Romanit

  • 1 478 368
  • 3 748
Tila
Viestiketju on suljettu.

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kokemusta opettajana romaneista. Ovat alakoulussa mitä mahtavimpia oppilaita. Kohteliaita eivätkä yleensä aiheuta mitään ongelmaa. Kriittinenvaihe on kasiluokka, jolloin tulee mukaan päihteet ja oman kulttuurin käytösmallit ja odotukset.

Varmaankin useimmissa kulttuureissa lapsi saa olla rauhassa lapsi, mutta sitten pitää alkaa toimia niin kuin pitää.
 
Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä romaniasia on kovin hankala nykyisen suvaitsevaisuusajattelun näkökulmasta. Tavallaan on hyvä, että heitä ei samalla tavalla haukuttaisi, pilkattaisi ja eristettäisi muusta yhteiskunnasta kuin on varmasti vuosien saatossa tehty. Tilanne on vaan valitettavasti se, että käytännössä jokainen, joka on työskennellyt esim. päivittäistavarakaupan alalla, on törmännyt siihen, että romanit varastavat kovin usein. Itse olin aikoinaan kuusi vuotta kaupassa töissä ja silloin silmäni kyllä avautuivat tämän asian suhteen. Käytännössä aina, kun romaniseurue tuli kauppaan, tuli jotain hässäkkää. Ja usein soiteltiin poliiseja paikalle. Eräs poliisimies sanoi, että hän on nähnyt, kuinka romaninaisen hameen alla oli 84 puolen litran siideritölkkiä. En tiedä liioitteliko vai ei, mutta samankaltaisia tarinoita on kuultu vuosien varrella vaikka kuinka ja paljon.

Olen myös taipuvainen uskomaan, että romanilasten koulutus on ainoa tapa saada heitä edes jotenkin integroitumaan valtaväestöön. Minulla meni todellakin aivan totaalisesti hermot, kun näin, että ihan oikeasti tästä Tammiston Teboil-kauppiaan päivityksestä on tehty rikosilmoitus. Sympatiat vahvasti kauppiaan puolella. Ongelma on todellinen kaupan alalla ja sitä ei nykyisen kaikkea ymmärtävä suvaitsevainen ilmapiiri ja somen totuuskomissio muuksi muuta. Toisaalta, voin kuvitella, kuinka hankalaa romanikulttuurista on irrottautua. Ihan varmasti siihen irrottautumiseen liittyy isoa väkivallan uhkaa ym. aivan hirveää. Kuten sanoin, tosi vaikea asia kokonaisuudessaan.
 
Täytyy kertoa poikkeuksellinen tarina kaupan alalta. Olin aikanaan töissä rautakaupan yritysmyynnissä. Yhdeksi vakioasiakkaaksi tuli romaniherra, joka osti yritykselleen kaiken mun kautta kun tulimme hyvin juttuun.
Herra kävi aina asioilla poikansa kanssa. Homma pelitti ja laskut hän maksoi aina prikulleen ajallaan.
Jossain vaiheessa poika lakkasi olemasta isänsä mukana. kun neljännen kerran jälkeen tästä kysyin että missäs poika on. Romaniherra vinkkasi silmää ja sanoi että poika on puolitoista vuotta akatemiassa Kylmäkoskella.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Se ei ole mitään uutta, että tällä ryhmällä on erittäin suuri taipumus rikollisuuteen. Itseäni häiritsee eniten se myytti, että he kunnioittavat vanhempia ihmisiä. Ei pidä millään muotoa paikkaansa, ainakaan valtaväestön suhteen. Nuoret ovat erittäin töykeitä ja käyttäytyvät hyvin hyökkäävästi. Tätä saa jatkuvasti kokea, kun valitettavasti joutuu heidän kanssaan tekemisiin. Toki joskus nautin, kun saan antaa tilanteessa takaisin vähintään yhtä tyylittömästi. Kaikkea ei vain heidänkään taholta meidän pidä sietää.

On joukossa myös aivan asiallisia henkilöitä. Tietysti sitä ihmettelee, että miten kaikki nämä elävät hyvin ilman työtä.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
sitä ei nykyisen kaikkea ymmärtävä suvaitsevainen ilmapiiri ja somen totuuskomissio muuksi muuta.
Kuvastaako tämä ketju mielestäsi "somen totuuskomissiota"?
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Kuvastaako tämä ketju mielestäsi "somen totuuskomissiota"?
Ei. Ja se mielestäni kertoo jotain Romaneista jos edes palstan vihervassari/liberaali/suvakki/mikskäteitänytkutsuisi-porukka ei hyppää heitä puolustamaan.
Mutta yleinen ilmapiiri somessa ja myös valtamediassa on helpottanut Romanien rasismiuhriutumista.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei. Ja se mielestäni kertoo jotain Romaneista jos edes palstan vihervassari/liberaali/suvakki/mikskäteitänytkutsuisi-porukka ei hyppää heitä puolustamaan...

Kannattaa ehkä lueskella hieman enemmän tätä ketjua. Viimeisin tapaus taitaa olla sen verran selvä, että aiheesta ei synny keskustelua. Kuten olen jo aikaisemmin sanonut, olen tavannut tämän ketjun yleisilmapiiriä vahvistavia romaneja, mutta myös monia töissä käyviä ja opiskelevia. Jälkimmäisillä on kova mäki kiivettävänä, ketjun pari viimeistä sivua todistaa sen.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ei. Ja se mielestäni kertoo jotain Romaneista jos edes palstan vihervassari/liberaali/suvakki/mikskäteitänytkutsuisi-porukka ei hyppää heitä puolustamaan.

Mitä romanien (kirjoitetaan pienellä) puolustaminen edes tarkoittaa? Meillä on lainsäädäntö, jonka tehtävä on puuttua rikollisuuteen. Se, että romaneja aletaan kohdella tietyllä tavalla, on lainsäädännön halveksimista ja rasismin hyväksymistä. Varasteleva romani ja romaneja kohtaan rasistisesti käyttäytyvät ihmiset ovat yhtä perseestä. Jos minulla olisi valta, laittaisin tällaiset samaan koppiin.

Kannattaa ehkä lueskella hieman enemmän tätä ketjua. Viimeisin tapaus taitaa olla sen verran selvä, että aiheesta ei synny keskustelua. Kuten olen jo aikaisemmin sanonut, olen tavannut tämän ketjun yleisilmapiiriä vahvistavia romaneja, mutta myös monia töissä käyviä ja opiskelevia. Jälkimmäisillä on kova mäki kiivettävänä, ketjun pari viimeistä sivua todistaa sen.

En laittaisi koko kovaa mäkeä tämän ketjun mielipideilmapiirin piikkiin. Oma tekijänsä on myös kulttuurinsisäisillä asioilla. Yritäpä siinä pyrkiä elämässä eteenpäin, jos oma perhe ja sukulaiset suhtautuvat halveksien nyky-yhteiskunnan rakenteisiin. Rasismia ei kitkemään pysty, mutta erilaisella tapakulttuurilla romanit voisivat olla samanlainen vähemmistökansanosa kuin saamelaiset ja inkeriläiset.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei. Ja se mielestäni kertoo jotain Romaneista jos edes palstan vihervassari/liberaali/suvakki/mikskäteitänytkutsuisi-porukka ei hyppää heitä puolustamaan.
Mutta yleinen ilmapiiri somessa ja myös valtamediassa on helpottanut Romanien rasismiuhriutumista.
Jos minuun viittaat, niin en jaksa jokaiseen keskusteluun osallistua

Sen tämä ketju kyllä havainnollistaa, että liberaaleiksi itseään kutsuvat eivät kovinkaan usein seiso aatteidensa takana.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Jos minuun viittaat, niin en jaksa jokaiseen keskusteluun osallistua

Sen tämä ketju kyllä havainnollistaa, että liberaaleiksi itseään kutsuvat eivät kovinkaan usein seiso aatteidensa takana.
En viitannut sinuun spesifisesti, olet vain yksi (äänekkäimmistä) kyseisen osaston edustajista.
Se mitä tämä ketju osoittaa on se että jotkut liberaalit osaavat olla taistelematta tuulimyllyjä vastaan. Romanien kohdalla suurin ongelma ei ole ennakkoluulot vaan se suuri enemmistö jotka elävät ja toimivat tavalla joka oikeuttaa ne.
Ratkaisun tulee lähteä Romaneista. Ennakkoluulot eivät muutu niin kauan kuin 70-90% vuorovaikutuksista ovat juuri sitä mitä valtaväestö odottaa.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Ei savua ilman tulta, jos kyseinen väestö on kautta Euroopan jo satojen vuosien ajan joutunut elintapojensa vuoksi syrjityksi.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ratkaisun tulee lähteä Romaneista. Ennakkoluulot eivät muutu niin kauan kuin 70-90% vuorovaikutuksista ovat juuri sitä mitä valtaväestö odottaa.

Tuleeko ratkaisu valtaväestön rasistiseen käytökseen lähteä myös romaneista?

Mikään ei muutu niin kauan kuin toinen ryhmä odottaa toiselta muutosta tekemättä itse mitään. Rasistiset käytökset huoltamon ja baarin tiskillä ylläpitävät yhteiskuntaa ja valtaväestöä halveksivaa käytöstä. Ratkaisu lähtee jokaisen omasta käyttäytymisestä, ei pelkästään romanin tai rasistin.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Tuleeko ratkaisu valtaväestön rasistiseen käytökseen lähteä myös romaneista?

Mikään ei muutu niin kauan kuin toinen ryhmä odottaa toiselta muutosta tekemättä itse mitään. Rasistiset käytökset huoltamon ja baarin tiskillä ylläpitävät yhteiskuntaa ja valtaväestöä halveksivaa käytöstä. Ratkaisu lähtee jokaisen omasta käyttäytymisestä, ei pelkästään romanin tai rasistin.
Oletko tyhmä vai onko luetunymmärtämisessä vikaa? Lukeehan se jo tuossa lainauksessakin mutta väännetään rautalangasta: Jos valtaväestön kokemuksista suurin osa EI olisi negatiivisia ja ennakkoluuloja vastaavia, muuttuisivat kyseiset ennakkoluulot. Hitaasti ja ajan kanssa mutta muuttuisivat silti. Romanit ovat omalla käytöksellään kohtelunsa aiheuttaneet ja ainoastaan muuttamalla omaa käytöstään voivat he siitä vapautua.
Jos vaadit valtaväestöä muuttamaan asenteitaan ilman että Romanit tekevät samoin, olet idiootti.
Lisätään tähän vielä se, että olen Itä-Helsingissä kasvanut ja tätäkautta Romanit ovat ihmisryhmänä tuttu. Ja tottakai heissäkin on kunnon kansalaisia. Mutta arvaappa mitä? Kyseiset kunnon kansalaiset ovat kanssani samaa mieltä siitä että Romanit ovat itse asiansa munanneet. Mutta suurin osa on asiasta hiljaa koska ne jotka asian tuovat esille suljetaan yhteisön ulkopuolelle.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Romanit ovat omalla käytöksellään kohtelunsa aiheuttaneet ja ainoastaan muuttamalla omaa käytöstään voivat he siitä vapautua.
Jos vaadit valtaväestöä muuttamaan asenteitaan ilman että Romanit tekevät samoin, olet idiootti.

Tästä ei seuraa muuta kuin pysähtymätön oravanpyörä. Onko tullut mieleen, että osa romaneista pyrkii omalla käyttäytymisellään muuttamaan valtaväestön asenteita, mielipiteitä ja käyttäytymistä parempaan suuntaan. On turha ihmetellä, miksi tämä ei toimi, kun vastassa on sinunkaltaisia tapauksia. Luulisi Jokerien kannattajan jos jonkun tietävän, miltä tuntuu leimaantua muiden tekemisten takia.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Tästä ei seuraa muuta kuin pysähtymätön oravanpyörä. Onko tullut mieleen, että osa romaneista pyrkii omalla käyttäytymisellään muuttamaan valtaväestön asenteita, mielipiteitä ja käyttäytymistä parempaan suuntaan. On turha ihmetellä, miksi tämä ei toimi, kun vastassa on sinunkaltaisia tapauksia. Luulisi Jokerien kannattajan jos jonkun tietävän, miltä tuntuu leimaantua muiden tekemisten takia.
Se on oravanpyörä vain ja ainoastaan koska se mistä se lähti käyntiin eli enemmistöromanien käytös ei ole muuttunut. Yksilötasolla stigmasta pääsee eroon osoittamalla ettei ole sen mukainen (mainitsemani yksittäistapaukset esim, tai kun toit fanittamani joukkyeen esille, niin myös itse edustan kyseistä asiaa, parempi puoliskoni on IFK fani joka ei sietänyt narrifaneja ennen minun tapaamistani) mutta yleisellä tasolla se vaatii muutosta huomattavalta osalta Romaniyhteisöltä.
Besides, tuomalla Jokeritfanit keskusteluun, todistit pointtini. Ei meidän stigma ole lähellekkään yhtä paha kuin aikoinaan. Stigma on edelleen joo mutta eri stigma ja eri syystä.
Summa summarum, Romanit ovat yhteisönä oman itsensä pahin vihollinen. Ja mikään määrä rasismikortin heiluttelua ei asiaa muuta. Päinvastoin.
Paitsi tietenkin kaltaistesi naiivien maailmanparantajien silmissä. Sääliks käy.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Yksilötasolla stigmasta pääsee eroon osoittamalla ettei ole sen mukainen...

Onhan sitä osoitettu, minkä seurauksena näitä on kaltaistesi taholta syytetty uhriutumisesta. Kannusta siinä nuorta romania käyttäytymään asiallisesti, kun saavat nähdä esimerkkejä valtaväestön rasistisesta kohtelusta ja sen hyväksymisestä.

Summa summarum, Romanit ovat yhteisönä oman itsensä pahin vihollinen. Ja mikään määrä rasismikortin heiluttelua ei asiaa muuta. Päinvastoin.
Paitsi tietenkin kaltaistesi naiivien maailmanparantajien silmissä. Sääliks käy.

Luepa ensimmäinen viestini ennen kuin kutsut minua maailmanparantajaksi. Saatat ehkä huomata, että joskus asennevamma aiheuttaa keskustelua haittaavia harhoja. Sääliks käy.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
No niin! Just tänään mietin, kun luin jostain Tammiston Teboilin jutusta, että paljonko romaneista on millaisiakin. Eli paljonko sopii stereotypiaan? Onko tilastoja saatavilla? Mä googlaan. Mutta kertokaa jos tiedätte.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Onhan sitä osoitettu, minkä seurauksena näitä on kaltaistesi taholta syytetty uhriutumisesta. Kannusta siinä nuorta romania käyttäytymään asiallisesti, kun saavat nähdä esimerkkejä valtaväestön rasistisesta kohtelusta ja sen hyväksymisestä.

Luepa ensimmäinen viestini ennen kuin kutsut minua maailmanparantajaksi. Saatat ehkä huomata, että joskus asennevamma aiheuttaa keskustelua haittaavia harhoja. Sääliks käy.
Luin kyllä viestisi. Puhut jatkuvasti yksilötasolla. Minä puhun yhteisötasolla.
Miksi? Koska ongelma EI ole yksilöt vaan yhteisö. Jollei yhteisö muuta toimintatapojaan, yksilö voi muuttaa mielipiteitä kuin itsestään.
Jos ihminen kohtaa 9 ennakkoluuloja vastaavaa romania ja 1 kunnon kansalaisen, ei hän ajattele "Kylläpä nuo Romanit ovat hyviä tyyppeja" vaan "Kylläpä tuo Valte on hyvä tyyppi". Jos taas hän kohtaa 9 kunnon kansalaista ja 1 stereotypian, mitä suuremmalla todennäköisyydellä hän ajattelee "kylläpä tuo Valte taas yrittää pilata romanien maineen".
Ja siksi en ole koskaan syyllistänyt yksilöä. Enkö syyllistä. Syyllistän yhteisöä ja niitä jotka naiiviudessaan edesauttavat kyseisen yhteisön muuttumattomuutta.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se on oravanpyörä vain ja ainoastaan koska se mistä se lähti käyntiin eli enemmistöromanien käytös ei ole muuttunut. Yksilötasolla stigmasta pääsee eroon osoittamalla ettei ole sen mukainen...

Olisipa tilanne näin helppo, valitettavasti asenteet ovat syvässä, puolin ja toisin. En tiedä kumpi sitten on pahempi, öykkäröivä romani vai ulkonäön perusteella ihmisen tuomitseva valkolainen.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Olisipa tilanne näin helppo, valitettavasti asenteet ovat syvässä, puolin ja toisin. En tiedä kumpi sitten on pahempi, öykkäröivä romani vai ulkonäön perusteella ihmisen tuomitseva valkolainen.
Valkolainen ei uhriudu ja valita saamansa kohtelun johtuvan perättömistä ennakkoluuloista samalla tavalla kuin öykköröivä Romani
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Pistetään vielä asiasta osittain kukkaruukkuun, luulisi nykyaikaista multikulttuurisuutta peräänkuuluttavien liberaalien hyökkäävän Romanien kimppuun antaumuksella, sillä Romanikulttuurihan on pohjimmiltaan äärimmäisen vanhakantaista Tribalismia jossa ulkopuoliset eivät ole tervetulleita ja jota kyseenalaistavat suljetaan yhteisön ulkopuolelle.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Valkolainen ei uhriudu ja valita saamansa kohtelun johtuvan perättömistä ennakkoluuloista samalla tavalla kuin öykköröivä Romani

Vaan ei-perättömistä ennakkoluuloista?

Te trumpistit olette kyllä hauskoja. Kaikki muut myöntävät tilanteessa olevan ongelman, mutta te poikkeatte siten, että ette ole pelkästään välinpitämättömiä, vaan jopa hyväksytte rasistisen käytöksen. Liekö tämä sitten itähelsinkiläistä kotikasvatuskulttuuria.
 
archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Olisipa tilanne näin helppo, valitettavasti asenteet ovat syvässä, puolin ja toisin. En tiedä kumpi sitten on pahempi, öykkäröivä romani vai ulkonäön perusteella ihmisen tuomitseva valkolainen.
Tosin jos kymmenestä romanista 9 perseilee ja yksi ei, niin valkolaisten ennakkoasenteilla on aika vahva pohja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös