssa tähtien. Kohtasi Polerin..

Tämä otanta hahmosta, vain pintaraapaisu ja sukelletaan, maahan häirikkökäyttäytymisen. Karttaa euroa, hylkii euroa ja kehäterroristit, myyttiset kehäterroristit. Jo nykii, keihäät iskeytyvät niskaan ja rykii, pakkopaidassa taiteilija mielipuolinen.

Otteella aktiivisella, äärilaidalla ja päällä vinhan, tinkimätön Flow. Oikeanlainen naamari, juuri oikeanlainen ja pauhut, hullu urkuri puhkuu. Se piiskaa, naamarit purevat ja hetkinä kliimaksin, kuin Brown Sandströmin leukaperiin.

Tuulispäänä sekaan usvan, syvälle sekaan usvan ja mausteet, St. Amand oli ajanut itsensä finaaliin. Se tikitti, pieksi jonkun henkihieveriin poikittaisella ja taiteellinen veriteko roikkui ilmassa. Metro A, maestro meni pesuvesien mukana ja se kotoisan tuttu hahmotarina. Sankaritarina, tuntuu hyvältä..
 
Viimeksi muokattu:
Aaron Hueston

Syöksee tulta, taivaankannella ja sukupuuttoon kuolleita, sitoutuneita kehäklovneja. Otamme vastaan nakutuksia, värähtelyjä sekä palkintomatkoja, hitaan leppoisassa vapaaherran arjessa. Kulttuurin ytimessä, lyömme yhteen lautasia ja heitämme voltteja.

Kysymys kuuluukin, oletteko nähneet lähtöjen tulevan otetuksi. Saaneet yhteyden alukseen ja entäs banaanit, ilmestyivätkö ne teille riehakkaan puheliaina.

Tertuittain muotoja, olitteko näyttämöllä kanssa leijonien vai häkissä kanssa tiikerien. HCH, kertakaikkisen lumoutuneena ja mieli matkaa matolla. Pohjoisessa, Wolvesin campilla. Ysärikuvastosta, jätkiä hyviä..

Casting couchia, jaossa rooleja sekä elämää lähtöpitoista. Huestonin sekä LeCouren polut kohtaavat, jo kopissa ja taiteilijat, yhteistä lähtökieltä mölyävät. Sovitaan tiltti, vedetään se tappiin ja viihdekylläiseen maaliin. Hattaraa ja ne näyttelivät osansa, kahdesti.
 
Brent Irwin

SIJHL, rähinämomentin nousu ja Goon sekä Gong leikit. Kuten on tarkoitettu, illat päättyivät brawliin ja jälkihehkut, nekin olivat kiihkeät. Kelpasi piehtaroida, puristella ja olo oli kylläinen, hahmot olivat ilotulittaneet.

Irwin, sitä ei koskaan kesytetty, ei kuohittu. Vaikka kylmän kalskea, kolina tyhjyyden odotti jo takana mutkan. Eurohenkisyys yököttävä oli laskeutumassa, mutta Irwin noitui kehissä. Räjähdyksiä sekä värejä.

Ja näin, koimme taas orgiat ja suurin arvostus, jaossa palkintojen. Sille näytettiin ovea, Thunder Bay Jr. B ja teko myyttinen, iski keihäänsä jonkun niskaan. Kuuluu siis sädekehällisiin, hahmo mestarillinen.

Ihannoidaan, SIJHL:ssa se kolasi vastustajan molarin, alkulämmössä ja käynnisti brawliin. Kesken punaviivan rituaalien, tanssiaiset ja nostalgista, kasari kiiltää ja puree. Lyhdyt hehkuivat, kupolit kuumottivat ja mursujen kanssa painiessa, keho reagoi.
 
Viimeksi muokattu:
Adam Wallace

Kohta avataan ensimmäinen luukku ja on villiä, aivan villiä. En tiedä, pitäisikö edetä heittämällä kärrynpyöriä vai vetämällä kuperkeikkoja. 24 lähtöä, se ei ole sinällään paljon, ei heijastele suoraan hurmosta hillitöntä tai tuo leimoja aktiivisen pomintamaisterin.

Kulttuurissa se on perustasolla operointia ja kertoo siitä, että hahmo tarttuu sekä toteuttaa. Wallace otti 25 pysähdystä 2008-09 sesonkiin, lisänä tuohon extrat kevääseen sekä preseasoniin. Oli seuraavanakin poimintarupeamana vielä elinkelpoinen, suoritti jälleen aktiivisesti hanskattomana ja otti kunniakkaan määrän omppuja koriinsa.

Operoi jälleen hyvällä tasolla, tuotti viihdettä ja oli, rooliin kiinnitetty ammattijätkä. Ei mikään ylitiltti tai kuolaava kehägiljotiini. Ei edes värikäs sirkuspelle, jolle nakella banaaneja.

Wallace, toi aina kutinan sekä jännitteen, kohta lähtee. Moppailtiin intoillen, kuoleman kalskea kosketus oli läsnä ja Spits, puki uskollisesti yhden osaamisalueen erikoismiehen. Aktiivisen poisottajan, joka heittäytyi ja sitoutui sydänverellä rooliinsa. Tämä kuulostaa, jouluiselta lähtöseikkailulta..
 
1. Adam Wallace vs Garett Hunter.

Tiedämme roolimme, sielukkaasti.

Se on ikuinen, LB.

Kopissa, edessä peilin ja penkillä, popcorn.

Wallace, esimerkissä tässä ja oikeaoppisesti, kaava historiallinen.

Ilta kutisee, Right off the Draw and Buckets off.

Teoksessa hyvä vimma, syvä heittäytyminen ja kaunis läsnäolo.

Olemme roolissa, otamme pois ja niin on ollut aina.

Juurrumme, kasvamme kiinni siihen.

Oljenkorsi, vaihtoehto selviytyä ja koville, koville ylijäämä pojille.

Wallace, peruslähtö ja hyvin otettuna, otettuna pois.

Tärinät, säpinät sekä helpotusta, armottomuutta sekä arvostusta.

Mutta, fanaattisesti ja sukelluksia sekä syöksyjä.

Siementen käsittely, kylmäkäsittely ja se on ajankohtaista.

Antonovka, Harlamovski ja perusrunkoja.

Katselimme tuossa kaaria, pyöreyttä sekä muotoja, intohimoa.

Juopua harmoniassa, joka vastustaa harmautta.

Arkea sekä elämää mitäänsanomatonta, puurtamista ja orjuutta.

Olla vapaa, steppailla sekä tuuletella.

Ricky, lentokonetta ja juoksemista, kärjillä.

Huh, tempautuu ja sykkii.

Kulttuuri vetreytyy ja kasvoja sekä ilmeitä, jotain rakastumisen arvoista.

Simone, Sugdenin sekä Rickyn vaiheissa, olimme yhtä.

Loistimme lumihangilla ja yllä, kesäisten kukkamerien.

Me kaksi, tilttivaltakunnassa tähän asti.
 
Viimeksi muokattu:
2. Adam Wallace vs Luke Turcotte

Kiertoajelemme, kartoitamme pysähdyksiä.

Havainnoimme, kintaiden putoamisia ja 2007 Luke Turcotte kahdesti.

2008 Ron Soucie sekä James Woodcroft, campilla Spitsin.

Ja nämä kaikki kiinnitykset, kun lisättäisiin poimintakoriin henkilökohtaiseen.

Yli 30 vetoa sesonkiin, silloin automaattisesti hatut pois ja Hurraa.

Näin, niitä ei kuitenkaan lasketa ja 2009, camp Spitsin.

Turcotte, nousi haudasta ja aistimme, merkkejä kiiman.

Wallace, jo ottanut paikan vakiottelevasta ja vakiinnuttanut paikan, poisottajana.

Kun roikkuu tai poreilee, poisottaja ottaa pois roikkumasta.

Pois poreilemasta ja hahmo ottelevan 18 nappula, joka sijoitetaan nelosen laitaan.

Joka on häkissä matseissa ratkenneissa, sen viimeisen minuutin ja se joka, ottaa kakut iltojen pyykinpesuista.

Turcotte, oli 2009 maisemissa ja himokkaan halukkaana, perässä roolin.

Kaaret, koko kesän pumpannut, ladannut itseään.

Kohdatakseen haltijan roolin, ottaakseen sen ottelevan paikan viimeisen.

Hyvä jätkä, joka tiesi kenen kanssa pitää peuhata.

Ja campin menoa bongailemassa, kulttuuritietoiset sekä viihdenälkäiset fanaatikot.

Kaikki haistoivat, tuoksun lähdön ja mahdollisuuden, vuolemiseen kullan.

Huimat hallusinaatiot ja materiaali viettelee, se hurmaa.

Rosot ja ammattijätkän leimat rystysissä, mutta paljon lähtöjä kylmiä.

Suoraan penkiltä, jonkun lämpimän elostelijan kanssa ja tuolloin fiilis kaivetaan, hulluudesta tai huomionkipeydestä.

Ricky!

Maailman pisimmät, taiteelliset squere offit.

Wallace, kynsin ja hampain kiinni roolissa.

Campin scrimmage, keskiympyrässä ja tiltti, vuoria siirtävä.

Vain muutaman vaihdon ja 20-30 lähdön tähden.

Turcotte leikkuriin ja Wallace jatkoi, tuottamista kohokohtien.

Otteella aktiivisella ja oikeaoppisesti, suoraan aloituksesta.

Maailmankuvassa tarinankerronnallisessa, kaunista kasaria.

Ruusuista, ei Ph.D vihaa tai pelkomomenttia.

Roikkuvat, pois ja koutsin halusta, tuot.

.
 
Viimeksi muokattu:
3. Adam Wallace vs Anton Zupancic

Ydinajatus on olla, lähtijä.

Taiteen luomisen ydin, mikä on teoksen väri.

Räiskyykö, loimuaako ja puhutteleeko, mikä on tuntemusten taso.

Preseason 2009 ja Zupancic, uhkuu näyttähaluja.

Nyt mennään, syvään päähän.

Onnenonkijalla on päällä agenda, se vetää pullistellen ja äijäillen.

Sitä ikuista, pyrkimystä couchille ja todistusta, puolesta elinkelpoisuuden.

Esitellään naamari, lyödään pöytään aseet ja sitten arvioidaan, onko hahmosta maestroksi.

Muutama kiljahdus, siirrytään ulvotaan ja Wallace lukee, hyökii sisään.

HCH, on mehukasta!

Tiltti taivaista, raivokas nyrkkipamputus ja on ilmettä.

Lähtö irvistää, se näyttää hampaita.

Gladiaattorti heittävät itseään likoon, pieksevät antaumuksella toisiaan ja ottavat niittiä kupoliin.

Tämä on huippu ja mitä vielä, vaunu lähtee syöksyyn.

Vatsanpohjassa kipristelee ja kädet nousevat ylös, avautuvat kohden taivasta.

Otamme vastaan, tämän tajunnanräjäyttävän session ja FEAR, Fuck Christmas!

Raikaa, railakasta ja räjähteet, räjähtävät samanaikaisesti.

Lepertelevä huokaus ja nyt opitaan, sisäistetään viisautta.

Selkeä viesti, temmellät terhakkaana ja haet huomiota.

Kaipaat peuhupartneria ja kohtaat poisottajana, se nollaa halut ja vie poltteet.

Tosin, saat myös sauman itse loistaa ja couchia, estradia sekä catwalkia.

Vielä kerran tiltille, ylistyslaulut ja elämän polut.

Se moukaroi, Bang and Balloons.
 
Viimeksi muokattu:
4. Adam Wallace vs Ryan Baldwin

Todellakin, vain amatöörit tarttuvat yksittäisiin.

Yksittäisiä tulee ja menee, niin elämässä, taiteessa kuin lähtökulttuurissa.

Aktiivisille, niitä tippuu lähes iltaan kuin iltaan.

Kuten on idea, poimimisessa ja helmiä, sisällöltään sekä olemukseltaan erilaisia.

Ja viime kädessä vain virta, luo kuvan ja tarinan, uskottavan.

Wallace iskeytyy ottelevaan, on elinkelpoinen sekä käyttökelpoinen.

Baldwin entinen Spits soturi, ei mahtunut enää lähtöpalapeliin ja ne olisivakin olleet sama nappula.

Toki Baldwin pätevämpi nekkaaja suoraan aloituksesta, isompi kala.

Jopa, guru.

Egot sekä statukset osastoa ja Wallace, tarttui keneen tahansa.

Peuhasi alhaalta ylös, tilanteen mukaan ja ilman, häpeäleimoja.

Aktiivisella otteella, pois ottamista ja hanakkaa, tarrautumista.

Viihdepuolen, eettinen hyväntekijä.

Spitsin otteleva saumaan ja rakenteessa, nelosen laidassa toisessa Greenop.

Ykköstiltti, isot kattaukset suoraan aloituksesta ja puhtaasti, egot sekä statukset lähtijä saumaan O:ssa.

Vangitsija, suurimman tilttihuomion.

Lähtövahvuudessa sesonkiin myös Young sekä MacDermid ja Baldwin, sekin otteli Spits uniformussa sitten vielä tulevaisuudessa.

Ennustamattomia, olivat lähtömaiseman tuulet ja aivan kuten pysähdyksetkin, mitä tahansa saattaa tapahtua.

Tässä kyseisessä, Wallace kolaa ja Baldwin on askissa.

Se tekee sitä mitä siltä lähtemisen lisäksi odotetaan, kovalla tempolla ja ajot aina loppuun asti.

Niissä iltojen muutamissa vaihdoissa ja se vetääkin pystyy, joten Baldwin ui sisään.

Otetaan pysähdys, syketuokio ja otetaan se, olosuhteiden pakosta.

Ei mikään, fiilislähtö.

Baldwin olisi kolannut samoin, se tietää sen olevan odotuslistalla sekä koutsin toiveissa, roolin sotilailla.

Se naulaa muutaman, näon vuoksi ja nimensä tueksi.

Vähän poseeraa, rentoudutaan ja roikutaan.

Sitten annetaan, sen kuolla ja mennään boksiin, nöyränä.

Tylsää ja tajunta ei täyty väreillä, mielikuvat tuoksuilla.

Eritteet, missä ne ovat.

Eritteet, hulluille ja heittäytyjille, menneille.

Suoraan aloituksesta ja couchia sekä kiimaa, egot ja statukset.

Pelille sekä paidalle, ajassa 0.03 tai 59.57.. kaksi gladiaattoria.

Pitkä, vivahteikas square off ja boksiin, villisti tuuletellen.

Piristysruiskeena Spits oli Spits, jätkämäisyyden sekä hahmojen suojasatama.

Irstaan ilmeikäs, miltei kuin kasarilla tai ysärillä.

Luotettava lähtöautomaatti, rakas lähtöystävä ja hyvä mieli siitäkin, että joku turha euro kolattiin.
 
Viimeksi muokattu:
5. Adam Wallace vs Michael Fine

Lähtölammen polskijat, iltojen isot kalat ja sisään jätetyt tilaukset.

Roikkumaan pistetyt, syyt tulla halliin ja jännite, bongailla osumaa herkullista.

On juhlallisista, sormet syyhynneet jo alkulämmöstä ja mittalivat punaviivalla, näytelmän päätähdet.

Sitten lähtee, paukkuu sekä ratkeilee, suoraan kasvoille.

Greenop sekä Houndsin Nolan
ottivat omansa, sen tilatun ja suut kaartuivat ilakoivaan hymyyn.

Oli odotusarvoa, painoarvoa ja puhtaasti, egot sekä statukset.

Pysähdyksessä virran, Greenop tuhosi Nolanin.

Liekkimerien poltteessa, pallomeriä ja kuolaa.

Sitten taas kutittelee, reagoi ja kakkoskorin lähtijät, seuraavasta aloituksesta.

Suoraan aloituksesta ja putkessa, lähdöt tuotetaan bongailtavaksi putkessa.

Kuten kasarilla, kuten ysärillä ja kaaret, rummut rytisee.

Syntyi kuitattavaa, jälkeen luodun toteemin ja tämän alus ammutaan, kohden täyttymystä.

Hei, takaraivolla ja ylhäällä.

Voi, ulkohuussit ja kannetut kaivovedet.

Nostalgian sekä oikeaoppisuuden kyyneleet ja otetaan vielä, tyylikkyydelle.

Tyylikkyydelle ja pois ottamiselle.

Bang, sanoi Aletta Ocean.

Wallace sekä Fine lähtevät suoraan aloituksesta ja lähtö, kommunikoi tunnetasolla.

Se kommunikoi, tunnetasolla.

Yhdessä koettu, kokonaisvaltainen tärinä ja halli siirtyi paikaltaan metrejä.

Unelmien estradi, vatsanpohjan perhoset ja kaikki tiesivät, kaikki halusivat.

Tykittäen pelille, paidalle ja hallille, lähtee tumput ja pois hatut.

Kaksi hahmoa, hamaan maailmanloppuun ja maailman ääriin, yhtä mölyapinaa.

Kylvyt sekä myrskyt ja purkautui kuin tykin suusta.

Tiltti maaginen, tuokio tulinen.

Ja näkökulmasta Wallacen, suorittamista timanttista ja ehdottomasti, nyt on ammattijätkä roolissa.

Houndsin ottelija, jälkeen Nolanin tuhoamisen ja se tuli näyttämölle, puhkuen.
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös