Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanadassa 26.12.2018–5.1.2019

  • 104 428
  • 283
Tila
Viestiketju on suljettu.

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Nyt voi jo sanoa että ei ole isompaa menestystä luvassa. Parhaat pelaajaat ovat 2000 syntyneitä ja kun hekään eivät ole mitään tähtiä niin ei riitä.

No hohhoijaa. -99 -ikäluokka on pelkästään draft-näkövinkkelistä kovin suomalainen vuosikerta ikinä ja mielestäsi parhaat pelaajat ovat silti 2000-syntyneitä? Joo, voi olla, että joidenkin ns. tähtistatuksen omaavien pelaajien (Heiskanen, Tolvanen, Vesalainen) kohdalla on olemassa "NHL-peikko", mutta tämänkin jälkeen on useita pelaajia, joilta löytyy aiempaa U20-kisakokemusta (Heponiemi, Jokiharju, Ikonen, Kupari, Vaakanainen) ja tähän päälle mm. Honkaa, Kotkaniemeä, Laaksosta, Nymania, Moilasta, Pajuniemeä, Räsästä, Utusta sekä Ylöstä, joista osalta löytyy U18-mestaruuden / finaalien lisäksi jo nyt hyviä näyttöjä aikuisten tasolta ja osalla viimeistään ensi kaudella. Eli eiköhän jalkeille saada taas ihan vastaavan tasoinen nippu kuin parina aiempanakin vuonna.
 
Viimeksi muokattu:
Paha vielä sanoa, että kumpi on ykkösveskari U20-kisoissa, mutta ainakin Lehtisen viime kisojen jälkeiset näytöt keväältä ovat paremmat. Mutta jokainen voi viime kisojen jälkeen miettiä, että onko tänä vuonna järkeä siinä että maalivahti sementoidaan lukkoon yhden harjoituspelin jälkeen. Lehtinen ja Halonen pelasivat joulukuussa ennen kisoja sen yhden ottelun puoliksi. Sen Ahokkaan paras kaveri Luukkonen sitten torjui kokonaan sen Suomen kenraaliharjoituksen. No en muista tarkalleen oliko Luukkosella jumalamodi päällä siinä kenraaliharjoituksessa, mutta ihmeen kaupalla kaveri torjui joka ottelussa kisoissa, kun Lassi ja Niilo availivat luukkua. Taisi Luukkonenki niissä lahjapeleissä, joita sai pelata niin hyvällä prosentilla päästää maaleja. Jospa tänä vuonna Luukkonen saisi taas näyttää koko turnauksen jokaisessa pelissä, että hän on se ykkösvahti tai sitten olisiko järkevää antaa muille reilu näytönpaikka ja jos käy Ahokkaan näkökulmastakin harmillisesti niin että Lehtinen TAI vaikka Halonen olisi Luukkosta edellä niin sitten ykkösmaalivahti olisi jompi kumpi heistä kisoihin lähdettäessä. Ja tällä kertaa se kakkosmaalivahtikin voisi saada kesken alkusarjan sen näytönpaikan. Olisi siellä kakkosmokkena sitten Luukkonen, Lehtinen, Halonen tai vaikka Conrad Mölder.
 
Knap

Näinhän siinä aina käy, että paskempi maalivahti pelaa. Luukkoseen koko kisat kusi viimeksikin, mitään merkitystä ei ollut ainakaan sekaisin olevalla puolustuksella ja ylipäätänsä PAPP:illa. Yksi pahimmista imuista oli ehdottomasti Kanada-pelin 1-0 maali, Luukkonen työnnetään maalin sisään, mutta ei silti ota kiinni kiekkoa.. Aivan käsittämätöntä, mutta lisää löylyä vaan pelin jälkeen, niin seuraavan pelin aloituskin on taattu.

Jotenkin vain yhdellä näistä maalivahdeista on NHL-varaus ja peräti 2. kierroksella. Lehtinen veti upean kevään KeuPassa, vaikka materiaali edessä olikin Mestiksen paras. Luukkonen veti myös todella hyvin LeKissä, jossa pelaajisto vaihtui joka pelissä. Paras maalivahti tulee pelaamaan näissäkin kisoissa, saa vain nähdä kumpi se on.
 
Avuton tunari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vähän kaikki.
Tässä muiden joukkueiden kokoonpanoja:

USA WHITE

Matt Anderson D
5 Mikey Anderson D
21 Noah Cates F
14 Cole Coskey F
16 Jack Drury F
20 Joel Farabee F
9 Curtis Hall F
19 Jack Hughes F
24 Quinn Hughes D
6 Joey Keane D
8 Phil Kemp D
35 Spencer Knight G
25 Ivan Lodnia F
2 Ben Mirageas D
10 Grant Mismash F
23 Josh Norris F
22 Jay O'Brien F
31 Cayden Primeau G
15 Jason Robertson F
4 Mattias Samuelsson D
18 Oliver Wahlstrom F

USA BLUE

Evan Barratt F
22 Sasha Chmelevski F
17 Logan Cockerill
20 Paul Cotter F
24 Sean Dhooghe F
7 Josh Ess D
6 David Farrance D
21 Jon Gruden F
19 Logan Hutsko F
31 Kyle Keyser G
18 Brandon Kruse F
16 Jacob McGrew F
4 K'Andre Miller D
5 Tommy Miller D
35 Keith Petruzzelli G
14 Ryan Poehling F
12 Alec Regula D
8 Dylan Samberg D
15 Brady Tkachuk F
9 Reilly Walsh D
10 Jake Wise F

( Teknisistä syistä en löytänyt tähän hätään enempää, internet kun ei tahdo toimia hyvin tällä hetkellä)
 
Turisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naisten lentopallomaajoukkue
Mielenkiintoista, ettei Kotkaniemi mahtunut joukkueeseen. Mahtuukohan tänäkään vuonna Ahokkaan MM-ryhmään?

NHL-leireille menevät pelaajat varmaan jätetty tietoisesti valitsematta. Heiskanen, Vaakanainen, Kotkaniemi, Jokiharju ja ehkä joku muukin. Draft combine, varaustilaisuus ja tuleva training camp, saavat ihan tarpeeksi lennellä Atlantin yli.
 
Mielenkiintoista, ettei Kotkaniemi mahtunut joukkueeseen.

Eikä Conrad Mölder. Ei vieläkään. Itse kyllä odottelen sitä kuuluisaa näyttöpaikkaa sitten seuraavaan tapahtumaan eli Ruotsin elokuiseen turnaukseen.

Luultavasti Ruotsin turnaukseen kootaan muutenkin ihan toisenlainen porukka, että saadaan mahdollisimman paljon porukkaa testattua ottelutilanteessa. Jäihän tuosta Kanadaan matkaavasta joukkueestakin paljon potentiaalisia kisapelaajia pois.
 
NHL-leireille menevät pelaajat varmaan jätetty tietoisesti valitsematta. Heiskanen, Vaakanainen, Kotkaniemi, Jokiharju ja ehkä joku muukin. Draft combine, varaustilaisuus ja tuleva training camp, saavat ihan tarpeeksi lennellä Atlantin yli.

Lisäksi ainakin Tolvanen ja Vesalainen kuuluvat samaan porukkaan. Tai siis jos puhuttiin niistä, joita ei tälle leirille kutsuttu, mutta kuuluvat vahvasti kisaehdokkaisiin.
 
Ensimmäistä pelistä 5-2 tappio USA:n 'valkoisilta'. Tänään voitti Ruotsista lopulta rankkareilla. Varsinainen peliaika päättyi 3-3. Toistaiseksi enemmän kuin yhteen tehopisteeseen ovat päässeet Erkka Seppälä (2+0), Aarne Talvitie (2+0), Anttoni Honka (0+2), ja Aleksi Klemetti( 0+2).

Ensimmäisessä pelissä maalilla Lassi Lehtinen (36/40) ja tänään Filip Lindberg (32/35).
 
Viimeksi muokattu:

Pardus

Jäsen
Viime kaudella hehkutin Mölderiä ja kyllähän syyskausi MHL:ssä sujuikin erinomaisesti. Sportin junnuissa Mölder ei puolestaan ole esittänyt vielä mitään ihmeellistä ja näillä näkymin esiintyminen Suomen junnumaajoukkueissa jää tekemättä. Aikaa tosin on vielä neljä kuukautta, mutta kovasti saa Mölder petrata otteitaan kutsun saadakseen.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Luin jostain että Joni Ikonen on niin pitkään loukkaantunut että ei osallistu kisoihin. Tämä entisestään korottaa Anton Lundellin mahdollisuuksia päästä jo näihin kisoihin. En tajunnutkaan miten hyvästä pelaajasta on kyse. Oli todella vakuuttava tänään A-junnujen pelissä.

Vaikuttaa minuun silmääni just sellaiselta pelaajalta joita jokainen joukkue kuolaa riveihinsä siihen sentterin kaistalle. Eli on hyvä vähän kaikessa ja joka puolella kenttää ja kaikissa pelin osa-alueissa. Siis 16-vuotiaaksi jo todella hyvän näköistä tekemistä. On siellä varmasti heikkouksiakin, mutta niitä ei nyt just tällä kapealla katsannolla silmään osunut.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Positiivinen asia että suomalaispelaajat on noin vakuuttavasti aloittaneet NHL:ssä. Ikävä asia U20-joukkueelle tosin.

Heiskasen lisäksi nyt myös Jokiharjun voinee pikkuhiljaa ruveta laskemaan ulos kisajoukkueesta. Myöskään Vaakanaisen osallistumista ei voi pitää enää mitenkään varmana, mutta hän tästä kolmikosta kuitenkin on se todennäköisin osallistuja. Näyttää siltä että Kotkaniemen varaan ei myöskään kannata älyttömiä panostaa. Toisaalta Eeli Tolvanen saattaa hyvinkin päästä kisoihin. Itse en ainakaan kauheasti usko siihen että hän Nashvillessä tulee paljoakaan tällä kaudella pelaamaan. Vesalaisen tien uskon myös käyvän jossain vaiheessa AHL:n puolelle, jossa hän tulee kaudesta viettämään suurimman osan.

That being said... uskallan Tolvasen, Vesalaisen ja Vaakanaisen ottaa tähän ketjulottoon mukaan tuolla Pohjois-Amerikassa pelaavista pelaajista.

Vesalainen - Talvitie - Tolvanen
Heponiemi - Kupari - Kakko
Ranta - Lundell - Ylönen
Nyman - Virtanen - Pajuniemi

Vaakanainen - Laaksonen
Honka - E. Räsänen
Utunen - Kokkonen

Luukkonen
Lehtinen
 
Lassi Lehtinen on Lukossa ottanut ykkösmaalivahdin paikan ja pelannut hyvin alkukaudella. Luukkonen pelannut myös hyvin OHL:ssä. Jännä homma silti, että Luukkosella silti vasta yksi peli Liigassa pelattuna ja sekin että Luukkosella ei riittänyt tällä kaudella päästä edes HPK:n liigamiehistön mukaan, vaan olisi pelannut Lekissä Mestissä, jossa Lehtinen on voittanut mm. jo mestaruuden. Onko Lehtinen ajanut ohi Luukkosesta ja onko hän kenties ykkösvahti ensi kisoissa? :)
 
Ralph

Jäsen
sekin että Luukkosella ei riittänyt tällä kaudella päästä edes HPK:n liigamiehistön mukaan
Nuorta mokkea ei kannata istuttaa penkillä kakkosvahtina vaan pitää mielummin nuorissa, Mestiksessä tai sitten siellä OHL:ssä, jossa saa peliaikaa.

Tähän tyyliin NHL:ssäkin hommataan usein kokenut kakkosmokke, jotta lupaava nuori maalivahti, joka on maalivahtihierargiassa toisena, saa peliaikaa AHL:ssä. Ja jos ykkönen loukkaantuisi, tämä nuori tulisi AHL:stä suoraan NHL:ssä pelaamaan tätä kokenutta kakkosta enemmän.

Samoin olisi Kerho toiminut, kun Larmi pelaa niin paljon kuin jaksaa, joten Karjalaisen on parempi kuluttaa penkkiä kuin lupaavan nuoren Luukkosen.

Toki nämä on ihan perusasioita, mutta aina pitää jollekin kerrata.
 
Joo okei. Luukkonen ei kumminkaan ollut tarpeeksi hyvä, että olisi voinut Liigassa kisailla ykkösmaalivahdin paikasta. No ei se mitään onhan Larmi aika kova mokke.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kanadalla taas varmaan paperilla tullee olemaan laadukkain nippu läjässä. USA:n TOP6 on ihan älytön, mutta muuten ei materiaali ole mitenkään ihmeellinen. Ruotsilla todella nimivahva puolustus, mutta hyökkäys voi olla vähän nimetön. Venäjällä totuttuun tapaan valtavasti taitoa ja nopeasti selailtuna tulevat saamaan varmasti hieman tasokkaamman joukkueen kasaan kun mitä niillä tässä viime vuosina usein on ollut.
 
red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Heiskanen ei varmasti kisoissa pelaa ja tuskin Jokiharjukaan. Kotkaniemikään ei enää hirmu todennäköiseltä vaikuta ja Vesalaisen ja Tolvasen tilanteita on vaikea arvioida, mutta toivottavasti jompi kumpi on mukana.

Ykkösmaalivahti on todennäköisesti jälleen Luukkonen, joka on aloittanut OHL:ssä todella vahvasti. Eiköhän Lehtinen kuitenkin näissä kisoissa sen yhden pelin saa. Annunen lienee kolmosvahti.
 
JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Miten täällä nähdään nuoren 17 vuotiaan Ville Heinolan mahdollisuudet kisoihin?

Ei kuvia kumartele liigassa ja kiekkovarmuus ja uskallus ollut hyvällä tasolla.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tähän aikaan kaudesta aina ruvetaan nostelemaan näitä oman suosikkijoukkueen junnuja esiin, niin luulisi, että Mestiksen maalipörssin ykköstä voisi vähintäänkin harkita, kun vielä pystyy pelaamaankin sekä keskellä että laidassa.
 
Itsekin mietin tuossa viikko sitten, että Tanuksella voisi olla saumat päästä joukkueeseen. Kyllä noilla näytöillä kannattaa ainakin leirille ottaa. Hyvinhän Tanus pelasi keväällä U18-kisoissakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös