Calgary Flames 2018–2019

  • 102 805
  • 409

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Viime yönä oli jälkimmäinen Flames-Oilers -prospektien ottelu, joka pelattiin Red Deerissä, eli n. puolivälissä Edmontonin ja Calgaryn välillä. Tästäkin pelistä Flamesille voitto, lukemat oli 6-3. Flames meni ekassa erässä 3-0 johtoon, mutta Oilers kampesi pelin tokassa erässä tasoihin. Lopulta Flames iski kolme maalia kolmanteen erään ja täten 6-3 -voitto.

Mangiapane ja Foo huilasivat tämän pelin Kylingtonin ja Christiansenin ohella. Vaikka Duben molemmat laiturit vaihtuivat, ei se fakta muuttunut, että Dube oli jälleen kentän paras hyökkääjä. Toisella laidalla pelannut Zavgorodny, johon kiinnitin nyt enemmän huomiota (ekan pelin jälkeen sai aika paljon kehuja, vaikken miestä itse noteerannut), ja sehän teki 2+1 tehot. Aika hyvältä late pickiltä vaikuttaisi... Muita onnistujia jälleen maalivahti Parsons, joka pelasi puolet pelistä ja päästi vain yhden maalin. Vastapainoksi etenkin ekassa erässä alkuun todella hyviä koppeja jälleen. Kenttäpelaajista Ruzicka oli hyvä, Välimäki omaan päähän erittäin varma ja kai se Pollockin laukaus jälleen on maininnan arvoinen. Maalit siis menivät Zavgorodnylle (x2), Jolylle, Ruzickalle, Gawdinille ja Pollockille. Matthew Phillips samat 0+3 tehot mitä ekassa reenipelissä, ja kääpiöiden taistossa Yamamotoa vs. edge Phillipsille.

Tämä oli vika ns. prospektimatsi, ja nyt pääsee kunnon harjoitusottelukausi kunnolla käyntiin. Tuo Flamesin Kanadan pään rosteri ei isoja muutoksia koe reenipeleihin, kun ykkösnippu on samaan aikaan Kiinassa. Siinä pääsee lupaukset kyllä kovaan näytönpaikkaan, ja etenkin tuo Duben tekeminen kiinnostaa, kun näyttää niin pirun hyvältä. Koko ajan vaarallinen, ja myös monipuolinen. Yksi tilanne jäi mieleen, kun Dube taklattiin nurin, niin joku 5 sek myöhemmin häntä juuri taklannut pelaaja pääsi kiekkoon, ja Dube kolasi hänet vastaavasti komeasti, vaikka yli pään verran taisi olla pituuseroakin Oilers-prospektin hyväksi. Ehkä "highlight of the night" oli kuitenkin tuo 0-3 -maalin syöttö, kun Dube napautti kiekon ilmasta taakse suoraan Zavgorodnylle, joka naulasi kiekon verkkoon. Tiedä sitten, näkikö Dube Zavgordodnyn siinä, mutta hieno maali joka tapauksessa.
 
Viimeksi muokattu:

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Kiinassa pelattu reenipeli eilen meni siis 4-3 rankkareilla Bruinsille. Flames tuossa oli läpi ottelun selvästi aktiivisempi nippu ja niskan päällä, joten ihan hyvä maku siitä kuitenkin jäi. Ekan erän synkkä jakso sai sen kolmen maalin kuilun aikaan, ja ihan hyvää kirivaihdetta Flames näytti. Gaudreaun ja Monahanin laidalla pelasi Lindholm, ja Neal oli Tkachukin ja Backlundin ketjussa. Peli olisi varmaankin kääntynyt voitoksi, jos veskaripeli olisi ollut vähän tasaväkisempää. Gillies ei mitenkään paska ollut, mutta Halak oli toisessa päässä todella hyvä. Shenzhenin yleisö tuntui olleen Flamesin puolella. Marchandille myös buuattiin, joten kiva oli nähdä, että sielläkin asti oltiin asioista perillä. Ja toki tuo Brad taas kerran pääsi rottailemaan, vaikka vasta reenipeliä pelattiin. Mailanlapaa tahallaan Hathawaytä naamaan, josta kaksiminuuttinen. On se fiksu.

Gio-Brodie -pakkipari pitkästä aikaa kasassa, ja näytti tutulta ja turvalliselta. Myös kakkosparilta Hanifin-Hamonic hyvä matsi. Kulak-Stone oli ajoittain vähän kujalla, ja siinä on Anderssonilla iskun paikka päästä kauden alkaessa NHL-avaukseen. Hyökkäysketjuista Monahanin kenttä se vaarallisin. Lindholmilla ei ihan käynnistynyt, vaikka pari syöttöpojoa saikin. Backlundin ketjusta Tkachuk näkyvin ukko, ja perkeleen tyylikäs rankkarimaali. Olikin pilkuissa ainoa onnistuja, vaikka Jankowski ja Czarnik saivat molemmat Halakin jo kahville, mutta kumpikin veti vaikeista asennoista tyhjien maalien ohi. Bennett-Jankowski-Hathaway taisi olla eilen Flamesin vähiten näkyvä ketju. Bennett ainakin omissa papereissani tulevaa kautta ajatellen kiinnostavimpia tapauksia, koska alkaa olla viimeisiä hetkiä ruveta tekemään tulosta (tosin ei siitä mitään viitteitä ainakaan eilen nähty).

No, yksi reenipeli vasta takana, joten paljon kerkeää vielä tapahtua. Uskoa on ainakin siihen, että joukkueena Flames pystyy tulevalla kaudella nopeampaan, aktiivisempaan ja taitavampaan lätkään.

E: Ja erikseen vielä lisäisin, että Czarnik vaikuttaa ihan NHL-tason pelaajalta. Näppärä ja nopea kaveri.
 
Viimeksi muokattu:

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Vaikkei noista reeniväännöistä nyt liikaa voi sanoa, niin samaa settiä siellä on sikäli tarjolla kuin viime kaudella, että laukaukset voitetaan, paikkoja on ja yv on aika paskaa. 1-3 jälkimmäinen Kiina-peli siis Bruinsille (vika maali tyhjiin). Päästetyt maalit Hamonicin ja Smithin piikkiin. Monahan painoi läpiajosta Flamesin ainoan. Tkachuk, Backlund ja Frolik + Kulak-Stone huilasi tämän matsin.

- Uusista pelaajista pelottaa, miten Ryan suoriutuu, jos saa sellaisen roolin kuin viime kaudella (nyt ainakin pelannut yv:tä ja av:ta, ja konsensus taisi Canes-fanien kommenteissa olla se, että sai liikaa vastuuta).
- Czarnikin suhteen ei ollut itsellä mitään odotuksia, mutta kieltämättä ihan hyvät pari peliä.
- Hanifinin tekemiseen olen myös ollut tyytyväinen (tänään varmaan Flamesin paras pakki), eikä tuo Lindholmikaan huonosti ole suoriutunut.
- Jankowski ja Bennett mielestäni Flamesin parhaimmistoa Peking-pelissä hyökkäyksen osalta.
- Andersson on mielestäni pakki, joka menee Kulakin tai Stonen edelle, kun NHL alkaa. Aika virheettömän varmaa tekemistä.
- Lazar ainakin poppareille (veikkaisin, että hänellä alkaa viimeinen Flames-kausi).
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Viime yön harjoituspeli Vancouver Comets - Calgary Heat 1-4 vieraille. Maalit Phillipsille, Foolle, Mangiapanelle ja tyhjiin tehty Välimäelle. Hyvin pelasi sekä Rittich että Parsons maalilla. Parsons pelasi pelkästään vikan erän, kun Rittich sai aloittaa. Highlightseissa useampi kova koppi etenkin Parsonsille. Dubelta aika maukas lätty Mangiapanen maaliin, ja on kyllä ollut pre-seasonin eniten positiivisia fiboja herättänyt pelimies.

Jos tällä hetkellä saisi toivoa avauspelin kokoonpanoa, olisi se jotain tällaista:

Gaudreau - Monahan - Lindholm
Tkachuk - Backlund - Neal
Bennett - Jankowski - Czarnik
Frolik - Dube - Ryan

Giordano - Brodie
Hanifin - Hamonic
Andersson - Stone

Smith
Rittich

Hyökkäyksessä lähimmät uhkaajat avauksen miehille Hathaway ja Lazar, puolustuksessa Kulak ja Välimäki (ok, ei Kulakin pelaaminenkaan vääryys ole, mutta Anderssonista olen tykännyt enemmän). Olisi näillä näkyminen neljä pelaamaan pystyvää tasapainoista kenttää.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Jahas, pitää aktivoitua preseasonin osalta..
China gamesissa Lindholm pelas BP:n mukaan siksi, että Monahania säästettiin aloituksissa. Tkachuk huilas varotoimena Kiinassa kans.
Mielenkiintoisempaa on kyllä kuitenkin ollut P-Amerikan mantereella.
Dube etunenässä. Samoin taistelu 5/6/7 pakkien paikoista on käynnissä. Maalivahdit Smithin takana on kaikki esittäny nousujohteisia otteita.
Nyt eilen Vancouveria vastaan ketjut oli Kiinan reissulaisten mukaan tulon jälkeen seuraavat:

Gaudreau-Monahan-Neal
Tkachuk-Backlund-Czarnik
Bennett-Dube-Frolik
Mangiapane-Jankowski-Lazar

Valimaki-Stone
Kulak-Andersson
Kylington-Prout

Gillies
Rittich

Veskat pelas puoliksi. Czarnik pelas loistopelin, koko joukkue melko hyvin. Välimäki oli 2. ylivoimassa ainoana pakkina.
Neal ei oo vielä onnistunu, mutta en oo vielä huolissani. Rosteria vähennettiin 10 pelaajalla, mutta seuraavat pudotukset on jo paljon mielenkiintoisempia. Toivottavasti enemmän painaa suoritukset, kuin se, ettei tarvi pudottaa waiwerien kautta alas...
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Czarnik oli iskussa jo Kiinassa, joten mukavaa jatkumoa vaan sille tuo hatullinen maaleja. Tkachuk hoiti kyllä esityöt niissä aika komeasti. YV-maali oli varmaan komeampi kuin yksikään viime kauden yv-rysä. Andersson oli noista kolmospariehdokkaista taas erittäin hyvä, ja edelleen etulinjassa mielestäni kavereista Andersson-Välimäki-Kulak-Kylington. Veskapeli oli myös hyvää - Rittich pelasi paljon paremmin kuin aikaisemmassa reenipelissään.

Ketjut harkoissa tänään ykkösporukan osalta (Dube ja Välimäki saaneet huilivuoron, Kylington, Foo ym. ns. kakkosporukassa):

Gaudreau - Monahan - Neal
Tkachuk - Backlund - Czarnik
Frolik - Ryan - Lindholm
Bennett - Jankowski - Hathaway
Lazar, Peluso

Giordano - Brodie
Hanifin - Hamonic
Kulak - Stone
Prout - Andersson

Smith
Rittich
Gillies

Ihan hyvältä näyttää, ja noista saa kaikenlaisia komboja tehdyksi, jos haluaa päässään pyöritellä. Lazarin voisi waivata hiuksista vittuun, kun ei siitä kuitenkaan mitään tule.
 
Viimeksi muokattu:

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Ihan hyvältä näyttää, ja noista saa kaikenlaisia komboja tehdyksi, jos haluaa päässään pyöritellä

Tälläset ketjut oli pyöritelty eiliseen matsiin. Ihan tilastojen perusteella Välimäki on vissiin suoriutunu hyvin ja Lomberg myös. Lomberg sai paljon aikaan 6minuutin peliajalla.. Välimäki pelas alivoimaa, hetken ylivoimaa ja ihan hyvin sai peliaikaa.
Smithin tilastot ei kyllä mairittele, mutta kyllä laukausten määrän puolesta maalit olis saanu olla Flamesille jotain 5-2.. Eipä se monellekaan vedolle mitään voinu. Alla vielä ketjut.

Dillon Dube - Elias Lindholm - Spencer Foo
Andrew Mangiapane - Derek Ryan - Buddy Robinson
Morgan Klimchuk - Mark Jankowski - Garnet Hathaway
Ryan Lomberg - Alan Quine - Anthony Peluso

Mark Giordano - TJ Brodie
Noah Hanifin - Travis Hamonic
Juuso Valimaki - Rasmus Andersson
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Viime yön Sharks-pelistä nähtynä koko kolmas erä + highlightsit. Voitto tuli siis lukemin 7-5. Flamesin rosteri oli hyökkäyksen osalta lähellä parasta, mutta pakistossa pelaajat olivat Hanifinia lukuunottamatta luokkaa 3. pari ja sitä alemmat. Maalilla Rittich jakoi vastuun Gilliesin kanssa. Ekassa erässä ilmeisesti nukuttiin aika pahasti, kun tuon tason Sharks vei erän peräti 4-1. No, toisessa erässä Flames sitten kuittasi samoin lukemin erän itselleen, ja kolmannessa Bennett iski voittomaalin ja Czarnik 7-5 tyhjiin. Gaudreaun jälkimmäinen ja Tkachukin maali olivat pelin highlightit, hienoja suorituksia.

Mitään kauhean ihmeellistä peli ei oikeastaan tarjonnut:

- Lazar kusi yhden avopaikan ja oli muutenkin täysin näkymätön ainakin vikassa erässä. No ok, käynnisti kyllä Flamesin kiriä syöttämällä Phillipsin maalin, annetaan se hänelle.
- Gaudreau, Monahan ja Tkachuk Flamesin parhaat hyökkääjät.
- Kylington vähän pulassa omassa päässä, mutta hyökkäyspäässä ja kiekollisena pääosin hyvä.
- Andersson edelleen näistä 3. parin ehdokkaista sen aikana, mitä peliä näin, paras.
- YV melkoisen huonoa, ainakin se 3. erän ylivoima.

Mielenkiintoa loppuleirillle aiheuttaa eniten:

A) Kenestä Monahanin ja Gaudreaun ketjukaveri?

Peters itse sanoi viime yön pelin jälkeen, että koska ykkösketjulla on iso vastuu, pitää heidän myös olla paljon kiekossa, ja tässä tullaan aloituksiin. Mainitsikin ihan suoraan, että Lindholm oikeassa laidassa auttaisi tätä asiaa, joten voisi kuvitella, että ruotsalainen on ykkösvaihtoehto siihen tällä hetkellä. Neal ei ole mitään supersuorituksia tehnyt harjoituskaudella, mutta ei se nyt mua yllätäkään, kun veteraanipelaajasta puhutaan. Viime yönä yksi tolppa. Varmasti Neal saa ison ruudun ainakin ylivoimalla, mutta nähtäväksi jää, pelaako Tkachukin ja Backlundin, Monahanin ja Gaudreaun vai jonkun muun duon kanssa tasakentällisin (tilannetta vaikeuttaa positiivisesti Duben ja Czarnikin hyvät otteet).

B) Mitä Dubelle tehdään?

Dube tarjoaa oikeastaan kaikkea sitä, mitä tämän hetken NHL:ssä toolboxista pitää löytyä. Eli taitoa, nopeutta sekä jaloista että pääkopasta ja hyvää kahden suunnan tekemistä. On edelleen omissa papereissani etenkin Lazarin ja myös Hathawayn edellä.

C) Ketkä pakit löytyy kolmospakkiparista kauden alkaessa?

Kulak-Stone olisi voinut olla parempikin treenikaudella tähän asti. Kiinassa oli vähän sekaisin, ja viime yönäkin eka maali ainakin tämän kaksikon (tai lähinnä Stonen) piikkiin. Aika varmasti näistä ainakin toinen pelaa kauden alkaessa, koska en jaksa uskoa Dalton Proutin olevan kehissä (ja pidän epätodennäköisenä Välimäen/Kylingtonin ottavan paikkaa jo nyt), mutta Anderssonin pitäisi sieltä myös löytyä. Oma veikkaukseni on Andersson-Stone, vaikka siinä kaksi rightin pakkia samassa parissa pelaisikin. Oli vahvaa tekemistä Rasmukselta ainakin tuo kolmas erä, mitä viime yön pelistä näin. Avaa peliä pirun hyvin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
A) Kenestä Monahanin ja Gaudreaun ketjukaveri?

Mielestäni Lindholmista. Kyllähän se on ihan selvä asia, että mitä enemmän Gaudreau ja Monahan ovat kiekossa, niin sitä parempia asioita tapahtuu joukkueen kannalta. Kumpikaan ei ole myöskään erityisen hyvä omanpään pelaamisessa, joten Lindholm auttaisi senkin asian suhteen varmasti enemmän, kuin Neal. Harkkapelien perusteella Monahanin ranteet näyttäisivät olevan kunnossa, joten olisi hyvä asia, jos tarjoilu toimisi mahdollisimman hyvin molemmilta puolilta. Sen lisäksi Frolikin korvaaminen Nealilla toisi Backlundin ketjuun runsaasti lisää kaivattua maalintekovoimaa. Tkachuk ja Neal samassa ketjussa toisi myös varmasti paljon ylivoimaa joukkueelle.

B) Mitä Dubelle tehdään?

Dube on ollut erittäin vakuuttava, mutta pelaajaruuhkan ja sopimusasioiden takia en pistäisi pahakseni, jos pelaisi sen yhden kauden lähinnä AHL:n puolella. Toivottavasti kuitenkin pääsisi pelaamaan ylhäällä joitakin pelejä. Sama pätee myös Välimäkeen.

C) Ketkä pakit löytyy kolmospakkiparista kauden alkaessa?

Toivoisin että Kulak ja Andersson, mutta eiköhän Stonella ole kiintiöpaikka Brouwerin tavoin. Toivottavasti tuleva kausi on Stonen viimeinen tässä joukkueessa. Eiköhän siitä viimeisestä kaudesta pääse eroon, varsinkin jos palkkaa pidätetään. Proutille en näe mitään muuta käyttöä, kuin peleissä joissa vastassa on Lucicin ja Reavesin kaltaisia pelaajia.
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Flamesin facen kautta kolmas erä ja toisen loppu katottuna.
Pääosin hyvännäköistä peliä.
Dube, Hanifin, Välimäki ja Bennett nyt ainakin erottui kolmannessa erässä edukseen sen mitä nyt yhden erännotannalla voi sanoa..
Ylivoima oli tappaa koko Flamesin pelin, toki Sharks alko saada jäähyjä vasta kolmannessa.
Smith näytti jo paremmalta ja vaikutti muutkin vanhukset heränneen paremmin kauteen mukaan.

Pari muuta havaintoa :
- selostajat kehui kyllä kaikkea mitä Karlsson teki. Pelkkiä uskomattomia ratkaisuja koko ajan...
- E. Kane sai kunnon taklauksen Bennettiltä. Näitä lisää.
- Suomelalle kaks maalia. Saakohan kunnon paikan ylhäällä..?
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Katsoin reilut pari erää. Kolmas erä oli melko huono, mutta ekan loppu ja toinen erittäin hyvää (ja ilmeisesti koko 1. erä, mitä nyt raportteja tuossa lueskelin). Ylivoima oli jälleen olemattoman paskaa (tästä esimerkkinä 3. erän ylivoimat, joissa kummassakaan ei saatu kiekkoa edes alueelle kunnolla, ja otettin myös av-maali omiin). Joissain reenipeleissä se on ollut toisaalta ihan hyvänkin näköistä, joten toivottavasti se olisi hyvässä vormussa oikeiden pelien alkaessa.

Välimäki ja Dube tappelevat edelleen aivan tosissaan NHL-paikoista, ja Välimäeltä tähän asti reenikauden paras peli tällaiseen paikkaan. Hanifin-Hamonic -pakkipari oli täyttä rautaa, ja saipa se Nealkin ensimmäisen maalinsa räpättyä (maalintekijän maali). Lindholm lienee se paras ratkaisu tuohon ykköseen, vahva peli myös häneltä (hieno maali ja iso alustus myös Real Dealin rysään). Lindholmin suuruus on tullut esiin etenkin kahden suunnan pelissä, sillä aika monta maalia reenikaudella on saanut alkunsa Lindholmin kiekonriistoista. Koska ottaa myös aloituksia, niin on kieltämättä selkeästi vahvin ehdokas ykkösketjuun Monahanin ja Gaudreaun rinnalle.

Todennäköisesti tässä mennään nyt niin, että Anderssonin ja Kulakin vuoro näyttää osaamisensa on viimeisessä pre-season -pelissä. Nähtäväksi jää, pelaavatko myös kolmikosta Lazar/Hathaway/Mangiapane ketään, ja jossei pelaa, niin sitten taitaa hyökkääjäpaikat kauden avaukseen olla jo selvillä. Dube-Ryan-Neal -ketju oli nähdyn perusteella ihan pirteä kenttä. Dube on niin monipuolinen, että mielipide hänen paremmuudesta edellä mainittuun L/H/M -kolmikkoon ei muutu. Toki jos päätyvät siihen, että menee AHL:ään, niin helvetin iso vastuu siellä tuskin hallaa tekee kaverin kehitykselle.

E: Niin, ja oli muuten kaikkien aikojen homer-selostajat, huhhuh.
 
Viimeksi muokattu:

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Vika reenimatsi takana, josta vieraissa 4-3 -tappio Oilersia vastaan. Flamesiltä puuttui ns. ykkösmiehistä Monahan ja Neal, pakistossa Brodie oli pois. Myös Kulak, Stone, Hathaway ja Lazar olivat sivussa. Alla vähän ranskalaisilla keskeisimpiä huomioita:

- Itse pelin kokonaiskuvaa katsoen Flames hallitsi peliä ja kiekkoa aika selvästi, jota tukevat myös jäähyjen (7-3 Oilersille) ja laukausten (43-21 Flamesille) jakaumat. Tehokkuus olisi jälleen kerran saanut olla parempaa, mutta tuuri noitten tolppien ym. osalta meni myös heikosti.
- Peters sekoitteli taas jonkin verran ketjuja kolmannessa. Välillä oli Mangiapane Backlundin ja Frolikin kanssa ja välillä Gaudreau Peluson ja Ryanin kanssa. Tiedä sitten, mitä ideaa tuossa on.
- Ekalla ylivoimamahdollisuudella tehtiin maali hyvän kiekonliikuttelun jälkeen, mutta sen jälkeen näytti taas aika paskalta, etenkin toisen erän alun 5vs3. Miksi siinä pitää olla rightin kaveri oikealla puolella ja lefti vasemmalla? Tokassa erässä toiseen ylivoimaan tuli sentään rightit sekä vasemmalle, että oikealle (eli onetimer-uhka vasemmalla), mutta tuota olen itse miettinyt. Eikös se nyt av:n hommaa hiukan helpota, jos tietää, että vain libero tai keskellä seisova kaveri pystyy vetämään suoraan syötöstä... Kai ne sitten tiedostavat, että kukaan joukkueesta ei osaa vetää suoraan syötöstä kyllin hyvin. Pre-seasonin ylivoimaprosentti jäi kokonaisuudessaan melko paskaksi, joten toivoa sopii, että siinä ei tasoitusta kauheasti annettaisi. Siinä lähti momentumit myös aika hyvin Oilersille, kun ei saatu mitään aikaiseksi, ja Oilers teki ekaan ja toiseen erään yv-maalit molemmista tsäänsseistä. Myös alivoima oli tänään(/eilen) siis Flamesillä heikkoa.
- Smithille vähän vaikea peli, mutta ei tietty vakuuttavaa kuvaa jäänyt, kun voitetaan laukaukset ja noin monta menee omiin.
- Mielestäni Juuso Välimäeltä ihan ok peli. Oilersin neljännessä maalissa hieman jäljessä Caggiulaa, josta tuo rystyroiskaisu sitten johti vähän onnekkaaseen maaliin. Bennettin maalissa Välimäeltä vastaavasti hyvä duuni, sai maali siitä alun. Nähtäväksi jää, mikä on kohtalo.
- Andersson oli aika mitäänsanomaton. Ei mitään erityisen kovia suorituksia ja pari pientä hosumista.
- Dube on kyllä monipuolinen. Varma kiekolla ja nopea. Kyllä tuota jaksaa katsoa ennemmin kuin Lazaria/normi-Hathawayta. Kolmannessa erässä kertaalleen tolppaan ja kerran rystynosto Talbotin räpylään.
- Lindholm on ollut treenikaudella odotettua näkyvämpi. En tiennyt, että on noin vahva ja hyvä kiekon riistäjä. Sopii näillä näkymin pirun hyvin ykköseen.
- Tkachuk ei jostain syystä pelannut kolmannessa erässä. Mutta sen, mitä pelasi, niin osasi pari kertaa kiehauttaa vastustajan tunteita. Oli myös A rinnassa Backlundin kanssa, kun Monahan oli sivussa.
- Ynnä muut -osastolla Peluso pelasi mielestäni ihan hyvän pelin. Tolppa kolmannessa erässä ja muutenkin näkyvämpi kuin odotin.
- Tällä hetkellä näkisin, että uuteen kauteen lähdettäessä tuo Gaudreau-Monahan-Lindholm on kiveen hakattu ykkönen. Tkachuk ja Backlund ovat varmasti yksi sentteri-laituri -pari, ja siihen on sitten Neal ehkä se sopivin vaihtoehto, vaikka myös Frolik ja Czarnik ovat mahdollisia. Bennett pelaa melko varmasti Jankowskin laidalla, ja siihen sitten oikea laituri ehkä mieluiten Czarnik. Neloseksi jäisi tällöin Dube-Ryan-Frolik.
- Myös kauden viimeisessä harkkapelissä saimme nauttia melkoisista homer(Oilers)-selostajista. Ei ehkä ihan Sharks-pelin leveliä, mutta vaffaa värilasilässytystä kumminkin.

E: Alla vielä oma ennustus avauskokoonpanosta ekassa NHL-pelissä:

Gaudreau - Monahan - Lindholm
Tkachuk - Backlund - Neal
Dube - Ryan - Frolik
Bennett - Jankowski - Czarnik

Giordano - Brodie
Hanifin - Hamonic
Välimäki - Stone

Smith
Rittich
 
Viimeksi muokattu:

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Lazar, Peluso ja Kulak waiversiin. Hyvä nähdä, että Flamesin organisaation kanssa pystyy olemaan itsekin samaa mieltä. Rapaa niskaan tuli annettua varsinkin Lazarille, kun sokeakin sen näki, ettei pärjää alkuunkaan taistelussa pelipaikoista. Olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen näihin, koska tarkoittaa sitä, ettei ainakaan Kulak ja Lazar pelaa isoissa valoissa. Saas nähdä nyt, onko se Andersson, Välimäki vai jopa molemmat. jotka pelaavat. Stonen ollessa joukkueessa molempia ei voi roikottaa mukana, koska Prout saa olla se seiskapakki ja pressiboksin kuluttaja. Välimäen pelaamista puoltaa se, että on lefti, kun Andersson on Stonen tavoin rightin ukko. Lisäksi hyökkäyspäässä on edelleen joukkueen mukana Dube, Mangiapane ja Hathaway, joista Mangiapane ja Dube eivät saisi istua ja huilata pelejä, vaan sen kuuluisi sitten olla Hathawayn hommia, ja stuntata sitten tarpeen tullen. Laittaisin itse Mangiapanen farmiin.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Kerrankin näyttää siltä, että Flamesilla on neljä kentällistä ukkoja, jotka osaa pelata kiekkoa. Treenipelien perusteella on näkynyt että tiettyjä puuttuvia palasia on isojen siirtojen kautta löytynyt. Tietynlainen helpotus alkaa vallata mielen kun miettii muutaman vuoden taakse päin CGY-VAN ottelun, jossa flamesin aloituskenttä oli koostumuksessa B. Jones, K. Westgarth ja B. McGrattan. Sen jälkeen miettii että toivottavasti...huoh...ei enää ikinä.

Sitten asiaan. Kuten edellä mainittiin Lindholm sopinee ykköseen ja hän on ainakin omat odotukseni täyttänyt jo pre-seasonilla. Vahvaa tekemistä ja erinomainen hankinta.

Pakistosta Hanifin ja Välimäki olivat uusina tuttavuuksina ok. Rauhallista ja varman oloista pelaamista. Kun kausi pääsee käyntiin niin toivottavasti kaikki loksahtaa kohdilleen. Hamiltonia en osaa jäädä kaipaamaan. Hän ei ikinä itseäni puolustusavuillaan vakuuttanut. Anderssonia kun seuraili, niin ainoa asia mikä tekee itselleni pahaa on selässä oleva #4, joka tuo Kris Russelin liian elävästi mieleen. Saisi vaihtaa numeroaan ainakin muutamaksi vuodeksi josko ne traumat siitä sitten paranisivat. Heh.

Uskon myös J. Nealin olevan kauden (ja kausien) mittaan hyvä pala joukkueeseen. Vielä ei ihmeitä ole nähty, mutta kunhan kone lähtee käyntiin niin jo alkaa punavalot loistaa.

Ehkä jännittävin kauden alku aikoihin. Kaikkiaan joukkue on nyt parempi kuin vuosiin. Toivottavasti homma lähtee oikeille raiteille heti ensimmäisistä peleistä lähtien.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Noniin: Derek Wills on Twitter

Hienoa, että saatiin vahvistus näille. Kuten tuossa jo niin monta kertaa on edellä jauhettu, niin sekä Välimäki, että Dube ansaitsivat täysin paikkansa rosterissa. Aika vakuuttavaa Välimäeltä, että junnusarjasta suoraan avaamaan NHL:ssä. Jos vertaa länsinaapuri Vancouveriin ja Juolevin kehitykseen, niin on tainnut Juuso mennä lupauksena jo Ollin ohi. No, offtopicina vielä loppuun, että toivottavasti se Juolevikin sieltä vielä NHL-uran itselleen kampeaa.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Ja heti uusi viesti. Kulak treidattu Montrealiin. Vaihdossa Rinat Valiev ja Matt Taormina (molemmilla 2-way -sopparit). Ei siis mitään merkittävää, paitsi että Kulakin osalta ohi on. Taormina on helvetin pieni, mutta tehokas pakki AHL-tasolle. Valievilla sitten vähän enemmän kokoa. Muuten on kyllä aika tuntemattomat kaverit itselleni.

E: Kulakin mietteitä:

Kristen Anderson
@KdotAnderson

Kulak on the trade/situation in Calgary/numbers game: “Valimaki came in and I thought he played in really well and that’s what they’re going with. Me and Brad talked about that and I understand that...

Kristen Anderson
@KdotAnderson
...He was really good to me and he doesn’t want me to sit and not play hockey. He knows I’m an NHL defenceman wants me to get a good opportunity to play and prove myself more and keep developing as a player.”

Hieno nähdä, että tällaiset hommat hoidetaan myös nätisti.
 
Viimeksi muokattu:

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Välimäelle lyöty #8 nyt, kun NHL-paikka on saavutettu. Dubelle #29. Gillies, Andersson, Peluso ja Mangiapane tänään sivussa reeneistä, eli lähtenevät kaikki farmiin.

Jatkoajan ennakkopaketissa jätetään näköjään viime tinkaan Calgaryn julkaiseminen (vai tuleeko lainkaan :D). Mikäköhän idea tämmöisessä systeemissä on, ettei koko pakettia saatu kerralla pihalle? Eikä tuo Flames tietty se suomalaisittain kauhean kiinnostava joukkue ole varmaan ikinä ollut. Jo ilmaantuneista ennakoista THN rankkasi Flamesin jopa Tyynenmeren divisioonan kärkeen, tosin tuo lehti tuli ulos ennen kuin Pacioretty oli siirtynyt Vegasiin ja Karlsson Sharksiin. Urheilulehdellä rankattiin sijoille 3.-4., ja Jatkoaika ilmeisesti on sijoittamassa Calgaryä sijoille 5.-6., kun noiden muiden seurojen rankingien perusteella aavistee...

Ketjut:

Gaudreau - Monahan - Lindholm
Tkachuk - Backlund - Frolik
Dube - Ryan - Neal
Bennett - Jankowski - Czarnik

Giordano - Brodie
Hanifin - Hamonic
Välimäki - Stone

Smith
Rittich

Näillä siis 99,9 % varmasti Canucksia vastaan avauspeliin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Ihan samaa olen miettinyt. Toi menee omien havaintojen mukaan joka vuosi samalla kaavalla (mikä se ikinä lieneekään?).

Omissa papereissa seuraavat 3-5 kautta tulevat olemaan niitä kausia, kun menestystä pitää tulla. Edellytyksenä tosin on, että Smithin rinnalle löydetään joku takuumies, joka Smithin eläköityessä ottaa isot saappaat jalkaansa. Onko se Rittich? Onko se Gillies? Onko se joku muu?
 

Kopke1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Flames, Fc Bayern
Jatkoajan NHL-puolustajaennakon mukaan Välimäki aloittaa kautensa farmissa, joten ilmeisesti Flamesia ei kovin tarkkaan seurata..

Samaa mieltä, että on hyvä tuntuma kauden alla.
Edmontonin selostajat tuossa viime matsissa totesivat, että Flamesilla on enemmän laajutta ja Oilersilla enemmän kärkiosaamista.
Pitkän kauden ja varsinkin playoffien suhteen materiaalin laajuus on olennaista.

Tyynenmeren divisioona on viime vuoden kauden alkuun verrattuna todella kovatasoinen. Vielä, jos Raanta pitää Arizonan pinnalla, niin nekin voi roikkua mukana.
Flamesilla ei ole ennakoiden perusteella niin kovia paineita onnistua, kuin Sharkseilla, Oilerseilla tai Vegasilla.
Organisaation sisältä menestymispainetta varmaan kyllä tulee...
Välimäestä sen verran, että sillä kaverilla on varmaan suurimpia vahvuuksia tuo korvaväli. Ollut aina fiksu pelaaja ja treenaaja, joka kestää painetta.
 

Pitbat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames
Jatkoajan ennakkopaketissa jätetään näköjään viime tinkaan Calgaryn julkaiseminen (vai tuleeko lainkaan :D). Mikäköhän idea tämmöisessä systeemissä on, ettei koko pakettia saatu kerralla pihalle? Eikä tuo Flames tietty se suomalaisittain kauhean kiinnostava joukkue ole varmaan ikinä ollut.

Vegas ei ole yhden vuoden ihme, mutta San Jose on vetänyt kaneja hatusta mestaruuskamppailuun – näin käy NHL:n Tyynenmeren divisioonassa - Yle jätti Calgaryn pois omasta Tyynenmeren divisioonan arviosta.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames

Ja näin. Oli siellä sentään James Neal mainittu Vegasista lähteneissä, hyvähyvä. Saa nähdä, muokataanko sinne joku nopea oksennus jälkeenpäin.

Jatkoajan ennakon touhu tämän ketjun näkökulmasta ihmetyttää myös enemmän ja enemmän, kun tässä on kuitenkin enää alle vuorokausi siihen, kun Flamesin kauden eka peli on jo pelattu. Tuskinpa sieltä mitään kauhean asiantuntevaa kirjoitusta saadaan luettavaksi (parempi jatkaa sillä linjalla, että lukee mieluummin TSN:t, Sportsnetit, THN:t jne., kun niistä voi löytyä jotain mielenkiintoistakin).
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Eipä tuo nyt varsinaisesti yllätä, että joukkuetta ei noteerata mitenkään. Siihen on jo saanut tottua sen jälkeen, kun Kipper lopetti uransa.

Jos nyt kauteen lähdetään noilla oletetuilla ketjuilla, niin en edes muista koska viimeksi nuo 3-4 ketjut ovat olleet tuolla tasolla. Jokaisesta ketjusta löytyy sitä maalintekovoimaa ja sen myötä Monahanin ketjun kuormitusta voidaan vähentää. Tuskin Jankon ketjukaan pelaa vain 7-8 minuuttia per matsi.

Harkkamatseista tuli katsottua vain koosteet, mutta ilmeisesti Välimäki antoi sitten niin kovat näytöt, että tämän voi olettaa pelaavan koko kauden ylhäällä. Olisin itse pitänyt Kulakin vielä tämän kauden ajan ikään kuin vakuutena, jos homma ei vaan vielä toimi oikeissa peleissä tai pakistoon tulee pari samanaikaista loukkaantumista. No, onhan siellä vielä Kylington jäljellä, jonka suhteen tosin itselläni ei ole enää mitään kovin suuria odotuksia jäljellä.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Gaudreau - Monahan - Lindholm
Tkachuk - Backlund - Frolik
Dube - Ryan - Neal
Bennett - Jankowski - Czarnik

Tuossa on omaan silmään erittäin tasapainoinen hyökkäys aina ykköskentästä neloskenttään. Toki paljon riippuu Duben, Jankowskin, Bennettin ja Czarnikin otteista ja pystyvätkö pelaamaan potentiaalinsa mukaisella tasolla. Jos saavat neloskentän minuutteja niin eihän se sieltä käsin koskaan helppoa ole, mutta tosiaan kuitenkin hyvin lupaavan oloinen hyökkäys jalkeilla. Viime kaudella siellä Flamesin hyökkäyksessä nähtiin kaikenlaista hiihtelijää ja pelaajat eivät onnistuneet, joten siihen nähden tilanne näyttää paljon paremmalta. Paperilla ainakin siten vakuuttavan oloinen hyökkäysosasto.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Ekaa peliä vielä vajaa erä jäljellä. Mutta onko vittu mikään muuttunut viime kaudesta? Ylivoima ehkä vielä paskempaa kuin se kurapaska missään kohtaa viime kaudella, ja omassa päässä taas kaikenlaista sekoilua. Maalipaikoissa aivan paskaa tekemistä myös. Kautta takana 1 peli, mutta olo on jo nyt kuin viime kaudelta. Upeeta!

9. kausi putkeen avauspelistä turpaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös