Ex-Sportilaiset maailmalla

  • 660 253
  • 1 666

Tuima

Jäsen
Osala saa nyt monen vanhan gubben pään alas. Muistan hyvin tässä aikojen saatossa kun ollut lounaalla faijansa kanssa Kahdessa kupolissa. Aina saanut olalle taputukset ja haasteettu palaamaan Sportikseen.
Vaasan ainoita valopilkkuja kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.
Kyllähän tämä vituttaa saatana
 
Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ymmärrän kyllä osan vaasalaisten tunneryöpyn ja kirjoitukset tänne. Vastaavia lueskeltiin Kärppäleirin puolesta, kun Pesonen järkisyistä valitsi Hifkin. Kannattajat ajattelee tunteella ja pelaaja järjellä. Tsemppiä.
Se on juuri näin. Varmasti harmittaa, mutta ei se Osala ilmaiseksi pelaa Kärpissä.
Jokainen voi miettiä itsenään, jos tarjolla on kuusinumeroinen palkka vs viisinumeroinen, kummanko valitsee. Eikä tuo kuusinumeroisen ensimmäinen numero ole edes yksi. Varmasti harmittaa Vaasassa, mutta pientä kuiskintaa oli tänään, että eräs henkilö saisi pakata kamansa ja häntä on tarjottu ensisijaisesti juuri Vaasaan. Goodwill hengessäkö? Aika näyttää.
 
teba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Ketutuksen laantuessa on myös toki hyvä myöntää, että Sportilla ei tällä hetkellä olisi ollut varaa Osalaan, vaikka hän tuskin olisi älyttömiä pyytänytkään. Haluaisin kyllä kuulla miehen aidon kannan Sportiin, ja haluaako ikinä OIKEASTI edes pelata täällä. Kukas tämä mahdollinen goodwill trade kaveri olisi @Warrior
 
En voi valitettavasti vastata vaikka haluaisinkin. Pakko tylysti vain todeta, että siellä se nimi on Kärppien nimilistoilla. En usko, että edes Vaasaan siirtyy, sillä Sportin talous tuskin kestää hänenkään palkkaansa. Jos ei sitten jotain trade- tai lainasysteemiä ole tulossa. Sanotaan nyt vaan, että joku lähtee ja juuri siitä syystä, että Osala tuli. Ei ole peliaikaa tarjolla. Toivottavasti toki joku kuvio löytyisi ja voisi teille tulla. Olisi varmasti molemminpuolinen hyöty.
 
Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport

Veikkaan että Lindsten tai Koblizek.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ymmärrän täysin Vaasalaisten reaktiot tuohon Osalan siirtoon, varsinkin kun on puhunut positiivisia asioita Sportista koko uran ajan. Tuntuu, että nykyään tuo seurauskollisuus on muuttunut siihen, että katsotaan missä seurassa on parhaat kaverit ja mahdollisuudet menestyä. Kärpät johtaa sarjaa, tuttu ja mukava valmentaja ja sitten päälle muutama tuttu kokenut pelaaja joukkueessa niin siinäpä ne syyt taitaa olla.
 
Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
@Warrior :in viestin jälkeen katsoin kuuden viimeisimmän Kärppäpelin kokoonpanot ja sen mukaan liipasimella olisi pelimäärän mukaan Humaloja, Koblizek tai Junnila. Seuraavassa korissa Pyörälä, Heponiemi tai Ikonen. En jaksa penkoa luokkaantumisia ym. mahdollisia kierrätysjuttuja, enkä tunne pelaajien statusta saati pelipaikkaa joukkueessa sen syvemmin. Esim. Leskinen on pelannut molempia laitoja sekä keskellä kokoonpanoilmoitusten mukaan.Tämä vaan ihan puhtaasti liiga.fi:n kautta katsottuna.
Ja jos jo vedetään suitsia, ettei Sportin rahat kuitenkaan riitä, niin olkoon.
 
Golffari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Jos katotaan tosiaan liigan tilastojen kautta pelattuja ottelumääriä yhteensä niin Sami Anttila ja Jyri Junnila erottautuu muista selkeästi. Anttila 8 ja Junnila 6 peliä. Lieneekö näitä sitten tarjottu tänne ?
 
Osvaldo

Molemmat pelaajat ovat myös olleet viikkokaupalla loukkaantuneena, joten pelimäärä on myös sen vuoksi vähäinen. Mahdollisia siirtyviä pelaajia toki ovat sillä kaikkien ollessa kunnossa taitavat taistella Kärppien vitosketun laiturin paikasta.
 
t.m.a.l

Jäsen
Suosikkijoukkue
SPORT
Kaikki puhuu Osalan isosta kotkasydämestä. Yritin etsiä netistä uutisia, joissa hän olisi tästä maininnut ja en löytänyt ensimmäistäkään. Siis haastattelua, jossa lupaa pelata Sportissa. Olen toki nolo etsimään, joten antakaa anteeksi. Onko siis väite jotain urbaanilegendaa vai onko oikeasti todennut näin? Kysyn, kun en tiedä. Antaa suurimpien myrskyjen hieman laantua.
Malttia, en ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon tämän kortin osalta. Vuodet vierivät nopeaan.

Boldaus oma, tässä nyt pyytämäsi ainakin yksi linkki Ilkan uutiseen 2016 KHL-mestari Oskar Osala myöntää, että paluu Sportiin on haaveena

Tuosta lopusta olen samaa mieltä ja antaa myrskyn nyt laantua ja nautitaan nyt matkasta hyvin pelaavan Sportin kanssa eikä myrkytetä ilmapiiriä case Osalalla. Kuka tietää olisiko vain sotkenut ryhmän dynamiikkaa moinen "stara" kesken kauden:)
 
Golffari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
No joo yleensä siellä jotakin loukkaantumisia on, jos ottelumäärä poikkeaa paljon muista. Ehkäpä Anttila/Junnila/(Ikonen) akselilta joku vois olla. Semmonen ihan mutufiilis on että Ikonen oli jossain puheissa tänne tarjolla vuos pari sitte? Ei halunnu tulla tänne?? Voi olla iha väärääkin tietoa, mutta muistelen et tämmöstä kuului kun tomekki oli vielä puikoissa.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Ymmärrän täysin Vaasalaisten reaktiot tuohon Osalan siirtoon, varsinkin kun on puhunut positiivisia asioita Sportista koko uran ajan. Tuntuu, että nykyään tuo seurauskollisuus on muuttunut siihen, että katsotaan missä seurassa on parhaat kaverit ja mahdollisuudet menestyä.

(1) Ymmärrän täysin miltä tämä siirto vaasalaisista tuntuu.

(2) Mutta Osala on vasta 30, monta hyvää pelivuotta jäljellä, vielä ei ole jäähdyttelyn aika. Osalalla on todennäköisesti annettavaa vielä paljon kasvattiseuralleen 10-20 vuoden aikajänteellä. Jos sitten ei satu jäämään vaikka Kärppien tai Magnitogorskin fysiikkavalmentajaksi.

Osala olisi saanut suoran sopimuksen mihin tahansa liigaan, mihin tahansa joukkueeseen NHL:ää lukuunottamatta (siis saanut sopimuksen kyllä NHL:äänkin, muttei yksisuuntaista). Suomeen tulemisen motivaationa on täytynyt olla joku aivan muu syy kuin raha. Joukkueen valintaan on täytynyt vaikuttaa joku aivan toinen syy kuin raha.

EDIT: Ohtamaan tuleminen Kärppiin oli kiinni jostain aivan muusta kuin rahasta. En pitäisi mahdottomana, että samat syyt jotka toivat Ohtamaan KHL-mestarin riveistä Kärppiin olisivat saman suuntaisia kuin ne, joiden Osala ajatteli antavan hänelle tässä vaiheessa uutta potkua uralleen jääkiekkoilijana.

@Warrior :in viestin jälkeen katsoin kuuden viimeisimmän Kärppäpelin kokoonpanot ja sen mukaan liipasimella olisi ... Humaloja, Koblizek tai Junnila ... Pyörälä, Heponiemi tai Ikonen.

Pyörälästä, Heponiemestä tai Humalojasta en usko Kärppien luopuvan millään. Koblizekin täytyy kyllä jossain vaiheessa parantaa, se on totta. Jos liipasimella joku on, niin varmaan näistä eniten Junnila.
 
Viimeksi muokattu:

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Millainen status Osalalla noin yleisesti on Vaasassa ja Sportin fanien keskuudessa? Äsken Telialla Osala nimettiin jo Sport-ikoniksi, mutta olikohan tuossa aavistus liioittelua mukana?
 
Perusvaasalainen, joka on pelannut liigassa 53 peliä tehoin 18+17=35p, mm. vuoden tulokas 07-08 Bluesin paidassa. AHL:ssä 248 peliä ja 72+67= 139p. KHL:ssä 442 ottelua teholukemin 101+102=203p, ja kaksi mestaruutta siellä. NHL:ääkin kolme ottelua, 14 peliä MM-Leijonissa ja vielä neljä peliä olympialaisissa viimeksi Koreassa.
Avoin ja helposti lähestyttävä upea urheilija, joka on korostanut kotiseutuaan ja Vaasan Sporttia monissa haastatteluissa. Urheilullinen kaveri, joka mm. nyppäsi ylös maasta Fredrik Smulterin opeilla kevyet 272,5 kg. Koetapa mennä siirtämään tätä lihaklönttiä, 193cm/110kg, maalin edestä sivummalle. Vaatii vahvan työnnön, jos toisenkin...
Linkki tuohon nostoon:

Oskar Osala 272,5kg/600lbs deadlift and me 27x190kg raw bench press

Eipä Vaasasta kovin montaa tämän tason kiekkoilijaa ole tullut, joten kyllä Oskar on jonkinasteinen ikoni täällä.
 
Tuima

Jäsen
Millainen status Osalalla noin yleisesti on Vaasassa ja Sportin fanien keskuudessa? Äsken Telialla Osala nimettiin jo Sport-ikoniksi, mutta olikohan tuossa aavistus liioittelua mukana?

Kyllä Osalaa voidaan jonkinmoisena ikonina ja esikuvana täällä pitää.
Yleensä vanhemmankin väen kanssa Sportista puhuessa esiin nousee nimet, Hjerpe, Brax, Seppo, Westerback ja Osala. Kovassa seurassa siis.
Osala on ollut ja on varmasti vieläkin vaasalaisen jääkiekon ylpeys ja kovin vientituote.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Eipä Vaasasta kovin montaa tämän tason kiekkoilijaa ole tullut, joten kyllä Oskar on jonkinasteinen ikoni täällä.
Kyllä Osalaa voidaan jonkinmoisena ikonina ja esikuvana täällä pitää.
Yleensä vanhemmankin väen kanssa Sportista puhuessa esiin nousee nimet, Hjerpe, Brax, Seppo, Westerback ja Osala. Kovassa seurassa siis.
Osala on ollut ja on varmasti vieläkin vaasalaisen jääkiekon ylpeys ja kovin vientituote.
Kiitos teille asiallisista vastauksista. Vähän jotain tuon suuntaista oletinkin, ja onhan Osala toki sen tason pelaaja että sitä statusta ei määritellä pelkissä edustuksen peleissä vaan kyse on muustakin.
 
teba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Bertrand saamassa monoa sibbestä, olisikohan hänellä kiinnostusta tulla vahvistamaan sportin jo entisestään kovaa hyökkäystä.. Bertrand-sutter-kiviranta.. Aiettä. Mutta mistä rahat??
 
Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Kärpissä Sport-taustaisista pelaajista ovat esiintyneet viime vuosina mm. Miika Koivisto, Veini Vehviläinen, Oskar Osala ja Otto Karvinen sekä Ville Leskinen.
 
Ylikovaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Palstan trolli ja Vaasan öyhöttäjät
Ilahdelta KalPa:ssa uroteko omaa kasvattajaseuraa vastaan. Hienoa nähdä näiltä vaasalaisilta uran parasta peliä.
 
Kapinalätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotkat, Tähdet, Saarelaiset ja Pantterit (UK+US)

BussiKUSKI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ennen Tomek Valtosta ja heti sen jälkeen
Enpä tätä tiedä voiko edes kutsua ex sporttilaiseksi, mutta onneksi on ex.

Tomek, on vaihtanut tyyliä Vaasassa joka päivä oli kuiten takuuvarmaa kuraa.. nyt on disniländiä (linkki
www.iltalehti.fi)
 
Harppuuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders/Kraken ja Doro Wierer
Olis hauska tietää harmittaako Osalaa edes ihan vähäsen, kun valitsi näätäpaidan (rahan)?
Toisaalta olis voinu sotkee tän jengin kemiat, no hauska mietiskellä ja jo oikein odottaa kun herra luistelee päädyn eteen.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Olis hauska tietää harmittaako Osalaa edes ihan vähäsen, kun valitsi näätäpaidan (rahan)?
Toisaalta olis voinu sotkee tän jengin kemiat, no hauska mietiskellä ja jo oikein odottaa kun herra luistelee päädyn eteen.
Jos tämän kauden Sport ei muka ollut oikea hetki paluulle niin en tiedä mikä sitten on. Eipä tuotakaan tosin tarvitse harmitella, kun kasassa on hienoin joukkue vuosiin ilman häntäkin.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös