Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

  • 2 755 389
  • 8 639

teppana

Jäsen
Eikös Keklu ole sanonut ettei GM:nä edes paljoa puutu varauksiin, vaan antaa scoutien hoitaa homman? Näin ainakin muistelen, lähdettä ei tähän hätään ole tarjota. Ja onko se nyt muutenkaan ihme, että "näkee hypen ohi"? Nehän ammattilaisia. Heidän työnsä on scoutata junnuja. Toisin kuin meidän, jotka tekee liian suuria odotuksia esim. junnukisojen perusteella. Ei kukaan pysyisi kauaa NHL-organisaation palkkalistoilla, jos muodostaisi mielikuvansa pelaajista yhtä hataralle pohjalle kuin 99% (mukaanlukien minä) lätkäfaneista, tai lähtisi mukaan johonkin mediahypeen. Tldr: sille on syynsä että jotkut saa palkkaa scouttaamisesta.

Muistaakseni Keklu sanoi että ei aio painottaa suomalaisia pelaajia muiden kansallisuuksien yli. En oikein usko että Kekäläinen jättäytyisi kokonaan pois varauksien päätöksistä varsinkaan kun se on ollut miehen vahvin osa-alue urallaan.
 

agent082

Jäsen
Osallistuu keskusteluun, jossa luodaan lista tulevaa varaustilaisuutta varten, mutta lähinnä tekee kysymyksiä ja muuten sparraa sivusta, eikä toimi puheenjohtajana. Scoutit tekevät listan ja sen mukaan mennään. Toki voihan Keklu olla se, joka loi epäilyksen siemenen Puljun suhteen, eikä Euroopan scoutit.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sikäli mikäli Columbuksella oli selvästi enemmän tarvetta sentterille (Johansen oli treidattu jo aikaisemmin), niin uskon että Puljujärven kehityskaari näyttäisi huomattavasti paremmalta Kekäläisen organisaatiossa. Samaten Dubois ei välttämättä olisi Edmontonin shit showssa lähelläkään nykyistä tasoaan. Näin ollen suoraan pelaajien vertailu on hieman ongelmallista, Columbuksessa myös pääsee liitämään hieman tutkan alla, kun taas McDavid-orkesteria seuraa koko jääkiekkomaailma.

Henkilökohtaisesti toivon Puljulle treidiä jonnekin pienemmälle markkina-alueelle, joukkueeseen missä on muita suomalaisia. Florida ja Dallas tietysti kärkipäässä, myös Arizona voisi toimia. Toivottavasti Edmonton oppi case Yakupovista, että mielummin aikaisemmin kuin myöhemmin.
 

Läpälläkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuskinpa Oilers laittais pahakseen tällä hetkellä jos sais siirrettyä aikaa vuoteen 2016 ja juhannuksen tienoille. Tkachuk olis sillanen pelaaja mitä oilers tarvis ja olis tarvinnu silloin jo. Helppoahan toki noit on jälkikäteen miettiä mut kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tuskinpa Oilers laittais pahakseen tällä hetkellä jos sais siirrettyä aikaa vuoteen 2015 ja juhannuksen tienoille. Tkachuk olis sillanen pelaaja mitä oilers tarvis ja olis tarvinnu silloin jo. Helppoahan toki noit on jälkikäteen miettiä mut kuitenkin.
Tuskin sillä Tkachuk varattiin vasta 2016. Toki McDavidin varaaminen tuo varmaan mieleen lämpimiä tunteita.
 

Barney

Jäsen
En tiedä mitä Kekäläinen ajatteli, mutta saattoihan hän myös haluta mielummin sentterin kuin laiturin.
Kyllähän ne varaukset, etenkin puhuttaessa kärkivarauksista, menevät lähes kaikissa seuroissa BPA-periaattella. Ainakin Kekäläinen on sanonut, että Columbuksessa homma toimii näin, minkä lisäksi hän on kertonut Duboisin olleen heidän rankingeissaan kolmantena jo kauan ennen draftia. On siis mielestäni turha perustella Duboisin varaamista ennen Puljujärveä sillä, että kyseessä oli sentteri. Tietenkin senttereitä yleisesti ottaen arvostetaan enemmän kuin laitureita, mutta ei Columbuksen sentteritilanne varmastikaan vaikuttanut siihen kenet he varasivat kolmospickillä. Tietenkin tässä on myös huomioitava se, että Duboishan oli pelannut lähes koko uransa laiturina ja sentteriä hän alkoi pelaamaan vasta noin puoli vuotta ennen draftia.

Columbuksen scoutit näkivät varmastikin ne suuret puutteet Puljujärven pelissä, joita monet eivät huomioineet. Toki potentiaaliahan Puljujärvellä oli, mutta sen realisoituminen oli huomattavasti epävarmempaa kuin esimerkiksi Duboisin kohdalla. Jos kyseiset pelaajat olisivat olleet tasavahvoja scouttien papereissa, niin silloin pelipaikka olisi saattanut ollakin mittari. Draftin aikoihinhan liikkui paljon huhuja, että Columbus olisi halunnut treidata varausvuoronsa Edmontonille, jotta olisivat saaneet jotain ekstraa Duboisin lisäksi, sillä he arvelivat Edmontonin olevan Puljujärven perässä.

Tuota draft-ikäluokkaa tuli seurattua melko aktiivisesti ja Dubois oli etenkin tällä palstalla todella aliarvostettu kaveri koko ajan. Sehän oli silloin jo etukäteen vähän haisteltavissa, että Columbus saattaa varata Duboisin. Puljujärvellä olisi ehkä potentiaalin katto ollut korkeammalla, mutta sen realisoituminen oli kysymysmerkki. Dubois taas oli jo draftin aikoihin käytännössä varma tuleva NHL-pelaaja, joka on pelityyliltään sellainen, jolla niitä mestaruuksia voitetaan.
 

Läpälläkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vaiks ei välttämättä tää tänne kuulu nii kyl nois varausvuosissa on aika iso ero. 2012 tai 2014 vuosia jos vaiks vertaa tohon 2015 "superdraftiin" milloin Mcdavid tosiaa ykkösenä ja Aho toisella kierroksella vasta. Laskin yks päivä et sen draftin ykköskierroksen pelaajista käytännössä puolet on täl hetkellä ykköskentän pelaajia omissa joukkueissaan. Sit jos vertaa sitä vaiks siihen 2012 ku Yakupov varattiin ykkösenä ja 2014 ku Ekblad varattiin ykkösenä nii ero on huima. Varmaan myös scouttien taito havaita lahjakkuudet kehittyy ja sitä taitoa löytyy joka organisaatiosta. Joskus se meni silleen et Detroit nappas kovimmat prospektit omilla vuoroillaan ja muut varas vähän mitä sattuu. Näin karkeasti sanottuna. Ja varmaan sekin vaikuttaa et on pakko panostaa omiin varauksiin erillailla ku 15-20vuotta sitten palkkakaton takia.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Pelastuuko Pulju nyt, kun Hitchcock tulee McLellanin tilalle? Itse en usko, että kummoista muutosta on luvassa.
 

Läpälläkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voi olla et jopa päinvastoin. Hitchcock tunnetaan aika kurinalaisena, puolustusvoittosena valmentajana. Puljulle on luvassa peliaikaa jos laittaa työhaalarit päälle ja alkaa hommiin. Mielenkiintoinen muutos kuitenkin toi. Saa nähdä saaks hitchcock puolustuksen kuntoon oilersisaa.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Kyllä se Puljusta itsestään enemmän on ollut kiinni.

Kyllä. McLellania kuitenkin tituleerattiin tyyliin "players' coach" ja tätä pidettiin hyvänä valintana nuoren joukkueen peräsimeen. Samaten Mikko Koivu on sanonut McLellanin olleen merkittävässä roolissa Koivun AHL-kauden aikana, vaikkakin Players Tribunen jutut on välillä ilmeisen ohuen haastattelun perusteella kirjoitettu.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Pelastuuko Pulju nyt, kun Hitchcock tulee McLellanin tilalle? Itse en usko, että kummoista muutosta on luvassa.
Tuskin. Ei taida pelastua kenenkään valmentajan alaisuudessa, vai mitä ihmettä tarkoitit pelastumisella? McJeesuksen viereen, vai mitä tarkoitit?

Ihan kivasti on Puljujärvellä lähtenyt AHL:ssa käyntiin. Tilastot voi metakeskustelun ja hakamussuttelun välissä käydä tarkistamassa googlesta.

OT: HAHAHAHAHAHHAHAAHH! Oilers. HAHAHAHAHAHAHAH!
 

Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Kyllä. McLellania kuitenkin tituleerattiin tyyliin "players' coach" ja tätä pidettiin hyvänä valintana nuoren joukkueen peräsimeen. Samaten Mikko Koivu on sanonut McLellanin olleen merkittävässä roolissa Koivun AHL-kauden aikana, vaikkakin Players Tribunen jutut on välillä ilmeisen ohuen haastattelun perusteella kirjoitettu.
Varmaan oli sitten kyselty asiaa McLellanin isältä, veljiltä ja naapurin sedältä, jolle oli ilta tarjottu, että noita jutteli. Ei todellakaan ole mikään pelaajien koutsi, vaan täysin ns. old schoolin valmentaja, joka ei kyllä pelaajista ja heidän kehittymisestään aidosti välitä, vaan laittaa tylysti koirankoppiin nuoria pelaajia, ilman kunnon keskusteluja ja opastamista. Erittäin jääräpäinen valmentaja, jolla aivan käsittämättömiä aivopieruja, kuten mm. Letestun peluuttaminen jatkuvasti YV-pelissä, sekä Lucicin ja Benningin kaltaisten turhakkeiden ylipeluuttaminen. Yksi NHL:n huonoimmista, ellei huonoin koutsi. Taistelee tuosta ”arvonimestä” Mike Yeon kanssa ja saivat kyllä molemmat herrat todella ansaitusti kengän kuvan takamukseen tällä viikolla.

Eri asia toki onko nyky-Hitchcock sinänsä juurikaan merkittävä parannus valmentajana. Todennäköisesti jonkin verran, mutta en usko, että mitään ihmeitä saa silti Edmontonissa aikaan. Ja kyllä aika epäileväinen olen sen suhteen, josko tämä ainakaan paljoa muuttaa tilannetta Puljun kohdalla. Tai no, varmaan saa pian uuden mahdollisuuden ylhäällä näyttääkseen Hitchcockille mihin pystyy. Mutta sillä pelillä mitä Jesse on tällä kaudella esittänyt, ei kyllä tule pääsemään Hitchinkään suosioon.
 
Viimeksi muokattu:

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tuskin. Ei taida pelastua kenenkään valmentajan alaisuudessa, vai mitä ihmettä tarkoitit pelastumisella? McJeesuksen viereen, vai mitä tarkoitit?
Ensin toki pelastetaan Andersson (NYR), sitten Pesonen (ei taida enää NYJ tosin innostua) ja sitten Pettersson (VAN). Ehkä sitten on Puljun vuoro.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Varmaan oli sitten kyselty asiaa McLellanin isältä, veljiltä ja naapurin sedältä, jolle oli ilta tarjottu, että noita jutteli. Ei todellakaan ole mikään pelaajien koutsi, vaan täysin ns. old schoolin valmentaja, joka ei kyllä pelaajista ja heidän kehittymisestään aidosti välitä, vaan laittaa tylysti koirankoppiin nuoria pelaajia, ilman kunnon keskusteluja ja opastamista. Erittäin jääräpäinen valmentaja, jolla aivan käsittämättömiä aivopieruja, kuten mm. Letestun peluuttaminen jatkuvasti YV-pelissä, sekä Lucicin ja Benningin kaltaisten turhakkeiden ylipeluuttaminen. Yksi NHL:n huonoimmista, ellei huonoin koutsi. Taistelee tuosta ”arvonimestä” Mike Yeon kanssa ja saivat kyllä molemmat herrat todella ansaitusti kengän kuvan takamukseen tällä viikolla.

Iiro Pakarinenhan latasi viikko sitten täyslaidallisen McLellanin niskaan ja haukkui tämän ihan pystyyn.

Jesse Puljujärven kohtelu puhututtaa – Edmontonissa viilettänyt Leijona-hyökkääjä ihmettelee tapoja: "Se on ihan käsittämätöntä"
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Pulju oli jälleen kerännyt kehuja ja näyttihän tuo maalinkin tehneen, eli 2+2 saldona neljästä pelistä. Vielä ei ole vahvistettu, mutta kutsuttaneen huomenissa viimeistään ylös kun Oilersilla on varhain maanantaiaamuna peli Kingsiä vastaan. Toivottavasti ylhäälläkin tulisi heti onnistumisia.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Pulju oli jälleen kerännyt kehuja ja näyttihän tuo maalinkin tehneen, eli 2+2 saldona neljästä pelistä. Vielä ei ole vahvistettu, mutta kutsuttaneen huomenissa viimeistään ylös kun Oilersilla on varhain maanantaiaamuna peli Kingsiä vastaan. Toivottavasti ylhäälläkin tulisi heti onnistumisia.

Mukava nähdä että asenne on kohdillaan vaikka vastoinkäymisiä on kohdannut. Toivottavasti peli ylhäällä lähtee kulkemaan ja todennäköisesti Pulju tulee pelaamaan Nugent-Hopkinsin laidalla. Siitä kombinaatiosta on hyviä muistoja viime kaudelta.
 

Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Toivottavasti Puljujärvi juurrutetaan nyt kahteen ensimmäiseen kärkikenttään ettei häntä nostettu turhaan ylös. En olisi pistänyt pahaksi vaikka hän olisi viettänyt koko loppukauden AHL:ssä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös