HPK:n taloudellinen tilanne

  • 426 660
  • 1 558

Ralph

Jäsen
Ja joku Tapparavani tulee varmasti kertomaan, kuinka kaikki haluavat pelata juuri siellä ja ottavat vain kymmenesosan palkkaa eikä varmasti ole budjetin yli menty.
Tätä olin kanssa sanomassa, että kohta joku mouhijärveläinen tulee kertomaan, kuinka Tapparan todellinen pelaajabudjetti on 1,5 miljoonaa, mutta tuohon on laitettu muiden kiusaksi isompi lukema hämäykseksi.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Tämä löytyy Iltasanomien ennakosta, jossa Korpikoski listataan palkkatilastojen ykköseksi. Ja hän on noista mainitsemistani pelaajista ainoa, jonka kohdalla voisi käyttää "on tienannut jo miljoonia, nyt pelaa kotialennuksella" -selitystä. Mutta ei, hän on kaikista kovapalkkaisin.

Toivottavasti Kerholla vastaavasti nykyiset palkat on vähemmän kuin ilmoitettu budjetti, niin olisi varaa hommata vahvistuksia.
Jep, juuri näin.

Vaan kyllähän tilanne nyt viittaa siihen, että kausi aloitetaan - hyvin sujuneen valmistavan jakson jälkeen - nykyisellä joukkueella. Sentteriosastoa siis vahvistettaneen sen mukaan, miten nykyinen nelikko pelaa tai pelkää, samoin kuin sen perusteella, mikä on Viitaluoman kuntoutumisen tilanne. Ratkaisevaa lienee se, kauanko on aikaa ja varaa odotella, kuten taisitkin jossain ketjussa jo todeta.
 

Hamu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Katselin runkosarjan peliohjelmaa tarkemmin. Huomioni kiinnittyi siihen, että HPK kohtaa Kärpät ja HIFK:n kuusi kertaa. Mitenkähän juuri nämä kaksi joukkuetta valikoituivat vastustajiksi?

Taloudellisesti Kärpät ja HIFK varmaankin ovat hyviä, sillä ne houkuttelevat yleisöä. Toisaalta pisteet voivat olla tiukassa. Toivottavasti play offs -paikka ei kariudu näihin koviin vastustajiin.
 

Ralph

Jäsen
Katselin runkosarjan peliohjelmaa tarkemmin. Huomioni kiinnittyi siihen, että HPK kohtaa Kärpät ja HIFK:n kuusi kertaa. Mitenkähän juuri nämä kaksi joukkuetta valikoituivat vastustajiksi?
Vaikka Kärpät hassulta kuulostaakin, ne on kartan mukaan sopivimmat "minilohkoihin", jonka sisällä kohdataan joukkueet kuudesti, muut kahdesti. En nyt muista virallista nimeä näille. Sama oli jo viime kaudella ja sitä edellisellä.

HPK, HIFK, Kärpät - "eteläinen lohko" , jossa Kärpät, joka lentää sinne hetkessä. Toki lentääkö HPK Ouluun?
Lukko, Ässät, TPS - länsirannikko
KalPa, JYP, Jukurit - Savoa ja "järvisuomen derby"
KooKoo, SaiPa, Pelicans - kaakon kaksikko ja lähellä oleva Pelicans
Tappara, Ilves, Sport - Tampere + Sport, jolle ei ole muutakaan

Tietenkin HPK voisi olla Tapparan ja llveksen kanssa, mutta silloin Sportin pitäisi olla HIFK:n ja Kärppien kanssa, joka on huonommin perusteltu kuin nykyinen jako. Samoin HPK, HIFK ja Pelicans olisi vaihtoehto, mutta Kärpät ei sovellu KooKoon ja SaiPan seuraksi.

HPK vei keskenäiset pelit ja pisteet viime kaudella Kärppiä vastaan, joten ei valittamista.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Katselin runkosarjan peliohjelmaa tarkemmin. Huomioni kiinnittyi siihen, että HPK kohtaa Kärpät ja HIFK:n kuusi kertaa. Mitenkähän juuri nämä kaksi joukkuetta valikoituivat vastustajiksi?

Taloudellisesti Kärpät ja HIFK varmaankin ovat hyviä, sillä ne houkuttelevat yleisöä. Toisaalta pisteet voivat olla tiukassa.

Keinotekoinen viritelmähän tuo on, millä saadaan liigan ottelumäärä 60 otteluun per joukkue.

Mieluummin otan tähän teennäiseen lohkoon Kerhon kanssa nämä kaksi mielenkiintoista vastustajaa, kuin vaikka Sportin, joka nyt muuten taisi olla viime kaudella ainoa joukkue, miltä Kerho otti suhteessa enemmän pisteitä kuin Kärpiltä. Kärpiltähän saatiin tosiaan 11/18 pistettä ja rutkasti mieleenpainuvaa viihdettä. Stadilaisia vastaan ei puolestaan ihan niin hyvin mennyt, mutta sielläkin sattui ja tapahtui. Sport-peleistä ei muistu mieleen muuta kuin Tikan ruma taklaus Paajaseen ja 12/12 pistettä. Toki ihan nautinnollista, että Kerhokin on noin riivattu vastustaja jollekin.

Toivottavasti play offs -paikka ei kariudu näihin koviin vastustajiin.

Itse näen asian näin, että runkosarjassa pelataan 60 ottelua, joissa on tarjolla 180 pistettä. Jos ei noiden otteluiden aikana kyetä keräämään edes sääleihin riittävää pistemäärää, niin ongelma on kyllä oikeasti ollut jossain muualla kuin siinä, että meillä oli pari peliä enemmän kovia vastustajia vastaan.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Laitetaan nyt tänne vaikka tämä ei hyvä paikka olekkaan, kun en parempaakaan keksi.
Tässä vähän vinkkiä toimistolle mitä kaikkea sitä voikaan tehdä markkinointimielessä.
As Domino’s Expands Its Pothole Paving to All 50 States, Here’s How to Bring It to Your Town – Adweek
(linkki adweekkiin juttuun missä Dominos pizza ketju korjailee teitä USA:ssa "hyvää hyvyyttään".

Edit. ja jos joku nyt meinaa että minä tarkoitan että Kerhon pitäisi alkaa korjaamaan teitä, niin en tarkoita.
 
Viimeksi muokattu:

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Näistä palkoista taisi olla kesällä pohdintaa.

Tänään on julkaistu verotiedot:

Viitaluoma Ville-Veikko Johannes 148 039€
Lahti Janne Petteri 140 029€
Porseland Carl Mathias 135 289€
 
Suosikkijoukkue
HPK
Näistä palkoista taisi olla kesällä pohdintaa.

Tänään on julkaistu verotiedot:

Viitaluoma Ville-Veikko Johannes 148 039€
Lahti Janne Petteri 140 029€
Porseland Carl Mathias 135 289€

Palkat aikalailla sitä mitä uumoilin. Hyvin vapautuu noista kavereista euroja kun viimeisetkin hilut saadaan maksettua tämän kauden aikana.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Pennasen nimeä en äkkiseltään löytänyt verolistoilta. Luulisi, että Antin liksa ylittäisi tuon 100k. Jos ei, niin aika halvalla ovat miehen Kerhoon saaneet. Varmasti ensi vuodelle on suunnitteilla isompi palkankorotus.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Muistutetaas taas että verovuosi on eri asia kuin pelikausi. Eli Viitaluomalla tuossa on mukana Sportin maksamaa palkkaa käytännössä koko summa. Lahden summa sitten on kahdelta kaudelta puolet, mutta voi hyvinkin pitää kutinsa.
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Taloudellisesti ollaan ainakin hyvässä vauhdissa, jos katsotaan pelkästään budjetoitua yleisömäärää. Kolmannes kotipeleistä pelattu ja katsoja keskiarvo 3563 katsojaa/ottelu. Kun ennakkoon oli budjetoitu 3500.
Voisi kuvitella, että tuo keskiarvo tulee tuosta vielä nousemaan kunhan saadaan lunta maahan ja taistelu pleijarien kotiedusta tiivistyy.
 

Letang58

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
- Runkosarjan budjetoitu katsojakeskiarvo ylittyi noin 300:lla
- Puolivälierien lipputulot (onko budjetoitu?)
- NHL kasvattajakorvaukset (Vesalainen, Tuulola, Lindgren, Luukkonen, kai näistä edes osa näkyy tällä tilikaudella)
- Kehäraakkien (Porseland, Lahti, Viitaluoma) sopimusten rasitteista päästään tämän kauden jälkeen.
- Playoffsien tulonjaosta joko 18% tai 23%. Välieristä eteenpäin lipputuloja kertynee noin 2 miljoonaa yhteensä (6000 katsojaa, maks. 20 ottelua, noin 17 EUR / lippu alv 0%)

Perunoita siis pitäisi olla tuloillaan...
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
On kyllä kiva nähdä mitä jää viivan alle, koska ei Tavi, Kanninen ja Lucenius ihan hirveitä varmaan maksa ja lähtihän tuossa Kainulainen toiseen suuntaan.

Olisko jopa 500 k lähempänä plussaa.
 

Gibraltar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kerho mittarit olleet vihreällä joulukuusta asti. Budjetti tehdään aina runkosarjaan. Kaikki sen jälkeen on plussaa. Kaiken järjen mukaan tulos on historian paras tai parhaita.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Tässähän on vaarana kohta jäädä se Spengler Cup väliin, kun CHL kutsuu. Sitä en tiedä onko se tämän ketjun vai negatiivisuusketjun kamaa.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Jos en ihan väärin muista, niin Toivanen sanoi viime yhtiökokouksessa että yksi playoff peli olisi noin 100ke tuloa. Budjetti pitäisi olla tehty runkosarjan mukaan ja joulukuun omistajakirjeen mukaisesti oltiin silloin jo reippaasti vihreällä. Toki varmaan on jotain lisäkuluja tullut ainakin Tavin ja Kannisen muodossa ja jotakin huhua on korvanappiini tullut, että Kerhon pelaajabudjetti on kyllä oikeasti ollut lähempänä 2,0m kuin ilmoitettua 1,75m. Joka tapauksessa uskoisin että ihan asiallinen tulos pitäisi tulla.
 

H P K

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllähän kuluja tulee jonkun verran lisää nyt myös lentelystä tonne pohjoiseen ja mahdollisista menestys bonuksista. Nämä kompensoituu kyllä näillä finaalisarjan tuloilla. Onhan se aika paljon mukavampi miettiä kuinka paljon tulee plussaa tai pelätä miten paljon pienentyy pelaajabudjetti kun perunasäkin pohja on puhki.
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Siellä on ilmeisesti sekä Larmi että Turunen tehneet NHL-sopimukset. Näistähän ropisee taas mukavasti korvauksia laarin pohjalle. Saadaan kylvettyä uutta siementä vakoon ja toivottavasti niistä kasvaa oikein makoisia mukuloita.
 

Letang58

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tilikauden lopullista tulosta odotellessa. 23% playoffsien tulonjaosta, välieristä eteenpäin katsojia peleissä hieman yli 118 000. Kuulemma kahden NHL-sopimuksen kasvattajakorvaukset näkyy päättyvällä tilikaudella. Paljonko sitten finaalisarja ja mestaruus verottaa kaikkine juhline ja bonuksineen (+ mm. lentäminen Ouluun, ainakin viimeinen reissu tehtiin kahdella charter-koneella).

Pakosti sieltä on jonkin verran plussaa tulossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös