New York Islanders 2018–2019 – uusi aikakausi

  • 44 364
  • 114

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Avataas sitten viimein ketju saarelaisillekin, ettei tuolla viime kauden ketjussa enää tarvitse tulevan sesongin asioita käsitellä.

Toistaiseksi tapahtunutta:

- Isles tuuletti organisaatiotaan kunnolla palkkaamalla todellisen vanhan liiton jäärän Lou Lamoriellon seurapresidentiksi. Ensitöikseen Lou erotti Garth Snow GM:n nimittäen itsensä kyseiseen tehtävään. Lamoriello jatkoi organisaation tuulettamista korvaamalla Doug Weightin uunituoreella SC-mestarikoutsilla Barry Trotzilla.
- Lupaavista organisaatiomuutoksista huolimatta John Tavares lähti Leafsiin suututtaen Islandersin kannattajat pahanpäiväisesti jahkailtuaan asiaa viimeiseen asti. Lisäksi Carolina Hurricanes poimi Calvin De Haanin UFA-listalta.
- Lamoriello on toistaiseksi ollut aktiivisena Free Agent Frenzyssä poimien listalta Valtteri Filppulan, Leo Komarovin, Tom Kühnhacklin, vanhan tutun Matt Martinin sekä maalivahti Robin Lehnerin. Lisäksi Matt Lorito vahvistaa farmijoukkue Bridgeportia kahden suunnan diilillä.
- "Luottopakki" Thomas Hickeyn kanssa tehtiin peräti 4v jatkot kohtuullisella 2,5milj vuosipalkalla. Ehkäpä kunnon valmennuksessa "Hickey Mousestakin" saadaan enemmän irti?
- Varaustilaisuuden 2018 Isles varaukset:

#11 Oliver Wahlstrom
#12 Noah Dobson
#41 Bode Wilde
#43 Ruslan Iskhakov
#72 Jakub Skarek
#103 Jakob Pivonka
#134 Blade Jenkins
#196 Christian Krygier

Näistä etenkin ykköskierroksella varatuilta Wahlströmiltä ja Dobsonilta voi odottaa tulevaisuudessa paljon.

Tavaresin poistuttua Islanders siirtyy uuteen aikakauteen. Jatkossa joukkuetta ei voi enää rakentaa tutun ja turvallisen franchise-tähden ympärille vaan oletusarvoisesti soihtua kantaa Calder-voittaja Barzal, jolle taustatukea antavat mm. vastikään 5v jatkosopimuksen tehnyt Josh Bailey, 40 maalin kauden pelannut Anders Lee sekä takuuvarma luottopakki Nick Leddy. Islandersilla on lupaava kasa prospecteja nousemassa pikku hiljaa, joten tulevaisuus saattaa olla valoisa saarelaisille. Lisäksi seuralle on valmistumassa uusi kotiareena Belmontiin, jonne on määrä muuttaa kaudeksi 2021-22. Ennen uuden areenan valmistumista, Islanders pelaa osan kotipeleistään Barclays Centerissä sekä osan uusitulla Nassau Veterans Memorial Coliseumilla. Rock the Barn on siis homman nimi taas ensi kaudella, vaikka osa vanhan kotihallin magiasta varmasti katoaakin remontin myötä.

Islandersin joukkue on tällä hetkellä suunnilleen seuraavassa muotissa:

Eberle - Barzal - Beauvillier
Lee - Nelson - Bailey
Ladd - Filppula - Komarov
Martin - Cizikas - Clutterbuck
Kühnhackl

Leddy - Pulock
Aho - Boychuk
Hickey - Pelech
Mayfield

Greiss
Lehner

Suurin kehityskohta löytyy maalinsuulta, joka on toistaiseksi juurikaan luottamusta herätä. Puolustus näyttää lisäksi edelleen aika heppoiselta kaivaten 1-2 kohtalaisen laadukasta syvyspelaajaa. Hyökkäyksessä on Tavaresin kokoinen aukko, jota oletusarvoisesti paikkaa rajoitettu vapaa agentti Brock Nelson, jolle Isles ei ole ainakaan vielä jatkoja tehnyt. Hän saattaa siis olla vielä kauppatavaraa, mutta aika näyttää mitä setä Lou vielä keksii...

Toinen huomionarvoinen asia on Leen ja Eberlen ensi kesään päättyvät sopimukset. Huhujen mukaan molemmat ovat ilmoittaneet, etteivät olisi halukkaita jatkamaan Islandersissa, mikäli joukkuetta ei vahvisteta merkittävästi Tavaresin lähdön jälkeen. Siinäpä lisää päänvaivaa Lamoriellolle viimeistään siirtorajalle.

Islanders-kannattajien on syytä varautua pitkään ja tuskalliseen kauteen, sillä toistaiseksi joukkue on niin keskinkertaisen näköinen, ettei tuosta edes SC-valmentaja Trotz saa taiottua menestyvää. Joukkueessa on kuitenkin paljon kokeneita jermuja, joiden sitoutumisesta joukkueeseen homman ei pitäisi jäädä kiinni. Ainakin Isles on varmasti vittumainen vastustaja ensi kaudelle, siitä nuo kolmos- ja nelosketjut pitäväy huolen.

Toivottavasti keskustelu on tässä ketjussa edes hieman viime kauden vastaavaa aktiivisempaa, vaikkei menestys olisikaan kummoista.
 

Tiiviste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Coyotes, Isles, Flyers, Ässät
Toinen huomionarvoinen asia on Leen ja Eberlen ensi kesään päättyvät sopimukset. Huhujen mukaan molemmat ovat ilmoittaneet, etteivät olisi halukkaita jatkamaan Islandersissa, mikäli joukkuetta ei vahvisteta merkittävästi Tavaresin lähdön jälkeen. Siinäpä lisää päänvaivaa Lamoriellolle viimeistään siirtorajalle.
Tämä oikeastaan kiteyttää Loun vaihtoehdot mitä tehdä joukkueelle:

1. Ensimmäinen vaihtoehto on vaan radikaalisti yrittää treidien kautta vahvistaa joukkuetta. Jos sekä Lee että Eberle lähtee niin kyllä on isoja aukkoja prospekteille täytettävänä tulevaisuudessa. Tämä vaihtoehto tuntuu tosin hankalalta, tietäen treidien tekemisen vaikeuden nyky-NHLssä. Pakiston parantaminen on myös yksi kysymysmerkki. UFA markkinoilla ei nyt erityistä tavaraa ole jäljellä. Nelsonin treidaaminen on yksi vaihtoehto. Ellei tuonne haluta jotain Brooks Orpikia superhalvalla ja maksimissaan vuoden sopparilla kovistelemaan (olisi ainakin samalla viivalla muiden UFA-hankintojen kanssa, heh). Maalivahteja tuskin enempää mietitään, ellei Greiss tai Lehner tunaroi aivan totaalisesti. Goaltending is voodoo.

2. Räjäyttää joukkue. Deadlinella Eberle ja Lee vaihtoon jos ei sopparia suostu tekemään. Kasa tarvittavia assetteja tulevaisuuteen tulisi siitä ja toivotaan Hughesin saamista draftissa. Epäilen tosin Loun halua tehdä rebuildia joukkueelle.

Todella vaikea kausi on kyllä tulossa. Toivotaan nyt ainakin että alaketjujen fyysinen ja vittumainen peli tuo viihdettä matseihin vaikka tulos ei olisi kovin miellyttävää.

Ja kiitos ketjun avauksesta. Katsotaanpa nyt kuinka motivoituneena sitä jaksaa katsella nimenomaan Islandersin otteita. Sellainen kutina että tuleva kausi on enemmän kiinnostava muiden suosikkien osalta mutta yritetään.
 
Joopajoo, kun on monet vuodet kesät menneet seuratessa kuinka Snow ei tee mitään muuta kuin korkeintaan päästää UFAt ilman korvausta pois, tekee ylihintaisia- ja pitkiä sopimuksia rivipelaajille tai sainaa muiden ylijäämäpelaajia, odotin enemmän, kun puikkoihin saatiin yksi aikamme kovimmista GM:stä ja jääkiekkojohtajista. Aikaista on vielä Louta tuomita, mutta karmealta näyttänyt tähän mennessä. Tavaresin lähtöön olin jo henkisesti varautunut, eli en jaksa sen suuremmin hänen peräänsä itkeä, asioita olisi voinut Islanders tehdä paremmin mutta business is business ja nyt on vaan elettävä sen asian kanssa, että Tavaresia ei enää Islesin riveissä nähdä. Mutta mitä voi tehdä, jotta tulevaisuus näyttäisi paremmalta ja ensi kaudeksi saataisiin jalkeille kilpailukykyinen joukkue. Ei mielestäni ainakaan mitään nyt nähtyä.

Thomas Hickey
Ensimmäinen aivopieru. Neljä vuotta 2,5m caphitillä kolmosparin pakille, joita Islandersista löytyy jo Pelech ja Mayfield omasta takaa. Hickey Mouse on kokoansa isompi, mutta ei tuo yhtään mitään mitä ei esim. Aho tai Toews ei toisi. Jälleen yksi tientukko AHL:n nuorille ja lupaaville pakeille.

Valtteri Filppula
Vuoden sopimus 2,75m ja full NMC. Ihan ok haku kolmossentteriksi ja alivoimaan, mutta eipä suuria hurraahuutoja Vallen sainaus silti herätä. Viime kaudella muistutti jo enemmän seurakaveriaan Lehterää mitä tuli nopeuteen ja parhaat päivät ovat muutenkin takana. Samaan aikaan muuan Riley Nash meni Columbukseen kolmeksi vuodeksi samalla caphitillä, jokainen varmaan ottaisi sata kertaa sadasta hänet mieluummin.

Leo Komarov
4x3m sopimus pelaajalle, jonka parasta ennen -päiväys mennyt muutama vuosi sitten. Jalkanopeus ollut mennyttä jo pitkän aikaa ja aivotärähdyksen myötä fyysisyys häipyi pelistä myös. Täysin käsittämätön sopimus pelaajalle, jonka ainoa apu on että puhuu useampaa kieltä. Olisiko kannattanut vain palkata tulkki?

Tom Kuhnhackl
Minimisopparilla Penseistä voittamisen kulttuuria bottom-6:seen. Hyvä haku ja toivottavasti pääsee pelaamaan, vaikka Lou on rahdannut rekkakaupalla ylihintaista alakenttien jyrää nokkimisjärjestyksessä edelle.

Matt Martin
Vaihdettiin kasaan kiekkoja ja kyseessä lienee vain Loun epätoivoinen haku yrittää ostaa fanit puolelleen aliarvoisten offseason siirtojen jälkeen. Ylihintainen neloskentän laita. Kuulostaako tutulta? Best fourth line in hockey on muisto vain kun nykyään Clutterbuckin ja Martinin taannuttua, kyseessä on enää most expensive fourth line in hockey. Organisaatiossa oli jo valmiiksi pelaaja, joka tekee kaikki Martinin vahvuudet, taklaaminen, hämmentäminen ja tappelu, paremmin ja noin 1,5miljoonaa halvemmalla. Josta päästään luontevasti..

Ross Johnston
Ross the Boss oli viime kauden yllättäjiä ja ansaitsee ehdottomasti paikkansa ylhäällä. Silti on kyseenalaistettava neljän vuoden sopimus, no eipä se tässä konkurssissa enää tunnu. Ehkä Trotz saa Johnstonista oman tomwilsoninsa.

Jan Kovar
Nakutellut KHL:ssä piste per- peli, mutta aika skeptisesti suhtaudun hänen breikkaamiseensa Pohjois-Amerikassa. Pisteet voivat hieman hämätä kun on saanut nakutella takatolpalta maaleja, kun tarjoilusta on vastannut paras hyökkääjä NHL:n ulkopuolella. Toivon toki, että onnistuu yllättämään positiivisesti, mutta toisaalta olisin vähemmän yllättynyt jos olisi jo jouluun mennessä naurettu takaisin Venäjälle.

Robin Lehner
Tämän kesän UFA-vahdeista se potentiaalisin. Pelannut vaihtelevasti joukkueen takana, jonka puolustuspeli on ollut enemmän sekaisin kuin Islandersilla. Mitch Kornin alaisuudessa voi saada pääkopan ja pelaamisen kuntoon mutta lopputulos voi silti olla jotain väliltä Devan Dubnyk - Thomas Greiss.

Kaikesta negatiivisuudesta huolimatta pakko uskoa, että Loulla on ässiä hihassaan ja tämä tästä vielä iloksi muuttuu.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Huutelenpa pari sanaa vieraaseen pöytään. Minusta kannattaa pitää kirkkaana mielessä, että Lou Lamoriellon tekemät hankinnat on vain pieni osa Islandersin organisaatissa tehtävää uudistustyötä. Merkittävin, samalla näkymättömin ja pitkäkestoisin, työ tehdään kulisseissa. Islesin onneksi peräsimessä on sellainen ukko, jolla on näkemystä nimenomaan menestyvän organisaation rakentamisesta. Vapaiden agenttien kiinnitykset ovat saaneet liian suuren huomion ja osittain vääriäkin merkityksiä. Vaikka eiväthän nuo nimet hirveästi lämmitä John Tavaresiin verrattuna.

Lou on järkkymättömästi vanhan liiton miehiä ja tavoilleen uskollinen niin hyvässä kuin pahassa. Ammattimaisuus, kunnianhimo, halu voittaa ja arvokkuus ovat kaiken toiminnan lähtökohta niin jokapäiväisessä arjessa kuin Powerpoint-esityksissä. Kesän hankinnat kuvastavat hyvin Lamoriellon ajattelutapaa ja tavoitetta rakentaa vahva pukukoppi kokeneiden pelaajien varaan. Filppulan ja kumppaneiden hankinnat onkin tehty pitkälti turvaamaan joukkueen integriteetti ja päivittäinen toimintakyky Tavaresin aikakauden jälkeen. Lamoriello ratkaisi tilanteen hänelle tyypilliseen tapaan hankkimalla kokeneita ja hyviksi persooniksi tiedettyjä pelaajia. Kokeneiden pelaajien ympärille rakentaminen on hyvä idea ja palvelee tiettyyn rajaan asti tarkoitustaan. Riskinä on vastaavasti laiskanpulskean herrasmiesten kerhon syntyminen, jos johtajaryhmä alkaa tuntea asemansa etuoikeutetuksi.

Jokainen tietysti arvottaa voittamisen kulttuurin ja ammattimaisuuden kaltaisia abstrakteja ja vaikeasti määriteltäviä asioita eri tavalla, enkä väitä, että Loun tekemät ratkaisut olisivat sataprosenttisen oikeita/ongelmattomia. Ainakin Islesin hankinnat ovat olleet loogisia ja tekijänsä näköisiä ja Lou kiinnitti joukkueeseen sen, mitä markkinoilta oli saatavilla. Tällainen kriisinhallinta maksaa tietysti dollareita ja joukkueeseen hankitut pelaajat todennäköisesti turhauttavat Islesin kannattajat vielä moneen kertaan. Mutta tämän se maksaa, että joukkue pysyy ammattimaisena myös nyt, kun joukkueen nykyisyys ja tulevaisuus on ajateltava uudelleen. Eikä alkavaa kautta kannata ennalta manata menetetyksi. Itäisen konferenssin erot ovat pienet kovan kärjen takana.

Mitä tulee joukkueen mahdollisiin tulevaisuudensuuntiin, niin kyllä Lou tarvittaessa aloittaa joukkueen rakentamisen vaikka nollapisteestä (siihen tosin ei liene tarvetta). Oli jälleenrakentamisen aste mikä tahansa, Islesin organisaation taustat laitetaan kuntoon, että uusista pelaajista saadaan tehot irti. Ja siihen arvokkuutensa säilyttäneeseen koppiin on sitten parempi tuoda ne huippulupaukset kasvamaan NHL-pelaajan mittoihin. Itse uskon, että Islandersissa nähdään jonkinlainen yhdistelmä @Tiiviste esittämistä vaihtoehdoista, ehkä kuitenkin painottuen enemmän draftin kautta rakentamiseen. Parin kolmen vahvan draftin jälkeen Loulla on sitten materiaalia vetää silinteristään täsmähankintoja. Pelkät pelaajakaupat tuskin tarjoavat oikotietä onneen, tai ponnahduslautaa kestomenestyjäksi. Pelaajamarkkinoilta on realistista saada 1-2 todellista vahvistusta vuodessa. Sen varaan nojautuminen olisi lähinnä jatkoa Snow'n aikakaudelta tutuksi tulleelle tasapaksulle taapertamiselle pudotuspeliviivan kahta puolen.

Sellaista. Mielenkiinnolla seuraan kyllä, mitä Lou-sedän hiekkalaatikolla tapahtuu.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Olipa hyvä kirjoitus Dali! Tokihan alempien ketjujen ukkojen ylihintaiset diilit nostavat aina kulmakarvoja, mutta aika tekemättömään paikkaan herra Tavares Islesin jätti ilmoittaessaan ratkaisunsa FAF:n jo alettua, jolloin nm. Stastny oli jo napattu muualle... Loun hankinnoista voi selkeästi päätellä ensi kauden strategian: menestystä haetaan duunarivoimalla taidon kustannuksella. Uskonkin, että Islandersin peleissä laidat kolisee ensi kaudella. Menestystä lienee turha vielä odotella, mutta katsotaan asiaa uudelleen muutaman vuoden päästä.
 
Komppaan edellistä ja kehun Dalin hyvää kirjoitusta. Vaikka noita kokeneita kavereita on haukuttu, niin ovathan Filppula, Komarov ja miksei Martinkin pelaajia,joista viisikon muiden pelaajien ei tarvitse huolehtia. Eli hoitavat oman osansa ja parhaassa tapauksessa jopa helpottavat ketjukavereidensa peliä. Ja tuosta Komarovin sopparista vielä sen verran, että Islanders tuskin on menossa lähelle capin ylärajaa Komarovin sopparin aikana, niin ehkä pientä lievennystä tuskaan tuo sopparin malli. Neljä vuotta, vahvasti etupainotettu (alkuun 4 miljoonaa, viimeisellä 2).

Islandersilla on muutenkin mielenkiintoisesti rakennettu sopparit. Kaudelle 2021 jatkuu 11 sopparia. Puhtaasti rahassa ajateltuna ero ensi kauteen on todella suuri, vaikka caphitit pysyvätkin samoina. Laitan tähän alle todelliset palkat kaudella 2021 (sulkuihin maksettu palkka ensi kaudella) ja iät tuolla kaudella:

Andrew Ladd, 35v: 4,000,000 / (6,000,000)
Josh Bailey 31v: 5,000,000 / (7,000,000)
Cal Clutterbuck, 33v: 2,500,000 / (4,000,000)
Casey Cizikas, 30v: 4,000,000 / (3,500,000)
Leo Komarov, 34v: 2,500,000 / (4,000,000)
Ross Johnston 27v: 1,000,000 / (1,000,000)

Johnny Boychuk, 37v: 4,000,000 / (6,500,000)
Nick Leddy, 30v: 6,500,000 / (5,000,000)
Tom Hickey. 32v: 2,500,000 / (2,500,000)
Adam Pelech, 26v: 2,500,000 / (1,100,000)
Scott Mayfield, 28v: 1,200,000 / (1,100,000)

En tiedä onko todellisella kulutuksella mitään merkitystä näille joukkueille, jotka jonkunlaista sisäistä cappia noudattavat, mutta kyllähän tuollainen kuuden miljoonan ero parin kauden välillä voi hyvinkin näkyä. Jos ei suoraan, niin ainakin välillisesti mahdollistaa pientä kikkailua jatkosoppareihin.

Kokonaisuutena näin ei fanina tuo Tavaresin lähtö nosti kyllä mielenkiintoa Islesia kohtaan ja kun nähtävästi minulla on vaikeuksia sympata menestyjiä, ottanee Isles paikan omalta sympatialistalta, ehkä jopa sille kärkipaikalle Jetsin tilalle, kun winnipegiläiset menivät jo maistamaan menestyksen murusia. Islandersilla on minun silmiini yksi NHL:n mielenkiintoisimmista prospektiosastoista. Ei siis paras, mutta mielenkiintoisin Barzal ei ole enää lupaus, mutta hänen osallaan on todella mielenkiintoista katsoa, missä se todellinen taso on. Ensi kaudella luvassa on raskaampi rooli, vähemmän tulostukea ja todellinen paikka näyttää se oikea taso.

Muutenkin nuoria riittää. Ho-Sang on näyttänyt hetkittäin pelaajalta, joka tulee tekemään tulosta NHL:ssä, ajoittain taas turhalta pyörijältä. Tilaisuuden viidentenä 2014 varattu Michael Dal Colle pelasi lupaavan kauden AHL:ssä toissa kaudella, mutta kulunut sesonki oli iso askel taaksepäin. Upside on silti olemassa, ei miestä turhaan varattu viidentenä. Kieffer Bellows ja Oliver Wahlström ovat myös laadukkaita lupauksia, mutta erityisesti odotan näkeväni viime kesän puolustajavaraukset muutaman vuoden päästä ringissä mukana. Noah Dobson ja Bode Wilde voivat molemmat murtautua NHL-miehistöön. Islesillä on paljon saavuttanut johto. Lou tietää kyllä mitä tekee ja toisaalta Trotzista nyt tarvitsee tuskin sanoa mitään. Toki uusien asioiden sisäistäminen vie joukkueelta hetken, mutten epäile hetkeäkään etteikö Isles olisi parissa-kolmessa vuodessa pudotuspelijoukkue. Ja tässä päästään takaisin alkuaiheeseen. Uskon, että esimerkiksi Leksalla ja Filppulalla on valtavasti annettavaa joukkueelle, joka on nykyisessä Islesin tilanteessa.
 

Fishstick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Islanders
Maalivahtivalmentaja hankittu. Yllätyin ettei Trotz saanut Kornia mukaansa.

Greco Named Goaltending Coach | NHL.com

Korn toimi washingtonissa tittelillä "director of goaltending", joten on vielä mahdollista että Korn tulee mukaan Trotzin ryhmään.

Hyvä kyllä että henkilöstöä tuuletetaan ja tuodaan uusia toimintatapoja eikä vain palkita organisaatiossa uransa viimeisen pelin pelanneita veteraaneja palkintovirkoja keksimällä.

En näkisi ensikauden tilannetta niin synkkänä kuin valtaosa tuolla kausiennusteketjussa povaa, ja en henkilökohtaisesti jää Tavaresia kaipaamaan koska Johnnyn logolle pelaamisen kipinä sammui jo pari kautta sitten. Yksilö ei ole koskaan suurempi kuin organisaatio.
 

Ferris

Jäsen
Korn toimi washingtonissa tittelillä "director of goaltending", joten on vielä mahdollista että Korn tulee mukaan Trotzin ryhmään.

Totta puhut. Vikan vuoden oli juu tuolla tittelillä, kun ilmeisesti suunnitteli jo vähentävänsä ns. aktiivitoimintaa ja Caps sai vielä puhuttua jatkamaan tuolla roolilla.

Ja oikein haistelit, että Trotz sittenkin Kornin mukaansa vielä nappaa. Samalla tittelillä jatkaa nyt Islandersissa. Pidän ehkä jopa kovempana menetyksenä kuin Trotzia.

Korn Named Director of Goaltending | NHL.com
 

Fishstick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Islanders
Totta puhut. Vikan vuoden oli juu tuolla tittelillä, kun ilmeisesti suunnitteli jo vähentävänsä ns. aktiivitoimintaa ja Caps sai vielä puhuttua jatkamaan tuolla roolilla.

Ja oikein haistelit, että Trotz sittenkin Kornin mukaansa vielä nappaa. Samalla tittelillä jatkaa nyt Islandersissa. Pidän ehkä jopa kovempana menetyksenä kuin Trotzia.

Korn Named Director of Goaltending | NHL.com


Islandersin ongelmana on ollut omassa päässä puolustuksen lisäksi ailahteleva maalivahtipeli ja nyt ei ainakaan jää valmennuksesta kiinni, muistaakseni ennen Braithwaitea taisi olla valmentajana Mike Dunham.

Lamoriello kyllä laittaa pikkuhiljaa palikat kohdalleen vaikka vanha käyrä onkin, mutta varmasti mv-valmennus auttaa tuohon järkyttävään tason heittelyyn mitä viime kausina nähtiin.

Satunnaiset hörpyt maalivahdeilta varmasti vaikuttivat puolustuksen pelaamiseenkin kun luotto menee omaan maalivahtiin muuttuu pelaaminenkin erilaiseksi ja toivotaan tosiaan että Greiss saa uudella valmennuksella Lehneristä kunnon kirittäjän.

Tälläistä jargonia valkkaripullon ja remontoinnin ohella, yritetään pitää Islanders ketju ensimmäisellä sivulla ja kirjoittakaa mitä sitten mieleen juolahtaakin niin porukat ei Tavaresin lähdön jälkeen kokonaan unohda tätä hienoa organisaatiota vaikka se toisten seurojen kannattajien jatkuva kuittailu NYI-kannattajille välillä raskasta onkin.

~fisu
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
En näkisi ensikauden tilannetta niin synkkänä kuin valtaosa tuolla kausiennusteketjussa povaa, ja en henkilökohtaisesti jää Tavaresia kaipaamaan koska Johnnyn logolle pelaamisen kipinä sammui jo pari kautta sitten. Yksilö ei ole koskaan suurempi kuin organisaatio.

Minulla on tässä kauden lähestyessä koko ajan parempi ja parempi fiilis tulevasta. Toki Tavares on paha menetys, mutta Isles voi jopa olla parempi ilman häntä. En usko Islesin olevan yhtä epäorganisoitu ja muutaman hyvän yksilön onnistumisien varassa oleva nippu ensi kaudella. Isoin tekijä uskoni parempaan huomiseen on valmennus sekä aikaisempaa parempi organisaatio. Veikkaan Trotzin luovan Islandersille äärimmäisen suoraviivaisen ja aggressiivisen pelitavan huomattavasti viime kautta organisoidummalla puolustuspelillä eli se ei takuulla ole kenellekään mukava vastustaja. Lisäksi uskon ainakin jonkin asteisen paluun Nassau Coliseumiin tuovan lisähenkeä Islandersin otteisiin, näillä on yllättävän paljon merkitystä isossa kuvassa.

28.2.2019 tulee olemaan punakynällä aika monen Isles-kannattajan kalentereissa. Sääli, että tuo peli pelataan Barclay'sissa.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Itse näkisin Islandersin erittäin yllätysvalmiina nippuna ja jopa playoffjoukkueena. Katotaan miten käy, mutta jotenkin mulle tuli hyvät vibat tuosta kokoonpanosta.
 

Harppuuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders/Kraken ja Doro Wierer
Itse näkisin Islandersin erittäin yllätysvalmiina nippuna ja jopa playoffjoukkueena. Katotaan miten käy, mutta jotenkin mulle tuli hyvät vibat tuosta kokoonpanosta.

Itsellä kans sama tunne, toivotaan ennenkaikkea hyvää kauden alkua. Jos ja kun asiat alkaa rullata oikeaan suuntaan, niin en näkisi miksi ei oltaisi playoff joukkue.
 

Tiiviste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Coyotes, Isles, Flyers, Ässät
Ensimmäisen sivun nosto lähinnä pelaajasta mikä tuli mieleen kun pohdin Islandersin prospect poolia.

Mitä ihmettä on odotettavissa Michael Dal Collesta? Aikanaan ensimmäisen kierroksen vitosvalinta draftissa, ja tuollaisesta sijoituksesta olisi kuvitellut todella lupaavaa laituria. Noh, eipä ole kuin pari hassua peliä näköjään ylhäällä pelattuna nollat taulussa, eikä nuo AHL-pisteet oikein vakuuta. En ole siis sen kummemmin pelaajaan perehtynyt niin uteliaisuus iskee. Alkaa vaan haiskahtamaan melko flopilta kun kelailee minkälaista peluria on myöhemmin valittu samalla kierroksella (Ehlers, Nylander, Larkin ja Pastrnak esimerkkeinä).

Myöhemmin varatut omat pelaajatkin menneet nokkimisjärjestyksessä edelle. Onko kyse vain junnupelaajien vaikeasta scouttaamisesta vai mikäs siellä on hidastanut? Nuori kaverihan on kuitenkin vielä.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Myöhemmin varatut omat pelaajatkin menneet nokkimisjärjestyksessä edelle. Onko kyse vain junnupelaajien vaikeasta scouttaamisesta vai mikäs siellä on hidastanut? Nuori kaverihan on kuitenkin vielä.

Elliot Friedmannhan otti PODcastissä esille tuon ykköskierroksen varauksen jonka ura olisi jumissa peliaddiction takia. Ilkeät huhut kertovat että se olisi Dal Colle. Onko, en tiedä, mutta vaikealtahan tuon ura on näyttänyt.
 

passenger

Jäsen
Athleticisssa Robin Lehner avautuu päihde- ja mielenterveysongelmistaan. Tiukkaa juttua on, mutta hyvä, että näitä kerrotaan. Varmasti laskee monelle samojen ongelmien kanssa kamppailevian kynnystä hakea apua. Toivotaan, että Lehnerin elämänmuutos näkyy myös kaukalossa vielä parempina otteina.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Hauska oli kuulla erään välikäden kautta meininkiä Islandersin prospekt-campilta. Don Lou on pannut todella haisemaan korjatessaan organisaatiorakenteita ja siellä on kunnon armeijakulttuuri päällä.

Islandersin nousu on alkanut.
 

passenger

Jäsen
Hauska oli kuulla erään välikäden kautta meininkiä Islandersin prospekt-campilta. Don Lou on pannut todella haisemaan korjatessaan organisaatiorakenteita ja siellä on kunnon armeijakulttuuri päällä.

Islandersin nousu on alkanut.

Hyvä homma, olettaisin. Mukava on ollut lukea myös näistä organisaation korjausliikkeistä henkilötasollakin. Ei palkata enää pelkästään vanhoja kavereita ilman mitään kompetenssia. Joukkueen kuvauspäivästä katselin instagramissa nopeasti, että kukas toi yksi kaveri on, kun en heti tunnistanut, niin Clutterbuckhan se siellä, mutta ilman viiksiä...
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Islandersin kauden avauspäivän kokoonpano: Islanders Announce 23-Man Roster

Todennäköinen kokoonpano avausottelussa:

Beauvillier-Barzal-Bailey
Lee-Nelson-Eberle
Martin-Cizikas-Clutterbuck
Komarov-Filppula-Fritz

Pelech-Pulock
Sbisa-Leddy
Hickey-Boychuk

Lehner
Greiss

Katsomossa: Kuhnhackl, Johnston, Mayfield
IR: Ladd

Jan Kovarilla ei riittänyt esitykset paikkaan NHL:stä leirin päätteeksi. Sai lähtöpassin AHL:ään.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Tippuuko Ladd palatessaan tuohon suomalaisten rinnalle? On kyllä aikamoiset grinderketjut nuo kaksi alinta ja varmaan palkkojenkin osalta aika lähellä kalleinta bottom6:sta NHL:ssä?
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Martin-Cizikas-Clutterbuck

Aijai sentään, the nelonen on taas kasassa! Toki nyt se on kolmosketju, mutta ei anneta sen häiritä. Eihän tuolta rosterilta voi menestystä odottaa, mutta toivottavasti liha tummuu eikä vastustajalla ole mukavaa Islandersia vastaan!

Ryan Pulockilta odotan isoa roolia tulevalla kaudella. Voi olla ihan johtotähtiä ilman loukkaantumisia.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Molemmat pelit nähneenä voi jo tässä vaiheessa sanoa, että Trotzin Islandersin pelillinen struktuuri on valovuoden edeltäjänsä vastaavaa edellä. Carolinaa vastaan Greiss pelasi loisto-otteillaan Islesille voiton. Viime yönä Isles laittoi ihan hyvin hanttiin laadukkaalle Nashvillelle, mutta Greissilla oli vaihteeksi huonompi ilta ja Nashville rokotti Islesin pienistä virheistä armottomalla teholla. Jos kuitenkin Preds-pelin kaltainen pelillinen ilme säilyy niin tästä kaudesta voi tulla vielä ihan mukiinmenevä. Kuten mainittua, kokonaisvaltaisesti Isles on viime kautta tiiviimpi nippu, mutta materiaalin keskinkertaisuus tulee pitkässä juoksussa armottomasti esiin. Miksi ihmeessä esim. Luca Sbisan tai Thomas Hickeyn kaltaiset tapaukset mahtuvat kokoonpanoon?
 

Śmierć

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Islanders & Frans Nielsen + Karhu HT
Miksi ihmeessä esim. Luca Sbisan tai Thomas Hickeyn kaltaiset tapaukset mahtuvat kokoonpanoon?

Jos katsoit tosiaan eilistä peliä, niin näiden kahden kanssa ei ollut puolustussuuntaan läheskään samanlaisia ongelmia, kuin Pulockin kanssa. Sbisa on mielestäni ihan riittävän hyvä peruspakki, vaikkei kiekollisesti häikäisekään. Pulock toimi eilen useaan otteeseen virallisena keilana Preds-pelaajille, eikä myöskään Pelech onnistunut omassa suorituksessaan.

Toki itsekin haluan nähdä Pulockin kokoonpanossa juuri hyökkäyspään avujen vuoksi, mutta tällainen kommentointi, missä kyseenalaistetaan Hickey ja Sbisa, niin se on vähän liikaa, kun muut toimii pujottelukeppeinä. Boychuk ei myöskään ole palkkansa arvoinen, mutta tällä hetkellä ei ole syrjäytettävissä TOP6-roolista.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Hieno peli Islesiltä joukkueena ja Robin Lehner oli maalissa se illan MVP. Sbisa oli poppareilla, mutta ei Mayfield maalistaan huolimatta sen kummempi ollut. Pari kertaa joutui Hickey paikkaamaan Toukokuupellon seikkailuja, mutta ei nyt näin hienon voiton jälkeen jaksa hirveästi marmattaa. Hickeystä sen verran, että kohtalaisen hyvä aloitus tälle kaudelle ja tänään "Hickey Mouse" oli mies paikallaan. Taitaa Trotzin systeemi toimia herralle paremmin kuin Weightin kaaoskiekko? ;)

Filppulan suoritukselle 3-0 maalissa erityismaininta ja Matty Martsilta huikea viimeistely! Mukavampaa tätä Islesiä on katsoa kuin Weightin versiota, vaikka puolueettomasta näkökulmasta viime kauden sirkus olikin varmasti viihdyttävämpää seurattavaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös