KooKoo kaudella 2018–2019

  • 412 681
  • 1 663

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En tykkää haukkua tuomareita, mutta viimeisestä 10 minuutista jäi hieman kakka maku. Bergerin eka taklaus, osuiko päähän vai oliko ihan tyylipuhdas? En nähnyt kunnolla. Tai en tiedä oliko ihan eka taklaus, mutta ainakin ensimmäinen tilanne, jossa huomasin Bergerin edes olevan kentällä. Se missä SaiPalainen jäi puhaltamaan. Lopussa sitten SaiPalaiset saivat tehdä ihan samanlaisia juttuja kuin mistä molemmat istuivat useammat kakkoset, lopulta tuli sitte poikittaisesta. Bergeristä jäi vikan erän perusteella hyvä kuva. Wittchowlta odotin enemmän ennakkohehkutusten perusteella. Valtola oli hiukan parempi kuin odotin. Odotusarvo kun oli se, että kaveri seisoskelee ajatellen "jätkät hei, lähetää hyökkää jo". Olihan Kalle puolustusalueella sijoittumisessa usein ihan hukassa. Bonsa ja Kristensen jäivät huomiotta, syystä tai toisesta. Keskitalo oli hyvä myös.

Hyökkääjistä Korhonen, Ojantakanen ja Suuronen olivat odotustasoon nähden suurimmat onnistujat. Leivo nousi monesti hyvin, mutta loppuiko kädet vai mikä kun näytti hiukan kömpelöltä. Haataja, Strömwall, Pitkänen, Kähkönen ja Virtanen olivat sitä mitä odotin jo ennen harjoituspelejä. Koivisto sitä mitä odotin harjoituspelien perusteella. Karlsson ja Hakulinen ei oikein olleet sitä mitä heiltä tarvitsee, jotta kesäloma ei alkaisi maaliskuun alussa. Karlsson näytti hieman kuolevalta joutsenelta siinä kampitusjäähyssä, en muista kuka kakkosen otti. Maalahti? Perhosesta nyt voi sanoa juuta taikka jaata.

Näitä en tule pystymään perustelemaan paremmin kuin "no, semmonen kuva nyt vain jäi". Yksittäisiä tilanteita ei jäänyt pahemmin mieleen, Bergerin taklaukset päällimmäisenä. Tuolla tuomarikommentilla en viittaa siihen, että peli niihin hävittiin. Olis vaan ihan kiva, jos pelattaisiin koko peli, mielellään kausi, samoilla säännöillä.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Kuinkahan pitkä koeaika tuolla Eddy Witchslow nimisellä pelaajalla on? Toivottavasti ei yhtään yli syyskuun lopun.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Erittäin mielenkiintoinen kauden avaus. Paljon hienoa ja nautinnollista jääkiekkoa.

Nostetaan esiin puolustus, viiskikkopuolustus. KooKoo onnistui lähes 50min puolustuspelissään. Tosin tässä tarkoitetaan kaikkea muuta kuin puolustusalueen puolustuspeliä. Hyökkäysalueen ja keskialueen puolustuspeli oli välillä jopa loistavaa. Puolustusalueen puolustuspelikin oli siihen asti kelvollista kun oltiin lähellä riistomahdollisuutta. Mutta perinteisestä puolustusalueen puolustuspelistä ei ollut viisikolla hajuakaan. Ei osattu pelata paikkaa tai vartiointia eikä ainakaan näitä osattu yhdistellä.

Täytyy etenkin ihmetellä näitä KooKoon "puolustajia", joilla pitäisi olla kokoa ja kokemusta. Yksikin Pohjois-Amerikan apu osasi kyllä häiritä omaa maalivahtia, olla kiinnostunut kiekosta kun siitä oli kiinnostunut jo 3 muutakin pelaajaa ja pelata niin puukeppimäisesti ja vieläpä pehmeänä sellaisena. Ja mitä tekee Tuokkola? Laittaa hänet kentälle ottelun ratkaisuhetkillä. Taisi vielä olla tämä sankari, joka keksi viimeisellä minuutilla laukoa kohti maalivahtia, kun oma pelaaja oli paitsiossa. Ja silti Tuokkola laittaa tämän tunarin kentälle ellei sitten puolustajien peluutuksesta voida syyttää jotain muuta, mutta Tuokkolalla se on viimeinen sana oltava. Tapparasankari Bonsaksen ei ollut paljon kummempi, mutta ei hän aivan yhtä törttö ollut. Kristensenille ladataan aivan liikaa vastuuta tämän hetkiseen kuntoon nähden.

Mutta voi pojat Juha-Pekka Haataja! On tainut herra reenata niin kovaa että on kyllä jäykistä jäykin. Teki maalin ja syötti ja se on hinoa, mutta tuosta "haatajan" tontista se on tehtäväkin. Tuota kuviota on varmasti harjoitelut, koska kovin montaa kuviota KooKoolla ei ylivoimassa ole nähty. Tänään kyllä nähtiin variaatioita ja hinoja sellaisia. Haatajan pitää vetää vähän happea ja rentoutua. Muuten hän jää hienoksi keulakuvaksi, jolle nuoret pojat tekevät paikkoja, joista ei edes saa erehtyä.

Valitettavasti Samu Perhosen tasapaino oli tänään heikko eikä hän päässyt torjunnan jälkeen uudelleen torjuntavalmiuteen tarpeeksi nopeasti. Jätti useista hienoista kopeista ja torjunnoista huolimatta levottoman kuvan. Ylipelasiko kenties välillä?

Mutta paljon hienoa mahtui mukaan. Josko niistä jaksaisi kirjoitella vaikka huomenissa. Mielesäni ns. Nuoret Pojat pelasivat hemmetin hyvin ja mainitaan tässä vaikka Olli Korhonen, jonka lopullista Liigakelpoisuutta ehdin kovasti epäillä. Hakulinen - Ojantakanen - Korhonen on hienosti toimiva trio.
 

Coopperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuokkola sanoi ennen peliä haastattelussa Mutasesta, että treenaa KooKoon kanssa ja eiköhän mies meille pelaa kun on kunnnossa. Ilmeisesti vielä jotain pientä vaivaa.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Sellainen avausviikonloppu. Pisteet 1/6 ja omiin 13 maalia kahteen peliin.

No ei peli ihan noin surkeaa ollut kuin lopputulema antaa ymmärtää, koska esim. perjantain ottelu olisi kyllä pitänyt hoitaa ilman lopun koomailua.

Onnistujat:

Strömwall – Tekee sen 25 maalia tällä kaudella.

Karlsson – Olisi aivan loistava kakkossentteri, kunhan vain jostain naarattaisiin se ykkönen.

Korhonen – Näytti että kuuluu Liigaan.

Ojantakanen – Putki kulkee ja hoitanee kolmossentterin paikan.

Hakulinen – Näyttäisi jatkavan siitä mihin jäi loukkaannuttuaan.

Pitkänen: - Jatkaa siitä mihin viime kaudella jäi ja mahdollisuus ottaa seuraava steppi.


Epäonnistujat:

Perhonen – Oli mahdollisuus naulata ykkösmaalivahdin paikka. Ylipelaamista, helppoja virheitä… Ei näin.

Wittchow – Vaikeuksissa isoilla minuuteilla, kun tosipelit alkoivat. Ensimmäisen ottelun kammottava virhe (aiheutti omanpäänaloituksen lauottuaan kohti maalivahtia, kun KooKoo-pelaajia oli paitsioasemassa 30 sekuntia ennen loppua paineettomassa tilanteessa. Shaibulle aikalisä ja sen jälkeen maali.) maksoi pisteet.


Huomioita:

– Pitääkö tässä oikeasti lähteä maalivahtikaupoille? Ei vielä, mutta avausviikonloppu ei todellakaan ollut luottamusta herättävä.

– Viisikkopuolustus on ajoittain aika karmeaa.

– Valtola on taitava ukko ja toivottavasti ketsuppipullo aukeaa pian.

– Keskitalo jatkaa edelleen ylivoimassa ja saa pakeista eniten peliaikaa ylivoimassa.

– Neljällä tehdyllä maalilla per peli voitetaan matseja kunhan puolustuspää saadaan edes kohtuulliseen kuosiin.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
– Keskitalo jatkaa edelleen ylivoimassa ja saa pakeista eniten peliaikaa
Miks Miro sit on seiskapakiks merkitty, ainaki tänää oli? Pelaako sitte AV/YV niin paljon, että jätetään 5v5 pelaaminen vähemmälle?
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
KooKoo YkkösNyrkki on ottanut pahiten päihin tasakentällisin kun vielä otetaan huomioon peliajat, jotka tämän nyrkin hyökkääjillä eivät ole suurimmat joukkueessa. Eikä mene lujaa pakeillakaan. Otos on tietysti täysin tilastokelvoton tässä vaiheessa, mutta on tuossa jonkinlainen suunta nähtävissä.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Miks Miro sit on seiskapakiks merkitty, ainaki tänää oli? Pelaako sitte AV/YV niin paljon, että jätetään 5v5 pelaaminen vähemmälle?
Näinhän se on mennyt ainakin ottelun alkupuolen. Tosta alivoimasta en ole niin varma, mutta pelaa siis toisen toisessa YV-kentässä viivaa. Toisessa on Kristensen. Pelli pelasi tuon Keskitalon YV -tontin harkkapeleissä. Ottelun vanhetessa Keskitalo vaihtelee toisinaan Pellin kanssa muutenkin WitchSlown parina.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Näinhän se on mennyt ainakin ottelun alkupuolen. Tosta alivoimasta en ole niin varma, mutta pelaa siis toisen toisessa YV-kentässä viivaa. Toisessa on Kristensen. Pelli pelasi tuon Keskitalon YV -tontin harkkapeleissä. Ottelun vanhetessa Keskitalo vaihtelee toisinaan Pellin kanssa muutenkin WitchSlown parina.
Okei, tämä selvä. Itse en kiinnitä pahemmin huomiota peluutukseen, joten kaikki tällainen menee hieman ohi. Enemmän seuraan kaikkea pelitapaan liittyvää. Tuohon WitchSlow-hommaan en lähtisi vielä, vaikka vitsi onkin. Katsotaan ensi viikko ja sitten vasta dumataan tämä joukkue. Voi olla että viikon päästä huutelen WItchSlowta kaikkein kovimpaan ääneen, mutta toistaiseksi jätän muille. Mieluummin en edes muille.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Keskitalo pelasi viikonlopun SaiPa-matseissa keskimäärin tasakentällisin 2:20, ylivoimalla 9:28 ja alivoimalla 3:22.

Eli ylivoimavastuu oli melkoista nyt viikonloppuna, kun se oli viime kaudella vähän yli kaksi minuuttia per matsi.
 

Hummeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olli Salon legioona
Tämänpäivän peli hävittiin nimenomaan siihen, että Tuohimaa voitti Perhosen. Ja selvästi. Molemmilla puolustamisessa ongelmia, näkisin että meillä enemmän paikkojakin, mutta tarvitaan oikeasti veskari johon voi luottaa.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Onko tuo Keskitalo niin kova YV pelote, että kannattaa pitää moisia aikoja siellä pyörimässä. Ilmeisesti valmennuksen mielestä on, mutta itse en ole oikein mitään erikoisavuja kaverilta moiseen rooliin nähnyt.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Tämänpäivän peli hävittiin nimenomaan siihen, että Tuohimaa voitti Perhosen. Ja selvästi. Molemmilla puolustamisessa ongelmia, näkisin että meillä enemmän paikkojakin, mutta tarvitaan oikeasti veskari johon voi luottaa.

Näin juuri. SaiPa teki luvattoman monta maalia laukauksista, joissa ei ollut maskia. Myös Iso-Mustajärven vanhanaikainen taitaa mennä Perhosen piikkiin.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Keskitalo pelasi viikonlopun SaiPa-matseissa keskimäärin tasakentällisin 2:20, ylivoimalla 9:28 ja alivoimalla 3:22.

Eli ylivoimavastuu oli melkoista nyt viikonloppuna, kun se oli viime kaudella vähän yli kaksi minuuttia per matsi.

Nuo yv ja av ovat kokonaisaikoja ja pitäisi jakaa pelimäärällä kuten viime kauden osalta teit. Lisäksi SaiPa otti nyt keskimääräistä enemmän jäähyjä.

Newton sai viime kaudella pakeista eniten yv-aikaa, vähän yli 3 min/ottelu. Sellainen minuutin nousu ylivoima-ajassa olisi varmaan Keskitalolla odotettavissa, jos rooli pysyisi koko kauden samana. Toivoisi kuitenkin, että ainakin Valtola saisi jatkossa ylivoimavastuuta. Jos niin käy, Keskitalon rooli saattaa lopulta olla viime kauden kaltainen eli peliajoissa ylivoiman kolmospakki.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Kari Lehtonen voisi alkaa tehdä muutakin kun pelkkää purkanjauhantaa KooKoossa. Siis jos tällä #1 ja #43 meinataan kausi läpi viedä. Pelottavaa katseltavaa tuo työskentely maalilla eikä varmaan viisikollakaan turvallinen olo ole kun vastustajalla on kiekko ja ollaan KooKoon puolustuspäässä. Ehdottomasti annattava muutama näytön paikka heti tähän alkuun pelaajalle #35. Sen verran ryhdikästä toimintaa oli harjoituspelissä.

Nuo kaksi ensinmainittua joko ylipelaavat ja ovat sen jälkeen rähmällään tai sitten jälkimmäinen ylipelaamisen pelossa "jäätyy" eikä uskallakaan liikkua vastaan. Melkoista rämpimistä ja kömpimistä oli tänäänkin nähtävissä ottelussa Tapparaa vastaan.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mitähän Perhonen kesällä on tehnyt kun keväällä vielä vaikutti että itseluottamus kunnossa ja koppi tarttuu. Järvenpää ei keväälläkään ollut kaksinen. Josko se sentteri raha käytettäisiin veskariin
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Ei kai nyt rahoja lähdetä tuhlailemaan ennen kuin kortti #35 on katsottu? Ei tuon kortin varaan tietenkään koko kautta voi laskea, mutta se ehdottomasti ainakin katsottava kunnolla.

Kyllä tuo Kari Lehtonenkin saa jotain osumaa ottaa omaan nahkaansa jos noin huonosti suojatit sohlaavat. Eli on myös kysyttävä mitä Kari Lehtonen on kesällä tehnyt tai siis silloin kun hän on maaliavahtien kanssa saanut häärätä. Lakisääteinen kesäloma on erikseen.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Riemukkaan voiton ratoksi vielä voitaisiin ottaa esiin yksi ongelmakohta, josta olen ennenkin maininnut. Huolestuttavaa on tuo meidän "YkkösNyrkin" palaaminen tasakentällisin. Nuo 3 hyökkääjää ovat keränneet yhteensä muhkeat MIINUS 8 lukemat tehotilasoon. Ei Hyvä!
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Järvenpää nosti ainakin aiemmin yli 100k kaudesta, joten tuskin ihan taskurahoilla pelaa nytkään. Huolestuttavan kankealta näytti tänään ja ainoastaan reilu puskuri maalien myötä rauhoitti oman mielen.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Erittäin hieno peli. Hyökkäyksessä näyttää olevan enemmän vahvuuksia kuin odotettiinkaan. Viisikkopuolustaminen vaatii petrausta ja kuten yllä todettiin ei Järkkärin peli näyttänyt alkuunkaan hyvältä, yhtäkään tiukkaa vääntöä ei tuollaisilla omaksi voitoksi käännetä.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos maalivahtimarkkinoille mentäisiin, niin Janne Juvonen taitaa olla edelleen vapaana. Ei ole varsinaisesti mikään oma suosikkipelaaja, mutta ei tule oikein muitakaan mieleen. Positiivisesti ajateltuna on nuori (23 v), mutta kuitenkin liigatasolla kokenut.

KooKoon kaksikosta Järvenpäällä riittäisi henkiset kyvyt ykkösvahdin paikkaan, mutta tuntuu että pelilliset taidot pitää puristaa ihan äärirajoille. Perhosella taas peruspelaaminen vaikuttaa hyvältä, mutta alkaa sakkamaan heti, kun tarjolla olisi muutakin kuin yksittäisiä otteluita tai kauden lopun merkityksettömiä läpsyttelyjä.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Onko tämä nyt 3. kausi samalla tandemilla ja Järkkärille neljäs KooKoossa? Montako kautta Lehtonen on nyt ollut koulimassa näistä hiomattomista timanteista tekijämiehiä? Treutle laitettiin kävelemään muutaman matsin jälkeen, mutta hän taitaa näistä kolmesta mainitusta olla ainoa, joka on selkeästi nostanut tasoaan tuosta(Perhonen bout samaa tasoa ailahteluineen ja Järkkäri on kangistunut silmissä). Johtuuko sitten miehen omista kyvyistä vai paremmasta valmennuksesta. Irving oli valmiiksi sellaisella tasolla, ette lämmittelevetojen heittely harjoituksissa riitti varmasti hyvin.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Hyviä huomioita Lehtosesta, näytöt eivät huimaa, mutta eivät toki aihiotkaan ole maailmanluokkaa. Juvonen voisi olla sellainen nimi, joka voisi Lehtosen valmennuksesta hyötyä paljonkin, toisaalta Perhonenkin on sellainen aihio.
 

5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, Cogliano, RD
Noh, onhan Järvenpään loukkaantumisen jälkeen suunta ollut alaspäin... Epäilen että vaikka kaikki on "kunnossa" niin kaikki paikat ei vaan yksinkertaisesti toimi kuten ennen.
Perhosen uskon kuitenkin nostavan tasoa rutkasti, taisi SaiPa -viikonloppu olla vain työtapaturma. Teknisesti nimittäin näyttää yleisestikkin tuo Perhosen peli hyvältä.

Avausviikonlopun osalta kyseenalaistan sen että Perhonen pelasi molemmat pelit, aivan samalla tavalla kuin sen että Jukureilla Rajaniemi pelasi peräkkäisten päivien pelit.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös