TPS 2018–2019 – runkosarjan 1. kvartaalin seurantaa

  • 13 293
  • 43

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jotain tarttis tehdä joo, ehkä Palveen ja Filppulan paikkaa vois vaihtaa. Aika vähissä on kuitenkin vaihtoehdot. Kuru, Väyrynen, Pajuniemi jne. ei ole esittänyt mitään sellaista, jolla voisi perustella paikkaa TOP6:ssa.

Suoranta-Palve-Kakko vois olla kokeilun arvoinen. Björkstrand-Filppula-Budish sitten kakkoseen. Tässä mallissa Wirtanen olisi kolmosessa, mutta hänelle ei oikein laitureita löytyisi. Ehkä Väyrynen ja Nurmi tai Pajuniemi?

Siiki, Kuru ja Karvonen oma top3 ei käyttöä -listalla. Kaksi jälkimmäistä sentään alivoimalle ihan toimivia.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tänään olisi maukas paikka ottaa pelinsä kanssa sekoilevalta keskisuomalaisesta Merikivi-lätkältä 3 pinnaa, jotta oululaiset eivät karkaa turhan kauas piikkipaikkansa kanssa sarjataulukossa.

Ennakkoon kaikki näyttää hyvältä, jopa liiankin hyvältä. Voitto alla aina meille niin vaikeasta Pelicansista edellisiltana, lauantai ja kotimatsi unohtamatta, että kärkijätkämme ovat taas liekeissä....

Viime vuosien kotimatsien JYP-farssit eivät ole unohtuneet, mutta tänään ne voitaisiin kuitata, sillä JYP:in luokkakokous'09 - papat Eki mukaan lukien ovat olleet varjojen mailla, toivottavasti tänäänkin. Peruuttelemaan ei lähdetä, ei metriäkään tilaa vieraille ylimääräistä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Hieno kuuden pinnan viikko vaikka oli päällä noita CHL-matkarasituksia ja vastaavaa. Peli ei ole yhtä näyttävää kuin alkukaudella, mutta nyt pisteet ratkaisevat, kun pelataan kuormituksellisesti aika tuhteja viikkoja. Mutta ei se tästä helpotu. Ensi viikolla suht kovakuntoinen Ilves Hakametsässä ja sitten HIFK kotona. Tuosta ehkä "kärsii" sen yhden pistemenetyksen ottaa, mutta 0/6 olisi taas pettymys.

Mielenkiintoisia aikoja elellään, mutta hyvältä ihan näyttää.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joko ensi viikolla saataisiin Suoranta takaisin kaukaloon? Hyökkäyksessä tarvittaisiin tehoja enemmän tuolta kolmosesta ja nelosesta mikäli Kärppien tahdissa halutaan pysyä. Puolustus ja erityisesti maalivahdit on ollut todella hyviä. Eikä hyökkäyskään tietenkään huono ole ollut, mutta siellä mielestäni eniten parantamisen varaa. Toivottavasti Kakolle ei tule pitkää huilia peukalon takia.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
TPS pelaa kahdessatoista päivässä kuusi ottelua!
- - -
Tahti on melkein kuin pudotuspeleissä. Pystyisikö Kalle Kaskinen jopa "myymään" tämän pudotuspeliajatuksen joukkueelle? Jokaista matsia lähdetään tietysti voittamaan, mutta seuraavista kuudesta ottelusta tulee ottaa se neljä voittoa - joko varsinaisella tai jatkoilla.
- - -
Noista neljästä seuraavasta SM-liigamatsista mä olisin tyytyväinen jopa "vain" seitsemään pisteeseen (1,75ppo).
- - -
37 päivää - 14 ottelua - 28 pistettä - 2,00ppo = erinomainen tulos lauantaina 20.10.2018
- - -
Joka tapauksessa ennustan jo tässä vaiheessa, että seuraavien kahden viikon aikana Kaskiselle kenkää ja Vitutusketjut pysyvät ylhäällä.
Kvartaalin härkäviikkojen kuudesta matsista tuli sitten se neljä voittoa - kolme varsinaisella peliajalla, yksi jatkoilla ja kaksi kertaa tuli turpaan. Paljoa enempää ei olisi voinut joukkueelta toivoa. Tietysti sen merkityksettömän MSK-kotivoiton voisi vaihtaa koska tahansa TAP-kotivoittoon, mutta hyvä näinkin.

Neljä voittoa kahdessatoista päivässä kuudesta ottelusta - sehän vastaa täysin yhtä pudotuspelikierrosta. Tyylillä ei ole niinkään väliä, vaan vain ja ainoastaan voitot ratkaisevat. Näistä neljästä SM-liigamatsista TPS:n saldo on siis 2-1-0-1. Maalierokin on 9-6 - varsinaisilla peliajoilla 8-6. Ainoastaan yksi TPS:n osuma syntyi tyhjään verkkoon. Neljä ylivoimamaalia, kaksi 5vs5-maalia, yksi siirretyn rangaistuksen aikana, yksi tyhjiin ja yksi jatkoaikamaali. Vastaavasti vastustaja rokotti meitä kolme kertaa 5vs5-pelissä, kahdesti ylivoimalla ja kerran ilman maalivahtia. Erityisen positiivisena merkkinä pidän sitä, että erikoistilanteet toimivat. Ylivoimatilastoissa TPS pitää kärkisijaa sekä alivoimatilastoissa kakkostilaa.

Pisteitä edellisestä neljästä SM-liigaottelusta kertyi kahdeksan (2,00ppo). Olisin ollut vähempäänkin tyytyväinen, mutta hyvä näin. Edelleen neljäntoista kierroksen jälkeen kaksi joukkuetta painaa sarjataulukossa >2,00ppo-tahdilla - ykkössijaa pitää Oulun Kärpät (14ott 10-2-1-1 35pts 2,50ppo) ja kakkosena on TPS (14ott 7-3-2-2 29pts 2,07ppo). Jokainen varmasti ymmärtänee sen, että Kärpät ei tule samaa tahtia painamaan koko pitkää runkosarjaa. Samaten se on ainakin ennenkuulumatonta, että kaksi joukkuetta rynnisi läpi runkosarjan >2,00ppo-tahdilla - eli kaksi joukkuetta saisi kasaan 120+ pistettä. Notkahduksia tulee jokaiselle joukkueelle ennemmin tai myöhemmin. Itse odottelin hieman pelonsekaisin tuntein, että olisiko se TPS:n notkahdus tullut näiden härkäviikkojen aikana. Ei tullut!

37 päivää - 14 ottelua - 29 pistettä - 2,07ppo = parempi suoritus kuin uskalsin pari viikkoa sitten toivoa

Vitutusketju sieltä nostettiin etusivulle heti TAP-tappion jälkimainingeissa, mutta ainakaan toistaiseksi Kaskiselle kenkää -ketju ei ole noussut. Kauden tähän astista kokonaiskuvaa ajatellen molemmat ketjut saisivatkin pysyä poissa TPS-osion etusivulta.

Ensimmäistä kvartaalia on jäljellä vielä viisi ottelua - kaksi kotona ja kolme vieraissa. Turkuun saapuvat HIFK ja Rauman Lukko. Vastaavasti TPS vierailee kahdesti Hakametsässä (ILV ja TAP) sekä kerran Lappeenrannassa (SAI). Lieneekö ilmassa edelleenkin korpivaelluksen jälkimaininkeja, mutta kovin suurta pistesaalista noista matseista ei uskalla odottaa?

To 25.10.2018 - 18:30 - ILV - TPS
La 27.10.2018 - 19:30 - TPS - IFK
Ti 30.10.2018 - 18:30 - TAP - TPS
To 01.11.2018 - 18:30 - SAI - TPS
La 03.11.2018 - 17:00 - TPS - LUK


Jotain tuolla Ilveksen leirissä ollaan tehty oikein - ei joukkue sattumalta keiku sarjataulukossa sijalla neljä. Toisaalta Ilveksellä on ollut tähän mennessä kohtuullisen helppo sarjaohjelma. Kolmisen viikkoa sitten Hakametsässä IFK kaatui numeroin 3-0, mutta muuten pisteitä on tullut pääsääntöisesti sarjan tyvipään joukkueilta. Viikon päästä lauantaina Turkuhalliin tuleekin vieraaksi juuri Helsingin IFK. Matsilla on hieman eksoottisempi alkamisaika (19:30), joten mahtaako kyseessä olla joku "äijämatsi" tms. TPS, lauantaimatsi, runsas yleisö ja nimekäs vastustaja ei perinteisesti lupaa kovinkaan hyvää TPS:n pistepussille, mutta toivotaan parasta. Kvartaalin viimeisellä viikolla edessä on kaksi pahaa vierasmatsia - ensin tiistaina kohdataan Tampereen Hakametsässä Tappara ja torstaina matkataan Lappeenrannan Kisapuistoon SaiPa:n vieraaksi. Vähintään irtopisteitä näistä olisi kummastakin raavittava kasaan. Kvartaalin päättää lauantain kotiottelu Lukkoa vastaan. Ennakkoon ajateltuna tämä on viidestä viimeisestä ottelusta se helpoin.

Näistä viidestä matsista pitäisi saada vähintään kuusi pistettä (1,20ppo), että ensimmäisellä kvartaalilla päästäisiin asettamaani kovaan tulostavoitteeseen (19ott 35pts 1,85ppo). Vähimmäistavoitehan (32pts) saavutetaan jo kolmella pisteellä (0,60ppo). Tasaisen pistekertymän mukaanhan sen pitäisi riittää keväällä vähintään siihen kuudenteen sijaan. Luonnollisesti nälkä on jo nyt kasvanut syödessä. Kymmenenkään pistettä näistä jäljelläolevista viidestä ottelusta ei ole mahdottomuus. Se tarkoittaa vain Ilveksestä ja Lukosta napattuja tyylipuhtaita voittoja sekä tasaisia vääntöjä keskimmäisissä kolmessa ottelussa.

Todellinen pistekertymä näistä viidestä matsista lienee jossain 6-10 pisteen välissä - ehkäpä juuri tasan puolivälistä eli kahdeksan. Veikkaukseni onkin, että TPS päättää ensimmäisen kvartaalin sijalla kaksi ja pisteitä on kertynyt 37 (1,95ppo).

51 päivää - 19 ottelua - 37 pistettä - 1,95ppo = erinomainen tulos lauantaina 03.11.2018
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Jotain tuolla Ilveksen leirissä ollaan tehty oikein - ei joukkue sattumalta keiku sarjataulukossa sijalla neljä. Toisaalta Ilveksellä on ollut tähän mennessä kohtuullisen helppo sarjaohjelma. Kolmisen viikkoa sitten Hakametsässä IFK kaatui numeroin 3-0, mutta muuten pisteitä on tullut pääsääntöisesti sarjan tyvipään joukkueilta. Viikon päästä lauantaina Turkuhalliin tuleekin vieraaksi juuri Helsingin IFK. Matsilla on hieman eksoottisempi alkamisaika (19:30), joten mahtaako kyseessä olla joku "äijämatsi" tms. TPS, lauantaimatsi, runsas yleisö ja nimekäs vastustaja ei perinteisesti lupaa kovinkaan hyvää TPS:n pistepussille, mutta toivotaan parasta. Kvartaalin viimeisellä viikolla edessä on kaksi pahaa vierasmatsia - ensin tiistaina kohdataan Tampereen Hakametsässä Tappara ja torstaina matkataan Lappeenrannan Kisapuistoon SaiPa:n vieraaksi. Vähintään irtopisteitä näistä olisi kummastakin raavittava kasaan. Kvartaalin päättää lauantain kotiottelu Lukkoa vastaan. Ennakkoon ajateltuna tämä on viidestä viimeisestä ottelusta se helpoin.

Kuten toisessa ketjussa mainittiin niin tosiaan klo 15 taisi alkaa TPS-HJK, joten mahdollistettu mahdollisimman monen pääsevän molempiin peleihin näin halutessaan.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Ihan kohtalaisesti tässä pyyhkii. Omien laskujen mukaan 5 hyökkääjää on yli 0.5 tahdissa ja sieltä tosiaan vielä Suoranta ja Korppari sivussa. Viime kauden kärjen lähtijät on siis tähän asti paikattu oikein hyvin. Se kakkossektori oikeastaan on ainut mikä ei nyt toimi. Pajuniemi, Nurmi, Kuru, Virtanen, Siiki, Nieminen ja Väyrynen ei pysty nyt oikein tukemaan.

Peli kulkee ja molarit on iskussa ei tässä hätää, mutta Suorannan tultua pitää kentät saada sellaiseen malliin että myös kolmoselta saadaan sitä tukea. Jossain vaiheessa alkaa kärjellä sakata ja viimeistään keväällä tarvitaan esim sitä Pajuniemeä mitä viime keväänä nähtiin. Pajuniemi hyvänä laukojana olisi toisella yyveelläkin kokeilemisen arvoinen. YV on muutenkin junnannut enemmän yhden kentän varassa viime aikoina, toivottavasti tähän saadaan muutosta, sillä hyviä miehiä sinne kakkoseenkin riittää.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voitolla Ilveksestä oltaisiin enää kolmen pisteen päässä sarjakärki Kärpistä. Kerrankin voi olla iloinen Tapparan voitosta! Olisihan se hyvä kuroa jo nyt tuota etumatkaa kiinni, jotta pystyttäisiin tasapäisesti taistelemaan runkosarjan voitosta. Ilves on ollut kyllä kovassa vireessä, mutta kolme pistettä tuosta ottelusta maistuisi. Viikon toisessa matsissa sitten HIFK, täysi tupa kotihallissa ja lauantai-ilta, niin yksikin piste riittäisi.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Yhä ollaan "aikataulussa" kvartaalin pistetavoitteiden suhteen. Tänään hieno sauma laittaa syksyn kovimmassa kotipelissä HIFK nippuun ja kiilata Kärppien tuntumaan taulukossa, jos sattuisivat häviämään. HIFK:ta vastaan ei yhden erän myllytys ja kahden erän epäorganisoitu neppailu riitä, vaan parasta tulee lyödä tänään tiskiin jos voitolle halutaan.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kvartaali takana ja sarjataulukon toinen sija tukevasti hallussa. Ei huono avauskvartaali siis. Sikäli kuitenkin kaksijakoinen, että vieraspeleissä tulokset ovat olleet huikean hyviä, mutta kotihallissa peli on ollut suurelta osin suoraan sanottuna täyttä paskaa. Ensimmäisen kvartaalin jälkeen TPS on yhdessä sarjajumbo Ässien kanssa vähiten kotiotteluissa maaleja tehnyt joukkue. Kun otetaan lisäksi huomioon, että 21 kotona tehdystä maalista 11 syntyi kahdessa ottelussa (KooKoo ja HIFK, jotka nekään eivät olleet pelillisesti kuin enintään keskinkertaisia esityksiä), voidaan laskea, että lopuissa seitsemässä kotiottelussa on tehty yhteensä kymmenen maalia! Se on jo aivan käsittämättömän huono tulos. Vieraissa loistavasti toiminut ylivoimakin on kotijäällä ollut pääsääntöisesti onnetonta räpellystä.

Pelillisesti TPS on esittänyt välillä hidastempoista säästelykiekkoa, mutta näyttänyt välillä väläyksittäin, että osataan pitää vauhtiakin. Molemmilla tyyleillä on kyetty saavuttamaan hyviä tuloksia - vieraissa. Jotenkin näyttää kuin vieraspeleihin lähdettäisiin nöyremmällä asenteella ja toisaalta sarjatilanteesta johtuen sillä tavalla vapautuneen oloisesti, ettei jokaista ottelua ole pakko voittaa. Nöyrä peli ja voittamisen pakon puuttumisesta kumpuava vapautuneisuus näyttäisi johtavan voittavaan kiekkoon. Kotiotteluiden ongelmat tuntuisivat siis ennemmin henkisen puolen jutuilta. Kotiottelut näyttävät olevan joukkueelle tuollaista pakkopullaa; pelejä, jotka pitäisi voittaa, mutta tekemiseen ei löydy minkäänlaista nöyryyttä tai rentoutta eikä punaista lankaa. Kuvaavaa on, että 0-1-kotitappio Tapparaa vastaan on ollut pelillisesti kotiotteluiden parhaimmistoa. Yhdestäkään kotiottelusta ei ole tällä kaudella vielä jäänyt fiilistä, että pelasipa TPS hyvän pelin. Ehkä seuraavalla kvartaalilla helpottaa, kun seuraava lauantain kotiottelu on vasta tammikuun puolivälin jälkeen. Nyt kun oli oikein lauantaikotipelien kimara pääosin yleisöä kiinnostavin vastustajin niin olisi vain ollut erinomainen tilaisuus markkinoida joukkuetta yleisölle.

Sarjataulukossa erot tehdään yleensä siinä kuka osaa voittaa myös vieraissa, joten sikäli se on parempi näin päin, että vieraissa kulkee, mutta kotona ei. Esimerkiksi Suikkasen saadessa potkut tässä marraskuun maaottelutauolla oli TPS kerännyt sillä kaudella siihen mennessä vierasotteluista yhden pisteen, mutta voittanut kymmenestä kotiottelusta suoraan varsinaisella peliajalla kahdeksan. Silloin asenne olikin kotona kohdallaan, koska ei oltu niin hyviä, että olisi vieraissa oikein pärjätty. Kuitenkin alkaa tämä kotona rämpiminen olla jo vähän huolestuttavaa, koska viime kaudella oli täsmälleen sama juttu, että kotona oltiin aika huonoja ja pudotuspeleissäkin hävittiin neljä viimeisintä kotiottelua. Helposti kun voisi kuvitella, että pudotuspeleissä löytyisi riittävä lataus ihan itsestään joka otteluun. Ennakkosuosikin asemassa ja voittopaineiden alla tämä joukkue ei siis näköjään vielä osaa pelata. Pudotuspelejä ajatellen tuo on sikäli huolestuttavaa, että pudotuspeleissä voittamisen paine on kova ja runkosarjassa tämä joukkue ei tule todellista voittamisen painetta kohtaamaan, kun seilataan turvallisesti lähellä sarjataulukon kärkeä.

Suurimpana erona viime kauteen on ehkä ollut koko joukkueen puolustuspelin tiivistyminen, minkä johdosta pisteistä on voitu taistella huonompinakin iltoina, kun oma pää on yleensä pitänyt. Yleisesti ottaen on puhuttu, että maalimäärät ovat SM-liigassa lisääntyneet ja peli muuttunut hyökkäysvoittoisemmaksi, mutta sarjataulukon kärjestä löytyvät kuitenkin isolla erolla muihin joukkueisiin kaksi vähämaalisimpia otteluita pelannutta joukkuetta. Eli menestys on edelleen tullut puolustus edellä.
 
Viimeksi muokattu:

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Sphinxiltä erittäin hyviä nostoja 1. kvartaalilta. Myönteisen puolella mennään isosti, mutta juurikin puutteelliset kotipelien otteet ovat kummallisia siitäkin huolimatta, että voittoja sieltäkin toki on tullut. Nytkin tällä viikolla pelattiin varmaan kauden vahvin 60 min (Tappara - peli tiistaina) ja ponnettomin esitys (eilinen Lukko-matsi) eli vaihtelua on yhä turhan paljon otteissa. Torstain SaiPa - matsi oli jotain siltä väliltä.

Pitää muistaa, että loukkaantumiset ovat jälleen koetelleet joukkuetta ja kvartaalin isoja hienoja asioita onkin se, että tällaiset Olli Kaskiset ovat nousseet tuntemattomista vastuunkantajiksi. Nytkin Kakko ja Suoranta, kun saadaan takaisin, niin tulivoimaa tulee joka sektorille lisää vaikka Wirtanen poistuu samalla ovenavauksella muualle. Ei malta olla mainitsematta hyvin onnistunutta maalivahtipeliä, joka on kannatellut meitä heikkoina hetkinä ja joka on tuonut luottamuksen koko puolustuspeliin. Myös tuo pelin jäädytys on ollut parempaa kuin viime kausina ja nyt kaikki ovat samalla sivulla sen suhteen.

Aika lailla tässä mentiin tulosyksiköiden varassa ja toivoa sopii, että tahti pysyy samana, jos alaketjuista ei apuja tule. Palve ainakin on kantannut pahasti viimeisimmissä peleissä, joten toivottavasti ei olla menty punaisen puolelle rasituksen suhteen, nytkin hän menee eht:lle, kun lepo olisi ollut parempi valinta. Viime aikoina onneksi pientä tukea on alkanut alemmista ketjuista tulla maalintekoon, joten hyvä vain jos tuo jakaantuu mitä pidemmälle kausi etenee.

Nyt toiselle kvartaalille lähdetään pitämään ainakin kakkospaikasta kiinni ja pitämään tuo noin 10 pinnan ero kerhoon. Se ei ole mikään mahdottomuus niin kuin ei sekään, että ei pystyttäisi Kärppiä tavoittamaan. Teemaksi voisi ottaa parantuneen kotipelaamisen sekä edelleen hyvin toimineen viisikkopelin säilyttämisen. Onnistunut maalivahtipeli on myös menestymisen tae seuraavillakin kvartaalille.

Nyt pitää toivoa terveyttä koko remmille sekä tahtoa voittaa edelleen pelejä. Mukavoituminen alkaa näkyä sarjataulukossa heti.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Palve ainakin on kantannut pahasti viimeisimmissä peleissä, joten toivottavasti ei olla menty punaisen puolelle rasituksen suhteen, nytkin hän menee eht:lle, kun lepo olisi ollut parempi valinta.

Toivotaan, että Palve saa uutta virtaa ja ei pelaa kaikkia pelejä kun äijiä on viiteen kenttään maajoukkueessa. Eilinen Lukko-ottelu oli jälleen kerran varoitus siitä, mitä saattaa olla pleijareissa luvassa. Vastustaja paineistaa aktiivisesti eikä omilla ole pelivirettä, niin kotietu on syöty heti.

Juuri nyt joukkueessa ei pitäisi olla minkäänlaista paniikkia kun odotuksiin nähden todella yllätyksellinen kakkossija alkukauden osalta on plakkarissa. En olisi uskonut näin hienoon menestykseen ennen kauden alkua. Mielestäni TPS:n pitäisi nyt yrittää kehittää peliään rohkeammaksi, kun painetta pakkovoittojen ottamiseen ei ole. Rohkeallakin pelillä ollaan menestytty syksyllä.

Haukelandin loukki on erittäin ikävä, sillä Tirronen joutunee nyt urakoimaan kaikki ottelut. Anttila tuskin vielä on Liigatasoa? Yksi alkumenestyksen kulmakivistä on ollut maalivahtipeli, sillä eilistä biljardimaalia lukuunottamatta kovin helppoja ei ole uponnut. Jos Tirronen loukkaa, ollaan ehkä kusessa. Tuntuu, että joukkuekin aidosti luottaa molempiin veskareihin. Ehkä Tirrosen moka jotenkin oli sidoksissa siihen, että ensimmäinen kolmen ottelun viikko (oliko?) ja hieman herpaantui?

Täytyy sanoa, etten ymmärrä Kaskisen kommentteja siitä, että oli tyytyväinen. Miten voi olla tyytyväinen kauden paskimpaan peliin? Olihan hän kyllä viime keväänäkin sitä mieltä, että hyvin ollaan pelattu ja tappioita joskus tulee. Tuli väärään paikkaan.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Täytyy sanoa, etten ymmärrä Kaskisen kommentteja siitä, että oli tyytyväinen. Miten voi olla tyytyväinen kauden paskimpaan peliin? Olihan hän kyllä viime keväänäkin sitä mieltä, että hyvin ollaan pelattu ja tappioita joskus tulee. Tuli väärään paikkaan.

Jälleen tuttua maajoukkuejargonia. Lauri Marjamäkikin oli tyytyväinen kaikkeen. Voittoja tuli rajusti enemmän kuin tappioita. Maalipaikoissa olimme maailmanmestareita. Hävittiin harmillisesti vaan väärät pelit.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Ykköskvartaali meni kaikkia odotuksiani paremmin. Kvartaalin viimeisen pelin ulospuhallus oli pieni kauneusvirhe, mutta muuten jakso sujui Tepsiltä erinomaisesti. Sen näyttää sarjataulukkokin, kun runkosarjaa on suunnilleen kolmannes pelattuna: 41 pistettä, 9-10 pistettä kaulaa takana tuleviin, ja sarjakärkikin vielä tavoitettavissa.

Ehkä odotuksiin nähden positiivisimmin yllätti ja samalla parhaiten onnistui maalivahtiosasto. Sekä Tirronen että Haukeland pelasivat jatkuvasti hyvin, ja osoittivat, että maalivahtipeliin ei Tepsi tänä vuonna kaadu. TPS on päästänyt toiseksi vähiten maaleja, mikä lupaa myös puolustuksen osalta hyvää, jo ensi kevättä ajatellen.

Mukavaa on myös se, että mitään suuria huolenaiheita ei ole nyt mielessä. TPS:n peli on ollut hyvää monista kärkipelaajien loukkaantumisista huolimatta, ja tuntuu siltä, että TPS on viime kautta leveämpien hartioiden varassa. Jos yllättäviä ikävyyksiä ei satu, mihin en usko, uskaltaa veikata että TPS aloittaa tänäkin vuonna pudotuspelien avauskierroksen kotiedulla.

Muista joukkueista: Kärppien meno on sen verran vakuuttavaa että isoja ihmeitä pitiäsi tapahtua jos oululaisjoukkue ei runkosarjaa (ja mestaruutta) veisi. Sen sijaan monen muun kärkeen ajatellun joukkueen peli on ailahdellut yllättävän paljon. HIFK kärsii loukkaantumisista ja Tappara surkeasta kauden alusta, mutta molemmat noussevat sarjataulukossa kevättä kohden.

Sarjataulukkoennustelen kärkinelikon lopulliseksi runkosarjajärjestykseksi Kärpät, TPS, Tappara, HIFK.
 

agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Muista joukkueista: Kärppien meno on sen verran vakuuttavaa että isoja ihmeitä pitiäsi tapahtua jos oululaisjoukkue ei runkosarjaa (ja mestaruutta) veisi. Sen sijaan monen muun kärkeen ajatellun joukkueen peli on ailahdellut yllättävän paljon. HIFK kärsii loukkaantumisista ja Tappara surkeasta kauden alusta, mutta molemmat noussevat sarjataulukossa kevättä kohden.

Sarjataulukkoennustelen kärkinelikon lopulliseksi runkosarjajärjestykseksi Kärpät, TPS, Tappara, HIFK.

Nousee aina niskakarvat pystyyn, kun joku kirjoittaa mestaruudesta marraskuussa. Finaalitkin pelataan paras seitsemästä ja sielläkin voi valmiiksi leivottu mestari Kärpät vielä kyykätä. Jos siis edes finaalissa pelaa.

On nähty useasti, että alkukauden hyvin pelannut joukkue sakkaa kauden pimeimmillä hetkillä tammi-helmikuussa vielä pahasti. Maaliskuussa voidaan ekojen pleijarikierrosten jälkeen arvuutella mestareita, mutta katsotaan nyt sinne kevääseen ensin. Eikä aleta Laitataklaus -tyylisesti puhumaan mestaruusjunasta - varsinkaan kun piste-ero kärjessä ei ole kuin yhdeksän pistettä...

(edit: lisätty piste-ero kun Liigan sivut olivat hetken down)
 
Viimeksi muokattu:

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Näistä viidestä matsista pitäisi saada vähintään kuusi pistettä (1,20ppo), että ensimmäisellä kvartaalilla päästäisiin asettamaani kovaan tulostavoitteeseen (19ott 35pts 1,85ppo). Vähimmäistavoitehan (32pts) saavutetaan jo kolmella pisteellä (0,60ppo). Tasaisen pistekertymän mukaanhan sen pitäisi riittää keväällä vähintään siihen kuudenteen sijaan. Luonnollisesti nälkä on jo nyt kasvanut syödessä. Kymmenenkään pistettä näistä jäljelläolevista viidestä ottelusta ei ole mahdottomuus. Se tarkoittaa vain Ilveksestä ja Lukosta napattuja tyylipuhtaita voittoja sekä tasaisia vääntöjä keskimmäisissä kolmessa ottelussa.

Todellinen pistekertymä näistä viidestä matsista lienee jossain 6-10 pisteen välissä - ehkäpä juuri tasan puolivälistä eli kahdeksan. Veikkaukseni onkin, että TPS päättää ensimmäisen kvartaalin sijalla kaksi ja pisteitä on kertynyt 37 (1,95ppo).

51 päivää - 19 ottelua - 37 pistettä - 1,95ppo = erinomainen tulos lauantaina 03.11.2018
51 päivää - 19 ottelua - 41 pistettä - 2,16ppo = erinomaista parempi tulos ja sarjan vankka kakkossija

Ensimmäisen kvartaalin viidestä viimeisestä ottelusta tuli yhteensä 12 pistettä - 2,40ppo. Se on enemmän kuin uskalsin toivoa willeimmissäkään unelmissani. ILV, SAI ja TAP kaatuivat kotikaukaloissaan. Iso, paha IFK:kin teki turhan matkan Turkuun. Todellinen kauneusvirhe tuli kuitenkin kvartaalin viimeisessä ottelussa - lauantaimatsi ja kotikaukalossa vastassa Rauman Lukko => hävitään tekemättä maaliakaan. Ennakkoon kaavailin kyseisen LUK-matsin olevan "ne helpoimmat" kolme pistettä. Kuinka väärässä olinkaan!

Hyvistä tuloksista huolimatta huolestuttaviakin piirteitä on ilmassa. Ilvestä johdettiin jo ensimmäisessä erässä 4-0, mutta niin vain Tupsukorvat väänsivät ottelun tiukaksi ja tekivät kolme seuraavaa maalia. Lappeenrannassa oltiin melkein pari erää kusessa ja tappiolla. Ratkaisijoita löytyi duunariosastolta, kun ensin Oskari Siiki tasoitti ottelun toisen erän loppupuolella, ja Teemu Väyrynen laukoi onnekkaan voittomaalin vajaat viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Lukko-matsi oli - kuten todettua - täydellinen ohipeli. Kvartaalin viidestä viimeisestä ottelusta ehjimmät suoritukset nähtiin IFK- (koti) ja TAP-matseissa (vieras).

Ylivoima:
Mielestäni Palloseuran ylivoimassa on erittäin huolestuttavia piirteitä ilmassa. Ensimmäisen kvartaalin jälkeenhän TPS johtaa ylivoimaisesti ylivoimatilastoja (25,00%). Tästä huolimatta kvartaalin viisi viimeistä ottelua eivät tuottaneet pahemmin riemunkiljahduksia.

TPS-LUK - viisi ylivoimamahdollisuutta (09min44sec) - ei maalia
SAI-TPS - kaksi ylivoimamahdollisuutta (04min00sec) - ei maalia
TAP-TPS - kaksi ylivoimamahdollisuutta (02min21sec) - yksi maali
TPS-IFK - kaksi ylivoimamahdollisuutta (02min20sec) - yksi maali
ILV-TPS - yksi ylivoimamahdollisuus (00min43sec) - yksi maali

Trendi on mielestäni erittäin huolestuttava. ILV-matsissa homma vielä toimi => ylivoimalla kiekko häkkiin. IFK-matsissa kakkos-yv (Patrick Bjorkstrand) räppäsi kiekon pussiin. TAP-matsin ensimmäisessä erässä väännettiin täydet kaksi minuuttia 5vs3 => ei maalia!!! Kolmannessa erässä yhden miehen ylivoimalla tarvittiin vain 21sec ja kiekko oli repussa. Tosin ottelu oli tässä vaiheessa käytännössä jo ratkennut toisen erän neljään 5vs5-maaliin. SAI-matsissa toisen erän ensimmäisellä puoliskolla kaksi täyttä kahden minuutin yritystä => ei maalia. Kvartaalin päättäneessä LUK-matsissa viisi (!!!) ylivoimamahdollisuutta => ei maalia. Ensimmäinen tilaisuus tuli ottelun alkuminuuteilla tilanteen ollessa vielä 0-0. Toinen tilaisuus tuli ottelun puolivälissä, kun taululla oli jo numerot 0-2. Kolmannen erän alkupuoliskolla tarjottiin tilaisuutta päästä matsiin mukaan - uusi tilaisuus tuli heti viimeisen kympin pyörähdettyä käyntiin. Vielä ottelun kahdelle viimeiselle minuutillekin tarjottiin kunnon Hitchcockia miesylivoiman (6vs4) muodossa. Mitään muuta ei tapahtunut kuin AV + TM.

Oula Palve - ensimmäisen kvartaalin kuusi viimeistä ottelua: 0+1=1 -1
Syöttöpistekään ei varsinaisesti tullut millään maagisella lättysyötöllä, vaan kyseessä oli ylivoimalla melkoinen toivotaan-toivotaan ranneheitto siniviivalta Tapparan maalille, josta Ilari Filppula pääsi iskemään karat pönttöön. Tiedä sitten kuinka paljon Palven peliin vaikutti ILV-matsissa tullut melkoinen oikeusmurha - 2+10 päähän kohdistuneesta taklauksesta. Toivottavasti maajoukkuekomennus pistää Läänintaiteilijan pelin jälleen oikeille urille.

Petteri Wirtanen - 17 3+8=11 12 +9
Saapa nähdä kuinka paljon Petteri Wirtasen poistuminen joukkueen muonavahvuudesta vaikuttaa ykkösketjun sekä koko joukkueen peliin. Wirtasen kaltainen työmies on tervetullut varmasti jokaiseen joukkueeseen. Hänen antinsa joukkueelle on huomattavasti enemmän kuin pelkät tehopisteet tai aloitusprosentit. Iso menetys! Todennäköinen "korvaaja" Wirtaselle tulee sairastuvalta, kunhan Simon Suoranta palaa tositoimiin.

Sairastupa:
Viimeisimmän tiedotteen mukaan TPS:n pitäisi saada sairastuvalta helpotusta heti maajoukkuetauon jälkeen. Elmeri Eronen sekä Simon Suoranta palaavat pelaavaan kokoonpanoon. Tosin ennen maajoukkuetauolle lähtöä ovi kävi myös toiseen suuntaan, kun Brandon Gormley sekä Henrik Haukeland jättivät leikin kesken. Gormley palannee kokoonpanoon mahdollisesti vielä marras-joulukuun taitteessa - Haukelandin paluu saattaa pahimmassa tapauksessa mennä jopa joulun yli. Tosin parhaimmassa tapauksessahan sekä Gormley että Haukeland vetävät sotisovat ylleen vielä marraskuun aikana tai viimeistään joulukuun alussa. Tolppien välissä Rasmus Tirronen pärjännee ilman Henrik Haukelandin kiritystäkin, joten maalivahtiosastosta en ole huolissani.

Puolustus:
Puolustus- ja maalivahtiosastot pitävät. Siitä kertoo mm. Oulun Kärppien (25) jälkeen toiseksi vähiten päästettyjä maaleja (34). Brandon Gormleyn polven vääntyminen IFK-matsissa tosin jätti ison loven puolustukseen. Mielestäni tämän jälkeen erityisesti kaksi pakkia ovat nostaneet huomattavasti tasoaan: Olli Kaskinen sekä Joe Piskula. Gormleyn jätettyä IFK-matsin kesken myös Bernard Isiguzo paikkasi ihan miehekkäästi pelaten reilut 15min. Pääasiassa Isiguzo on kuitenkin pyörinyt vain seiskapakkina 0:00 peliajalla. Yksi mielenkiinto kohdistuu myös siihen, että kenen paikalle/pariksi Elmeri Eronen aiotaan istuttaa.

Joe Piskula - Ilkka Heikkinen on tällä hetkellä meidän ykköspakkiparimme. Molemmat vääntävät säännöllisesti sellaisia 21-23min peliaikoja ottelusta toiseen. Brandon Gormleyn loukkaannuttua kakkospakkipariksi nousi Olli Kaskinen - Santeri Lukka. Ainakin jossain vaiheessa Lukka oli TPS:n (koko SM-liigan?) ykkösenä peliajoissa. Gormleyn loukkaantumisen myötä myös Kaskisen peliaika on noussut aiemmasta 13-15min jopa päälle 20min per ottelu. Kolmosessa luutii jo viime kaudelta tuttu parivaljakko: Jani Forsström - Lucas Ekeståhl-Jonsson. Yleinen palstamielipide taitaa olla se, että Forre saataisiin heivata seiskapakiksi tai pop corn -katsomoon tai vaikka Aurajoen pohjaan. Mä olen täysin toista mieltä - jokainen joukkue tarvitsee Forren kaltaista kiekonsyöjää ja nöyrää alivoimantappajaa. TPS:n AV% (86,54%) on Kärppien (92,42%) jälkeen sarjan toiseksi paras.

Melkein lähtisin siitä, että Erosen paluun jälkeen siirryttäisiin jälleen seitsemän pakin rotaatioon. Ykkösparia ei kannattane hajottaa. Kakkosessa parivaljakko Eronen-Lukka pelaisi molemmat rightin puolen mailoilla. Eronen-Ekeståhl-Jonsson voisi olla yksi potentiaalinen vaihtoehto, mutta jostain syystä mä muistelisin, että tämä parivaljakko ei ole ennenkään toiminut. Olenko oikeassa vai muistelenko nyt omiani? Alkukaudesta ja CHL:ssa taidettiin melko paljon mennä Heikkinen-Eronen -duolla? Kaskinen-Lukka oli myös alkukaudesta paljon peluutettu parivaljakko ennen Gormleyn saapumista Turkuun. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että meillä on puolustuksessa jopa positiivinen ongelma - joka mahdollisesti vain "pahenee" (ilman uusia loukkaantumisia), kunhan sekä Elmeri Eronen että Brandon Gormley ovat yhtäaikaa pelikuntoisia.

Hyökkäys:
Kuten jo edellä tuli mainittua kaksi suurinta huolenaihetta ovat Petteri Wirtasen poistuminen sekä Oula Palven heikompi jakso. Muitakin tummia pilviä on nähtävillä, kun oikein tarkkaan katsotaan. Palloseura on koko SM-liigan tehokkain ylivoimajoukkue, Ilari Filppula on pistepörssissä kakkosena, Oula Palve on jaetulla kakkossijalla maalipörssissä, Ilkka Heikkinen johtaa pakkien pistepörssiä, Filppula-Heikkinen-Palve miehittää pistepörssin kärkisijat tehdyissä ylivoimapisteissä jne. Tästä huolimatta mua huolestuttaa maalinteko - erityisesti tasakentällisin.

Petteri Wirtasen poistuessa joukkueesta koko ykkösketju menee uusiksi. Todennäköisesti tämä tulee myös vaikuttamaan kakkosketjuun. Ykköstykkien jälkeen katseet kohdistuvat erityisesti joukkueen ulkomaalaisiin: Patrick Bjorkstrand (19 5+4=9), Zach Budish (19 5+9=14) sekä Lucas Ekeståhl-Jonsson (19 3+4=7). Tasaisella tahdilla Bjorkstrand ja Budish ovat niitä kuuluisia "15 maalin miehiä" ja Ekeståhl-Jonsson tullee puolustajana nakuttamaan sen 20+ tehopistettä. Riittääkö tämä? Kaudella 2017-18 Bjorkstrand teki 37 tehopistettä (14+23=37), Budish 20 maalia, ja Ekeståhl-Jonsson 26 tehopistettä (6+20=26). Näkisin asian näin, että tämä kolmikko pystyy helpostikin löytämään vaihteistostaan vielä yhden lisäpykälän.

Seuraavana katse kohdistuu (omaan) nuoriso-osastoon. Väittäisin näin, että tällä osastolla on kaksi positiivista yllätystä, yksi tasaisen varma suorittaja sekä useampia pettymyksiä. Alkukauden positiviisena yllätyksenä pidän ehdottomasti Otto Niemistä. Eihän Nieminen vieläkään mikään pistelinko ole (16 3+3=6), mutta lyönee henkilökohtaisen piste-ennätyksensä (33 5+3=8 kaudelta 2016-17) jo ennen joulua. Näitä tarvitaan! Tasaisen varmana suorittajana pidän Teemu Väyrystä. Kaudella 2017-18 Väyrynen nousi kuin varkain "15 maalin mieheksi" (59 15+2=17). Sama tahti tuntuu jatkuvan - tällä hetkellä 18 5+1=6. Lisäksi pitää ehdottomasti mainita Kaapo Kakko (16 3+7=10) - alkukauden positiivisin yllättäjä. En uskonut, että 17-vuotias junnu pystyisi pelaamaan näin korkealla tasolla illasta toiseen. Ehkä tehopisteitäkin tärkeämpää on se, millä tavalla Kakko hankkii vastustajille rangaistuksia.

Elias Karvonen (7 0+0=0), Hannu Kuru (19 1+1=2), Markus Nurmi (19 0+5=5), Lauri Pajuniemi (15 1+1=2), Oskari Siiki (10 2+1=3)...
Elias Karvonen (24 3+8=11), Hannu Kuru (28 2+6=8), Markus Nurmi (51 10+11=21), Lauri Pajuniemi (32 2+5=7), Oskari Siiki (30 9+0=9)...

Siinä on vertailun vuoksi nuoriso- ja duunariosaston tehopisteitä alkukaudelta verrattuna kauteen 2017-18. Ei tarvitse olla mikään tilastonikkari nähdäkseen, että ei tällä osastolla ainakaan mitään positiivista kehitystä ole tapahtunut. Näille herroille, jos keille, soisi mielellään vähän lisää onnistumisia. Tämä tullee olemaan myös se Akilleen kantapää, jos/kun TPS:n ykköstykkien peli alkaa sakata jossain vaiheessa. Selkeää tasonnostoa odotellessa!

Maalinteko:
Ensimmäisen kvartaalin päätyttyä TPS on tehdyissä maaleissa (54) vasta kuudennella sijalla. Edellä ovat mm. Mestis-jengit KooKoo (57) ja Sport (56). Lisäksi niskaan hengittävät HPK (52), Lukko (53), Pelicans (52) ja SaiPa (52). Eniten maaleja on tehnyt Oulun Kärpät (62). Joukkueen ykköstykkien miehittäessä piste- ja maalipörssien kärkisijoja lienee sanomattakin selvää, että maalinteossa on selkeitä ongelmia. Taustatukea tarvitaan!

TPS:n 54 maalista 17 on syntynyt ylivoimalla. Kertaakaan verkko ei ole heilunut kahden miehen ylivoimalla, vaikka niitäkin paikkoja on ollut aivan riittämiin. Jäljellejääneistä 37 maalista kolme on syntynyt jatkoajalla - eli 3vs3 pelissä. Näiden lisäksi kuusi kertaa TPS on rokottanut vastustajaa tyhjään rysään heidän hakiessaan tasoitusta ilman maalivahtia sekä kerran siirretyn rangaistuksen aikana. Toisin sanoen TPS on tehnyt 19 ottelussa 27 maalia normaalissa 5vs5-pelissä. Se on muuten 1,42 maalia per ottelu.

Vieraissa maaliteko sujuu, mutta kotikentällä on ongelmia. Yhdeksässä kotiottelussa TPS on tehnyt vain 20 maalia + yhden jatkoaikamaalin (2,33/ottelu). Kaksi kertaa vastustaja (TAP, LUK) on jopa jättänyt meidät nollille. Vieraskentällä TPS ei ole vielä kertaakaan jättänyt tekemättä maalia. Kymmenessä vierasottelussa TPS on tehnyt 31 maalia + kaksi jatkoaikamaalia (3,30/ottelu). Yhdeksässä kotiottelussa TPS on tehnyt kolme kertaa kolme maalia tai enemmän. Kuusi kertaa saldo on ollut 0-2 maalia - kotiyleisölle! Vastaavasti vieraskentillä TPS on jäänyt vain kahdesti alle kolmen maalin eikä kertaakaan nollille - tosin kahdesti TPS:n kolmas osuma on syntynyt vasta jatkoajalla.

Kotiotteluissa maalit ovat jakautuneet seuraavasti:
5vs5 - 11 maalia
3vs3 - yksi maali (jatkoaika)
5vs4 - viisi maalia (ylivoima)
5vs6 - kolme maalia (tyhjään verkkoon)
6vs5 - yksi maali (siirretty rangaistus)

Vierasotteluissa maalit ovat jakautuneet seuraavasti:
5vs5 - 16 maalia
3vs3 - kaksi maalia (jatkoaika)
5vs4 - 12 maalia (ylivoima)
5vs6 - kolme maalia (tyhjään verkkoon)
6vs5 - ei maaleja (siirretty rangaistus)

Toisin sanoen voidaan helposti kysyä, että miksi ylivoima tökkii kotona. Karmeimpia esimerkkejä ovat PEL- ja LUK-matsit (29.09.2018 ja 03.11.2018). Pelicansia vastaan TPS sai seitsemän ylivoimakertaa => yksi YV-maali. Lukkoa vastaan viisi ylivoimakertaa => ei YV-maalia.
 
Viimeksi muokattu:

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oskari Siiki (10 2+1=3)...
Tartun tähän vain sillä, että eihän Siikiä nyt voi oikein millään pitää enää joukkueen "nuoriso-osastoon" kuuluvana. Taitaa Siiki jopa olla Erosen jälkeen nykyisestä joukkueesta pisimpään Tepsissä yhtäjaksoisesti pelannut pelaaja? Eli ennemmin Siiki kuuluu joukkueen konkariosastoon, kun Erosta lukuun ottamatta koko joukkue on ympäriltä vaihtunut sillä aikaa, kun Siiki on Tepsissä pelannut. Ja minulle Siiki on ollut tällä kaudella jopa aivan pienoisen positiivinen yllätys, sen verran matalat olivat odotukseni herran otteita kohtaan.

Muuten sanoisin, että kolmosketjuna viime aikoina pelannut Väyrynen - Kuru - Nurmi on ollut joukkueelle tehopisteitään arvokkaampi kentällinen. Mielestäni kentällinen on suoriutunut 5 vs 5 -pelissä viime aikoina hyvin ja kai he valmennuksenkin mielestä jotain tekevät oikein, koska peliaikaa on tullut paljon. Esimerkiksi taannoisessa 5-0 -vierasvoitossa Tapparaa vastaan kyseinen kentällinen kellotti Tepsin hyökkäysketjuista selvästi eniten peliaikaa eikä se johtunut alivoimavastuusta, kun Tepsillä ei ollut yhtään alivoimaa koko ottelussa. Toki nämä pelaajat ovat myös joukkueen tärkeimmät alivoimapelaajat ja alivoimapeli on ollut alkukaudesta erittäin hyvää. Pitäisin tätä kentällistä tietynlaisena joukkueen selkärankana, koska jos jätetään ylivoimaminuutit pois laskuista, he pelaavat hyökkääjistä kaikista eniten. Tällä kaudella ei siis päästä ainakaan sanomaan, että valmennus peluuttaa vain pappaosastoa. Luulen, että monelta on mennyt tämä hieman ohi miten paljon valmennus peluuttaakaan tuota 3-kentällistä, joka on jo pitkään ollut tuossa samassa muodossa. Tai ainakin olen mielestäni nähnyt täällä ketjusommitelmaehdotuksia, joissa tämä joukkueen vakiintunein ja eniten pelaava koostumus olisi alennettu paljon pienempään 4-kentän rooliin "kaikkien ollessa terveenä." No, tuskin toki tulee tuollaista tilannetta, että kaikki olisivat yhtä aikaa terveenä. Tehotilastossakaan kukaan 3-kentän pelaajista ei ole pakkasella, toisin kuin nuoret lupauksemme Kakko ja Pajuniemi. Eli esimerkiksi Markus Nurmen alkukautta en pitäisi minään suurena floppina, vaikka hänestä ei ole vielä ollut sellaiseksi maaleja sylkeväksi voimahyökkääjäksi kuin odotettiin, sillä Nurmi on kuitenkin löytänyt ison roolin duunarikentästä ja jonkun pitää sekin rooli pelata. Nurmi varmasti alkaa niitä maalejakin taas joskus tehdä, vaikkei ehkä tällä kaudella vielä.

Tehopisteitäkin jos ajatellaan niin 3-4-kentälliset osoittivat kvartaalin loppua kohti hienoisia heräämisen merkkejä, samaan aikaan, kun ylemmät ketjut hieman sakkasivat. Etenkin tuo Björkstrand - Palve - Pajuniemi/Kakko.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Tartun tähän vain sillä, että eihän Siikiä nyt voi oikein millään pitää enää joukkueen "nuoriso-osastoon" kuuluvana.
Juuri tästä syystä käytin tekstissäni kahteenkin kertaan ilmaisua "duunariosasto". Tosin mun on hieman vaikea hahmottaa, että mihin osastoon Oskari Siiki varsinaisesti kuuluisi.

Ratkaisijoita löytyi duunariosastolta, kun ensin Oskari Siiki - - -

Oskari Siiki (10 2+1=3)...
Siinä on vertailun vuoksi nuoriso- ja duunariosaston tehopisteitä - - -
Muuten kirjoitin pitkähköä tekstiäni pikkupätkissä lähes viikon ajan. Tästä johtuen joukossa on varmasti tiettyjä ajatuskatkoksia, joitain ajatuksiani on jäänyt kirjoittamatta tai joitain ajatuksia on kirjoitettu useampaan kertaan.

Muuten sanoisin, että kolmosketjuna viime aikoina pelannut Väyrynen - Kuru - Nurmi on ollut joukkueelle tehopisteitään arvokkaampi kentällinen. Mielestäni kentällinen on suoriutunut 5 vs 5 -pelissä viime aikoina hyvin ja kai he valmennuksenkin mielestä jotain tekevät oikein, koska peliaikaa on tullut paljon. Esimerkiksi taannoisessa 5-0 -vierasvoitossa Tapparaa vastaan kyseinen kentällinen kellotti Tepsin hyökkäysketjuista selvästi eniten peliaikaa eikä se johtunut alivoimavastuusta, kun Tepsillä ei ollut yhtään alivoimaa koko ottelussa. - - - jos jätetään ylivoimaminuutit pois laskuista, he pelaavat hyökkääjistä kaikista eniten. - - - Luulen, että monelta on mennyt tämä hieman ohi miten paljon valmennus peluuttaakaan tuota 3-kentällistä, joka on jo pitkään ollut tuossa samassa muodossa.
Tässähän sä olet juuri kirjoittanut auki käytännössä kaikki ajatukseni tuosta kolmosketjusta. Ehkä tuon pätkäkirjoittamisen johdosta en osannut tuoda kaikkia ajatuksiani esille riittävän selkeästi. Mielestäni mä ymmärrän hemmetin hyvin roolitusten merkityksen menestyvässä (jääkiekko-) joukkueessa. Juuri tästä syystä mä arvostankin todella, todella paljon kolmosketjun useimmiten otsikoissa näkymätöntä työtä.

Huomaatko itse pienen ristiriidan omassa kirjoituksessasi? Ymmärsitkö edellisen viestini todellisen huolenaiheen? Ylivoimat sujuvat (huomattavasti paremmin vieraissa kuin kotona - mutta sujuu kuitenkin) hienosti, alivoimat sujuvat ehkä vieläkin paremmin. Ylivoimalle on laittaa todellisia erikoismiehiä: Budish, Filppula, Heikkinen, Palve - samaten alivoimalle: Forsström, Kuru, Nurmi, Virtanen, Väyrynen... ja viimeisenä lukkona toimii tolppien välissä Haukeland tai Tirronen.

Mä olin/olen huolissani maalinteosta erityisesti 5vs5-pelissä. Edellisessä viestissäni kirjoitin, että TPS on tehnyt 19 ottelussa 27 maalia 5vs5. Kolmosketju (Väyrynen-Kuru-Nurmi) myös kellottaa paljon (eniten?) peliaikaa 5vs5-pelissä. Tässähän tämä ristiriita juuri tuleekin. Vaikka he tekevätkin kuinka loistokasta duunia, nauttivat valmennuksen arvostuksesta, repivät ja raastavat, niin luulisi matkaan tarttuvan vaikka vahingossa hieman enemmän pisteitä tasakentällisin. Nyt koko ketjun alkukauden saldo (oletetaan, että ovat pelanneet yhdessä koko alkukauden) on 6+7=13. Tästäkin saldosta Markus Nurmi taisi saada pari syöttöpistettä pelatessaan alkukaudesta kakkosketjussa Bjorkstrandin ja Palven kanssa? Teemu Väyrynen on tainnut osua pari kertaa päästyään ykkösylivoimaan? Lisäksi pitää muistaa, että TPS on tehnyt tällä kaudella jo kuusi maalia vastustajan tyhjään verkkoon. Kuinkahan moni niistä mahtaa olla tämän kolmikon käsialaa?

Yhteenvetona: TPS:n kolmosketju kellottaa isoja (joukkueen isoimpia?) peliminuutteja 5vs5-pelissä. Kuten jo edellä sanoin: luulisi vaikka vahingossa matkaan tarttuvan nykyistä enemmän tehopisteitä tasakentällisin pelatessa. Missä ovat tämän ketjun maalit vaikkapa toisen erän puolivälissä 5vs5-pelissä?

Eli esimerkiksi Markus Nurmen alkukautta en pitäisi minään suurena floppina, vaikka hänestä ei ole vielä ollut sellaiseksi maaleja sylkeväksi voimahyökkääjäksi kuin odotettiin, sillä Nurmi on kuitenkin löytänyt ison roolin duunarikentästä ja jonkun pitää sekin rooli pelata. Nurmi varmasti alkaa niitä maalejakin taas joskus tehdä, vaikkei ehkä tällä kaudella vielä.
Tässä nyt kuitenkin käsiteltiin kauden 2018-19 ensimmäistä kvartaalia (19 ottelua) TPS:n näkökulmasta. Tuskin valmennusjohto nyt on kuitenkaan varsinaisesti kieltänyt Markus Nurmelta maalintekoa, vaikka isossa roolissa pelaakin duunariketjussa. Ei ne mitään toisiaan poissulkevia asioita ole! Pitää muistaa, että kaudella 2017-18 Nurmi pelasi suuren osan kaudesta nk. "sarvikuonoketjussa" - Pikkarainen-Virtanen-Nurmi. Ketjun tärkeimpänä tehtävänä 5vs5-pelissä oli hoitaa aloitus hyökkäysalueelle, josta sitten joukkueen ykköstykit pääsivät aloittamaan. Tästä huolimatta Nurmi räppäsi kymmenen maalia.

Kaudella 2017-18 Markus Nurmi teki tosiaan kymmenen maalia. Kautta 2018-19 on nyt pelattu 19 ottelua - Markus Nurmen maalisarakkeessa on edelleen puhdas nolla. Kyllä kymmenen maalin miehen taantuminen nollaan maaliin, kun kautta on pelattu noin kolmasosa, täyttää mun papereissani flopin määritteen.

Tehopisteitäkin jos ajatellaan niin 3-4-kentälliset osoittivat kvartaalin loppua kohti hienoisia heräämisen merkkejä, samaan aikaan, kun ylemmät ketjut hieman sakkasivat.
Juuri tätä heräämistä tarvitaankin! Kautta on kuitenkin pelattu jo kolmasosa.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Katsoin nopeasti läpi kolmosketjun tekemät pisteet.

Teemu Väyrynen:
15.09.2018 ÄSS-TPS
59:03 TPS 1-4 Teemu Väyrynen (Markus Nurmi) TM
Markus Nurmi oli merkitty kakkosen oikeaksi laitahyökkääjäksi (Bjorkstrand-Palve-Nurmi), Teemu Väyrynen kolmosen oikeaan laitaan (Kuru-Karvonen-Väyrynen). Ottelun loppuhetkillä oli siis erikoismiehitys kentällä. Omassa päässä voitetun jälkeen edettiin keskialueen yli rintamahyökkäyksenä ja lopputuloksena oli maali tyhjiin.

25.09.2018 JUK-TPS
52:44 TPS 0-3 Ilkka Heikkinen (Ilari Filppula, Teemu Väyrynen) YV
Teemu Väyrynen pelasi ykkösylivoimassa. Väyrynen oikeastaan vain jätti kiekon pelintekijän paikalle Filppulalle, jonka poikittaissyöttö löysi Ilkka Heikkisen lavan.

28.09.2018 JYP-TPS
22:47 TPS 1-1 Teemu Väyrynen (Otto Nieminen, Santeri Lukka)
Teemu Väyrynen oli merkitty nelosketjun oikeaan laitaan (Nieminen-Virtanen-Väyrynen). Otto Nieminen polki vasenta kaistaa päätyyn ja heitti nollakulmasta kiekon luukulle. JYP-maalivahdin Eetu Laurikaisen torjunnasta kiekko pomppasi suoraan maalille ajaneen Väyrysen lapaan. Tällaisia onnistumisia ja päättäväisiä maalilleajoja kaivataan lisää.

25.10.2018 ILV-TPS
01:13 TPS 0-1 Teemu Väyrynen (Ilari Filppula, Ilkka Heikkinen) YV
Teemu Väyrynen pelasi jälleen ykkösylivoimassa. Tilastoissa syöttäjät ovat edelleen väärin päin. Filppula syötti Heikkiselle viivaan, joka antoi tykkinsä laulaa. Teemu Väyrynen sai mailansa väliin ja ohjasi kiekon maalin kattoon.

27.10.2018 TPS-IFK
44:55 TPS 3-1 Teemu Väyrynen (Markus Nurmi, Hannu Kuru)
Kolmosketjun värkkäämä 5vs5-maali. Kaunis maali! Parivaljakko Kuru-Nurmi voittaa pääty-/kulma-/laitataistelun, Nurmi pääsee etenemään kiekon kanssa kohti maalia ja syöttää Väyryselle takakulmalle, joka saa iskeä kiekon lähes tyhjiin. Juuri näitä kaivataan lisää!

01.11.2018 SAI-TPS
55:38 TPS 1-2 Teemu Väyrynen (Markus Nurmi, Santeri Lukka)
Jälleen kolmosketjun värkkäämä 5vs5-maali. Kääntö keskialueella ja Väyrysen rannelaukaus suorasta luistelusta. 99/100 nämä jäävät maalivahdin räpylään. Tällä kertaa SAI-maalivahti Niclas Westerholm tiputti puolilöysän lampaankullin verkon perukoille. Siltikin näitä kaivataan lisää.

Markus Nurmi:
14.09.2018 TPS-HPK
19:45 TPS 1-0 Patrick Bjorkstrand (Oula Palve, Markus Nurmi)
Markus Nurmi pelasi alkukaudesta kakkosen oikeassa laidassa (Bjorkstrand-Palve-Nurmi). Nurmi kaivaa kiekon kulmassa, pääsee vapaaksi ja heittää kiekon maalille. Maalilla lusikoi ensin Oula Palve, mutta vasta Patrick Bjorkstrand saa työnnettyä kiekon viivan yli. Loistava näyttö väkivahvan Nurmen kulmapelistä.

15.09.2018 ÄSS-TPS
59:03 TPS 1-4 Teemu Väyrynen (Markus Nurmi) TM
Ottelun loppuhetkillä oli erikoismiehitys kentällä. Rintamana tullaan keskialueen yli. Nurmi syöttää ja Väyrynen viimeistelee hyökkäyssiniviivan jälkeen.

20.09.2018 TPS-KOK
58:37 TPS 6-3 Oskari Siiki (Markus Nurmi, Jani Forsström) TM
Kolmosketju Siiki-Kuru-Nurmi kentällä ottelun loppuhetkillä. TPS-pelaajat pääsevät väliin flipperikiekkoon omalla alueellaan, Nurmi heittää keskialueelle Oskari Siikille, joka pompottaa loppuun saakka. Lopputuloksena maali tyhjiin.

27.10.2018 TPS-IFK
44:55 TPS 3-1 Teemu Väyrynen (Markus Nurmi, Hannu Kuru)
Kolmosketjun värkkäämä 5vs5-maali. Juuri näitä kaivataan lisää. Kaunis maali! Nurmen väkevä laitavääntö ja kaunis syöttö Väyryselle takakulmalle, joka saa iskeä kiekon lähes tyhjiin. Muistutti hieman kauden avausottelun (TPS-HPK) ensimmäistä maalia Nurmen esityöstä. Juuri näitä kaivataan lisää!

01.11.2018 SAI-TPS
55:38 TPS 1-2 Teemu Väyrynen (Markus Nurmi, Santeri Lukka)
Jälleen kolmosketjun värkkäämä 5vs5-maali. Nurmi ottaa keskialueella vastaan Lukan pitkän avauksen tiputtaen sen vauhdissa olevan Väyrysen lapaan. Näitä kaivataan vieläkin lisää.

Hannu Kuru:
19.10.2018 PEL-TPS
59:37 TPS 2-4 Hannu Kuru TM
Ottelun loppuhetkillä erikoismiehitys (Wirtanen-Kuru-Nurmi). Kuru sai kunnian lopettaa Pelicansin pyristelyt. Kärkikarvaajana Kuru katkaisee PEL-puolustaja Oliwer Kasken pystysyötön ja heittää lähes vastapalloon kiekon keskialueelta tyhjään rysään. Loistava syötönkatko!

27.10.2018 TPS-IFK
44:55 TPS 3-1 Teemu Väyrynen (Markus Nurmi, Hannu Kuru)
Kolmosketjun värkkäämä 5vs5-maali. Kaunis maali! Koko tilanne lähti rakentumaan päätykiekon jälkeen Hannu Kurun esityöstä laitaväännössä, josta kiekko ajautui Markus Nurmelle, jonka väkevä laitavääntö toi tilaa edetä maalille, jonne Teemu Väyrynen ajoi lapa jäässä. Juuri näitä kaivataan lisää!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös