Maastohiihtokausi 2018–2019

  • 84 610
  • 414
Naisten puolelta ei paljoa tarinaa jäänyt. Krista oli omilla sekunneillaan.

Kuitenkin Matintalo jäi vain 28s. Kristaan 10km:llä. Aikaisemmin se on ollut yli minuutti. Esimerkiksi viime vuonna Lahden mc:ssa, jonka Krista voitti Matintalo jäi 1.13s Kristalle.

Matintalolla on myös maine, että hän parantaa tasoaan kauden mittaan. Tuo 28s on semmoinen ero, joka voidaan ottaa kauden mittaan kiinni. Matintalo voittaa Suomen mestaruuden tänä vuonna 10km:llä Imatralla.

Jos ei jaksa hiihtää kunnolla loppuun asti pitää jättää starttaamatta kokonaan.

Jokohan Matintalo pääsee tänä talvena viestijoukkueeseen vai haluaako Suomi viestimitalia ollekaan?

Tänä vuonna viestinelikko on paljon varmemmalla pohjalla kuin viime vuonna, jossei mitään loukkaantuimisia tule ja tuohon nelikkoon Matintalo kuuluu. Mutta sen sijaan Pärmäkoski pitäisi vihdoin siirtää sieltä ankkuriosuudelta perinteisen osuuksille.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Jokohan Matintalo pääsee tänä talvena viestijoukkueeseen vai haluaako Suomi viestimitalia ollekaan?
Jos olympiaviestin kokoonpanoa kritisoit, niin tulee muistaa, että Matintalolla ei ollut juuri mitään näyttöjä viestiä ajatellen. Yksi SkandiCupin hiihto ja kelpo pertsaosuus yhdistelmäkisassa eivät paljoa painaneet, kun vastassa oli Jylhän luottonainen ja tasonsa monta kertaa näyttänyt, Saarinen.

Tälle kaudelle oletus on, että Matintalo hiihtää MM-viestin. Korrrostan, puhutaan vain oletuksista. Kausihan alkaa toden teolla vasta Rukalla.

Edit: Tokihan Reijo Jylhä mokasi Planican mc:ssä jättämällä Matintalon ulos kympiltä ja antamalla Kyllösen hiihtää. Silloin olisi pitänyt antaa Matintalolle paikka näyttää.
 
Viimeksi muokattu:

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Krista Pärmäkoskelle kirjallinen varoitus. Siis mitähän hittoa? Joku junnuhiihtäjä olisi saanut kaksi kuukautta kakkua. Linkki Iltapuluun.
Ei olisi saanut. Ei tosissaan -kilpaileminen on aika harvinaista ja silloinkin yleensä syyksi feikataan joku loukkaantuminen, kuten Taoufik Makhloufi Lontoossa 2012. Pärmäkoski oli rehellinen, maailmasta ei löydy hiihtoliittoa joka laittaisi tuollaisesta teosta kansallisissa kisoissa parhaimmalle hiihtäjälleen rankkua.
 

Toppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Pelicans
Krista Pärmäkoskelle kirjallinen varoitus. Siis mitähän hittoa? Joku junnuhiihtäjä olisi saanut kaksi kuukautta kakkua. Linkki Iltapuluun.

Juuri näin. Miksi me ei ruoskita Kristaa kunnolla? Norjassa olisi tästä saanut vähintään 2 -vuotta kilpailukieltoa. Eiku ei. Se olikin niin, että dopingista saa siellä varoituksen.

Minusta tuossa ei tarvita mitään kovempaa rangaistusta. Jatkossa pitäisi olla kaikille selvää jo tälläkin, että tuon tyyppinen pelleily ei ole suotavaa. Suomessa on semmoinen paha tapa, että täällä ruoskitaan omia vielä kymmeniä vuosia virheenkin jälkeen.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja kyllähän ne silloin Aikun vikassa kisassa myös lopettivat hiihtämisen lopussa. Toki oli väliaikalähtö eikä vaikuttanut tuloksiin. Olisi kai pitänyt lopettaa ennen loppusuoraa ja keskeyttää kertoen vaikka krampin syyksi. Mielestäni naurettava kohu tämä. Kertoo lähinnä tietystä suomalaisesta ihmistyypistä joka haluaa kaikin mahdollisin tavoin päästä lyömään omia menestyjiä ja osoittaa omaa erinomaisuuttaan. Säälittävää.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ootteko muuten koskaan kuullut miten Tour de Skillä taktikoidaan ja saatetaan jättää kesken koko kiertue?

Keskeyttäminen on kai eri asia kuin tahallaan häviäminen. Olisihan tuossa Pärmäkoskella ollut mahdollisuus hiihtää maaliin ykkösenä, ja sitten ilmoittaa etten lähde jatkokierroksille kun väsyttää. Silloin tietysti ei olisi saanut seurakaverille ekaa voittoa, mutta mitä arvoa tuolla lailla saadulla voitollakaan on?

En mä nyt mitään pelikieltoakaan tapauksesta vaadi. Mutta noin periaatteessa en näe eroa tahallaan häviämisessä, tekee sen sitten hiihtäjä joka liukuu selkä suorana maalisuoralla, tai vaikka jääkiekkomaalivahti joka päästää kiekon maaliin edes yrittämättä torjuntaa.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
On noita tahallaan häviämisiäkin nähty Tourilla. Heti tulee mieleen vapaan sprintti noin kuuden vuoden takaa, jossa Östberg päästi Steiran tahallaan ohi välierän lopussa, koska Steira kisasi korkeista sijoista kokonaistilanteessa ja Östberg oli vielä tuolloin pitkälti sprinttiin erikoistunut. Noin kymmenen vuoden takaa muistuu mieleen myös yksi kirimaali pertsan yhteislähtökisasta, jossa Muranen antoi tahallaan Kuitusen tulla hänen ohi juuri ennen kirimaalia. Tässäkin kohtaa sama syy, Kuitunen kisasi Tourin voitosta, kun Muraselta huippusijoitukset olivat karanneet.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Therese Johaug teki väkevän paluun kisoihin. Beitostölenin kympin pertsalla irtosi ykköstila noin 24 sekunnin erolla Östbergiin. Kolmanneksi jäänyt Kari Öyre Slind jäikin sitten jo pari kymmenystä vaille minuutin Thereselle. Heidi Wengin viime kevään alavire tuntuu edelleen jatkuvan, kun hän jäi seitsemänneksi liki kaksi minuuttia voittajalle jääneenä. Tällä suorituksella Johaug asemoi itsensä tukevaksi ennakkosuosikiksi alkukauden maailmancupin normaalimatkan kisoihin.

Ruotsin Bruksvallarnassa nähtiin taas yllätys, kun Kalla joutui taipumaan vapaan vitosella Ebba Anderssonille, toki ero oli pieni 2,6 sekuntia. Kolmanneksi hiihti Hanna Falk. Sprintin olympiavoittaja Stina Nilsson ei ollut mukana.

Myöhemmin tänään on sitten miesten kisat molemmilla paikkakunnilla.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kovassa kunnossa näkyy Johaug olevan. Siinä on Kristalle kirittäjä Seefeldiin. Miten muuten aikanaan Virpi Kuitunen, palasiko myös doping-pannan jälkeen suoraan terävimpään kärkeen?
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Miten muuten aikanaan Virpi Kuitunen, palasiko myös doping-pannan jälkeen suoraan terävimpään kärkeen?
Kyllä näin voisi sanoa tapahtuneen, sillä Kuitunen oli jo kolmannessa mc-kisassaan (MM-kisoissa Kuitunen toki paluunsa teki) palkintopallilla ja seuraavalla kaudella otti ensimmäisen osakilpailuvoittonsa.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Kyllä näin voisi sanoa tapahtuneen, sillä Kuitunen oli jo kolmannessa mc-kisassaan (MM-kisoissa Kuitunen toki paluunsa teki) palkintopallilla ja seuraavalla kaudella otti ensimmäisen osakilpailuvoittonsa.

Ja sitä norjalaisten paheksunnan määrää... Nyt ne sitten pelkää tulla Suomeen.

Norskit vittuuntuivat tuolloin mm. siitä, että Kuitunen ennen kilpailukiellosta vapautumistaan hiihti MM-laduilla treeniä vai oliko Suomen edustusasukin päällä, kuitenkin ihan kauhijaa oli. Kun Saarinen sittemmin voitti 10:llä kilsalla MM-kultaa niin joku, kenties Steira, kommentoi, että olihan se parempi kuin jos se yksi toinen olisi voittanut. Semmosta porukkaa hyö ovat, norjalaiset.

Sen edestään löytää jne.
 
Jos täällä on tehty huulirasvasketsiä Johaugista niin vastavuoroisesti kun tota kansainvälistä keskustelua kuuntelee niin Krista Pärmäkoksi on nyt Krista "Astma" Pärmäkoski.

Pärmäkoskelle olisi nyt pieni mediakoulutus paikallaan. Hän ei nyt ole enään se tavallinen naapurintyttö, vaan hän on supertähti. Hän ei nyt vaan voi käyttäytyä niin kuin käyttäytyi Suomen cupissa.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko kellään/missään tietoa millä joukkueella Suomi osallistuu Rukan kilpailuihin? Tai että milloin se aiotaan julkaista?
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Pitäisiköhän lähteä sunnuntaiksi Rukalle kuolaamaan ja kannustamaan kun latujen pikku-enkeli, Therese Johaug, tekee paluun 2,5 vuoden tauon jälkeen tuon huulirasva-gaten takia. Nyt meissä jokaisessa jälleen asustaa pieni norjalainen. Heia Therese! :P <3
 
Ennakoin tulevaa Rukan Mc:a.

Mediassa puhutaan paljon Johaugista ja hänen ylivoimasta. Itse en ole ollenkaan vakuuttunut Johaugista. Että jos Johaug voitti Östbergin kauden avauksessa jollain 23s niin Pärmäkoski voitti Östbergin yli 30s pari vuotta sitten juuri täällä Rukalla. Pärmäkoskella on täydet mahdollisuudet voittaa sunnuntaina Johaug. Muutenkin näyttää siltä, että Norjan naisten joukkue on yllättävän kuutamolla. Ainoat jotka ovat vakuuttaneet näin kauden alla ovat juuri Johaug ja Östberg. Esim. viime kauden cupin kokonaiskisan voittaja Weng on ihan yössä. Hävisi Johaugille kauden avauksessa 2m ja ei pitäisi edes esiityä täällä Rukalla, mutta nimellä pääsee jatkoon.

Ruotsi näyttää vahvistuneen entisestään. Jos Stina Nilsson osallistuu TDS:lle, on hän vahva ehdokas cupin kokonaiskisan voittajaksi, sillä tänä vuonna hiihdetään ennätys paljon sprinttejä ja niissä Nilsson on vahva. Esimakua on myös se, että Ebba Andersson päihitti itsensä Charlotte Kallan Bruksvallarnassa 5km:llä Kallan bravuurimatkalla vapaalla.

Mahdollisia yllättäjiä. Natalia Nepryaeva. Venäjä. Jätätti Kaisa Mäkäräistä 40s hänelle heikomalla hiihtotavallaan eli vapaalla Oloksen tykkisoissa 10km:llä. On vielä vahvempi perinteisellä ja näyttää siltä, että on kehittynyt entisestään. myös Yulia Belorukovaa pitää pitää silmällä. Tutina on se, että sprintissä on vahva, mutta saattaa mennä myös 10km:llä yllättävän kovaa. Victoria Carl. Saksa. Niin ikään perinteisellä vahva. Oloksen tykkikisoissa voitti 5km:n perinteisen kisan ja jätätti mm. Kerttu Niskasta 30s mikä tekee 10km:llä minuutin.

Miehissä sprintin voittaa Klebu ja 15km:n Tönseth. Media voisi jo pikku hiljaa vähentää tuota Petter Northugiin liittyvää uutisointia.. Ketään ei kiinnosta umpisurkea hiihtäjä, joka häviää andorralaisellekin hiihtäjälle.
 
Viimeksi muokattu:

Gust

Jäsen
Ruotsi näyttää vahvistuneen entisestään. Jos Stina Nilsson osallistuu TDS:lle, on hän vahva ehdokas cupin kokonaiskisan voittajaksi, sillä tänä vuonna hiihdetään ennätys paljon sprinttejä ja niissä Nilsson on vahva. Esimakua on myös se, että Ebba Andersson päihitti itsensä Charlotte Kallan Bruksvallarnassa 5km:llä Kallan bravuurimatkalla vapaalla.
Ja kotiin jätettiin vielä Frida Karlsson, joka oli pessyt kaikki paitsi Kallan.

Ruotsin 19-vuotias superlupaus päihitti maajoukkuetähdet viikonloppuna, muttaon liian nuori Rukalle – päätös kummastuttaa: ”Hölynpölyä”
 
Viimeksi muokattu:

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Pitäisiköhän lähteä sunnuntaiksi Rukalle kuolaamaan ja kannustamaan kun latujen pikku-enkeli, Therese Johaug, tekee paluun 2,5 vuoden tauon jälkeen tuon huulirasva-gaten takia. Nyt meissä jokaisessa jälleen asustaa pieni norjalainen. Heia Therese! :P <3

Katsoin tämän päiväisen lähetyksen ja täytyy kyllä sanoa, että Therese oli yhtä kaunis kuin ennenkin. Tosin huulet eivät olleet lainkaan niin rohtuneet kuin silloin joskus. Oikeat salvat kenties löytyneet. Yhtä kaikki, ihana Therese.
 
MYRSKYVAROITUS!

Naisten sprintin karsinnan nopein ylivoimaiseen tyyliin Venäjän Natalia Nepryaeva. Suomalaisista jatkoon Pärmäkoski, Matintalo ja yllättäen Julin. Mitä toi Kyllönen tuolla suurffailee ynnä muilla sijoilla? Eikö olisi järkevämpää hiihdättää jotain nuorempaa?
 

Ralph

Jäsen

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kauden eka mc-kilpailu oli suomalaisittain kyllä pettymys. Miehissä seitsemän pääsi mc-pisteille, mikä on ihan ok, mutta erävaiheessa olikin sitten nihkeämpää. Ainoastaan Hakola pääsi välieriin ja hänkin simahti aika pahasti siinä jääden eränsä viimeiseksi. Näin ollen ei kukaan suomalainen päässyt kymppisakkiin. Aika raju heikennys vuoden takaiseen, jolloin samassa kisassa Hakola oli neljäs, Vuorinen seitsemäs ja Jylhä kymmenes.

Naisissa vain kolme suomileidiä pääsi mc-pisteille, mikä on kyllä melko surkea suoritus kotikisassa meille vahvemmalla hiihtotyylillä. Pärmäkoski toki saa puhtaat paperit, kun ylsi finaaliin asti. Ihan selvä asia on, että sprinttiin erikoistuneiden Leena Nurmen tai Katri Lylynperän pitäisi pikkuhiljaa ruveta vakiinnuttamaan paikka mc-sprinttien erävaiheessa, kun eivät he enää mitää nuoria ole, vaan esimerkiksi päivän voittaja Belorukova ja aika-ajon nopein Nepryaeva ovat kaksikkoa vuoden nuorempia. Johanna Matintalolla taas on valtava savotta edessä, että hän saa tasatyönnön sille tasolle, että kv-tasolla voi sprintissä pärjätä.
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Vähän kyllä pettymys, että rehelliset Lapin miehet eivät ole saaneet yhtään ihqu-Johaugia soimaavaa banderollia katsomoon. Touping-Norja, nih!
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Suomen naisista pitää olla huolissaan. Paraatimatka kympin pertsa väliaikalähdöllä kotiedun siivittämänä ja toiseksi paras suomalainen sijalla 25. Ja ikävää on se, että kyse ei ollut edes mistään täydellisestä flopista, vaan Mononen ja Niskanen hiihtivät suunnilleen sillä tasolla, millä alkukauden harjoituskisojen perusteella sopi odottaakin. Ainoastaan Matintalon voi sanoa maajoukkuenaisista epäonnistuneen suhteessa odotusarvoon..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös