RoKi Hockey 2018–2019 – playoffs, joko vihdoin?

  • 82 417
  • 187

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Eka viikonloppu on takana. Kumpainenkin peli tuli nähtyä melko huonosti uudelta Elisa Viihde Sport kanavalta. Hankala kyllä kommentoida pelillisiä asiota kun näkee vain maalit ja 30 % pelistä. Neljä pistettä kuitenkin on hyvä avaus, kuitenkin näyttäisi nopeasti olevan todella tasainen sarja. Yksilöistä Julius Hermosen paluu on saanut ainakin minun suupielet ylöspäin. Viime kaudella tosi hankala loukkaantuminen ja mies itse oli sanonut että niinköhän kiekko oli tässä mutta hienosti näyttää nyt kulkevan. Myös uudet nimet aloitti varsin vahvasti eli Elo ja GVIlle jotka tehtaili pari pistettä. Nopealla katsonnalla myös Huttula, JE ja Reijola pisti silmään positiivisesti. Niinkun sanottu koko joukkueen suoritus oli varsin hyvä kun keikutaan viidensinä avauskierrosten jälkeen. Järvelän vanhempi painos palannee kokoonpanoon jo keskiviikkona. Tiedotteen mukaan poissa on ainakin Malo Ville joka parantelee vammojaan seuraavat 4 viikkoa, Ville Heikkinen ei ole ollut kokoonpanossa joten mikähän hänen tilanne on?! Senttereitä ja kiekollisia sellaisia kyllä tarvitaan jatkoa ajatellen kun pelitahti vain kiihtyy. Tällä viikolla pelataan kotona kaksi peliä jotka molemmat on ennakkokaavalilujen mukaan TOP 3 joukkueita. Jos pistesarake näyttää 7-8 tämän viikon jälkeen niin saadaan olla varsin tyytyväisiä, tämä sakki tuskin lähtee lähtee kumartelemaan ketään niinkuin nähtiin se OMSKiakin vastaan.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Sois tänään Iisalmessa vierasturneen eka peli. Todella HC vieraskiertue jossa kolme peliä kolmeen päivään. Tänään on kyllä oltava luisteluhalut tapissa ja työhaalarit 60 min päällä. IPK tulee varmasti kaasupohjassa kotiluolassa vaikean alun jälkeen. Kokoonpano näytti aivan hyvältä, oisin kyllä antanu Ville Heikkiselle paikan kakkosen keskellä tähän peliin. Olli-Matti tarvii kiekkotaitavan sentterin jotta pussi alkaa turvota. Karvinen on kyllä pelannut todella hyvin keskellä mutta laidassa mielestäni parempi. Katsotaan miten käy. Veikkaan tiukkaa ja vähä maalista, 2-4 Rokille josta vika tyhjiin Hermosen toimesta.
 

always right

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestis ja alasarjojen palkattomat raatajat
No niin, Iisalmi taputeltu ja tänään sitten Nääsville ja KOOVEE ilmeisimmin vielä Hakametsän isoissa valoissa. Toivottavasti tänään ei eteen anneta niin kuin eilen ja hereillä ollaan heti alusta. Eilen pisti silmään varsinkin alussa pakkipari Paajanen Piippo löysä maalineduspelaaminen, toivottavasti siellä on tänään vain makuupaikkoja tarjolla tai ainakin mailat pois pelattuna. Kapteeni näytti mallia, (hurjalla peliajalla 25.42) ja sytytti kuitenkin ja onneksi joukkueen taistelemaan voitosta ja tärkeistä vieraspisteistä. Uutta putkeen ja eiköhän siellä tänäänkin RoKi- merkeissä juhlita, toivotaan.
 

always right

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestis ja alasarjojen palkattomat raatajat
Perskules, olipa vääntö. Älytöntä kohellusta, huolimatonta ja sekavaa peliä molemmilta osapuolilta ja ottelun tilastoja tarkastellen just näin. Torjunnat, jäähyt, (kiekonmenetykset ja harhasyötöt) melkein fifty fifty ja ratkaisua tarjottiin vastustajalle molemmin puolin mutta vasta jatkoajalla toiselle kelpas, onneksi nyt näin päin. Neljä pojoa tältä "luokkaretkeltä" on nyt kasassa ja huomenna mitataan Imatralla ketteryys ;)
 

Snedo

Jäsen
Lappi-areenalle tulossa marraskuussa mediakuutio, mahtava juttu! Saadaan sillä itse ottelutapahtumaa täysin uusia ulottovuuksia kunhan sitä osataan hyödyntää kunnolla.
Aika merkittävä investointi noin muutenkin seuralle, puhutaan kuitenkin sadoista tuhansista euroista.
 

always right

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestis ja alasarjojen palkattomat raatajat
Oho. Ei kait kuitenkaan sadoista tuhansista, kympitkin varmaan riittää ? Ymmärtääkseni täysin RoKi Hockeyn kustantama eli Santasport tai Areena-yhtiö ei mitenkään mukana tarkoittanee sitten hallissa myös toista tulostaulu ja kello tsydeemiä jota muut tarvitsevat käyttävät, onkohan tämä hevosmiesten tietotsto:sta ?
 

always right

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestis ja alasarjojen palkattomat raatajat
Nyt harmittaa, työ häiritsee vapaa-aikaa ja tämän päivän ilmeisen kiihkeäkin, ( 3-erä tulospalvelun mukaan) ketteryyden mittaus jäi väliin. Ketterä osiossa puhutaan keihästyksistä ym. ja RoKi:lle th-rangaistuksiakin ? Saisko paikalla olijalta tai Elisa-katsojalta kommentointia, meneekö väsymyksen piikkiin vai tuomarointiin ?
 

stemme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Minnesota Wild
Nyt harmittaa, työ häiritsee vapaa-aikaa ja tämän päivän ilmeisen kiihkeäkin, ( 3-erä tulospalvelun mukaan) ketteryyden mittaus jäi väliin. Ketterä osiossa puhutaan keihästyksistä ym. ja RoKi:lle th-rangaistuksiakin ? Saisko paikalla olijalta tai Elisa-katsojalta kommentointia, meneekö väsymyksen piikkiin vai tuomarointiin ?
Omiin silmiin tuossa ei mitään keihästystä tapahtunut vaan maalineduskahakan jälkeen Mesikämmen hermostui Olli-Mattiin, heitti jäähän ja lähti ansaitusti yksin boksiin. Lopussa sitten Lipiäinen neiteili RoKille pari jäähyä (toki myös Reijolalta tyhmä ratkasu lähteä huitomaan), jolloin myös Immonen heitettiin etuajassa koppiin.

Noin muuten yllättävän hyvä peli RoKilta, pitkälti tehottomuudesta jäi tänään kiinni. Hyvin liikkui jalka vaikka olikin kolmas peli kolmeen päivään ja pitkät reissu takana.
 
Suosikkijoukkue
James Harden, Tyson Fury, Tyler Bertuzzi
Yksi keihästys sieltä jäi viheltämättä, en nyt muista kuka sen teki, mutta kuitenkin.

RoKi oli tänään parempi joukkue, Kaarlehto oli jäätävässä vireessä ja RoKin ylivoima surkeaa. Näennäisiä paikkoja RoKilla oli reilusti, todellisia maalipaikkojakin riittävästi. Iso hatunnosto RoKille, loistavasti pelasi tänään!

Reijolalla keitti yli, jopa ulosajon paikka ilman uusintoja nähtynä, mutta turhaan huitaisi. Koutsin ulosajo oli taas ylireagointia tuomareilta.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Reijolalla keitti yli, jopa ulosajon paikka ilman uusintoja nähtynä, mutta turhaan huitaisi. Koutsin ulosajo oli taas ylireagointia tuomareilta.

Reijolalle tulossa todennäkösesti yhden pelin penaultti. Samaa mieltä koutsin ulosajosta. Mutta yhtäkaikki, Rokille iso hatunnosto tuosta työmoraalista kentällä. Ylivoimassa ei vaan kukaan oikeen uskaltanut otta roolia vaan vastuuta siirettiin. Nuo asiat kuntoon niin Rokilla on hyvä kausi edessä
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kärppien A-junnuista puolustaja Jaakko Niskalan ja hyökkääjä Zdenek Sedlakin pitäisi olla RoKin riveissä ainakin huomisessa pelissä Jokipoikia vastaan.
 

always right

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestis ja alasarjojen palkattomat raatajat
Sedlak näyttäis olevan näitä tsekki-kärppiä ja Niskala tuttu nuorimies. Napapiirin Panttereiden kasvatti ja sieltä RoKi:n kautta Kärppä-organisaatioon. Hyvä näin, armeija pitää edelleenkin,(?) huolta omistaan kun lainoja tarvitaan ;)
 

stemme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Minnesota Wild
Sedlak näyttäis olevan näitä tsekki-kärppiä ja Niskala tuttu nuorimies. Napapiirin Panttereiden kasvatti ja sieltä RoKi:n kautta Kärppä-organisaatioon. Hyvä näin, armeija pitää edelleenkin,(?) huolta omistaan kun lainoja tarvitaan ;)

Tosiaan kerrankin saa olla tyytyväinen näistä lyhyemmistä lainoista kun intissä on tämän viikon kiinni peräti 7 omaa pelaajaa. Positiivista myös, että otettiin/saatiin RoKin oma kasvatti.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Kyllä nämä viime pelit on olleet pienestä kiinni mutta jotenkin me nyt varotaan ja vältellään. Ei sitä rohkeaa omaa juttua vaikkakin ehkä Hermestä vastaan hieman kiekolla oltiinkin enemmän mutta ne varsinaiset paikat jäi vähiin ja ne vähäisetkin käyttämättä. Sentteriosastolle tämä huutaa kaveria, nyt kun meidän kärki kyykkää niin taustaltakaan ei ole oikein ketä nousta. Elo oli tänään pois joka on ainoita kiekollisia senttereitä. Karvinen saisi palata takaisin kolmosen keskelle tekemään tilaa Poikolalle ja Seppelinille. Olli-Matilla on vaikea aloitus menossa ja kun onnistumisia ei tule niin näkyy pelissä selvästi. Jokin herätys tarvitaan perjantaiksi ja sieltä on kairattava kolmen pisteen voitto, ei ole muuta mahdollisuutta. Tänään sössittiin itse, ei ole Hermeskään parhaillaan ja näistä mahdollisuuksista ne pisteet pitää ottaa.

PS. Kake voisi tulla meille jyyräämästä Hermeksen kolmosesta, ei ole kyllä Kakella helpoin kauden aloitus.
 

waitsneik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Yläsarjasta alasarjaan
Uusi viikko ja seuraavat 3 vieraspeliä. Onneksi torstaina on levähdystauko. Uumoilemani maalintekotehokkuusongelmat ovat reailisoituneet harjoituspeleistä. Nyt pitäis saada vain saada puristettua itseluottamus huippuun vieraskierueelle. Arkailemalla ei tule edes kusipäisiä lapsia. 6 pistettä rokille ois hyvä saalis ja näitä pelejä joista pistetitä kairataan ois Keupa ja K-Vantaa. Vantaallakin on 3 peliä tällä viikolla, joten lasken sen voitettavan pelin joukkoon. Keupa on ailahdellut joten mikäs ei pisteet maistuisi Rollon pojille. Turussa ollaan aina kotikoreita, joten poikkeushan se olisi jos piste saataisiin.
 
Viimeksi muokattu:

always right

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestis ja alasarjojen palkattomat raatajat
Toinen kolmen pelin vieraspeli reissu kuukauden sisään ja mitä ihmettä. Silloin kun äijiä oikeasti tarvittaisiin niin armeija pitää huolta omistaan, taas. Ilmeisen tärkeitä ja korvaamattomia on meidän varusmies-kiekkoilijat suomen harmaalle tai sitten on selkä jääkiekolle, (RoKi) käännetty Someroharjulla tosissaan. Kentällinen ukkoja + mv kelpaisi joka joukkueelle vastavaalla vieras turneella mutta meillä nyt näin ?! Tsemiä matkaan mutta kovasti kyllä eteen annetaan.
 

always right

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestis ja alasarjojen palkattomat raatajat
Kuka mitä hä ? Rosterissa kolmoskentän op Linke Otto-Eemeli # 44, tä ! Soppari, laina ? Uutisia aiheesta ei ainakaan vielä löydy, onko tietoa ?
 

stemme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Minnesota Wild
Kuka mitä hä ? Rosterissa kolmoskentän op Linke Otto-Eemeli # 44, tä ! Soppari, laina ? Uutisia aiheesta ei ainakaan vielä löydy, onko tietoa ?
Ei oo pelannu tällä kaudella ainakaan EP:n mukaan missään, joten ei taida laina olla. Toivottavasti olisi loppukauden sopimuksella tullut, jäänyt mieleen aiemmilta kausilta hyvänä Mestis-tason pakkina. Sen sijaan kolmoskentässä mielenkiintoinen laina Matias Mustonen, joka on pelannut KeuPassa alkukauden aikana, mutta tänään pelaa sitten RoKin paidassa KeuPaa vastaan. Harmi juttu tuo inttimiesten puuttuminen kun joudutaan näihin pikalainoihin turvautumaan.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kiekkoliiton siirtolilstassa Linke näkyy normaalina pelaajaoikeuksien siirtona, eli ei ole lainasta kyse. Toki voi olla että on tullut koeajalle RoKiin.

Toinen uusi pelaaja kokoonpanossa on JYP-hyökkääjä Matias Mustonen. Siirtolistan mukaan RoKin mukana tänään ja perjantaina. Hieman erikoinen laina siinä mielessä, että on pelannut alkukauden KeuPassa ja palaa sinne oletettavasti näiden pelien jälkeen, eli pelaa tänään ikään kuin omaa seuraansa vastaan.
 

always right

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestis ja alasarjojen palkattomat raatajat
Mitähän sanois. Lyhyestä virsi kaunis, jotain on nyt pahasti hukassa. Hosuheikkejä ja yksinpurjehtijoita on liian monta, liideri ja ratkaisijat puuttuu. Linke toi pelaamattomanakin takalinjoille JE:lle ja Rahikaiselke apuja. Rasse teki mitä pystyi ja palkittiin ihan syystä.
 

Snedo

Jäsen
Tänään nähtiin kyllä kauden parasta peliä tähän asti ja ansaitusti täyden kolmen pinnan potti kairattiin Vantaalta. Todella hyvä ja ehjä 60 minuuttinen esitys sekä Reijolan nollat päivän parasta. Kolmas peli ei näkynyt kyllä missään. Tästä hyvä jatkaa!
 

gran reserva

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Aika huikea viikko joukkueelta. TOP3 vastaan 8 pistettä! Reijola on ottanut sankariviitan hartioilleen ja kantaa hyvin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös