Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 238 712
  • 13 688

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mä luulen kerran nähneeni yhden kuvailemattoman linkin, mistä ei tullut pelikieltoa. En ole tosin ihan 100 % varma. Oli pakko olla jonkun moden oma viesti. Olishan siitä muuten tullut.

Tämä oli sarkasmia. Raportoikaa, jos pahoitatte mielenne. Jälkikäteen itkeminen on aika noloa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Taas joku sai pelikieltoa nimimerkin yhdistämisestä todelliseen henkilöön. Siitä muistui mieleen että viime syksynä jouduin itse tällaisen viestin kohteeksi, silloin asiasta ei seurannut mitään sanktioita. Olen aina aikaisemmin jaksanut uskoa että näitä tuomioita jaeltaisiin tasapuolisesti, mutta nyt ymmärrän että toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset tälläkin palstalla.
Eihän näitä kyllä koskaan olla mitenkään tasapuolisesti jaettu. Tälläkin viikolla on nähty miten osalle on tullut pelikieltoja henkilökohtaisuuksista ja osalle ei. Toki varmaan raportointi vaikuttaa mutta ihmettelen jos erään nimimerkin touhuista ei ole raporttia annettu ja miksi siitä ei pelikieltoa annettu.
 
Nykyisellä linjauksella kyseinen viesti olisi pelikiellon arvoinen rike.

"Moi X"-viesteistä tehtiin linjaus kuitenkin vasta kyseisen viestin kirjoittamisen jälkeen, emmekä kokeneet kovin järkeväksi jakaa pelikieltoa viestistä, joka oli kirjoitettu yli viikko ennen linjauksen julkistamista.

Eihän näitä kyllä koskaan olla mitenkään tasapuolisesti jaettu. Tälläkin viikolla on nähty miten osalle on tullut pelikieltoja henkilökohtaisuuksista ja osalle ei. Toki varmaan raportointi vaikuttaa mutta ihmettelen jos erään nimimerkin touhuista ei ole raporttia annettu ja miksi siitä ei pelikieltoa annettu.
Tapauksesta sen enempää tietämättä haluaisimme huomauttaa, että yleisestä uskomuksesta poiketen jokainen huomautuksemme ei automaattisesti tarkoita pelikieltoa.

Moderaattorit
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mä luulen kerran nähneeni yhden kuvailemattoman linkin, mistä ei tullut pelikieltoa.

Nämä on muuten lisääntyneet. Syy lienee siinä, kun jostain syystä monet palvelut eivät osoitteessaan kerro sivuston nimeä.

Vaikkapa nyt vaikka Yle ja Iltasanomat ja lukemattomat muut. Siellä on taas tekniikan pojat jotain puuhastellu.

Järkevintä olisi laittaa linkki toimimaan niin, että siinä se perässä lukisi. "Hotti ja Totti kohtasivat värikkäässä kamppailussa - Yle Urheilu"
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Sitä ihmettelen että missä välissä se muuttui tämän 2009 vuoden tulkinnan jälkeen sallituksi?

Kysymyksiä, kommentteja, palautetta moderaattoreille ja keskustelupalstan ylläpidolle
Taisit minulle vastata toisaalla että "ei nämä asiat vaikeita ole jos pysähtyy miettimään" tms. Tähän kohtaan pätee myös se sama ja itsehän tuon asian nostit myös esille, eli säännöt ei ole samat kaikille. Näin se on myös ihan normaalissa elämässä ja niin se näyttää olevan myös jatkoajassa. Tässä kun on pysähtynyt miettimään niin on voinut kyllä huomata että ei täällä ole samat säännöt kaikille.

Mutta niin se menee esim. normaalissa työelämässäkin. Omalla työpaikallani on tiettyjä sääntöjä jotka paperilla ovat samat kaikille, mutta käytännössä eivät. Itse esimerkiksi saan tiettyjä vapauksia kun hoidan sovitut hommat säntillisesti ja hyvin, ja jos teen jonkun ns. kielletyn asian niin ei siitä mitään sanomista tule. Vastaavasti joku muu vähemmän suosiossa oleva saa vastaavista huomautuksen. Perseestähän tämä toki on.
 
Ralph

Jäsen
Ryssittelystä viimein kirjoituskieltoa? Rasti seinään, hieno juttu, mutta toivottavasti ei jää yksittäiseksi tapaukseksi.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Kyllähän tällä palstalla on aina saanut ja saa edelleenkin ryssitellä. Tuokin pelikielto tuli henkilöön menneestä hyökkäyksestä. Eli ryssitelkää mutta älkää käykö liian innokkaasti yhden henkilön kimppuun.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ryssittelystä viimein kirjoituskieltoa? Rasti seinään, hieno juttu, mutta toivottavasti ei jää yksittäiseksi tapaukseksi.
Katselin nuo eiliset viestit Perussuomalaiset-ketjusta ja yhtään ryssittelyä ei niistä ainakaan löytynyt. Erikoinen vihellys jos tätä keskustelua ei muissa ketjuisssa em. lisäksi käyty.
 
Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Katselin nuo eiliset viestit Perussuomalaiset-ketjusta ja yhtään ryssittelyä ei niistä ainakaan löytynyt. Erikoinen vihellys jos tätä keskustelua ei muissa ketjuisssa em. lisäksi käyty.
Kannattaa keskittyä siihen lukemiseen, kyllä ne viestit sieltä löytyy. Vihellys oli erinomainen, toivottavasti näihin henkilöön menemisiin tartutaan jatkossakin ja riittävän pituisilla jäähyillä.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kannattaa keskittyä siihen lukemiseen, kyllä ne viestit sieltä löytyy.
Jos olet kerran niin pätevä lukija niin osaat varmaan lainata sen viestin / ne viestit missä @mjr ryssä-sanaa käytti? Ai et pysty...
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos olet kerran niin pätevä lukija niin osaat varmaan lainata sen viestin / ne viestit missä @mjr ryssä-sanaa käytti? Ai et pysty...

Melko selvästi antoi ymmärtää kyseessä olevan itäisen naapurin maksettu trolli. En sitten tiedä jos mulle tulee eri tekstit kun sulle mutta kyllähän tuon saa tuolta jokainen lukea.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Jos olet kerran niin pätevä lukija niin osaat varmaan lainata sen viestin / ne viestit missä @mjr ryssä-sanaa käytti? Ai et pysty...
Menee nyt vähän hölmöksi mutta voit käydä katsomassa kaikki käyttäjän viestit missä viimeisten kuukausien aikana on lainannut minun kirjoituksiani ja kaikista löytyy joku toveri, tehtaankatu, äidinkieli, siellä rajan takana tms. juttu lisättynä. Tätä on nyt jatkunut kuukausitolkulla.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Melko selvästi antoi ymmärtää kyseessä olevan itäisen naapurin maksettu trolli. En sitten tiedä jos mulle tulee eri tekstit kun sulle mutta kyllähän tuon saa tuolta jokainen lukea.
Muttta tuo on ihan eri asia kuin ryssittely.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Muttta tuo on ihan eri asia kuin ryssittely.

En mä oikein ymmärrä miten et ymmärrä noiden viestien tarkoitusperiä, jos olet ne kuitenkin lukenut. En oikein osaa sen paremmin niitä sinulle avata.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En oikein osaa sen paremmin niitä sinulle avata.
Väännetään rautalangasta: tuomio kuului "jatkuva yksittäisen nimimerkin ryssittely" - yhtään "ryssittelyä" ei kuitenkaan löydy. "Ryssittely" on toimintaa, josta oikeudessa tuomitaan kunnianloukkauksesta sakkoihin. Se ei ole mitenkään synonyymi esim. "venäjän trollille".
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Väännetään rautalangasta: tuomio kuului "jatkuva yksittäisen nimimerkin ryssittely" - yhtään "ryssittelyä" ei kuitenkaan löydy. "Ryssittely" on kuitenkin toimintaa, josta oikeudessa tuomitaan kunnianloukkauksesta sakkoihin.

Eli jos kerron sinun muuten vaan tykkäävän imeä naapurisi penistä mutta en kutsu sinua homoksi, en siis syyllisty homotteluun?

Pärjätään varmaan ihan hyvin ilman yhteistä mielipidettä tästä asiasta.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tuo on vähän kuin sanoisin Tuksulla olevat paksut huulet ja tuomio tulisi n-sanan käytöstä.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Tuo on vähän kuin sanoisin Tuksulla olevat paksut huulet ja tuomio tulisi n-sanan käytöstä.

Kommunistiksi toista ei saa vihjailla, mutta laillisessa lakossa olevia saa kuitenkin palstan linjan mukaan sanoa terroristeiksi. Nää on näitä. Viikon huilit nyt muutenkaan oo mitään.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kehutaan nyt kerrankin @Moderaattorit -osastoa, vihdoinkin noihin Telian ketjuissa oleviin vihjailuihin ja muuhun paskanjauhantaan on alettu puuttua.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Vaikka mun mielestä @Nick "tekikin itse" pelikieltonsa haastamalla riitaa niin on silti huonoa että Jatkoaika on liki ainoita palstoja missä moderaattoreita ei ole erikseen ilmoitettu. Tiedän kyllä jokusen heistä itsekin, joku jopa on itse esittäytynyt, mutta olisi silti mun mielestä ihan tasapuolista että nuo kerrottaisiin. Koska kyllähän fakta kuitenkin on se että sellaisen kanssa kinastelusta saa helpommin pelikieltoa kuin tavan kirjoittajan kanssa kinastelusta.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
mutta olisi silti mun mielestä ihan tasapuolista että nuo kerrottaisiin. Koska kyllähän fakta kuitenkin on se että sellaisen kanssa kinastelusta saa helpommin pelikieltoa kuin tavan kirjoittajan kanssa kinastelusta.
Kyllä ja ei. En ole itse koskaan moderaattorina ollut, mutta olen ollut sellaisella palstalla missä moderaptorit ovat ihan nimimerkeillään mukana keskusteluissa. Periaatteessa ihan ok ei siinä mitään, mutta hyvin usein näki sitä että keskustelun yltyessä se moderaattorin vastapari saattoi alakynteen jäädessään heittää jotain ihmeellisiä "mode-kortteja" pöytään. Jotkut siis ottivat sen niin että ei ole soveliasta jos moderaattori tuo vaikka liian kärkkäästi omaa mielipidettään esille yms. Toki nimenomaan vika on niiden toisten käyttäjien puolella, mutta ymmärrän kyllä sinänsä moderaattorinkin näkökulmasta sen että keskusteluun osallistuminen on hankalaa jos toiset ei kykene moden kanssa normaaliin keskusteluun.

Toinen mikä myös joihinkin varmaan vaikutti oli se että moderaattorin mielipiteitä alettiin myötäilemään, ihan kuin kyseessä olisi joku automaattisesti oikeassa oleva jumalhahmo. Toki kukaan järkevä ihminen ei tähän lähde, eräälläkin foorumilla välillä moderaattorit on niin kujalla että huhhuh.

Viimeinen lause oli sarkasmia, ihan hyvät modet siellä WrestlingAlertissa oli.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Em. nimimerkin pelikielto oli ainakin erittäin paikallaan. Olipahan Nickiltä näköjään kunnon känkkäränkkäilyä ja tanssiparin etsimistä koko eilinen alkuilta. Tämä pelikieltokin taisi tulla heti yöllä voimaan, en tosin tiedä onko tuo vihellyksen ajankohta niin poikkeavaa.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Väännetään rautalangasta: tuomio kuului "jatkuva yksittäisen nimimerkin ryssittely" - yhtään "ryssittelyä" ei kuitenkaan löydy. "Ryssittely" on toimintaa, josta oikeudessa tuomitaan kunnianloukkauksesta sakkoihin. Se ei ole mitenkään synonyymi esim. "venäjän trollille".

Jeps, nyt täytyy sanoa, että @Moderaattorit ja minun välilläni on suuri loukkauskivi - min'en kyllä ryssittele yhtään ketään. Jonkinlaisen käsityksen Venäjä-suhteestani saa esim. oheisesta vuosien takaisesta kirjoituksesta:

Botanist on Alp: S Novym godom - svetom - kraem - krovom!

Ja se että nimimerkki @BlackWolf välillä horjuu kieliopisssa, esittää alkeellisen geneerisiä mielipiteitä ja on obsessiivisen Nato-vastainen ei todellakaan edes vähän alusta tarkoita sitä, että hän olisi maksettu ulkomainen trolli. Se että veljellisesti välillä hieman kiusoittelen häntä johtuu siitä, että kyseinen nimimerkki pavlovilaisesti reagoi noihin viattomiin kiusoitteluihin ja eksyy pois (yleensä) tyhmistä mielipiteistään. Ja tämä jos mikä on todiste siitä, ettei hän ole maksettu trolli vaan täysin puhdas amatööri. Notta sellaasta.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös